Koirat.com

Meillä Napo on nyökyttävät yhdeksänviikkoisesta kaikkia koiria. Juoksuista narttuja katsellessa sillä on aivan erityinen ilme, mutta muutoin se kyllä näyttää lähinnä lystikseen touhua harrastavan. On se onneksi vähän jo rauhoittunut.

Aamulla herätessä huomasin, että Napo ei varaa painoaan ollenkaan toiselle etualalle. Mihin kummaan se on voinut yön aikana koipensa satuttaa? Onneksi sain eläinlääkäriajan tälle päivälle, niin sitten toivottavasti syy selviää.

^Meillä on ollut tänä keväänä useamman kerran anturoiden takia ontumista. Ollut halkeamia ja hiekanjyviä. Kotikonstein ovat parantuneet ja nyt kun kadut on puhtaat ja kuivat on anturat tosi hyvät. Mutta ne hiekan jyvät oli kyllä pirullisia, kun ei niitä meinannut löytää ja niiden esiin kaivaminen oli ison työn takana. Joko teillä syy selvisi?

Täällä Käpy koira on täsmälleen tänään tullut tähän ihanaan 9kk ikään. Murkkuikä on oireillut jo muutaman viikon erityisesti hihnassa, kun menohaluja olisi ja hihnan rajat tuntuu olevan jotain aivan ylitsepääsemätöntä. Juuri tuo ylitsepääsemättömyys tuntuu sellaiselta uudelta luonteenpiirteeltä, jota ei ole ennen ollut. Esimerkiksi hihnassa kulkemisessa meillä on vetämisen kanssa nollatoleranssi eikä tuo ole koskaan vetänytkään. Kun painetta tulee, pysähdyn, ja matka jatkuu kontaktista. Sen kontaktin Käpy on antanut aina hienosti, vähintäänkin hetken vain odottamalla tai jos ottaa askeleen taakse. Mutta eilen lenkillä oli pätkiä, jolloin Käpy ei vain kertakaikkiaan lopettanut sitä vetämistä. Että saatoin seistä kauan paikallani ja Käpy tuijottaa vain herkeämättä jotain lyhtypylvästä tai lintua. Ohitukset ovat nykyisin myös aivan kauheita. Luojan kiitos Käpy on vain hyväntahtoinen ja haluaa toisen luokse, eikä hauku koskaan. Muutoin mulla menisi hermo. Nyt yritän vain kaikin voimin pysyä positiivisena ja ajatella, että kyllä siitä hieno koira tulee ensi kesäksi kunhan tämä kesä treenataan.

Tänään kävi myös ekan kerran niin, että oltiin yhdellä nuotiopaikalla ja Käpy oli irti, ja mä huomasin liian myöhään että nuotiopaikalle oli tulossa toinen koira. Käpy oli lähtenyt jo juoksemaan sen luo, eikä kuullutkaan mun huutelua. Onneksi toinen koira oli ystävällinen eikä siinä tullut mitään sen ihmeempää, mutta oli se kyllä noloa.

Me ollaankin oltu koko viikonloppu reissussa ja Käpy on matkustanut ekan kerran pidemmän matkan junassa. Tulomatka oltiin lemmikkivaunussa, jossa Käpy nukkui pitkälti omassa kevythäkissään. Vaunussa oli toinen koira joka välillä haukkui, mutta Käpy oli tosi hienosti. :) Nyt ollaankin makuuhytissä koska mun pitää jaksaa mennä töihin heti aamulla kun ollaan perillä ja hyvät yöunet on tarpeen. Käpy nuuskutteli vaunun läpi ja kävi sitten nukkumaan. :)

Meilläkin ontumista, sama jalka jota kiersi pienenä. Voi että kun ärsyttää, tuotakin jalkaa on tutkittu jo moneen otteeseen eikä oikein mitään selittävää syytä ole löytynyt. Nyt on ollut useamman kuukauden oireettomana ja tänä aamuna sitten taaskaan ei varannut painoa. Heitettiin eilen koirakaverin kanssa melko pitkä lenkki ja nuo kävi vielä sen päätteeksi uimassa mutta en ainakaan huomannut että sielläkään olisi mitään sattunut. Menee hermo kun en ymmärrä mikä siellä jalassa ahistaa. Pitääpä huomenna soitella ellille, kintereitähän ei vielä oo Rajulta tutkittu..

