Koirat.com

Sinkkuus iski ja samalla myös karu totuus siitä, että mulla on aikuisen kohtuu hyvin käyttäyvyän koiran lisäksi vasta 4kk pentu hoidettavana yksinäni. Toki näin oli pääosin ennenkin, mutta silloin oli ainakin iisimpi jättää toinen kotiin siksi aikaa kun ulkoilee/treenaa toista, kun oli joku aina kotona.

Kun koitan säästää aikaa ja ulkoiluttaa näitä yhtä aikaa, on se aikamoista hermojen kiristystä. Ensinnäkin vanhempi (uros) suojelee tai omii pentua ja on alkanut räyhäämään tutuillekin koirille (uroksille). Sitten pentu roikkuu muuten koko matkan uroksen pannassa tai hihnassa... ARGH.. stressiä tuo kaikille nämä ulkoilut. Erikseen tai jos pystyis päästää koirat irti, menis hyvin. Valitettavasti asun keskustassa ja minulla ei ole autoa. Täytynee selvitellä bussiaikatauluja johonkin metsän nurkille, tosin silloin reissusta tulisi pennulle liian pitkä...

Sitten on tietysti se ongelma, että mitä jos sairastun? Mistä ihmeestä saan koirille hoitoapua? Naapurissa melkein asuu toistaiseksi yksi koirallinen tuttuni, joka ehkä voisi niitä hieman ulkoiluttaa.. Perheeni asuu melkein 400 km päässä.

Miten te yksinelävät koiranomistajat jaksatte? Tuleeko koirat hoidettua hyvin ?

Tahtoisin niin kovin, että voitaisiin kulkea tuolla yhtenä kauniina komppaniana, koirat nätisti mun sivulla tai perässä jolkottaen rivissä :D

Aftershock, Kaikesta selviää.

Mulle tuli toinen koira asuessani vielä avoliitossa. Kiva asetelma, pystyttiin kumpikin hoitamaan koiria jne. Sitten ero tuli, ja vanhempi koira meni. Sen jälkeen asustelin useamman kuukauden yksikseni yhden koiran kanssa, ja nykyisin haaveilen taas toisesta. Musta yhden koiran kanssa on ehkä vaikeampaa asua yksin. Koska mulle tulee monesti ne tyypilliset syyllisyydentunteet 'kun se on taas aivan yksin'. Mun koirat myös olivat aika läheisiä ja tää nuorempi alkoi hyvin pian kärsimään eroahdistuksesta. Sekin meni onneksi ajan kanssa ohi. Jos uutta pentua olen ottamassa, on se varmasti kohtuullisen raskasta, kun täytyy alkuun lenkitellä molempia erikseen, antaa kummallekin omaa aikaansa ja tietenkin koulutella nuorempi olemaan myös yksikseen. Tämä oli mun moka, kun en tajunnut heti alkuun nykyisen koirani kanssa. Sain tehdä sitten myöhemmin enemmän töitä sen eteen.

Aika paljon sai aikatauluttaa opintoja. Ei mullakaan ollut autoa, ja toisinaan oli erittäin riippuvainen tiukoista bussiaikatauluista. Jouduin joskus rehellisesti sanomaan opettajalle, että en tule tuolle tunnille, koska mun koira on odottanut siihen mennessä jo niin ja niin kauan kotona yksin, ja mun on pakko mennä nyt kotiin hoitamaan sitä. Onneksi mulle oltiin ymmärtäväisiä. Mun luokalla oli tuolloin myös mun erittäin hyvä ystävä, sinkku, ja hänelläkin kaksi koiraa. Se, että me jaettiin samoja ongelmia ja hoitovastuuta, auttoi kovasti vaikeina aikoina. Mulla on myös yksi toinen kaveri, joka haaveilee kovasti omasta koirasta, mutta ei vielä pysty sitä hankkimaan. Koirani on sitten hänen tai hänen siskojen luonaan joskus hoidossa tai treenattavana lainassa. Ja sittenhän mulla on äiti. Tällä hetkellä koira on äidillä. Sinänsä mulla on käynyt uskomattoman hyvä tuuri, että hoitoapua on löytynyt läheltä ja helposti. Notte on myös sen kokoinen koira, ettei se pelota kummemmin ketään (vähentää kynnystä ottaa hoitoon).

