Koirat.com

^ Yleensäkkin annoin esimerkin että jos näin on kannattaisiko kokeilla muuta. Tokihan monet koirat jotka stressaavat jotain tilannetta kokevat turvaksi, esim; sen vessa ja mielellään sinne hakeutuvat koska ovat turvassa niiden mielestä. Tarkoitin sitä että näitäkin tapauksia voidaan kouluttaa niin että koiran hermot eivät mene. On kuitenkin eri asia onko koira "heikko" hermoinen vai saako se hepulin. Tosin molempiin on suht samat koulutus keinot, mutta koiran fysiologinen reaktio on eri ja silloin toimitaan eri tavoin koska koiran motivaatio siinä tilanteessa eria sioihin on kiinni siitä kummasta on kyse. Toisottavasti en nyt kirjoittannut vielä sekavemmin.

Cievä kirjoitti:

Eli minulla seuraava ongelma kaksi vuotiaan saksanseisojani kanssa:
aamuisin (aikaisimmillaan klo 5) jos käännän kylkeä, katson kelloa tms että koira kuulee minun liikkuvan, niin tämä alkaa vinkumaan TODELLA kovaan ääneen eikä lopeta ennenkuin olen käynyt ottamassa niskasta kiinni ja komentanut lopettamaan. Kun olen mennyt takaisin nukkumaan niin alkaa toistamaan tätä joka kerta kun kuulee minun liikkuvan.

Iltaisin viimeinen ulkona käynti on klo 21-23 välillä ja seuraavan kerran aamulla 7-8 välillä joten ei luulisi olevan siitäkään kiinni. Vettä on ja ruokaa saa tarpeeksi ja ulkonakin käydään neljä kertaa päivässä pari lyhyempää ja pari pidempää lenkkiä.

Onko tämä nyt huomionhakua vai mitä?

Osaako joku neuvoa mitä tehdä että lopettaisi?

Cievä kirjoitti:

Tekee samaa myös pitkin päivää..

Tuolla aijemmin tulikin edelliselle kirjoittajalle varmasti hyviä vinkkejä.

Minulla on 8kk vanha pinseri-uros ja näille on enemmänkin kuin tyypillistä tuo vinkuminen, koska halutaan se oma tahto läpi. Kyllästymisen vaivatessa haukotellaan yleensä hyvin näyttävästi ja äänekkäästi venytysten kera. Piippaamiseen en reagoi millään tavalla ennenkuin rauhoittuu. Aamuisin tämä on erittäin raivostuttavaa, koska enhän voi myöhästyä sen takia töistä, että koira ei ole hiljaa, kun on kuullut herätyskelloni. Sängyssä kuitenkin odottelen aina sen aikaa, että pitää naamansa kiinni ja lähtee pois ovelta. Sitten hyökkään salamana avaamaan ovea -> oppii että vinkumisesta ei ole hyötyä. Sama kun mennään ulos, vinkuminen ja ovella jököttäminen ei auta. Ollessaan hiljaa ja tullessaan ovelta pois, lähdetään. Ennen ruokaa ei yleensä piippaa, mutta ravailee hermostuneesti ja käy vähän väliä kyttäämässä vieressä, että millon sitä apetta alkaa tippumaan. Silloin kun rauhoittuu odottamaan edes hetkeksi niin mennään keittiöön. Pikkuhiljaa olen jo huomannut muutoksia, aamuisin ainakin!

Eli siis: Älä huomioi koiraasi positiivisella, äläkä negatiivisella, kaikki huomio mitä koira saa, on sille hakemaansa huomiota!

ps. Joo, kyllä käsken olemaan hiljaa piipatessa jos ollaan yleisellä paikalla odottamassa jotain... Pakko kai se on, kun ei viitsi kanssa ihmisiä saattaa raivon partaalle!

Se on vaan toi pinseripojan loputon kärsivällisyys ;)

Mun koira oli pentuna aika kova piippaamaan/vikisemään .No ensinnäkin ekaksi en kiinnittänyt siihen mitään huomiota ja kyllähän se varmaan auttoikin jonkun verran.Mut oli niin sitkeessä tuo tapa että silti välillä vikisi .Lopulta sitten "karjaisin" aina ku piippas että hiljaa tai ei niin kyllä loppus aika nopeaan.

