Shetlanninlammaskoirat - osa 5
miiimu
Viestimäärä: 15
CaraMelli
Viestimäärä: 653
Ajattelin madottaa koko lössin ja punnasin rouvat ja neidit (sekä kissa herrat). Ilokseni saatoin todeta, että Melli oli laihtunu melkein kilon ja Toffo myös. 'Pikku'-neiti oli saanu puoli kiloa kipeästi kaipaamaansa lihhaa luitten ympärille Kyllä kannatti laittaa ruokamäärät paperille ja liimata ruokakaapin oveen niin, että isäntäkin tietää missä mennään.
Meillä 'juostaan' nyt oikein urakalla. Toffon juoksut oli alkaneet vähän niin kuin salaa. Olen pari kertaa koklannu valkosella paperilla, että jääkö punasta, kun kovasti alkoi viikonloppuna nuolla itseään. Luulin, että on jotain muuta häikkää, kun en saanut mitään todistetta paperille jäämään, mutta onneks oli keskiviikkona vielä sen verran lunta lenkin varrella, että huomasin todistusaineiston.
Oli muuten ihana lenkkikeli eilen. Pääsin koirien kanssa sisälle, niin pakkohan niiden oli purauttaa turkki heti ovella ja voitte arvata, että kuraa oli metrin korkeudella. Mutta kaiken kukkuraksi kattelin omia housujani ja valehtelematta oli kuraa takapuoleen asti. No toisaalta, meikäläinen on tällanen matalajalkanen teollisuusmalli tyypiiltään, että ihmekkö tuo.
Tutuli
Viestimäärä: 3982
miiimu, edellisellä sivulla laitoin just kuvan tosta valkotekijän tunnistamisesta. Aina koirasta ei nää päällepäin kantaako se valkotekijää, ja usein vasta värivirheelliset valkovoittoset pennut paljastaa koirilla olleen valkotekijän. Valkotekijä periytyy siis resessiivisesti.
Mustavalkosuuden/bi-merlen periytyminen on myös resessiivistä. Lainaan Rommitusta vuodelta 2010, kun se osas niin hyvin asian selittää. Samassa viestissä oli juttua myös muiden värien periytymisestä.
Rommitus kirjoitti:
Jos merlellä koiralla on tan merkit, niin ne näkyvät kyllä pentuna, sillä bi-tekijä (josta siis mustavalko ja bimerle värit johtuvat) periytyy resessiivisesti. Jos esim. mustavalkoinen emä astutetaan blue merlellä, jolla on tan-värit ja jolla ei ole bitekijää, pennut ovat sitten tricoloreita tai blue merlejä taneilla, mutta kantavat bitekijää. Tällainen merlen kun taas astuttaa mustavalkoisella, saadaan trikin ja merlen lisäksi bivärejä, tai oikeastaan on mahdollisuus saada. Bimerlen kun astuttaa sitten mustavalkoisella koiralla saa vain mustavalkoisia. Tämä on raju yksinkertaistus, värien periytyminen on vähän monimutkaisempi prosessi.
Sheltit kantavat kahta värigeeniä, perusvärit ovat soopeli ja musta. Näitä yhdistelemällä saadaan kolmea muuta väriä: soopeli, bi-musta ja trikki. Soopeli on dominoiva trikkiin ja mustavalkoisuuteen nähden. Koira, joka saa vanhemmiltaan vain soopeligeeniä on ns. dominanttisoopeli: se jättää vain ja ainoastaan ilmiasultaan soopeleita, vaikka se yhdistettäisiin esim. trikkiin.
Yhdistämällä dominanttisoopelin ja trikin, saadaan pentuja, jotka kantavat trikkigeeniä, mutta ovat soopeleita väriltään. Yhdistämällä tällainen koira trikkiin tai toiseen trikkigeeniä kantavaan soopeliin, on mahdollista saada myös trikkipentuja.
Mustavalkoinen väistää kaikkia ylläolevia. Jotta pennusta voisi tulla mustavalkoinen, se tarvitsee molemmilta vanhemmiltaan mustavalkogeenin. Merle väri käyttäytyy samalla tavalla kuin soopeli eli se dominoiva. Käyttäytyy samoin kuin soopeligeeni. Täällä lisätietoa colliepuolelta värien periytymisestä, samat fatkat ja rajoitukset kuin shelteillä. Prosenttiosuudet kuvaavat mahdollisuuksia, joka koskettaa sitä yhtä pentua.
