Koirat.com

Tuohon kokoasiaan:


Äiti ja poika.

Isä on säkäkoon ylärajoilla eli noin 40cm. Luonne-eroista en oikein osaa sanoa, meillä kun on vain tuo yksi uros. Varmaan tuo luonne on pitkälti yksilöstä kiinni, jotkut ovat kovempia ja jotkut pehmeämpiä.

Tuo on kyllä aina niin huvittavan näköistä, kun äiti on ihan pikkuinen "pentunsa" rinnalla.

sliippi, ootkos sä shelttiä ottamassa?

Ja tosiaan, aikamoista arpapeliä tuntuu olevan sheltin aikuiskoko. Alissasta tosin osattiin odottaakin ylisuurta, kun se oli jo luovutusikäisenä niin suuri, mutta kyllä sellaisiakin tapauksia on, että suuresta pennusta tuleekin sopiva ja pienestä pennusta tulee liian suuri. Alissan emä on 38 cm korkea, eli juuri narttujen ylärajalla ja isän kooksi ilmoitetaan jalostusuroslistalla 37 cm.Tuota isän ilmoitettua kokoa oon jo kauan ihmetelly, koska isä kisaa agilityssä mineissä, eli sen pitäis olla alle 35 cm korkea... Alissalla on kaksi ihannekokoista siskoa, geenit vaan on niin ihmeellisiä, et samassakin pentueessa voi olla hurjaa kokovaihtelua. Luovutusiässä Alissa paino yli kilon siskojaan enemmän ja oli muutenkin aika jytky. Ihmisilläkin pituuteen vaikuttaa todella moni geeni, joten koirankin koon ennustaminen vain vanhempien perusteella on vaikeaa. Tietääkseni kokovaihtelu on perua collien käytöstä sheltin jalostamisessa. Nelikuukautisesta pennusta pystyy sitten jo hiukan ennustamaan kokoa, yleisesti käytetty "kaava" on neljän kuukauden säkä + 6 cm. Meillä toi kaava piti muistaakseni aika hyvin paikkansa...

Ja toinen, mikä kiinnostaa, on sukupuolten väliset luonne-erot. Sheltti kun on keskimäärin todella pehmeä rotu, niin onko näissäkin kuitenkin sitä kuin monilla roduilla, että urokset ovat keskimäärin hiukan kovempia kuin nartut? Että jos hakisi himpun verran kovempaa shelttiä, niin olisiko uros varmempi valinta?


Meillä on kolme shelttiä ja kaikki uroksia. Kaikki on ollu todella helppoja tapauksia mielestäni, 1/3 on ollut sellanen minimaalisesti "kova".
Ensimmäinen herra 10v on älyttömän ystävällinen, kekseliäs, mutta hieman jääräpäinen. Ollaan harrastettu minimaalisesti mätsäreitä, agia ja tokoa aikoinaan ja ihan jees on toiminut. Beni on niitä poikia, jotka ei siedä muita uroksia jos joutuu nenäkkäin.
Keskimmäinen, Osku, on todella herkkä ja pelkkä äänensävy vaikuttaa siihen, ollaan harrastettu agia ja tokoa joskus. Välillä saatto koira keskeyttää radan jos käskytin liian äkäisesti tai turhautuneesti.
Micky taas on niin neiti kun voi olla, eikä mun mielestä urosmainen ollenkaan Mickylle on ookoo kaikki koirat ja on todella pehmeä ja melko herkkäkin tapaus.

Harmi vaan, että meillä ei kotona oo koskaan ollu narttuja, vertailu on vähän hankalaa, vaikka olen ollut kyllä paljon tekemisissä tyttöjenkin kanssa. Tämän perusteella voisi melkeen urosta sanoa helpommaksi... Se on varmaan niin yksilökysymyskin...

