Yksinelävät koiranomistajat
nolle
Viestimäärä: 874
spu-Roti s. 06/2016 poliisiprojekti
Muistoissa
xu-Rolle s. 10/2010 - 12/2015♥
naukunen
Viestimäärä: 5081
chelle
Viestimäärä: 555
Meilläkään ei joka päivä touhuta, vaan pidän viikossa pari lepopäivää, mikä tarkottaa ihan vaan vapaanajuoksemista koirille.
round
Viestimäärä: 27
On muuten tänään käyty ulkona vaan pissalenkeillä ja hyvin on koira pärjännyt (: Olen viihdyttänyt sitä piilottelemalla herkkuja ja täyttämällä kongia jne.
Vähän luo toivoa, kun yksi syy tälle järjettömälle väsymykselleni varmasti on kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista stressaaminen.
Mun pitäisi kouluttaakin koiraa paljon enemmän. En voi mennä koirapuistoon, koska koira ei tottele luoksetuloa. Yritän opettaa sitä, mutta jotta koira kiinnostuisi yhtään muusta kuin ulkomaailman hajuista, sen pitäisi ensin saada vähän energiaa purettua. Ja yleensä siinä vaiheessa kun se alkaa näyttää minkäänlaisia väsymisen merkkejä (hyvä merkki on se, että nakit alkavat kelpaamaan. Yleensä pari ekaa tuntia lenkillä jokainen käpy ja heinä on kiinnostavampaa kuin houkuttelevinkin lelu tai ruoka), minä olen jo ihan kuollut, enkä jaksa enää ajatella luoksetuloharjoituksia. Kyllä ne harjoitukset selvästi tuottavat tulosta, mutta pitäisi vaan olla enemmän aikaa...
Äh, ei nyt ollut tarkoitus pitää mitään surkeaa avautumismonologia.
belgilö
Viestimäärä: 494
belgilö kirjoitti:
Minä olen myös yksineläjä ja omistan kolme aktiivista koiraa. Näistä eläkeläinen(13 v) ei asu enää kotona vaan on kaverilla seuranpitäjän roolissa.
Mulla on käytössä auto ja asun maaseudulla omakotitalossa jotenka elämä ei ole ollenkaan ongelmallista.
2 vuotta sitten toi nuorimmainen tuli mulle pikkupentuna ja otin sen mukaan töihin. Onneks on semmonen työ,että se on mahdollista. Vanhemmat koirat pystyivät odottamaan kotona noin 9 tuntia. Niiden kanssa pitemmälle lenkille lähtiessäni jätin pennun kotiin nukkumaan ja nopeasti se kasvoi sen verran,että pääsi jo muitten mukaan lenkille. Tehtiin lenkkejä jossa koirat sai vapaana juosta metsässä.
Treeneihin lähtiessä pentu oli aina mukana autossa.
Sairastanut en onneksi juuri ole ja jos niin käy,koirat pääsee ulos aidatulle pihalle. Lisäksi on tuo em ystävä joka tarvittaessa auttaa koirien hoidossa.Autan myös häntä tarvittaessa hänen koiransa(ja sen omani,joka asuu siellä)hoidossa.
Joskus joutuu luopumaan joistain menoista koirien takia. Esimerkiksi just oli työpaikan virkistäytymispäivä toisessa kaupungissa. Koirille olisi tuolloin tullut liian pitkä päivä odottaa.
Mutta koirat on mulle tärkeimmät olennot maan päällä enkä niistä luopuisi.
Tilanne on tällä muuttunut tuosta aiemmasta siten,että tuo 13-vuotias on lähtenyt sateenkaarisillalle 16-vuotiaana. Kotona on nykyään tervuherra vajaa 10 v ja eläkkellä. Sitten on pian 6 v käyttötervu ja reilut 1 v työlinjainen bc ja työlinjainen bc pentu 11 viikkoa.
Lenkitykset hoidan siten,että pakkaan lauman autoon ja mennään metsään jossa ensin käyskennellään koko porukan kanssa pennun ehdoilla. Sitten pentu jää autoon nukkumaan ja me muut tehdään pidempi lenkki,saavat juosta irrallaan. Tämä tehdään päivittäin,joskus otsalampun valossa. Pikkuhiljaa sitten pentukin tekee pidempiä lenkkejä kun kasvaa ja viimein sitten pääsee muiden mukaan niin selviämme samalla lenkillä eikä aikaa tuhraannu enempää.
