Koirat.com

Kyllä se tulee olemaan pakko jättää koirat työpäivän jälkeen vielä yksin kun lähtee kauppaan tai kahville tai tallille - -

Kauppareissuthan ei yksineläjällä kovin paljon aikaa vie -sen verran mäki jätän koiraa yksin vielä työpäivän jälkeenkin, mutta kaikenlaisissa kahvitteluissa ja muissa yritän ottaa koiran huomioon. Pian tulee kesä, niin kavereita voi tavata rannassa jätskin parissa ja koira voi olla mukana. Muutamien kavereiden kanssa käyn lenkillä, jolloin koira voi taas olla mukana jne.. Kommpailen edllistä Rosalie1:n kirjoitusta

Joskus mua pelottaa, oonko mä se ärsyttävä koiranainen, joka ottaa koiransa mukaan kaikkiin kaveriporukan juttuihin, mutta ainaki tähän asti kaikki kaverit on vakuutellu, ettei niitä häiritse. Viikonloppuisin tms., ku jätän koiran tommosista hommista pois, monet jopa harmittelee, ku karvakasa ei oo mukana, mutta ainaki ittelle tekee hyvää jättää se tilaisuuden tullen kotiin.

Mää elelen yksin koirani kanssa ja haaveilen jo toisestakin koirasta. :) Mulla on epäsäännöllinen työrytmi ja olen huomannut, että se vähän haittaa koiraa, koska se on vähän stressialtis. En jätä koiraa yksin kun kerran päivässä ja yritän hoitaa kaikki asiat yhdellä lähtemisellä.

Olen kiitollinen, että olen saanut kavereilta apua koiranhoidossa ja vastavuoroisesti hoidan sitten myös heidän koiriaan. Jos on tilanne, että koiraa ei voi ottaa mukaan ja hoitajaa ei ole saatavana, niin jätän sitten vaan menemättä. Yleensä koira kulkee mun mukana joka paikassa, ainakin autossa mukana, jos ei kaverin luo / kauppaan / ravintolaan tms voi sitä ottaa.

En ole kokenut jääväni mistään paitsi vaikka suurin osa vapaa-ajasta kuluukin koiran kanssa. Päinvastoin nautin koiraharrastuksista ja niiden myötä saaduista uusista tuttavuuksista ja kokemuksista.

Vanhempien nurkista muutettuani olen kokoajan asunut yksin. Aluksi oli yksi koira, sitten tuli toinen ja nyt on jo kolmaskin. Tässä vuosien varrella ei ole juurikaan tullut ongelmia, kyse on lähinnä kyvystä järjestää aikataulunsa koirien ehdoilla, ja hihnassa kävelyn on sujuttava hyvin. Käytän kaikki koirat lenkillä yhtäaikaa, jos mennään yli 5km lenkki niin käytän hihnanjakajaa. Tietysti jokaisen koiran kanssa on oma "juttunsa" jota touhutaan vähintään kerran viikossa.
Eli tällä "yksinelävällä" koiruuksista on todella tullut elämäntapa.
Kyllähän sitä välillä tuntuu, että joutuu jättämään pois bileitä, leffailtoja ja muuta tuollaista, mutta koirat kyllä antavat ainakin tuplasti takaisin. Ja koirapuistossa voi sosialisoida muiden koirakkojen kanssa ;D

Mä olen kyllä avioliitossa, mutta reissutöidemme vuoksi asutaan viikot erillään. Kun itse elin viikot kotipaikkakunnalla, koirat sai helposti tarvittaessa hoitoon vanhempien luokse. Tosin harvemmin ne hoitoa tarvitsi, kun mulla ei kauheesti sosiaalista elämää ole.

Nyt on välillä ollut tylsää, kun asun työn vuoksi seudulla, jossa mulla ei ole mitään koiranhoitoverkostoja. Päivät menee työssä ja illat koirien kanssa. Yleensä ei ole mitään menoja, mutta yhden kurssin yhteydessä on nyt viime aikoina ollut myös iltamenoja, ja se on aiheuttanut aikamoista juoksemista ja sumplimista. Olen esim. hyppytunnilla tullut ulkoiluttamaan koiraa, lähtenyt taas töihin, töiden jälkeen yrittänyt väsyttää koiran parhaani mukaan ja juossut taas seuraavassa hetkessä kotoa pois. Silloin on kyllä kaivannut asumista kotona, kun vanhemmat asuu kolmen kilometrin päässä.

