Koirat.com

Tungempa "väärän rotuisten" ketjuun. rotuna tolleri vain on yksi niistä monista jotka kiinnostaa niin silläpä tätäkin ketjua tulee välillä selailtua.
Tuohon murina ongelmaan. Meidän edellinen koira oli kova luistansa murisemaan. Ruokaa sai ottaa vaikka kiposta, mutta luistansa oli tarkka. Koira tuli meille jo vanhana rouvana eikä tuota tapaa saatu siltä koskaan pois eikä kovasti edes yritetty. Vanha rouva sai luunsa syödä rauhassa.
Kuitenkin kun nykyinen koira pennusta tuli niin itselleni oli tärkeää, että tuollaisia murinoita ei tulisi. Eikä ole koskaan niitä ollut, koira kohta 2-v.
Meillä on tehty tuota vaihtamista. Luu kun otetaan pois, annetaan vaihdossa namia. Sitten annetaan luu takaisin. Tätä olen saattanut useamman kerran luun syönnin aikana harrastaa kunnes luu oikeasti otetaan pois. Samoin olen toiminut lelujen kanssa ja koiruus mielellään kaiken tuokin nykyisin näytille ja mammalle. Ei ole ollut ongelmia riistan palautuksissakaan. ;)
Nykyisinkin välillä palkkaan namilla ja aina luiden kanssa.
Kannattaa varmaan ruveta treenaan vaikka niiden dentastixejen kanssa, jos niistä ei ole äreä ja jättää luut siksi aikaa pois, että hokasee jutun juonen.
Meidän koiruus ei kyllä muutenkaan mikään kovin kovapäinen ole, joten olisi voinut muutenkin käyttäytyä näin vaikka ei oltas opetettu. Mutta uskon tästäkin hyötyä olleen.

Kiitos vinkeistä. Kasvattajaltakin sain samanmoisia vinkkejä ja tänään jo aloitin namivaihtokaupan ja annoin koiran syödä luutaan asunnossa vapaana ja kävelin säännöllisin väliajoin ohi tai menin viereen istumaan. Namit kun hoksasi niin tiputti luun ennen kun kerkesin varsinaisesti opettaa mitään, mikä oli ehkä huono. Tosin kehuin kyllä paljon kun tiputti luun tosta vain. Söi namin ja annoin luun sille takaisin. Yhden kerran sillain haukahti jä säpsähti luu suussa. Nyt ei murissut tai hyökkäillyt. On edelleen kyllä tosi jännittynyt luuta syödessään ja kyräilee koko ajan ympärilleen varsinkin kun sitä lähestyy. Mutta tämä oli vasta ensimmäinen päivä. Nyt alan antamaan luita sille useammin, jopa päivittäin(noita pieniä tikkuja kun ovat) ja koska itse olen lomalla ja lapset tarhassa niin voin tehdä näitä täällä sen kanssa kahdestaan ja kunhan oppii olemaan rennommin luun kanssa niin sitten voidaan pikku hiljaa lisätä vaikeusastetta.

Kasvattajakin sanoi että voi olla vain pennunpöhinöitä ja parin kuukauden päästä "ongelma" on muisto vain koska välisemme suhde koko ajan kehittyy ja kuulemansa perusteella ollaan tehty kyllä kaikki ihan oikein että nyt tämä asia vain kaipaisi toistoja jotta pentu tottuu ja tajuaa ettei kukaan vie luuta siltä kokonaan. Onhan hän vasta 17 viikkoinen kuitenkin.

Hyvältä kuulostaa ja hienoa, että kasvattajaltakin olit saanut nopeasti vinkkejä! Nyt vaan harjoitusta ja luottamuksen rakentamista ensin ihan rauhassa Velmun kanssa kahdestaan ja sitten lapset mukaan treenaamaan.

Tänään ei murissut/hyökkäillyt yhtään. Tehtiin parit vaihtokaupat nameihin ja hyvin meni. Kyräili toki vielä välillä mutta nyt istuin melkein koko luunsyönnin ajan siinä vieressä ja liikuttelin käsiä ja jalkoja siinä vieressä ja kehuin hirmuisesti kun oli vaan paikallaan rauhassa.
Söi luuta välillä jopa niin rentoutuneena että silmät lupsuivat kiinni.

Muoks. ja juu loistokasvattaja saatiin(tai valittiin vai miten sen sanoisi ) vaikka välimatkaa on niin muuten yhteyspelaa hyvin.

