Ohjeet ja säännöt
Takaisin
TERVEYS - Keskiviikkona, 02.06.2010 klo 08:40

Milloin tulee raja vastaan?

Siirry sivulle: 1 2 3 4 ... 11

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 08:31  
+
0
Viime yönä saatiin rampata ainakin viisi kertaa takapihalla, joka kerta tuli ripulikakkaa missä oli lopussa sekoittunut verta.

Päivitystä äskeisestä naturopaatin puhelusta. Hän oli sitä mieltä ettei voi johtua yhdestä nappulasta, mutta kuulemma tähän aikaan vuodesta koirapuistoissa on ihan kauheasti mahatautipöpöjä kun on niin lämmintä eikä ole maat jäätyneet vielä. Että epäili jotain ulkoa tai puistosta tullutta pöpöä mihin Fiona vaan reagoi tietysti rajummin. Neuvoi jättämään puistot kokonaan rauhaan kunnes maat on jäätyneet. Pitikin mennä perjantaina koirapuistoon :(

Hän neuvoi antamaan päivän mittaan laimeaa riisilientä missä on hyppyselliset suolaa ja sokeria ja päivän aikana pitäisi auttaa. Jos huomenna jatkuu yhä näin pahana niin sitten mennään lääkärille kattomaan ettei se ole vetänyt esimerkiksi jotain kuusenneulasta mikä olisi puhkaissut suolen seinämää. Mutta kun verta tulee vain kakan seassa/jälkeen niin todennäköisesti ripuli vaan ärsyttää suolen loppuosaa. Jos olisi ollut ummetusta, niin siitä hän sanoi ettei ummetuksen pitäisi kyllä niin ärhäkkä olla että pistää verta vuotamaan ja kun oli niinkin kirkasta se veri niin se on tullut jostain tosi loppuosasta peppua missä sen ummetuksen pitäisi olla.

Unohdin kysyä kannattaisiko antaa hieman parafiiniöljyä tukoksen tai ummetuksen varalta mutta ehkä me katsellaan tää päivä vielä ilman. En myöskään alkanut enää kyselemään tuosta ruokavaliosta kun naturopaatti oli sitä mieltä ettei tämä liity Fionan normaaliin vointiin vaan että on tosiaan saanut jonkun pöpön jostain.

Ei kai parvoa voi saada jos koira on rokotettu?

Näin mennään siis tämä päivä. Nyt riisiä keittämään ja sitten takaisin nukkumaan, melko väsyttävä olo kun kaksi yötä nukkunut käytännössä toinen silmä auki. Fionakin on tänään selvästi väsyneempi kuin eilen.

Muoks. Riisimömmö ei maistunut yhtään ja nyt Fiona oksensikin (mahahappoja tosin vain, johtuneeko siitä ettei ole syönyt?), joten varasin ajan eläinlääkärille mihin mennään klo 17.00.

Kylläpä taas koetellaan.
(Viestiä on muokattu maanantaina, 20.09.2010 klo 10:01)

Heini

Heini
Viestimäärä: 799

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 10:10  
+
0
En osaa sanoa yhtään tuosta koiran raudanpuutteesta... Enkä ole varma tarkoittaako koiralla pienet erytrosyytit samaa kuin ihmisellä.

Mutta sen verran voin sanoa lohdutukseksi että joskus todella vaikeisiin ja vakaviin oireisiin saattaakin löytyä niin yksinkertainen syy ettei edes lääkäri tajua etsiä oikeasta paikasta. Voin kertoa esimerkin siskostani, joka alkoi parikymppisenä pyörtyilemään, oli todella väsynyt ja uupunut ja välillä pahoinvoiva. Lääkärit tutki ja etsi, ottivat lähes kaikki mahdolliset labrakokeet ja jopa pää MRI-kuvattiin ja peloteltiin aivokasvaimella. Mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään ja lääkärit olivat ihan ymmällään. Lopulta joku lääkäri keksi mitata verenpainenn ja mitäs löytyi? Siskon paineet olivat niin matalalla että lääkärikin päivitteli että miten tyttö on tajuissaan edes. Lääkkeeksi sipsipussi ja salmiakki.

