Koirat.com

^ kiitos vastauksesta! Niihin tollereihin joihin olen treenien lomassa tutustunut, ovat olleet aika pitkälti tuollaisia kun kuvailit. Eniten mua huolestuttaa juuri tuo hermorakenne ja palautuminen, mutta tuo sosiaalisuus on myös tärkeä asia jos miettii metsästysretkiä. Nykyinen labbis on piippaaja, enkä todellakaan haluaisi toista ääntelijää. Kun vire nousee, nousee myös äänitaso ja esim. passissa istuminen on todella rasittavaa kun toinen piippaa ja jodlaa sen 2-5 tuntia vieressä.
Terveydestä en ollut "tajunnut" huolestua, eli hyvä että mainitsit siitäkin. Tämä asia vaatii ehdottomasti enemmän paneutumista. Onko koirasi suvussa muuten ollut atopiaa tai autoimmuunisairautta vai ovatko nämä tapaukset ainoita tiedossa olevia? Puhuvatko kasvattajat avoimesti sukujen ongelmista vai onko fiilis enemmän sellaista vähättelyä? Mietin vaan että jos lähestyn jotain kasvattajaa ja otan puheeksi nuo autoimmuuniongelmat ja muut sairaudet, niin mikäköhän on vastaanotto...? Varmasti aika kasvattajasta riippuen mutta näin yleisesti, miten avoimia ollaan rodun sisällä?
Näillä näkymin olisi flätti sopivampi meille, mutta otan mielelläni vastaan muita kokemuksia ja kommentteja tollerista.

Minäkään en tajunnut kummemmin ajatella terveyspuolta (no luuston suhteen joo, mutta muuten) ennen koiran hankkimista, ja siksi ajattelinkin siitä mainita. Mä en oikeastaan tiedä, minkä verran mun koiran suvussa on esim. autoimmuunisairauksia. Isän puolella on kai jokin tapaus tullut tietoon, muuten en tiedä. Monesti autoimmuunisairauksissa kai oireet on enempi vähempi epämääräiset, joten en usko, että läheskään kaikkia tapauksia on ilmoitettu esim. tuonne tolleriyhdistyksen listalle. Oman koiran kasvattaja tuntuu tämän asian suhteen valitettavasti aika välinpitämättömältä, mutta yleisesti kasvattajien suhtautumisesta en uskalla sanoa mitään.

Ne kasvattajat joihin itse olin yhteydessä(se kasvattaja mukaan lukien jolta koiran ostin) niin kaikki kylllä avoimesti ottaneet itse esiin nämä autoimmuuni asiat.

Mulla on näylinjainen labbis ja työmotivaatio sillä on aika paljon huonompi kun Velmulla. Kummatkin koirat piippailevat innoissaan, Velmu pahempi tässä, Luna lopettaa yleensä kentän laitaan päästyään mutta automatkalla treeni paikan lähestyäessä saattaa piippaa. Tästä syystä Velmu onkin pennusta asti aina ollut joko Lunan treenejä katsomassa(agi) tai omissa treeneissänkin(agi) aina reunalla mukana... ei se nyt enää niitä sairaanloisia huutoräyhkä tulen häkistä ulos väkisin kohtauksia saa mutta piippaa kyllä ja joskus(alku treeneistä) saattaa vielä haukahtaa. Ehkäpä siis se joskus siitä, tai sitten ei. Piippauksen kestän vielä.

Mutta itse tykkään kyllä tollon työmorivaattorista tuohon labbikseen nähden. Luna on sellainen yleinen söhlä vaan, kaikki (paitsi minä) on niiiiin ihania! Rasittavaa kun haluisin nimen omaan keskittyä siihen harrastamiseen enkä käyttää puolta treeniajasta kaiken muun kitkemiseen pois ja motivaation löytymiseen... huoh... Joten tähän mennessä olen ihan tyytyväinen rotuun.

Taipparit yritetään päästä läpi, juur tolleri leirille ilmoitin Nou-ryhmään meidät ja kait sitä pitää ensi keväänä ilmottautua vielä taippari treeneihin. Muuten ei metsästys puoli kiinnosta ja Lunan kanssa ei sinne edes tajuttu alkujaan lähteäkään. Nyt kun se oli täyttänyt 7-vuotta niin käytiin taipparikurssi niin ei, ei se enää oikein syttynyt kuolleille raadoille... Tässä näkyy se käytön ja näytön ero labukoissa.
Tosin Velmullekin se voi jäädä tästä piippauksesta sitten kiinni... mutta koitetaan nyt ainakin.