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
Sonik
Viestimäärä: 4809
Pässi omistaja ei oo huolehtinut riittävästä lämmittelystä ja jäähdyttelystä ja nyt se sitten kostautui.
Ja eniten ehkä vituttaa, etten oo ite huomannut oikein mitään. Maanantaina oli jumissaolevan oloinen ja sillon sit aloin tuota hierojaa sille hommatakkin, mutten yhtään tajunnut että tilanne on noin paha.
Melkein itku pääsi, kun ajattelin että oon rikkonut oman murun sen lempilajilla.. Onneksi ei mitään mitä lepo ja hieronta ei parantais, mutta silti..
cpku "Sumu" -11
shelamu "Koda" -13
cpku "Hippa" -15
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Mun on kans ikuisuuden pitäny varata Alissalle hieroja, mut en oo saanu aikaseks. Alissalla on kans varmasti jonkinverran jumeja alaselässä, kun Armi aina roikkuu Alissan selässä.
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
Sonik
Viestimäärä: 4809
cpku "Sumu" -11
shelamu "Koda" -13
cpku "Hippa" -15
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.
Annsku
Viestimäärä: 236
pinacolada
Viestimäärä: 138
shetlanninlammaskoira Abundantia's Pina Colada "Enni" (vanhempien luona)
BLOGI
Chaka
Viestimäärä: 100
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Mä ite oon kyl täysin narttuihminen, en vois kuvitellakaan ottavani urosta. Oon nähny esim. koirapuistoissa niin paljon niitä nartun perässä vouhkaavia ja muille uroksille uhittelevia uroksia, niin ei pal houkuta. Lisäks en varmaan kestäis sitä juoksusten narttujen perään itkemistä ja merkkailua.
Miten toi urosten suoraviivasuus muuten ilmeenee? Voisko joku antaa jonkun esimerkin. Oon varmaan niin tottunu narttuihin, etten edes osaa kuvitella, miten ne urokset toimii.
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
CeNedra
Viestimäärä: 73
Nati on todella tuulella kulkeva, kun on juoksut, juoksuja tehdään, niistä toivutaan tai jos tulee lounaasta liian viileästi. Siitä ei aina oikein voi sanoa etukäteen millainen päivä tänään on, vaan joskus treeneissä se saattaa ihan vallan unohtua ihailemaan vaikkapa perhosta tai sitten ollaan niin intopiukeena tekemässä. Javalla taas on duunipäivä jokapäivä. Kun töitä tehdään, niin todellakin mennään sata lasissa ja sit sen jälkeen sitä voi alkaa miettiä tyhmyyksiä. Kerran on jopa tokoiltu tärppipäiväisen nartun lähettyvillä ja silti se kelas, et ensin työt ja sitten hupi.
Näin molemmista perspektiiviä hakeneena, niin minulle se nartumaisuus on ailahtelevuutta ja urosmaisuus taas tasaisempia luonteenominaisuuksia. Toki tuokin röyhistelee uroksille ja bongaa kyllä hoteimmat daamit, mutta sellainen se on joka päivä. Nati on taas joskus vähän bipolaarinen, ku ei tiedä millä jalalla sitä on tänään noustu :D
pinacolada
Viestimäärä: 138
Tutuli kirjoitti:
Mä ite oon kyl täysin narttuihminen, en vois kuvitellakaan ottavani urosta. Oon nähny esim. koirapuistoissa niin paljon niitä nartun perässä vouhkaavia ja muille uroksille uhittelevia uroksia, niin ei pal houkuta. Lisäks en varmaan kestäis sitä juoksusten narttujen perään itkemistä ja merkkailua.
Kun tätä mäkin olen tässä miettinyt, kun Enni on aina ollut koirana semmoinen, ettei ole tarvinnut miettiä kenen koiran luokse sen voi päästää. Eri asia, ettei Enni kyllä ole mennyt oikein kenenkään luokse, mutta kuitenkin. Mut kaipa siitä uroksestakin saa kouluttamalla ihan yhdyskunta kelpoisen yksilön. Ootteko te joilla on ollut molempia niin nähneet eroa siinä mitä sille kannattaa opettaa tai miten sitä kannattaa kouluttaa? Mihin asioihin pitäsi erityisesti keskittyä ja mitkä asiat hioa kunnolla kuntoon? Enni on saanut meillä jokseenkin aika vapaan kasvatuksen, koska on aina ollut niin helppo ja kuuliainen (mitään ei ole joutunut takomaan rautalangasta).
