Koirat.com

Mahtava tuo Unton pentukuva, aika söpö.

Täälläpäin on ollut vähän hiljasempaa. Koirakoulua ja näyttelytreenejä muutama viikko aherrettu. Ja sanotaanko ettei näyttelytreenit ainakaan hukkaan menneet. Ensimmäinen kerta oli kohtuu surkuhupaisa ja jos sen tapahtumat olis tapahtuneet näyttelyissä niin olis voinu olla eka ja vika näyttely.

No tänään oli sitten Zivan eka pentunäyttely (ja viimeinen kun huomenna on junnu) ja olipa eka kerta itsellekki ku kävin koiranäyttelyssä. Ihan kivastihan siellä meni, tosin pientä pentuilua oli kehässä.:) Lopputulos alla.

Mä tiiän että oon tyhmä, mutta on harkinnassa kolmas koira.. Ei tosin nyt ihan lähiaikoina. Mieheltä tuli jo jyrkkä "minä tai koirat"-vastaus kun otin puheeksi, mutta kyllä se siitä. Meillä on vähän niinkuin suvussa tuo metsästys, ja itseäkin se kiinnostaisi ja oonkin tässä metsästäjäntutkintoa suoritellut. Oishan se ihan mahtavaa saada vaikka Blake touhusta innostumaan, mutta en usko että siitä siihen on. Eikä ainakaan Baileystä, sen nyt tiedän ihan varmaksi.

Niin sittenhän ois hyvä syy ottaa se kolmas, joka tosin ei ois labbis, mutta kuitenkin..

^Minullakin on jo haaveissa Untolle kaveri..
Mutta ehkä tosiaan odottelen että Unto tuosta vähän aikuistuu, ja otan sitten toisen.

Me ollaan Unton kanssa muutaman kerran sorsametällä käyty, mutta täälläpäin on sorsatilanne niin huono että taidetaan keskittyä metsäkanalintuihin, jahka se kausi alkaa. Itsellänikin metsästyskortti on, mutta enemmän on jäänyt miehen vastuulle varsinainen metsästys, minä olen mukana lähinnä koiranohjaajana.

Kunhan hirvenmehtuu alkaa niin ajattelin ottaa kaadolta vähän verta talteen ja harjoitella Unton kanssa verijälkeä. Niin innoissaan on tuo otus kun noudetaan tai jälkeä harjoitellaan, että aivan ihana katsoa.

Mun on jo monta vuotta pitäny tuo metsästyskortti hommata, mutta se vaan on jääny jostain syystä.. Nyt kuitenkin on alkanu polttelemaan se ajatus että pystyis samalla ihan oikeesti tarjoamaan koirille niille tarkotettua tekemistä. Ja pystyis siirtymään itekkin niihin kunnon metsätysrotuhuin jotka vaan itteä enemmän miellyttää, niitä kun ei kyllä omat periaatteet anna ottaa ellei sitten oikeesti metsästä. Näyttelylabbikset nyt menee tietenkin, mutta mä en oikeesti luota siihen että nää kaks toimis mettällä, ei ainakaan tuo vanhempi. Aion kyllä ihan oikesti koittaa että saisko Blaken tajuamaan homman idean vielä tuolla iällä ja tuolla linjalla, mutta katsotaan.

^Mikäs rotu siis mietinnässä?

Mä luulen ton taipparikurssin myötä ettei Lunastakaan mettälle olis... kyllä se variksen viimeisellä kerralla löysi ja toikin minulle asti mutta se vallattomuus ja rauhattomuus mikä tolla on, ei oikein onnistuis mettälläl, siis jos piippaa ja tempoo ja sekoilee kun pitäis hiljaa olla ja paikallaan. Pennusta asti jos ois niitä vahvistanut ja päässyt metsälle/treenaa nomea niin varmaan ois ihan kelpo koira ainakin nomessa. Mutta voisin kuviltela että vähän enempi metsästysverta sais olla mukana jos ihan mettä/nome koiran ottaisin.
Katsotaan mitä tuosta tollerista sitten tulee. Kasvattaja lupasi kyllä riistaan tutustuttaa jo pentulaatikossa jne. Taipparit yritän saada läpi ja sitten katson mihin koiran rahkeet ja innostuminen lajia kohtaan riittää että jatketaanko pidemmälle.
Lunan kanssa olen jo luovuttanut koko taipparit. Meillä tähtäimessä tämän vuoden puolella se eka nollatulos(=LUVA) agissa ja ensi kesänä vepessä avo-luokkaan nousu... Siinä kait sitä Lunalle jo on tekemistä. Vaikka vepen se on jotenkin tajunnut hyvin. Se vienti vielä vähän tökkii mutta eiköhän me siihenkin saada uutta puhtia kun on tuo talvitauko tuossa...

