Koirat.com

Täälläkin yksineläjällä kaksi koiraa ja ihan hyvin meillä menee, välillä väsyttää kun noita ei voi oikein edes samalla kertaa lenkittää ja nuoremmaisella on ollut nyt vähän erityistarpeita mutta en mä niitä mihinkään vaihtaisi. Molemmat kestävät kyllä sen 8 - 9 tuntia itsekseen mitä nyt koulupäivään aikaa menee ja löhöpäiviäkin meillä on joka viikko ainakin se 1 - 2 (jolloin meilläkin tuhotaan luita ) Ei siitä koirasta turhaa stressiä kannata ottaa, koirat on kuitenkin sopeutuvaisia ja tottuvat monenlaiseen elämäntapaan kunhan perustarpeet tulee tyydytettyä. Varmasti pärjäätte!

Minä oon ollut kolme ja puoli vuotta pääosin yksinäni kahden aktiivisen koiran kanssa, ja meillä on kyllä toisinaan päiviä kun laiskottaa yksinkertaisesti vaan niin paljon että koirien liikuntamäärät jäävät ihan väistämättömään. Ei tarvitse olla edes flunssaa tai krapulaa että joskus vaan jää reilusti vähemmälle, jos oon uupunut niin oon uupunut. Koirat eivät ole koskaan reagoineet näihin päiviin millään tavalla, kuten eivät siihenkään että opiskelujen aikana niille tuli yksinoloa päivittäin joskus ei yhtään, joskus vain muutama tunti ja kesäisin aina se 8 tuntia plus matkat.

Minäkin olen asunut nyt parisen vuotta yksin kahden koiran kanssa. Menot aikataulutetaan niin, että esim. iltavuoropäivinä en jätä koiria muuten yksin, ja sitten kaikki pakolliset koirattomat menot laitetaan joko vapaapäiville tai sellasiin aamuvuoroihin, joissa on työaikalyhennykset. Ainoa, mikä itseä harmittaa on se, että kotona pitää olla joka ilta klo 23, etteivät koirat ala reagoimaan rapun ääniin (saattavat pöhistä yöaikaan, ja meidän rapussa on aika paljon liikennettä aamuöisin). Lisäksi meillä on se ongelma, että taloudessa ei ole ketään ajokortillista, mikä vaikeuttaa käytännön asioita aika reilusti.

Meilläkään ei joka päivä touhuta, vaan pidän viikossa pari lepopäivää, mikä tarkottaa ihan vaan vapaanajuoksemista koirille.

Ihana kuulla teidän kokemuksia. Mullakaan ei tietenkään ole autoa, mutta toisaalta ei mulla eron jälkeen olisi myöskään mitään paikkaa, minne mennä. Koira ei ole tervetullut kenenkään perheenjäseneni kotiin ja tähän mennessä se on aina ollut anoppilassa (samassa kaupungissa perheeni kanssa) tai odottanut ulkona, kun olen kyläillyt oman perheen luona. Yön yli en sitä kyllä eteiseen tai ulos jättäisi, joten taitaisi jäädä perhesuhteiden ylläpito aika vähäiseksi eron jälkeen. Tai sitten menisin koiran kanssa telttailemaan äidin takapihalle.

On muuten tänään käyty ulkona vaan pissalenkeillä ja hyvin on koira pärjännyt (: Olen viihdyttänyt sitä piilottelemalla herkkuja ja täyttämällä kongia jne.
Vähän luo toivoa, kun yksi syy tälle järjettömälle väsymykselleni varmasti on kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista stressaaminen.