Hieman Maximinkin kuulumisia tänne pitkästä aikaa, ikää alkaa olla reilu vuosi nyt. Reipas poikahan tuo edelleen on, hieman liiankin reipas.. tuntuu että energia kasvaa kasvamistaan joka päivä, eikä enää pitkät lenkit ja metsässä rymyämiset riitä sen purkamiseen. Noh, onneksi tämä mamma aloitti just juoksuharrastuksen, niin pääsee poika välillä sinnekin mukaan purkamaan paineita, tosin kesähelteillä tämäkin ilo stoppaa.

Nyt ongelmaksi on lähinnä muodostunut toisille uroksille pullistelu, mitä ei ole _ikinä_ ennen tapahtunut
Ensimmäisiä kertoja huomasin koirapuistossa, kun leikkikaverina oli iloinen, alle vuotinen porokoirauros ja Maxim alkoi pomottaa tuota muristen ja näykkien, joka aluksi näytti vain leikiltä, mutta ukon äänensävystä kuuli että aika tosissaan yritti päälle painaa. Sama juttu on toistunut pienemmässä mittakaavassa kun hihnassa treffataan toisia uroksia, Maxim on tosi jännittynyt koko ajan ja jos toinen tekee pienenkin dominoivan eleen niin pomottaa tuon kuriin.
Ikävää kun tuo on aina ollu niin leppoisa kaveri, eikä koskaan oo tarvinnu miettiä mitään tuommoisia..

^ Kurja juttu :( Meillähän Watson aloitti saman homman, ensin en pitänyt sitä oikein minään kun toistuvasti itseään nuoremmille tai pienemmille koirille vähän rähisi ja lyttäsi tosi paljon. Mä vaan ajattelin että laittaa nuorempia laumassa paikalleen... mutta kyllä se vaan lopulta oli selvää, että joillekin uroksille se räyhäsi, yleensä just vähän pienemmille. Oli yksi syistä siihen, miksi vietiin kastroitavaksi, kasvattajakin suositteli. Toivottavasti Maximilla menis ohi!

Watson on toipunut kastraatiosta tosi hyvin. Pirteä poika, ruoka maistuu ja lenkillä riittää virtaa. Ainoo vaan, että joudutaan tosiaan pitämään tuolla sekä kauluria että narttujen juoksupöksyjä, koska se pääsee kaulurin ohi kun oikein yrittää. Watson ei oo missään vaiheessa valittanut kipua, mutta sitä kutittaa niin hitosti että säälittää Leikattiin maanantaina ja nyt lähes viikko myöhemmin koko ajan yrittäis päästä nuolemaan ja juoksee ympäri kämppää ja vinkuu kun ei saa raavittua. Lenkillä ilman suojia yrittää nuolla heti jos mun silmä välttää. Toivottavasti kutina helpottaa pian. Huuhdellaan haava-aluetta useemman kerran päivässä. Noi pöksyt tietty varmaan ei auta kun sinne jää karvoja väliin, mutta pakko pitää jalassa vielä joitakin päiviä, että on alue varmasti parantunut.

Muutoksia en oo vielä merkkaamisessa tai muussa käytöksessä huomannut, ei kai oo ihmekään kun just vasta leikattiin. Tai ehkä ihan vähän vähemmän merkkaa nyt? Tyttöjen pissoja edelleen maistelee jos sattuu kohdille, mut ehkä toi koipi nousee vähän vähemmän. Ja kuvittelen, että se komentais mua vähän vähemmän kuin ennen mutta en mä nyt tiedä.

Paljon paranemisia ontuville murkuille!

Mä oon ymmärtäny että murrosikäiset urokset helposti epävarmuudessaan lyttää/alistaa nuorempiaan ja pienempikokoisiaan, ne saa pönkitettyä sillä itsetuntoa kun usemmiten voittavat kähinät. Oon kuullut että etenkin silloin jos koiralle on pienenä vähän vanhempi uros tehnyt samoin, saattaa tuota käytöstä ilmaantua. Tietenkään kiusaamista ei pidä sallia, mutta uskoisin että aikakin auttaa koulutuksen ohella tuohon hommaan, nää on niin herkässä iässä nyt. Ja jotkut corgiurokset lakkaa sietämästä muita uroksia aikuistuttuaan, yksilöllistä siis sekin.

