Koirat.com

^Ihan fiskarsseilla saksin. Yllättävän siisti tuli kyllä :)

mitä harrastatte lappalaistenne kanssa? oon tässä mietiskellyt että mikähän olis meidän nuorimmaisen (pian 11kk) laji..
vauhtia pitäisi varmasti olla,koska tuo on niin energiaa pursuava että sitä riittää vaikka muille jakaa.. olisiko ideoita? agilityä kokeillaan kyllä,jahka ikää tulee hieman lisää.. mutta mitä muuta suosittelisitte?

toko1 kurssi on tällä hetkellä menossa ja onhan se kivaa meidän mielestä, mutta jotenkin tuntuu että molemmat kaipaa jotain missä olis enemmän jotain äksöniä,eikä pilkun viilausta.. :) toki tuo toko menee aina siinä sivussa,mutta "päälajiksi" olisi kiva keksiä jokin muu..

Rukan kanssa harrastetaan tällä hetkellä lähinnä koiratanssia ja tokoilua. Aiemmin harrastuksiin on Rukalla kuulunut tällä hetkellä tauolla olevat pk-jälki ja agility. Myös hakua on Rukan kanssa kokeiltu. Kitan kanssa harrastetaan tällä erää tottista, koiratanssitemppuilua vähän mielenvirkisteeksi ja odotetaan kovasti maan sulamista, että pääsee taas ajamaan pk-jälkiä sekä verijälkiä. Kitalla on myös agilityä tällä erää tauolla, kun ei olla ryhmiin mahduttu.

En tiijä kyllä että kuuluko tää tälle palstalle, mutta tahtosin tietää teidän muitten lapinkoirien omistajien pennun leikkimisestä.. Musta tuntuu että Mintulla on turhankin rajut leikit kaikkien koirien kanssa. Varsinkin Minttua nuorempia koiria Minttu höykkyyttää ihan miten tahtoo ja näkee että pienemmällä käy kipeää.. Ja isommat koirat sitte alistaa ja ärähtää ihan kunnolla Mintulle.
Oon koittanu sitäki että otan Mintun vierelleni rauhottumaan ja sitte ku on rauhotuttu pääsee takas leikkimään. Mutta sama meno jatkuu. Alkaa säälittään toiset koirat, ku tuntuu että duracel-koiralta ei ikinä lopu patterit.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia vai onko mulle vaan sattunu harvinaisen energinen (mutta erittäin rakas ja ihana) karvaturri..?

Pentuna Mimmin leikkikavereita olivat lähinnä tuttuni berninpaimenkoirat, jotka ovat onnekseni erittäin kärsivällisiä ja ystävällisiä. Koska Mimmillä ei juuri muita koirakokemuksia ollut, se haukkui ensimmäisillä kerroilla isompiaan kirjaimellisesti vaahdossa suin.Lisäksi se näykki bernejä korvista. Eikä sitä saanut loppumaan. Pikkuhiljaa Mimmi oppi rauhottumaan ja nyt toisten koirien kanssa menee mukavasti, vaikkakin ohitukset menevät vielä kiskomiseksi...
Pienempiään koiria Mimmi ei pentuna oikeastaan tavannut. En tiedä, miten olisi käynyt... Vasta kun se oli vajaan vuoden, naapuriin muutti pystykorvan pentu, joka on tätä nykyä Mimmin paras koirakaveri.

Joo, just tuota korvissa repimistä on paljon.. Aiemmin aikuinen koira oli tosi hyvä ystävä Mintun kanssa ja oli mukavat leikit. Nyt tämä isompi koira ärähtää Mintulle kun Minttu haluaisi leikkiä. Pienen pennun kanssa leikkessä Minttu on koko ajan toisen korvassa kiinni ja pentu huutaa ku päätä leikattas. Toivottavasti Minttukin rauhoittuu leikeissään pian. Muuten Minttu on oikein kiltti ja ihmisrakas koira (kaikkia pitäisi päästä tervehtimään ) Mitä nyt välillä innostuu testailemaan hampaitaan joka paikkaan

meidän tuo pian 11kk urospentu repi pienempänä AINA tuon vanhemman (narttu)kauluria.. Loppujen lopuksi raukkaparalla ei ollut kauluria enää ollenkaa..
Nyt kun pentu on tuota isompi niin leikit on enemmän painimista,niin on kauluri päässyt kasvamaan..
Vieraiden koirien kanssa en anna noiden leikkiä,pelkkien tuttujen kanssa.. Vanhempi ei leiki kuin tuon meidän pennun kanssa,mutta pentu leikkii kaikkien kanssa joidenka vaan annan..
Aina on leikkinyt tosi nätisti,mutta nyt kun ikää on tullut ja jos leikkikaverina on toinen uros niin saattaa joskus vetästä herneet nenään ja sit vähä jurputetaa,mutta ei mun tartte ku huutaa 'hei' tms.. ni saman tien vaihtuu pusuiksi..
(meidän poika on ihan mielettömän kova jakelemaan muille koirille pusuja) ;)

Koiralla oli julmettu karvanlähtö, ja taakse pöksyihin jäi sellaisia vielä sellaisia pitkiä haivenia killumaan. Meninpä sitten leikkelemään sitä takaliston karvaa "käytännölliseksi".

