Koirat.com

Voi ei mitä ihania pentukuvia täällä on... Aika erikoisia nuo merlet tossa Hennan:in linkissä, mutta aivan ihania. Sen Blue Ice-pennun toinen silmä (se, joka on valkoisella puolella) näyttää aika pieneltä kuvissa. Onko kasvattaja sanonut mitään siitä? Alissan sokean siskon silmät nimittäin näytti aika samanlaisilta, kun se oli pentu ja sillähän on mikroftalmia eli pienisilmäisyys.

Ja ihanat Manna ja Quincy myös. Quincyä ei vissiin kuumuus pahemmin haittaa... Kivaa muuten saada lisää shelttejä koirapuistoon, et siellä nähdään Eevus! Mä niin toivon, et tulis nyt kesällä taas shelttilenkki, ni pääsis kans mukaan... Saa nähä, miten käy koirapuistoilujen, jos on näin kuuma, kun puistossa on aika huonosti varjosia kohtia. Alissa ei ainakaan pahemmin jaksa juosta, ku vasta illalla.

Saako teiän muitten sheltit jostain hepuleita (siis aikuset, pentuhepuleita ei lasketa )? Alissa on jostain syystä ihan hulluna hiekkaan, siis sen tyyliseen kuin hiekkarannalla. Ensin se piehtaroi ja sit se saa yhtäkkiä ihan hirveen juoksuhepulin ja painelee minkä käpälistä pääsee. Aika harvoin toi muuten saa mitään hepuleita, mettässä joskus, mut hiekasta yleensä aina.

Tutuli kirjoitti:

Sen Blue Ice-pennun toinen silmä (se, joka on valkoisella puolella) näyttää aika pieneltä kuvissa. Onko kasvattaja sanonut mitään siitä? Alissan sokean siskon silmät nimittäin näytti aika samanlaisilta, kun se oli pentu ja sillähän on mikroftalmia eli pienisilmäisyys.

Eläinlääkäri on tarkistanut pentujen silmät ja totesi ne täysin terveiksi. Suvussakaan ei kyseistä silmäsairautta ole. Minustakin pennun silmä näytti kuvissa hieman pienehköltä, mutta silmän ympärys kun on vaalea niin se hämää hieman.

Tosi kiva, että tietää sitten kun se koirapuistoilu aika tulee, että on jotain tuttuja sheltti ihmisiä =) Toivon myös, että järjestäisivät jotain shelttilenkkiä nyt tässä jossain vaiheessa, toivottavasti vaan sellaisena päivänä, ettei olisi näin kuuma. Minkä ikäistä pentua sinne sais tuoda?

Kuumuudesta tuli mieleen, tänään on ollut ihan kauhea hellekeli! Eilen muuten Viivi innostui naapurista ja sen koirista niin paljon, että tunki itsensä väkisin läpi naapurin puolelle (pienen pienestä verkkoaita välistä normi aidan alta). Onneksi naapuri oli vastassa ja otti syliin, meidän tyttö oli niin innoissaan kun pääsi sinne vähän tutustumaan, sylistä haistelemaan naapurin koiria. Ajattelin, että pian toi saa jonkun sydänkohtauksen (ja minä myös) kun sillä oli joku ihan järjetön adhd kohtaus päällä! Voi herranjumala..

Tänään laitettiin kanaverkkoa jokapuolelle ettei pääse yllättäen kömpimään mihinkään... =) Tai sitten Viivi järjestää vielä jonkun Prison Break ohjelman, toivottavasti ei.

Paulchen kirjoitti:


[quote=Sonik]Osaako joku viisaampi sanoa, et onko tuolla sit valkotekijän kanssa tekemistä, kun noin valko painotteisia nuo pari merleä on?

