Koirat.com

Lueskelin paljon muita ketjuja, mutta ajattelin tehdä ihan tällaisen oman ketjun. Jos minulta jäi huomaamatta tällainen samanlainen ketju, niin vinkatkaa

Eli-eli:
- Milloin on sopiva aika ottaa pentu?
- Miten olitte varmoja, kun koiran otitte, että nyt pentu voi tulla?
- Miten päädyitte siihen hetkeen?
- Miten varmoja olitte tulevaisuudesta?
- Kävittekö töissä vai opiskelitteko?
- Saitteko tukea muilta ihmisiltä sekä päätökseen koiran ottamisesta että käytännössä koiranhoitoapua?
- Oliko teillä muita eläimiä?

Pohdin edelleen koiran ottamista (kuten joku ehkä muistaa luettuaan noita muita kirjoittamiani viestiketjuja) . Oma tilanteeni on, että opiskeluja jäljellä kolme-neljä vuotta (riippuen opiskelutahdista). Koira olisi mahdollista ottaa ensi keväänä tai sitten siitä vasta vuoden päästä (tai tietysti sitten opiskelujen oltua kokonaan ohitse). Jos otan ensi vuonna, tiedän tulevaisuuteni ainakin opiskelujen suhteen eteenpäin muutamaksi vuodeksi. Jos otan vasta vuoden päästä (keväällä 2013), opiskeluja edessä enää vuosi ja sen jälkeen tulevaisuus on täysin avoin.

Mikä olisi kannattavaa? Miten toimisitte? Kuinka paljon keräisitte rahaa säästöön? Olisiko idiootimaista ottaa koira nyt, kun minulla on asunnossa 0-5 kania seurana? Toisaalta en minä nyt kanien kuolemaa voi ruveta odottamaan, kun ovat suurinosa alle 2-vuotiaita. Mutta onko opiskelijana teistä hullua ottaa vielä koira? Toisaalta en koe opiskeluja raskaaksi, niitä pystyy itse säätelemään yms. ja todella uskoisin pärjäväni ajankäytöllisesti ja rahallisestikin.

Tärkein kysymys mielestäni on aika. Onko sinulla oikeasti tarpeeksi aikaa pennulle, ja toki myös aikuiselle koiralle? Millaisia päiväsi ja rutiinisi ovat ihan _oikeasti_? Onko paljon harrastuksia jotka vievät aikaa arki-iltaisin? Juoksetko viikonloput baareissa ja kavereiden illan istujaisissa? Ovatko menot sellaisia, että koiran voi _oikeasti_ ottaa mukaan?

Ja toinen mainitsemisen arvoinen pohdinta on tietty se raha. Ei koiraa varten nyt tuhansia tarvitse säästössä olla, mutta yllättäviin kuluihin on silti varauduttava. Oletko ihmisenä sellainen "tili tuli, tili meni", vai jääkö säästöjäkin?

Mielestäni muuten tuo hirveän pitkälle tulevaisuuteen ennakointi asumisten, töitten tai opiskelujen suhteen on turhaa. Enemmän kyse on siitä asenteesta, mikä sulla yleisesti on elämään. Joillekin koira vaan sopii tilanteeseen ku tilanteeseen, joillekin taas ei sopis koskaan. Vaikka tilanteet muuttuisi,pitää niitä muuttaa sitten sen koiran ehdoilla. Jos siihen on valmis, ei muutoksista tartte liikaa stressata.

Niin ja meillä tuota koiran hankintaa ja oikeaa rotua pohdittiin likemmäs neljä vuotta. Näin jälkeenpäin oltaisiin kyllä voitu ottaa vuotta aiemminkin, mutta toisaalta, tulipahan harkittua se rotu ihan loppuun asti.

Selkasarky kirjoitti:

Milloin on sopiva aika ottaa pentu?

Mun mielesta sopiva aika pennun ottoon on silloin, kun itse tietää, että pennulle on aikaa (koska pentu vie aikaa ihmeen paljon), jaksamista ja rahaakin löytyy niin, että pystyy elättämään sekä itsensä että koiran. Mä en kuitenkaan ymmärrä, että miksi pitäisi jäädä hirveitä määriä rahaa käteen kuussa, että voi ottaa koiran.

Selkasarky kirjoitti:

Miten olitte varmoja, kun koiran otitte, että nyt pentu voi tulla? Miten päädyitte siihen hetkeen?

Mä olin miettinyt koiran ottoa siitä asti, kun muutin kotoa pois vuonna 2008. Sillon kävin kuitenkin sekä koulussa että töissä, eli mun päivät saattoi olla sellaisia, että lähdin seitsemältä kouluun ja tulin kotiin yhdeltätoista illalla töiden jälkeen eli koiraa ei vaan voinut ottaa silloin. Muutettiin avokin kanssa yhteen kesällä 2010 ja sovittiin, että kun mä valmistun jouluna, niin sitten otetaan koira. Asiaan vaikutti myös se, että mä olin muuttanut sadan kilometrin päähän mun perheestä ja kavereista ja mulla ei ollut juurikaan mitään tekemistä kotona istumisen lisäksi, eli otettiin koira myös mulle seuraksi ja harrastuskaveriksi.

Selkasarky kirjoitti:

Miten varmoja olitte tulevaisuudesta?

Me ei juurikaan mietitä tulevaisuutta, paitsi tosi löysästi. Tehtiin koiran kannalta kuitenkin heti sopimus, että mikäli meidän tiet lähtee eri suuntiin joskus, niin koira jää mulle automaattisesti, koska avo ei ole mikään maailman suurin koiraihminen.

Selkasarky kirjoitti:

Kävittekö töissä vai opiskelitteko?

Mä olin justiinsa valmistunut koulusta ja pidin suosiolla vähän taukoa kaikesta, koska saatiin samaan aikaan koiran kanssa yllättäen myös uusi asunto, mikä piti rempata. Eli mulla oli pari kuukautta remppa- ja koiravapaata ihan tarkoituksella. Avo kävi puolestaan kolmivuorotyössä täyttä viikkoa.

Selkasarky kirjoitti:

Saitteko tukea muilta ihmisiltä sekä päätökseen koiran ottamisesta että käytännössä koiranhoitoapua?