Ei ois ehkä kannattanu, peräpää on nyt niinku se kuuluisa kananp**se

Nooh, kyllähän se siitä kasvaa...

Meidän Lilli (14vk) on kans yks duracell pentu =P Suht nätisti se kyllä osaa leikkiä muitten kanssa. Tosin Bellaa se aina vetää hännästä tai housukarvoista ja Bella ei oikein osaa ärähtää sille että lopeta.. Lopputuloksena Lilli moppaa lattioita Bellalla Mutta kun molemmat on samalla aaltopituudella, että nyt leikitään, ni sitten ne nujuaa ja juoksee ympäriinsä ihan kiltisti =P

Meidän koiralla oli aina se ongelma pentuna, että sen leikkikaverit olivat suurempia ja yhtä riehakkaita (tai riehaampiakin) kuin se, joten allehan se aina jäi. Silti penikka leikki vaan innoissaan, vaikka kokoajan lensikin selälleen/ lytistyi toisen koiran alle. Kivaa oli. Jossain vaiheessa se oppi toisten koirien etujalkojen puremisen/näykkimisen. Ei yksikään koira ole vielä alkanut sille siitä rähisemään, ihmettelen kyllä. Nyt edelleen liki 3-vuotiaana se edelleen harrastaa tuota "paimentamista" lähempien koirakavereidensa kanssa.

Meillä Somalla oli pienenä aika rajut leikit kaverini saksanpaimenkoiran kanssa. Moni ohi kulkija oli aivan varma että koirat tappavat toisensa kun ne leikkivät. Nyt iän myötä ainakin omasta mielestäni Soman leikit ovat rauhallistuneet. :)

^Haha! Meilläpä kävi tosin:) Kun naapuriin tuli pystykorvan urospentu, Mimmi ja se leikki aika rauhassa, koska pystis oli niin nuori ja väsy nopeesti. Nyt, vuotta myöhemmin, mä ite pelkään joskus että jommaltakummalta menee niskat kun ne painii... Mutta koirilla on hauskaa:)

Tämä ei nyt ole lapinkoirasta esimerkki, mutta vanhemmilla oli opaspentu Kiko tässä vielä joku aikaa sitten, ja silloin kun se meille tuli, myös sukulaiset otti suomenlapinkoirapennun samaan aikaan. Pojat oli kummatki siis ihan samanikäisiä, muutama päivä ikäeroa.

Alkuun kun ne leikki ja välillä meno oli tosi hurjaa, ajateltiin että antaa niitten selvitellä välejään ja leikkiä, kyllä ne oppii kun toinen vingahtaa ja osaa sitte leikkiä nätimmin. Kiko kasvoi näistä kahdesta tietty nopeammin ja oli painavampi. Muutenkin leikkityyli muuttui koko ajan häiritsevämmäksi eikä Kiko päästänyt irti vaikka lapinkoira kuinka vinkui ja itki. Sitten mentiin aina väliin, mutta koska alusta asti ei oltu kontrolloitu niiden leikkiä (ainakin luulen että se oli ongelma) Kiko kerran ja aika useinkin veti muita koiria niskanahasta ympäri koirapuistoa (näitä omia siis) Ja jos yritti mennä väliin niin se vain juoksi lujempaa ja samalla oli toisen koiran vain mentävä perässä. Suomenlapinkoiraakin se raahasi niskasta ulkona ja se oli ihan kamalan näköistä. Ei se välittänyt yhtään vaikka toiseen sattui.

Jälkeenpäin ollaan kyllä mietitty kovasti mitä sen kanssa olisi pitänyt tehdä toisin. Olisiko se vain riittänyt että oltain erotettu koirat ja annettu rauhoittua kunnolla ja kokeilla sitten uudestaan. Lopulta nämä kaks eivät enää leikkineet yhtään (ihmisten toimesta, koska niillä meinas tulla tappelu). Niin ja nyt Kiko on valmistunut oppaaksi eikä asu enää vanhemmilla.