shetlanninlammaskoira Abundantia's Pina Colada "Enni" (vanhempien luona)
BLOGI
Rommitus
Viestimäärä: 378
CaraMelli
Viestimäärä: 653
Rose
Viestimäärä: 866
Minäkin olen varmaan niitä narttuihmsiä. Tai en tiedä. Lilliä valitessa ratkaisi sukupuoli, kun sain valita soopeliuroksen ja nartun välillä. Ja Lilli olikin paljon kipakampi tapaus kuin veljensä, joka jäi aina siskojen jalkoihin niiden riehuessa. Konkreettinen todiste videon muodossa! Tuossa siis Lilli ja Asta-sisko painivat, ja Nemo-veli jää kirjaimellisesti jalkoihin ja on muutenkin vähän out. Oi, pentuvideot! <3
Annsku
Viestimäärä: 236
Meillä on kaikki eläimet olleet aina narttuja, joten en voi kuvitellakaan ottavani urosta, oli eläin mikä hyvänsä. Jotenkin se tuntuis vaan hassulta, jos se eläin ois uros, en tiedä miksi :D
Meillä on ollut tässä viikon mittainen taistelu alakulmurin kanssa, ja vihdoin se luovutti ja päästi irti!
chelle
Viestimäärä: 555
Seuraavana meille tulee narttu. Nuutti ja Wäinö eivät nykyiselläänkään tule mitenkään hyvin toimeen, joten kolmatta urosta en halua joukkoon lisätä, varsinkin kun tuleva koira on poikia semmoset 15 kiloa painavempi. Saa nähdä miten nopeasti uusi kakara lähtee sterkattavaksi, kuinka nopeesti palaa hermot juoksujen kanssa.
Mites teillä, joilla on leikkamattomia uroksia ja narttuja saman katon alla, hoidetaan juoksuaika? Meillä Wäinö menettää pallinsa joka tapauksessa, Nuutilta ne lähtee vaan pakon edessä. Mitään sairaita sekarotusiakaan ei olisi tarkotus teettää.
Meillä Nuutti päätti sitten ruveta paineistumaan luoksetulopysäytyksen käsimerkistä. Ei mitään ongelmaa siinä liikkeessä ollut pariin kuukauteen, mutta eiköhän sekin pitänyt pilata ennen kisoja. Saapa taas nähä miten me tämä ongelma saadaan selätettyä, vai saadaanko mitenkään. Melkonen ihme on jos tämän koiran saan EVL:ään nostettua.
CaraMelli
Viestimäärä: 653
Din
Viestimäärä: 215
Neldan kanssa harrastellaan taas enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Harmittaa, vaan kun työt tuntuvat vievän niin tuhottomasti tunteja vuorokaudesta, ettei oikein jaksamista aina ole. Agilityssä ollaan nyt käyty x 1/vko ja EHKÄ huhtikuussa mennään möllikisaan. :D Tokoakin ollaan treenattu ahkerasti ja toivottavasti AVO-kokeet olisivat muutaman kuukauden sisään edessä. Sitten voitaisiin alkata tosissaan treenata korkeampien luokkien liikkeitä, vaikken uskonutkaan, että me ALO:a korkeammalle koskaan päästäisiin. :) Neldan kanssa toukokuussa ohjelmassa myös oikeiden lampaiden paimennusta, jee. :D
chelle: Mehän edetään Neldan ja Nuutin kanssa ihan samaan aikaan tokossa. :D Meilläkin on AVO:n liikkeet kuta kuinkin kasassa (hienosäätöä toki vielä!) ja palkkaamattomuutta + koemaisia treenejä noin muutenkin pitää ottaa. :) Toivoisin, että saataisiin kevään, kesän korvalla AVO-luokan kokeet korkattua, mutta vähän meinaa omistaja jänistää.
CaraMelli: EVL = erikoisvoittaja-luokka tokossa eli tottelevaisuuskoulutuksessa, korkein mahdollinen luokka. :) Tokossa alin luokka on ALO = alokas, seuraava AVO = avoin, sitten VOI = voittaja ja viimeiseksi tuo EVL.
p.s. Meela on superkaunis! Tuollaisen merlen kun saisi. :)
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28242 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545792 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 07:15) |