Siihen aikaan painin omien henkisten ongelmieni kanssa, joten koiraa tuli hoidettua milloin paremmin, milloin huonommin. Koskaan en sitä kuitenkaan hylännyt. Sen kanssa puuhastelu oli mulle punainen lanka joka auttoi kohtaamaan arkielämän eron jälkeen. Nyt olen muuttamassa koiran tänne, ulkomaille, jossa minulla ei ole toistaiseksi yhtään luotettavaa hoitajaa. Haluan kuitenkin uskoa, että asiat järjestyvät. Lähinnä silloin kun minä olen tarvinnut koiran hoitoapua, on ollut reissuissa. Eikä minun täällä ole pakko reissailla yhtään mihinkään, ainakaan opiskeluaikoina. Loma-aikoina Suomeen koira tulee aina mukaan. Toisaalta täällä koiran saa helposti mukaan ravintoloihin yms. joten ymmärrettävästi sen kanssa tulee varmasti vietettyä jopa enemmänkin yhteistä aikaa, joskin passiivista.

muoks. Kannattaa muistaa, ettei koira tuomitse. Jos mulla on ollut korkea kuume ja olen voinut käyttää koiraa vain lyhyillä pissatuksilla yksin ollessani, se on ollut ihan iisisti ja käynyt pötköttämään mun viereen, aistinut, että nyt ollaan hetki näin.

Missä maassa muuten Notte asut? Olen muuttamassa kans ens vuoden keväällä ulkomaille ja otan molemmat koirat mukaan... :P HUH! :D

Mä asun yksin 2-vuotiaan terrierin kanssa. Koiran hyvinvointi on arjessa ykkösasia, joten koulun/työn jälkeen en enää juurikaan viitti sitä yksin jättää. Niinku edellinen kirjoittaja, niin mäki oon joskus luennoilta lintsannu, että pääsin koiraa päästämään pihalle. Kun käyn kavereiden luona, niin koira tulee yleensä mukaan. Muista harrastuksista oon aikalailla luopunu, vaikka vielä joskus viikonloppuisin jätän koiran kotiin ja lähden treenailemaan. Kompromisseja vaaditaan..

Mullakaan ei perhettä asu samalla paikkakunnalla, niin koiran hoidan ja ulkoilutan ite myös sairaspäivinä. Tottakai kaverit auttais aivan varmasti, mutta nähtävästi en apua paljon kehtaa pyydellä. Just muutama viikko sit olin aivan rampana loukattuani selkäni, mutta suunnilleen itku silmässä oli pakko ite käyttää koira korttelin ympäri ulkona. Onneks se ei hypi seinille, vaikka parina peräkkäisenä päivänä ei pääsiskään paljon muuta ku pissalenkille ulos.

Kyllä mä uskon, että koira rajoittaa yksineläjän arkea vielä vähä eri tavalla ku vaikka perheen arkea, mutta silti en koiraelämästä luopuisi. Ehkä jsut yksineläjälle se myös antaa eniten -onpahan joku, jonka tuhinaa kuunnella kotona. Itse asiassa mulla on toinen koira jo suunnitteilla ja semmonen kotiutunee vuoden-parin sisään. Siitä aiheutuu sit taas omat hommansa, ku tuskin enää kahta viittin kavereiden luona rehata, mutta siihen sit sopeudutaan tarvittavalla tavalla.