Valkotekijähän sen varmaan aiheuttaa. Quincyllähän on myös valkotekijä, ja sen lisäksi että siinä on paljon valkoista, myös tuo harmaa on vaaleampaa kuin monella merlellä. Tuollainen vaalea harmaa olisi kai ainakin periaatteessa tavoitteena, siksihän ainakin Amerikassa yhä teetetään niitä double merlejä koska niistä pentueista syntyvät terveet (no liekö nekään kovin terveitä, mutta siis sellaiset elinkykyiset) koirat ovat vaaleampia kuin nämä normimerlet. Suomessa missä doublemerlet on onneksi kiellettyjä ja valkotekijäkin käsittääkseni usein vähän ei-toivottu ominaisuus, ovat nuo merlet aika paljon tummempia kuin monessa muussa maassa. Siis noin keskimäärin, onhan niitä joka sävyä. Eikä sillä tummuudella tai vaaleudella taida olla käytännössä edes mitään merkitystä koska sitä ei ole esim. rotumääritelmässä mitenkään määritelty, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässäkin kai on kyse.

[/quote]

Kyllähän rotumääritelmässä aika tarkkaan sanotaan, että minkälainen merle on toivottu.
"Sininen (blue merle): Puhdas hopeansininen, jossa mustia laikkuja ja mustaa marmorointia. Syvät punaisen ruskeat merkit toivottuja, mutta niiden puuttumisesta ei rangaista. Suuret mustat läiskät, liuskekivien tai ruosteen väri peitin- tai aluskarvassa ei lainkaan toivottuja. Yleisvaikutelman oltava sininen. "

Käytännössä ongelma on se, että merle väriä on niin hitsin vaikea jalostaa. Puhdasta väriä on hankala saada, merle-merle yhdistelmällä on sitä saatu, mutta siinä on omat riskinä, mm. kuurous (ei liity valkotekijään vaan albinismiin yksinkertaistettuna). Tähän vyyhtiin kun lisätään se, että tuomarit eivät juuri osaa arvostella merle väriä eli hyväksyvät liian vaalean/likaisen värisen merlen. Makuasioita sinänsä, mutta rotumääritelmään pitäisi verrata. Valitettavasti näin ei ole.

Valkotekijäisyydestähän tuo pennun väritys johtuu. Mikään näyttelytähti siitä tuskin tulee, mutta harrastushyvän varmana saatte. Onhan sitä nyt sellainen soopelikin käynyt näyttelyissä hyvällä menestyksellä, jolla on toinen puoli päästä ihan valkoinen, vain korva on ruskea. Tuohan on ihan selvä värivirhe, kun valkoista saa olla vain piirtona. Jännä, että siitä ei ole rankaistu hylsyllä, koira nimittäin on saanut eh:ta.

Joo olihan siitä väristä näköjään sanottu siellä vähän tarkemminkin Täytyy tunnustaa että en ole edes lukenut tuota suomennettua fci:n rotumääritelmää kuin ehkä kerran Enkä kyllä muutenkaan taida rotumääritelmää ihan ulkoa osata, mutta se akc:n on kuitenkin tutumpi eikä siinä ole väreistä noin tarkasti.

Double merlen kuurouden aiheuttaa kyllä "albinismi", puuttuva pigmentti korvan alueella. Double merle ei kuitenkaan ole albiino ja kuurous on yleensä pienin double merlen ongelmista.

(ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin mun mielestä on ihan hyvä jos niiitä värejä ei näyttelyissä niin tarkkaan syynätä. Se piirron leveys kun ei kuitenkaan koiran elämänlaatuun suuremmin vaikuta. Sheltilläkin voisi ajatella rakenteen ja luonteen olevan hiukan tärkeämpiä asioita kuin värin... Ja aika monella rodulla niitä ongelmia on niin paljon, että jos niitä alettaisiin väriä alettaisiin kovin painottamaan niin melko pian olisi koko rotu elinkelvoton)

Quincy siirtyi tänään kesätukkaan Ulkona on 38 astetta varjossa ja täällä sisällä ei ole kovin paljon viileämpi... Vaikka ei sillä, mulle tämä sää kelpaa kyllä