^Meillähän Aapon kanssa oli luiden kanssa pentuna se ongelma ettei antanut kiinni itteään jos oli luu suussa. Eli jos halusin ottaa luun pois niin lähtikin aina karkuun sen kanssa. Tätä työstin juurikin noin että namin kanssa vaihtarit aluksi ja sit heti luu takaisin jotta pentu oppi siihen että ihmisen lähestyminen/luun ottaminen ei tarkoita sitä että se luu viedään kokonaan. Smaa esineiden kanssa, tehtiin paljon harjoituksia "jätä" käskyllä koska tavaroiden ja lelujen kanssa oli sama ongelma. Nykyään jättää heti kun käskee, paitsi jos ruuasta on kyse. Mullakaan ei oo tarvetta siis ottaa luita pois kiusatakseni koiraa, mutta haluan silti että se onnistuu jos tarttee ottaa joskus pois.

Velmu vähän vajaa 4 kk


Luuongelma näyttäisi olleen hetkellinen mielenhäiriö, heh. Eli nyt ei kyllä ole enää murissut ja luutikunkin saa melkein päivittäin niin se ei enää ole mikään spesiaali puolustettava herkku ja on kokeiltu niinkin että syö sitä perheen keskellä eikä enää murissut, edes kun poikamme mieheni sylistä valvotusti otti luuta pois... Huh, luulin jo että nyt meillä on joku agressiivinen koiruli käsissä mutta ihan se on ja kiitos kaikille neuvoista!

Hyvä, että on mennyt ohi! Kyllähän noilla pennuilla tuppaa olemaan kaikenlaisia vaiheita, suurin osa niistä onneksi helposti korjattavissa

Muoks. Onpas muuten Velmu kasvanut ihan järkyttävän paljon, mutta hienolta näyttää

Tolleri ihmisillekin hyvää joulua t. Velmu ja kotijoukot:


Ja tässä pakko tännekin laittaa vääränrotuisesta kuva mutta tämä kuva on siis otettu Lunasta 2011, että miten osuikin Velmu samaan kohtaan nyt nukkumaan:

Täälläpä on hiljaista.

Nyt kun alkaa olla "kevät" (ainakin meidän neiti heitti jo talvikarvansa ja on ihan kesämimmi karvan puolesta. ), niin alkaa minun pentukuumeoireet pahentua. Alkaa mennä jo vakavaksikin, "mietinnässä" toinen tolleri vaiko sittenkin rescue-koira? Hmm...

^Pentukuume on aina paha!

Itsellä se ei kyllä vielä ole nostanut päätään tuon Velmun ollessa vielä rasavilli. Vaikka ONNEKSI hammastelu on oikeastaan loppunut kokonaan kun hampaat tiputti. Nyt ainut mitä tekee on väsyneenä kun alkaa kokeilemaan onneaan minun tai miehen kanssa niin alkaa "hyökkäilemään" kohti ja kokeilee välillä hampaillaan käteen tai jalkaan. Ei siis edes satu kun osuu mutta toki ärähdetään heti ja yleensä kun tuon hepulinsa saa tietää jo että on mennyt väsyöveriksi touhu ja yleensä laitankin poitsun lattialle kyljelleen ja pidän aloillaan sen aikaa että rauhoittuu. Hetken yrittää pyristellä mutta tosi nopeasti luovuttaa jo pelkkää väsymystään ja sitten hetken päästä alkaakin silmät lupsua kiinni siinä kun pidän vielä kiinni, sitten ote irti niin koira yleensä jää siihen aloilleen nukkumaan.

Aattona pukki toi lahjoja:

Ja näin rennosti meillä otettiin uutena vuotena, joten ei ainakaan paukkuarka ole:

Velmu 5 kk:


iso poika jo:

Yksin puhelen.

Velmu sai uuden kaverin, holsku-poika Junon(Juno siis sukulaiseni koira, ei sentään meidän vaikka ihana penneli olikin). Tässä pientä painia poikien kesken:



Tällainen Juno-poika:


Urostenomistajat hoi, milloinkas teidän tollopoikanne ovat alkaneet nostaa jalkaa?

Velmusta taas kuvia.
tässä melkein 7 kk poseeraus:


Velmu sai eilen agitreeneissä vähän "taistelu"vammoja kun ohi mennyt koira päätti ärähdyksen yheydessä myös vähän naukkasta...

Meillä tais olla n. puol vuotias ku rupes jalkaa nostelemaan. Nättinätti Velmu

Hmm Velmu on jo yli 7 kk eikä vieläkään nostele. Ehkä se kerkiää.