Minulla on 8kk vanha pinseri-uros ja näille on enemmänkin kuin tyypillistä tuo vinkuminen, koska halutaan se oma tahto läpi. Kyllästymisen vaivatessa haukotellaan yleensä hyvin näyttävästi ja äänekkäästi venytysten kera.

Kuulostaa tutulta :) Mulla on kääpiöpinseri joka tekee juuri tätä samaa kovaäänistä haukottelua sun muuta venyttelyä. Huvittavaahan se on mutta jos se jatkuu pitkään niin alkaa olla todella raivostuttavaa! Meillä on kans tehonnut se ettei huomioi mitenkään, ei negatiivisesti eikä positiivisesti. Uloslähtö on hankalinta koska silloin koira ei malta odottaa sekuntiakaan ja jos heti ei tapahdu niin odotettavissa on oikea haukottelusarja :) Silloin odotan eteisessä niin kauan kunnes koira on hiljaa ja seisoo nätisti paikallaan. Ainakin meillä tämä on alkanut tuottaa tulosta...

Meillä koira harrastaa muutenkin kaikkea omituista ääntelehtimistä esim. jos rapsuttaa itseään niin sillon pitää päästää mahdollisimman kovaääninen ja nautinnollinen kurnutus :)
Maukuminenkaan ei ole meillä mitenkään omituista :)

Rez kirjoitti:

^ Kuka on rankonut koiraa putkeen 5, 10, 15 kertaa? En minä ainakaan. Oma koira ei komenna vinkunalla, sillä vaan pettää hermot kun huomaa että jotain jännää/ahdistavaa/omituista jnejne. tapahtuu. Vinkumista säestää joukko pakkoliikkeitä, kuten ees taas ravaaminen, rapsuttelu ja haukottelu. Kaikilla on helpompaa, kun liitoksistaan repeilevä koira viedään jäähylle rauhoittumaan. Rangaistushan se on, mutta koiran parasta ajattelen. Vessassa se makoilee ja saa pääkoppansa nollattua --> tulee rauhallisempana takaisin eteiseen. Nykyään koira menee jopa mielellään vessaan odottamaan, kunnes pyydän sen ulos. Stressivapaata.

Tämäkö on koiranomistajien tietotaso tänä päivänä?? Kauhistuttaa! Koirat eivät inise, rähjää, tee pahojaan ilkeyttään, vaan käyttäytymiseen on aina syy, niin kuin joku vastaajista on yrittänytkin selittää.

Koettakaa nyt hyvät ihmiset opiskella koiraa: opetelkaa tuntemaan koiran käyttäytymistä, koiran kieltä, koiran rauhoittavia signaaleja jne.

Vakuutan, että elämä helpottaa, kun uskallatte astua iihmeellisen kiehtovaan koirien maailmaan:).

^ Niin minunko tekstiin viittasit? Asiayhteydestään irrotettuna kuulostaa kieltämättä hassulta, mutta vessareissu koittaa koiralle jos se uloslähdön yhteydessä ei pysty odottamaan paikallaan huutamatta kunnes saan vaatteet puettua jne. Ei sitä tarvitse enää edes viedä, menee käskyllä. On paljon rauhallisempi kun ei nää mun touhuumista. Jäähylle vienti on minusta hyvä keino myös pennun koulutuksessa, jos penu vaikka pureksii käsiä kovin. Jos kieltosana ei tehoa --> jäähy. Pikkuhiljaa alkaa pelkkä sana tehota. Tää toimi hyvin kaverin koiralla, jota ei kiellot, omistajan kiljaisu tai poskipuhuttelukaan liikuttaneet. Jäähyllä koira rentoutuu eikä fyysistä kuritusta tarvita.

Notta vakuuttele vaan rauhassa, kyllä mä karjani tunnen. :D Omalla vinkujalla on kanan hermorakenne ja sen mukaisia kummallisuuksia, joiden kanssa on opeteltu elämään. Ja ps. "rauhoittavat signaalit" on itse asiassa koiran vuotamisesta johtuvaa sijaistoimintaa.

