Pennunomistajien pulina 3
pnkd
Viestimäärä: 1295
EnkeliVarjo
Viestimäärä: 110
Sanni
Viestimäärä: 1032
Aamupissalle täälläkin juostaan kiireellä. Tosin asiaa helpottaa se, että meitä on taloudessa kaksi ihmistä. Toinen silittelee sen aikaa, että toinen ehtii käydä omat vessakäynnit ja namien hakemiset ym. Sujunut ihan hyvin näin. Öisin pidättäminen on ihan hyvää luokkaa, mutta muuten Sanni pissailee pikkuliruja sisälle, vaikka oltaisiin käyty ulkona juuri puoli tuntia sitten.
Eilisten pentutreffien jälkeen sai kyllä huomata, millaista tuo meidän hihnassa kulkeminen on toisten koirien mennessä vieressä/edellä.. Muut kulkivat kauniisti peräkanaa, ei näyttänyt ongelmaa olevan. Me sitten jäätiin toisista ties miten kauas, kun jouduttiin pysähtelemään jatkuvasti vetämisen takia :(
Yksi iso ilon aihe saatiin kuitenkin eilen pentutreffeiltä kotiin palatessa. Bussit ei menneet kovin fiksusti, niin jouduttiin kävelemään kotiin, reilun kilometrin matka onneksi vain. Yhtäkkiä huomasin, että oltiin jo melkein kotona asti, ja koko matka oli kävelty kauniisti ilman turhia pysähdyksiä! Sanni kulki vieressä ja muutaman askeleen välein antoi kontaktia > jokaisesta kontaktista kehut ja nami, ja kävely oli ihan uskomattoman hienoa! Muita ihmisiä ja koiria ei paljoa liikkunut, joten hyvä aika treenata. Aamullakin vielä muisti homman jujun, ja tarjosi kontaktia sekä sisällä että ulkona. Loistavaa! :)
http://vilmaneiti.blogspot.com/
gaselli
Viestimäärä: 735
Sonik kirjoitti:
Meillä kans juostaan aamupissalle koiran kanssa itellä jalat ristissä ja kupla otsassa. :D
Mut nyt enää tosi harvoin joutuu siivoamaan tarpeita lattialta, muutaman kerran ehkä viimeisen viikon aikana ja nekin ihan omaa tyhmyyttä.
Hienosti hoituu nuo tarpeet meillä jo hihnassa.
Mäkin yleensä menen pennun kanssa aamulla ulos, vaikka itsellä olis hätä
Joskus kun tuntuu että nyt on itse pakko käydä ensin vessassa, sit otan Ronjan mukaan vessaan, pidän sen pannasta kiinni ja lorotan itse pikapikaa...
Alussa kun Ronja tuli meille, en tajunnu kuinka nopeasti pentu tekee pissat, ja kerran Ronja pääsi lorottamaan suihkun lattialle... Tietty mä ite nousen pöntöltä housut kintuissa komentamaan "ei ei ei..." Siinä tuli sellanen olo että hetkinen, kummalla on oikeasti vaikeampi pidättää, mulla vai pennulla? Ehkä MUN pitäis oikeasti tsempata ja käytää vauva-koira pisulla ensin! Kerran Ronja myös pääsi vessasta livahtamaan viereisen huoneen matolle...Ja toki on tullut pissat "oikeaan paikkaan" paperille JUST ku olen menossa ulos.
Tänään koirat oli keskenään kotona jopa 6 tuntia, kun mä oli mieheni kanssa ensin kuntosalilla, sitten kylpylässä uimassa, sit ravintolassa syömässä... ja olin aivan varma että nyt on paperilla vähintään pissat, ehkä myös kakat. Mut ehei, Ronja tuli ihan unisena vastaan ja paperi oli putipuhdas!! Jes! Sit äkkiä ulos ja sinne tuli molemmat hädät. Ihanaa, toi kakru alkaa oikeesti edistymään, sitä ei tarvii käyttää ulkona niin usein ku ennen, se pyytää ulos eikä halua tehdä paperille (olen huomannut), ja todella jaksaa pidättää noin kauan!! Tietty tää nyt oli vaan tää päivä ja huomenna voi olla asiat toisin, voipi tulla taas jotain sisälle. Ronja on nyt 14,5 vko.