Näistä mun shelteistä vanhemmat on yli 39cm ja näiden äiditkin on ollut hieman suurempia tapauksia. Nuorin Micky on ihannekorkuinen, emän olen tavannut ja tämä oli ihan ookoo kokoinen. :)

Suzuna, Viivi oli aika huvittava illalla kun lunta oli tullut enemmän. Olin päästämässä sitä tohon meidän pihalle niin ei uskaltanut mennä vähän tassulla kokeili, mutta silleen uteliaasti yritii mennä kokoajan. Nostin sen sitten siihen kynnykselle ja siitä se lähti. Hetken päästä se tajus, että lumi pöllyää kivasti joten se rupes sutimaan sitä etutassuilla ihan hullun näkösenä ja samalla kun lunta lensi ilmaan niin loikki niiden perässä jahtaamassa. Yöllä kun se pyytää yleensä enintään kaksi kertaa pissalle niin viimeyönä kolme kertaa eikä millään meinannut tulla sisälle.. Viivi siis tykkää lumesta, kiva juttu!

Sonik, harmi, ettei sitä liimaa saa enää pikkupulloissa.. mutta pidän mielessä tarjouksesi, kiitos =)

Onko toi kiillon liima nyt sitten sellasta ainoota hyvää liimaa vai onko jotain muutakin mitä vois koittaa?

Nyt kun kerkesin niin vähän vanhoja viestejä katselin, onnea kaikille kilpailuissa menestyneille! Suzuna, Mannatus ainakin

Onhan tuohon liimaamiseen käytelty vissiin ihan jotakin ripsi tai peruukkiliimojakin, mut niistä en tiedä tarkemmin, kun ei olla sellasia kokeiltu.

Meilläkin tykätään lumesta, sitä oli tänä aamuna Savua mahaan asti pientareella, joten teki tarpeensa auton renkaanjälkeen ja naapurin tiehaaraan, jossa oli tuuli tuiskannut paljaamman kohdan. No, onneksi meillä on nuo isot tarpeet tapana kerätä, ni ei tuu sanomista kakasta tiehaarassa.
Lumessa on kivaa loikkia ja sit kun sitä lunta lentelee tassuista, ni niitä kökkäreitä on kiva jahdata niinku kissanpentu.
Nii ja eilisistä agiharkoista tullessa jahtasi katulampun alla lumihiutaleiden varjoja. :) Hassu hauva..
Mentiin pari kertaa puomia ja kerran kepit ihan kävelyvauhtia. Putkeen ei suostunut herra menemään. Pitänee siis hommata jostain joku putken pätkä kotiin ja aloittaa hyvin pienestä.

Eilen kun tulin iltavuorosta ja lähdettiin Mickyn kanssa lenkille, niin oli Mickykin oikeen pentumaista intoa täynnä, kun lunta sato oikeen kunnolla ja maakin oli ehtinyt jo mukavasti peittyä valkoiseen. Piti maistella ja juoksennella vähän väliä...<3 Tuli muutamat lumipallotkin sitte viskeltyä.. heh

Liimoista sen verran, että mäkin suosittelen maitoliimaa sillä sai hyvin pysymään (välillä liiankin hyvin...)
Kannattaa muuten olla oikeesti tarkka sen asennon kanssa kun liimailee, jos viskelee ne korvat vähänkin vinoon kiireissään ni se sitten saattaa näkyä lopun elämää korvissa. (nimim. kokemusta on :D)

Koskapa tuota maitoliimaa ei tosiaan pienissä pulloissa saa, niin tästä on nyt sheltti- ja colliepuolelle puhuttu. Kokemusta tuotteesta ei ole, mutta olisi kai aika ok tuote. Noita maitoliimojahan on muillakin kuin Kiillolla, mutta Kiillon etu on se, että se lähtee pois desinfiointiaineella. Jotkut muut sitten tarttuvat voimakkaammin kiinni eikä niitä voi avata vaan pitää odottaa liiman poiskulumista.