Toivon ettei teillä ole yhtä kurjaa pennun kanssa. Ainakin tällä ikävällä kokemuksella kannatan sitä että pidät huolta siitä ettei pentu liikaa saa kurmottaa toisia pentuja. Tämä labbishan ei kyllä uskonut vanhojakaan koiria joilla pitäisi olla auktoriteettiä. Se haastoi nekin kyllä ihan täysillä, mutta jos meni liian vakavaksi niin perääntyi kuitenkin. Viimeiseen asti silti yritti olla pomona.

Vähän sekava viesti, mutta siinä tuollainen ikävämpi esimerkki.

Hei,

Pähkäilen kuumeisesti lapparin ja mittelspitzin välillä. Voisitteko hieman auttaa muutamassa kysymyksessä:

1. Lappari & kerrostalo. Jotkut tuntuvat teilaavan, jotkut taas sanovat että lappari sopeutuu mainiosti kerrostaloon, kunhan tietenkin liikunnantarpeesta & aktivoinnista huolehditaan. Täällä kellään kerrostalossa lapparia? Onko lapparilla jotenkin erityisen paksu turkki vrt. "normi" pystykorvat esim. juurikin saksanpystykorvat tms.? Oletteko saaneet paheksuvia katseita kun pidätte lapparia kerrostalossa (eihän niillä katseilla väliä tietenkään ole, jos tietää että koira viihtyy - mut ihan mielenkiinnosta). Niin monilla tuntuu lappari kuitenkin olevan (valitettavasti?) ihan ulkokoirana, että tuntuu, että onkos tämä rotu nyt ihan omiaan sittenkään muualle kuin maaseudun rauhaan.

2. Miten helposti "liikutettava" lappari on? Haluaisin koiran, joka on suhteellisen helppo ottaa mukaan matkaan, kauppareissulle, autoon jne. Yleisesti ottaen, onko n. 10cm säkäkorkeuden ero (lappari se n. 45-50, mitteli siinä 35~ hujakoilla) niin suuri, että siksi kannattaa valita pienempi koira? (jos nyt ymmärsitte :)). Olen rotuun aivan ihastunut, ja haluaisin koiran joka on "koiran kokoinen", toisaalta taas mietin, onko lappari jo liian iso koira kerrostalo jne. elämään.

3. Uros vai naaras? Uros olisi ensisijainen toive, onko luonteissa suuria eroja sukupuolten välillä?

Toivottavasti pohdintani ei vaikuta liian sekavilta, en tehnyt "rotukyselyt" kohtaan uutta keskustelua kun kaikki kysymykset koskevat oikeastaan suoraan lapparia.

^Minulla on ollut kerrostalokoirana suomenlapinkoira ja lapinporokoira (nykyään asumme rivitalossa). Suurella osalla tuttavistani on myös lappalaisrotuisia kerrostalokoirina. Ongelmia ei sen suhteen ole ollut. Kyllä se lappalaiskoira soveltuu kerrostaloon ihan siinä kuin mikä muukin, mutta haukkuherkkänä rotuna kannattaa haukkumattomuuden opettamiseen panostaa heti pennusta. Minulla nuo eivät hauku edes ovikelloa, eikä nykysin tuossa rivitalopihalla ollessaan ohikulkijoita tms.

Minulla nuo on kulkeneet mukana vähän kaikkialla. Aikanaan kun ei autoa omistettu, kuljettiin busseilla. Entisen asunnomme "lähikaupan" edessä oli koirahäkit, joten lenkinvarrella monesti koirat tuli jätettyä noihin lukollisiin häkkeihin kaupassakäynnin ajaksi. (Ilman lukollisia häkkejä en koiraa kaupan eteen jättäisi, enkä suosittele muillekkaan.) Junassa ollaan kuljettu pari kertaa kun on käyty reissussa Oulu-Helsinki-Oulu. Helsingissä myös paikallisbussissa menty, samoin kuin lähijunissa. Sujuvasti nuo minulla on mukana kulkeneet, mutta kaippa se on vähän asennekysymys. Ja lisäksi opetus, se kuinka helppoa koiran kanssa on kulkea kytkeytyy yleensä pitkälti koulutusasioihin, miten koira osaa olla.

Itse olen urosihminen, molemmat kotona asuvat minulla on uroksia. Narttuja on ollut aina välistä hoidossa erinäisiä aikoja parista päivästä useisiin kuukausiin. Karkeita yleistyksiä sen verran, että nartut usein ovat hitusen pehmeämpiä, urokset herkemmin pörhistelevät muille.

Paljonko rotu "vaatii" liikuntaa, voisiko sanoa että "normaalia" aktiivisempi vai miten?