Kenelläkään lääkäreistä ei ollut tullut mieleen mitata verenpainetta vaan heti etsittiin sitä pahinta.
♂ Mudi Csibiti Gezemice "Pyry" (3/2010)
Mudin elämää -blogi

eetla

eetla
Viestimäärä: 3461

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 12:09  
+
0
Meillä kääpiösnautseri sai jonkun mahataudin ja se tosiaan ensin kurasi, ja sitten oksensi ja kurasi ja kun kakan seassa alkoi olemaan verta me lähdettiin lääkäriin. Ei suostunut syömään eikä juomaan mitään ja se on meillä molemmilla se merkki että nyt on jotain pahasti vialla, normaalisti syövät ihan mitä vaan. Canicuria yritin sille ruutalla väkisin syöttää, mikä sekin tuli oksennuksena ulos. Lekurissa laittoivat tippaan ja sai nestettä puolisen litraa ja kotiin saatiin antibiotit. Oli saanut jostain jonkun ärhäkän suolistotulehduksen.
Osku 2001 v syntynyt seropi rouva k.16.9.2012
p&s käppänä "Nasu" s. 19.10.2008
p&s käppänä "Sulo" s. 28.6.2011

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 12:35  
+
0
^ Niin ihan näinä aikoina? Kuinka nopeasti alkoi verentulo lakkaamaan ja olo paranemaan? Olisiko sitä sitten liikenteessä jotain äkäisiä pöpöjä ihan kunnolla. Voi kun tälläkin olisi vain joku kiertävä pöpö. Äsken kävi "kakkimassa" pelkkää verta mikä käytännössä suihkusi kaaressa ja sitä tuli ihan reilusti aiempien tippojen sijasta. Nyt on vatsa tyhjentynyt eli kakkaa ei enää ulos tule. Ja tänään ei ruokaa saakaan kun paastotaan verikokeisiin, tuskin kyllä mitään söisikään. Kumma silti ettei mitenkään kovin kipeältä vaikuta, häntä on pystyssä mikä yleensä ensimmäisenä menee alas jos on vähänkään huono olo. Tosi väsynyt tuo vaan on mutta en tiedä reagoiko omaan panikoimiseeni vai omaan oloonsa. Hieman olisi leikkinyt mutta en taida viitsiä leikittää.

Mitä vaihtoehtoja lääkäreillä on tutkia mistä tuo veri tulee? Siltä varalta ettei se lakkaa ja epäillään jotain suolen lävistävää neulasta tai muuta vastaavaa. Pystyykö sitä selvittämään mitenkään muuten kuin avaamalla, siihenhän ei ruveta.
(Viestiä on muokattu maanantaina, 20.09.2010 klo 12:37)

eetla

eetla
Viestimäärä: 3461

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 12:47  
+
0

Jemima kirjoitti:

^ Niin ihan näinä aikoina? Kuinka nopeasti alkoi verentulo lakkaamaan ja olo paranemaan? Olisiko sitä sitten liikenteessä jotain äkäisiä pöpöjä ihan kunnolla. Voi kun tälläkin olisi vain joku kiertävä pöpö. Äsken kävi "kakkimassa" pelkkää verta mikä käytännössä suihkusi kaaressa ja sitä tuli ihan reilusti aiempien tippojen sijasta. Nyt on vatsa tyhjentynyt eli kakkaa ei enää ulos tule. Ja tänään ei ruokaa saakaan kun paastotaan verikokeisiin, tuskin kyllä mitään söisikään. Kumma silti ettei mitenkään kovin kipeältä vaikuta, häntä on pystyssä mikä yleensä ensimmäisenä menee alas jos on vähänkään huono olo. Tosi väsynyt tuo vaan on mutta en tiedä reagoiko omaan panikoimiseeni vai omaan oloonsa. Hieman olisi leikkinyt mutta en taida viitsiä leikittää.

