AIKUISTEN PALSTA - Maanantaina, 14.11.2011 klo 22:47
Uutisia meiltä ja maailmalta 3
Kondo
Viestimäärä: 363
^ Minäkin ymmärsin, että vain yksi nuoli osui käteen. Silloin sähkö ei pääse kulkemaan eikä näin ollen lamauttavaa vaikutusta ole. Jos se olisikin toiminut, olisi poliisi pystynyt estämään vaarallisen pakoyrityksen, jolla itsessään poika vaaransi oman henkensä lisäksi mahdollisesti sivullistenkin. Eikä lehden mukaan poliisilla ollut pojan ikä tiedossa, toki varmasti ymmärsi, että kyse oli nuorista kavereista. Ja oikeasti, kuinka typerää on lähteä poliisia karkuun? Siinähän huutaa ittelleen aina lisää ongelmia..
WeCoCaN
WeCoCaU
WeCoCaU
Enya^
Viestimäärä: 67
Samaisessa Iltalehden jutussahan poliisista kommentoidaan asiaa näin:
" Kymenlaakson poliisista myönnetään, että poliisi on ajanut takaa 14-vuotiasta poikaa ja käyttänyt häneen etälamautinta Miehikkälässä.
- Poliisi on mennyt suorittamaan normaalia ajopapereiden tarkastusta, mutta toinen pojista on lähtenyt karkuun, joten poliisi on lähtenyt perään, rikosylikonstaapeli Esa Suni kertoo.
Rikosylikonstaapeli kertoo, että ennen takaa-ajotilannetta poliisi on ampunut nuorta etälamauttimella. Takaa-ajon aikana poliisi on yrittänyt katkaista pojan etenemistä kiilaamalla häntä pois tieltä.
Sunin mukaan poliisin ryhtyessä takaa-ajoon hänellä ei ollut kyseisen ihmisen henkilötietoja.
Tarkoitatteko siis, ettei poliisi tiennyt pojan ikää?
- Tällainen käsitys minulla on, että se selvisi vasta siinä vaiheessa, kun henkilö saatiin kiinni, Suni toteaa." (IL Sunnuntai 5.8.2012 klo 22.03)
Onhan tapaukseen osunut mahdollisesti virkaintoinen konstaapeli, sitä ei ole kieltäminen. Pitänee kuitenkin muistaa että kyseessä nyt on taas näitä keltaisen lehdistön, usein väritettyjä juttuja. Fakta kuitenkin on sekin, että poika on aiheuttanut vaaraa itselleen ja sivullisille lähtemällä tuhatta ja sataa ajamaan poliisia pakoon. Konstaapelille tästä todennäköisesti (valitettavasti, minun mielestä) jonkinlainen seuraus tulee mutta siitä huolimatta tämäntyyppiset lehtijutut on musta naurettavia. Äidit itkee lehdissä kun heidän mussukoitaan on kovin väärin kohdeltu, mieleen tuli heinäkuussa Turun Sanomissa julkaistu juttu jota nyt en löydä, pahoitteluni siitä... Siinä alaikäinen (taisi olla samoin 15v) oli salakuljettanut alkoholia festivaalialueelle, alkoholit oli kaadettu maahan ja ilmeisesti suuta oli soitettu järjestyksenvalvojille koska lähettivät tyttösen alueelta pois. Ja äiti oli pahoillaan, kun kallis festarilippu jäi käyttämättä. Mä en oikein ymmärrä, eikö helpommalla pääsis jos vaan kunnioittaisi auktoriteetteja ja käyttäytyisi nätisti? Pitääkö vanhempien antaa nuorille mielikuva, ettei poliisia tai järjestyksenvalvojaa tarvitse kunnioittaa? Tuntuu että ollaan menossa sellaiseen suuntaan, että nuoret kyllä tuntevat oikeutensa mutta velvollisuudet siinä sivussa tuppaavat unohtumaan...

"There are three kinds of Taekwondo players:
There are winners...
There are losers...
And there are champions! "
Labbispoika Oku s. 13.6.2012
There are winners...
There are losers...
And there are champions! "
Labbispoika Oku s. 13.6.2012
(Viestiä on muokattu maanantaina, 06.08.2012 klo 10:14)
ellikeksi
Viestimäärä: 3147
magik
Viestimäärä: 3965
Noo tota. Ei poliisia saa lähteä karkuun. Olisiko poliisin pitänyt sitten tumput suorina jäädä paikalleen ja katsoa että tuolla se nyt menee. En näe mitään syytä miksei poliisi olisi voinut etälamautinta käyttää tuollaisiin kurittomiin kakariin mitkä lähee poliisia karkuun!!
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018