Eevus, mulla on kokonainen purkki Kiillon maitoliimaa. Purkista ei oo menny kauheesti, vaikka liimasinkin Alissan korvia, kun se oli 5 kk-1-vuotias. Mä voin vaikka tuoda sen, jos mentäis esim. koirapuistoon.

Heipähei!
Tuntuu vähän hassulta kirjoitella tänne ihan irrallisesti mutta kun olette ykkösporukkaa jolta näitä voi kysellä :) Eli ollaan koiraa hankkimassa jossain vaiheessa miehen kanssa ja sheltti vaikuttaisi tosi täydelliseltä pakkaukselta meille. Nyt kiinnostaisikin sitten etenkin toi rodun herkkyys mistä täällä onkin ollut jo aiemmin puhetta. Eräs kasvattaja sanoi että aiemmin oli paljon herkkiä, jopa arkoja shelttejä mutta nyt jalostuksella on sitä puolta saatu vähän paranemaan? Tiedän siis että luonne olisi hyvä olla vähän "varautunut" mutta millainen ns. perussheltti sitten on? Ja hölmönä, ei-kovasti-koiraslangia-tuntevana, kysyn vielä että mitä tarkoittaa jos koira on kovin kova tai pehmeä? Millainen luonne kova-pehmeä-akselilla olisi sopiva ensimmäistä omaa koiraansa ottavalle, joka ei meinaa kovin paljon harrastuksia käydä (korkeintaan vähän minimaalisessa mielessä yhdessätekemisen vuoksi)? Siis kotikoiralle sopiva. Kiitos kamalasti jos joku voisi asiaa valottaa, olen pattitilanteessa kun koiraan olisi kova kaipuu mutta elämäntilanne ei ehkä vielä anna myöten :( tieto lievittäisi tuskaa tässä vaiheessa :P

^Molmol, kiva että sheltti kiinnostaa!

Harmillisesti nyt en ehdi kirjoittaa paljoa (työ haittaa palstailua ) mutta tässä lyhyt lainaus.
Näin karrikoiden erotellaan kovuus ja pehmeys. muoks. lainaus siis luonnetestistä

Kovuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä koiran taipumusta muistaa epämiellyttäviä kokemuksia. Kovana pidetään sellaista koiraa, joka unohtaa pian pelottavat kokemukset. Koiraa, joka kauan muistaa vähäpätöisetkin ikävyydet, sanotaan pehmeäksi.

Eräässä ketjussa muualla yksi kirjoittaja kuvasi mielestäni hyvin kovaa koiraa hieman tyhmäksi. Koira unohtaa, pääsee ylitse, epämiellyttävät asiat ja voi kävellä esim. nurkan ohitse, jonka takaa sen kimppuun on aiemmin hyökätty. Hyvin pehmeä koira kieltäytyisi menemästä tuon nurkan ohitse.

Perussheltti.. Noh itserakkaana ihmisenä sanoisin, että oma koirani edustaa itselleni ideaalishelttiä. Se ei ole niin varautunut kuin ehkä joidenkin mielestä olisi hyvä olla vaan enemmänkin erittäin sosiaalinen tapaus. Rakastaa ihmisiä ja pääsääntöisesti muita koiria. Toki, jos minulla on jotain kiinnostavampaa tai muita koirakavereita, silloin ei Rommi ehdi sosiaalistaa ihmisten kanssa. Toki ihmisten ohitse päästään hyvin ohitustilanteissa, mutta välillä saattaa Rommin pää pyöriä ihmisten perään, vähän vaikka vetääkin, jos ohittava ihminen on tietyllä tapaa sitä katsonut..