Melkein koko lähipiiri oli sitä mieltä, että koira pilaa meidän elämän ja että meidän täytyisi olla nuoria vielä kun ollaan ja ryypätä ja rellestää. Hoitoapua ei olla juurikaan jouduttu pyytämään; pari kertaa Jedi on ollut isän luona "hoidossa" pari tuntia, kun ollaan jouduttu Helsingin päässä tekemään jotain, mihin se ei ole voinut tulla mukaan. Kun tarvittiin viikoksi kunnon hoitopaikka, vietiin Jedi lähellä asuvalle kasvattajalle hoitoon.

Selkasarky kirjoitti:

Oliko teillä muita eläimiä?

Meillä on koiran lisäksi kolme rescue-kissaa (syntyneet vuosina 2003, 2008 ja 2010). Ennen pennun tuloa tehtiin kissoille hyviä "pakoreittejä" korkeammille paikoille, ettei ne tunne oloaan uhtatuksi, kun hirviö vaeltaa lattialla. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin. Lisää Jedin kissakokemuksia löytyy täältä.

Mun mielestä opiskelut ei rajoita koiran ottoa, elleivät päivät veny niin että koulun jälkeen mennään suoraan töihin ja koira on 12 tuntia yksin kotona. Rahallisesti mä säästäisin koiran ostohinnan, ekojen eläinlääkärikäyntien (rokotusten) hinnan ja jotain pientä ylimääräistä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi rahaa pitäisi olla säästössä kauheita määriä.

- Milloin on sopiva aika ottaa pentu?
Itse pistin kasvattajille kyselyjä kun siltä tuntui, että pentu voisi piankin olla tervetullut.

- Miten olitte varmoja, kun koiran otitte, että nyt pentu voi tulla?
Kun kyseiseen rotuun kohta kaksi vuotta sitten päädyin, en oikeastaan pahemmin ajatellut, että koska oikein meinaan pennun ottaa. Tämän vuoden tammikuussa laittelin picardikasvattajalle sähköpostia ajatellen, että saan kuitenkin odottaa vuoden tai pari. Mutta kun sain tiedon tästä pentueesta, ei siinä tarvinnut enää paljoa miettiä. Minulla oli työpaikka, avomies, yhteinen koti, tuloja.

- Kävittekö töissä vai opiskelitteko?
Opiskelin vielä keväällä, valmistuttuani aloitin vakityöt. Avomies pääsi intistä tammikuussa jonka jälkeen muutti luokseni ja aloitti työt.

- Saitteko tukea muilta ihmisiltä sekä päätökseen koiran ottamisesta että käytännössä koiranhoitoapua?
Äitini oli aluksi vähän skeptinen, mutta kyllä kaikki oliva "tyytyväisiä" päätöksestäni. Apua saan äidiltäni (hänellä monen monen vuoden kokemus koirista, niiden kouluttamisesta sekä haku- ja jälkitouhuista) sekä hänen mieheltään (slovakiancuvac-kasvattaja) mikäli tarvitsen apua.

- Oliko teillä muita eläimiä?
Viisi undulaattia.

- Milloin on sopiva aika ottaa pentu?
Sitten kun koiralle on aikaa ja rahkeita. Itse en ainakaan olisi opiskelujen oheen ottanut koiraa, sillä niinä aikoina sitä tuli tehtyä töitä pärjätäkseen koulun jälkeen ja muutenkin halusi olla kavereiden kanssa. Toki kukin on erilainen ja tekee omat päätöksensä, mutta näin meillä.

- Miten olitte varmoja, kun koiran otitte, että nyt pentu voi tulla?
Me molemmat ollaan avon kanssa töissä, avo vakkari paikassa, mulla sesonkityö. Olen siis kesän täysin vapaalla ja näin ollen halusimme ottaa koiran kesällä, jolloin sille olisi eniten aikaa, kouluttaa ja totuttaa tulevaan rytmiin. Näin ollen tiesimme ajankohdan jolloin koira voi tulla. Siitä sitten alkoi rodun harkitseminen ja kasvattajan etsiminen.

- Miten päädyitte siihen hetkeen?
Kesään päädyimme ihan sen takia kun on helpompaa laukkoa pihalla opettaen sisäsiistiksi, sekä mie olen lomalla. Kaikenlisäksi halusimme koiran käymään tulevana syksynä metsällä, jolloin pennun olisi hyvä syntyä maaliskuussa, jolloin kesällä oli luovutus.

- Miten varmoja olitte tulevaisuudesta?
Tietenkin tulevaisuuttakin mietittiin, mutta ollaan enemmän hetkessä eläjiä. Tietenkin pohjaa toi jo työasiat sekä asunto. Tulevaisuudessa sitten oma talo ja lapset, jotka ei estä koiran hankintaa. Toki mielessä oli myös mahdollisesti joskus tapahtuva ero, ja sovittiin jo alkuun kuinka koiralle kävisi ja kuinka sen harrastukset vielä jatkuisivat. Kannattaa kuitenkin ajatella enemmän tätä hetkeä ja omaa selviytymistä erinäisistä tilanteista, joka voisi auttaa miettimään koiran hankintaa, esim. ajan- ja rahankäyttö.

- Kävittekö töissä vai opiskelitteko?
Molemmat olemme työelämässä, eikä koulunpenkille ole aikeita mennä.

- Saitteko tukea muilta ihmisiltä sekä päätökseen koiran ottamisesta että käytännössä koiranhoitoapua?
Tukea antoi minun perheeni, joilla on koirataustaa, mutta avon perhe halusi enimmäkseen lykätä kapuloita rattaisiin. Koiranhoitoapua emme todennäköisesti tule saamaan muualta kuin yhdeltä ystävältäni, enkä kyllä koiraa haluaisi viedä anoppilaan tai omien porukoideni luokse ns. riessaksi. Mielummin vien sen kauemmas asialliseen hoitopaikkaan, josta voi maksaakkin.
Kuitenkin koiranotto päätös oli meidän vastuulla, ei aikuisina kahdestaan eläjinä alettu kuuntelemaan muiden mielipiteitä kummemmin.