Mun pitäisi kouluttaakin koiraa paljon enemmän. En voi mennä koirapuistoon, koska koira ei tottele luoksetuloa. Yritän opettaa sitä, mutta jotta koira kiinnostuisi yhtään muusta kuin ulkomaailman hajuista, sen pitäisi ensin saada vähän energiaa purettua. Ja yleensä siinä vaiheessa kun se alkaa näyttää minkäänlaisia väsymisen merkkejä (hyvä merkki on se, että nakit alkavat kelpaamaan. Yleensä pari ekaa tuntia lenkillä jokainen käpy ja heinä on kiinnostavampaa kuin houkuttelevinkin lelu tai ruoka), minä olen jo ihan kuollut, enkä jaksa enää ajatella luoksetuloharjoituksia. Kyllä ne harjoitukset selvästi tuottavat tulosta, mutta pitäisi vaan olla enemmän aikaa...

Äh, ei nyt ollut tarkoitus pitää mitään surkeaa avautumismonologia.

belgilö kirjoitti:

Minä olen myös yksineläjä ja omistan kolme aktiivista koiraa. Näistä eläkeläinen(13 v) ei asu enää kotona vaan on kaverilla seuranpitäjän roolissa.
Mulla on käytössä auto ja asun maaseudulla omakotitalossa jotenka elämä ei ole ollenkaan ongelmallista.
2 vuotta sitten toi nuorimmainen tuli mulle pikkupentuna ja otin sen mukaan töihin. Onneks on semmonen työ,että se on mahdollista. Vanhemmat koirat pystyivät odottamaan kotona noin 9 tuntia. Niiden kanssa pitemmälle lenkille lähtiessäni jätin pennun kotiin nukkumaan ja nopeasti se kasvoi sen verran,että pääsi jo muitten mukaan lenkille. Tehtiin lenkkejä jossa koirat sai vapaana juosta metsässä.
Treeneihin lähtiessä pentu oli aina mukana autossa.

Sairastanut en onneksi juuri ole ja jos niin käy,koirat pääsee ulos aidatulle pihalle. Lisäksi on tuo em ystävä joka tarvittaessa auttaa koirien hoidossa.Autan myös häntä tarvittaessa hänen koiransa(ja sen omani,joka asuu siellä)hoidossa.

Joskus joutuu luopumaan joistain menoista koirien takia. Esimerkiksi just oli työpaikan virkistäytymispäivä toisessa kaupungissa. Koirille olisi tuolloin tullut liian pitkä päivä odottaa.
Mutta koirat on mulle tärkeimmät olennot maan päällä enkä niistä luopuisi.

Tilanne on tällä muuttunut tuosta aiemmasta siten,että tuo 13-vuotias on lähtenyt sateenkaarisillalle 16-vuotiaana. Kotona on nykyään tervuherra vajaa 10 v ja eläkkellä. Sitten on pian 6 v käyttötervu ja reilut 1 v työlinjainen bc ja työlinjainen bc pentu 11 viikkoa.

Lenkitykset hoidan siten,että pakkaan lauman autoon ja mennään metsään jossa ensin käyskennellään koko porukan kanssa pennun ehdoilla. Sitten pentu jää autoon nukkumaan ja me muut tehdään pidempi lenkki,saavat juosta irrallaan. Tämä tehdään päivittäin,joskus otsalampun valossa. Pikkuhiljaa sitten pentukin tekee pidempiä lenkkejä kun kasvaa ja viimein sitten pääsee muiden mukaan niin selviämme samalla lenkillä eikä aikaa tuhraannu enempää.

Harrastuksiinkin lähtee koko poppoo mukaan.

Oma auto olis kyllä ihan pelastus ja säästäis aikaa ja hermoja ihan valtavasti!

Minä pidän taloutta myös yksin, kahden koiran kanssa. Ovat olleet pennusta asti paljon töissä mukana, ei siksi etteivät osaisi olla kotona vaan siksi kun on mahdollista pitää niitä verstaalla. Pitää oikein tarkoituksella jättää niitä kotiin välillä.