Eipä niihin lenkkihommiinkaan paljon muu taida auttaa ku harjoittelu (joo tosi kiva neuvo ) Vaatiihan se hihnoja pitelevältä kovia hermoja, mutta toinenhan sun koirista on vielä niin nuoriki, että kyllä se siitä. Varmaan alkuun kannattaa välttää niitä tuttujen(kin) koirien tapaamisia, kunnes hihnakäyttäytyminen on normitilanteissa sun vaatimukset täyttävää. Kovasti vaan tsemppiä

AfterShock kirjoitti:

Missä maassa muuten Notte asut? Olen muuttamassa kans ens vuoden keväällä ulkomaille ja otan molemmat koirat mukaan... :P HUH! :D

Englannissa. :) Luojan kiitos tuontimääräykset alustavasti helpottuvat tämän vuoden lopussa.. Minnekäs sinä olet muuttamassa ?

ai helpottuu? No kiva, brittiläs ois kiva asustaa joskus vielä.. mutta ny tällä kertaa lähdetään Wieniin :o) Jos siis vaan löytyy koiraystävällinen asunto... :P Jos ei, niin hotellissa sit :D.. haha.. budjetti kestää...

Minä olen myös yksineläjä ja omistan kolme aktiivista koiraa. Näistä eläkeläinen(13 v) ei asu enää kotona vaan on kaverilla seuranpitäjän roolissa.
Mulla on käytössä auto ja asun maaseudulla omakotitalossa jotenka elämä ei ole ollenkaan ongelmallista.
2 vuotta sitten toi nuorimmainen tuli mulle pikkupentuna ja otin sen mukaan töihin. Onneks on semmonen työ,että se on mahdollista. Vanhemmat koirat pystyivät odottamaan kotona noin 9 tuntia. Niiden kanssa pitemmälle lenkille lähtiessäni jätin pennun kotiin nukkumaan ja nopeasti se kasvoi sen verran,että pääsi jo muitten mukaan lenkille. Tehtiin lenkkejä jossa koirat sai vapaana juosta metsässä.
Treeneihin lähtiessä pentu oli aina mukana autossa.

Sairastanut en onneksi juuri ole ja jos niin käy,koirat pääsee ulos aidatulle pihalle. Lisäksi on tuo em ystävä joka tarvittaessa auttaa koirien hoidossa.Autan myös häntä tarvittaessa hänen koiransa(ja sen omani,joka asuu siellä)hoidossa.

Joskus joutuu luopumaan joistain menoista koirien takia. Esimerkiksi just oli työpaikan virkistäytymispäivä toisessa kaupungissa. Koirille olisi tuolloin tullut liian pitkä päivä odottaa.
Mutta koirat on mulle tärkeimmät olennot maan päällä enkä niistä luopuisi.

Mä olen asunut ihan näillä näppäimillä vuoden yksin. Tai siis yksin kolmen koiran kanssa.
Eron tullessa ja yksin muuttaessa mulla oli koirien lisäksi vielä kaksi kania. Jonkin aikaa kokeilin pärjätä kaikkien elukoiden kanssa, mutta pian katsoin paremmaksi antaa kanit kotiin jossa niille olisi enemmän aikaa, mulla kun ei työn ja koirien jälkeen enää jäänyt aikaa niiden kanssa seurusteluun. Ja vaikka kuinka pahalta tuntuu antaa rakas lemmikki pois, niin pidän tärkeänä sitä että eläimellä on hyvät oltavat.

Yksin eläminen on välillä rankkaa. Mä en olisi ikimaailmassa pärjänny ilman mun vanhempia, jotka asuu samassa kaupungissa ja ottavat koiria hoitoon lähes aina kun tarvitsee.
Tai olisin mä pärjänny, sit olis vaan täytyny jättää lähes kaikki sosiaaliset menot välistä
Muita hoitajia mulla ei oliskaan.
Ongelma oikeestaan on siinä etten mä luota mun koiria kovinkaan monelle ihmiselle.
Exä on ainoo, vanhempien lisäksi, jolle ne luottasin ja kyl hän varmaan tiukan paikan tullen ne hoitoon ottais.
Tosin ei mun koirat nyt paljon hoitoa tarvitse. Silloin jos joskus olisin yön poissa kotoa tai työpäivä ylipitkä. Ehkä kerran kahessa viikossa.