Hyvä perussheltti on riittävän kova, että sen kanssa arki sujuu hyvin. Koira ei hätkähdä ja säikähdä, jos esim. kattilan kansi tippuu lattialle tai nurkan takaa tuuli tuo muovipussin eteen. Hyvänä esimerkkinä käy meidän muutaman viikon takainen matka treeneihin. Maassa oli iso jätesäkki täynnä lehtiä, oli jo vähän hämärää. Tuuli ja tuo pussin suu heilui. Rommihan huomasi sen, alkoi haukkua häntä pystyssä. Kuitenkin se meni koko ajan itse kohden tuota pussia ottamaan selvää, että mikä siinä on. Kohdalla nuuhkaisi, olisi nostanut sen päälle koipeaan ja se oli siinä. Toinen tapaus oli joku kuukausi pari sitten. Lenkkireitin varrella olevassa talossa on julkisivuremppa. Käveltiin siitä vierestä, siinä oli iso, korkea kasa lavoja koottu päällekkäin, niin, että sinne taakse nähnyt. Yllättäen sitä rakennustelinemuovi-viritelmää pitkin vedetään ylös narun päässä jotain mutteri-tms. pakkausta. Rommi niiaa ääntä, mä käännyn äkkiä ympäri ja kävellään uudestaan ohi. Pieni matka taaksepäin ja sen jälkeen uudestaan kohdan ohi eikä koira ollut moksiskaan. Tällaisen koiran kanssa on helppo elää ja olla.

Perussheltti on siis riittävän kova, mutta se on myös ohjaajapehmeä. Pehmeys on siitä hyvä, että koira ei kyseenalaista ohjaajan käskyjä, kun on ne oppinut. Ei näyttele keskisormeaan niin sanotusti. Liika pehmeys ei tietty ole hyvästä, sillä jos koira on kovin ohjaajapehmeä, niin ohjaaja joutuu miettimään ihan valtavasti miten itse liikkuu ja on, ettei paineista koiraa. Esim. kovin pehmeälle koiralle pakotteiden käyttäminen on hankalaa, koska koira paineistuu, tekemisestä tulee epämiellyttävää ja se menee lukkoon, lamaantuu.

Perussheltti on vilkas, aina valmis, mutta osaa rauhoittua. Itse olin enemmän tai vähemmän kipeänä viime viikon, mieheni oli työharjoittelussa eikä sillä ollut aikaa, joten koiran lenkittäminen ja aktivoiminen jäi todella vähiin. Sheltti ei hypi seinille, jos siltä jää tekemättä se 10 kilsan lenkki tai 2 tunnin tokotreenit näin kärjistetysti. Toki se on aina valmis tuohon, mutta mukautuu hyvin omistajan elämään. Toki sitten seuraavissa treeneissä ja ensimmäisessä kunnon lenkissä näki, että vähän oli Rommille energiaa kasaantunut..

Jos jotain ottaisin Rommista pois, niin se on ehkä tuo terävyys ja vilkkaus. Se on niin nopea koira. Treeneissä siitä saa aina kuulla. Ei Rommi ole häiritsevän terävä tai vilkas, mutta se kyllä näkee ja kuulee kaiken ja reagoi sitten sen mukaan. Villkkaitahan sheltit ovat, siitä ei pääse mihinkään. Ja toisaalta se on kiva juttu, en ehkä itse jaksaisi sellaista flegmaattista pullaa.. Mielenkiinnolla odotan, jos pääsisimme ensi keväänä/kesänä luonnetestiin. Olisi kiva nähdä onko nämä mun ajatukset Rommista menneet miten "nappiin".

Harrastusten kannalta tietty ahneus ja saalisvietti ovat kova sana. Ahneutta shelteissä löytyy, ongelmia tulee sitten ehkä enemmän viettipuolella. Toki esim. saalisviettiä voi harjoitella ja yrittää sitä sytytellä ihan pennusta asti opettamalla pentu leikkimään tietyllä tapaa. Rommissa onneksi se saalisvietti oli aika helposti kaivettavissa. Periaatteessa koiran tulisi lähteä esim. rättiä lattialle vedettäessä ja liikuteltaessa sitä jahtaamaan ja kiinni saadessa repimään. Tämä on erittäin mielekästä tekemistä usemmille koirista.

