Koirat.com

^Komea koira! Synttärirapsutukset Rikolle!!

Riko kiittää ja rapsutukset menee perille.

Täs mun sekarotuisesta kuva. 8kuukautinen on nyt

Meille muutti tänään sekarotuinen pentu, ikää jo 10 vko ja nimi on Piki.
Rakista löytyy ainaskin havannankoiraa, yorkshirenterrieriä ja pommeria,
sen lisäksi vielä joku rotu jota en muista. Muistuttaa
suomenlapinkoiran pentua, väri black&tan plus rinnassa valkoinen
laikku. Pään muoto on kuitenkin niin kuin kääpiösnautserin pennulla.

muoks. Bolognese oli viimenen rotu

Ihanainen unkarilaislapsi kuvassa 2-vuotias.

Täällä yksi koiraharrastaja, joka on nyt vahvasti päättänyt, että seuraava koira tulee olemaan sekarotuinen. On ollut paljolti puhetti koiraihmisten kanssa siitä kuinka sekarotuiset ovat keskimäärin rotukoiria terveempiä ja olen tullut aivan samaan tulokseen. Omistan 2-vuotiaan dalmatiankoiran, jolla on kerennyt olemaan sikaripunkkia, korvatulehduksia muutama, atopiaa/allergiaa, vesihäntää ja pissan mukana tullut verta. Sitten sekarotuisen omistavat ystäväni ovat kertoneet vanhemmista koiristaan jolla ei ole ollut mitään. En sano että tämän KAIKKI rotupit olisivat sairaita ja aivan hirveitä, koska eihän se näin ole. On myös terveitä ja upeita yksilöitä, mutta sekarotuinen on aivan yhtä hyvä koira kuin puhdasrotuinen lajitoverinsa. Ajatuksena on ottaa rekkurescuelta tai espanjankoirat yrityksistä koira jos vain sopiva sattuu tulemaan. Tosin houkuttelee myös pentu näiltä sekarotuisen kasvattajilta, jotka todella harkitsevat ja miettivät kahden eri rotuisen koiran siitosprosessia. Arvostan tätä toimintaa suuresti!

Tosin petsiestä katselin yhtä vahinkopentuetta ja ihastuin täysin narttupentuun, joka sisältää australiankarjakoiraa, englanninsetteriä, lyhytkarvaista saksanseisojaa ja tanskandoggia. Tässä kuvia tytöstä :)

Täällä ilmottautuu dogo/dopperi mix..kohta 3kk tyttönen nimeltään Indy :)

Mä taas olen vakaasti päättänyt etten tule enää jatkossa ottamaan sekarotuista koiraa, ellei sitten satu eteen kahden rodun risteytys jonka vanhemmilla on terveystarkit ok ja mielellään mutakin näyttöä toiminnastaan, mutta en usko.

Mököllä on tänään 2,5-vuotispäivä ja tähän ikään mennessä se on tarvinnut tasan kerran antibioottikuurin silmätulehdukseen, siinä sen koko sairashistoria. Lonkat on löysähköt, mutta muuten rakenne on ok. Kiva koira se on kaikinpuolin, mutta mitä vanhemmaksi se käy sitä itsenäisempi hajujen perässä haihattelija siitä on tullut ja varsinkin toi riistavietti tuottaa välillä ylimääräistä hommaa. Onhan sen pariin kokeeseenkin saanut puskettua, mutta vähän on turhan paljon hommaa motivointipuolellakin.

