Tokopulina - osa 2
Kaislus
Viestimäärä: 1047
Etsiikö koira kahvipurkkia, jos piilotat sen jonnekin? Jos sillä saisi koiraa oivaltamaan, että haistelu on nyt se juttu? Kahvihan haisee niin voimakkaalle, että jos pidät kahta lasipurkkia vierekkäin, voi koiran olla vaikea erottaa kumpi niistä nyt onkaan se kahvipurkki. Jotkuthan ovat käyttäneet hajuerotteluun (ja tunnarin opetteluun) teippejä tai post it -lappuja, niihin jää niin paljon miedompi haju, että koiran on helpompi erottaa mistä lapusta haju tulee.
Mitäs jos piilotat myös ne väärät kapulat nurtsiin, tuoko se silloin väärän?
Namien lisääminen kapuloiden joukkoon voisi avata koiran nenää, kun se ensin etsii namit. Eihän niitä tarvitse itse kapulan päälle laittaa (kuten itse tein), mutta nameilla voisi vaikka tehdä koiralle "reitin" kapuloiden luo.
Kapuloiden naulaamisessa lautaan on se ongelma, että niitä lautoja pitäisi olla aika monta, jotta kapulan paikkaa voi vaihdella eikä koira opi ottamaan aina kolmatta kapulaa vasemmalta :P Eräs kaverini käytti verkkoa väärien kapuloiden päällä, oma kapula luonnollisesti verkon päällä.
naukunen
Viestimäärä: 5081
Nyt tein toiselle koiralle niin että vein purkin ulos ja pyysin etsimään sitä, jolloin se kyllä löytyi ihan nenää käyttämällä, mutta sisällä jatkaa arvaamista. Mulla on kaksi kappaletta pieniä metallisia purkkeja joista toisessa on purut ja pyrin pitämään purkeilla useita kymmeniä senttejä etäisyyttä. Moni kyllä tuntui käyttävän esim. vanulappua joka on ollut kahvipurkissa, voihan se olla että se auttaisi. Mä vaan jotenkin kuvittelin että kun se haju tosiaan on hyvin vahva, niin koira oppisi nopeasti tunnistamaan että mikä purkeissa on erilaista.
Äh onpa vaikeeta valivali!
Eara
Viestimäärä: 67
naukunen
Viestimäärä: 5081
Anuapina
Viestimäärä: 342
Me ollaan tehty jonkun verran tota kapulan piilotusta nurmikkoon yhdellä kapulalla. Kerran olen kokeillut myös kävyllä niin, että pidin yhtä käpyä kädessä ja heitin koiran nähden sen metsään ja koira toi oikean kävyn. Mietin, että missä kohtaa uskaltaisin lisätä häiriökapulan.. Kerran kokeilin ja toi sillon väärän. Piilotatteko kapulat, kävyt ym niin että koira näkee vai ei?
Ja sitten toi ruutu.. Meillä esiintyy paljon merkkien tarjoamista vaikka ei koskaan olla edes treenattu merkkiä.. Oon treenannu ruutua niin, että siellä oli kosketusalusta ja siihen tarjoamista. Siirryin näyttöön kun en oikein ollut varma ymmärsikö koira ruudun merkitystä lainkaan vai menikö vaan alustalle.. Eli nyt oon tehny eri etäisyyksiltä ja välillä käyn taputtamassa paikkaa. Niillä kerroilla kun käyn näyttämässä niin vähemmän esiintyy tota merkkien kiertämistä mutta pelkään, että jää liiaksi kiinni siihen näyttöapuun... Oon sitten vaan odottanu, että menee oikeaan paikkaan ja sitten palkkaan. täytyis varmaan jo lakata palkkaamasta niistä ja kehua vaan ja palkata kun menee suoraa? Toi kuullosti mielenkiintoiselta idealta, että koiralle ei näytetä ruutua vaan seistään siellä takana.
Me treenataan näitä voittajan liikkeitä vähän "kokeillaan" meiningillä. Haluaisin kuitenkin, että treenit pysyis johdonmukaisina ja selkeinä koiran näkökulmasta mutta välillä huomaan, että mennään ihan väärään suuntaan..
kääsna Myy (12/2011)
Mikene
Viestimäärä: 382
Lis. uskon kyllä että kahvin haju nousee metallipurkista ihan hyvin. Kaikki hajuaineethan ei kaasuunnu samalla tavalla ja voi joutua vähän pelaamaan sen kanssa, että saa hajun nousemaan purkista ulos. En muista mainitsitko, että onko sulla purkkien kannet auki vai onko kansissa reiät?
naukunen
Viestimäärä: 5081
Angat
Viestimäärä: 2172
Vuorisumu
Viestimäärä: 1642
Lyytikäinen kirjoitti:
Vasemmalle kaartamisesta kokosin esimerkkivideon. Näissä siis käytössä vielä heittopalkka, jolloin ongelma saatiin alunperin aikaan ihan parin treenin aikana. Jos haluaisin, voisin spekuloida myös jonkun hetkellisen selkäjumin puolesta ja sitten tuo kaartaminen on vain jäänyt päälle... Mutta tuo kaartaminen on kuitenkin meidän ongelma, oli minun sijaintini koiraan ja ruutuun nähden mikä vain.