Dawkes
Viestimäärä: 787
Komppailen vahvasti Enya^a..
Hyvin on kyllä koko pakomatka saatu käännettyä poliisin syyksi. Onhan se tiedossa että vanhemmat usein puolustaa jälkikasvuaan, mutta..
"Roope laittoi kypärän päähänsä ja käynnisti mopon. Poliisi laukaisi etälamauttimen ja toinen sähköaseen nuolista osui Roopen ranteeseen.
14-vuotias Roope säikähti osumaa ja lähti pakoon motocross-pyörällään."
Jaa. Ihan kuin ei olisi ilman osumaakin yrittänyt karkuun, kerta oli jo iskenyt kypärän päähän ja ehtinyt käynnistää pyöränkin..
Muutenkin haiskahtaa että vuotta vanhempi säikähtää jo sitä, kun poliiseilla on kädessä jotain joka näyttää aseelta, kun ilmeisesti tuo nuorempi veli ei ole missään vaiheessa edes yrittänyt lähteä karkuun (mistä pisteet kyllä hänelle.) Eli en yhtään kyllä kanssa epäile sitä, etteikö olis vähän värikynää heitetty tohon tarinaan pojan (tai toimittajan, tai äidin) puolelta mukaan. Eiköhän siinä oo jätkä tajunnu että tulee sanktiota ja myöhemmin selitellyt karkuunlähtöään säikähdyksellä, vaikka todennäkösesti olisi karkuun lähtenyt joka tapauksessa ilman sitä etälamautintakin. (jonka käytön yritys lienee toki pikkusen kyseenalasta, en sitä sano.)

Aina kun tuntee ikävää
tietää, että omisti jotain tärkeää.
tietää, että omisti jotain tärkeää.
Dera
Viestimäärä: 1451
Pakko nyt sanoa tällai vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin. Tuli virkaintoilijoista ja juomien kaatamisista mieleen. Pari viikkoa takaperin oltiin kavereiden kanssa Steissillä istuskelemassa, ehkä noin 5min ehittiin siinä olla ja kaikilla juomat kädessä. Mähän kyllä tiesin koko ajan, ettei siinä saisi juoda, mutta ajattelin ettei nyt näin nopsaa ehdi poliisit tulla... No siihenhän sitten tuli poliisit, kuten yleensä aina pe-iltaisin steissillä niitä näkee. Oli vissiin tylsä ilta, kun käskivät meidän poistua paikalta, mutta ensin kaatamaan juomat. Musta on aika tylyä poliisilta, että pistää reippaasti yli täysi-ikäiset kaatamaan juomienpohjansa maahan, eikä vaikka lähettäny matkoihinsa tms. Olisinhan mä saanu kiskastua n pohjat ykkösellä alas, mut siinä sitten tilanneshokissa tottelin vaan kiltisti poliisia. Kävisivät mielummin kaatelemassa niitä hiton teinien juomia prkl.
Shiba, Mori ♂
Blogi
Blogi
(Viestiä on muokattu maanantaina, 06.08.2012 klo 12:22)
BaeLiana
Viestimäärä: 1860
^
Julkijuopotteluhan ei ole sallittua mun ymmärtääkseni. Toki harvinaista on, että poliisit siihen puuttuvat täysi-ikäisten kohdalla, mutta eipä siinä voi kamalasti valittaakaan.

pystykorvasekoitus Ronja 2010 ->
löytökatti Sulho 2013 ->
porokoira Heili 2014 ->
http://baeliana.kuvat.fi/#/
löytökatti Sulho 2013 ->
porokoira Heili 2014 ->
http://baeliana.kuvat.fi/#/
Tonteria
Viestimäärä: 2481
Jos tekee jotain, jonka tietää jo valmiiksi olevan kiellettyä jossain paikassa niin ihan turha itkeä kun siitä seuraa jokin sanktio.
Kodinturva(tuho)joukkona häärää ja mökeltää ssu Giteas Inverno, "Pyry"
Rakas enkelikoirani, ssu Giteas Ginori, "Arttu"
Hullut koiranaiset biksukuntoon
Kuvatuksia

Johannna
Viestimäärä: 3878
^ Näinpä.
Minua ärsyttää esim. kun ihmiset itkee jossain facebookissa jos tuli saatua vaikka ylinopeussakot, ja siihen perään sitten "saatanan kytät !!1111".
Joo, niiden kyttien vikahan se on, jos rapsahtaa sakot.
Mun mielestä muutenkin ylenpalttinen hurjastelu ja ylinopeudella isotteleminen on jotain maailman lapsellisinta.
Ja muista uutisista puheen ollen, miten tuntuu että eläinten rääkkäystapauksia on ollut ihan hirveästi nyt viimeaikoina? Siileiltä revittyä raajoja, myyrällä pelattu jalkapalloa, koiria hakattu pampuilla. Hyi että tekee pahaa.