^ Ootteko huuhdellut Watsonin haavaa siis viileällä vedellä? Se ainakin lievittää kutinaa väliaikaisesti. Leppokin oli muutaman ekan päivän kovin kutiavainen, mutta pikkuhiljaa helpotti. Me ei huuhdeltu haavaa kun ehkä kerran-kaks koko toipumisaikana, mut toi onkin lyhyttukkanen ja sillon oli vielä lunta. Voi olla että Watson komentaa senkin takia kun olo on aika sietämätön, voin ainakin ite kuvitella miten lyhyt pinna olis jos kutittais hirveesti muttei pääsis raapimaan.

Watti on nyt muutaman päivän toipunut nipsauksestaan. Leikkauspäivän kaveri oli ihan pihalla, mutta jo seuraavana aamuna hirveä meno päällä. Törppäkään päässä ei tunnu häiritsevän, kun siihenhän tuo jo toittui murtuneen jalkansa kanssa.

En tiedä onko leikkaus vaikuttanut jo näin äkkiä vai onko ne juoksunartut johonkin kadonneet, kun Watti on alkanut taas rauhassa nukkua illalla ja jatkuva ramppaus ja läähätys on muutenkin vähentynyt huomattavasti. Ihan "normaali" (jos meidän perheessä nyt kukaan on koskaan ihan normaali ) tuo ei toki vielä ole, mutta vähän sentään on taas yhteiselo ollut helpompaa.

Ja yöökh - Watista löytyi tänään punkki. Ostettiin justiin punkkilääke (tabletti), mutta ei vielä keritty sitä antaa.

Kuinka raivostuttava voikaan olla teini-ikäinen beussi? No hyvin raivostuttava. Kaikista pelottavinta on, että toi ei ole vielä oikeasti edes teiniperse pahimmasta päästä.

Eli joo, meillä on koira alkanut teineilemään ja omistajalla palaa käpy. Käskyjä ei ihan kamalasti kyseenalaisteta (vielä...), mutta mulla menee hermo ton härkkimiseen. Koira siis hyppii hampaat edellä naamaan, napsii hampaillaan yms. kivaa. Eikä tietenkään uskota, jos sanotaan hyvällä asiasta. Mahtaa naapurit katsoa pitkään, kun tänään viimeksi koiran kanssa väännettiin siitä, että miten sitä kuuluikaan käyttäytyä. Eikä se ollut enää kovin nättiä sen jälkeen, kun olin muutaman kerran ottanut hammasta vastaan ja oli sormetkin jo verillä.

Heippa!

Meidän tyty on nyt 11kk ja eka juoksu alko. Voi raasua miten se ravaa pitkin seiniä, mamman hienosti askartelemat omateko suojahousut jalassa x'D pinkki-valko-raidalliset, tottakai, pitäähän tyylistä pitää kiinni ;) samana päivänä käytiin ihka ensimmäisellä junamatkalla, ja kun pääsi yli siitä innostuksesta että vastapäisessä penkkirivissä oli kans koira, ja vielä nokan eteen kongi täynnä herkkua, niin meni kyllä tytöllä hienosti. Sai olla mamma ylpeä^^

Viimeaikoina tytöllä on riittäny virtaa ihan äääälyttömästi, ja varsinki lenkit tuntuu tosi tuskasilta kun kaikki kiinnostaa ja pitäis päästä tutkimaan. En edes ala puhumaan ohituksista, tai edes toisen koiran näkemisestä...Ollaan nyt jo muutaman päivän ajan tehty niin että ruokaa ei saa muuta ku lenkillä minun taskusta, ja vähän on positiivista vaikutusta näyttäny sillä olevan. Mutta on se inhottava noidankehä että virta varmaan vähenis jos sais lisää liikuntaa, mutta se lenkittäminen on niin stressaavaa ettei tule tehtyä niin paljoa. Myöskin nyt kun ulkona haisee kaikki kiva ja mielenkiintonen, niin esim. mökillä ei oikein enää antaudu kiinni kun on ulkona vauhtiin päässy, mikä taas on sääli jos joutuu pitämään koiraa kiinni jatkuvasti :/

