Welsh corgit - osa 2
dinski
Viestimäärä: 1209
Leppoisaa -blogi
dinski
Viestimäärä: 1209
jacknasty
Viestimäärä: 396
Ensi maanantaille on varattu kastrointiaika, jota hyvä tovi pohdittiin ennen kuin päätös tehtiin. Watsonilla on ollut lenkeillä pää aivan hormonihöyryistä sekaisin, lipittelee tyttöjen pissoja minkä kerkiää ja merkkaa kahden metrin välein ruohonkorsia. Selvästi on paljon juoksuisia narttuja lähistöllä ja tuo on vaikuttanut stressaantuneelta. Kyseltiin kasvattajan mielipidettä ja neuvoi odottelemaan vielä, ellei poika ala lisäksi räyhäämään muille uroksille, ja no. Eipä siinä kauaa mennyt. Watson tykkää laittaa nuorempia poikia lyttyyn ihan kuus nolla ja vähän remmirähinääkin ehti alkaa esiintyä. Laitettiin uusi viesti kasvattajalle ja oli samaa mieltä, joten nyt on sit leikkausaika varattuna. Toivottavasti menis hyvin eikä paranemisaika olis pitkä!
Dinski, miten teillä Leppo parani leikkauksesta ja onko ollut jotain muutoksia käytöksessä tms.? Mua etukäteen arvellutti, kun olin kuullut tarinoita miten koiran luonne on muuttunut kastroinnin jälkeen ja koira on pehmentynyt kovasti. Vähän jännittää edelleen, mutta toivon ja uskon että meillä menis kaikki hyvin. Vaikka tuo on välillä rasittavan itsepäinen niin tykkään siitä tuommoisena.
Tässä vielä pari uusinta kuvaa! Watson ja 1-vee kakku sekä ihan pari päivää sitten metsälenkillä otettu kuva.
dinski
Viestimäärä: 1209
Leppo parani leikkauksesta tosi hyvin. Ekan päivän nukku hyvin liikkumattomana ja vinkui, ja kakkasi lattialle (jopa kyljellään maatessa tuli kakkaa ) mutta aamulla nukutuskrapuloista selvinneenä oli jo paljon parempi. Haava ei meil vuotanut yhtään, mutta kivespussit oli tosiaan ihan mustelmilla (ja tikkien aluekin yhdessä vaiheessa) ja vähän turvoksissa, mutta siitä ne parani päivä päivältä. Joitainhan ne tikit häiritsee enemmän et joutuu pitämään kauluria tai muuta suojaa koko ajan, meillä mentiin jo tokana päivänä ilman kauluria sillon kun oltiin paikalla vahtimassa. Yöt ja yksinolot potta oli päässä.
Meillähän kastroinnista on kuitenkin "vasta" kaks kuukautta, että joitain muutoksia saattaa vielä ilmeentyä. Mutta narttupissojen lipittely loppu samantein ja merkkailu on vähentynyt pikkuhiljaa, nykyään Leppo pissaa lenkin aikana n. kolmesti.
Luonteessa en oo vielä ainakaan havainnut mitään ihmeempiä muutoksia, mutta edellisellä koiralla kastroinnin jälkeen oli semmonen epävarma vaihe, oli siis pieni ajanjakso jolloin oli normaalia varovaisempi ja vähän epäileväinen uusia asioita ja koiria kohtaan (varmaan hormonitoiminnan muutokseen liittyy hassuja tuntemuksia) mutta se sit tasaantui. Lepolla oli tossa kyllä vielä viikko sitten meneillään semmonen kausi että jännitti mm. avon kotiintuloa ja ahtaassa eteisessä oloa avon kanssa, luikki varovasti aina pois. Mut sekin on nyt lakannu. Ei ole ainakaan vielä muuttunut herkkikseksi tuo herra, vaikka nöyrä olikin jo valmiiksi.
Toivottavasti teilläkin sujuu leikkaus ja paraneminen mutkitta! Simppeleitä leikkauksiahan nämä kastroinnit useimmiten on.