Mulla on 3,5v. valkkariuros, joka harvemmin vinkuu, ja kotioloissa ja lenkillä on oikeastaan ihan hiljainen eikä pidä mitään ääntä. Tämän ongelma ilmenee vasta kun mennään treenaamaan tai jonnekin muualle sen mielestä älyttömän kivaan paikkaan. Se ei malta odottaa, vaan alkaa vaikertaa, kunnes muutaman vaikerruksen jälkeen ratkeaa täyteen huutoon. Se siis haukkuu kuin päätä vietäisiin, ja vaikka se ilmeisesti haukkumalla koittaa purkaa itseään, se ei auta, vaan ainoastaan haukkumalla kiihdyttää itseään entistä enemmän. Lopulta se pitää viedä jäähylle, kun sillä menee aivan täysin kuppi nurin.
Olen koittanut vaikka mitä, komentamista ja totaalista tilttiraivaria ->haukkuu vielä enemmän, huomiotta jättämistä -> huutaa entistä lujempaa, jäähylle viemistä -> haukkuu sitten vaikka yksin autossa, maahan painamista ja "väkisin rauhoittamista" -> haukkuu maassa, sitruunapantaa -> huutaa pannan tyhjäksi ja huuto jatkuu entistä kovempana... jne. Vesipulloa/suihkupulloa en edes viitsi koittaa tälle vesihullulle, kun vesi saa sen muutenkin ihan villiksi ja sille olisi luultavasti vain "palkinto" että se saisi ilmasta koittaa napsia vettä kiinni. Olen myös palkinnut sitä hiljaa olemisesta, ei vaikutusta.
Kuitenkin tässä taannoin eräällä kurssilla otin koiran patoamisongelman esille ja sain Piritta Pärssiseltä ainoan neuvon, joka on toistaiseksi toiminut. Hän sanoi että koiraa pitää palkata siitä, että sillä on suu kiinni. Eli kiihdyttävässä tilanteessa pitää vaatia, että siltä menee suu kiinni, eli että se patoaa ja sitten vasta palkita. Palkka voi olla esim. nami tai vaikka ovesta ulos pääseminen, mutta pääasia olisi, että koira patoaa ennen kuin se saa tahtonsa läpi.
Ja olen kyllä nyt jälkeenpäin itse tajunnut, että toden totta, vaikka koira olisi hiljaa se ei välttämättä patoa. Ainakin tämä höyrypää saattaa hiljaa ollessaan ja jotain kuitenkin kiihkeästi odottaessaan jo läähättää kiihtyneesti ja sekin on merkki ettei koira patoa. Koira voi vinkua myös suu kiinni, joten sen lisäksi että suu on kiinni, vaadin myös sen että se todella on hiljaa eikä edes pienenpientä vinkumista kuulu.
Ja ihan totta, tämä toimii, vaikka meidänkin lähtötilanne oli aivan kamala. Meillä tämä tosin toimii vasta kotona (kun ongelmahan alkoi aina treenaamisen yhteydessä) koska jos on enemmän häiriötä, koira innostuu vielä enemmän, mutta kotiympäristö on sen verran "tylsä" ilmeisesti että siellä ei mene enää niin pahasti kuppi nurin vaikka antaisin "sivu"-käskyn. Pikkuhiljaa harjoitellaan siis. :)