- Oliko teillä muita eläimiä?
Ei ole ennestään muita eläimiä, enkä välttämättä suosittelisi suoranta kädeltä, mikäli vahva metsästyslinjainen koira on suunnitelmissa.

- Milloin on sopiva aika ottaa pentu?
Kun sille on aikaa ja jaksamista ja koiran tosissaan tahtoo :)

- Miten olitte varmoja, kun koiran otitte, että nyt pentu voi tulla?
Siitä lähtien, kun muutin kotoa pois ja vanhempien koirat jäivät siis sinne, tiedostin että vielä joskus koiran otan. Olin kuitenkin aina asunut koirien kanssa ja koirattomuus tuntui vieraalta.
Sitten mietin noin vuoden päivät vakavasti koiran hankintaa. Keväällä päätin, että jos ei kesätöitä tule, niin hommaan kyllä sen koiran, onhan pennulle sitten koko kesä aikaa. No alkuunhan en töitä saanut ja etsiskelin pentuja. Sitten kuitenkin sain töitä ja mietin uudelleen pennun ottoa. Tulin siihen tulokseen, että meillä on pennulle aikaa, vaikka töissä oonkin.

Ajattelin myös sitä, että mitä sellaista on, mitä haluan tehdä ja johon ei koira voisi tulla mukaan. Tulin siihen tulokseen, ettei sellaista juuri enää ole. Kyllä baarissa ravaamiset on taaksejäänyttä elämää ja jos joskus tahtookin yhden illan juhlia, niin ei se koira ole este. Lisäksi kaipasin uutta harrastusta, koska vanhat ovat jotenkin jääneet pois ja koirasta saa harrastuskaverinkin!

- Miten päädyitte siihen hetkeen?
No yläpuolella niitä syitä jo tulikin ja sitten ajattelin, että vaikka kuinka miettisin kauemmin, niin ei se miksikään muutu, voin sitten vaikka miettiä loputtomiin. Miksen ottaisi pentua nyt, kun se sopii ja kuitenkin sen kovasti tahdon ja joskus otan. Nyt tai ei koskaan! :D Lisäksi käytiin avon kanssa katsomassa hänen äidilleen pentua ja pentueessa oli yksi vapaana, jonka molemmat sitten tahdoimme (vaikkei ollutkaan labradori, mistä olen haaveillut ja jonka kyllä otan sitten joskus ;>).

- Miten varmoja olitte tulevaisuudesta?
Ei tulevaisuudesta voi oikeastaan koskaan olla varma. Mutta meillä molemmilla on ainakin vuosi-pari vielä opiskelua jäljellä. Sen jälkeen ei mitään varmuutta. Ja suhteesta sen verran, että jos eroaisimme, niin koira on minun ja jäisi minulle. Kuitenkaan en näe tulevaisuudessa mitään, mihin ei koira sopisi mukaan :) Lapsia tahdon varmaan jossain kohtaa, mutta en pidä niitä esteenä koiran hankinnalle. Mahdollisia ongelmia tulee jos tulee, eikä niitä voi mitenkään ennustaa.

Oikeastaan, jos kaikki aina miettisivät koiran hankinnan niin tarkkaan, kun yleensä kehoitetaan, niin ei kukaan hankkisi koiraa. Tai en tiedä, ehkä joku ennustaja? ;>

- Kävittekö töissä vai opiskelitteko?
Tulikin jo ilmi, eli siis opiskellaan. Mielestäni opiskeluaika tuntuu sopivalta pennun ottoon, koska koulu on paljon joustavampaa, kuin työ. Raha riittää kyllä koiran perustarpeisiin ja olen itse valmis elämään vaikka pelkällä makaroonilla, jos se on siitä kiinni. Mutta yllättäviä kuluja varten minulla on onneksi juuri saatu perintö säästötilillä. Ja vaikkei olisi, niin on perhe ja ystävät, joilta saisi hädän hetkellä lainaa.

- Saitteko tukea muilta ihmisiltä sekä päätökseen koiran ottamisesta että käytännössä koiranhoitoapua?
Kaikki sanoivat (erityisesti äitini :D), että olemme hulluja jos otamme koiran ja "pilaamme nuoruutemme". Nuorena kuuluu kuulemma elää, eikä suunnitella menoja koiran mukaan. Omasta mielestäni taas olen jo ne villit nuoruusvuodet viettänyt ja kaipaan jotain mielekkäämpää tekemistä, mielellään eläinten kanssa. Mietin kuitenkin tarkkaan, estääkö koira jotain mitä todella tahdon. No, ei estä.

Sitten kun koiran kuitenkin otimme, niin tarjoutui koiralle paljon hoitoapua hölmöiksi haukkujilta, jos on tarvetta. :)

- Oliko teillä muita eläimiä?
Kaksi maatiaiskissaa, jotka olivat jo äidin koiriin tottuneita.


Säästäisin koiraan hankintahinnan, alkuun tarvittavien tarvikkeiden hinnan, alun eläinlääkärikäyntien hinnan ja mahdollisesti yllättäviä eläinlääkärikuluja varten jonkun verran. Tosin viimeinen ei ole mielestäni välttämätön, jos on joku, joka voi varmasti hädän hetkellä lainata. Mitään tarkkaa summaa en osaa sanoa.

Kanit eivät ole mielestäni este. Koira voi hyvin tottua niihin ja ymmärtää ne osaksi laumaa. Jos ei ymmärrä, niin sitten pitää olla valmis järjestelyyn, jossa pitää huolen, ettei koira pääse niihin käsiksi ja puput saavat olla rauhassa.