Leppoisaa -blogi
ccorr
Viestimäärä: 214
Me oltiin ekoissa rallytokokisoissa viime viikonloppuna ja saatiin 87 pistettä eli hyväksytty tulos napsahti! Vähän tuntu neitiä jännittävän ja häkki houkutteli turvapaikkana mutta yllättävän hyvin silti meni ite suoritus. Ei oltu kunnolla treenattu vähään aikaan että olin enemmän kuin tyytyväinen :D
Mä muuten taisin bongata sut dinski suomen welsh corgit -ryhmästä Facebookissa, tai kuvista ja Lepon nimestä päättelin :D
dinski
Viestimäärä: 1209
Onnea kisamenestyksestä!
Leppoisaa -blogi
kianen
Viestimäärä: 46
tanwen kirjoitti:
Terppa! Täällä kirjoittelee ihan uusi naama koirafoorumilla. Olen heinäkuussa 19 täyttävä tyttö Seinäjoen suunnalta ja poden ankaraa corgikuumetta, joka ei ota väistyäkseen. Mulle on ollut jo kauan selvää, että koiran hankin sitten kun muutan omilleni ja elämäntilanne pennun sallii.
Oikeastaan palava innostus corgeihin lähti liikkeelle kolme vuotta sitten, kun istuin eläinklinikalla marsuni kanssa odottamassa omaa vuoroamme. Odotustilassa oli samaan aikaan aivan ihastuttava punainen corgi. Lähdin ottamaan enemmän selvää tästä huvittavasta rodusta ja se vastaa kaikkia ihanteitani - kätevän kokoinen, mutta kuitenkin aktiivinen pieni suuri koira, aivan täydellinen! Nyt voin vaan odotella sitä, että oman pemupojan hankinta osuu kohdalle. Mun olisi tarkoitus lähteä poikaystävän kanssa puolentoista vuoden päästä opiskelemaan, mikäli vain päästään haluamaamme kouluun. Sitten oltaisiin jo lähempänä omaa kookia.
Ekaksi koiraksi pemulainen olisi tulossa. Aiempaa kokemusta koirista löytyy, muun muassa labradorinnoutajan ja bichon havanaisin hoidosta, eli ihan erityyppisistä hauvoista. Tämä odottelu on ihan sietämätöntä, eikä yhtään auta, että söpöstelen täällä teidän makkaroita... No, ainakin se vaan vahvistaa kiintymystäni pemuihin ja opiskelen jo nyt etukäteen mahdollisimman suurella innolla kaikkea koulutukseen sun muuhun liittyvää!
Onneksi on nuo marsulan kolme asukkia, edes jotain mitä pussailla.
Kappas, löysin itseni ensimmäisestä ketjusta neljän vuoden takaa kirjoittelemasta. (Ylläpito poistakoon tuon vanhan käyttäjän jos tuplatunnuksista jotain haittaa on.)
Päivitystä tilanteeseen on tosiaan tapahtunut. Ikää mittarissa tällä hetkellä 22 ja ollaan tuon avon kanssa viime vuodesta majailtu pääkaupunkiseudulla opiskelemassa. Tulevaksi syksyksi olis maisemanvaihtoa toivottavasti tiedossa ja sitä silmällä pitäen on myös pentuasioita hippasen sörkitty etenemään. Mitään varmuutta koirulin tuloon ei vielä ole, mutta jos kaikki nyt oikein hulahtaisi nappiin, niin mahdollisesti täällä voisi kirjoitella koiranomistaja alkusyksystä. Katsotaan ja toivotaan.
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia pennunhankintaprosessista. Kauanko jouduitte pentua metsästämään ja sitä rataa?
Marsulassa sheltie Mörkö ja peruaani Muksu
_Kisse_
Viestimäärä: 574
Meillä taisi mennä yhteensä puolisen vuotta päätöksestä hankkia pentu, siihen että nyytti oli vihdoin sylissä. Käytiin rotujärjestön kautta katselemassa kasvattajien kotisivuja ja niille keillä oli pentusuunnitelmia tiedossa, laitettiin maililla tietoja itsestämme. Maximin kasvattajan kanssa juteltiin pitkät pätkät, aina pentujen syntymään saakka ja siihen asti kunnes hän teki valinnan (pennut oli silloin n. 3 viikon ikäisiä). Onneksemme hän päätyi meihin yli 40 halukkaan joukosta ja nyt Maxim-corgi onkin jo yli 1-vuotias teini
Onnea pennun etsintään!