Mitä vaihtoehtoja lääkäreillä on tutkia mistä tuo veri tulee? Siltä varalta ettei se lakkaa ja epäillään jotain suolen lävistävää neulasta tai muuta vastaavaa. Pystyykö sitä selvittämään mitenkään muuten kuin avaamalla, siihenhän ei ruveta.



Verta ei tullut mitenkään hirvittävästi, mutta sen verran että mä huolestuin. Normaalisti pirteästä, ahneesta ja iloisesta koirasta tuli hiljainen, paikallaan makaava jolle ei ruoka kelvannut. Ja tämä siis ihan päivässä max. kahdessa. Mä en tiedä miten saavat nuo suolen repeämisen selville, meillä selvitettiin mahdolliset vierasesineet röntgenissä, jos Nasulta olisi tullut suihkuamalla verta ulos, mä soittaisin eläinlääkäriin ja vaatisin päästä välittömästi.
Osku 2001 v syntynyt seropi rouva k.16.9.2012
p&s käppänä "Nasu" s. 19.10.2008
p&s käppänä "Sulo" s. 28.6.2011

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 13:00  
+
0
^ Vaikka koiran vointi ei olisikaan mitenkään romahtamaisillaan? Ikenet vaaleanpunaiset. Ja verta tulee vain kun se yrittää kakkia, eli sitä kertyy jotenkin suolistoon. Ei sitä sieltä valtoimenaan koko ajan valu.

eetla

eetla
Viestimäärä: 3461

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 13:08  
+
0

Jemima kirjoitti:

^ Vaikka koiran vointi ei olisikaan mitenkään romahtamaisillaan? Ikenet vaaleanpunaiset. Ja verta tulee vain kun se yrittää kakkia, eli sitä kertyy jotenkin suolistoon. Ei sitä sieltä valtoimenaan koko ajan valu.



http://www.aisti.info/fin/sis_taudit/ripuli_ja_oksentelu.html

Kyllä mä oisin kiikuttanut kiireellä jos sitä kuitenkin tulee enemmän kuin vaan ihan vähän. Suihkuaminen on mun mielestäni jo melkoisen rankkaa vuotoa.
Osku 2001 v syntynyt seropi rouva k.16.9.2012
p&s käppänä "Nasu" s. 19.10.2008
p&s käppänä "Sulo" s. 28.6.2011

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 13:55  
+
0
Soitin uudelleen tuonne mihin varasin ajan ja sieltä kyselivät koiran voinnista. Sanoivat että viedään muuten tuolloin viideltä mutta jos koiran vointi romahtaa niin sitten lähdetään ajamaan saman tien. Äsken leikittiin ja koira on pirteä joten uskon että pärjätään hyvin tuonne viiteen. Hieman se söikin jo.

Jethro

Jethro
Viestimäärä: 447

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 14:05  
+
0

Jemima kirjoitti:

Äsken kävi "kakkimassa" pelkkää verta mikä käytännössä suihkusi kaaressa ja sitä tuli ihan reilusti aiempien tippojen sijasta.



Pikkukoira menettää kyllä aika paljon verta, jos suolistossa on jatkuvaa vuotoa. Syynä voi olla vaikka mikä. Voihan kurja.
Toivottavasti lääkärillä on antaa viisaita neuvoja. Pitelen peukkuja teille molemmille! :peukku:

creek

creek
Viestimäärä: 1221

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 17:19  
+
0

Jemima kirjoitti:

^ Niin ihan näinä aikoina? Kuinka nopeasti alkoi verentulo lakkaamaan ja olo paranemaan?