^^Meillä tämä piippaukseksi kutsuttu ääntely on lieventynyt huomattavasti iän (ja maltin) tullessa mukaan kuvioihin. Myös uskoisin, että koira on ymmärtänyt etten halua sen ääntelevän ja se on oppinut pääasiassa nielemään piippinsä (Joskus vielä karkaa joku pieni inahdus). Tokikin jos se piippaus kovasti häiritsee niin täydellisesti piippaamatonta tolleria en ole tavannut. MUTTA muuten tämä ei ääntele oikeastaan ollenkaan. Haukkumaan tämä on pienen koiranelämänsä aikana ehtinyt kerran, ja sekin "vahingossa" (koira heräsi täydestä unesta ja yllättyi itsekin päästämästään äänestä ), muuten vahtii lähinnä pienin tuhahduksin tai tulee hiljaisesti hakemaan ihmisen katsomaan tilannetta.

Meillä päälaji on myös agilityssä, ja tältä ei kyllä työmotivaatio ja draivi lopu kesken! Kaikilta treenikavereilta on tullut kommentteja siitä, kuinka hienosti koira osaa keskittyä annettuihin tehtäviin, vaikka ei tosiaankaan ole mikään itse rauhallisuus. Varsinkin kentällä, mutta myös muuten työskennellessään tämän päälle voisi kaatua vaikka seinä, niin ei hätkähtäisikään, saa karjua ihan rauhassa ja ilmekään ei värähdä. Matalammassa vireessä on hieman herkempi, muttei kuitenkaan yltiöpehmeä. Sen verran kyllä pehmeyttä löytyy, että oppii todella nopeasti (myös ne väärät asiat).

Tämän kouluttaminen on ollut erittäin helppoa, kunhan muistaa palkkion oikean ajoituksen (se onkin hieman haasteellista toisinaan, kun koira on nopea kuin elohopea ). Mutta miellyttämisenhalua on ämpärikaupalla, työhalua sitäkin enemmän ja ihanaa vilkkautta ja vauhtia riittää! Tätä ei tarvitse tuuppia eteenpäin eikä raahata perässään missään mielessä. Motivointi on helppoa ruualla, lelulla tai kehuilla, koska ainakin oma yksilöni rakastaa itse tekemistä.

Nenänkäyttö on vahvaa, mutta on niin yhteistyöhaluinen että tulee pois jäljeltä pyydettäessä. Vedessä ollaan harjoitettu noutoa eniten, ja koira ei lopeta vaikka väsyisikin. Kovin totinen koira ei tekemisessään ole muuten kuin noutaessaan, jolloin sillä menee vielä erilainen työvaihde päälle ja mitään muuta ei maailmassa ole kuin dami ja sitä heittävä ihminen.

Tämän sisaruksista löytyy MEJÄ-koiria, TOKO-koiria ja myös metsästyskäytössä olevia koiria. Jokainen toimii tehtävässä kuin tehtävässä oikein hyvin, ja tuloksia on kertynyt. Itse en metsästyksestä ymmärrä tuon taivaallista, mutta uskoisin että tollerista löytyy kyllä toivomanne ominaisuudet metsälle. Paukkuarka tämä ei ole, eikä muutenkaan ääniherkkä tai (ihmis)arka. Mikään ei ole niin ihanaa kuin päästä ihmisen huomionosoitusten kohteeksi, joskin nykyään täysin vieraiden ihmisten huomioon lopahtaa mielenkiinto aika nopeasti. Omat ihmiset on niitä parhaita kuitenkin.

Turkki on ainakin omalla yksilölläni erittäin helppohoitoinen, näytän kampaa sille silloin kuin huvittaa(yleensä karvanlähtöaikaan huvittaa eniten ), turkki ei tosiaan sitä oikeastaan koskaan kaipaisi. Trimmatakaan ei tarvitse, paitsi korvia ja tassuja siistiä.