Mutta nyt itse asiaan: millon vois alkaa koiran kanssa tekemään juoksulenkkiä, ja miten siihen kannattais alkaa opettaa? Pitääkö kävelylenkillä vieressä kulkeminen olla täydellistä ennenku voi ees ajatella juoksemista/pyörällä kuljettamista? nykyään lenkillä saa kulkea vapaammin 2m narussa, kuhan ei vedä, ja jos tulee ohituksia niin sitten otan viereen kulkemaan, ja aina tottakai rohkasen ja palkitsen jos kulkee pyytämättä vieressä. Olis kyllä hyvä niin koiran ku omistajanki kunnolle jos alotettais semmonen yhteinen hölkkäharrastus :))

redpomelo kirjoitti:

En tiedä onko leikkaus vaikuttanut jo näin äkkiä vai onko ne juoksunartut johonkin kadonneet, kun Watti on alkanut taas rauhassa nukkua illalla ja jatkuva ramppaus ja läähätys on muutenkin vähentynyt huomattavasti.

Voi myös olla että Watti oireilee leikkauksesta johtuvaa kipua noin, olemalla siis aavistuksen rauhallisempi. Ken tietää. Meillä loppus tyttöpissojen nuoleskelu kyllä hyvin nopeaan leikkauksen jälkeen, eli pieniä muutoksia saattaa ilmaantua jo varhain. Muutama kuukausi menee kai yleensä, ennen kuin kunnon muutoksia alkaa tulemaan, mutta yksilöllistä tämäkin.

Ame voi höh, kovasti tsemppiä teinin kanssa elämiseen. Meidän edellinen koira (valkkari) oli murrosiässä samanmoinen, hyökkäili käsiin kyllä pääosin ja pomppi muuten kun halus purkaa energiaansa ulkona vähän pikku painimatsilla, monet hanskat sitä tulikin menetettyä ja hermot myös. Meillä oli helpompia ja hankalampia kausia, mutta puolitoistavuotiaana tuommoset härkkimisperseilyt lakkas sillä kaverilla ja fiksuuntui muutenkin, saatiin mm, koiraohituksiin tolkkua kun toinen ei hötkynnyt jatkuvasti.
Voi kun olisin silloin törmännyt siihen kikkaan että tallaa koiran hihnan päälle pannan läheltä (mieluiten niin läheltä että koira joutuu makaamaan) ja vain odottaa että reuhaaminen lakkaa, olis varmaan omat hermot säästyneet enemmän. Mut hengissä selvittiin ilmankin.

muoksis. Pitihän mun Leponkin meininkiä tulla tänne päivittämään. Tuo teinihömppä on ruvennut kunnolla jännittämään 5-10v lapsia. Taaperot on Lepon mielestä ihania, mutta ulkona vastaan tulevat lapset jotka haluais silittää, niin tää loikkii niin kauas kun hihnassa pääsee, mahdollisesti haukkuen. Ja lapset tietämättään pahentaa asiaa tuijottamalla koiraa ja kävelemällä sen perään. Siitä oon aina lapsosille sanonutkin että "Sitä jännittää jos tuijotat noin" tai "Anna sen tulla ensin haistamaan" mutta aina ne ehtii ensin tehä jotain mikä saa Lepon epäilemään. Noh, tarvii vissiin alkaa sanomaan muksuille että Leppoa ei voi silittää, kun ei se noista tilanteista nauti. Jännä kyllä miten se pentuna rakasti kaikenmallisia ja -ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä, nyt noi pikkuihmiset on ruvennu sit epäilyttämään.
Muuten menee ihan mukavasti, autohötkyilyt onnistutaan välillä välttämään ja joskus ei, mutta stressiä ei oteta.

^ Juu, ajattelin kanssa, että voi olla vielä sitäkin, että on vähän kipeä olo. Toivossa kuitenkin eletään, että Watti pysyisikin vähän rauhallisempana.

Umpiluupäisyyttä leikkaus ei ole poistanut. Watti on taantunut ihan kakaraksi ja roikkuu lenkillä hihnassa ja näykkii jalkoja. EI sana on poistunut kokonaan koiran sanavarastosta ja ihmisiä yritetään koko ajan komentaa. Istu ja maahan -käskyjä koira kyllä tottelee, mutta kauhea protestointi - urina ja haukahtelu - seuraa, kun namin eteen pitää töitä tehdä Positiivisena puolena luoksetulo on parantunut ihan hurjasti. Koira tulee kuin raketti, kutsun kuullessaan.