Lyhytkarvainen saksanseisoja olisi suunnitelmissa, sitä tosin en tiedä koska. Mä ottasin vaikka heti, mutta tuo mies vähän jarruttelee. Jos nyt kuitenkin ensin testaan mihin Blakesta on, mutta kyllä sellanen jossainvaiheessa tulee, se on ihan varmaa.

Blakessa vähän epäilyttää just tuo että se ei malttaisi odottaa mitään. Se piippaa ja pyörii ympyrää heti jos on vähänkin tylsää tai mitään ei tapahdu. Sillä kyllä on noutoviettiä vaikka muille jakaa, ja sen se tekeekin ihan sata lasissa. Bailey taas ei omista minkäänsortin noutoviettiä. Musta on niin tyhmää, että on selkeesti ulkonäkö laitettu ominaisuuksien edelle.. Ja onhan sillä tuo leikattu nivelrikkoinen jalkakin joka tietenkin on esteenä.

Meidän pojat aamulla kun lähdin töihin.



Mä tiedän että monet käy kommentoimassa, että on rääkkäystä pitää kuonokoppaa päässä koiralla, mutta ei oo muita vaihtoehtoja enää Aapon kanssa. Sen tuhoominen alkaa olemaan sille itselle vaarallista joten näillä mennään. Koppa on pysynyt hyvin päässä työpäivätkin ja koirakaan ei oo saanu traumoja, hyvä totuttaminen edesauttoi jopa tolla panikoivalla Aapolla sen, että nykyään häntä heiluu kun kopan sille laittaa ja jää rauhallisesti sen kanssa olemaan.
Ja kopan kanssa se pystyy juomaan ja jopa syömään nameja lattialta, myös oksentamaan. Eli ei ole umpinainen mistään kohtaa.

Pöh, ei kuonokoppa oo mitään rääkkäämistä. Musta se on lähinnä naurettavaa kun niin väitetään. Aapollakin se tuhoaminen on sellasessa mittakaavassa että koppa on ehdottomasti paras vaihtoehto. Ja on vielä hyvin mahdollistakin että kun se ei vähään aikaan mitään pääse tuhoamaan, niin se tottuu siihen ja ei enää tuhoa ilman koppaakaan.

Vähän sama kun sanotaan että kuonopanta on rääkkäystä. Joo, onhan se tietty ihan hirveetä ettei se koira pääse kiskomaan omaa henkitorveaan rikki ja rähisemään muille. Ei siinä oo mitään rääkkäämistä niin kauan kun koiraa ei kuitenkaan satuteta.

^Jep, mutta tätäkin oon kuullut kun oon maininnut että Aapo viettää yksinolot koppa päässä. Ei vaan oikeesti oo enää muita vaihtoehtoja. Tai on, se kodin vaihto paikkaan missä sen kanssa ollaan enemmän. Mä en voi sille mitään että mun on pakko käydä töissä. Tosiaan sen tuhoominen alkoi jo olemaan sellaista että seuraava osoite ois ollut leikkauspöytä suolitukoksen takia. Oksenteli jos jonkinlaisia juttuja mitä oli syönyt. Sai itse olla koko ajan pelko takapuolessa että mitäs nyt on syönyt ja onko nyt se tukos kun se oksentaa yms. Nyt on paljon levollisempi mieli itelläkin.