Sheltti "Sani" 6/99 - 10/2011
Labbis "Vilma" 4/95 - 3/2010
myway
Viestimäärä: 618
Bcu Tito 2.6.2010
Bcu Totti 3.8.2013
Life Is How You Make It
gaselli
Viestimäärä: 735
myway kirjoitti:
Meillä (13 vkoa) tehdään todella harvoin enää sisälle. Yksin ollessa tehnyt ehkä 3 kertaa sisälle, mutta muuten on pentuaitaus aina puhdas. Ja papereitahan meillä ei ole missään vaiheessa ollut. Ehdottomasti tehokkainta minun mielestäni.
Meillä on sen takia paperit, kun on laminaatti- ja parketti-lattiat
Pakko suojata ne jotenkin.
Nukkuuko pentu sun kanssa makuuhuoneessa? Entä käytätkö sitä yöllä ulkona jos pyytää? (muutkin saa vastata tähän jos haluaa)
Ronja nukkui alussa aina makuuhuoneessa, mut nyt muutaman yön nukkunut eteisessä aidan takana, kun mun mies ei ilahtunut makuuhuoneen jalkalampun johdon pureskelusta
Yks yö meni todella hyvin, ei mitään ääntä, mut muuten on vähän aina vinkunu, mut lopettanu aika äkkiä. Ei olla reagoittu vinkumiseen mitenkään. Siis ei olla komennettu, ei puhuttu, ettei saa huomiota. Ollaan ite hiljaa sängyssä, ja melko pian lopettaa. Ronjalla on seurana siellä sheltti Sani.
Viime yönä sitten aloitti ulinan klo3 yöllä, ja mä ajattelin että kohta naapurit hermostuu, pakko käyttää se ulkona. Tulikin isot kakat ulos :) Siitä päättelin että Ronja ei halua tehdä paperille enää mielellään vaan haluaa ulos. Reipas tyttö, hoksaa asian :) Mietin vaan että oliko tuo virhe, pyytääkö se jatkossakin yöllä ulos? Annanko sen huutaa kauan ja herättää kaikki? Ulkona käynnin jälkeen rupes taas nukkumaan suht pian.
Ja huom, olen AINA käyttänyt Ronjan tarpeillaan vielä just ennen nukkumaanmenoan.klo23-24.
Ja siis vielä se huomio, että en mene Ronjan luo kun se vinkuu, vaan kun se on hiljaa hetken. Ettei vinkumalla saa mua luokseen.
Sheltti "Sani" 6/99 - 10/2011
Labbis "Vilma" 4/95 - 3/2010
Shane
Viestimäärä: 946
Onneks sentään päästiin ulkona harjottelemaan vapaana oloa "isolla kadulla", kun ei tuolla vielä liikennettä ollut. Meni kyllä upeasti neidiltä, vaikkei olla pariin viikkoon harjoteltukaan. :-)
Mutta tänään saatan tukkia kc:n kuvamateriaalilla, kun käydään kaverin japsipennun kanssa korkkaamassa Natun koirapuistoneitsyys.
myway
Viestimäärä: 618
gaselli kirjoitti:
Meillä on sen takia paperit, kun on laminaatti- ja parketti-lattiat
Pakko suojata ne jotenkin.
Nukkuuko pentu sun kanssa makuuhuoneessa? Entä käytätkö sitä yöllä ulkona jos pyytää? (muutkin saa vastata tähän jos haluaa)
Ronja nukkui alussa aina makuuhuoneessa, mut nyt muutaman yön nukkunut eteisessä aidan takana, kun mun mies ei ilahtunut makuuhuoneen jalkalampun johdon pureskelusta
Yks yö meni todella hyvin, ei mitään ääntä, mut muuten on vähän aina vinkunu, mut lopettanu aika äkkiä. Ei olla reagoittu vinkumiseen mitenkään. Siis ei olla komennettu, ei puhuttu, ettei saa huomiota. Ollaan ite hiljaa sängyssä, ja melko pian lopettaa. Ronjalla on seurana siellä sheltti Sani.