Muistelen että vastasin jokunen aika sitten vähän samankaltaiseen ketjuun, mutta meikä siis elelee myös yksin koiran kanssa. Muutin pois äidin nurkista Nevan kanssa ja alussa tuntui melko rankalta kun ei ollut enää hoitajaa samassa taloudessa, mutta hyvin siihen tottui. Aina välillä toki edelleen harmittaa kun jää kivoja juttuja tekemättä koiran takia mut en silti valitsis toisin, sitä kun on niin koirahiminen.

Tällä hetkellä kyllä raha on noussut uudeksi ongelmaksi kun kuukaudessa jää käteen n. 70€ elämiseen vuokran jälkeen ja säästöt hiipuu.

Ahdistus ja suru on suuri koska mulla ei rehellisesti sanoen ehkä ensvuonna (lukuvuonna tarkemmin) ole varaa koiraan eikä etenkään tähän yksiöön missä nyt asun. Välivuosina kerätyt säästöt alkaa olemaan lopussa kuten mainitsin ja lainan ottaminen yksinkertaisesti kammottaa etenkin näin opiskelujen alussa vielä (eka vuosi yliopistossa), vaihtarivuosi on vasta eessä ja ajokorttikin olis kiva saada joskus. En haluaisi vielä velkaantua ihan vaan sen takia että saa ruokaa kaupasta. Tunnen itseni myös tosi vastuuttomaksi kun ei ole varaa pitää Nevalla vakuutusta ja jos jotain suurempaa sattuis ni ei kyllä olis rahaa maksaa monien satojen el. maksuja.

Meikä on kituutellut vuoden kyllä niin pienillä rahoilla, että jos tätä jatkais ni ehkä onnistuis mut elämänlaatu ei ole kovin kummoista (en melkeen koskaan käy missää mikä maksaa, tee mitään joka maksaa "ylimäärästä" rahaa). Puhumattakaan, että oon saanu lisätuloja myymällä mm. telkkarini, pari pelikonetta + niiden pelejä (en tosin pelaillutkaan niillä enää kovin paljoa) CD-levyjä... Mut kaikki mahdollinen myytävä on nyt myyty joten enää ei sitä kautta saa rahaa.

Arvatkaa tuntuuko hirveältä ees miettiä että ottaako lainaa ensvuonna vai antaako Neva uuteen kotiin ja muuttaa itse soluun ja hommata iltaduunia opiskelujen päälle joka ei koiran kanssa oikeen toimi tai ainakin tulis hirveen kiireisiä päiviä. (Tosin jos vuokra vaikka puolittuis ei ees tarvis mennä opiskelujen päälle töihin vaan kesätyöt riittäis hyvin)
Neva on suorastaan täydellinen koira ja ystävä ja tunnen itseni niin kamalaksi kun edes pohdin tätä. Mun elämä helpottuis rahallisesti niin paljon mutta pelkään että jos antaisin Nevan pois katuisin sitä heti ja en vois olla ajattelematta miltä koirasta tuntuu kun se joutuu uuteen paikkaan (etenkin jos menisi täysin vieraille). Puhumattakaan siitä millainen ikävä itselle tulisi. Tällä hetkellä lenkit, leikit ja rapsutukset on aika hirveitä kun miettii että jos koirasta onkin luovuttava.
Mulla oli yhessä vaiheessa kämppishaku, mutta ei tullut toivottuja vastauksia tai mä en vaan osaa luottaa ventovieraisiin. Pitäs melkeen olla kaveri jonka kanssa muuttais ettei sitten käy niin että kämppis lähtiskin yhtäkkiä kävelemään ja jäis yksin koiran kanssa maksaa hirveetä vuokraa. Sitä niin toivois et löytäs sen oman puolison, mut odotukset ei todellakaan ole korkealla löytää sitä mistään lähiaikoina. Viimeaikoina on ollut kyllä mieli tosi maassa tän rahaongelman takia.