Joo, toisesta korvasta ulos vaan sellaset kommentit. Kyllä sitä ite tietää mikä on omalle koiralla parhaaksi. Ja kuten sanoin, kopan tuskin kuitenkaan tarvitsee olla loppuelämää päässä, vaan Aapo voi päästä tuosta tavasta irti helpostikin kun ei hetkeen sitä pääse tekemään. Monethan tuhoaa ihan vaan vanhasta tavasta, josta tuo auttaa pääsemään irti.

Taas helppo verrata kuonopantaan, ei montaa päivää sen kanssa tarvinnut kävellä kun siitä vierellä kävelemisestä ja hiljaa olemisesta tuli tapa.

^Niinpä, mä jopa luulen, että Aapolla se tuhoominen oli jo enemmän tapa. Kun se keksi yhden paikan mitä söi niin se söi sitä sit koko ajan. Ensin sohva, sit siirty ovenpieliin, niitä järsi jonkun aikaa aina samoista kohdista. Sit petauspatjaan ja se ei loppunut ennenkuin laitoin ton kopan sille päähän. Ja sehän ehti tehdä jopa ihan vartin aikana jo jotain tuhoa.

Mähän oon pitänyt Taavilla monta vuotta kuonopantaa, eipä tuo kauheesti oo kärsinyt kun on niin tottunut. Sitäpaitsi musta on mukavampaa että lenkit on rentoja kummallekin sen kanssa kuin että omistaja on koko pinna kireellä ilman sitä. Nyt on tosin ollu jonkun aikaa käytössä sillä reaktiovaljaat mitkä on lähes yhtä hyvät.

Rambon kanssa käytiin BH-kokeessa ja mukaan tarttui uusi koulutustunnus Mä olen niin ylpeä ja onnellinen tosta hienosta koirasta Tämän vuoden tavoitteet on nyt saavutettu ja elellään rennosti treenaillen loppuvuosi

Apua,kuinka labbiksen mörinä saadaan lakkaamaan?Oletteko kieltäneet,olleet reagoimatta,käyttäneet naksutinta vai miten toimineet?Muutoin tämä pikkuneiti on aivan yhtä tottelevainen ja hurmaava kuin ennenkin mutta outoja mörinöitä on alkanut suusta kuulua.Kotona harvemmin,mutta kävelyllä ihan yks kaks tai toiselle koiralle.Mun mielestä mun johtajuus ei oo hukassa mutta nyt on kyllä hyvät neuvot tarpeen!

^Siis jos murisee toiselle koiralle selkeesti niin oon kieltänyt. Murina voi olla ihan epävarmuuttakin mutta silti oon kieltänyt. Siitä seuraava askel meillä on ollut nimittäin remmirähinät eli sitä en halua Aapoltakaan.

Eldarwen kirjoitti:

Lyhytkarvainen saksanseisoja olisi suunnitelmissa, sitä tosin en tiedä koska. Mä ottasin vaikka heti, mutta tuo mies vähän jarruttelee. Jos nyt kuitenkin ensin testaan mihin Blakesta on, mutta kyllä sellanen jossainvaiheessa tulee, se on ihan varmaa.

[OT alkaa]Otan siis osaa jo etukäteen! Ei vaan, on ne äärettömän upeita otuksia kaikessa rasittavuudessaan. Ainakin meidän EmpulaPempula!
Mutta tosiaan totta puhut, ei tuollaista hessuhopoa voi edes harkita jos sitä ei hanki metsästyskäyttöön. Metsästys on Empulle henki ja elämä, kaiken keskipiste. Olisi todellakin onneton jos ei pääsisi toteuttamaan itseään siinä, mihin se on luotu.
Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3
Kuva 4 [OT loppuu]