Harrastuksiinkin lähtee koko poppoo mukaan.
nolle
Viestimäärä: 874
Pikipaimenia
Viestimäärä: 1713
Helpottaa aika paljon kyllä kun voivat olla mukana töissä, tulevat aktivoiduksi edes jollain tasolla jos joskus on jotain menoa töiden jälkeen. Sitä vaan harvemmin mitään menoja on kun olen aikamoinen kotihiiri, humppaukset ei niin kiinnosta. Mutta ehkä se joskus ärsyttää ettei tule vietettyä sitä yksilökohtaista laatuaikaa kummankin koiran kanssa erikseen, esim että ehtisi viedä ne yksitellen lenkille normiarkipäivinä tai muutenkaan. Osaavat kyllä, varsinkin vanhempi koira, olla yksin kotona ilman toista. Mutta yleensä se menee niin että vanhempi koira on porukoilla viikonlopun tai viikon mutta haluaisin joskus toisinpäin että olis tuo nuorempi siellä ja saisi viettää laatuaikaa tuon vanhemman koiran kanssa. Mutta en ole raaskinut vielä jättää tuota nuorempaa samalla tavalla maalle hoitoon, kun taas tuo vanhempi siellä nauttii ainoana koirana olemisesta.
Autolla minäkin liikun, en pääsisi järkevästi mihinkään ilman. Kaupungissa asuessani ei vielä ollut ajokorttiakaan ja osin sen takia valikoitui rotukin kun alun perin suunnitelmissa oli suomenlapinkoira. Mutta nämä pikkuset on helpompi saada hoitoonkin. Myös mahtuu itselle omien koirien lisäksi vielä yksi pieni hoitokoira välillä, mutta kolmatta omaa koiraa en näe "tarpeellisena".
Ihminen on ihmiselle apina
iisamai
Viestimäärä: 201
Kuuran ollessa ainoikainen koin aika paljon huonoa omaatuntoa siitä, että se joutui olemaan yksikseen mutta onneksi sain sen välillä ottaa töihin mukaan jos oli pitkä päivä. Nyt kun Pihkakin tuli, niin helpottaa omaa oloa huomattavasti.
Koulun tai työpäivän jälkeen en lähde minnekkään muihin menoihin ihan sen takia ettei koirien tarvitse olla enää yksikseen. Kaupassakäynnit ja muut menot hoidan siis vapaapäivinä tai viikonloppuina tai sitten lyhyempinä päivinä käyn ihan pikapikaa esim. kaupassa jos on pakko. Molemmat ovat rotuisikseen aika aktiivisia tapauksia, joten pyrin arkisin pitämään sen pitemmän lenkin vähintään tunnin mittaisena hihnassa ja/tai vapaana. Viikonloppuisin ja vapaapäivisin käydään pitemmillä ja usein silloin koirat saavat olla suurimman osan vapaana. Samoin aktivointia tai muuta aivojumppaa pyrin tekemään vaikka sen 5 minuttia päivässä, sen verran nyt liikenee aina jotain extraa tehtäväksi päivittäin. Koirien hoitopäivä on lauantaisin, jolloin tulee käytyä läpi koirat, kynnet, turkit yms.
Mutta kyllähän se arki välillä väsyttää yksin elävänä, varsinkaan kun ei ole autoa saati ajokorttia. Jos toisella koiralla on treenit, niin sitten täytyy käyttää erikseen myös toinenkin koira lenkillä ja yleensä nuo treenipaikat on jossain hiukan kauempana, noin 30 minuutin kävelymatkan päässä. Samoin kulut on aina isommat kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa niitä. Kipeänä olisi aivan ihanaa antaa jollekkin koirat lenkitettäväksi, mutta silloin on käyty lyhyemmällä lenkeillä ja sisällä sitten tehty enemmän jotain puuhailuja koirien kanssa. Kyllä noille olisi hoitopaikat ja hoitajatkin, mutta harvemmin niihin on ollut tarvetta.
Omaan arkeen on kuitenkin muodostunut ne rutiinit ja tavat joiden mukaan mennään. Viihdyn kuitenkin paljon kotona että aikaa Kuuralle ja Pihkalle jää paljon ja tykkään olla niiden kanssa, senhän vuoksi ne hankinkin. Ainahan sitä kuitenkin toivoo ja miettii että pitäisiköhän tehdä jotain enemmän tai potee välillä tunnontuskia. Mutta koirat kuitenkin vaikuttaa tyytyväisiltä ja rennoilta, joten kaipa ne saavat toteuttaa omaa lajin- ja rodunmukaiset tarpeitaan
Slkn Pihka (sij.)
kltainen
Viestimäärä: 62
naukunen
Viestimäärä: 5081
Ebeli
Viestimäärä: 1299
Kaiken lisäksi oon kärsinyt marraskuusta asti mystisistä allergiaoireista, jotka nyt on lieventyneet kun koira on ollut kohta 3 viikkoa kaverilla. Edessä siis valitettavasti pohdinta, olisiko koiran parempi olla paikassa, jossa yksinolo olisi maksimissaan 6 tuntia päivässä ja kotona on paljon enemmän porukkaa touhuamassa.
kltainen
Viestimäärä: 62
naukunen kirjoitti:
^ Millaisia aikoja koira on tottunut olemaan kotona? Koira kun kuitenkin yleensä selviää kahdeksasta tunnista siinä missä neljästäkin, eli jos yksinolo käytännössä sujuu niin ei ongelmia pitäisi ilmetä. Mä olen asunut yksin muutaman vuoden ensin yhden ja sittemmin kahden koiran kanssa, ja kyllä niitä iltamenoja tuli kohtuuden nimissä harrastettua viikollakin kun koiriin käytti reippaasti muutaman tunnin työpäivän jälkeen.