Neva, oletko hakenut toimeentulotukea?
Kituutin vuoden työttömänä kahden koiran kanssa ilman säästöjä, ja kyllä niillä soppalan rahoilla pärjäsi - täytyy vaan pistää koirat ittensä edelle
Nytkään ei ole suuret tulot (olen koulunkäyntiavustaja,) mutta hyvällä suunnittelulla ja vyön kiristämisellä talous pyörii varsin mainiosti, myös pimeät työt kannattavat jos tekee tiukkaa.. ;)

^^ Jaksamista Asioilla on tapana järjestyä.

Kuulosti tutulta, koska mä elelen opiskelijana yksiössä ton koiran kanssa. Rahaa jää kuukausittain suunnilleen saman verran käteen vuokran jälkeen ku sulla, mutta porukat jeesaa satunnaisesti pikkusen (puhutaan silti parista kympistä). En saanu viime kesälle kunnon töitä, joten säästöjäkään ei ole. Oon siks joutunu nostamaan opintolainaa ihan peruselämiseen. Se tuntui isolta asialta ja välttelin sitä viimeiseen asti, mutta oikeestaan aika pieniki lainasumma helpottaa jo paljon eikä laina silti pitkälläkään ajalla kasva liian isoks. Nyt oon jo aloittanu kesätyöt, joten ens lukuvuodesta tulee taloudellisesti helpompi. Ooks sä kesän töissä? Ootko miettiny jotain viikonlopputöitä opiskelujen ohelle? Kannattaa miettiä erilaisia vaihtoehtoja -ehkä keksit jotain, ettei sun tarvi luopua Nevasta

(väksy)

Voi että, kovasti tsemppiä Nevalle, onneksi asioilla on lopulta tapana järjestyä! Sanotaan että raha ei tuo onnellisuutta, mutta sen puute kyllä tuo onnettomuutta.

Kun asuin opiskelujeni alkuaikoina kaksistaan tuon koiran kanssa, niin kyllä se pennin venyttäminen oli välillä henkisesti tosi raskasta. Oletko puhunut esim. äidillesi tilanteestasi rehellisesti, että olet jopa miettinut koirasta luopumista? Eikö hän voisi pitää koiraa itsellään jonkin aikaa?

Ihan hyvin sai kuitenkin yhteensovitettua yksinelämisen ja koiran omistamisen. Viikonloppuisin oli tehtävä aika pitkälti töitä jotta sai edes vähän rahaa elämiseen (opintuet ei riitä tunnetusti mihinkään), ja viikoilla onneksi oli koulussa välillä hyvinkin lyhyitä päiviä, joten pystyi sitten harrastelemaan koiran kanssa, ja illaksi vielä lähteä silloin tällöin käymään opiskelijariennoissa tms.

Nykyään kun tekee täysipäiväisesti töitä, jätän kyllä koiraa 9h yksiolonkin jälkeen silloin tällöin itsekseen max pariksi tunniksi jos mieskään ei ole paikalla, kunhan ollaan ensin kunnolla lenkkeilty. Monet täällä pitävät tätä huonona vaihtoehtona, mutta jos joku meno on niin sitten on. En osaa ottaa asiasta liikaa stressiä, vaikkei tietenkään ihanteellisin vaihtoehto olekaan. Seuraavana päivänä voi sitten ottaa kaiken takaisin.

Mä olen ihan vakituisessa työssä ollut koko ajan kun koira on ollut ja sitä ennenkin. Koiran tullessa 5v sitten mulla oli säästöjä, ei oo enää. Mun pieni (hoitoala) palkka menee koiran ell-kuluihin koska se sairastelee jatkuvasti ja usein. Silti luopuminen ei oo käyny mielessä vaikka välillä sen takia oon joutunut lainaamaan rahaa kavereilta ym. Teen välillä jopa keikkaa oman työn lisäksi, hoitoalalla onneksi keikkaa löytyy pilvin pimein, mutta ei sitäkään voi koko ajan tehdä koska muuten koira ois aina yksin. Ja ne keikkatyöt verottaa mun oman duunin vapaapäivät eli käytännössä vie mun viikkovapaat kokonaan. Jostain pitää tinkiä. Toisesta koirasta haaveilen, mutta ei ainakaan just nyt ole rahallisesti mahdollista, jos ois takuita että ois perusterve koira ilman ylimääräisä ell-kuluja niin sitten, mutta sitähän ei voi kukaan taata. Onneksi mulla on ihania ystäviä, jotka ymmärtää että mun koira sairastelee koko ajan ja lainaa tarvittaessa rahaa jos omat ei riitä. Ikävä on lainata enkä sitä mielelläni tee (eikä onneksi usein tartte), mutta koira tuo mulle niin paljon iloa etten siitä kyllä aio luopuakaan. Ja en sitä edes uuteen kotiin laittais, koska sillä on perussairaus enkä luottais että joku muu jaksais sen sairastelua yhtä hyvin kuin minä. Moni muu ois jo kuopannut sen.