Helpottaa aika paljon kyllä kun voivat olla mukana töissä, tulevat aktivoiduksi edes jollain tasolla jos joskus on jotain menoa töiden jälkeen. Sitä vaan harvemmin mitään menoja on kun olen aikamoinen kotihiiri, humppaukset ei niin kiinnosta. Mutta ehkä se joskus ärsyttää ettei tule vietettyä sitä yksilökohtaista laatuaikaa kummankin koiran kanssa erikseen, esim että ehtisi viedä ne yksitellen lenkille normiarkipäivinä tai muutenkaan. Osaavat kyllä, varsinkin vanhempi koira, olla yksin kotona ilman toista. Mutta yleensä se menee niin että vanhempi koira on porukoilla viikonlopun tai viikon mutta haluaisin joskus toisinpäin että olis tuo nuorempi siellä ja saisi viettää laatuaikaa tuon vanhemman koiran kanssa. Mutta en ole raaskinut vielä jättää tuota nuorempaa samalla tavalla maalle hoitoon, kun taas tuo vanhempi siellä nauttii ainoana koirana olemisesta.

Autolla minäkin liikun, en pääsisi järkevästi mihinkään ilman. Kaupungissa asuessani ei vielä ollut ajokorttiakaan ja osin sen takia valikoitui rotukin kun alun perin suunnitelmissa oli suomenlapinkoira. Mutta nämä pikkuset on helpompi saada hoitoonkin. Myös mahtuu itselle omien koirien lisäksi vielä yksi pieni hoitokoira välillä, mutta kolmatta omaa koiraa en näe "tarpeellisena".

Täältä löytyy myös yksin asuva koiranomistaja. Kuura tuli minulle silloin kun asuin vielä kotikotona, jossa oli melkein aina joku läsnä ja sen ollessa noin kaksivuotias muutettiin ihan omaan asuntoon. Yllättävän hyvin ja nopeasti tottui olemaan itsekseen, silloin tietty oli aktivointileluja (täytetty kongi, namipallo yms.) ja radio viihdykkeenä. Nyt koiria on kaksi ja edelleen aktivointilelut ja radio on käytössä silloin kun olen poissa, vaikka niillä onkin toisensa seurana.
Kuuran ollessa ainoikainen koin aika paljon huonoa omaatuntoa siitä, että se joutui olemaan yksikseen mutta onneksi sain sen välillä ottaa töihin mukaan jos oli pitkä päivä. Nyt kun Pihkakin tuli, niin helpottaa omaa oloa huomattavasti.

Koulun tai työpäivän jälkeen en lähde minnekkään muihin menoihin ihan sen takia ettei koirien tarvitse olla enää yksikseen. Kaupassakäynnit ja muut menot hoidan siis vapaapäivinä tai viikonloppuina tai sitten lyhyempinä päivinä käyn ihan pikapikaa esim. kaupassa jos on pakko. Molemmat ovat rotuisikseen aika aktiivisia tapauksia, joten pyrin arkisin pitämään sen pitemmän lenkin vähintään tunnin mittaisena hihnassa ja/tai vapaana. Viikonloppuisin ja vapaapäivisin käydään pitemmillä ja usein silloin koirat saavat olla suurimman osan vapaana. Samoin aktivointia tai muuta aivojumppaa pyrin tekemään vaikka sen 5 minuttia päivässä, sen verran nyt liikenee aina jotain extraa tehtäväksi päivittäin. Koirien hoitopäivä on lauantaisin, jolloin tulee käytyä läpi koirat, kynnet, turkit yms.

Mutta kyllähän se arki välillä väsyttää yksin elävänä, varsinkaan kun ei ole autoa saati ajokorttia. Jos toisella koiralla on treenit, niin sitten täytyy käyttää erikseen myös toinenkin koira lenkillä ja yleensä nuo treenipaikat on jossain hiukan kauempana, noin 30 minuutin kävelymatkan päässä. Samoin kulut on aina isommat kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa niitä. Kipeänä olisi aivan ihanaa antaa jollekkin koirat lenkitettäväksi, mutta silloin on käyty lyhyemmällä lenkeillä ja sisällä sitten tehty enemmän jotain puuhailuja koirien kanssa. Kyllä noille olisi hoitopaikat ja hoitajatkin, mutta harvemmin niihin on ollut tarvetta.