Nostanpa keskustelun ylös uudelleen ennen kuin annan aivan periksi x_X
9-viikkoinen bolognesenarttumme on ollut meillä nyt viikon verran. Kasvattajalla oli hyvin rauhallinen ja tasainen yksilö, jonka takia ajattelimme sen sopivan meille ensikoiraksi.
Ja kuten arvata saattaa, ongelmana on juuri tuo sydäntäraastava vinkuminen. Päivästä toiseen. Ja vinkuminen yhdistettynä pentuhepuleihin, haukkumiseen, tavaroiden tuhoamiseen ja sisäsiisteysopetukseen ei ole helppoa meille. Työpäivän jälkeen haluaisi koiran ulkoiluttamisen jälkeen syödä ja lässähtää hetkeksi sohvalle ennen seuraavaa ulkoilutusreissua, mutta ei se vaan nyt käy.
Ja tietenkin tiedän, että pennunomistajan arki on raskasta. En ajatellutkaan sen olevan helppoa, mutta tämä vinkuminen on sellainen ongelma jota en osannut odottaa ja johon en osannut varautua. En ole syönyt maanantain jälkeen edes lämmintä ruokaa kotona koska pennun vinkuminen aiheuttaa niin kovaa ahdistusta itsessäkin (ja kenties pentukin huomaa sen).
Pentu tulee siis ympäristöstä, jossa on ollut paljon muita koiria, kissoja ja lapsia. Pentu on siis kasvattajallaan saanut paljon huomiota. Ei varmaan ole hetkeäkään ollut, että leikkikaveria ei olisi ollut paikalla. Siksi on varmaan kulttuurisokki muuttaa tänne minun ja avomieheni luokse, ei ole muita eläimiä eikä lapsiakaan.
Pentu siis tekee juuri tuota kun istun pöydän ääressä syömässä, kun katsellaan tv:tä, maataan sängyllä, ollaan vessassa, suihkussa, saunassa yms. Pentu myös seuraa meitä jatkuvasti joka paikkaan ja istuu/panee maate siihen missä me ollaan. Monesti myös pentuhepuli yhdistyy tähän. Mikäli ei huomioida vinkumista, alkaa ääretön räksytys, juoksentelu sekä tavaroiden tuhoaminen. Pentu on taas viime päivinä alkanut pissaamaan ihan muualle kun paperille jostain syystä.
Kun pentu tuli, olin 4 päivän lomalla ja palasin tiistaina töihin. Olen järjestänyt asian niin, että pentu on rajatulla alueella korkeintaan 2h kerrallaan yksin. Äitini ja siskoni käy vuoronperään pennun luona, käymme miehen kanssa omilla lounastauoillamme pennun luona sekä mies tulee yleensä aikasin jo kotiin. Yksinolot sujuvat pennulta hyvin (uikuttaa 4 ensimmäistä minuuttia ja sen jälkeen rauhoittuu). Pahin vinkuminen on silloin kun olemme kotona ja emme huomioi. Vinkuminen ei ole määräilevää, vaan selvää ahdistusta/stressiä.

Ja EMME millään tavoin huomioi vinkumista tai haukkumista. Mikäli menen esim. vessaan, odotan aina että pentu on vähintään 30 sekuntia täysin hiljaa ennen kuin tulen vessasta pois. Kun tulen kotiin, en myöskään tervehdi pentua ensimmäisenä. Pesen kädet, odotan hetken että vikinä loppuu ja menen vasta sitten _rauhallisesti_ tervehtimään pentua. Mikäli pentu haukkuu, käännän selän ja olen mahdollisimman tylsä niin kauan, että pentu on ollut hetken haukkumatta.
Olen yrittänyt jättää täytetyn kongin pennulle esim. siksi aikaa kun käyn suihkussa. Pentu jaksaa keskittyä siihen noin 2min, kunnes kyllästyy kun ei saa sieltä tarpeeksi tavaraa ulos ja tulee taas jalkoihini seuraamaan tekemisiäni.

Pitääkö vaan antaa periksi, että tämä pentu ei sovellu ainoaksi koiraksi? Jospa tämä sopii vain lapsiperheeseen?

Hei haloo, pentu on ollut vasta viikon teillä. Sillä on ollut suuri muutos elämässä. Emoa ei ole ja sisaruksiakaan ei ole keiden kanssa leikkiä.
Se ei osaa leikkia ihmisten kanssa eikä purkaa enegiaansa leikeissä kuten on tehnyt tähän asti kasvattajan luona.
Vinkumalla se yrittää saada teitä leikkiin mukaan ja huomiota osakseen.
Ulkoilu on aika hyvä keino väsyttää pentua. Rauhallinen lenkki lähistöllä. Pentu näkee uusia asioita ja haistelee uusia hajuja. Jos pentu haliuaa juosta, voi juosta mukana , mutta niin, että tilanne ei ryöstäydy riehumiseksi. Hihna voisi olla pitkä. Minulla oli käytössä aikanaan 2 kpl tekstiilihihnaa peräkkäin, jolloin pentu sai mennä rauhassa pientareen puolelle haistelemaan tai ottaa pienen spurtin halutessaan.
Pennulle voi opettaa jo pienenä ihan tavallisia asioita, istumista , maahan menoa ym. Se on aktivointia ja suhteen luomista pennun ja isäntäväen kanssa.
Haukkuminen ja vinkuminen on huomion hakua, joten niihin ei pitäisi reagoida kuten olette tienneetkin.
Pentu seuraa teitä, jotta ei kadottaisi teitä kuten aiemman perheensä. Noin pieni kaipaa turvaa. Itsenäistyminen tulee pikkuhiljaa, ei 1. viikon aikana. Sen vaan pitää luottaa, että tulette takaisin ennen pitkään. Minunkin koirat makaa jaloissa kun katselen televisiota ja tulevat vessareissulle usein mukaan ja jäävät oven taakse odottamaan. Minusta siinä ei ole mitään ahdistavaa. Koirat ovat 9 ja 11 vuotiaat.
Nyt pitää vain etsiä se kultainen keskitie . Te ette voi aina kääntää selkää ja olla huomiomatta pentua ettekä voi aina joka haukkuun ja vinkaisuun reagoida. Teidän pitää luoda pennulle turvallinen ilmapiiri, jossa se ei jää liian yksin.