Mutta siis välillä on tosi tiukkaa yksin lemmikkien kanssa (mulla lisäksi kolme marsua, jotka rahallisesti ei kuluta kauheesti, mutta aikaa nekin tarttee) niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Mulle eläinten hyvinvointi menee etusijalle ja niiden ehdoilla elän itsekin. Ja tosiaan ei se työssäkäyminenkään takaa pärjäämistä etenkin jos on ne opintolainat maksettavana mitä on silloin opiskeluaikana ottanut niinkuin minä ja siihen päälle koiran erikoisruokavaliot ja ell-maksut. Vakuutusta ei oo ollu moneen vuoteen koiralla, irtisanoin sen kun eläinlääkäriin paloi toista tuhatta rahaa ja vakuutuksesta ei tullut mitään. En maksa turhasta, siihen mulla ei ole varaa. Perusterveen koiran kanssa onneksi pääsee aika vähillä kuluilla jos pystyy syömään perusruokia tai vaikka kotiruokaa eikä tartte harrastaa maksullisissa seuroissa tai käyttää koko ajan lekurilla.
Kyllähän se varmasti rassaa etenkin opiskelijana tai työttömänä jos tuntuu että rahat on koko ajan tiukilla ja lisääkään ei ole luvassa. Etenkin pk-seudulla jopa asuminenkin on niin kallista että hyvä kun pystyy yksin pienestä palkasta vuokran maksamaan.
Ja kummasti sitä pärjää yksin koiran kanssa vaikkei noita hoitajiakaan kovin montaa oo (tasan yksi). Se on vaan itse hoidettava koira aina ensisijaisesti ja sit vasta muut jutut. Kavereita nään vapailla, työpäivinä en raaski koiraa enää jättää yksin. Hyvin sitä on pärjätty, etenkin nyt kun koira ei enää tuhoa yksin ollessaan. Kun se oli pentu oli mulla jatkuva huoli siitä kun veteli kämppää uuteen uskoon eikä osannut olla yksin. Nyt onneksi kaikki on helpompaa.

Neva, koeta vuokrata kaksio ja etsiä siihen koirasta tykkäävä kämppis. Jos solu on vaihtoehto, tod.näk saat halvemman vuokran kuin yksiössä noin ja tsägällä myös koiranhoitoapua kämppikseltä. Opiskelija-asuntosäätiöiltä voi myös saada kimppa- ja perheasuntoja.

Muoks. En näköjään lukenut Nevan viestiä loppuun - olitkin jo miettinyt kämppistä. Mä olen todennut, että vieraisiin kannattaa luottaa, toistaiseksi en ole vielä pettynyt. Ehkä mulla on hyvä tuuri. Toisaalta joskus on pakkokin luottaa, jos jotain haluaa. En mäkään kyllä Helmiä ihan kelle vaan anna.

Mä haaveilen yksiötä ensi vuodeksi ja toivon, että oon kerännyt riittävästi hyvää karmaa, että löydän nopeasti yhtä ihania ja avuliaita naapureita/ähiseutujen asukkaita kuin mulla nyt on. Yksin tarttee opetella pyytämään apua vierailta, niin se vaan on. Ja auttamaan muita niiden koirien kanssa. Uskon, että pystyn kyllä järjestämään asian, Helmi on kiva ja (toistaiseksi myös koira-) sosiaalinen koira ja jos löydettäisiin vaikka joku, jonka kanssa voidaan vuoroin auttaa toisiamme koirien kanssa, olisi se aika hyvä juttu. (Eli huom. kaikki tamperelaiset koiralliset, me muutetaan sinne syksyllä ja ollaan avuliaita, mutta toisinaan varmasti avun tarpeessa.)