Joo kuurous ja muut terveysongelmat liittyvät juuri tuohon albinismiin, pigmentin puutteeseen. Valkotekijä ei taas ole albinismia vaan valkoisen värin leviämistä näin yksinkertaistettuna. Osa vaan sotkee nämä tai eivät tiedä ehkä. Valkotekijä on se syy miksi koiralla voi ollan puoli päätä valkoisena eikä se vaikuta sen kuuloon. Tosin itse ehkä varmaan varulta BAER-testauttaisin koiran, jolla olisi päässä hyvin paljon valkoista (siis oikeasti koko pää valkoinen) ihan varulta. Muutta kuten sanottua shelteillä ei valkotekijäisyyteen liity kuuroutta vaan juuri Paulechenin mainitsemaan tuplamerleen.

Että on raivostuttavaa kirjoittaa, käytän mieheni isän läppäriä ja hiiri/kursori pomppii koko ajan. Menee hermot, kun teksti menee sekaisin ja hävittää jo kirjoitetun jne. Rasittavaa. Pyydän anteeksi siis mahdolliset kirjoitusvirheet.

Mäkin olen miettinyt että voisi joskus tuon koiran kuulon testauttaa, kun sillä kuitenkin on tuo toinen korva valkoinen. Kyllähän monilla valkokorvaisilla roduilla (dalmis, dogo nyt ensimmäisenä tulevat mieleen) on kuulo-ongelmia ilman mitään doublemerlejä. Kuulo on siis testattu pentuna ihan vain "mekaanisesti", kyllä se ainakin halutessaan ihan hyvin kuulee, eikä käytöksestä voi mitenkään päätellä että ei kuulisi toisella korvalla. Mutta eihän sitä aina huomaa. En nyt vielä ole saanut aikaiseksi sen kummemmin asiaa miettiä, kun sillä ei kuitenkaan ole sen suurempaa merkitystä, jos se korva olisikin kuuro niin eipä sille mitään voi, ja jalostusyksilö tuo nyt ei ehkä ole muutenkaan

Mä nyt uskaltaudun laittamaan nämä kuvat kynitystä koiraparasta eipä tuo karva kovin vähäiseltä näytä nytkään, mutta noissa kuvissa se on kyllä vähän "kuohkeana" kun kynimisen lisäksi kaavin furminaattorilla ja "haravalla" pohjavillaa. Ihan hiton tiheä tuo turkki kyllä on eikä siihen paljon ohentelut auta, mutta jos tuo nyt sen verran viilentäisi ettei heti tule lämpöhalvausta, tällä on nimittäin nyt TODELLA kuuma...




Ja yleensähän meno on tällaista ja kuvat sen mukaisia

Paulchen: Aivan upea tuo viimeinen kuva ja kertoo NIIN paljon! Nimim. "itselläkin samanlaisia otoksia paikat pullollaan"

Minullakin oli aiemmin sheltti, nukutettiin pois kaikenmoisen jalkahäikän jälkeen reilu 1/2 vuotta sitten. PE taloon saapui sitten lk.colliepoika ja oon kyllä ihan myyty! Joskin olen jo tainnut saada näytteitä siitä mitä tuleman pitää jo tähän mennessä riekkunut ja repinyt enemmän kun edesmennyt shelttini ikinä Tai ehkäpä vain olen unohtanut, siitä kun on aikaa kun oli viimeksi pentu talossa.

Viivi<3Leijona

Minkälaisia nämä teidän shelttinne ovat luonteeltaan? Olen vähän kahden vaiheilla että hommaanko sitten joskus tämän bolognesetytön kaveriksi toisen samanlaisen, jolloin shetlanninlammaskoira olisi aika varteenotettava vaihtoehto.