Tämän vuoden puolella koira on ollut yksin pari tuntia kerrallaan pari kertaa viikossa, mutta viime syksynä se ei ollut yksin käytännössä ollenkaan. Kun yksinolo pitkän tauon jälkeen alkoi, koira haukkui ja tuhosi paikkoja, mutta pikku hiljaa yksinolo alkaa taas sujua. Uskon kyllä, että päästään takaisin viimekeväiseen, jolloin pitkäkin (6h) yksinolo sujui ihan ongelmitta.
Edeli, tilanteesi kuulostaa tosi kurjalta. Oletko koittanut etsiä lähistöltäsi toista koiranomistajaa, jonka kanssa voisitte hoitaa koirianne vastavuoroisesti? Minä ainakin olisin kiinnostunut sellaisesta järjestelystä ja olen miettinyt, pitäisikö laittaa ilmoitus jonnekin. Mullakaan ei ole varaa maksaa koiranhoidosta, joten pitää etsiä apua vaihtokaupan kautta.
Niii
Viestimäärä: 4297
BaeLiana
Viestimäärä: 1860
Kuten naukunen loppukesästä totesikin, niin kauan mä pähkäilin toisen koiran ottamista. Syynä oli se, etten ollut varma, jaksanko tehdä tarpeeksi kahden koiran kanssa. Nuorempi täyttää seuraavaksi kahdeksan kuukautta eikä se meidän arkea ole muuttanut täysin, mutta näin pentuaikana sillä on vaikutuksena ollut. Eroahdistuksesta ei kärsi (tietääkseni), mutta tuppaa kuitenkin tuhoamaan tavaroita, jos on liikaa energiaa yksin jäädessä. Täytyy siis miettiä tarkemmin, voiko esimerkiksi vain käväistä kotona ja lähteä sitten taas jonnekin. Jos käyn tallilla esimerkiksi kuvailemassa, niin en viitsi ottaa molempia mukaan, koska halinta vain yksinkertaisesti on hankalampaa ja vanhemman ollessa herkkähaukkuinen en halua sen opettavan pahoja tapoja nuoremmalle. Kevyempinä päivinä tuo sopisi aktivoinniksi, mutta toinen koira on kuitenkin jäljellä. (Ennen tallin hevosmäärän tuplaantumista onnistui koiran liikkuttaminen samalla kuin poninkin, mikä toki helpotti elämää huomattavasti. Nykyään sekään ei onnistuisi edes yhden koiran kanssa.) Koska treenaaminen ei ole meillä mitään hikipuuhaa eikä vie montaa tuntia päivässä, tai viikossakaan, niin siinä se tuntuu oikeasti menevän kaksikin. Mitäs sitten, kun nuoremman kanssa ruvetaan treenaamaan tavoitteellisemmin tai aloitetaan agility tai päästään joskus hakuryhmään? Toinen koira taas paitsiossa. Onneksi vanhempi. Remmilenkkeilykin on oma osanasa, koska vanhempi on remmirähjä innostaen nuorempaakin ja nuorempi ei osaa kulkea vetämättä, vielä ( ). Me siis tehdään remmilenkkejä vähemmän kuin metsässä juoksemista, mutta koirat toki ovat varmasti tyytyväisempiä. Hoitoavun saaminenkin on hankalampaa. Kaksi koiraa. Piste. Aikuinen, jolla on vahtiviettiä ja ääntä sitä varten. Naapurilliseen paikkaan ei voi enää antaa hoitoon, jos joutuu olemaan yksin, koska kahden koiran kanssa sitruunapantaa ei voi enää käyttää. Pentuvaihe nyt on muutenkin oma lukunsa.
Olikohan siinä kaikki? Sanon vaan, että onneksi tuo nuorempi on vielä joskus aikuinen, toivottavasti. Loppuu tämä tietynlainen vaihe elämästä, ehkä. Ja tuleehan toki se aika, kun vanhempi ei edes kaipaa aktivoimista enää niin paljon, jos tulee.