Mulle mun koirat on kaikki kaikessa ja elämä suunnitellaan niiden mukaan. Mä lenkkeilen suurimmaks osaks kaikkien kolmen kanssa samaan aikaan, vaikkei se mitään herkkua aina olekkaan. Vähän semmosta sähläämistä Vapaapäivinä yritän tehä lenkkejä erikseen.

Mulla ei ihan hirveästi ole menoja työn ulkopuolella, kavereilla käydessä lähtee yleensä ainakin joku koira mukaan.
Agilityyn saatan ottaa toiset autoon tai kentän reunalle, kun yks treenaa.
Usein jos vkloppuna maistellaan, niin tehdään se mun luona, jolloin koirien ei tarvitse olla yksin kuin muutama tunti kun olen baareilemassa.
Parhaalla ystävällä on kaksi koiraa ja kun me nähdään on koirat aina mukana.

Mun koirat on myös tottuneet siihen, että päivät saattaa olla hyvinkin erilaisia. Joskus on lenkkiä ja treeniä ja ties mitä aktiviteettiä, toisena päivänä saatetaan käydä vaan pissailemassa ja huilitaan lopun päivää. Ne ei siitä todellakaan ala seinille hyppimään.
Uskon myös siihen, että koirat lukee tosi paljon mun mielialoja ja fiiliksiä ja sulautuu niihin. Kun tässä hetki sitten oli ihmissuhdepahaamieltä ja päivät oli vähän itkuisia eikä innnostusta tehdä mitään, niin koirat vaan tuntuivat nauttivan siitä että oltiin paljon kainalokkain rauhassa...
Sama jos oon kipeenä. Sillon koirat leikkii nätisti sisällä ja käydään vaan pikasesti pissalla.
Toki en kyllä pidempää aikaa oo kipeenä ollukkaan ja joskus miettiny että kyllä kusessa oltais jos mä vaikka katkasisin jalkani!
Täytyis varmaa muuttaa takas porukoille

Täällä myös yksineläjä ja 2 pientä koiraa, 6 v ja 2 v. Samoin kuin muilla, työpäivän jälkeen en koiria jätä yksin enää vaan tulevat aina mukaan, esim. vanhemman kanssa käydään hieronnassa ja toinen tulee aina sinne mukaan kattelemaan enkä jätä sitä kotiin. Vanhemmat auttaisivat kyllä varmaan hoidossa (ainakin yhden kerrallaan), mutta ylihuolehtiva äiti (=minä) ei oikein luota aina että muut osaavat pitää koiria oikein Vanhempi koirista on vielä sairastellut joten siksikään eivät ole juuri hoidossa olleet. Eli rahat on mennyt ja vaivaa on ollut mutta vois sitä elämänsä turhempaankin käyttää, joka päivä kuitenkin lämmittää sydäntä kattella kun toiset kirmaa pihalla tai nukkuu kasassa mun kanssa Toisinaan tuntee jopa pääsevänsä helpommalla koirien kanssa kuin jos jottai miehii joutuis katteleen ja sellasta säätöö pitämään...

^Haha, hyvin sanottu :o)

Ihanaa, että voin käydä koulussa rauhassa. Tänään koirat olivat n. 5 tuntia yksinään ja hyvin meni. Pentu on vähän sellanen ruoalla lahjottu, eli oon vaan lykänny luuta/possunkorvaa eteen jos se on halunnu toimintaa..:P Onneks se pärjää myös yksin yksin, vanhempi koira ei... (Taas äsken sain sen kokea kun pennun kans kävin vähän pihaa pidemmällä)..