Negatiivisena puolena tuntuu vain olevan shelttien arkuus ja herkkähaukkuisuus, mistä aina jaksetaan puhua. Mutta kuinka yleistä tämä on? Tämä bolo ei hauku juuri ollenkaan ja olen siihen ihan tyytyväinen :D Arka se kyllä on (rotumääritelmänkin mukaan ovat pidättyväisiä vieraita kohtaan) ja pelkää erityisesti vieraita miehiä. Naisiin tottuu suht. nopeasti ja varsinkin tyttölapsista tykkää kovasti. Miten shelttien arkuus/pidättyväisyys vieraita kohtaan ilmenee?

Entäpä tuo turkki, millaista hoitoa vaatii? Harjaatteko kuinka usein ja pysyykö ihan takuttomana?

Muuten sheltti kyllä miellyttäisi kovasti niin ulkoisesti kuin muutenkin. Harrastuksista lähinnä näyttelyhommat kiinnostaa ja jos koira tykkää niin miksei agilitykin, ja sheltit ilmeisesti yleensä tykkäävät?

Miten koulutettavuus, ovatko kuinka miellyttämisenhaluisia? Onko vaikea saada motivoitua?

Viivi ja jellona

Huoh, metsästääkö teidän koirat kärpäsiä? Tuo juoksee täällä pitkin seiniä kärpästen perässä, no se on onneksi vain ärsyttävää, mutta pelkään että se jonain päivänä nappaakin ampiaisen... Yritän kyllä kieltää, mutta sen oikea ajoittaminen on melko mahdotonta.

Anniinn kirjoitti:


Negatiivisena puolena tuntuu vain olevan shelttien arkuus ja herkkähaukkuisuus, mistä aina jaksetaan puhua. Mutta kuinka yleistä tämä on? Tämä bolo ei hauku juuri ollenkaan ja olen siihen ihan tyytyväinen :D Arka se kyllä on (rotumääritelmänkin mukaan ovat pidättyväisiä vieraita kohtaan) ja pelkää erityisesti vieraita miehiä. Naisiin tottuu suht. nopeasti ja varsinkin tyttölapsista tykkää kovasti. Miten shelttien arkuus/pidättyväisyys vieraita kohtaan ilmenee?

No oma koira ei hauku (ei olla annettu haukkua koska asutaan kerrostalossa, kyllä se varmasti muuten haukkuisi), ei ole arka ja rakastaa ihan jokaista ihmistä, oli sitten nainen, mies, vauva, vaari, juoppo tai vankikarkuri.

Anniinn kirjoitti:

Minkälaisia nämä teidän shelttinne ovat luonteeltaan? Olen vähän kahden vaiheilla että hommaanko sitten joskus tämän bolognesetytön kaveriksi toisen samanlaisen, jolloin shetlanninlammaskoira olisi aika varteenotettava vaihtoehto.

Negatiivisena puolena tuntuu vain olevan shelttien arkuus ja herkkähaukkuisuus, mistä aina jaksetaan puhua. Mutta kuinka yleistä tämä on? Tämä bolo ei hauku juuri ollenkaan ja olen siihen ihan tyytyväinen :D Arka se kyllä on (rotumääritelmänkin mukaan ovat pidättyväisiä vieraita kohtaan) ja pelkää erityisesti vieraita miehiä. Naisiin tottuu suht. nopeasti ja varsinkin tyttölapsista tykkää kovasti. Miten shelttien arkuus/pidättyväisyys vieraita kohtaan ilmenee?

Entäpä tuo turkki, millaista hoitoa vaatii? Harjaatteko kuinka usein ja pysyykö ihan takuttomana?

Muuten sheltti kyllä miellyttäisi kovasti niin ulkoisesti kuin muutenkin. Harrastuksista lähinnä näyttelyhommat kiinnostaa ja jos koira tykkää niin miksei agilitykin, ja sheltit ilmeisesti yleensä tykkäävät?

Miten koulutettavuus, ovatko kuinka miellyttämisenhaluisia? Onko vaikea saada motivoitua?