^ Ihanaa että luoksetulo on noin hyvä! Mä en oikein tiedä mikä Lepon luoksetulon sana nykyään on... Tuntuu että parhaiten toimii hihkaisu "Pojat!" jota oon siis yhteislenkillä koirakaverin kanssa käyttäny. Sillon tulee kooki kuin rasvattu salama luokse. Normaalisti pysyy niin lähellä että luoksetulokutsua on käytetty niin harvoin...
Mut toivotaan että Watti paranee hyvin, ja eiköhän ajan kanssa kun leikkauksen vaikutukset näkyy ja koirulille tulee ikää, niin rauhoitu tuo meno. Ainakin Watilla on jatkossa mukavampi olla kun ei tarvitse stressata tytöistä. Leppo oli kans nilkoissa kiinni pienenä, meil tehos parhaiten se että (lyhyellä) hihnalla pidin sen kädenmitan etäisyydellä itsestäni ja jatkettiin matkaa riekkumisista huolimatta mun haluamaan suuntaan. Aika äkkiä tuokin junttura hokasi että nilkkoihin hyökkiminen on ihan tylsää puuhaa. Tsemppiä!

^ Oi kun voisi sanoa, että Watin rakettimainen luoksetulo olisi tottelevaisuutta ja rakkautta emäntäänsä, mutta kyllä se taitaa olla 99% rakkautta emännän taskusta löytyviin namipaloihin

Mä luulin kultaisennoutajan ottaessani saavani erittäin ahneen koiran, joka tekee makupalojen eteen mitä vaan. Kuinka väärässä olinkaan. Lenkillä tota ei vois vähempää kiinnostaa herkut. En enää yritä palkata namilla edes luoksetulosta, koska toi vaan sylkäisee kaiken pois. Mutta ihmeen hyvin luoksetulo toimii edelleen, vaikkei toi siitä saa muuta kuin kehut ja rapsutukset(tai no välillä saatan heittää kepin).
Kotonakin käytän nameja lähinnä uuden opiskelussa. Vanhoja kerratessa toi tuntuu nauttivan siitä yhdessä tekemisestä niin paljon, että namit tuntuu ihan turhalta.

Ulkona treenaaminen on meillä kyllä iso ongelma. Tota kun ei kiinnosta mikään. Ei lelut, namit. Harmittaa, ettei sillon alussa menty pentukurssille, olisi varmasti auttanut kun olisi alusta asti harjoitellut myös häiriössä. Mehän oltiin tässä keväällä perustottelevaisuuskurssilla, mutta jätin sen kesken, koska en saanut tohon mitään kontaktia. Vaikka kuinka oli parhaita nameja tai leluja, niin ei mitään reagointia. Muut koirat ja hajut oli paljon kiinnostavampia...
Nyt yritän miettiä mikä olisi paras tapa lähteä ratkomaan tota. Käytiin viime viikolla tossa läheisellä kentällä(joka oli siis täysin tyhjä) ja ainut mitä toi suostui tekemään, oli istuminen(ja siinä pysyminen). Pitäisikö kokeilla pitkin lenkkiä vaan yksittäisiä käskyjä(istu, maahan, sivulle), että tulisi varmemmin onnistumisia. Ja kun ne rupeaa sujumaan, niin voisin pikku hiljaa antaa toisenkin käskyn, jne.
Äh en tiedä, ärsyttää että syy on vaan ja ainoastaan mussa (ja mun laiskuudessa). Välillä stressaakin, kun tuntuu, että meillä pitäisi olla jo ties kuinka monta harrastusta ja tähtäimessä kisat. Vaikka oikeesti Väinö on vielä nuori, eikä meillä pitäisi olla mikään kiire! Sitä paitsi Väinö on mun ensimmäinen koira, joten ei voi olettaakaan, että se olisi täydellisesti koulutettu. Nythän niitä virheitä kuuluu tehdä ja niistä opitaan!