Koirani on siel mis mäkin niin paljon kun mahdollista mut tarvittaessa jää kiltisti kotio. Useimpiin liikkeisiin menen koiran kans ihan luvalla.

Täälläkin yksi elukoiden yh mulla on siis 2 koiraa ja 2 kissaa ja onhan täs aikamoista haastetta välillä...Mulla on siis vuorotyö, välillä voi olla ihan 12h kestäviä koko päivän vuoroja ja sit tietty yövuoroja, jotka aiheuttaa päänvaivaa todella. Asun toistaiseksi ok-talossa, jossa on ees piha, mutta muutto on edessä jossain vaiheessa ja silloin ei voi edes pihaan enää turvautua. Mulla ei asu perhettä lähellä, ja ne ystävät, jotka asuu, on kaikki perheellisiä/autottomia/töissä/opiskelee, eivätkä oikeesti pysty auttaa, ku tosi harvoin koirien hoidossa, vaikka ehkä haluaisivatkin. Mä oon ratkassu koirien hoidon viemällä ne koirahoitolaan, joo kallista on, mutta ainakin ne tulee hoidettua ja mun ei tarvii murehtia! Koirahoitajaa haen edelleen, ku löytäis vaan sopivan!
Käytän lenkillä noi yhdessä, koska aikaa ei vaan riitä erikseen lenkityksille, ja ne on niin yks lauma, et ovat vähän ihmeissään, jos toinen vaan lähtee. Harrastukset mulla on koiraharrastuksia, ja molemmat kulkee silloin mukana. Muuten ei paljoo ookkaa aikaa käydä missään, mutta aina kun on mahdollista, koirat tulee mukaan.
En silti luopuis näistä, vaikka onkin välillä todella raskasta kahen ison rontin kanssa, kissat nyt menee siinä sivussa. Ilman koiria olisin varmaan jo seonnu tän ero-sotkun keskellä, mut nämä pitävät mut järjissä ja rakastavat mua aina ehdoitta <3

Minä asuin Laran kanssa jonkun aikaa yksin Kalliossa, opiskelin ja lopulta oli pakko mennä vielä töihinkin. Äiti asui onneksi silloin vähän lähempänä kuin nyt ja sain Laran välillä hänelle hoitoon. Matka oli kuitenkin sen verran pitkä, että ei sitä ihan vaan hetkeksi sinne viitsinyt viedä, Lara oli sitten useamman päivän.

Olihan se aikamoista sovittelua, osaksi tämän kaiken yhdistämisen vuoksi opiskeluni ovatkin venyneet, kun niihin ei vaan ole voinut keskittyä niin täysillä. Olin töissä öisin ravintoloissa, joten sain aika hyvin tasapainotettua sen siihen oheen. Arkisin jos oli töitä, jätin koulun välistä tai vaan piipahdin. Viikonloppuisin olinkin sitten melkein aina töissä. (Täytyy kyllä myös tunnustaa, että ennen töihin menoa opiskelut kärsivät osittain siksi, että biletin aika paljon.. pitihän sitä kaikissa fuksijutuissa käydä.. Mutta siis, sekin opiskelujen, ei koiran kustannuksella.) Vaikeinta oli, kun sairastui. Minun on vaikea pyytää apua, eikä minulla siinä vaiheessa kovin paljon kavereitakaan ollut siinä lähellä. Onneksi Lara kuitenkin vaistoaa ja jaksaa ne muutamat päivät ottaa itsekin vähän iisimmin. Eniten harmitti, että jouduin lopettamaan tokon ja agilityn, oli liian epäsäännölliset aikataulut, ei ollut rahaa eikä enää mahdollisuutta käydä omassa seurassa ja uuden löytäminen oli kovin hankalaa (varsinkin, kun ovat täälläpäin aika paljon hinnakkaampia ja täydempiä).