Viime yönä sitten aloitti ulinan klo3 yöllä, ja mä ajattelin että kohta naapurit hermostuu, pakko käyttää se ulkona. Tulikin isot kakat ulos :) Siitä päättelin että Ronja ei halua tehdä paperille enää mielellään vaan haluaa ulos. Reipas tyttö, hoksaa asian :) Mietin vaan että oliko tuo virhe, pyytääkö se jatkossakin yöllä ulos? Annanko sen huutaa kauan ja herättää kaikki? Ulkona käynnin jälkeen rupes taas nukkumaan suht pian.
Ja huom, olen AINA käyttänyt Ronjan tarpeillaan vielä just ennen nukkumaanmenoan.klo23-24.
Ja siis vielä se huomio, että en mene Ronjan luo kun se vinkuu, vaan kun se on hiljaa hetken. Ettei vinkumalla saa mua luokseen.
Yksiössä asun, joten samassa huoneessa nukutaan. Pennulla on valtava pentuaitaus, joten aidan takana on. Alussa käytin keskellä yötäkin ulkona. Pieni pentu ei välttämättä edes pysty pidättelemään vielä koko yötä. Mieluummin vien ulos yöllä, jotta pentu voi tehdä tarpeensa luvalliseen paikkaan. Sitten takaisin nukkumaan.Tuota aikaa voi sitten vähitellen venyttää. Ensin vie 0300 ulos ja parin yön kuluttua 0330. Lisää ½h joka kerta ja kohta saatte nukkua jo 6-7h putkeen.
Meillä pentu menee eteden puoleiselle seinustalle pentuaitaustaan halutessaan ulos. Ja minä en todellakaan kyseenalaista tätä. Minä ainakin haluan, että koira osaa pyytää ulos. Ja se ei opi, jos sitä ei silloin vie ulos, kun se pyytää.
Huomioimattomuus on hyvä. Minä en huomioi myöskään vinkuvaa pentua. Ja vinkuminen on vähentynyt lähes nollaan. Joskus vinkii pari kertaa, kun jää yksin, mutta sitäkin on enää harvoin.
Bcu Tito 2.6.2010
Bcu Totti 3.8.2013
Life Is How You Make It
pnkd
Viestimäärä: 1295
Meillä on ohitukset alkaneet mennä todella paljon paremmin kuin ennen ja Mökö tarjoaa kontaktiakin todella ahkerasti, vaikka ohitukset menevätkin vielä useimmiten istuen. Varsinkin aamuisin saamme treenattua todella hyvin, kun ihmisiä ei ole vielä hirveästi liikkeellä. Ainoa ongelma on, että poikkeuksetta ne ohikulkevat ihmiset kokevat tarvetta kommentoida Mökön koulutusta (tänään kuultiin mm. äärimmäisen viisas "koulutatko sä sitä"- kysymys), jolloin Mökö tietysti herpaantuu ja pyrkii puhujan luokse.
Sonik
Viestimäärä: 4809
Mutta ihan vaan siltä varalta, et jos pissa sattuu lirahtamaan, niin toi ei sit leikkiessään vetele lelujaan siihen parketilla möllöttävään pissalätäkköön.
Mut nyt ollaan kyl jo hyvällä mallilla. Yöllä ei oo tehty enää tarpeita muuta ku sillon jos masu on ollut kuralla.
Osaa pyytää ulos, kun on hätä. Joskus tosin lirahtaa salavihkaiset jonkun riehumisleikin jälkeen.
cpku "Sumu" -11
shelamu "Koda" -13
cpku "Hippa" -15
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.
hennie`
Viestimäärä: 83
Meillä on myös aikasempi koira tyttö Lilli 10v ja tänään ku tutustutettiin niitä niin ne oli niin innoissaan toisista, mutta sitten jonkun 15min hyvän jakson jälkee Lilli sai hepulin ku Pepe koski tämän palloon. No sittenhän se alko tietenkin aggressiivisesti puolustaa omaa palloansa ja haukku niin että Pepe juoksi karkuun ( voin sitä pikkusta ) Nyt jonkin ajan kuluttua ne on taas tosi kiinnostuneita toisistaan ja Lillikin oli tooosi surullisen näkönen sen jälkee ku "ns". hyökkäs Pepeä kohti.