Täältä Pohjois-Pohjanmaalta Pudasjärveltä löytyy myös meidän sekarotuinen koiramme! Valdo tuli meille jouluaattona, vähän niinkuin yllätyslahjana. Tarkkaan oltiin kuitenkin mietitty rotua, ja päädyttiin sitten Valdoon, joka on slovakiancuvacin ja ajokoiran sekoituspentu. Valdon emä on täysin puhdasrotuinen cuvac, mutta isässä on ½ ajokoiraa. Valdossa on rakenteellisesti paljon samaa ajokoiran kanssa: suuret tassut, pitkä runko, luppakorvat ja päänmuoto. Valdo on erittäin rauhallinen ja lapsiystävällinen sekä kärsivällinen koira. Harrastan Valdon kanssa pääasiassa tokoa sekä vesipelastusta, mutta Valdo on myös kotimme vartiokoira. Valdossa löytyy tietyissä tilanteissa lajinomaista puolustusviettiä, ja se puolustaa laumaansa joskus hyvin innokkaasti. Tavoitteenamme on saada Valdosta kunnon vartiokoira, joka ei kuitenkaan heittäydy agressiiviseksi. Valdo on tällä hetkellä 8kk, 50kg ja 70cm korkea, joten koonkin perusteella on erittäin jykevä ja vaikuttava näky. Lenkkeilemme myös usein, ja tykkään pitää Valdoa lenkkien ajan irti. Rullaluistelen myös paljon Valdon kanssa, sekä pitkät metsälenkit ovat erikoisuuksemme! Valdolla ei ole metsästysviettiä lainkaan vähäisen ajokoirageenin takia. Kissojen ajattaminen tietenkin kelpaa aina! Mutta kyllä joskus ihan silmät kostuu, kun koira makoilee lattialla, ja kissa menee kainaloon, eikä koira edes hätkähdä. Valdon yksi parhaimmista ominaisuuksista on se, että se vaistoaa laumanjohtajan mielialat. Esimerkiksi jos olen vihaisella tuulella, ja haluaisin päästä purkamaan tunteitani, Valdo kantaa suussaan flexiä ja valjaita, ja näin sitä mennään kunnon juoksulenkille. Silloin harvoin, kun joudun olemaan Valdosta erossa, se huomaa hajamielisyyteni, nousee kahdelle jalalle, ja laittaa tassut olkapäilleni ja halaa! Voi sitä tunnetta!
Valdon peruskoulutus on kunnossa, ja nyt olemme aloittaneet vesipelastuskoulutuksen. Uinti on ollut Valdolle todella hyvää aktiviteettia ja uinti on myös parantanut Valdon kuntoa huimasti!
Valdo on omakotitalomme pihalla aina irti, ei koskaan hihnassa tai häkissä. Joskus, kun lähdemme reissuun, joudumme laittamaan Valdon häkkiin, sillä autoon ei mahdu koiraa, jos koko perhe lähtee reissuun. Siksi suurimmaksi osaksi uhraankin itseni, ja jättäydyn pois reissusta, sillä Valdo ei tykkää kovin paljon häkistä, jossa se ei voi toteuttaa vahtiviettiään.
Valdolla ei ole mitään sairauksia, pientä napatyrää vain, mutta sekin pieneni kun koira kasvoi. Hieman suolisto-ongelmia on havaittu, mutta ne on hoidettu apteekin suolistolääkkeellä.
Kovasti kesä huoletti, että miten punkit ja käärmeet saadaan karkoitetuksi, niin käytiin ostamassa kerralla tukusta Ekspottia iso pullo, ja säästeliäästi ollaan käytetty! Punkkipantakin on aina kaulassa!
Agilityä luultavasti aloitellaan ensi kesänä, kunhan koiran luusto ja nivelet ovat kehittyneet paremmiksi.

Kyselkää, jos haluatte tietää Valdosta jotain!

ismi: En välttämättä suosittele sekarotuista, jos pelkästään terveyden takia niin aiot. Ei ne sekarotuiset sen terveempiä tunnu olevan kuin rotukoiratkaan. Itselläni on seropi ja vaikka en sitä mihinkään vaihtaisi, on silläkin ollu ties minkälaista ongelmaa mm. rakenne p*stä, nuori koira mutta lonkat ja selkä jo välillä reistaa, suolisto-ongelmia on ollut enemmän kun riittävästi, silmä- ja esinahkatulehduksia oli ensimmäisen vuoden aikana monia jne. Ennen ensimmäistä ikävuottaan meinasi myös kuolla johonkin mystiseen sairauteen, joka tosin saattoi olla borrelioosi, (asiasta ei saatu ikinä täyttä varmuutta), mutta tehohoitokunnossa oli reilun viikon. Rahaa on mennyt kyllä eläinlääkäriin huomattavasti suurempi määrä kuin mitä itse koira maksoi.

^ Samaa mieltä!

Itse asiassa mua ärsyttää suunnattomasti joka kerta, kun sekarotuisia mainostetaan niiden terveyden takia. Seropi ei ole mikään rotu, jonka voisi yleistää muita terveemmäksi vaan joukko koiria, joista osa voi olla melkoisia maanantaikappaleita. Varsinkin kääpiömixejä tehtaillaan siihen malliin, ettei niiden terveydestä tai luonteesta ole mitään takeita.

Koirilla esiintyy muutenkin aivan valtava määrä erilaisia periytyviä ja ei-periytyviä sairauksia, joten pennunostaja ei voi tietää, mitä siitä 7-viikkoisesta pallerosta loppujen lopuksi tulee. Tottakai vastuullinen ostaja voi pelata todennäköisyyksillä esimerkiksi välttelemällä huomattavasti muita sairaampia rotuja ja valitsemalla pennun terveystutkituista vanhemmista. Sekarotuista ostaessa on vaan hyvin harvoin tarjolla mitään tutkittua terveystietoa ja esimerkiksi kahden huonolonkkaisen (vaikkakin erirotuisen) koiran jälkeläinen on melko varmasti myös huonolonkkainen.