Tuon videon perusteella itse tekisin aluksi tavalla tai tosiella asetelmasta sellaisen, että koira onnistuu tekemään halutun näköisen toiston. Vaihtoehtoja: Kosketusalusta, valmis palkka, lähetys ruutuun niin läheltä, että kaartamista ei tapahdu JA sitten palkkaus vaihtelevasti eri kohtiin sijoittuneelta apparilta, sulta tai kaukopalkka paikassa x (usein miten ruudun takana). Jos appari palkkaa, niin usein miten eri suunnasta kuin mihin koira nyt virheellisesti hakeutuu ja palkka voi aluksi lentää eritoten siihen kohtaa, mihin haluaisit koiran hakeutuvan ja siinä nimenomaisessa kohdassa sinä myös lisäpalkkaa koiran leikkimällä.
1. Määritä tarkka kriteeri missä haluat koiran olevan
2. Muotoile harjoitus sellaiseksi, että saa koiran onnistumaan eli täyttämään vaaditun kriteerin
3. Vahvista, vahvista, vahvista....
Vuorisumu
Viestimäärä: 1642
naukunen kirjoitti:
Auttakaapa minua hajuerottelun kanssa kun teillä on hyvä mylly pyörimässä täällä. Tää kuitenkin liippaa myös tunnarin kautta tokoon!
Mä olen opettanut toiselle koiralle tunnarin ja toiselle hajuerottelun alkeita, mutta törmään samaan ongelmaan kummassakin tehtävässä. Siinä vaiheessa kun pakkaan lisätä hajustamaton kapula tai tyhjä purkki, koira arvaa summamutikassa kumman tuo/ilmaisee. Amatöörimäinen perusongelma, myönnän. Ohjeeksi olen tähän mennessä saanut piilottaa tunnarin ruohikkoon, jolloin koira joutuu alunperinkin etsimään sen hajuaistilla eikä näöllä, ja samaa mietin myös tuohon erotteluun (tässä vaiheessa koira osaa ilmaista purnukan jossa on kahvinpuruja), mutta olisko jollakulla jotain muita ajatuksia? Mitään apuhajuja en haluaisi alkaa käyttää.
Ilmaiseeko koira kapulan tuomalla? Mikä ilmaisu sulla on kahvin ilmaisussa? Mien olet tuota tunnaria tehnyt tähän saakka, ts. mistä se tietää, että sen pitää etsiä sinun hajuista kapulaa?
naukunen
Viestimäärä: 5081
Kahvin (eri) koira ilmaisee asettumalla makaamaan purkille näin. Se kuitenkin "perehtyy" purkkiin pienen hetken aina ennen makuulle käymistä, joten olen olettanut että se jollakin muotoa ehdollistuisi myös hajuun tällä tekniikalla, eikä niinkään purkkiin. // Otin tätä äsken yhden setin lisää ja tauko oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä kun lähetin koiran kauempaa kahdelle purkille joilla oli metrin verran väliä kävi se ensin totemassa hämypurkin vääräksi ja ilmaisi itsevarmasti sen jossa oli puruja. Nyt rupesin toisaalta miettimään että oppiiko se purkkiin kurkkaamalla kumpi on oikea, eli olisiko todenmukaisempaa käyttää purkeissa esim. hajustettua ja hajustamatonta vanulappua?
Vuorisumu
Viestimäärä: 1642
naukunen
Viestimäärä: 5081
Strikku
Viestimäärä: 1820
Mutta heräs mulla yks kysymys tuossa kun lueskelin noita teidän viestejä. Oon nimittäin viimeinkin onnistuneesti kahlannut Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan läpi, ja siellä oli ruudun opettamisessa vaihe, jossa ruudun koko oli n. 1,5 x 1,5 m eli paljon pienempi kuin oikea ruutu. Mä ajattelen, että näin koiran on ehkä helpompi tajuta, että niillä merkeillä on jokin merkitys ts. kun merkit ovat lähempänä toisiaan, ei koira ajattele, että ne olisivat vain jotain ylimääräisiä juttujankeskellä kenttää. Ja siis namialustalla opettaminen kyseessä
Onko mun ajatusmaailma (ja toi kirja) ihan tuhoontuomittu?