Advice is what we ask for when we already know the answer but wish we didn’t.
Niii
Viestimäärä: 4297
Munkin mielestä on todella typerää ruveta kitisemään julkisesti jos itse on lakia rikkonut. Tuleepa taas kerran mieleen tarina pojasta joka oli julmasti potkittu vuokrakämpästä ulos tämän ollessa armeijassa. No loppujen lopuksi kävikin ilmi että vuokrat tais olla maksamatta ja muuta mukavaa ja itse esitti niin enkeliä. Ja minäkin uskoin ja liityin kannustukseksi sen fb ryhmään
Ja itseppähän poika lähti karkuun eikä koko tapahtumaa olisi sattunut jos olisi noudattanut lakia. Sama kun ite lähtisin autolla ajelemaan kännissä ja kitisisin lehdelle mitenkä säikähdin poliisia ja ajoin tolppaan ja poliisin syy kun oli niin julma. Ottaa aivooooon.
Ja toi koiran pieksäminen, just lukasinkin uutisen ja ei voi ymmärtää. Eikai se lopetus paljoo maksa ettei tarvii koiraansa pamputtamalla lopettaa. Tai no yritykseksi jäi, valitettavasti. Onneks jäi tyyppi kiinni ja toivon että nimi ja naama tulis julkiseksi. Ja ennenkaikkea jos vihdoin tulisi kunnon rangaistus eikä vaan sakkoja.

Rottweiler -08
Isovillakoira-13
Maatiaiskissat -07 -08
Isovillakoira-13
Maatiaiskissat -07 -08
Asiallinen
Viestimäärä: 1798
Somali kertoo kuinka sossua huijataan Dyyyyd....
naukunen
Viestimäärä: 5081
Malamuutit ammuttiin Kanta-Hämeessä.
Rise to reset the world.
Pikipaimenia
Viestimäärä: 1713
^ juu.. Koiranomistaja rikkoi lakia. Tietenkin myös tämä ampujakin ois voinut miettiä toisenkin kerran.
Muutaman kerran itselle käynyt niin että olen ajatellut päästää metsässä kummatkin koirat samaan aikaan irti, mutta on tullut joku kumma etiäinen. Nuorempi on sitten jäänyt remmiin ja vanhempi saa olla irti. Eiköhän hetikohta joku rusakko tai kauris pomppaa jostain liikkeelle ja silloin olen ollut kiitollinen että juniori on kiinni, se kun voi tyhmyyttään lähteä ties kuinka pitkälle perään ja joutua hankaluuksiin.
Vielä ei ole lähtenyt muttei voi todellakaan sanoa ettei se koskaan..

Schipperket Minka s.2005 Kiri s. 2011
Ihminen on ihmiselle apina
Ihminen on ihmiselle apina
(Viestiä on muokattu perjantaina, 10.08.2012 klo 14:04)
Asiallinen
Viestimäärä: 1798
Pikipaimenia
Viestimäärä: 1713
^ joo tuskin ollut laillista, varsinkin kun koirilla pannat. Eihän ulkona liikkuvaa kissaakaan tostanoin saisi ampua, mutta vielä niitä kuumakalleja löytyy jotka kyselemättä toimii..
Schipperket Minka s.2005 Kiri s. 2011
Ihminen on ihmiselle apina
Ihminen on ihmiselle apina
naukunen
Viestimäärä: 5081
Ampuminen oli laitonta. Mutta ei lammasfarmarillekaan kauheasti vaihtoehtoja jätetty. Isot alkukantaiset koirat irti yksitysalueella jahtaamassa omaa karjaa, väliinkään ei varmasti uskaltanut mennä. En siis millään tasolla hyväksy koirien ampumista, mutta vähän kusinen tilanne kyllä lampaiden omistajallekin.
Rise to reset the world.
NiiNu
Viestimäärä: 1727
"Virkavalta kertoi, että koiria ei olisi saanut ampua ja ampujan ylipäätään pitäisi tietää, mitä hän aikoo ampua." Eli laitontahan tuo ampuminen oli, mutta niin kuin pikipaimenia sanoi, myös koiranomistaja rikkoi lakia. Kauhea tilanne silti
Shelttityttö Hertta, s. 05/2012
Asiallinen
Viestimäärä: 1798
Inqq
Viestimäärä: 1733
BaeLiana kirjoitti:
Julkijuopotteluhan ei ole sallittua mun ymmärtääkseni.
Meidän sanomalehdessä oli just hetki sitten juttua nuista tän kaupungin puistojuopiskelijoista. Ne ku istuu joka päivä ihmisten ilmoilla ottamassa ölppää jne, persposket vilkkuu ja sitä rataa, niin ei se kuulemma kiellettyä ole. Poliisin mukaan saavat julkijuopotella jos tahtovat, jos eivät ketään häiritse vasiten.
Pikipaimenia
Viestimäärä: 1713
^^Ei tuo "pelkästään jahtaaminenkaan" mikään pikkurike ole, lampaat juoksee äkkiä ittensä pahki, varsinkin jos pienehkö aitaus, ei ne katso suuntaa ja voivat loukata varsinkin jalkansa pahasti ja sitten "hoitona" lopetus.
Schipperket Minka s.2005 Kiri s. 2011
Ihminen on ihmiselle apina
Ihminen on ihmiselle apina
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 03:30) |