PENTU TULEE TALOON - Lauantaina, 15.10.2011 klo 18:52
Kaduttaa! Pystynkö tähän?
JenC
Viestimäärä: 645
Tämä voi säristä oikeasti joidenkin korviin, mutta on vain pakko jälleen todeta, että tuo pentublues on lähestulkoon täsmälleen samanlaista, kuin babyblues vauvan kanssa. :)
Oman ekan koiran tulo jännittää niin pahuksen paljon, mutta uskon pärjääväni tuon bluesin kanssa, sillä olen selvinnyt kahdesta ihmislapsen aiheuttamastakin.
Pennut eivät myöskään ole täysin vieraita olioita, joskaan ei ole kokemusta kovin intensiivisestä yhdessä olosta ja pissaralli alun mittakaavassa, noh, rankkaa tulee olemaan, mutta kyllä sen kestää.
Tuota pissarallia voisi verrata tässä omakohtaisen kokemuksen pohjalta vauvan syöttö ja vaipparalliin.
Esikoisen kanssa muistan sen ahdistuksen määrän kyllä silloin ihan alussa, mutta niin vain kuitenkin se varmuus kasvaa. Väsymys nyt on tuttu juttu ja oikeastaan luulen, että pennun aiheuttamat valvotukset tuntuvat oikeasti tosi lyhyeltä ajalta, kun noiden omien ihmispentujen aiheuttamat valvomiset jatkuivat putkessa yhteensä yli 2 vuotta. Poika oli juuri alkanut nukkua yönsä, kun kuopus syntyi ja ruljanssi alkoi alusta. Muutaman kuukauden yöherätys ruljanssi tähän verrattuna tuntuu kohtuulliselta
Enemmän itseäni jännittää, että muistanko ottaa koulutkuksen suhteen rennosti. Se on sellainen juttu, josta saatan ottaa ressiä, mutta varmaan kyllä aika pian tajuan sitten lopulta ettei se mitään auta.
Katsotaan näytänkö jossain vaiheessa kieltä tälle kirjoitukselle, saattaa varsin hyvin olla, en viitsi pitää mitään itsestäänselvyytenä, parempi niin

Lapset: Poika -08- ja Tyttö -09-
Tulilisko Buster 6v.
Samojedi pentu toiveissa.
Muistoissa: Kääpiöluppakorva vaarimme Sulo 9v
Onni löytyy saippuakuplista :)
http://candyflosscake.blogspot.fi/
Tulilisko Buster 6v.
Samojedi pentu toiveissa.
Muistoissa: Kääpiöluppakorva vaarimme Sulo 9v
Onni löytyy saippuakuplista :)
http://candyflosscake.blogspot.fi/
firestarter
Viestimäärä: 30
Mie olen kyllä kans puoliunessa, kun on pentu talossa - vois kai sanoo, että sitä iteki nukkuu koiranunta.. :D Ja tänä aamuna, kun pentu heräili ekoja kertoja aamulla puol kuuden aikaan, ei muutako aamutakki niskaan ja ulos.. Silmät ristissä sitä siinäki mietti, että hittolainen kun tän vaiheen on unohtanu kokonaan ton aikusen neidin seurassa.. :Dpiiskahäntä kirjoitti:
Monesti mies jatkaa kuorsaamista kun minä hyppään ylös ja lopultahan siinä kävi nykyisen koirankin kanssa niin, että jos sillä on joku hätänä, niin se aina tulee ekana mun luo, koska mä yleensä huomaan! Hyvä toisaalta, mutta joskus kieltämättä vähän ärsyttävä juttu. Kyllähän se väsyttää nukkua toinen silmä auki, mutta ihmeen hyvin sen ajan kestää silti.
Pikkuneiti on siis nyt kohta 11 vkoa vanha ja tänään oli toista kertaa IHAN yksin puol tuntia yksin, kun kävin vanhemman koiran kanssa juoksemassa. Kohta rohkii pidentää lenkkiä, kun neiti alkaa oppia tilanteeseen.. Ja kohtahan se juoksee meijän kahen kanssa muutenki.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 04:00) |