- maatiaiskisu Sulo Sigmund Mauritzio s. 22.11.2012-
dinski
Viestimäärä: 1209
Me alotettiin yhteydenotot kasvattajiin loppusyksystä ja alkukesästä saapui sitten lopulta se oma pentunen, eli n. puol vuotta tai vähän päälle täälläkin meni ennenkuin se tallusteli täällä kämpässä ja pissi lattioille. Meil oli vähän epäonnea noissa pentueissa, monta kertaa jäi emä tyhjäksi, astutus ei onnistunut tai tuli liian vähän pentuja/väärää sukupuolta. Olikohan se joku 12.-15. pentue mikä lopulta sitten tärppäsi. Eli aika monta yhteydenottoa kasvattajille ja kotisivujen päivittäistä selailua ja pettymyksiä. Mutta Leppo on ollut meille ihan täydellinen, eli olen tyytyväinen että asiat meni miten meni. <3
Leppoisaa -blogi
kianen
Viestimäärä: 46
_Kisse_ kirjoitti:
Onneksemme hän päätyi meihin yli 40 halukkaan joukosta
Yli neljänkymmenen! Olen kyllä valmistautunut siihen, että muita halukkaita takuulla tulee löytymään, mutta että mahdollisesti jopa noinkin paljon. Huh! Täytyy vain luottaa siihen, että kun antaa vilpittömän ja rehellisen vaikutelman omana itsenään niin se riittää ja lopulta palkitaan.
Kiitos vastauksista ja tsempeistä!
Marsulassa sheltie Mörkö ja peruaani Muksu
syntaksivirhe
Viestimäärä: 1594
FI RU EE MVA BALT EE LV LT JMVA "Roxie" (n) 1/14 -sijoituksessa-
_Kisse_
Viestimäärä: 574
Kannattaa vain olla rehellinen nin kyllä kasvattaja sen huomaa. Itse kysyinkin jälkeenpäin kasvattajalta, mikä sai hänet valitsemaan meidät ja vastaus oli, että olimme niin tavallisen ja rehdin oloinen pariskunta, että sen vuoksi oltiin eduksemme
Ja jos antaa hyvän kuvan kasvattajalle, hän varmasti on sinuun yhteydessä uudelleen vaikkei pentuja heti tulisikaan!
- maatiaiskisu Sulo Sigmund Mauritzio s. 22.11.2012-
jacknasty
Viestimäärä: 396
Mutta maaliskuun lopulla saatiin _Kisse_:n tavoin tietää, että meidät oli kasvattaja valinnut omistajiksi (silloinkin oli varmaan se 40 ihmistä jonossa...). Ja tuskin oltais pentua saatu, mutta meille kelpasi fluffyturkkinen eikä niitä ollut kukaan tajunnut kysellä Mutta pentujen saatavuus vaihtelee varmasti paljon, kuten muut jo ovatkin sanoneet.
Noniin, täällä herra Watson makaa nukutusaineista pöhnää tuossa vieressä lattialla. Kieli kuivana korppuna ulkona, raukka. Leikkaus oli mennyt hyvin. Puolen yön maissa kuulema saattaa herra heräillä sen verran, että pitäs pissille päästä. On tuossa nyt alustaa, että voi siihen laskea jos ei ulos ehditä. Saatiin kipulääkettä ja kauluri mukaan. Mä jo niin nään mikä show tosta kaulurista tulee....