Terveysasioissa oma kasvattajani oli ja on ollut todella avoin, Itse käytin tosi paljon aikaa oikean yhdistelmän löytämiseksi, niin kasvattajan kuin koirien osalta. Kaksi (tai kolme) vuotta piti odottaa, että sain oikeanluonteisesta ja terveyskriteerini täyttävästä nartusta itselleni pennun. Ja hetkeäkään en ole katunut.

Kiitos ja kumarrus tulleista vastauksista!
Tarkennan vielä tuota ääntelyä koskevaa kommenttiani: mua ei siis haittaa jos koira muuten ääntelee, mutta "töissä" olis suotavaa että koira laittaisi energian ja keskittymisen täysin annettuun tehtävään, eikä tuhlaisi energiaa muuhun. Eli toisin sanoen koiralla tulisi olla niin vakaa hermorakenne että pysyy pää kylmänä myös paineen alla.
Metsästyskoiralle kun on aika tärkeä ominaisuus tuo hiljaa oleminen ja rauhoittuminen tehtävien välissä, ihan jo sen jaksamisen kannalta. Voisin ottaa esimerkiksi tuon meidän cockerin, joka muuten juttelee ja pitää ihan kiitettävästi ääntä, mutta "tosipaikan" tullen on hiljaa ja keskittyy täysin annettuun tehtävään.
Täytyy tutkiskella vielä rotua tuon terveyden ja hermorakenteen puolesta. Onko tollereissa jakaumaa tiettyjen linjojen ja kasvattajien välillä näyttely ja käyttöpainotteiseksi? Eli voiko hyvä työkoira pärjätä näyttelykehässä, vai onko jostain ominaisuudesta tingittävä?

Tollereita ei jaeta käyttölinjaisiin ja näyttölinjaisiin koiriin. Sama koira voi siis mennä suoraan metsästä kehään, jos tahdotte. :)

Juuri näinhän suurin osa kasvattajista vastaa, koska geenipooli on niin kapea. Tosi asia lienee kuitenkin niin, että osa kasvattaa ns. dual-purpose, jotka voivat mennä metsästä kehään ja pärjätä siellä (tai toisinpäin) ja osa kasvattaa näyttelyt pääasiallisena tarkoituksena. Nämä koirat ovat sitä suurta enemmistöä, jotka eivät ikinä taipumuksiltaan läpäise taipumuskoetta (ja mm. saa sitä Suomen muotovalion titteliä). Koiranettiä selaamalla jopa penaalin vähemmän terävä kynä pystyy päättelemään kuka painottaa mitäkin kasvatustyössään.

Ja kyllä niitä _täysin_hiljaisiakin tollereita löytyy. Ja se ääntely periytyy osaltaan ja osaltaan on kytkettävissä määrätietoisella koulutuksella, siihen ei pelkkä ikä auta. Eli yhdistelmää harkitessasi kysele reippaasti näitä asioita myös kasvattajalta. Ääntelystä löytyy usein merkintä koepöytäkirjoista (nou/nome). Ja lisättäköön, että esim. tokon ylemmissä luokissahan äänteleminen johtaa pistemenetyksiin/ suorituksen keskeyttämiseen. Eli kyllä niitä hiljaisiakin löytyy.

Ja jos mietit flätin ja tollerin välillä. Ota flätti, pääset helpommalla vaikkei niidenkään terveystilanne ole käsitykseni mukaan ihan ongelmaton. Mutta tollerin eduksi voisin lukea mielestäni näppärämmän koon. Flättejä ei ole koulutettavaksi sattunut valitettavankaan montaa, joten niiden ääntelyasiaan en osaa ottaa kantaa, mutta käsitykseni mukaan keskimäärin riistavietti on säilynyt paremmin linjassa kuin linjassa, kun taas tollereilla esiintyy puutteellista noutohalua ja riistaviettiä. Tästä parhaiten viitteitä saa harkitun yhdistelmän emän ja isän sekä näiden sisarusten taipparien läpäisyastetta seuraamalla.

Nyt on pakko tulla hehkuttamaan, koska meidän kakarasta on tainnut tulla aikuinen! Enää ei vieraat ihmiset kiinnosta oikeastaan ollenkaan, kun pienempänä tämä olisi lähtenyt varmaan jokaisen vastaantulijan mukaan. Lapsia on toki vieläkin vaikea vastustaa, kun ne on niiiiin ihania, mutta aikuisista vieraista ei selvästikään enää välitä. On tullut siis pari tapaamista, jossa vieras ihminen kysyy saako tulla silittämään ja itse sanon kyllä, mutta koira käy nuuhkaisemassa, ottaa vastaan lepertelyä ja silittämistä n. puolitoista sekuntia ja kääntyy pian pois ja palaa minun vierelle. Ennen sai olla varomassa ettei se rakkaus ihmisiä kohtaan pursua yli ja silittäjän silmälaseja saisi etsiä jostain ojanpenkalta.