^^ juuri näin pentu on ollut teillä viikon. Sen elämä on muuttunut täysin ja vaaditte jo täyttä sopeutumista. Ei, ei ja ei. Pentu tarvitsee aikaa tottuakseen uuteen elämään. Mitä puuhailette pennun kanssa? Leikitättekö, aktivoitte, tutustutatte uusiin asioihin. Esim. treenaatte istumista, luokse tuloa ja muita pieniä harjoituksia? Koiran kanssa pitää touhuta ja tehdä juttuja, ei tietenkään koko ajan. Tuire Kaimion pentukirja on hyvä opas, suosittelen sen ostamaan. Eli paljon kärsivällisyyttä jatkossa.

Vanhempieni villakoiralla oli samanlainen ongelma. Se vinkui jos piti odottaa jotakin, se vinkui jos huomasi että joku lähtee pois kotoa, se vinkui kun huomasi tai kuuli että joku tulee, se vinkui jos näki ulkona jotain, se vinkui kun halusi huomiota, se vinkui automatkoilla yms.

Vinkuminen on kuitenkin nyt loppunut. Mitään muuta ei olla asialle tehty, kuin jätetty huomioimatta koira silloin kun vinkumista tai piippailua tapahtui. Se tajusi, että huomiota ei saa silloin kuin pitää ääntä. Tietyissä tilanteissa kuitenkin se vielä jaksaa vinkua, varsinkin silloin kun se on innoissaan, mutta yritetään vain aina olla huomioimatta sitä. Joskus (hyvin harvoin nykyisin) kun vinkuminen yltyy, se tajuaa kun sille karjaisee että hiljaa, se myöskin ymmärtää olla hiljaa ja useimmiten menee mököttämään sängyn alle.

Koira on nyt 4 vuotias ja luulisin, että tapa oli pinttynyt sille ihan pienestä asti. Aikaa ja hermoja tavan poissaamiseen meni, mutta nyt se on kuitenkin loppunut.
Vinkkinä vaan että kannattaa olla vain huomioimatta koiraa vaikka se jaksaisi vinkua vaikka kuinka kauan, koko päivää se ei sitä kuitenkaan jaksa tehdä :)

Meillä on ollu samanlaista ongelmaaa tän staffi-saksanseisojan kanssa. Piippaaminen on NIIN raivostuttavaaa :D Varsinkin sillon alkaa armoton piippaus, ku huomaa et ollaan menossa ulos ja minä alan solmiin kengän nauhoja. Yleensä jämäkkä EI, ODOTTAA- saa koiran hiljentymään/rauhottumaan hetkeks, mut sit alkaa taas. Nyt oon ottanu sitte nimenomaa just sen taktiikan et ellei naama oo kiinni, ei mihinkään oo meno. Pikku hiljaa alkaa se sinne nuppiin mennä, et kiljumalla ei saa mitään.

Mut toinen mitä oon huomannu et on se, et se oikeesti piippaa välillä ihan ilman mitään LOOGISTA syytä. Siis jos vaikka menee makoilee lattialle, alkaa pitää sellasta vaimeeta ininää, kunnes se yltyy sellaseks kunnon piippaukseks. Siinä vaiheessa koira yleesä nousee ylös, ja tulee mun luo tökkimään nokalla ja puskemaan rapsutuksia/tuo jonku lelun. Eli selkeesti hakee huomiota yms. Siinä vaiheessa koitan olla huomioimatta, mut pakko myöntää et välillä tekee tiukkaa vaa istuu hiljaa ku toine kiljuuu vieressä :D

^ Meillä 9 kk dalmiksen kanssa aikalailla sama tilanne.. Aivan äärettömän raivostuttavaa se piippaaminen. Usein koira vinkuu jos mies on pois kotoa ja olemme kahdestaan, saattaa mennä matolle makaamaan ja uikuttaa siinä. Viime lauantai-iltana koira piippas hiljakseen _useita tunteja_ ja vähän meinas hermo kiristyä. Tylsyys, tekemisen puute ja murkkuikä, siinä vasta kombo!