Mulla ei ole kuin yksi koira, mutta yksin oon sen kanssa aina ollut. Koira täytti just eilen 5v. Vuorotyössä olen ollut koko ajan, joten se on vähän alussa tuonut haastetta kun koira oli kova tuhoomaan asuntoa pentuna ja nuorena. Oli pakko keksiä ratkaisuja miten sen päivää saa katkaistua ettei tuhoisin niin paljon. Luojan kiitos, että oma äiti asuu myös Helsingissä ja käy omien töidensä jälkeen olemaan koiran seurana jos mulla on iltavuoro tai oon viikonloput töissä. Nykyäänhän tuo on jo yksin kotona tekemättä mitään, mutta silti äiti mielellään käy. Sairastumisen sattuessa saan onneksi äidiltä apua koiran lenkityksessä vaikka aika suurelta osin on itse hoidettava koska äitikin käy töissä eli ei pysty lenkittämään ja auttamaan kun iltapäivisin tai illalla. Kavereilta en kehtaa edes pyytää koska suurimmalla osalla omat koirat jotka on myös hoidettava ja mun koirani ei ole välttämättä ulkona se helpoin mahdollinen.

Yksin en koiraa jätä työpäivien jälkeen, otan koiran mukaan jos johonkin lähden tai sitten oon menemättä. Tai sitten äiti tulee olemaan sen kanssa että pääsen johonkin harrastukseen tms. Mä olen tosi tarkka siitä ettei koiralle tule yhtään ylimääräistä yksin oloa koska joutuu jo olemaan sen 9h päivässä yksin ja mulla saattaa välillä olla jopa 8-9pv putkeen töitä, joten se joutuu ihan tarpeeksi olemaan yksin. Vastaavasti on myös niitä pitkiä vapaita jolloin korvaan koiralle yksin olon ja pyrin olemaan mahdollisimman paljon sen kanssa.
Ainoa huono puoli yksin olemisessa on kun tuo mun koira on aina sairastellut tosi paljon, ei tahdo aina raha riittää sen ell-kuluihin vaikka töissä käynkin. Joskus ois kiva kun ois se toinen rahapussi samassa taloudessa joka vois välillä maksaa ne kulut, mutta minkäs teet. Mun koirahan se on ja kaikesta on ainakin tähän asti selvitty vaikka aina ei siltä tunnukaan ell-reissun jälkeen kun kukkaro huutaa tyhjyyttään. Muuten en oo kaivannut toista koiran kanssa olemaan, me viihdytään hyvin kaksin ja pärjätään hyvin näin.

Täällä ilmottautuu yksi eläintarhan YH. Kaksi kissaa, yksi rotikka pentu ja hevonen.
Työttämänäkin tällä hetkellä. Mutta toistaiseksi ei ole ollut ongelmaa elukoiden hoitamisessa. Hevonen asustelee takapihalla ja koira aina mukana tallilla. Kissat menee tuossa sivussa kainalon lämmittäjinä- ne saa nukkua sängyssä, koira ei.

Rahakaan ei toistaiseksi ole ollut ongelma, mutta se voi tietenkin koitua sellaiseksi jos vaikka kaikki eläimet samaan aikaan tai vuorotellen sairastuu ja kaipaa Ellin hoitoa.

Vapaa-aikaa ei toisaalta ihan hirveästi ole, kun talli hoidettava tiettyinä päivinä ja muuten sitten koira ja kissat ja hevosen liikutus ja yhden hevosen treenaus. Mutta omavalintakysymys =)

Täälläkin yksineläjä kahden koiran kanssa. Mä en käy töissä enkä koulussa just nyt, joten voin aika huoletta mennä "minne vaan" ja koirat voi jäädä kotiin jos eivät ole tervetulleita mukaan. Yleensä pyrin kyllä ottamaan niitä mukaankin, mutta vanhempaa en jaksa ihan joka paikkaan aina ottaa, kun sitä pitää vahtia, että käyttäytyy kunnolla. Sillon kun kävin koulussa, niin piti kyllä tarkkaan miettiä, jos oli joku meno, että voiko mennä ja kuinka kauan voi olla. Poikkeustapauksia oli joskus, että koirat oli 10-11 h yksin kotona, mutta nää tosiaan poikkeuksia, ehkä 3-4 kertaa oli noin pitkiä yksinoloja.