Meillä oli samanlaiset oireet silloin suolistotulehduksessa; ensin tuli vain muutama tippa verta ripulin mukana, soitettiin ell. joka käski soitella seuraavana aamuna jos ei mene ohi maitohappobakteereilla, riisillä ym.
Valvoin silloin koko yön, koira meni vain huonompaan suuntaan, rapo jatkuvasti ja oli rauhaton.
Aamuun asti kestettiin, ja ennen eläinlääkärille lähtöä koira käveli ihan rauhassa olohuoneessa jossa oli valkoinen karvalankamatto ja ilman mitään "varoitusta" äkistämistä tai että koirakaan tajusi ni peräpäästä suihkusi verta, se matto oli ihan punainen, enää ei ollu kakkaa mukana.

Autossa pääs myös pari kertaa viltille, eläinlääkärissä siis nesteytettiin ja tylosinit mukaan ja kotiin. Kotimatkalla rapo viel vähän, mutta lääkkeen annettuani sekä lihalientä, koira nukkui jonku tunnin.
Heräs ihmeekseni ihan normaalina, sitten alettiin varovasti syömään ja kaikki pysy sisällä.

Toinen suolistotulehdus uusi viikko tylosin kuurin jälkeen, samat oireet, mutta ei päässy koira niin huonoon kuntoon ku käytiin heti ell. sieltä lisää tylosinia, ja ell. sanoi että ensimmäinen kuuri oli liian lyhyt, eikä suolisto kerennyt kunnolla parantua.
Tuon kuurin jälkeen parani.

Tämä siis tapahtui meillä about 2-3vuotta sitten..

creek

creek
Viestimäärä: 1221

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 17:43  
+
0

Heini kirjoitti:

En osaa sanoa yhtään tuosta koiran raudanpuutteesta... Enkä ole varma tarkoittaako koiralla pienet erytrosyytit samaa kuin ihmisellä.

Mutta sen verran voin sanoa lohdutukseksi että joskus todella vaikeisiin ja vakaviin oireisiin saattaakin löytyä niin yksinkertainen syy ettei edes lääkäri tajua etsiä oikeasta paikasta. Voin kertoa esimerkin siskostani, joka alkoi parikymppisenä pyörtyilemään, oli todella väsynyt ja uupunut ja välillä pahoinvoiva. Lääkärit tutki ja etsi, ottivat lähes kaikki mahdolliset labrakokeet ja jopa pää MRI-kuvattiin ja peloteltiin aivokasvaimella. Mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään ja lääkärit olivat ihan ymmällään. Lopulta joku lääkäri keksi mitata verenpainenn ja mitäs löytyi? Siskon paineet olivat niin matalalla että lääkärikin päivitteli että miten tyttö on tajuissaan edes. Lääkkeeksi sipsipussi ja salmiakki.

Kenelläkään lääkäreistä ei ollut tullut mieleen mitata verenpainetta vaan heti etsittiin sitä pahinta.



Juu, mulla itsellä on myös samanlaista kokemusta lääkäreistä.
Kun olin n. 18vuotias mulle alkoi tulemaan pikku hiljaa 40asteen kuumeita ja kurkkukipua.
Joskus enemmän joskus vähemmän, laukoin monissa lääkäreissä joissa viimisimmissä arvailtiin mm. malariaa, imusolmukesyöpää, kilpirauhasia..ym.
Vuosien aikana kuume alkoi nousemaan kerran kuussa, se oli raskasta aikaa, en voinut koskaan suunitella mitään koska "olen luultavasti kuumeessa"
Sitten, ohoh! löysinpä netistä niinkin helpon selityksen tälle kuin nielurisat.
Vaadin lähetteen leikkaukseen ja pitkin hampain sain sen.
Nielurisat leikattiin 2vuotta (vai 3?) sitten, enkä ole sairastanut sen jälkeen:jjei:

Itsekkin olen siis alkanut etsiä myös niitä vielä helpompia selityksiä tälle, harmi vaan etten tiedä mitä kaikkia sairauksia/puutoksia voi olla olemassa.