Sitä haluisin kysyy, että kannattaisko tosta jotenkin huolestua enemmän, vai oliko toi ihan tavallista "oman puolustamista". Koska nyt kuitenkin Lilli on taas tosi kiinnostunut Pepestä ja haistelee sitä.
Ja oisko jtn vinkkei miten mun kannattais jatkaa tästä seuraavaks näiden kahden kanssa? :)
Ois kiva jos joillain olis samoja kokemuksia :)
Papillon "Pepe" synt. 11.07.2010 <3
Lk. Kääpiömäyräkoira "Bella" synt. 12.08.2011 <3
Miizuli
Viestimäärä: 333
hennie` kirjoitti:
Sitä haluisin kysyy, että kannattaisko tosta jotenkin huolestua enemmän, vai oliko toi ihan tavallista "oman puolustamista".
En kuulu tähän keskusteluun mutta ajattelin tulla kuitenkin kommentoimaan. Niin kauan kun koirien välienselvittely pysyy kohtuuden rajoissa (ei kiinnikäymistä ja fyysistä vahingoittamista) niin minun mielestäni on enemmän kuin tarpeen että Lilli näyttää mikä on hänen ja mikä ei. Pentua on turha alkaa voitottelemaan. Koirat eivät ole surullisia käytöksestään, vaan Lilli todennäköisesti reagoi teidän suuttumiseenne (luin tuolta toisesta keskustelusta) ja tuossa tilanteessa oli teidän silmäänne "allapäin". Te ikäänkuin asetitte pennun sen yläpuolelle.
Tilannetta voi helpottaa ottamalla lelut muutamaksi päiväksi pois näkyvistä, kun muuten tuntuvat tulevan hyvin toimeen. Kun Lilli hyväksyy pennun osaksi laumaa saattaa se haluta jakaa myös lelunsa.
Viljo 07/11
♥ Muistoissa Pelle 11/08 - 09/15 ♥
majju
Viestimäärä: 244
meillä vanhempi koira (1v6kk) oli noin viikon ajan sellainen että ei joko huomioinut pentua ollenkaan tai sitten ärisi sille luista, tai kun pentu yritti mennä sohvalle jossa vanhempi koira jo oli.
Viikon jälkeen kaikki muuttui, enkä nyt oikein edes tiedä kumpi näistä karvakavereista on johtaja Vanhempi koira ärähtää joskus (ehkä 1/10 kerrasta) luustaan, mutta sen jälkeen saattaa antaa sen pennulle vaikka pentu olisi jo lähtenyt kauemmaksi. Molemmat nylkyttävät parin päivän välein toisiaan ja syövät samoista kupeista ruokaa, vaikka olen ne erilleen kauas toisistaan asettanut.
Vanhempi koirani on todella kiltti, joten voihan olla että pentu ottaa pomon paikan.
Kovasti pojat painivat keskenään ja touhuavat, nukkuvat myös yleensä vierekkäin.
Joten eiköhän se ajan kanssa lopu - siis turhasta äriseminen. Aluksi tietenkin äristään ja ihan kaikesta, että pentu tietää tulleensa toisen koiran kotiin. Mutta ajan kanssa koti on molempien, kuten myös lelut ym.
Minkä ikäisinä teidän pennut ovat oppineet nostamaan kinttua pihalla? Meidän jätkä ei tee sitä vieläkään, vaikka monet saman ikäiset ovat jo oppineet. Mutta tuo taas on mestari pidättämisensä kanssa, viime yönä pidätti 11h ja minä heräsin ennen sitä.
Työpäivien ajan on myös pidättänyt 9h, mikä on mielestäni ihan uskomatonta. Edelleenkään ei ole tullut kun yksi kakka sisään koko aikana. Ihana pentu. <3
Miten olette opettaneet tassun antoa? Tuo ei meinaa millään oppia, eikä esim ympäri menoa.
Mitä kaikkea pentunne jo osaa / ymmärtää? Ihan arkipäivän käskyistä esim?
Rorys
Viestimäärä: 5244
MissFields
Viestimäärä: 729
gaselli kirjoitti:
Meillä on sen takia paperit, kun on laminaatti- ja parketti-lattiat
Pakko suojata ne jotenkin.