Mä kirjoitin tähän pitkän vastauksen, mutta kun kone hävitti sen. Mutta kertaus on opintojen äiti. Aika paljon vastauksia kysymyksiisi saat, kun selaat tätä ketjua, mutta vastaan nyt tiivistetysti.

Sheltin ei pitäisi olla arka enkä ole tavannut kuin kahdesti oikeasti aran sheltin. Luonneasioissa on menty todella paljon eteenpäin. Mielestäni pidättyväinen tarkoittaa sitä, että sheltti käy tutustumassa vieraseen, haistelee läpi ja antaa vieraan koskea, mutta ei tunge syliin tms. vaan palaa omistajien luo tai menee omia menojaan muualle. Sheltin ei kuulu väistää vierasta tai peruuttaa omistajan jalkojen taa. Sen kuuluu olla utelias vierasta kohtaan, mutta ei jää kaveraamaan vieraan jalkoihin. Näin itse ymmärrän tuon rotumääritelmän pidättyväisyyden. Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava, että oma koirani ei todellakaan ole pidättyväinen tai arka, yltiösosiaalinen. Tämä onkin enemmän se normi nykyään.

Arkuus ilmenee tapaamillani yksilöillä väistämisenä ja varuillaan olona. Vieraita ko. koirat tulivat katsomaan, jos he olivat kyykyssä kylki koiraa kohden ja katselivat poispäin, mutta tällöinkin odottamisen jälkeen koirat tulivat kaula pitkällä. Muuten koirat olivat omistajiensa jaloissa tai luikkivat seinän vierttä. Tämä on vain kahden koiran perusteella sanottua, muita arkoja shelttejä en ole tavannut. Ylläkuvatun kaltaisia pidättyväisiä sen sijaan enemmänkin.

Haukkuherkkyyttä shelteillä kyllä on, mutta jos pennusta asti asiaan puuttuu, niin ongelmia ei pitäisi tulla. Itse asun kerrostalossa eikä Rommi hauku. Lähdimme heti sille linjalle, että sisällä ei haukuta. Kielsimme ja jos Rommi jatkoi haukkumista, niin suihkepullosta vettä kasvoille. Tehosi hyvin, tosin eipä tuo pentunakaan haukkunut turhia.

Turkki on helppohoitoinen. Itse harjaan sporttiturkin kerran kaksi kuukaudessa, aikaa menee 15 minuutista eteenpäin riippuen kuinka perusteellista työtä teen. Vaikka Rommilla on vähän niukempi turkki, niin ei niiden tuuheampiturkkistenkaan koirien hoitotoimepiteissä kauaa mene tai vaadi sen kummempia tekemisiä. Turkki ei karheutensa vuoksi juuri takkuunnu, aikuisena tuolla ei ole ollut yhtään takkua. Pentuna sillä oli muutama takku kainaloissa ja sitten korvien takana niissä pehmeissä karvoissa, mutta ei muualla.

Sheltti innostuu lajista kuin lajista. Koulutettavuus on erinomainen, oppivat niin hyvät kuin huonot tavat nopeasti. Naksutin on omiaan näille. Motivaatio-ongelmia harvoin on. Itse tajusin juuri möllitokossa, että tuo palkkautuu itsessään jo siitä tekemisestä. Toki treeneissä käytän sekä nami- että lelupalkkaa. Omani rakastaa repimistä, joten sitä teemme paljon. Enemmän ongelmana on vilkkaus, joka ilmenee siinä, että koira kerkiää tehdä tuhat asiaa ennen kuin ehdin mitään pyytää ja kestää hetken ennen kuin rauhoittuu.