Musta myös tuntuu, että noi stereotypiat vahvistaa itse itseään. Kun kohdalle osuu terve seropi, niin on helppo kailottaa, että "nämä on aina niin terveitä" ja Nollen mainitsemat poikkeamat omasta ennakkokäsityksestä kuitataan olankohautuksella. Puhdasrotuisten omistajat harvemmin muuten vaan kailottavat, että "tämä mun Musti on aina ollut niin terve, koska se on sen_ja_sen rotuinen".

Tämä paasaus tulee terveen sekarotuisen omistajalta :D Kyllä mäkin tykkään seropeista, mutta haluan muistuttaa, että niiden hankkimisessa ja omistamisessa on omat ongelmansa. Harrastamisen näkökulmasta sekarotuinen EI ole aivan yhtä hyvä koira kuin puhdasrotuinen lajitoverinsa ja seurakoiraksi löytyy luonteen puolesta soveltuvampiakin koiria, kuin nää sakemanni- tai ajokoiramixit, joita myyntipalstat on pullollaan. Mulle ainakin herää kysymys, MIKSI näitä pentueita teetetään!

Oma seropini on jalostettu työkoiraksi, ja emän omistajat halusivat toimivalta metsästyskoiralta pennun, mikä on mielestäni jo hyvä syy pennuttamiseen. Naapurustoon syntyi juuri todellinen seropipentue, jonka taustoissa on melkein kymmentä eri rotua. Emän omistajat halusivat kivalta koiralta itselleen kaksi pentua ja myös iäkkään isän omistaja halusi itselleen uuden, miellyttävän seurakoiran kivaksi todetuista vanhemmista. Mielestäni tässäkin alkaa olla jo perusteet seropipentueen teettämiselle (vielä kun jalkavaivojen kanssa painineelle emälle olisi hoidettu terveystarkit kuntoon eikä taustalla olisi mainittu syyksi sitä, että nartun kuuluu saada yhdet pennut elämänsä aikana.. )

Mä olen myös hyvin vakavissani harkinnut sekarotuista seuraavaksi koiraksi. Perusteluna ei sinänsä ole terveys, paitsi että koen, että sekarotuisen kanssa en koe pelaavani yhtään sen enempää rulettia kuin rekisteröidyn rotukoirankaan kanssa: Rotukoirilla on roturasitteena jos jonkinmoista vaivaa, vaikka yhdistelmä olisi pohdittukin ja terveystarkit tehty, ja sekarotuisilla taas yleensä terveyshistoria ei ole tiedossa, vaikka isä ja emä tiedettäisiinkin. Mulla perusteluna on lähinnä se, että en ole yrityksistä huolimatta löytänyt sellaista rotua, joka olisi juuri mun rotuni ja toisaalta on useita rotuja, jotka miellyttää. Tulevaksi koiraksi ei kelpaa mikä tahansa, mutta sopivien rotujen sekoitus tai "rotutyypiltään" sopiva sekarotuinen on jopa todennäköisempi kuin joku rotukoira, vaikkei sekään ole poissuljettua. Metsästyskoiraristeytykset (pois lukien kanakoirat ja noutajat) eivät ole mun juttuni eivätkä myöskään pikkukoirasekoitukset, mutta joku sopiva yhdistelmä varmaan tulee vastaan, kun pitää silmät auki. Mitään hinkua uuteen koiraan mulla ei ole, koska se tarkoittaa sitä, että nykyisistä on aika jättänyt, joten toivon, ettei päätöstä seuraavasta koirasta tarvitse tehdä kovin pian.

Lisäys: Tähän piti vielä kommentoida.

sändi kirjoitti:

Kyllä mäkin tykkään seropeista, mutta haluan muistuttaa, että niiden hankkimisessa ja omistamisessa on omat ongelmansa. Harrastamisen näkökulmasta sekarotuinen EI ole aivan yhtä hyvä koira kuin puhdasrotuinen lajitoverinsa ja seurakoiraksi löytyy luonteen puolesta soveltuvampiakin koiria, kuin nää sakemanni- tai ajokoiramixit, joita myyntipalstat on pullollaan. Mulle ainakin herää kysymys, MIKSI näitä pentueita teetetään!