Ensimmäisen koiran olisi hyvä olla sopiva sekoitus pehmeyttä ja kovuutta. Hyvin kova ja vietikäs koira on ensimmäiseksi, ei tavoitteellisesti harrastavalle omistajalle hankala, mutta yhtälailla hyvin pehmeä ja varautunut koira. Pehmeä koira ei anna mitään anteeksi, näin kärjistetysti sanottuna. Se muistaa ja jos kerran koira pääsee säikähtämään jotain, sen luottoa voi olla vaikea saada takaisin. Näitä ääripäitä saman pentueen sisälle syntyy kyllä harvoin. Hmm.. itse ehkä kuvaamaasi tarkoitukseen ottaisin kuitenkin ehkä sen ehkä aavistuksen pehmeämmän pennun kuin pentueen kovimman. Se on ihan makuasia, äärimmäisen pehmeää koiraa en ottaisi edes sohvachamppioniksi, koska tällainen koira on yhtä haasteellinen kuin äärimmäisen kova koira. Omistajan pitää tietää mitä tekee ja miksi tekee. Toki koiran luonnetta ei voi vaan pelkistää yhdelle ulottuvuudelle, mutta näillä spekseillä, mielummin se pentueen pehmeämpi koira. Vähän pehmeämpi koira on usein se "helppo peruskoira", mutta tavoitteelliseen harrastukseen ei sitten sillä ehkä paukut riitä.

muoks. Tietty olisi hyvä, jos jokainen puhuisi samoilla termeillä, mutta faktahan on se, että jokaiselle nuo sanat merkitsee vähän eriä. Näin itse ajattelen. Toki yritän tukeutua esim. luonnetestissä käytettyihin termin määritelmiin, mutta eipä siiän aina onnistu. Mutta näin sivumennen, suosittelen lukemaan ne tekstit koskien luonnetestiä. Ovat aika valaisevia, juurikin tuon käsitteen määrittelyiden jne. osalta.

^Onko Rommi terävä? Vai tarkoitatko terävyydellä jotain muuta?
Itselleni käsite terävyys on agressiivisyys koiran tuntiessa itsensä uhatuksi.

Lainaus luonnetesti kuvauksesta:

Terävyys on ominaisuus, joka saa koiran reagoimaan aggressiivisesti sen tuntiessa itsensä uhatuksi.

Terävyysaste on kääntäen verrannollinen ärsytyskynnyksen korkeuteen. Mitä vähemmän ärsytyksiä tarvitaan ja mitä lyhyemmässä ajassa ne herättävät aggression, sitä matalampi on ärsytyskynnys ja sitä korkeampi terävyysaste.

Tulipa mullekkin hyödyllistä tietoa ison paketin verran. Kiitos, Sliippi ja Molmol kun kysyitte noin hyvät kysymykset.
Ja siis kiitos tietysti vastanneille! Entisestään vahvistui käsitys, että haluan oman tulevan koirani olevan siitä pehmeämmästä päästä. En tietenkään mitään yyberherkkistä fifiä halua, mutta hevosten kanssa on juuri tottunut siihen, että omaan olemukseen ja äänensävyyn täytyy koko ajan kiinnittää huomiota, ja eläin vastaa sen mukaisesti. Ei minusta olisi semmoiseksi kovaksi käskyttäjäksi. (ei sillä, etteikö hevosiakin välillä saisi komentaa kunnolla, nimim. kokemusta on murskatuista varpaista, kun hevonen ei suostu karjumallakaan astumaan pois siitä jalan päältä! :'''D)
Sitten toisaalta taas ensikertalaisena pelottaa se, että jos koira on liian pehmeä, että saa sitten elinikäisiä traumoja jos sattuu jotain ikävää tai tekee jotain väärin. No, täytyy olla tarkkana sitten, senhän näkee vasta kun se koira oikeasti on talossa, että miten meidän koirulin kanssa on paras toimia.
Ja tuo uros-narttu-luonne-erojuttu (<---yhdyssanahirviö). Hyvä tietää siitäkin enemmän. Aavistus on nimittäin, että meille tulee todennäköisimmin uroskoira, vaikka narttua olenkin ensisijaisesti havitellut. En usko, että sijoitusnarttua sittenkään annetaan meille, kun on kuitenkin suunnitelmissa muuttaa kauemmas. Ja tässä nyt kärkkymässäni paikassa on syntynyt enemmän uroksia. Ja ehkä jo parin viikon sisällä tiedetään enemmän tästä! Infoa siis toivottavasti piakkoin...