En koe itseäni mitenkään hulluksi, vaikka otinkin koiran opiskeluaikaan. :D Melkein päinvastoin, nyt minulla on vielä aikaa pennulle! Ainoa on tietty se raha-asia, mutta jos uskoo oikeasti pärjäävänsä, niin mikäs siinä :)

Mä otin pennun siinä vaiheessa kun asiaa oli mietitty jo kotikotona sekä itsekseni kymmenisen vuotta. Olin asunut omillani vuosia ja vakituinen työpaikka oli joten päätin että tilanne ei tästä enää paljon parane ja jos en ytn sitä ota niin en ota koskaan. Säästin valmiiksi koiran hankintahinnan ja pikkasen ylikin, tosin säästötkään ei sit loppujen lopuksi riittänyt mihinkään kun kyseinen tapaus olikin vähän sairasteleva yksilö. Samainen koira on nyt 5v ja ainoo mikä harmittaa vieläkin on tuo rahan meno kun tuo on jatkuvasti kipeenä jostain kohtaa. Vaikka on työpaikka niin silti tekee tiukkaa välillä kun ell-kulut on suuria.
Mulla oli kaks marsua kun pentu tuli, nykyään kolme. En edes ajatellut vaihtoehtoa, että odottelen että marsut kuolee, odottelisin meinaan vieläkin, vanhin tän hetkinen marsu oli mulla jo silloin kuin pentu tuli.
TUlevaisuudestahan ei voi koskaan tietää, mutta mulla ainakin ratkaisi se paljon että suurimmat menot oli jo menty ja mitään jatkuvia baarireissujakaan ei ollut enää tarvetta tehdä. Enkä myöskään matkustele paljon, kotimaassa lähinnä ja koira kulkee mukana.
Nyt ois hankinnassa toinen samanrotuinen ja samat periaatteet siinäkin, mitä mä odottelen, jos odottelen taas "sitä sopivaa aikaa" niin koskaan en sitä toista saa. En mä tiedä onko ikinä sopiva aika mihinkään jos alkaa liikaa miettimään. Mulle riittää se, että talous on suht kunnossa ja puitteet hyvään koiran- ja lemmikinhoitoon on hyvät.

Hoitoapua mulla ei ole muuta kuin oma äiti, se hoitaakin paljon koiraa. Ihan muutaman kerran on ollut muualla hoidossa, nekin alkuaikoina. Nykyään ei oikein kukaan voi hoitaa kun suurella osalla tutuista on omat koirat eikä jaksa kahta. Tukea koiran hankintaan sain äidiltä ja ystäviltä, paljon auttoi myös se, että yksi parhaista ystävistä otti samaan aikaan pennun ja meidän pojilla onkin pari päivää vaan ikäeroa. Oli mukava kun oli joku jonka kanssa verrata asioita ja höpistä pentujuttuja. Nyt kun toista koiraa oon ottamassa niin tuntuu ettei sitä tukea niin paljon enää saa, imiset tuntuu ennemmin ajattelevan että onko toi hullu, toisen meinaa hankkia kun on jo marsujakin. Mutta se ei mua haittaa, itse koen että pärjään kahdenkin kanssa. Äiti on taas mukana hommassa, se kun tietää miten paljon toista haluan ja tietää myös että sitäkin on suunniteltu viimeiset kolme vuotta ainakin.

Kiitos kaikille vastanneille, ja muutkin kertokaa lisää pennunhankinnastanne!

Moni viittasi siihen, että tärkeintä on aika. Ajankäytöstä kertoo ehkä se, että en ole ikinä ollut baarissa, enkä ole menossakaan. En käy koulujen erilaisissa pippaloissa (jos niitä edes on, en ole ikinä kuullut) ja koulun jälkeen menen suoraan kotiin. Vaatteet tilaan mieluiten netistä, joten turhia ostosreissujakaan ei tule tehtyä kuin tylsyyden nimissä. Kavereita on, mutta ne asuu ympäri Suomea, ja niitä näkee vain silloin tällöin siellä täällä. Eniten käyn lapsuuskodissa, jossa vietän lomat ja usein viikonloput. Käytännössä siis olen kotona ja koulussa satunnaisia sukujuhlia yms. muita lukuunottamatta.

Tukea koiranotolle olen saanut nyt lähinnä kouluikäisiltä pikkusisaruksilta, jotka tietysti haluavat, että otan suloisen koiran. Tahdon kuitenkin uskoa, että vaikka nyt vanhemmilta tulee suhteellisen kielteistä mielipidettä koiraan, he ovat tukemassa minua, jos koiraan päädyn. Mummi taas sanoo "vihoviimeiseksi asiaksi" koiran ottamista, vaikka hänellä on koiria ollut varmaankin 4kpl elämänsä aikana. Äiti sanoo siihen, että "puhuu kokemuksesta vain." Vaikka uskoisin, että koirista on ollut hänelle aina iloa, miksi hän muuten niitä olisi hankkinut?

Rahaa minulla on kerättynä jonkin verran, tarkoituksena on erikseen säästöpossuun kerätä koirarahat, jolloin tileillä olevat rahat säästyy opiskeluun ja yllättäviin koiramenoihin. En ole mikään rahojen tuhlaaja, vaan osaan säästää. Kanit on mahdollista erottaa esim. keittiön puolelle, jos jotain käy, mutta rodut, joita olen pohtinut, on ilmeisesti suht. helppo totuttaa kaneihin, etteivät niitä nyt ainakaan kiusaa. Näin monet kasvattajat siis kertoilivat.

Jään lueskelemaan lisävastauksia ja pohtimaan koiran ottamista :)

Aloittajan periaatteet ja tavat kuulostaa aika tutuilta :D Mäkin viihdyn enimmäkseen vaan kotona eikä mulla oikeastaan ole muuta elämää kuin koulu ja koirat, ja sehän passaa loistavasti! Ensimmäisen koiran hankintaa mietittiin varmaan päivä ja se tulikin ihan ex tempore, mutta tätä toista halusin ja suunnittelin useamman vuoden. Asun vielä kotona eikä toista koiraa edes pitänyt tulla ennen poismuuttamistani, mutta sain porukat viimein ylipuhuttua ja niinpä aloin etsimään sopivaa pentua. Rotu oli jo päätetty aikaisemmin. Vuoden etsinnän jälkeen bordercollie Misti tallusteli kotiin enkä ole hetkeäkään katunut sen ottamista. Vähän kyllä mietin miten aika riittää lukion käymiseen ja aktiivisen koiran kanssa elämiseen (+ vanhemman koiran). Mitään tulevaisuuden suunnitelmia ei tehty, Misti asuu mun kanssa kotosalla pari vuotta kunnes muutetaan pois. Mun mielestä on turhaa alkaa suunnitella elämää useiksi vuosiksi eteenpäin, muuten se koira voi jäädä ottamatta. Jos tuntuu siltä että koira kyseiseen elämäntilanteeseen sopii ja sille on tarpeeksi aikaa niin go for it, turha sitä on sen enempää jahkailla.