Lenkittämisen/hoitamisen kanssa ei mulla ole ollut ikinä ongelmia. Kun pentu tuli, niin pidin itsestäänselvyytenä, että tulevaisuudessa lenkkeillään paljon koko porukalla, niin alusta asti olen vienyt koiria yhtä aikaa. Kun Kaede oli ihan pieni, Tomokin oli vähän vähemmällä liikunnalla, koska en voinut ottaa Kaedea pitkille lenkeille, mutta se ei vielä osannut olla kunnolla yksinkään. Nykyään kun tosiaan mulla on paljon aikaa, niin teen jonkun verran sitä, että vien koiria erikseen ulos, otan toisen mukaan sosiaalistumaan esim. eläinkauppaan, kun mun luona ei käy paljon vieraita, niin tekee hyvää koirille päästä välillä ihmisten ilmoille.

Täällä tuleva koiran yh. Talouden koiramäärä siis puolittuu miehen otettua hatkat ja jäädään Armaksen kanssa opettelemaan uutta elämää.
Tähän asti en ole pahemmin ulkona tai kaupungilla rillutellut, mutta nyt alkaa vähän ahdistamaan, että loppuuko mun sosiaalinen elämä tyystin. Arkisin olen siis koulussa (joskaan en pitkiä päiviä ainakaan tällä hetkellä), jolloin voi pyörähtää jossain luentojen jälkeen. Viikonloput kuitenkin olen aina töissä, joten 8h työvuorojen jälkeen ei tosiaankaan voi lähteä mihinkään ja vaikka olisi aamuvuorossa, niin en tohdi jättää Armasta enää illalla yksin.
Luojan kiitos Tonteria on mulle aina pelastavana enkelinä. Mulla tulee olemaan töiden takia pitkää iltaa ja vaikka mies asuukin tässä vielä toistaiseksi, niin mielummin pyydän ystävän ulkoiluttamaan Armasta kuin hänet (joka tuntuu syyttävän mm. Armasta tästä erosta...).

Niinjoo, onhan mullakin kolme marsua koiran lisäksi, mutta niistä nyt ei yh:na ole kauheesti vaivaa. Aikaa tulee niiden kanssa vietettyä aina kun olen kotona joten ei vie ylimääräistä aikaa eikä järjestelyitä, pärjäävät yksin koko päivänkin jos tarve tulee.
Ja joo, ei se sosiaalinen elämä oo mulla ainakaan loppunut vaikka koira tulikin. Aika hyvin kaverit ymmärtää, että koira on etusijalla ja nään sit ihmisiä yleensä vapaapäivinä jolloin voin koiran jättää yksin kun en työpäivien jälkeen enää suostu jättämään ihan pika kauppareissua lukuunottamatta. Harvoin käyn missään yöriennoissa, mutta silloin harvoin kun käyn niin senkin teen aina vapailla ja koira pärjää ihan hyvin yksin sen ajan. Työpäivien jälkeen jos joskus on iltajulhia tms niin kiikutan koiran äidille yöksi suosiolla tai sit olen menemättä. Ihan oman tunnon mukaan menen, mutta koiran ehdoilla.

Onko kukaan muuten asunut soluasunnossa koirien kanssa? Yhtenä vaihtoehtona olis sellanen ehkä nyt tarjolla. Jos ison huoneen oveen laittaisi koiraportin jotta koirat ei hermostu kun joku tulee tai menee, vaan näkevät kumminkin..

Kyllä se tulee olemaan pakko jättää koirat työpäivän jälkeen vielä yksin kun lähtee kauppaan tai kahville tai tallille (no sinne ehkä saa ottaa ja kesällä terassikahville tietty :o)..).. Käyttää vaan lenkillä ja on seurana riittävästi. Ja kompensoi taas edellisenä tai seuraavana päivänä lisäämällä aktivointia. Muutenhan sitä kuolis yksinäisyyteen, kun työkin toivottavasti on yksinäistä toimistohommaa :D..