ps.Lumesta. Täällä sitä on tullut koko päivän ja kunnolla. Aamulla olin kunnon lumiukkona kun pääsin töihin!

Kiitoksia vastauksista :)

Tutuli kirjoitti:

sliippi, ootkos sä shelttiä ottamassa?

En mä ainakaan ihan vielä ole pentueilmoituksia katselemassa.

Mutta, jos totta puhutaan, niin koirakakkostahan tässä suunnitellaan ja olen nostamassa shelttiäkin mahdollisten rotujen listalle. Monessa suhteessa olisi aika sopiva tapaus: moottoria ja pääkoppaa riittää tavoitteelliseen harrastamiseen niin agissa kuin tokossakin, koko on (hyvällä tuurilla) kompakti, turkkikin suht helppo ja yhteistyöhalukkuutta löytyy pikkuisen eri mittarilla kuin kääkältä ja aktiivisuustasokin olisi meidän nykyiseen elämänrytmiin just passeli. Mutta ei tämä vielä mitenkään ajankohtaista ole, ensin haluan tämän nykyisen kisavalmiiksi ja aivoja vielä odotellaan saapuvaksi... Ehkä joskus parin vuoden päästä tiedän, että mihin rotuun sitten todellisuudessa päädyn.

Sheltti on alkanut nyt viimeaikoina todella kiinnostamaan, kun on tullut ihasteltua näiden menoa treeneissä ja agilitykisoissa. Se into, nopeus ja ketteryys!

Kuten sanottu, sheltissä arveluttaa hiukan tuo kokovaihtelu (minikokoinen maksikoira kun ei ole mikään toivomus, ja olisi sieltä näyttelyistä kiva se vähintään H käydä hakemassa) ja mahdollinen liiallinen pehmeys. Itsellä kun on riittävästi kokemusta todella ylipehmeästä koirasta (jolla myös hermorakenne täysi susi), niin otan aina mieluummin kovan kuin ylipehmeän koiran. Tosin, mitä shelttien luonnetestituloksia tässä juuri katselin, niin valtaosahan noista näyttää olevan +1 "hieman pehmeä", mikä voisi olla just kiva.

Seuraavalta koiralta kaipailen nykyistä enemmän ohjaajapehmeyttä (poitsu on sekä ohjaaja- että ympäristökova) ja yhteistyöhalukkuutta (mitä kääkältä puuttuu ja motivoiminen on välillä todellinen taiteenlaji). Ja kaipailen sitä, että esim. TOKOa voisi harrastaa sillä tavoitteella, että tie vie jonnekin alokasluokkaa pidemmälle. Tai, että asiat uppoaisivat kalloon vähän pienemmällä tahkoamisella (sehän se fakta on, että kova koira oppii usein hitaammin, kun muistaa huonommin sekä hyvät että huonot kokemukset).

Suzuna kirjoitti:

^Onko Rommi terävä? Vai tarkoitatko terävyydellä jotain muuta?
Itselleni käsite terävyys on agressiivisyys koiran tuntiessa itsensä uhatuksi.