Kyllä se kerkiää Ei meilläkään aluksi ekan kerran jälkeen tajunnut aina nostella sitä jalkaa, pikkuhiljaa ja sitten piti myös ruveta merkkaamaan jokanen puu ja pensas kun tuli vastaan

Me ei ollakaan pitkään aikaan tänne kirjoiteltu, vaikka oonkin käynyt seurailemassa välillä mitä täällä puhutaan. :) Mindillä oli sterilisaatio viime perjantaina ja nyt onkin kuuppapäänä parisen viikkoa. Heti leikkauksen jälkeisestä päivästä on ollut täysin normaali oma itsensä, paitsi joissain tilanteissa tuntuu touhottavan enemmänkin kun aiemmin :D Kipeä ei onneksi ole ja antaa haavan olla aika rauhassa, joten saa olla välillä ilman tuota kauluriakin.

Ajattelin ennen leikkausta että varmaan monta päivää on kipeä ja valittaa sitä, mutta pah.. Neiti ei varmaan ole tajunnutkaan että jotain on poistettu :P

Nyt on tollerileirille ilmottauduttu.

Pitkä aika siitä kun täällä viimeksi olen edes käynyt, mutta eihän ne meidän herran vaivat loppuneet vaan tulivat sitten entistä pahempina takaisin.

Eläinlääkärissä käytiin pari kertaa ja koira on taas kortisoonilääkityksellä. Se tuntuukin olevan ainoa, joka ihan oikeasti auttaa vaivaan. Kaikki testit negatiivisia, koira kuvattu kokonaan nyt kolme kertaa, kerran ct-kuvauksella. Rahaa palaa, mutta pääasia että koira tulee kuntoon. Treenitauolla ollut jo ties kuinka kauan, nyt ollaan pikkuhiljaa päästy takaisin tähän "oikeaan elämään" kiinni ja vähän kotona treenailtu ja pari kertaa saanut tulla treeneihin mukaankin. Levolla on kyllä vieläkin ainakin seuraavat pari viikkoa, siihen saakka vähän pientä treeniä ja pientä lenkkiä niin pää kestää.

Hirvittävän huono omatunto, kun metsässäkin paljon käydään ja otan vaan tuon nuorimmaisen mukaan ja Herraseni joutuu jäämään kotiin

Nyt onneksi rupeaa näkymään valoa tämän kaiken jälkeen!

Mä tässä kartoitan koirarotuja ja yritän ottaa mahdollisimman paljon selvää eri noutajista. Koiranhankinta ei siis ole ajankohtainen pariin vuoteen, mutta koska seuraavalta koiralta toivotaan tiettyjä ominaisuuksia niin yritän löytää "sen" rodun.
Mietinnässä ollut siis käy- linjan labbis, kiharakarvainen noutaja ja flätti. Labbis olisi muuten ominaisuuksiltaan täydellinen ja "tuttu" rotu, mutta siinä menisi näyttelyharrastus. Kihara vaikuttaa joiltakin ominaisuuksiltaan hyvältä, mutta hidas syttyminen, omapäisyys ja koko mietityttävät. Lisäksi rodussa on harvemmin tarjolla yhdistelmää josta olisin valmis ottamaan itselleni koiraa. Flätti olisi muuten täydellinen, mutta lyhyt elinikä- ennuste ja sairaudet pelottavat, sekä tapaturma- alttius, ja mietin myös että onko sen yltiöpositiivinen luonne kuitenkin liikaa
Tästä siis päädyin pohtimaan tolleria. Onko kellään haisua siitä, käytetäänkö tollereita Suomessa lintukoirina ja toimiiko koira miten hyvin näissä tehtävissä? Onko suurta riskiä saada paukkuarkaa koiraa tai muuten hermorakenteeltaan epävakaata, esim. passissa piipittävää?
Harrastaako joku tokoa tavoitteellisesti tollerinsa kanssa ja haluaisiko joku hieman valaista mua siitä, minkälainen harrastuskoira tolleri on? Onko helposti motivoitavissa, onko ohjaajapehmeä, nopeasti kiihtyvä, palautuuko nopeasti?
Seuraava koira tulee siis lintukoiraksi metsälle, pääasiassa sorsa- ja kyyhkysmetsälle, mutta satunnasesti myös fasaanijahtiin ja viime vuosina olemme käyneet myös hanhimetsällä. Koiralta toivotaan siis hyvää nenää, riistaintoa ja vakaata hermorakennetta. Sen pitäisi sietää muita koiria ja ihmisiä lähellään välillä hyvin tiiviissäkin tilassa (esim. passikoppi) eikä sillä saisi mennä plasmat sekaisin useammasta pudotuksesta odottelun aikana. Koiran pitäisi olla kyllin kova jotta pystyy noutamaan mahdollisia haavakkoja, myös hanhia. Avo on myös miettinyt jos saisi koiran koulutettua ylösajavaksi koiraksi esim. jänismetsälle, mutta tää on tosiaan vaan mietinnän alla olevaa. Tällä hetkellä aika ei riitä siihen.
Itse haluaisin harrastaa tokoa tavoitteellisesti, lisäksi myös verijälkeä ihan harrastusmuodossa, mutta jos aika antaa myöten niin olisi ajatuksissa kouluttaa koira haavoittuneen riistan jäljestäjäksi. Suurin toive on kuitenkin että koira toimisi metsällä, muut harrastukset tulevat sitten tärkeysjärjestyksessä toisena.