Mulla on ollut tollerinhankinta mielessä ikuisuuden ja olen vihdoin alkanut tarttua tuumasta toimeen...Pari kysymystä kuitenkin olisi, eli osaako joku kertoa nartun ja uroksen välisiä luonne- yms eroja? Onko jotain selkeää, vai onko kaikki vain yksilöstä kiinni? Entä jos emällä on lonkat C/C ja isällä A/A niin kannattaako aktiivista harrastuskoiraa(mahdollisesti agility) etsiä muualta? Entä onko täällä sinkkuja tollerinomistajia, oisi kiva tietää miten arki töiden lomassa luonnistuu ja riittääkö aika kunnolla koirulille. :)

Vielä mikäli joku asioista paremmin ymmärtävä voisi katsoa tuota virallista pentuvälityslistaa ja hiukan kertoa mikä yhistelmä näyttäisi hyvältä noista jotka syksyllä oisivat luovutusiässä, niin oisin enemmän kuin kiitollinen. Myös mikäli jollakulla on noista kyseisistä kasvattajista joille pentuja on tulossa niin jotain kokemusta, voi mulle laittaa infoa, kaikki apu enemmän kuin tarpeen! =)

Nartun ja uroksen välillä on varmasti luonne eroja, mutten itse ainakaan ole huomannut mitään selkeää piirrettä mikä osuisi uroksiin tai narttuihin. Eli aikalailla yksilöstä kiinni. Mutta kasvattajat pystyvät monesti testaamaan pennut ja kertomaan melko paljon niiden luonteista, joten kannattaa jutella tulevan kasvattajan kanssa siitä minkä luonteisen koiran haluat ja tutustua samalla myös pennun vanhempien luonteisiin.

Itse en ainakaan lähtisi aktiivista harrastuskoiraa ottamaan pentueesta, jossa toisella on C/C lonkat.. Selkeä riski siis olemassa ettei tulevasta koirastasi välttämättä tulisikaan aktiivista agilitykaveria. Tulevien pentueiden kasvattajiin kannattaa olla ajoissa yhteydessä ja kysellä heiltä mahdollisimman paljon tietoa, kyllä sen sitten huomaa mikä kasvattaja olisi itselle "se oikea" ja mistä saisi juuri itselleen sopivan koiran. Monesti pentua voi joutua odottamaan pidempäänkin ja jos etsit itsellesi esimerkiksi agilityyn kisakoiraa, niin suosittelen perehtymään hyvin tarkasti siihen mistä pennun meinaat ottaa :)

Itse en osaisi kyllä yksilöidä mikä on nartun ominaisuutta ja mikä uroksen, koska olen tavannut kovin monta samanluonteista tolleria molemmista sukupuolista ja myös taas eriluonteisia saman sukupuolen edustajia. Sanoisin että uroksen ja nartun erot ovat enimmäkseen siellä lisääntymiskäyttätymisessä.

Ei se vanhempien A/A-lonkkaisuuskaan autuaksi tee, mutta tosiaan riskihän se voi toisaalta olla jos toisella on C/C lonkat. A/A - C/C -yhdistelmä on tosin kyllä myös jalostustoimikunnan hyväksymä, että ei sekään yhdistelmä nyt välttämättä ihan sitä itseään ole. Ihan yhtä hyvin voi kahden A/A yhdistelmällä saada C/C -lonkkaisen koiran ja tuommoisesta A/A - C/C -yhdistelmästä saada sitä pelkkää priimaa A:ta. Eikä esimerkiksi se C-lonkkaisuuskaan estä harrastamista välttämättä ja automaattisesti.

^Samaa mieltä kyllä olen, mutta itselle jos osuisi huonompi lonkainen koira kuin A/A niin en uskaltaisi agilityä kovin tavoitteellisesti ainakaan treenata. Itsellä ainakin haussa kuitenkin mahdollisimman monta vuotta koiran kanssan niin että se kestää terveenä ja kivuttomana, joten ihan suotta en haluaisi niitä lonkkia tuolla radalla loikkimisella rasittaa.