Tiesin että koiralle riittää tarpeeksi aikaa, itse asiassa laitan etusijalle koirat ja sitten vasta koulun. Toista koiraa olin jo niin kauan halunnut, että en paljoakaan ajatellut mahdollisia huonoja puolia. Elämäntilanteet voi muuttua mutta koirat pysyy, ja niiden mukaan mennään. Koiria tulee aina olemaan, ja asioita funtsitaan myös niiden kannalta. Pitkän aikaa elämäntilanne oli sellainen, että koira olisi voinut tulla jo aikoja sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toinen koirakin alkoi olla jo vanha, joten senkin vuoksi uusi pentu oli tervetullut. Nyt menee varmaan useampi vuosi ennen kuin otan toisen (kolmannen) koiran, ja sen aika on silloin kun asun omillani ja Misti ehtinyt jo kiitettävään aikuisikään. Mä en mieti sopiiko koirat tämänhetkiseen elämäntilanteeseen vaan sopiiko elämäntilanne koirille. Siis koirat tulee etunenässä ja arkea suunnitellaan niiden ehdoilla.

Haluisin vielä lisätä, että vaikka nyt ei tulevaisuutta niin tarkkaan miettisikään, niin kannattaa kuitenkin miettiä, että onko valmis sovittamaan elämänsä koiran mukaan.

Siis jos tietää hankkivansa lapsia, niin pitää miettiä jaksaisiko hoitaa lasta ja koiraa. Ja jaksaako tehdä työtä, jotta koira ja lapsi voisivat asua saman katon alla, vaikka tulisikin ongelmia.

Tai jos tapaat ihanan miehen, joka inhoaa koiria. Joutuuko koira väistymään, vai eikö se mies olekaan yhtään ihana, jos ei sinun rakkaasta koirastasi pidä..

Saat unelmiesi työn, jonka takia koiralle ei jää aikaa..

jne.

Eihän tällaisiakaan tilanteita voi varmaksi tietää etukäteen, mutta on se hyvä miettiä miltä tilanne tällä hetkellä kuulostaisi. Siis jos nyt tuntuu, että olisi todellakin valmis luopumaan koiran vuoksi joistakin muista itselle tärkeistä asioista ja järjestävänsä elämän niin, että koira siihen sopii, vaikka se olisikin hankalaa ja työlästä, niin hyvä!
Mutta jos taas nyt jo tuntuu, että esimerkiksi lapsi tarkoittaisi koiran poisantamista tms, niin älä ota koiraa. :>


edit. Niin siis halusin tällä tarkentaa, ettei kenellekään tule nyt mielikuvaa, että ei sitä tulevaisuutta tarvitsisi YHTÄÄN miettiä. Tietenkin pitää, mutta ei niin tarkkaan, että pitäisi oikeasti tietää KAIKKI mitä sinulle tulee tapahtumaan seuraavana 15 vuotena. Sehän on mahdotonta! :)

catteri kirjoitti:


Mielestäni muuten tuo hirveän pitkälle tulevaisuuteen ennakointi asumisten, töitten tai opiskelujen suhteen on turhaa. Enemmän kyse on siitä asenteesta, mikä sulla yleisesti on elämään. Joillekin koira vaan sopii tilanteeseen ku tilanteeseen, joillekin taas ei sopis koskaan. Vaikka tilanteet muuttuisi,pitää niitä muuttaa sitten sen koiran ehdoilla. Jos siihen on valmis, ei muutoksista tartte liikaa stressata.

JUURI NÄIN! Juuri tätä olen yrittänyt avomiehelleni selostaa, mutta se ei ymmärrä ajatustapaani. Koiran hankinta on meilläkin nyt harkinnan alla, itseasiassa kasvattajaankin otettu yhteyttä (nyt vaan odotellaan sitä täydellistä pentua meille). Miestä mietityttää se, että jos joskus joudutaan muuttamaan niin täytyy etsiä kämppä, jossa on lemmikit sallittu. Se taas on mulle ihan itsestäänselvyys kämppiä katsellessa. "Mut ikinä ei voi olla varma että sellainen löytyy". Hmm.

Toki ymmärrän, että lähitulevaisuuden suunnitelmia, taloutta, aikaa jne on mietittävä, mutta rajansa kaikella. Kaikkea ei voi tietää etukäteen, mutta oikealla asenteella sen koiran saa kyllä sopimaan monenlaisiin elämäntilanteisiin.

Meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne, että minä opiskelen vielä kevääseen asti, mies käy töissä ja lähtee tammikuussa armeijaan. Rahatilanne on ok, ainoa mietityttävä asia on se aika. Mutta en ole kuitenkaan hankkimassa sitä koiraa ihan heti, vaan sitten kun ajankohta on sopiva ja sopiva pentu löytyy. Suunnitelmien mukaan aikani riittäisi kuitenkin pennulle ihan hyvin. Lisäksi mulla on valtavat tukijoukot jotka varmasti auttavat jos tarvitsen koiralle hoitopaikkaa tai lenkittäjää. Omat vanhempani, miehen vanhemmat sekä ystäviä (ja kaikki asuvat kilometrin säteellä).

Tältä foorumilta löysin parhaan lauseen koiran hankkimiseen liittyen: oikea aika hankkia koira on aina ja ei koskaan.

Jos mulla on koira, ja mun mies ei koirista pitäisi, niin se olis sitten "sori vaan". Sille miehelle siis. Minä olen koiraa odottanut siitä asti, kun lapsuuskodin koirat lähti siskon astman takia pois ja vielä enemmän olen koiraa odottanut, kun mummin koira kuoli kun olin ala-asteella 5-6 luokalla. Miestä en ole odottanut yhtään hetkeä, joten .

Pahin pelko on se, että omista lapsista tulis superallergisia, koska haluaisin asua maalla "eläinten keskellä". Ja jos oikeesti kävis, että perheenjäsen sairastuis pahasti, niin mä silti aikoisin keksiä jonkun ratkasun siihen.