Mutta noottia saatiin lekurilta: Watson on laiha! Kamala sentään. Oon ollut niin varovainen lihomisen kanssa - kun tuo syö mitä vaan ja koska vaan ja miten paljon vaan - että on mennyt liiallisen varovaisuuden puolelle. Watson painoi tänään mitattuna 11,3 kiloa ja olisi varaa nostaa painoa. No, nythän tuo saattaa leikkauksen jälkeen olla muutenkin taipuvaisempi lihomiseen, joten varovasti nostellaan täällä ruokamäärää ja seurataan painon nousua. Mutta ai kamala mikä huono omatunto, mamma antanu toiselle liian vähän ruokaa
dinski
Viestimäärä: 1209
Leppo painaa tällä hetkellä 13,8kg ja on aika sopiva, välillä katon että täydellinen ja välillä taas näyttää vähän pöhöttyneeltä. Mut meillä on nyt kastroinnin jälkeen pudotettu nappulamäärää vähän, tuntuu että hieman on ravinnontarve pienentynyt. Eiköhän Watsonillekin pian tule lisää massaa, jos ihan pikkusen vaikka nostaa ruokamäärää.
Leppoisaa -blogi
jacknasty
Viestimäärä: 396
Hei apua! Toi kauluri ei riitä, Watson pääsee taipumaan niin että saa nuoltua alapäätä. Askarreltiin ensi hätään boksereista pöksyt (en oo ikinä nähnyt noin masentunutta koiraa). Vähän väliä yrittää päästä nuolemaan. Soitetaan aamulla eläinlääkärille, et mikä auttaisi - pidempi muovikauluri, vai pitäskö hakea Mustilta ja Mirriltä semmonen pehmee "pelastusrengas"-kauluri. Kyselin Facen corgiryhmässäkin, sitä jotkut suositteli. Eikä tarttis törmäillä seiniin ton muovisen kanssa.
dinski
Viestimäärä: 1209
Leppoisaa -blogi
syntaksivirhe
Viestimäärä: 1594
Saanko esitellä Jopen haavapuvun... Kultsulle kyhäsin omista vanhoista uikkareista puvun, en jaksanut ostaa semmoista haavakauluria muutaman päivän takia. Ja noi oli päällä vaan sillon kun ei ollu ketään vahtimassa (yö/yksinolo).
FI RU EE MVA BALT EE LV LT JMVA "Roxie" (n) 1/14 -sijoituksessa-
jacknasty
Viestimäärä: 396
Watsonilla on nyt se ell:tä saatu alkuperäinen muovikauluri (isompaan ois tosiaan jo kompastunut) ja lisäks kävin ostamassa narttujen juoksupöksyt. En luota siihen, että ois vaan jompi kumpi, tuo on niin kiinnostunut vielä haavasta ja koittaa päästä käsiksi. Ulkona tietty mennään ilman mitään. Mut ihanan hyvin on toipunut, ainakin mieleltään - pirteä ja iloinen poika. Sen suurempia muutoksia en oo havainnut vielä merkkailussa tai muussa, mutta niiden aika onkin vasta myöhemmin. :)
Mietitään, että raaskisko tuon jättää yksin huomenna jotta päästäis hetkeksi kurkkimaan vappuhulinoita kaupungille. Se saa juotua kaulurin kanssa, eikä se nyt millään voi kahdesta suojasta päästä tikkeihin läpi ja käsiksi, eihän... Toi on kyllä just semmonen et se selvittää mitkä vaan No ei kyllä, eiköhän sen voi jättää muutamaksi tunniksi. Kaksi kokonaista toipumispäivää kuitenkin takana, eli sama jos "normaalit" työssäkäyvät leikkuuttaisi koiran perjantaina ja menis maanantaina töihin. Me kun ollaan tällaisia opiskelijoita niin nysvätään kotona vaan ja höperöidytään koiran kanssa.
dinski
Viestimäärä: 1209
Varoituksen sananen corgia harkitsevalle: harjasin Lepon kyljet ja pyllyn eli vaan puolet koirasta.
Vaihtaako muiden makkarat jo kesätukkaan? Leppo näyttää tosi paljon laihemmalta nyt kun oon ahkerasti harjaillut irtoavaa alusvillaa pois.
Leppoisaa -blogi
_Kisse_
Viestimäärä: 574
- maatiaiskisu Sulo Sigmund Mauritzio s. 22.11.2012-
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 02:00) |