Meillä epävarman ja epäsosiaalisen remmirähjän kanssa käännyttiin aina pöhinän/murinan alkaessa toiseen suuntaan, jonka jälkeen kontaktista ja rauhallisuudesta palkattiin. (kuljettiin siis niin kauas toisesta koirakosta kuin vain tarvitsi) Kun koira oli rauhallinen, käännyttiin takaisin toisen koiran suuntaan eli sinne minne oltiin alunperin menossakin.
Tätä toistettiin alussa tietysti useasti, mutta nopeasti koira alkoi tajuta mitä siltä haluttiin. Näin saatiin muutettua koko koiran asenne ohituksiin ja se selvästi rentoutui ja oli levollinen. Luotti siihen että "mamma hoitaa" tilanteen. Eli toisin sanoen saatiin muutettua ongelman syy, eikä vain seurausta.
Tuon otuksen kanssa siis tärkeää oli myös hallita omat tunteensa ja olla täydellisen rauhallinen, muuten tilanne yltyi. Lisäksi kiellot ja komennukset menivät joka tapauksessa kuuroille korville, jos koiran kierrokset pääsivät nousemaan liikaa (ja alussa kielto vain yllyttikin koiraa koska se luuli minunkin yhtyvän sen rähinään). Ennakointi, rauhallisuus ja oikeasta toiminnasta palkaaminen olivat ne pääasiat.

Tuo toimi meillä. En vain osaa sitä selittää kunnolla..


Pirkko ei remmirähjähöpinöihin liity mitenkään, mutta laitanpa kuitenkin siitä kuvia vielä tähän loppuun.

iino eiiiii! OT tosiaan mutta.. Saksanseisoja on mulla ollu aina sellanen "unelmarotu" joka on täytyny laittaa sivuun koska ei oo kuitenkaan pystyny tarjoamaan sille mitä se tarvitsisi. Nyt ois ihan realistiset mahdollisuudet täyttää se unelma kuitenkin! Ja tää taas on sinänsä tosi kieroa, koska jaksan tuputtaa sitä miten haluun vähemmän sählän koiran seuraavaksi, mutta mitä nyt oon noita tavannut niin ei niiltä kyllä sitä vauhtia puutu..

Mutta kuten oon sanonut, ois ihan mahtavaa saada Blake toimimaan metsällä. Ja aionkin sitä ihan tosissaan yrittää. Mutta vaikka siinä onnistuisinkin, niin ainakin tiedän mikä noiden jälkeen tulee.

Blakesta puheenollen, sillä on nyt 2v iskeny joku teinivaihe.. Se on tosiaan vasta nyt alkanut nostaa jalkaakin, ja herra päätti eilen illalla karata. Hetken aikaa saatiin ettiä sitä pihalla taskulamppujen kera. Sitten kun olin jo käytännössä luovuttanut niin Blake on suljetun portin takana hymy korvissa ja häntä heiluen, että päästä mut kotiin! Huoh..

Taavilta lähti otsasta tuppo karvaa, tosta vaan. Siis pienempi kolo siihen jäi kuin sormenpään koko, mutta kalju piste kuitenkin. Miten voi noin vaan lähtee, alkaako se kaljuuntumaan? Allergiaa ja atopiaa epäilen kyllä syyksi, on taas kutissut enemmän kuin liikaa viime aikoina. Ihan vaaleenpunainen iho sieltä näkyy ettei oo mitenkään ärtyneen oloinen. Muistelen että siltä joskus takatassusta lähti vastaavalla tavalla sellainen sormenpään kokoinen tuppo ihan itekseen, reikä siihenkin tuli mutta kasvoi umpeen. Taavilla vaan toi naama on jo niin hurjan näköinen kun on noita karvattomia pisteitä täynnä valmiiksi, oikeesti kohta varmaan ihmiset luulee, että se on joku kaltoinkohdeltu yksilö. Pakko ostaa varmaan jotain öljyä kokeeksi noihin kutinoihin jos auttais tohon karvaankin vähän että kasvais takaisin.

Baileyllä oli otsassa joskus tollanen, kysyin siitä eläinlääkärissä samalla kun käytiin leikkauksessa, ja se sanoi että se on ihan normaalia, että joskus se karvatuppi vaan kuolee ja karvat lähtee tietystä kohdasta irti. Tai jotain tollasta. En ees muista kunnolla, mutta sanoi kuitenkin olevan ihan normaalia ja nyppäs ne karvat siitä tosta vaan irti.

^Okei. Mä jo aattelin että toi alkaa kaljuuntumaan