Omaan arkeen on kuitenkin muodostunut ne rutiinit ja tavat joiden mukaan mennään. Viihdyn kuitenkin paljon kotona että aikaa Kuuralle ja Pihkalle jää paljon ja tykkään olla niiden kanssa, senhän vuoksi ne hankinkin. Ainahan sitä kuitenkin toivoo ja miettii että pitäisiköhän tehdä jotain enemmän tai potee välillä tunnontuskia. Mutta koirat kuitenkin vaikuttaa tyytyväisiltä ja rennoilta, joten kaipa ne saavat toteuttaa omaa lajin- ja rodunmukaiset tarpeitaan

Musta tuli tällä viikolla yksinasuva koiranomistaja. Vielä on mahdotonta sanoa, miten tämä vaikuttaa elämään, mutta varmasti pidemmällä aikavälillä todella paljon. Koira ei ole tottunut olemaan pitkiä aikoja yksin, joten muutos on sille todella suuri. Vähän pelottaa, että jämähdän kokonaan koiran kanssa kotiin, kun olin niin hanakka laittamaan koiran aina etusijalle.

^ Millaisia aikoja koira on tottunut olemaan kotona? Koira kun kuitenkin yleensä selviää kahdeksasta tunnista siinä missä neljästäkin, eli jos yksinolo käytännössä sujuu niin ei ongelmia pitäisi ilmetä. Mä olen asunut yksin muutaman vuoden ensin yhden ja sittemmin kahden koiran kanssa, ja kyllä niitä iltamenoja tuli kohtuuden nimissä harrastettua viikollakin kun koiriin käytti reippaasti muutaman tunnin työpäivän jälkeen.

Mä jäin koirien (nyt vain koiran) kanssa yksin vuosi sitten. Samalla sain uuden työn, jossa päivät välillä venyy ja pitäisi pystyä olemaan koulutuksissa yön yli. Välillä muitakin reissuja. Hoitajan saaminen on ollut tosi haastavaa, etenkin kun sitä tarvitsi säännöllisesti myös viikolla kun kävin tallilla. Ja sehän maksaa. Mut ei vaan omatunto kestä käyttää välillä pissalla ja lähtee sit taas menemään. Eli käytännössä oon arkena aivan jumissa kotona ja viikonloppuisin menot pitää aikatauluttaa, kavereiden luokse tai reissuun ei oikein oo päässyt. Osa harrastuksista on pitänyt lopettaa, etenkin kun ei ole autoa niin ei pääse myöskään koiran kanssa harrastamaan. Erinomaisen rankka vuosi on siis ollut, koiran hyvinvoinnista ei ole tingitty, mutta omasta sitten on. Tuo mun työ ei vaan sovi yksineläjälle+koiralle. Osa päivistä on 10-11 tuntia, osa taas vastaavasti vaan 5. Mutta koirallehan se ei kompensoidu. Valitettavasti koiran tuoma ilo on huomattavasti vähentynyt, kun sosiaalinen elämä on niin olematonta. Kaverit ei jaksa aina tulla tänne ja töiden jälkeen ei voi lähteä mihinkään.

Kaiken lisäksi oon kärsinyt marraskuusta asti mystisistä allergiaoireista, jotka nyt on lieventyneet kun koira on ollut kohta 3 viikkoa kaverilla. Edessä siis valitettavasti pohdinta, olisiko koiran parempi olla paikassa, jossa yksinolo olisi maksimissaan 6 tuntia päivässä ja kotona on paljon enemmän porukkaa touhuamassa.

naukunen kirjoitti:

^ Millaisia aikoja koira on tottunut olemaan kotona? Koira kun kuitenkin yleensä selviää kahdeksasta tunnista siinä missä neljästäkin, eli jos yksinolo käytännössä sujuu niin ei ongelmia pitäisi ilmetä. Mä olen asunut yksin muutaman vuoden ensin yhden ja sittemmin kahden koiran kanssa, ja kyllä niitä iltamenoja tuli kohtuuden nimissä harrastettua viikollakin kun koiriin käytti reippaasti muutaman tunnin työpäivän jälkeen.