Lainaus luonnetesti kuvauksesta:

Terävyys on ominaisuus, joka saa koiran reagoimaan aggressiivisesti sen tuntiessa itsensä uhatuksi.

Terävyysaste on kääntäen verrannollinen ärsytyskynnyksen korkeuteen. Mitä vähemmän ärsytyksiä tarvitaan ja mitä lyhyemmässä ajassa ne herättävät aggression, sitä matalampi on ärsytyskynnys ja sitä korkeampi terävyysaste.

Terävä Rommi on siinä mielessä, että se kyllä hyvin nopeasti reagoi asioihin. Kuten sanoin, tämä tässä on just ongelmana. Yksi tarkoittaa yhtä ja toinen toista. Suzuna on ihan oikeassa tuossa, että terävyys liittyy koiran aggressioon. Rommi ei ole vihainen enkä usko, että ikinä puolustaisi itseään puremalla. Terävä se on siinä mielessä, että se reagoi nopeasti eteen tuleviin asioihin, usein ennen kuin itse ehdin huomatakaan, esim. vierasta koiraa tai fasaania jne. Mun moka, huono sanavalinta tuossa yllä.

Minun Mellini pentujen koko vaihteli yli 50cm pojista 38cm Toffoon. Mellihän on iso 43cm ja isukki noin 38 cm. Korvatkin meni puoliksi oikein eli toisella tytöllä ja pojalla oikein taittuneet ja toisella puolikkaalla pystyt liimaamisista huolimatta.

Molemmat shelttini ovat melko pehmeitä, mutta kuitenkin rohkeita, kunhan olen vieressä rohkaisemassa. Just yks ilta haukuttiin puunkantoon kiinnitetty talon numero. Kyllähän se lopulta uskoi, kun mamma kävi kädellä taputtamassa, että 'kiltti kanto, ethän syö Melliä ja Toffoa'
Toffokin tuhahti vähän siihen tyliin, että kyllä hän koko ajan tiesi, ettei se kuitenkaan mitään pahaa tee, kun mamma suojelee. Kuopaisi maatakin varmemmaksi vakuudeksi.

sliippi, kiva, et sheltti on alkanu kiinnostamaan! Onhan noi ihania, parhaimmillaan sheltti on ihan mahtava harrastuskoira, josta on moneen menoon, mutta ne tyytyy myös vähempään.

Mäkin tykkään hirmusesti Alissan luonteesta. Nuorempana se meni välillä joistakin asioista pitkäksi aikaa lukkoon, mutta on saanut selvästi itsevarmuutta kasvaessaan. Rommituksen kuvailemat tilanteet kuulosti tutuilta, Alissakin saattaa haukkua outoja juttuja hetken, mutta pääsee niistä yli nopeasti. Mun makuun Alissa on just sopivasti pehmeä, se uskoo käskyt vähällä ja sen kanssa on helppo elää. Agitreeneissä Alissa pelästy ekalla kerralla liukasta A-estettä ja ehdin jo pelätä pidempääkin kammoa, mut viel mitä, nyt se kaahaa täysillä A:n huipulle.

Samaten Alissa on mielestäni juuri sopivasti pidättyväinen: lenkeillä päästään ihmisistä ohi, mutta kun Alissa pääsee tutustumaan, siitä tulee usein aikamoinen pusukone. Ja tosiaan voin allekirjoittaa tuon ahneuden, on toi semmonen pikku possu. Agitreeneissä ei ole paljon motivointiongelmia, kun sekä namipalkka että itse esteet motivoi koiraa. Harmillisin on kyllä tuo kokovaihtelu, jos agikoiraa etsii... Mun pitäis kyllä mitata Alissa taas uudestaan, kun lauantain agikisoissa kattelin mediluokkaa ja jotkut koirat siinä näytti Alissaa isommalta. Tai sit vaan kynin Alissan kaljuks sään kohdalta virallisiin mittauksiin.