Jos jollain on kokemusta eri noutajista ja osaa niitä verrata toisiinsa niin kuulisin mielelläni näistä mietteistä.

^ Käytetään lintukoirina jonkin verran, toimivuudesta ei mitään hajua. Eivät kuulemma ole ihan yhtä suoraviivaisia kuin esim. labbikset, mutta sen enempää en osaa sanoa, kun en metsästyksestä tiedä tuon taivaallista.

En usko, että paukkuarkuus on kovin yleistä, mutta sitä esiintyy kyllä. Huonoa hermorakennetta noin muuten sitten enemmänkin. Mun koira piippaa jokaisessa vähänkään kiihdyttävässä tilanteessa. Kaikki odottamista tai kärsivällisyyttä vaativat jutut on sille ihan hirmuisen hankalia. En esim. pidä sitä agilityhallissa vuoroa odotellessa. Se ei kestä putkesta kuuluvia ääniä, leikkimistä, toisten koirien juoksemista tms., vaan piippaa/haukkuu/huutaa. Valitettavasti tämä ei ole mitenkään harvinaista, oon kuullut liian monesta suusta jotain "noi nyt on vähän tollasia" -tyyppistä. Mun koira on myös valitettavasti arka ihmisiä kohtaan. Vieraat alustat ja äänet on sille onneksi ihan ok. Olisin siis todella tarkka luonnepuolen suhteen.

Myös terveyteen kiinnittäisin huomiota. Mulla mitä ilmeisimmin on atoopikko, tän veljellä on todennäköisesti autoimmuunisairaus, ja käsittääkseni nää on just niitä tyypillisiä tollerivikoja.

Noin muuten mun mielestä tollerit on parhaimmillaan ihan hirveän hauskoja tyyppejä, ja siksi pääkopan ja terveyden ongelmat on tosi harmillisia. Mun koira on todella vilkas, ja se on musta aivan mahtavaa. Meillä tokoilu on vähän väistynyt, kun tehdään niin paljon agia, mutta koira on kyllä tokokoirana ihan huisin hauska. Ei se ehkä ihan paimenkoiramaisen ohjaajakeskeinen oo, mutta tykkää tekemisestä ja on varsin ahne. Koira tekee aina täysillä - mikä toisaalta tuo omat haasteensa joihinkin liikkeisiin. Tämä on tavallisesti vähän herkkis, mutta korkeassa vireessä ei sitten vähääkään. Minä koulutan aika pehmeästi, mutta oon esim. treenatessa tallannut koiran varpaille vahingossa varmaan 20 kertaa, kun se tulee niin lähelle ja tiiviisti ja ehtii kaikkea, mutta se vähät välittää. Satunnaisesti olen sitä joutunut ojentamaan fyysisesti (ollut turhan raju leikkiessään tms.) ja uskoo kyllä muttei ota itseensä.

Jälkihommia me ollaan tehty hävettävän vähän (autottomana kaupunkilaisena on vähän vaikea harrastus), mutta sen verran mitä ollaan, tämä tykkää ihan hirveästi. Esineitä (hanskoja, keppejä, käpyjä) mä sille välillä piilottelen lenkeillä ihan aktivointimielessä, ja onhan se nenän käyttö sille selkeästi tosi luonnollista. MEJÄ-harrastajia on kai aika paljonkin tolleristeissa, ja ilmeisesti nämä on siinä keskimäärin tosi hyviä.