Sekä näyttelyitä että agilityä silmällä pitäen sheltti on himpun ongelmallinen rotu, koska koon suuri vaihtelu on yleistä. Sheltti on maailman ainoa rotu, jonka edustajia kilpailee kaikissa agilityn kokoluokissa. Muuten sheltti sopii agilityyn erinomaisesti. Tosin jos agilitykoiraa haluat, niin kysy kasvattajalta onko pennun lähisuvussa akillesjänteen luksaatiota. Muutamia tapauksia on tullut ilmi ja vaikka vaiva ei estä agilityn harrastamista hoidon jälkeen, se on kuitenkin inhottava ja leikkaushoitoa vaativa vika. Luksaatio periytyy jollain tavalla, ei tiedetä miten, mutta itse en ottaisi agilitykoiraa, jos suvussa on paljon vaivaa.

Näyttelykoirana sheltti on ok. Kasvattaja ei voi myydä näyttelytähteä, koska sheltin kohdalla aika moni asia voi mennä vikaan näyttelymielessä. Pentu voi jäädä liian pieneksi tai kasvaa liian isoksi tai korvat nousevat pystyyn tai ovat raskaat. Liian ison tai pienen kanssa ei kannata näyttelyissä käydä, koska h:ta parempaa harvoin saa ellei todella todella tarkkaan valitse tuomareita. Nartuilla ihannekoko on 35,5 + - 2,5 senttiä ja uroksilla 37 + - 2,5 cm. Itselläni on 39,5 senttinen uros, sallituissa rajoissa siis, ja silti saan olla tarkkana tuomareiden kanssa. Osa kun ei tykkää ja vielä mittaavat päin mäntyä. Lisäksi shelttejä on niin paljon näyttelyissä, että menestyminen on vaikeaa. Toki hyvällä koiralla pärjää. Näyttelyt ovat kiva lisä ja harrastus, mutta liian tiukkapipoisesti ei niihin kannata suhtautua. Jos tosissaan haluat käydä näyttelyissä, suosittelen jotain toista rotua. En sillä etteikö sheltti olisi ihana koira ja näyttelyihin sopiva kaikin puolin, mutta pennusta on lähes tulkoon mahdotonta sanoa kuinka iso siitä kasvaa, korvista nyt puhumattakaan. Sen sijaan, jos näyttelyt ovat vain kiva pikkulisä ja haluat harrastuskoiran ja parhaan kaverin, sheltti on siihen täydellinen.

Sheltti kuulostaisi kyllä tosi kivalta... Ihan lyhytkarvaista en halua ja koiran turkinhoito on ihan mukavaa, jos vaan koira on yhteistyöhaluinen :D Omallani on pehmeä ja kihara turkki jota saisi harjata vaikka päivittäin eikä siltikään tahdo pysyä takuttomana, joten työtä on ehkä hiukan liikaa. Bolot on myös monet vähän "laiskoja" kun tuo rauhallisuus menee joskus yli... Vaikka vauhtiakin tarvittaessa löytyy, mutta mielelläni ottaisin vähän reippaamman koiran.

Näyttelyhommat ei tosiaan mikään supertärkeä juttu mulle ole. Nykyisen kanssa on yhdet käyty ja vaikka menestys oli aika heikkoa, kokeillaan vielä ainakin parit. Tykkään siitä näyttelyjen tunnelmasta ja koiran puunaamisesta mutta siis kohtuudella.

Kuulostaa kyllä hyvältä, kyllä teille sheltti sopii! Tuosta näyttelytouhusta vielä sen verta, että niin mäkin tykkään siitä tunnelmasta ja tuttuja käyn siellä tapaamassa, ei sillä menestyksellä väliä. Sitä vaan pitää niin paljon aina teroittaa, että sheltin kohdalla mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma koon suhteen. Sitten jos ne korvat pyrkii pystyyn/ovat raskaat, niin kannattaa niitä hoitaa. Ihan sen takia, että jos se olisikin rakenteellisesti täysi kymppi koira, niin näyttelyissä pystyt korvat (ja sen puoleen todella raskaat korvat) tiputtavat sitten kunnolla sitä laatumainintaa. Liimaaminen on helppo homma, kun sen kertaalleen oppii.