Tämän vuoden puolella koira on ollut yksin pari tuntia kerrallaan pari kertaa viikossa, mutta viime syksynä se ei ollut yksin käytännössä ollenkaan. Kun yksinolo pitkän tauon jälkeen alkoi, koira haukkui ja tuhosi paikkoja, mutta pikku hiljaa yksinolo alkaa taas sujua. Uskon kyllä, että päästään takaisin viimekeväiseen, jolloin pitkäkin (6h) yksinolo sujui ihan ongelmitta.

Edeli, tilanteesi kuulostaa tosi kurjalta. Oletko koittanut etsiä lähistöltäsi toista koiranomistajaa, jonka kanssa voisitte hoitaa koirianne vastavuoroisesti? Minä ainakin olisin kiinnostunut sellaisesta järjestelystä ja olen miettinyt, pitäisikö laittaa ilmoitus jonnekin. Mullakaan ei ole varaa maksaa koiranhoidosta, joten pitää etsiä apua vaihtokaupan kautta.

^^Eikö koiraa voi ottaa mukaan tallille ja kavereille?

Mä olen hankkinut koiran yhden ihmisen talouteen ja samassa tilanteessa ollaan edelleenkin, muutoksena tosin koiramäärä on tuplaantunut. Ensimmäinen koira tuli aikuisena, joten ei varsinaisesti tarvinut ruveta opettelemaan yksin olemista esimerkiksi työpäivien aikana. Mä olen alusta asti ottanut suht rennosti sen suhteen, että koira voi pakollisten menojen lisäksi jäädä vielä esimerkiksi baarireissun ajaksi yksin. En mä toki baarissa työssäkäyvänä ihmisenä juokse montaa kertaa viikossa, mutta viikonloppumenoja on kyllä ollut ihan säännöllisesti, koska kaipaan sosiaalista elämää ja irtautumista arjesta. Mä en ole myöskään ottanut missään vaiheessa stressiä siitä, jos joinain päivinä ei vain yksinkertaisesti jaksa. Parempi vain, että koira osaa rauhoittua muulloinkin kuin umpiväsyneenä. Toisena päivänä sitten taas vähän enemmän ja toisena normaalisti.

Kuten naukunen loppukesästä totesikin, niin kauan mä pähkäilin toisen koiran ottamista. Syynä oli se, etten ollut varma, jaksanko tehdä tarpeeksi kahden koiran kanssa. Nuorempi täyttää seuraavaksi kahdeksan kuukautta eikä se meidän arkea ole muuttanut täysin, mutta näin pentuaikana sillä on vaikutuksena ollut. Eroahdistuksesta ei kärsi (tietääkseni), mutta tuppaa kuitenkin tuhoamaan tavaroita, jos on liikaa energiaa yksin jäädessä. Täytyy siis miettiä tarkemmin, voiko esimerkiksi vain käväistä kotona ja lähteä sitten taas jonnekin. Jos käyn tallilla esimerkiksi kuvailemassa, niin en viitsi ottaa molempia mukaan, koska halinta vain yksinkertaisesti on hankalampaa ja vanhemman ollessa herkkähaukkuinen en halua sen opettavan pahoja tapoja nuoremmalle. Kevyempinä päivinä tuo sopisi aktivoinniksi, mutta toinen koira on kuitenkin jäljellä. (Ennen tallin hevosmäärän tuplaantumista onnistui koiran liikkuttaminen samalla kuin poninkin, mikä toki helpotti elämää huomattavasti. Nykyään sekään ei onnistuisi edes yhden koiran kanssa.) Koska treenaaminen ei ole meillä mitään hikipuuhaa eikä vie montaa tuntia päivässä, tai viikossakaan, niin siinä se tuntuu oikeasti menevän kaksikin. Mitäs sitten, kun nuoremman kanssa ruvetaan treenaamaan tavoitteellisemmin tai aloitetaan agility tai päästään joskus hakuryhmään? Toinen koira taas paitsiossa. Onneksi vanhempi. Remmilenkkeilykin on oma osanasa, koska vanhempi on remmirähjä innostaen nuorempaakin ja nuorempi ei osaa kulkea vetämättä, vielä ( ). Me siis tehdään remmilenkkejä vähemmän kuin metsässä juoksemista, mutta koirat toki ovat varmasti tyytyväisempiä. Hoitoavun saaminenkin on hankalampaa. Kaksi koiraa. Piste. Aikuinen, jolla on vahtiviettiä ja ääntä sitä varten. Naapurilliseen paikkaan ei voi enää antaa hoitoon, jos joutuu olemaan yksin, koska kahden koiran kanssa sitruunapantaa ei voi enää käyttää. Pentuvaihe nyt on muutenkin oma lukunsa.