Palatakseni varsinaiseen asiaan eli ei se koiran pitäminen yhden ihmisen taloudessa ole mun mielestä mitenkään ongelmallista, jos koira nyt on suht normaali käytökseltään (osaa olla yksin ja niin edelleen). Ei liikaa stressiä siitä, jos asettaa itsensä välillä etusijalle. Ymmärtää sen, että koiratkin sopeutuvat.
löytökatti Sulho 2013 ->
porokoira Heili 2014 ->
http://baeliana.kuvat.fi/#/
annajaada
Viestimäärä: 675
Haastavinta tässä on juuri tuo hoitajan löytäminen. Mulla on Aadalle hoitopaikka aina tiedossa, mutta Somaa en uskalla jättää ihan mihin tahansa, koska se vieläkin paimentaa autoja aina välillä. Onneksi aina on mun veli, jonka pyydän sitten jos en muuta keksi :)
Ebeli
Viestimäärä: 1299
Niii kirjoitti:
^^Eikö koiraa voi ottaa mukaan tallille ja kavereille?
Ratsastuskoululle on hankalampi ottaa koiraa mukaan, sen lisäksi tuntini alkaa (alkoi) sen verran aikaisin, etten olisi ehtinyt kotoa koiraa mukaan hakemaan. Välimatka kodin ja työpaikan ja tallin välillä on sellainen, että se on käytännössä autottomana mahdotonta. Toki osalle kavereista koiran voi ottaa, mutta osa lähimmistä kavereistani on pahasti allergisia tai eivät välitä koirista, esimerkiksi yhden luo koira ei ole tervetullut. Mutta kavereiden luo vieminen on se ongelmista pienin tässä tilanteessa.
naukunen
Viestimäärä: 5081
Ja mitä tulee noihin treeneihin, niin esimerkiksi hakutreeneissä mulla on ollut seropi mukana tallaamassa aluetta ja tekemässä pieniä hupipistoja. Kaikkiin ohjattuihin treeneihin oon aina mahtunut kahdella koiralla ja vaikkei Mökö harrastakaan enää agilitya, se kulkee mukana lämppä - ja jäähkälenkit ja puuhailen sen kanssa jotain pientä silloin kun toinen koira ei ole suoritusvuorossa. Ja onhan mulla iso auto, jolla siirtymät on järjestyneet. Allekirjoitan myös tuon BaeLianan kommentin siitä että paljon on myös kiinni siitä koiramateriaalista mikä kohdalle sattuu.
Tää nyt ei ole varmaan avuksi kellekään, mutta kunhan tuli "ääneen" pohdittua tätä vähän lähemmin kun itselle ei koskaan ole kahdenkaan koiran yksinhuoltajuus tuntunut millään muotoa hankalalta, notta taitaa pitkälti olla kiinni monen asian summasta ja niistä puitteista mitkä on omalle kohdalle sattuneet.
Sufa
Viestimäärä: 394
Työpäivät mulla toisinaan venyy vähän turhan pitkiksi(10-11h), mutta ne on niin harvinaisia ja vastapainoksi mulla on paljon vapaapäiviä, niin en oo ottanut paineita(eikä Väinökään oo ruvennut tuhoamaan mitään tms.). Mä kun vielä oon niin kotihiiri/laiska, että harvoin tulee työpäivien jälkeen enää lähdettyä minnekään. :D
BaeLiana
Viestimäärä: 1860
naukunen kirjoitti:
Mulle tuli viime vuoden elokuussa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen tilanne, jossa jouduin hankkimaan koirille hoitajan yli kahdeksi yöksi.
Multa on puolestaan vaadittu vähän sopeutumista, koska mä olen viettänyt aika paljon aikaa pois kotoa aikaisemmin. Yöpynyt kaverien luona rientojen jälkeen, matkustellut tuttuja moikkaamaan muualle Suomessa, käynyt ulkomailla ja niin edelleen. "Onneksi" monia juttuja rajoittaa tällä hetkellä taloudellinenkin puoli, joten eipä tarvi murehtia koirien osuutta Taannoin juuri selitin kaverille, miten ristiriitaisia nämä meikäläisen halut ovat. En osaisi ilman elukoita olla, mutta toisaalta haluaisin vain matkustella ja tehdä kaikkea, mihin koirat eivät oikein istu.
Mullahan asuvat vanhemmat tuossa linnuntietä puolen kilsan päässä, mutta ei siitä paljon hyötyä ole. Ronjan olen satunnaisesti jättänyt sinne hoitoon sellaisiksi ajoiksi, ettei ole vaatinut välttämättä pissattamistakaan. Heiliä en tällä hetkellä kehtaisi sinne viedä, kun tuhoaa kaiken eikä suostu sisäsiistiksikään oppia.
löytökatti Sulho 2013 ->
porokoira Heili 2014 ->
http://baeliana.kuvat.fi/#/
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28240 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6353 |
Viestejä yhteensä | 545785 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 17.05.2024 klo 03:00) |