Samaisessa kirjassa oli myös tunnariin häiriökapuloiden lisäämisvaiheeseen semmonen juttu, että se hajustamaton viedään valmiiksi paikkaan x ja hajustettu heitetää lyhyen matkan päästä sen hajustamattoman lähelle, kumminkin niin, ettei kapulat kosketa missään vaiheessa toisiaan. Mitä mieltä olette tästä?
Ja tuossa kirjassa oli myös VOIn askelsiirtymiin seuraavanlainen ohje: askelissa vasemmalle käännytään ensin 90º vasemmalle, kävellään pyydetty määrä askelia ja käännytään 90º oikealle. Onko suoritustapa sallittu?
Ja askelissa oikealle: jos/kun astuu niin, että siirtää ensin oikean jalan x määrän sivulle ja vasemman viereen, lasketaanko askeliksi kaikki vai pitääkö edetä sen kolmen askeleen verran ts. onko vasemman jalan siirto oikean viereen myös askel vai lasketaanko askeliksi vain etenemää tuottavat oikean jalan askeleet?
Miks mä pähkäilen VOIn ja EVLn asioita, kun hyvä jos ALOn liikkeet on kunnossa . Muttayhdrn asian myös mä olen huomannut; ALOn treenaaminen on todella tylsää. Ei millään jaksais rakentaa kestoa mihkään seuraamiseen tai paikkikseen. Plääh, tylsää.
Lyytikäinen
Viestimäärä: 461
Kerran vietiin palkka yhdessä ruutuun ja sen jälkeen appari palkkasi joka kerta ruudun oikealta puolelta. Joka kerta appari kävi taputtamassa oikeaa paikkaa ennen lähetystä, joten oikean paikan kanssa ei tarvinnut taistella kertaakaan. Alkuun koira sai palkan jo oikealle paikalle menemisestä, mutta koska tämä sujui niin hyvin (oli selkeästi helppo ja motivaatio Korkealla) niin otin samalla treenikerralla pysähdyksen mukaan. Hinku ruutuun juoksemiselle oli niin kova, että koira useita kertoja karkasi ruutuun (se siis suorastaan riuhtoi itsensä irti kun pidin pannasta kiinni, en vaatinut siis perusasentoa todellakaan). Lyyti siis kuumeni aika paljon ja ääntä piisasi, joten se piti rauhoittaa joka kerta ennen lähetystä. Rauhoittaminen onnistui suorastaan käsittämättömän hyvin, koska varsinaisessa lähetystilanteessa ei se muistaakseni äännellyt kertaakaan.
Tehtiin kahdessa erässä ja koko homma meni tosi hyvin. Lyyti tosin jäi vähän jumittamaan apparia. Pysähdyksessä Lyyti painottui oikealle ja kyttäsi apparia. Siihen ei kuitenkaan puututtu, uskon että se menee ohi kun pystyn itse kävelemään ruutuun palkkaamaan. Voidaan sitten jossain vaiheessa vuorotella apparipalkkauksen ja ohjaajapalkkauksen kanssa.
Eli näin lähti meidän ruudunkorjaus käyntiin.
Vuorisumu
Viestimäärä: 1642
Mitä tulee Strikun kysymykseen eri opetustavoista, niin suurimman osan liikkeistä voi opettaa monella tavalla, siihen mikä tapa minkin koirakon kannattaa valita riippuu tietysti sekä koirasta että ohjaajasta ja koko koirakon taustasta, millaisia pohjataitoja koiralla on ja millaisia metodeja ohjaaja on aiemmin tottunut käyttämään jne.
henh
Viestimäärä: 1158
Meiän seuraaminen alkaa näyttää seuraamiselta Käännöksissä vielä parantamisen varaa, mutta näin muuten olen tosi tyytyväinen.
Kertokaas nyt, onko noihin käännöksiin olemassa jotkut fiksut askeleet? Kun musta tuntuu, etten mä osaa kääntyä kunnolla
vems
Viestimäärä: 1901
Ja kiitos tunnarikeskustelun, sain itsekin ihan uutta intoa tunnarin kanssa pelailuun!
naukunen
Viestimäärä: 5081
Moni pakastaa ja keittelee tunnareita, meidän kasvattaja heittää hajustetun aina treenin jälkeen takkaan. Hän tosin myös ostaa niitä niin että painuu Starkkiin ja pyytää 5 metriä 2 cm x 2 cm rimaa 10 sentin pätkiksi sahattuna
henh
Viestimäärä: 1158
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28242 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545792 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 06:00) |