Mutta tosiaan eri yhdistelmistä tulee niin monia eri ominaisuuksilla varustettuja koiria, joten etukäteen hankala tietää millainen koira sitten aikuisena on. :)

Mitä noihin lonkkiin tulee tai ylipäänsä luustoon, niin kyllä se välillä on semmosta arpapeliä ja joskus vaan käy p*ska tuuri. Mutta mä ehkä kattoisin sukua pidemmälle kuin vaan ne pentueen vanhemmat, kyllä sieltä aina viitteitä saa, siitä mitä voisi olla tulossa.
Kannattaa myös kiinnittää huomiota terveyteen muuten, vaikka koira olisi priimaa luustoltaan, mutta sairastuu muuten, ei taas päästä hirveen pitkälle.

Suosittelen lämpimästi käyttämään aikaa kasvattajien kanssa jutteluun, käy heidän luona, tapaa erilaisia koiria jne. Katsele koiranettiä, ota selvää suvusta ja lue tollerien omilta sivuilta eri sairauksista ja ota selvää muutenkin tollereista.

Onnea pennunhankintaan!

Aika hiljaisia tolleristeja täällä...

Kaks kuukautta aikaa viime viestistä ja nyt ollaan jo ihan hurjasti viisaampia kaikesta! Melko tolleripainotteinen kesä ollut, kun olen käynyt kavattajia ja muita punakorvien omistajia tapaamassa ja ihmettelemässä ja kyselemässä. Lopputuloksena yllättävänkin nopeasti löytyi varsin mukavan ja välittävän oloinen kasvattaja, jolta pentu ois nyt sitten kuukauden päästä tulossa, mikäli mitään kummempia sairastumisia tms ei ilmene! Jee! En vois olla enempää innoissani (ja kauhuissani, heh).

Tässä muutamassa kuukaudessa on myös rapistunut into agilityyn, kun noiden kanssa näyttää olevan ihan hirveästi kaikkia muita jännempiä harrastusvaihtoehtoja...onko täällä ketään joka tollerinsa kanssa kävisi vepessä?

Tolleri uros pärjää ihan ok, joskin kovalla tuulella ei kyllä jaksa vetää venettä/ hukkuvaa välttämättä tolppien välistä rantaan. Nartut tuppaavat olemaan niin kevytrakenteisia, että varsinkin hukkuvalla saattaa tulla ongelmia.

Noutajalle on ehkä hankalin opetettava vienti (jos on siis treenannut noutamista), koska se on päinvastainen liike kuin "luonnollisesti" nouto. Lisäksi tollerinhan ei tarvitsisi olla ylitsepursuavan iloinen tuntemattomia kohtaan, mutta avon viennissä esine viedään vieraalle, joten näkisin pidättyväisyyden lisäävän haastetta. Jos siis tällainen yksilö kohdalle sattuu.

Eisula: minä meinasin Velmun kanssa aloittaa vepeilyn ensi kesänä mikäli päästään ryhmään vaan. Harrastin pari kesää labbikseni kanssa ja päästiin SOVE läpi ja sitten jouduttiinkin sen kanssa lopettamaan se harrastus koiran kroonisen sairastumisen vuoksi.

Velmun kanssa siis nyt ollaan treenattu agia. Isoin ongelma tällä hetkellä on hypyt, ei suostu hyppäämään kuin ihan matalia, sen eteen tehdään töitä ja eläinlääkärissäkin kun kävin muissa aiheissa niin sanoin tästä ongelmasta niin lääkäri kyllä kokeili lonkkia koukistaa jasanoi että joko koira nyt jännittää hirmuisesti tai sitten sillä ongelmaa niissä. Täytyy siis varmaan kohta puoleen kuvauttaa se ennen kun jatkaa lajin parissa.

toinen mihin ollaan nyt haettu on rally-toko. Itse luulen(ja puhun vain Velmun puolesta) että agista ei ehkä se ykköslaji tule. Tokoakin olen miettinyt.

Itselläni on jo ns. vääränrotuinen koira katsottuna seuraavaksi koiraksi josta olisi sitten tarkoitus tehdä se agikoira.