Yks yksinasuva koiranomistajaystäväni tekee kesällä ainakin kahta työtä jonkin aikaa, eli 6h ja sitten taas 6h... Mutta opiskelijan on pakko revetä ja koiran joustaa siinä kohtaa.. :P

SaMaJa - itsellä kanssa edessä yh:n elämä (todnäk). Tuntuu, ettei kaikkia asioita vaan jaksa ymmärtää ja sulattaa, eikä niitä aina tarvitsekaan. Saa nähdä minkälaiseksi tilanne tästä muuttuu, mutta minusta itsestäni tällä hetkellä tuntuu, että ero olisi paras ja ainoa vaihtoehto, vaikka se lukemattomia ongelmia tuottaakin.
Jos jään yksin, olen lapsen, että koiran yh + työtön. Mutta kaikesta selviää. Oma elämä varmasti jää pitkäksi aikaa taka-alalle, mutta uskon, että asiat kääntyvät aina jossain vaiheessa omana aikanaan parhain päin. Olen siis toiveikas, vaikka kovin huolissani olenkin. Eniten huolettaa miten asiat saa uudella tavalla rullaamaan ja kaiken toimimaan, ja miten koko hommaa jaksaa pyörittää. Kaikkeen kai tottuu... Elän kuitenkin ajatuksissa, että kaikki helpottuu sitten aikanaan ja rullaa eteenpäin omalla painollaan. Aurinko nousee joka aamu, vaikka illalla sille ei tuntuisikaan ja tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan, ja jokainen aamu on aina uusi mahdollisuus, mahdollisuus yrittää uudelleen ja tehdä asioista parempia kuin eilen, näin itse ajattelen.

Jurilliset jutut tietysti vievät oman aikansa ja omakin sopeutuminen. Lapsen ja koiran kanssa riittää työtä, mutta kyllä se työ joskus palkitaan. Tietysti surettaa ja pelottaa, mutten ole ihminen, joka jäisi tuleen makaamaan ja mottona onkin, että jotkin asiat pitää oppia hyväksymään sellaisina kuin ne sattuvat olemaan ja ne asiat, joihin voi vaikuttaa, niihin kannattaa vaikuttaa ja jos ei huvita, ei niitä kannata myöskään vatvoa.

AfterShock, ei sitä kuole yksinäisyyteen. Sitä vaan oppii ajoittamaan menonsa viikonloppuihin ja muihin vapaapäiviin.

Ennen perheenperustamista asuin kahden koiran (ja muutaman muun elukan :D) kanssa. Pari kertaa tuli oltua tosi kipeänä, mutta jännästi koirat sai kuitenkin pissatettua horkkamaisessa kuumeessa ja keppien kanssakin. Oli vain pakko. Ja sairaana ollessa koirat nautti huomattavan paljon siitä, että olin kotona saatavilla vaikka ei lenkille päästykään.

Olihan se aika hulinaa, kun silloinkin kun autoa ei ollut käytössä oli työpäivän jälkeen käytettävä koirat jos halusi myöhemmin vielä johonkin lähteä. Kello myös soi huomattavasti aikaisemmin, kun oli ne haukut lenkitettävänä. Mutta eipähän tarvinnut olla koskaan yksin, aina oli joku lämmittämässä sänkyä ja lenkkeily onnistui mihin aikaan tahansa kun ei tarvinnut lenkkipolulla pelätä.

Kun rellestämään lähti, niin olin aina vikana mukana menossa kun koiria ei viitsinyt hirveitä aikoja yksin pitää ja lisäksi oli aina ravintolasta kiire kotiin. Mutta omia valintojahan nuo kaikki oli. Enkä muistele mitenkän kauhulla sitä ajanjaksoa, meillä oli koirien kanssa ihan kivaa keskenämme.

Ja ai niin, oon aina harrastanut kyläilyä koirien kanssa ja ottanut niitä paljon mukaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Samoin meille on olleet ihmiset tervetulleita lasten ja eläinten kanssa. Ei todellakaan kuollut yksinäisyyteen :)