Mä en näe seropin kanssa harrastamisessa mitään eroa rotukoiraan, kun valitsee sekoituksen oikein. On totta, että sakemanni- ja ajokoiramixejä tuntuu olevan nurkat väärällään ja sellaisille sanon itsekin "Ei kiitos!", mutta sen sijaan nykyinen staffi-pointteri-sekoitukseni on harrastuskaverina ihan huippu ja soveltuu todella hyvin myös seura- ja perhekoiraksi. Pk-oikeuksien perään on toki turha seropin kanssa itkeä ja näyttelyihinkään ei pääse, mutta nuo sattuvat olemaan harrastuksista sellaisia, jotka eivät itseä juuri muutenkaan liikuta. Muut harrastukset (pois lukien tietyille roduille tarkoitetut, kuten nome) ovat avoimia myös seropille.

^ Olisi varmaan heti pitänyt perustella paremmin:

Sekarotuisella ei samoja oikeuksia monissa harrastuksissa kuin puhdasrotuisella eikä se sen takia mun mielestä ole aivan yhtä hyvä kuin puhdasrotuinen niin kuin joku aiemmin sanoi. Tottakai sekarotuinen voi olla aivan ässä lajissa kuin lajissa -siitä ei olekaan kyse! Kyse on siitä, että harrastaessa lajimieltymykset saattaa muuttua tai menestyksen/kokemusten nälkä kasvaa, ja silloin seropin omistamisessa on rajoituksensa. Arvokisoista on sekarotuisen kanssa turha edes haaveilla.

Esimerkiksi mulla ei ollut koiraa hankkiessa mitään kiinnostusta luolakoirien taipumus- tai metsästyskokeeseen, mutta viitteet koiran kyvyistä herätti uteliaisuuden ja mielenkiinnon. Olisi kiva päästä kokeilemaan koiran viettejä ja tarjota sille luontainen harrastus, jonka voisin tarjota "samanlaiselle" puhdasrotuiselle terrierille.

^No joo, tuli mullekin mieleen yksi juttu, mihin en sekarotuisen kanssa ole päässyt ja mikä on hiukan harmittanut: luonnetesti. Olisi ollut etenkin ekan koiran ollessa kyseessä ihan mielenkiintoista nähdä koiran reaktiot luonnetestissä, mutta seropin kanssa sinne ei pääse ellei sattuisi olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsemään testikoirakoksi luonnetestituomarien koulutukseen. Omat kiinnostuksen kohteet on lähinnä toko ja agility ja niissä ei rajoitusta seropilla ole. Näyttelyt on mulle joka tapauksessa ihan nounou ja mahdolliset muut lajit on mulla lähinnä puuhastelua, kuten verijälki ja muu nenänkäyttö. Mutta saa nyt nähdä, miten käy seuraavan koiran kanssa. Kaikki on sinällään vielä avoinna, lähinnä en vaan omalla kohdallani osaa arvottaa rotukoiraa sekarotuisen edelle, etenkään kun tosiaan mikään rotu ei ole täysin kolahtanut.

Lähinnä mua mietityttää se, että mulla on kaksi koiraa (seropi ja käyttösakemanni), jotka kaikesta keskinäisestä erilaisuudestaan huolimatta ovat ihan huippuja, kun ovat todella avoimia ihmisiä kohtaan, tottelevaisia, luotettavia ym. laatusanoja ja en tiedä, mistä tulen ikinä löytämään uutta sellaista koiraa, kun näistä aika jättää. Lähinnä mun ongelmani lienee siinä, että haluan ottaa koiran pentuna, mutta haluan helpomman varttuneemman koiran ja näin kahden seniori-ikäisen koiran kanssa sitä on tottunut todella helppoon elämään ja siihen, että koirat toimivat liki ajatuksen voimalla. Siihen ei taida minkään koiran kanssa päästä kuin elämällä yhdessä useamman vuoden - oli sitten puhdasrotuinen tai seropi.

^Itsekin oon tota luonnetestiä harmitellut, olis niin mielenkiintosta tietää mitä tosta Rollestakin sanottais. Ja siis olen myös ihan seropi-fani! Mutta yritän varotella ihmisiä, jotka terveyden takia on niitä valitsemassa että se sekarotuisuus ei tosiaan oo minkäänlainen tae terveydelle.

Veljekset herkuttelemassa:



Ja vielä mun kulta

Oi joo, minä ja muutama mun kaverikin on harmitellut, ettei M:ää voi viedä luonnetestiin. Jotkut on arvaillu, että se voisi saada tosi korkeat pisteet, mutta mulle luonnetesti ei ole niin tuttu, että uskaltaisin yhtyä tohon. Olisi kuitenkin todella kiva nähdä, miten se reagoi uhkaan ja pysyykö nippu kasassa. Ainakiin joissain tilanteissa (kun jänis on vilahtanut ohi tai kun se on joskus tapellut vieraan koiran kanssa) se leviää käsiin ja palautuminen kestää pitkään. Miten kävis keinotekoisissa tilanteissa luonnetestissä..? Se on onneksi erittäin avoin ja ihmisystävällinen, mutta just sen takia mun on kokemattomana vaikea arvioda, miten se käyttäytyisi: puolustaisiko (kylläkai..) ja palautuisko sen jälkeen..?