Itse olen siis tätä nykyä sinkku eli avioero takana ja muutin omilleni tuossa elokuun alussa ja ihan tervejärkinen tuo vielä näyttäisi olevan. Pitkiä päiviä tehtiin kyllä miehen kanssa yhdessä asueassakin eli virkaaikoja joten eipä ne päivät ole sillä pidentyneet eron myötä. Ainut että kun on välilllä nuo lapset minulla niin ihan niin pitkiä lenkkejä ei päästä tekemään mutta kerran viikossa silloinkin vähintään päästään treeneihin. Mutta tuo rakastaa noita lapsia niin paljon että siinä on sille aivotyötä kerrakseen kun niitä seurailee ja lapset leikittää sitä. On aina ihan rikki lapsien hoitojakson jälkeen.

^ Ootko käyttänyt koiraa fyssarilla? Jos koira ei suostu hyppäämään, minä ensimmäisenä epäilisin kipua. Omani oli viime fyssarikäynnillä tosi jumissa, mihin epäiltiin syyksi runsasta uimista, se kun on niin erilaista liikuntaa koiran normaaleihin toimiin verrattuna.

Fyssarikäynnin lisäksi voin suositella hyppytekniikkakoulutusta. Mun koira on pikkumaksi, joka ei edelleenkään hypi maksihyppyjä ratana, koska ei vaan osaa/pysty (ja no, nyt ton jumeilun takia siirryttiin toistaiseksi taas mataliin hyppyihin). Hyppytekniikkatreenistä on kuitenkin ollut apua ja eiköhän mekin päästä ykkösissä starttaamaan. Siihen varmaan tosin meidän kisaura jääkin, en usko että koirasta on hyppimään 60- saati 65-senttisiä hyppyjä ratana. Lisäksi tuntuu ehkä vähän itsekkäältä altistaa sitä niin suurelle rasitukselle, kun noi korkeat hypyt nyt mitä ilmeisimmin ei sille erityisen luontevia ole.

^^Uteliaana täytyy heti mennä kysymään, että mikä onkaan se väärän rotuinen sitten?

Ei sillä mitään jumeja ole, muuta kun teinimonsteri päässä. hyvin hyppää kun sen saa hyppäämään ja matalia hyppää hyvin kuitenkin ja toisaalta pomppii ketterästi sohvalle joa korkeaan jenkkisänkyyn joten jumeista tuskin on kyse. Mutta meillä niin paljon muuta tekemistä tuon kanssa agin suhteen että ensiksi nyt ne kuntoon ja sitten aletaan katsomaan sitä "rimakauhua". Mutta toki pidän silmät auki jos alkaa kipuilla tai muuta mutta uskon että tällä erää on ns. päässä vikaa.

Me ollaan miehen kanssa erottu ja nyt tuo labukkani asuu exän luona, joten nyt saisin vihdoin toteuttaa piiiitkäaikaisen unelman omasta paimenesta ja pienemmästä koirasta kun nämä noutajat eli Sheltti kasvattajiin olen ollut yhteydessä ja mahdollisesti ensi vuonna olisi pennun aika. Voi olla että kaivan itselleni syvää kuoppaa mutta ajattelin että teen Velmusta rally-toko/toko koiran ja josko pääsisin sen kanssa sinne vepe-ryhmään niin keskityttäis sen kanssa siihen ja sitten tämän sheltin kanssa päälajina agility. Toki Velmun kanssa nyt harrastetaan lajia ja jos sen ikinä saan kisavalmiiksi niin toki menen kisaamaankin sen kanssa mutta sheltistä tulisi se ykkös agilitytykki.

Pitääkö teillä koirat syömälakkoja?

Velmu on nyt kahtena päivänä nirsoillut ruokaa ja yleensä se on äijän päivän kohokohta! Eilistä ilta ruokaa ei syönyt ollenkaan ja aamuruuankin närppimällä.

Olen käyttänyt Velmulle pennusta asti ruuassa piimää ja nyt ekaa kertaa olen unohtanut ostaa piimää kaupasta. samaan aikaan alkoi nirsoilu ja vatsan löysyys? Johtuisiko tuosta?

Tänään tosin pääsen vihdoin kauppaan ja saan ostettua sen piimän, katsotaan meneekö ip ruoka paremmin alas tänään. ;)