Nostelenpas tätä ketjua, nyt vasta moisen löysin. Mulla kans vinkuva kääkkä, joka on siis vinkunut ihan aina, vähän vaihtelevassa määrin.
Käytiin koirakoulussa ihmisellä, joka kasvattaa kääpiöpinsereitä ja sanoi ettei ole lainkaan tyypillistä kääpiöpinsereille tällainen piipittäminen .
Ehkä on kyse hermorakenteesta, ehkä hänen kasvateillaan ei moista esiinny, mutta meilläpä on ja melko häiritseväkin ongelma.
Yritin aluksi kieltää koiraa mutta kouluttajamme mielestä koira ei tiedä piippaavansa, joten lopetin moisen alkuunsa.
En oikeastaan tiedä, mihin väite perustuu, mutta onhan se ihan mahdollista. Huomioimattomuus ei tunnu auttavan.

Meillä tilanne on se, että itse olen hyvinkin stressiherkkä koiranomistaja ja tämä varmasti vaikuttaa koiraankin. Niinpä avainasemassa olisi oman stressin purkaminen mutta se on helpommin sanottu kuin tehty...
Stressaantuvana ihmisenä on tosi vaikeaa odottaa että piippaus vaan loppuisi että voisi laittaa remmin/ antaa ruokaa/ huomiota jne. Siinä kestää todella kauan!

Onko muilla auttanut tuo huomioimattomuus ja odottaminen? Väheneekö piippaaminen?

^ Minkäikäinen koira on? Kuinka kauan ollut teillä? Minkälaisissa tilanteissa piippaa? Osaatko sanoa, onko huomiovinkumista vai voisiko olla jotain kipua tai muuta?
Meillä raivostuttava ja _jatkuva_ piippaaminen loppui pikkuhiljaa parissa viikossa kun vaan tukittiin korvat eikä käännytty katsomaankaan sitä kun piippaili. Meilläkin oli stressitaso aika korkealla ja meinasin jo, että en kestä tuota koiraa. Niin se vaan loppui, kun ei huomioitu.

Täällä onkin tullut jo paljon keskustelua huomioitta jättämisestä. Koira komentaa (ellei sillä ole kipuja) vinkumalla omistajaansa, jonka kokee olevan itsensä alapuolella. Yläpuolella olevaa ei yksinkertaisesti komenneta ja koira on rauhallinen, rento ja luottaa omistajaansa. Yksittäisessä tilanteessa huomiotta jättäminen ei välttämättä ole kovin hedelmällistä ja jos sitten luovuttaa vaikka 2h jälkeen, niin opettaa koirasta vain entistä sitkeämmän.
Saako koira muutenkin huomiota kun se haluaa? Tuleeko se luokse pyytämään silityksiä? Kuunteleeko se käskyjä? Kohtaako ulkona vieraat koirakot ongelmitta? Kääntyykö se pelottavissa tilanteissa hakemaan sinulta turvaa, vai yrittääkö ratkaista tilanteen itse (pakenemalla tai puollustautumalla) ? Nämä kaikki kertovat paljon koiran ja omistajan välisestä suhteesta.
Jos koira vinkuu ja se pyydetään istumaan ja sitten annetaan mitä koira haluaa, ollaan taivuttu koiran tahtoon. Koira jatkaa vinkumista, istuu pyydettäessä ja saa mitä haluaa.

Koira ei koskaan kiusaa. Se käyttäytyy aina koiralle loogisella tavalla. Jos se on päässyt talossa johtajan paikalle, se yrittää hoitaa hommansa mahdollisimman hyvin. Ongelma on vain siinä, että ihmisten maailmassa sillä ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä tehtävästään. tuloksena on stressaantunut koira ja stressaantunut omistaja.