Opiskeluista on muuten sanottava vielä se, että meillä pystyy suorittamaan aika paljon juttuja esim. kirjatentteinä ja kaikilla luennoilla ei ole pakko olla. Kouluhommia pystyy siis tekemään hyvin kotona, mikä helpottaa työssäkäyntiä todella paljon. Edelleenkin teen suurimman osan asioista kotona ja käyn koululla vaan pakollisilla kursseilla (tällä hetkellä 4h/viikko) ja tenteissä, tai kirjastossa hakemassa lisää kirjoja.

Se täytyy kyllä vielä sanoa, että kaikesta huolimatta Lara olisi ollut viimeinen asia, josta olisin luopunut. Se on auttanut minut niin monen vaikean tilanteen yli, ollut tukena silloin kun tuntuu ettei kukaan muu ole ja auttanut jaksamaan eteenpäin vaikeinakin hetkinä. On vain täytynyt järjestellä asioita vähän enemmän ja olla valmis luopumaan tietyistä asioista. Kannattaa myös muistaa, että ei se koira kärsi, vaikka toisinaan saisikin vähän vähemmän huomiota.

Minä olen asunut yksin koko sen ajan, kun Snö on minulla ollut. Itse asiassa aiemmin tänään ystäväni tuumasi, että olisi se hankalaa olla yksin koiran kanssa, mutta enpä minä ole asiaa koskaan ajatellut siten.

No joo, en mää kylläkään mihinkään kahville tai illanviettoon lähde pitkän päivän jälkeen koskaan. Kun palaan yliopistolta, vietän kaiken vapaa-aikani koiran kanssa. Se ei ole ongelma, kun se on juuri sitä mitä tahdon tehdä. Kerran olen tarvinnut Snölle yhdeksi yöksi hoitajan, ja seuraava tarve tulee tammikuussa. Kyllähän tuo siis sitoo minut aika tiiviisti koiraan, mutta en ikinä ajattele asiaa.

Ensi keväänä toki tulee vastaan yksinolon hankaluus, kun lähden harjoitteluun Kaliforniaan. Lähteminen olisi huomattavasti helpompaa, jos Snö voisi jäädä omaan kotiinsa toisen oman ihmisensä kanssa.

Kieltamatta nyt kun koira on ollut mulla Englannissa on ollut hieman vaikeampaa sumplia menoja, kun ei ole samanlaista koiranhoitajatukiverkostoa kuin Suomessa. Vaikka eipa tuo nyt niin haittaa, en mene luentojen jalkeen norumaan kahviloihin tai vastaaviin, viihdyn mieluiten kotona. Ja jos mulla on tosi pitka paiva ollut muutenkin en jata koiraa enaa illasta yksin vain etta paasisin itse bilettamaan. On ollut ihan mun oma paatos ottaa koira tanne ja kylla mina siita niin paljon pidankin etta haluan viettaa sen kanssa mahdollisimman paljon aikaa.

syrri, ei taida saada toimeentulotukea ellei opintolainoja ole nostettu. Tuo laina kun katsotaan kuuluvaksi osaksi opintotukea, joka on kyllä ihan syvältä.

Mä kehoittaisin ottamaan lainan vaikka se vähän hirvittääkin. Itse olen nostanut jo ihan mukavat summat koska ihan oikeasti haluan elää opiskeluajan, tehdä erilaisia asioita ja harrastaa! Sen lainan pystyy sitten maksamaan takaisin melko pienissäkin erissä ja itse olen ottanut sen asenteen että sittenpähän makselen, ja muistelen samalla että tulivatpa nämäkin rahat aikanaan tarpeeseen. Elämän halvimpia lainoja.

^Juu, ei saa sossuilta mitään tukea ennenkuin on laina nostettu ja jos sekään ei sitten riittäis.

Mulla on aivan mahtava tukiverkosto ympärillä ja siksi uskalsinkin ottaa toisen koiran vaikka vielä yksin asunkin. Tosin muutto miehen kanssa yhteen alkaa olla ajankohtainen varmaan jo ensi keväänä joten sitten helpottuu näiltä osin.

Löytyisiköhän tästä keskustelusta jotain vertaistukea tai mielenrauhaa tai jotakin? Asun vielä avopuolison kanssa, mutta on puhuttu erosta niin kauan, että on vain ajan kysymys, kun jompi kumpi uskaltaa viimein ottaa ratkaisevan askeleen.