Nyt illalla oli ihanan viileä ilma. Taivaalta ropisi pieni sadekuuro mikä raikasti ja taivas oli pienessä pilvessä niin ulkona jaksoi olla. Oltiinkin sitten koirapuistossa 1,5h eikä missään vaiheessa tullut kuuma, vaan juuri sopiva.

Oli pakko ottaa kuva, kun puistoon tuli 3kk ranskanbuldoggi. Vaikka en rodusta niin perustakkaan niin kyllä pennut ovat aina söpöjä! :D



Kolmen viikon päästä Mannalla ja mulla alkaakin sitten se Aglityn lajiintutustumiskurssi, innolla jo odotan, että päästään treenailemaan. Ensi kuussa sitten koitetaan päästä alkeiskurssille TSAU:lle tai syyskuussa ATT:lle. Pitäisi myös katsoa joku ohituskurssi, kun se on meillä tosi paha ongelma ja vie maun lenkkeilystä, kun kauhea rähinä ja vetäminen, kun koira tulee vastaan. :/

Olen tässä jo kovin haaveillut salaa tulevaisuudesta, kasvattajakurssista sitten aikanaan, kun taloustilanne on parempi ja pitäisi sitten olla kyllä jo se isompi asuntokin.

Ajatuksena olisi myös mahdollisesti aikaisintaan ensi keväänä sijoitusnartun ottaminen. Onko palstalaisilla kokemuksia sijoitusnartuista? Mielessänikin olisi yksi kenneli, mistä olisin kiinnostunut nartun ottamaan. Eri asia tietenkin on syntyisikö mahdollisia sijoitusnarttuja ja olisiko kasvattajan mielestä perheemme varteenotettava sijoitukseen. Ainakin olen kiinnostunut näyttelyissä pyörimisestä ja aion tuon harvahampaankin kanssa käydä ihan jo tunnelman vuoksi.

Mannasta ei todennäköisesti ole jalostukseen hammaspuutosten vuoksi ja kuten paulchen jutteli aroista shelteistä niin Manna taitaa melkeinpä lukeutua siihen sakkiin. Välillä käy kyllä haistamassa, mutta useimmiten väistää ja perääntyy kättä.

Haluan olla kuitenkin vastuuntuntoinen, että en pennuta hammaspuutoksista narttuani, koska tänään kun oikein huolella laskin niin hampaita puuttuu useampi. Vaikka tuo tyttö oli se ainoa oikes täydellinen pikku hauvavauvani, josta tulisi varmasti paras äiti. :) Nekin kun kuitenkin jotenkin periytyvät. Ilmeisesti Schipperkeillä ja shelteillä kennelliitto kerää tietoakin hammaspuutoksisista yksilöistä, Pitääpi tutkia tarkemmin.

Shelttipallero kotiutui eilen. Poika on ollut vähän väsynyt, mikä onkin ihan hyvä juttu, että ehtii välillä ottaa sitä "omaa aikaa", sillä tuo perässä roikkuminen saattaa tuottaa jossain asiossa hiukan ongelmia. Tänään tuo ei oikein tiedä, että nukkuakko vai riehua, niin nyt se säntäilee minne sattuu ja läsähtelee maahan vähän väliä.

Mutta tässä vähän tunnelmia eilisestä illasta näin kuvan muodossa.



Tuo nenäkin on jo vähän alkanut tummua siitä kun se oli pienempi, mutta katsotaan nyt, että millainen siitä tulee.

Milo on tosi sulonen =) niin erikoisen ja ihanan näköinen!

Viimeyön ihmettelyn aihe oli ukonilma ja kamala sade! Viivi ei kyllä pelännyt ollenkaan vaikka aika kova meteli oli ja huoneessa välkkyi ja jyrisi kovaa. Heräsin kun alkoi sataa kaatamalla niin se istui takaoven edessä ja katseli ulos. =) Sitten se ravaili siinä jonkun aikaa ja aina pää nousi ihmetellen ylös kun jyrisi... ei vinkunut eikä mitään.