Olikohan siinä kaikki? Sanon vaan, että onneksi tuo nuorempi on vielä joskus aikuinen, toivottavasti. Loppuu tämä tietynlainen vaihe elämästä, ehkä. Ja tuleehan toki se aika, kun vanhempi ei edes kaipaa aktivoimista enää niin paljon, jos tulee.

Palatakseni varsinaiseen asiaan eli ei se koiran pitäminen yhden ihmisen taloudessa ole mun mielestä mitenkään ongelmallista, jos koira nyt on suht normaali käytökseltään (osaa olla yksin ja niin edelleen). Ei liikaa stressiä siitä, jos asettaa itsensä välillä etusijalle. Ymmärtää sen, että koiratkin sopeutuvat.

^Mullakin on ollut ihan samoja ongelmia kun toinen koira oli vielä pentu. Nyt alkaa jo helpottaa kun se on reilun vuoden. Mutta niin mä ajattelinkin silloin kun sen otin, että ensimmäinen vuosi tulee varmaan olemaan vaikea, kun on kaksi aktiivista koiraa ja toinen pentu. Lisäksi tähän on vaikuttanut se, että vanhempi koira on reagoinut pennun tuloon ja esimerkiksi lenkeillä Aada on se, joka niitä ongelmia aiheuttaa. Soma olisi ainoana koirana jo aika helppo, mutta Aadan kanssa yhdessä ne on välillä melko rasittavia kun Aada villitsee Somaa :D

Haastavinta tässä on juuri tuo hoitajan löytäminen. Mulla on Aadalle hoitopaikka aina tiedossa, mutta Somaa en uskalla jättää ihan mihin tahansa, koska se vieläkin paimentaa autoja aina välillä. Onneksi aina on mun veli, jonka pyydän sitten jos en muuta keksi :)

Niii kirjoitti:

^^Eikö koiraa voi ottaa mukaan tallille ja kavereille?

Ratsastuskoululle on hankalampi ottaa koiraa mukaan, sen lisäksi tuntini alkaa (alkoi) sen verran aikaisin, etten olisi ehtinyt kotoa koiraa mukaan hakemaan. Välimatka kodin ja työpaikan ja tallin välillä on sellainen, että se on käytännössä autottomana mahdotonta. Toki osalle kavereista koiran voi ottaa, mutta osa lähimmistä kavereistani on pahasti allergisia tai eivät välitä koirista, esimerkiksi yhden luo koira ei ole tervetullut. Mutta kavereiden luo vieminen on se ongelmista pienin tässä tilanteessa.