Kiitos kaikille, jotka ootte herättäneet ajatuksia. Luultavasti koira saapuilee ensi vuonna kesällä tai syksyllä, miten pentuja syntyykin, ja riippuen siitä, löytyykö minulle sopiva yksilö. Tää päätös on nyt alkanut tuntua täysin oikealta, en hoppuile, vaan vielä on vuosi aikaa miettiä ja suunnitella sekä solmia "tukiverkostoa" (kun yksin asustelen), ja kuitenkin olen jo nytkin koiraa harkinnut paljon! Sitten on opiskeluja jäljellä kaksi vuotta, ja ehkä "pahimmat" vaiheet opiskeluissa ohi (opettajien mukaan). Ja tää päätös saa mut hymyilemään, eli oikealta tuntuu!

Mun mielestä on absurdia, kun toiset on sitä mieltä, että koiran takia ei voisi olla mitään muuta elämää. En näe mitään ongelmaa edes siinä, että omistaa koiran ja käy kerran viikossa juhlimassa, mikäli pystyy ajoittamaan tekemisensä koiran mukaan eli koira lenkitetään kunnolla päivällä ja baarista tullaan suoraan kotiin ja pissatetaan koira. Lisäksi on vähän epänormaalia, jos koiran takia on pakko luopua kaikista muista sosiaalisista kontakteista ja että koiran omistaminen estää kahvittelun ja leffakäynnit kavereiden kanssa. (Okei juu, ehkä pieni pentu vähän estääkin, mutta suuri osa aikuisista koirista kestää kyllä muutamien tuntien yksinoloja, kunhan omistaja sitten paikalla ollessaan puuhailee sen kanssa)

^ Samaa mieltä.

MUTTA juurikin painoittaisin sitä että kannattaa miettiä onko oikeasti aikaa sille koiralle. Oma koirani (joka on kyllä aika vaativa varsinkin yksinolojen suhteen) ei kestäisi sitä, että ensin olisin 8h töissä, tulisin käymään kotona ja hoitamassa koiran ja sen jälkeen lähtisin uudestaan vaikka vaan pariksikin tunniksi pois. Tiedän että jos koira on joutunut olemaan lähes koko päivän yksin niin mun pitää "pyhittää koiralle" loppupäivä. Näin sen vaan menee. Ei kaikki ole niin vaativia ja jotkut koirat viihtyvätkin yksin, omani ei kyllä yhtään...
Tiesin kyllä muutenkin että koira sopisi meille, koska tykätään olla paljon kotona. Toki käydään välillä baareissa ja nähdään kavereita muuallakin kun kotona, mutta nämä jutut ei oo mitenkään edes viikottaisia juttuja. Mietin usein että olis ihanaa kun olis koira ja vois sen kanssa puuhailla :) Ei railakas elämä estä koiran hankintaa, mutta jos päivä koostuu suurinpiirtein näin: 8-15 koulu, 17-21 työt ja silloin tällöin siihen päälle vaikka baareilu niin onko oikeasti järkeä ottaa koira siihen elämänvaiheeseen. Meillä tilanne oli koiraa hankkiessa se, että itse olin (ja olen edelleen) töissä ja avolla oli koulu ja töitä. Jos mulla olis ollu sama tilanne (sekä opiskelu että työt) siinä vaiheessa niin pennunhankinta olis saattanu vähän siirtyä, mutta onneksi nyt oli hyvä aika ottaa :)
En ole sinäänsä joutunut koiran takia luopumaan mistään, ehkä itse urheilen vähän vähemmän varsinkin nyt kun avo on armeijassa.. Muuten kaikki on oikeastaan samalla tavalla kuin ennen. Tulee kyllä paljon pyydettyä kavereita meille sen sijaan että kävisin muiden luona. Muutkin tykkäävät nähdä rikiä joten mikäs siinä kun koira nauttii ja saa rapsutuksia eikä joudu olemaan yksin.

Siis kyllä mä meen ihan normaaliin tapaan edelleenkin, ei se koira mun elämää rajoita. Mutta ne jatkuvat nuoruuden baarireissut (mitä tehtiin nuorempana joka pe ja la) on ohi ja vuorotyön lisäksi käyn kyllä tapaamassa kavereita ja harrastamassa, mutta en mitenkään liikaa. Koira kestää kyllä jos käytän sen työpäivän jälkeen lenkilä, lähden vaikka harrastamaan ja tulen parin tunnin päästä takaisin ja tätä ehkä kerran pari viikossa. Ja usein saan kuitenkin äidin näissä tapauksissa oleman koiran kanssa. Mä en koe mitenkään rajoittuneeni koiran olemassa olosta. Sopeutan vaan elämäni sen mukaan, en lähde suoraan töistä mihinkään jos en saa koiraa ketään lenkittämään yms. Aikuinen koira kyllä kestää silloin tällöin yksinolot työ/koulupäivän jälkeenkin kunhan sen siinä välissä käyttää ulkona. Ja kunhan se ei ole jokapäiväistä.

Milloin on sopiva aika ottaa pentu?
Kun on itse täysin varma, että pystyy koirasta huolehtimaan.
Alussa olisi hyvä olla edes yksi kuukausi aikaa koiran koulutukseen (sisäsiisteys, perus käytöstavat), sosialistamiseen, totuttamiseen jne. Eli kesälomahan se olisi paras aika sinun tilanteessasi koira ottaa.

Miten olitte varmoja, kun koiran otitte, että nyt pentu voi tulla? Kävittekö töissä vai opiskelitteko?
Minähän olen koko ikäni koiraa tahtonut, muutamaa rotua pyöritellyt mielessä elämäni aikana. Noh, useamman vuoden haaveilin huskya ja semmoisen sitten menin hommaamaan. Itselle sopivaa koiraa etsiskelin puolisen vuotta jolloin pennun hain kotia.
Silloinen avokkini oli työttömänä ja itse opiskelin ja koulusta sain joustoa tarvittaessa pennun suhteen. Täten koira ei joutunut alussa olemaan yksin ja pääsi tarpeeksi usein ulos jotta oppisi sisäsiistiksi paremmin.
Rahatilanne oli hyvä koiran ottamisen suhteen: kupit, lelut, ruokasäkki oli ostettuna valmiiksi. Pennun kasvaessa ostettiin tarvittavia tarvikkeita (pantoja, remmejä, leluja). Rahaa oli rokotuksiin ja muihin menoihin, rahat itse pentuun oli hoidettuna.
Ja yksi tärkeimmistä: olin ajatellut sen verran eteenpäin, että olenko tosissani valmis koiraan ja kaikkeen mitä se voi tuoda tullessaan.
Entä jos se tuhoaa koko asunnon? Kestääkö hermot ja rahat? Koulutus saattaa olla aluksi vaikeaa ja pentu saattaa tehdä ties mitä ilkeyksiä? Jos tulee ero, miten koiralle käy? Tulevaisuudessa kenties lapsia, miten se onnistuisi koiran kanssa? Riittääkö aika varmasti koiraan?