Minä sitten pesin auton eilen ja oikein säämiskällä kuivasin ja aioin vahata, mutta 'onneks' tuli sade sitä ennen.

Terassilla istuskeltiin ja kuunneltiin sadetta ja koirat kirmaili välillä sateessa. Eipä ole kumpikaan tullut ikinä niin pian jalkoihin, kun ekan kerran jyrähti. Melli kuikuili ensin pöydän alta mun jaloista, mutta kun en ollut huomaavinanikaan mitään erikoista tapahtuneen, niin molemmat palas touhuihinsa. Toffo ei oikeastaan seuraaviin pamauksiin reakoinut sen kummemmin, mutta Melli on näemmä ääniherkkä, kun värähti koko koira aina jyristessä. Ilmeisesti Mellin reaktiot isoihin autoihinkin juontavat juurensa ääniherkkyydestä. Ei se haukkunut eikä vinkunut, mutta jäi aina hetkeksi kuulostelemaan pamauksen jälkeen.

Sen verran Quincyn kesälookista, että nyt jos koska ihmiset tulee luulemaan sitä aussieksi.

Sulosia pentusia

Voi iiiiiiihana Milo!! Sheltillä en ole nähnyt tuollaista nenää, mutta merlecollieilla tuo taitaa olla aika yleistä pentuna ja yleensä se kyllä tummuu ihan "normaaliksi".

Quincy ei välitä ukkosesta, ei edes huomaa mitään erikoista Tosin meillä nyt on aina "ukkonen" kun nuo soralouhimon rekat pyyhältää 24/7 kahdeksaakymppiä tuosta meidän ikkunan ohi (ja rajoitus on se 50, kuorma-autoilla 30 km/h )

Mua on taas huijattu, sheltti onkin verenhimoinen tappajakoira Kerroinkin jo tuosta Quincyn kärpäshulluudesta, no eilen katselin kun se nukkui ihan sikeästi ja joku sellainen pitkäkoipinen ötökkä (olisko joku yöperhonen) laskeutui sen naamalle. No sehän singahti siiitä varmaan metrin ilmaan ja suoritti varsin akrobaattisia esityksiä sen otokän perässä niin kauan että ötökkä levisi lattialle, mistä tuo söi sen hyvin itsetyytyväisen näköisenä ja jatkoi unia siitä mihin oli jäänyt Se on kyllä ihan pimeä.

Ja hyi, eilen näin lenkillä käärmeen. Hui. Mies kyllä väitti ettei täällä ole ollenkaan myrkyllisiä käärmeitä, mutta täytynee ottaa viel jostain vähän luotettavammasta lähteestä selvää...

Ihana Milo! <3 On hauskaa kun täällä on näinkin monta tämän kevään pentusta, saa sitten uhmiksen lähestyessä hakea vertaistukea...ei vaineskaan, mä oon kyllä tosi yllättynyt kuinka helppo koira Stella on. Ihan selkeesti sillä on aivot, ja se myös käyttää niitä. Hauska huomata jo tässä vaiheessa kuinka erilaiset koirat meillä on tässä taloudessa, molemmat todella ihania ja persoonallisia mutta eri tavalla. Sprinkku on sellanen jokapaikan häslä, reagoi kaikkeen, "meen tonne, meen tuonne, meen jokapaikkaan, ai se ei onnistukaan yhtäaikaa..." vieteri hännän alla. Kyllä Stellakin osaa irrotella, mutta on enemmän läsnä, hakee kontaktia ja imee itseensä oppia. Täysin erilainen keskittymiskyky meidän koiruuksilla...todella hauska seurata niiden toimintaa ja sitä, miten eri tavoin ne reagoivat asioihin.