Pystyn realistisesti ajatellen tarjoamaan sen vähintään tunnin kunnon lenkin joka pv (jollei nyt kipeenä ole) ja siihen 15-30min aamu,iltapv,ilta pissatukset päälle. Varmasti usein kyllä reippaasti enemmänkin kuin sen tunnin, mutta lähtökohtaisesti sen. Kannattaako näillä määrillä lapparia vielä ottaa? Jos siis puhutaan ihan liikunnasta, toki muuta aktivointia sitten vielä päälle. Olen ymmärtänyt, että keskiverto lappari ei ainakaan hulluna seinille heti hypi, jos vähän lepsumpi päivä tulee joskus väliin?

Puuh... On tää kyllä vaikeaa :)

Siitä olen lukenut, että lappari on omalla tavallaan itsenäinen. Miten tämä näkyy teillä? Onko koira mieluummin omissa oloissaan sisällä kuin jaloissa makoilemassa tai silitettävänä? :) Miten seurallisiksi yleisesti ottaen kuvailisitte lappareita?

Kiitos taas vastauksista.

^Yleensä noin tuntia pidetään päivittäisenä miniminä, mutta eipä tervepäisen ja rauhoittumaan opetetun aikuisen pitiäisi seinille hyppiä vaikka siihen ei aina kerittäisikään (sairauden tms takia). Minulla nuo menee sen pari-kolme päivää hyvinkin vähällä lenkityksellä jos on kipeänä molemmat oltu, mutta kyllä sen sitten näkee että kun päästään sitten kunnon lenkille, niin tarvetta jo on hyvinkin. Yleensä jos lenkit jää vähemmälle, koitetaan keksiä sisäaktivointia enemmän. Reenaillaan höpöjuttuja, laitetaan pulloon sivuun reikä ja namiaktivointiautomaatti siitä, tai sitten piilotellaan nameja tms.

Meillä nuo ovat sisällä mielellään kyllä rapsutettavana tai sitten leikitään, mutta ovat myös tottuneet siihen, että aina niitä ei jalkoihin kaivata. Jalkoissa eivät enää usein makoile kun on tietokonetuolilla tullut niin usein rullattua karvojen päälle. Itsenäisyys näkyy usein ennemmin ulkona irtoamisessa. Lappalaiset eivät välttämättä suinkaan jaloissa pyöri, vaan irtoavat helposti kauemmas. Luoksetulo ja mukana/lähellä pysyminen onkin yleensä tärkeä opettaa, jos haluaa koiraa pystyä irtipitämään.

Oon lukenut suomenlapinkoirista jonkin verran, mutta kysäisempä teiltä nyt pari niihin liittyvää kysymystä...

-karkaileeko paljon?
-kuinka paljon karvanhoito vaatii?
-haukkuuko kuinka herkästi?
-kuinka suuri miellyttämisenhalu on?

kiitos jo valmiiksi vastauksista..

^Me asutaan maalla, ja Mimmi- narttu asuu pihalla, eli tilanne saattaa olla vähän toinen, kuin joillain muilla lapparin omistajilla. Mimmi ei karkaile yleensä pihasta, jos pitää irti. Pentuna se harrasti naapurivierailuja enemmän ja lähtee joskus edelleen omin luvin pellolle kattelemaan lintuja, mutta tulee kyllä huudellessani takasin. Aika helposti "irtoaa" metsässä eli ei pysy helposti lähellä, mutta hyvällä luoksetulokoulutuksella se ongelma on poistettavissa. Miellyttämisenhalusta, riippuu vähän mitä sillä ajatellaan. Mimmi ei tee mitään kovin innokkaasti, ellei siitä ole sille hyötyä tai ellei se ole sen mielestä erityisen kivaa. Motivointi on aika vaikeaa, mutta se saattaa johtua siitä, että palkkasin sitä pentuna liian tiuhaan makupaloilla. Lelu ja rapsutus ei yleensä kiinnosta, mutta makupalalla saa huomion vielä hyvin.
Pihalla Mimmi vahtii, eli haukkuu ohikulkijat, autoja ei yleensä. Vielä vuosi sitten haukkui usein tylsistyessään lintuja, mutta nyt sekin on vähentynyt. Joskus, kun naapurin koiratkin haukkuvat, Mimmi saattaa pitää lyhyen räksytyskonsertin. Sisällä Mimmi käy parin päivän välein pari tuntia eikä koskaan ole haukkunut sisällä. Innostuessaan, leikkiessään tai "metsästäessään" ei hauku juuri koskaan.
Karvanhoitona meillä on harjaus kerran viikossa tai kahdessa ja pesu tarpeen vaatiessa 1-2 kertaa vuodessa. Hyvänä on turkki pysynyt. Kesällä joutuu tutkimaan turkkia useammin punkkien takia. Karvanlähtöaikoina harjaan tiuhempaan.

Kiitti vastuksesta :)