Suosittelen lämpimästi Pevi-kouluttajaan yhteydenottoa. Koiran luonne ja suhde omistajaan testataan aluksi ja sen pohjalta laaditaan koulutussuunnitelma joka kestää yleensä 4vk (4krt). Uskon, että vinkumisen ohella taakse jää myös moni muu ongelma ja elämä koiran kanssa muuttuu huomattavasti rennommaksi ja nautinnollisemmaksi.
Menetelmää pidetään kovana, mitä en voi lainkaan allekirjoittaa. Se on selkeä ja johdonmukainen ja tulokset näkyvät. Itse olen juuri käynyt ohjelman läpi toiselle koiristani.

Reppis: Koira on 1,5v, ollut vajaan vuoden minulla. Ensimmäinen oma koira... Piippaa usein huomiohakuisesti ja saattaa alkaa vinkua vaativammin jollei huomioida. Piippaa myös lenkillä, ehkä tylsistyessään, vaikea sanoa. Koira voi maata kotona matolla ja piipata...
En ole esim. yöaikaan huomioinut piippausta mitenkään mutta päivällä todennäköisesti huomaamatta kyllä. Ja esim. ulos lähtiessä en vaan ole jaksanut odottaa hiljaisuutta.

Lusu: Mun suhde koiraani on täysin vääränlainen, sen tiedän itsekin, ongelmana on enemmänkin se että kuinka tilanteen saisi korjattua... Mun koira ei ole rauhallinen eikä rento kovinkaan usein, ennen tätä hirveetä stressihärdellisotku osasi kyllä myös rauhoittua.
Olen aina ollut vähän sellainen koiranomistaja, etten hirveästi silitä ja rapsuta ja huomioi, koulutuksissa tietenkin kun se on ansaittu mutta kotona vähemmän. Koira on kyllä vaativa pyytämään huomiota ja taitaa se sitä loppujenlopuksi aika usein saadakin.
Käskyjä on ennen kuunneltu paremmin, tämä on ihan omaa syytä kun koulutusta on vähennetty todella radikaalisti. Vieraat koirakot kohdataan täydellä hyökkäyksellä. Sanoisin että tämä koira ratkaisee ongelmat puolustautumalla, ei ainakaan minusta turvaa hakemalla.
Johtajuus on aivan varmasti meidän huushollissa koiralla, mutta miten sen saisi takaisin, sitä en tiedä. Olen aika yksin tilanteeni kanssa, olen tehnyt liian monta virhettä koirani kanssa enkä tiedä keltä etsiä tukea ja apua tilanteeseen.
Olen itse siis aivan tajuttoman stressaantunut, enkä pääse siitä irti millään; jokainen lenkki ja koiran haukahdus saa minut uudestaan pinkeäksi ja rauhoittuminen tuntuu mahdottomalta. Ehkä tässä kaivataan jo kohta ihan ihmistohtoriakin...

Meidän koira opetettiin vahingossa piippaamaan. Tuossa muutama vuosi sitten noille teinipojille iski laiskiskausi ja iltaisin aina vain pitkitettiin koiranvientiä kun oli oma vuoro. Ei mennyt kauaakaan kun koira oppi että jos vähän vinkuu, joku lähtee viemään pihalle (koska kaikki ajattelevat silloin että koiralla on varmasti aivan mahdoton pissahätä kun oikein vinkuu). Koira oli siihen asti ollut täysin hiljainen, ei haukkunut eikä kitissyt. Mutta kun se keksi että vinkumalla joku liikahtaa, on siitä asti pitänyt sellaista ihan pientä kurkkuvinkumista. Siis ei kunnon piippaamista mutta sellaista ihan pientä köhinää. Ja selvästi tilanteissa joissa se haluaa huomiota.

Nyt kukaan ei kiinnitä kitinään mitään huomiota ja koira on alkanut selvästi keksiä muita keinoja joilla saisi huomiota. Kitinä on vähentynyt selvästi kun kukaan ei reagoi. Yksi keino saada huomiota on se että se tunkee itsensä takakautta jalkojeni väliin. Olen tämän sallinut tuolle vanhalle rutkulle koska A) se on huomattavan paljon parempi kuin kitinä ja B) onhan se nyt hitsin söpöä. Ai miten niin vanhalle koiralle annetaan vähän enemmän vapauksia kuin nuorelle?