Otin koiran vähän yli vuosi sitten sillä mielellä, että pärjäisin sen kanssa kyllä yksinkin. Puoliso lupasi auttaa koiranhoidossa, mutta kaikki vastuu on ollut koko ajan minulla. Erotilanteessa olisi itsestäänselvää, että koira on sataprosenttisesti minun.

Yksi suurimmista peloistani ero ajatellessa on se, miten pärjäisin yksin koiran kanssa. Puolisoni ja hänen vanhempansa ovat ainoat, jotka ovat hoitaneet koiraani yön yli tai jotka muutenkaan auttavat mitenkään. Vaikka hoidankin lähes kaikki lenkit, puoliso on päivät koiran kanssa kotona, kun minä olen yliopistolla ja mikäli minulla on jotain menoa, hän käy koiran kanssa ulkona.

Koira ei siis ole juuri koskaan yksin ja pääsee neljän tunnin välein ulos, koska joku on aina kotona sitä kusettamassa. Periaatteessa minä voisin käydä hyppytunneilla kotona sitä ulkoiluttamassa, mutta energiani ei tahdo riittää sellaiseen. Pakolliset arkikävelyt ja koiran ulkoilutus vievät liikuntamääräni jo ihan äärirajoille ja pelkään nyt jo terveyteni puolesta, kun en ehdi koskaan levätä. Mikäli asuisin yksin, en voisi niitäkään harvoja päiviä lojua krapulassa tai flunssaisena kuin nyt voin.

Onko antaa jotain toivoa? Ei se ero toivottavasti tämän päivän asia ole, mutta pelottavan todennäköinen.

^ Koirat kyllä tottuu. Mulla on ollut yksi koira yksinelävänä, toinen koira tuli avoliitossa, mutta eron jälkeen ollaan oltu kolmisin. Koirieni kanssa saan keskimäärin ehkä kerran kuussa ulkopuolista apua, joskus koirat menevät jonnekin yökylään ja joskus joku käyttää ne lenkillä. Meillä on löhöilypäiviä ihan rehellisesti 1-2 jokaikinen viikko. Silloin käydään kolme lenkkiä, joista pisin saattaa olla vain 20 min. Koirat syö mun krapulapäivinä aika usein luita... :D

Koirien takia ei kyllä kannata huonoon parisuhteeseen jäädä. Asiat järjestyy.

Mäkin asun yksin kahden koiran kanssa. Aikataulullisesti homma toimii kyllä, spesiaalipäivinä koitan sitten saada koirat hoitoon, ottaa ne mukaani tai muuttaa aikataulut niin, että teen vaikka työt kotoa käsin, jotta yksinolot pysyvät inhimillisinä. Enemmän mua on rassannut kombinaatio kaksi harrastuskoiraa menoineen + ei-niin-suuri-palkkainen työ + asuntolaina... Varsinkin nyt, kun vanhempi koira on sairastanut ja eläinlääkäriin on mennyt ihan kiitettävät summat rahaa, on säästöjä joutunut käyttämään aikalailla. Rassaa tällainen, että työelämässäkin ollessaan joutuu laskemaan senttejä. Jos koiria ei olisi, menoja olisi vähemmän, ei todennäköisesti olisi autoa ja keikkatöitä pystyisi tekemään vapaammin kuin nyt. En kuitenkaan osaa kuvitella elämää ilman noitakaan...

roundille tsemppejä siltä osin, että terve, aikuinen koira sisäsiistiksi opetettuna pärjää kyllä työpäivän ajan kotona hyvinkin. Itse pidin pitkään kiinni siitä, että töiden jälkeen olen vaan koirien kanssa, mutta nykyään käytännön syistä en ole enää ihan niin ehdoton. Koirat ovat kuitenkin menossa mukana, vaikka sitten autossa odottamassa kun olen itse kouluttamassa tms. Samoin koira opetettuna kestää myös päivän tekemättömyyden, nimim. testasin juuri viikko sitten, miten kaksi aktiivista koiraa kestää päivän, jona omistaja makaa yhdessä asennossa sohvalla ja vie koirat hillitysti ja hallitusti neljä kertaa päivässä tontin rajalle ja tuo takaisin. Hyvin kestivät