Suojaako teillä paperi tosiaan lattiaa pissalta? Ei täällä vaan.. Meillä tehdäänkin sellaisia litran parin lammikoita.. Tosin lattia on ollut huonossa kunnossa jo ennen pennun tuloa, joten en ihan kauheasti jaksanut stressata. Pissa on mennyt paperin läpi ja imeytynyt lautalattiaan. Nyt yhdestä kohtaa lattia kupruilee, kun se on pissannut aina samaan paikkaan. Jossain vaiheessa otin paperit pois, ja pissailu väheni huomattavasti.
Sellainen on käynyt mielessä, jos olisin teipannut lattiaan ison muovimaton palan tai vahakankaan, minkä saisi helposti puhdistettua, tuohon lattiaan ei ainakaan imeytyisi pissan hajua.. Vähän kyllä huolettaa, tuleeko tästä penskasta ikinä täysin sisäsiistiä, kun tämä pissan haju on tuossa yhdessä kohdassa niin pitkään kunnes lattiat menee vaihtoon... Tai sitten se mieltäisi sen muovimaton palasenkin luvalliseksi pissipaikaksi.. phiuh.
hennie`
Viestimäärä: 83
En tiiä oliko mulla jotenkin onni vai luulenko vaan, mutta Pepe on kävelly tosi nätisti remmissä, ku vanha tekijä ja todella kiltisti pissaa ulos, vaikka tietenkin välillä tulee sisälle kans.
Sekä äsken se leikin kautta oppi sanan irti ja lelun antaminen sujuu näin paljon nopeammin
Saas nähä mitkä on sitten ne asiat jotka ei suju niin hyvin xD
Papillon "Pepe" synt. 11.07.2010 <3
Lk. Kääpiömäyräkoira "Bella" synt. 12.08.2011 <3
Snörf
Viestimäärä: 21
MissFields kirjoitti:
Sellainen on käynyt mielessä, jos olisin teipannut lattiaan ison muovimaton palan tai vahakankaan, minkä saisi helposti puhdistettua, tuohon lattiaan ei ainakaan imeytyisi pissan hajua.. Vähän kyllä huolettaa, tuleeko tästä penskasta ikinä täysin sisäsiistiä, kun tämä pissan haju on tuossa yhdessä kohdassa niin pitkään kunnes lattiat menee vaihtoon... Tai sitten se mieltäisi sen muovimaton palasenkin luvalliseksi pissipaikaksi.. phiuh.
Meillä on myös lautalattiat ja käytettiin heti pennun tultua taloon sanomalehtien alla rautakaupasta ostettua ohutta huonekalujen suojaukseen tarkoitettua muovia. Se toimi mallikkaasti, koska tosiaan pissat tuli sanomalehdestä läpi heti jos ehtivät olla siinä paria sekuntia kauempaa. Jossain vaiheessa oli enää pelkät muovit lattialla, kun kyllästyttiin keräilemään papereita joka puolelta kämppää kun pentu repi ja riuhto niitä joka suuntaan. Nyt ollaan luovuttu jo muoveistakin, kun vahinkoja tulee enää kerran pari päivässä ja ne ehtii siivota ennen suurempaa tuhoa lattialle. Mutta joo, sama on täälläkin mielessä, että miten käy kun ei tota pissan hajua saa millään pois kohdista mihin tuli vahinko, missä ei ollu muovia ja mistä sitä ei ehtiny heti siivota (tai missä lammikko osui just lautojen väliin...)
pnkd
Viestimäärä: 1295
myway
Viestimäärä: 618
Bcu Tito 2.6.2010
Bcu Totti 3.8.2013
Life Is How You Make It
pnkd
Viestimäärä: 1295
Huomenna aikeissa on viedä Mökö ensimmäistä kertaa koirapuistoilemaan. Piti tehdä reissu Maunulaan jo tänään, mutta flunssa pakotti siirtämään reissua huomiselle - kieltämättä asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että huomenna olisi kyyti tiedossa tosin suuntana on eri puisto. Toivon, että reissu on mukava, sillä olen ollut hyvin skeptinen puistoon viemisen suhteen.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 06:45) |