Luonnetestiin pääsemättömyys on muuten lakannut sekin ajan mittaan harmittamasta. Nyt kun koirilla on ikää ja tuo sakemannihan on luonnetestattu, tuntuu, että osaan sen tarvittavan tuon koiran luonteesta kertoa jo ilman testiäkin. Saken kanssa tuli yllärinä, että se puolusti minua (ei mikään yllättävä piirre toki sakemannille, mutta pehmeälle ja vähän "nössölle" Sakelle yksilönä kylläkin) ja sain todeta, että itseään se ei puolusta. Sen sijaan Oskusta osaisin sanoa ilman testiäkin, että itseänsä se kyllä nurkkaan ahdistettuna puolustaa. Minun puolustamisestani en ole niin varma. Lisäksi väittäisin suoraan, että Osku ei ole niin tasapainoinen ja varma kuin Sakke ja nostaisi kierrokset huomattavasti korkeammalle testissä. Taistelutahtoa sillä on Sakkea enemmän ja toisaalta se on vähintäänkin laukausaltis. Ja kun tiedän jo kerran muutenkin, miten koira toimii arkielämässä eikä se ole jalostusyksilö, tavallaan luonnetestin tarjoama lisäinfo ei ole mitenkään tärkeää.

Olisin kysellyt onko jollain kokemusta siitä, voiko fix-rekisteriin rekatun koiran tietoihin lisätä sirunumeron myöhemmin? Jos siis koira on rekattu ilman sirua ja myöhemmin hankkiikin sirun. Tässä nyt ystävällisesti pyydän olemaan ottamatta kantaa siihen, olisko fiksua ensin siruttaa ja sit rekisteröidä, koira kun on jo rekattu olisi loogista, että ilmoituksella saa sirunumeron lisättyä sinne, mutta tietoa siitä en löytänyt kennelliiton sivuilta. Seuraavaks turvaudun meiliin, mutta ajattelin kysellä täältä ensin.

//muoks. sainkin jo vastauksen, että voi

Tuo harrastaminen on mulla ainakin se kaikkein oleellisin syy miksi se seuraava sekarotuinen jää todennäköisesti ottamatta. Ongelma ei ole niinkään se että tiettyihin lajeihin tai arvokisoihin ei ole asiaa eikä valioituminen ole mahdollista, vaan se että pennun potentiaali on todella sattuman kauppaa. Jos mä olisin kiinnostunut vain ulkoilusta ja kevyestä temppuilusta (kuten ensimmäistä koiraa hankkiessani oletin) se ei olisi niin just, mutta koska mä olen siinä määrin kiinnostunut samoista lajeista kuin maddykin että haluan niissä sekä kisata että mahdollisesti vielä menestyä, niin todennäköisyydet on sen rotukoiran puolella vaikka eläin onkin aina riski joka asteella.

Mä en myöskään uskaltaisi ottaa vahingon kautta syntynyttä pentua, jonka vanhemmat ovat aktiivisista työtaustaisista roduista, kuvitellaan vaikkapa bordercollien ja belgin vahinkopesuetta. Rodut ovat kuitenkin sitä luokkaa että sillä on jo ihan todella merkitystä millainen narttu valitaan kompensoimaan mitäkin piirrettä uroksessa ja vice versa. Ja kun kummastakin löytyy jalostusmateriaalia riittävästi, ei ole mitään syytä tuottaa niitä hallittuja yhdistelmiä. Mun on vaan kauhean vaikea enää nähdä, että millaisen pennun mä ottaisin.

^Meillä lienee isoimpana erona se, että mä en missään nimessä kuitenkaan enää halua perinteistä paimenkoiraa, jollainen näihin harrastuksiin olisi optimaalisin, vaan rotukoiraankin kallistuessani se olisi vähintäänkin joku karjakoira jos ei molossityyppinen. Mä tykkään enemmän vähän räväkämmästä luonteesta ja pistän sen kisamenestyksen edelle. Tosin näistä kahdesta nykyisestä juurikin staffi-pointteri-mix on se parempi kisakoira sekä agilityssä että tokossa kuin käyttölinjainen sakemanni. Ehkä se vaan sopii paremmin mun käteen kuin paimen.