^ Me ollaan nyt parisen kuukautta joka ikisellä lenkillä tehty yksittäisiä käskyjä - istu, maahan, tänne - aina välillä. Esim. vaikka koira olisi ihan normi hihnassa, niin silti kutsun sitä välillä luokse, jos koira on hihnan mitan päässä ja katselee toiseen suuntaan. Tätä sitten teen myös sopivissa tilanteissa kun on vaikka leikkiviä (siis koiraa kiinnostavia) lapsia tais toisia koiria lähellä häiriönä. Tämä rutiini kun aloitettiin, niin sen jälkeen Watti on lenkillä ottanut muutenkin paljon enemmän kontaktia ja katsoo aina minua välillä, että tehdäänkö taas joku juttu = saisko taas namia

^^Syökö se oman ruokansa hyvin? Vai esiintyykö siinäkin "nirsoilua"?

Hyvä tietää redpomelo että teillä on toiminut!

Ja SanttuJ pientä nirsoilua on ruuankin kanssa. Lihat kyllä hotkii, mutta nappuloita maistelee vähän, katsoo mua tai käy nuuskimassa muualla ja menee sitten vasta jatkamaan. Monia merkkejä ollaan kokeiltu (kun tolla on ollut vatsaongelmia), eikä mikään ole tuntunut maistuvan erityisen hyvin.

Dinski, viileellä vedellä ollaan joo huuhdeltu ja tuntunut on auttavan Tänään onkin virallisesti lupa lopettaa kaulurin käyttö, toivottavasti nyt tosiaan uskaltaa jättää suojat pois. Haava ommeltiin sulavalla langalle, joten tikkien poistoakaan meillä ei oo. Tuo varmaan nuolee jalkoväliä koko illan kun saa vihdoin luvan

Mallukainen kirjoitti:

Mutta nyt itse asiaan: millon vois alkaa koiran kanssa tekemään juoksulenkkiä, ja miten siihen kannattais alkaa opettaa? Pitääkö kävelylenkillä vieressä kulkeminen olla täydellistä ennenku voi ees ajatella juoksemista/pyörällä kuljettamista?

Mä aloitin molempien koirien kanssa juoksuharrastuksen pikkuhiljaa siinä 9kk iässä, alkuun toki vähän hitaammalla tahdilla ja lyhyempiä lenkkejä. Sitten ekan ikävuoden jälkeen ruvettiin tekemään pidempää lenkkiä ja Lilolla otettiin veto siihen mukaan, Loki sen sijaan ei ole vieläkään oppinut vetämään. Ja koiralle paras on puolipehmeä alusta, ei siis toisaalta asfaltti mutta ei toisaalta mikään upottavan pehmeäkään, vaan esim. hiekkatiet ja lenkkipolut on hyviä.

Mä opetin siis molemmat koirat ekana juoksemaan vierellä. Lilon kanssa mä vaan yksinkertaisesti lähdin juoksemaan, se opetus oli siinä. Loki oli varmaan pitkälti samanlainen teini kuin sun koirasi, ja alkuun se sekosi siitä, että mä lähdin juoksemaan - se rupes hyppimään vierellä ja nappaili hihnaa hampaisiin ja muuta mukavaa... Mutta mä sitten vaan urhoollisesti jatkoin juoksemista, niin parin lenkin jälkeen se oli jo juonessa mukana ja alkoi sujua tosi kivasti. Se meinasi alkuun myös aina poiketa tien sivuun haistelemaan, mutta mä yritin tätä sitten ennakoida ja kieltää jo pelkästä aikomuksesta, niin sekin jäi sitten onneksi pois.

Ja mun mielestä hyvin voi kokeilla juoksemista, vaikka hihnakäytös ei olisikaan täydellistä. Jostain syystä ainakin mun koirat on aina ohittaneet juostessa paremmin, ja muutenkin käyttäytyneet paremmin. Pyörän kanssa voi olla vaarallista jos koiralla on tapana sinkoilla sinne tänne tms., mutta juostessa se ei ole niin vakavaa.

Voi tota meidän Wattia, kun sen kanssa ei mikään juttu oikein mene putkeen. Justiin saatiin törppä pois päästä, niin Watti heti alkoi repiä arpea ja sai sitä vähän auki. Soitin eläinlääkärille, joka sanoi, että iho on ilmeisesti vähän huonosti reagoinut tikkilankaan, eikä ole siksi täysin parantunut. Uusia tikkejä ei tarvi laittaa, mutta poika joutui antibioottikuurille, ettei tuohon tule tulehdusta ja törppää täytyy tietysti vielä vähän aikaa pitää päässä.