Mulle tuli viime vuoden elokuussa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen tilanne, jossa jouduin hankkimaan koirille hoitajan yli kahdeksi yöksi. Porukat pärjäävät noiden kanssa hienosti, mutta olin reissussa äidin kanssa ja isälle en tohtinut jättää kahta, varsinkin kun junnu on sen verran vilkas ja ehtiväinen ja faija puolestaan vähän turhan happy go lucky. Mä olen ylipäänsä niin tylsä, etten mä oikeastaan harrasta sellaisia ei-koira-aiheisia menoja joissa olisin yön pois kotoa. Toki mä olen onnekas koska sitten kun niitä tulee niin porukat asuvat puolen tunnin päässä ja ovat yhtä jännittäviä itsekin, ts. melkein aina käytettävissä. Usein vielä lenkitän koirat siellä päässä sen verran reippaasti ettei niille tarvitse tehdä muuta kuin päästää pissalle ja laittaa ruoka nenän eteen. Tämän takia en silloin aikanaan ollut kovin huolissani toisen koiran hankinnasta tältä osin ja tuntuukin että yhtä helposti käsiteltäviä menisi noilla varmaan neljäkin kun omakotitalossa asuvat.

Ja mitä tulee noihin treeneihin, niin esimerkiksi hakutreeneissä mulla on ollut seropi mukana tallaamassa aluetta ja tekemässä pieniä hupipistoja. Kaikkiin ohjattuihin treeneihin oon aina mahtunut kahdella koiralla ja vaikkei Mökö harrastakaan enää agilitya, se kulkee mukana lämppä - ja jäähkälenkit ja puuhailen sen kanssa jotain pientä silloin kun toinen koira ei ole suoritusvuorossa. Ja onhan mulla iso auto, jolla siirtymät on järjestyneet. Allekirjoitan myös tuon BaeLianan kommentin siitä että paljon on myös kiinni siitä koiramateriaalista mikä kohdalle sattuu.

Tää nyt ei ole varmaan avuksi kellekään, mutta kunhan tuli "ääneen" pohdittua tätä vähän lähemmin kun itselle ei koskaan ole kahdenkaan koiran yksinhuoltajuus tuntunut millään muotoa hankalalta, notta taitaa pitkälti olla kiinni monen asian summasta ja niistä puitteista mitkä on omalle kohdalle sattuneet.

Välillä tuntuu aika raskaalta olla yksinelävä koiranomistaja(esim. silloin kun on sairaana tai pikkupentuvaiheessa se ulkona tunnin välein hyppääminen...), mutta kaikesta tähän mennes selvitty. Mulla on onneks kaveri joka mielellään ottaa Väinön hoitoon(välillä se itse nimenomaan haluaa Väinön sinne yökylään).
Työpäivät mulla toisinaan venyy vähän turhan pitkiksi(10-11h), mutta ne on niin harvinaisia ja vastapainoksi mulla on paljon vapaapäiviä, niin en oo ottanut paineita(eikä Väinökään oo ruvennut tuhoamaan mitään tms.). Mä kun vielä oon niin kotihiiri/laiska, että harvoin tulee työpäivien jälkeen enää lähdettyä minnekään. :D

naukunen kirjoitti:

Mulle tuli viime vuoden elokuussa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen tilanne, jossa jouduin hankkimaan koirille hoitajan yli kahdeksi yöksi.

Multa on puolestaan vaadittu vähän sopeutumista, koska mä olen viettänyt aika paljon aikaa pois kotoa aikaisemmin. Yöpynyt kaverien luona rientojen jälkeen, matkustellut tuttuja moikkaamaan muualle Suomessa, käynyt ulkomailla ja niin edelleen. "Onneksi" monia juttuja rajoittaa tällä hetkellä taloudellinenkin puoli, joten eipä tarvi murehtia koirien osuutta Taannoin juuri selitin kaverille, miten ristiriitaisia nämä meikäläisen halut ovat. En osaisi ilman elukoita olla, mutta toisaalta haluaisin vain matkustella ja tehdä kaikkea, mihin koirat eivät oikein istu.

Mullahan asuvat vanhemmat tuossa linnuntietä puolen kilsan päässä, mutta ei siitä paljon hyötyä ole. Ronjan olen satunnaisesti jättänyt sinne hoitoon sellaisiksi ajoiksi, ettei ole vaatinut välttämättä pissattamistakaan. Heiliä en tällä hetkellä kehtaisi sinne viedä, kun tuhoaa kaiken eikä suostu sisäsiistiksikään oppia.