Miten päädyitte siihen hetkeen?
No se oli sopiva hetki, oli aikaa ja rahaa ja oikea piski löytyi :)

Miten varmoja olitte tulevaisuudesta?
No kuten aiemmin listasi nnuita kysymyksiä jotka olin tarkkaan miettinyt loppuun.. Eli vaikka lapsia tulisi joskus, en koirasta luopuisi mistään hinnasta. Paitsi jos lapsi olisi allerginen eikä asumisjärjestelyä molempien kannalta saisi hyvin sovitettua yhteen (maalla koira voisi asua ulkona yms).
Ja itseä suoraan sanottuna **tuttaa ihmiset jotka antavat 2-3kk ikäisiä pentuja koska "aika ei riitä". Voi herranen aika miksi tätä ei voinut ajatella ENNEN sitä pennun ottamista?! Itse sentään mietin loppuun asti.
Koiran terveyttäkin pitää miettiä, entä jos sille tapahtuu jotain ja eläinlääkärikulut nousevat yli 500 euroon, olenko valmis maksamaan tai onko minulla tuollaista summaa yhtäkkiä?

Saitteko tukea muilta ihmisiltä sekä päätökseen koiran ottamisesta että käytännössä koiranhoitoapua?
Empä juuri, minähän sen koiran olin hommaamassa eikä kukaan muu. Toki aina on tarvittaessa löytynyt ystäväpiiristä koiraystäviä jotka ovat tarpeen vaatiessa voineet hoitaa meitin pienoista. Ja emäntäkin on välillä avittanut.

Oliko teillä muita eläimiä?
Ei ollut, pennusta asti kuitenkin koira totutettiin kissoihin. Kyllä ne yleensä oppivat sietämään toisiaan ja ymmärtävät että toiset eläimetkin ovat perheenjäseniä/kavereita eikä päivällisiä :)
Mutta nyt on kissa hommattu koiralle kaveriksi ja hyvin tottuivat toisiin, kissa pitää jöötiä talossa! Sopivilla keinoilla eläimet saa tottumaan toisiinsa tavalla tai toisella. Mutta esim. vanhaa kissaa voi olla vaikea totuttaa vilkkaaseen koiraan jos ei aiemmin ole ollut tekemisissä niiden kanssa.
Puputtimenkin kanssa on koira ollut tekemisissä, mutta pupu on kyllä häkissä ollut enkä luottaisi niin paljon tuohon piskiin vielä että uskaltaisin vapaana moista elukkaa pitä tuon kanssa ainakaan tarkasti vahtimatta :D sen verran on saalistusviettiä kuitenkin tuolla..


Mikä olisi kannattavaa? Miten toimisitte? Kuinka paljon keräisitte rahaa säästöön? Olisiko idiootimaista ottaa koira nyt, kun minulla on asunnossa 0-5 kania seurana? Toisaalta en minä nyt kanien kuolemaa voi ruveta odottamaan, kun ovat suurinosa alle 2-vuotiaita. Mutta onko opiskelijana teistä hullua ottaa vielä koira? Toisaalta en koe opiskeluja raskaaksi, niitä pystyy itse säätelemään yms. ja todella uskoisin pärjäväni ajankäytöllisesti ja rahallisestikin.

Rahaa nyt ei hirveänä tarvi säästöissä olla (mutta eihän se pahitteeksikaan ole), kunhan aina on valmiina hommaamaan koiralle tarvittavia tavaroita entisten mennessä rikki jne. Koira kyllä oppii elämään sovussa kanien kanssa kun pennusta asti totutellaan :) eikä ota mitään jänis/metsästyskoiraa! :D
Mieti että koiraan voi kuukaudessa mennä rahaa 20-100 euroon (ja enemmänkin), vaihdellen tietysti ruokamerkistä, koiran ravinnontarpeesta, muista tarvikkeiden hankinnoista, rokotuksista yms.
Ja pentuaikanahan koira tarvitsee aikaasi paljon! Ei riitä että sen pari kolme kertaa päivässä käyttää ulkona, silloin se ei koskaan opi sisäsiisteyttä. Ja pentuhan tarvitsee yleensä muutenkin aika paljon seuraa ja ruokaa tiheämmin kuin aikuiset. Eli lomalla suosittelen edelleen tuon koiran hommaamista :)

- Milloin on sopiva aika ottaa pentu?
Silloin kun se sopii omaan elämän tilanteeseen

- Miten olitte varmoja, kun koiran otitte, että nyt pentu voi tulla?
Ensimmäinen koira tuli meille parin opiskeluvuoden jälkeen, joten meillä oli melko hyvin selvillä paljonko meillä on sillä hetkellä koiralle aikaa eli riittävästi. Lisäksi asuimme jo kaksiossa, joten sekin mahdollisti lemmikkien oton.
Toisen koiran otin pitkän kinuamisen jälkeen kun sopivasti oli vielä syntynyt sopiva pentue.

- Miten päädyitte siihen hetkeen?
Ensimmäisen koiran kohdalle tilanne vaikutti sopivalta ja meille iski koirakuume, joten tuumasta toimeen. Toisen koiran suhteen tilanteeseen vaikutti eniten, että sopiva pentue syntyi.