Kirjoitit todella hyvin Rommitus! Oon niin huono tulkitteen tällasia, joten tuosta oli helppo miettiä millanen oma koira on. Meidän Ada on kans älyttömän sosiaalinen. Rakastaa kaikkia ihmisiä ja toisia koiria, ja just kans tuo että jos on koirakavereita niin meillä ei ihmisiin ehditä kiinniittää huomiota. Tää on välillä huono kun tuntuu että unohtaa mutkin, mutta vain tässä mielessä :)

Tuosta kovuudesta ja pehmuudesta en oikein osaa Adassa sanoa. Se on tosi ääniherkkä ja säikähtää kovia ääniä, mutta palautuu niistä kyllä nopeaa. Osan se muistaa, osan ei. Mutta sitten taas tuo tottelevaisuus, siinä se on välillä kova. Voin kuvitella sen näyttämäs mulle keskaria agilitykentällä No ei vais, mutta se selkeesti joskus miettii että tottelenko.. Ohjaajaki sanoi kerran että se selvästi kokeilee mua.. Riippuu niin päivästä, välillä tekee mitä tahansa esim. nakista, välillä ei. Ahneutta ja saalisviettiä löytyy myös.

Välillä oon kyllä sanonu että Ada ei oo perussheltti. Oon pitäny sitä aika vaativana tapauksena näin ekaksi koiraksi ottaen huomioon että se on mun eka koira ja teen ite kaikkea ekaa kertaa (esim. koulutus). Mutta silti niin tykkään se luonteesta! On se niin mainio Ollaanki monesti todettu avon kans, että tyhmä se ei oo, välillä melkein kuulee ku sen aivot raksuttaa :)

Heheh, jotenkin tuntuu, että perussheltti ei kykene haistatteluun ihan samalla tavalla kuin parhaissa hormoneissaan oleva murkkuikäinen kääkkäuros. Enkä mä edes tuota pidä vaikeana koirana, joten voin vaan kuvitella, että kuinka helpolta koira tuntuu, jos käskyt näin niinkuin keskimäärin uppoavat helposti. Kääkälle kun on ihan tyypillistä kyseenalaistaa, että "onks pakko?", jos motivaatio ei ole ihan 100% ja ongelmia tuottaa usein myös se, että motivaatio on aika on-off ja se "on-vaihe" kestää ehkä 2 sekuntia.

Ääniherkkyys (vissiin aika tyypillistä paimenkoiralle) on varmaan niitä asioita, jotka vaativat vähän totuttelua. Meillä kun tuo ääniherkkyyden taso on ehkä jotain sellaista, että pitää melkein ydinpommin räjähtää vieressä, että tuo luupää sitä säikähtäisi.

Tulipahan muuten viime agilitytunnilla taas malliesimerkki siitä, miten kova koira toimii. Poitsu sähläsi itsensä jollain ihme kuperkeikalla A:lta alas (!), onneksi ei käynyt mitään. 2 sekuntia tämän jälkeen häntä oli kuitenkin pystyssä, ja A:lle mentiin samalla (kahjolla) vauhdilla kuin ennenkin. Kumma, kun ei sitten pätkääkään voi koiralla olla itsesuojeluvaistoa...

Esiintyykö muuten shelttiuroksilla yliseksuaalisuutta, sisälle merkkailua tms.? En ole kuullut, mutta ajattelin silti kysellä kokemuksia. Uros itsellä varmaan ensisijaisesti kuitenkin olisi kiikarissa, kun todennäköisesti tämä nykyinen saa killuttimensa pitää ja kastroimaton viriili uros + steriloimaton narttu samassa taloudessa ei oikein toimi.

(Isäntä muuten näyttää ehkä vihreää valoa sheltin kohdalla. Tähän asti hän on ollut sitä mieltä, että kakkonenkin saisi olla kääkkä, "kun turkki on niin helppo ja koko sopiva jne.", mutta sheltistä kyllä tykkäsi kun esittelin. )