- Miten varmoja olitte tulevaisuudesta?
Jos jotain olen oppinut, niin tulevaisuutta ei voi ennustaa ja vaikka jotain suunnittelisikin, niin tilanteet voi aina muuttua. Viimeisen 8 vuoden sisällä, jolloin meillä on ollut koira/koiria olen opiskellut, ollut töissä lähellä ja 1 h työmatkan päässä, asunut yksinäni ja yhdessä miehen kanssa jne. 8 vuotta sitten kaikkea tapahtunutta olisi ollut täysin mahdotonta ennustaa. Välillä voi eteen tulla tiukkojakin paikkoja, joissa koiran ottaneena on elämä sitten pakko järjestää se koira huomioiden.

- Kävittekö töissä vai opiskelitteko?
Ensimmäistä koiraa ottaessa sekä minä että mies opiskeltiin. Toista koiraa ottaessa jäin juuri työttömäksi, mutta mies kävi töissä.

- Saitteko tukea muilta ihmisiltä sekä päätökseen koiran ottamisesta että käytännössä koiranhoitoapua?
Mies auttaa koirien hoidossa tarvittaessa, esim. työmatkojen aikana. Lisäksi koirat ovat satunnaisesti hoidossa esim. kavereilla.

- Oliko teillä muita eläimiä?
Ei

Kuinka paljon keräisitte rahaa säästöön?
Koirien hankintahintojen verran, mutta oma talous oli laskettu siten, että rahat riittää koirien pitoon. Lisäksi, jos jotakin kamalaa olisi tapahtunut, olisi minulla ollut mahdollisuus lainata rahaa vanhemmilta.

Olisiko idiootimaista ottaa koira nyt, kun minulla on asunnossa 0-5 kania seurana?
Riippuu hieman siitä millaista koiraa olet ottamassa ja miten kanien tilat on asunnossa järjestetty. Esim. kaneja kyttäävä paimenkoira voi olla aika stressi niin koiralle itselleen, kaneille kuin omistajalle.

Mutta onko opiskelijana teistä hullua ottaa vielä koira?
Ei. Opiskelijana on usein vähemmän rahaa, mutta enemmän aikaa ja omia aikatauluja voi mahdollisesti sumplia paremmin kuin töissä. Ensimmäistä koiraa ottaessa asuimme lähellä koulua, joten saatoin käydä kotona myös kesken päivän.

Itse elän mielestäni aika "normaalia" elämää, vaikka arkea nuo koirat paljon täyttääkin. Arki-illat menee suurimmaksi osaksi koiraharrastusten parissa, jtoen muut harrastukset ovat jääneet pois valikoimista. Tosin, jos koirat olisiva ns. pelkkiä kotikoiria, niin silloin aikaa toki olisi muillekin harrastuksille. Viikonloppuisin sitten tapaamme usein kavereita joko meillä kotona, kaverin kotona tai kaupungilla. Koska puuhailen mielestäni koirien kanssa melko paljon, en koe huonoa omaatuntoa, vaikka väliin tulisi päivä, jolloin ne saavat vain lyhyen lenkin tai pelkät treenit. Miehen kanssa kahdestaan asuminen helpottaa myös paljon, vaikka koirat ovatkin pääasiassa minun vastuullani. Yksin asuessa omia menoja joutui miettimään enemmän, ettei koira joudu olemaan liikaa yksin, pääsee riittävän usein pissalle jne.

Minä olen aivan hukassa!
Olen jo piiiiitkään miettinyt toista koiraa. Ja nyt olisi sopiva pentue. Ja valmistun nyt jouluksi. Haen töitä. Pennut luovutusikäisiä n.6viikon kuluttua, kaksi viikkoa valmistujaisjuhlien jälkeen. Töitäkin olen toivottavasti jo siihen mennessä saanut.

Kysymys: Minua pelottaa ja ahdistaa, miksi?? Tämähän on pitkäaikainen toive ja haave saada toinen koira!

Tiedän, että Mindi tulisi lopulta toimeen, vaikka alkuun varmasti kärvistelisi että onko tuo tulossa jäädäkseen yms.
Tiedän, että varmasti osaisin kouluttaa sen ja kasvattaa hyväksi aikuiseksi koiraksi.
Tiedän, että asun nyt hyvän kokoisessa asunnossa jossa on tilaa ja heti hyvää "koiran pissitysmaastoa" ovesta ulos mentäessä.
Tiedän, että minulla olisi varaa hoitaa pennun rokotukset, ruokinnat yms.

Sitten kun kysyn miehen mielipidettä: "En haluaisi että jaksamisesi menisi huonoksi" tmv.
Kun kysyn ystäviltä (joiden kanssa jutellut enemmän Mindin kanssa elämisestä): "Tottakai pärjäisit!"

Toinen pahentaa ja toinen rohkaisee. Olen niin sekaisin. Toisaalta järki sanoo että pärjää. Toisaalta pelot tuhoaa järkeä.

Onko sitä niin tottunut vain yhteen koiraan että ajatus pelottaa niiin paljon? Kun kuvittelen minut ja pennun kävelemässä ja tutustumassa uusiin asioihin, tulee niin olo että tiedän että tämän haluan ja sitten kohta tulee kauhukuva että itken hysteerisesti kun pentu on niin hirveä tai en pärjää tai jotain..

Normaalia? Kauheaa?

Silloin kun odotin Lulua kotiin mulla oli itseasiassa ihan samanlaisia tuntemuksia.Mutta sitten kun sain pennun kotiin jaksoinhan mie ihan hyvin hoitaa,eikä tullut kauheata ongelmakoiraa mitä pekäsin myös. Tietty Lulu nyt ei ole mikään maailman vaativin koira kun se on tollainen pikkuinen ja muutenkin helppo mut kuitenkin.En kadu että otin! Minkä rotuinen koira sulle on tulossa?

No mullakin pikkuhiljaa (vaikka pari vuorokautta tässä nyt koko asiaa kunnolla puinut, su iltana lähti kasvattajalle maili..) alkaa vähän voimistua, että voisin ollakin valmis.
Silti niitä pieniä pelkoja koko ajan. Soittelen ystäville, jotka koirahistorian tuntee hyvin, että mitä mieltä ovat, että saisi vähän ulkopuolista näkökantaa asialle.
Ja toinen dallu, uros olisi tulossa, jos nyt tulee (toivottavasti tulee)