Nyt taas yks: imusolmukkeet, missä ne sijaitsee kaulassa?
Jos luulen tietäväni missä ne on, ja kun tunnustelen niin ne tuntuu isoilta möykyiltä?
Mitä muita pehmosia möykkyjä voi olla koiran kaulassa? Muistelisin että ell. tunnusteli kaulan imusolmukkeet silloin kun alettiin tutkimaan ja hän sanoi niiden olevan vähän turvonneet (tulehduksesta) jos noi nyt on suurentuneet, niin tulehdusta jossain vielä on? no ni tai syöpä.

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Maanantaina, 20.09.2010 klo 23:28  
+
0
^^ Auts, on siinä ollut huono sihti :/. Mutta hyvä että parani tuosta kuitenkin. Meillä oli äiti ja sisko Fionaa hoitamassa kun tuo verikakkaaminen alkoi ja pikkuisen olivat olleet paniikissa, eikä ihme.. Itse ajelin sitten lyhyiden yöunien jälkeen krapulassa luokkakokouksesta koiran luo ja viime yökin meni pitkälti valvoessa. Toivottavasti tämä yö olisi Fionallekin rauhallisempi.

Minä en imusolmukkeiden sijaintia kyllä tiedä edes ihmisellä saatikka sitten koiralla. Koska teillä creek on niitä lisätutkimuksia? Ultrako se oli seuraava? Olit pistänyt viime sivulla ettei teillä koira juo lainkaan vaikka olisi kuuma, Fionakaan ei juo nykyään koskaan. Silti nestettä riittää tosi paljon kun pissa on laimeaa ja on vaikea uskoa että se saisi sen kaiken puurosta..?

Äkäistä mahatautia veikkasi eläinlääkärikin. Odotustilassa istuskellessani tuli sisään ensin labbis vaipat jalassa ja omistaja vaan huikkasi jotain ripulista ja he menivät kiireen vilkkaa toiseen huoneeseen. Sen jälkeen tuli villakoira joka oli oksennellut jatkuvasti. Että tätä on tosiaankin liikkeellä, pysykää hyvät ihmiset poissa niistä koirapuistoista, olisipa joku kertonut meillekin :suru:. Todennäköisesti vika ei siis ollutkaan siinä nappulassa, kun käytiin perjantaina myös koirapuistossa, tyhmä kun olin enkä tajunnut mitä pöpöjä siellä tähän aikaan vuodesta muhii.

Fiona sai nesteytystä niskaan (ei tykännyt yhtään joten ihan koko satsia ei saanut kun meinasi kirjaimellisesti kiivetä pääni päälle), pahoinvointilääkettä ja antibioottia pistokset myös. Ei onneksi vaikuttanut kuivuneelta. Kuumetta ei ollut myöskään. Mukaan tuli 10 päivän tylosin kuuri ja canicur prota. Tylosinia löytyikin kotoa valmiiksi. Hieman vaan epäilyttää tylosinin teho kun ei se enää viimeksi ennen kuin lopetin sen niin vaikuttanut yhtään niin hyvin kuin aiemmin, kakka oli silti löysää. Toivotaan nyt että tämä reilun kuukauden tylosinottumuus olisi auttanut ja vaikutus olisi edelleen hyvä. Huomenna annan ensimmäisen tabletin. Naturopaatille en ole tästä vielä ilmoittanut, mutta vahvasti olen sitä mieltä ettei tämmöisestä akuutista ärhäkästä ripulista helposti parannuta ilman kunnon antibiootteja ja lääkärikin sanoi että tuossa on jo verenmyrkytyksen vaara kun on niin paljon tullut verta.

Parempaan päin menee Fiona vissiin, mutta vielä en uskalla nuolaista. Maksa-, munuais- ja perustulehdusverikokeet otettiin, vaikka Fiona olikin ihan pikkuisen syönyt ennen käyntiä. Kuitenkin esimerkiksi maksa-arvot eivät siltikään nouse viiterajojen ulkopuolelle terveellä koiralla vaikka se olisi syönyt, joten jos ne ovat kovin korkeat niin kyllä siitä sitten voi jotain päätellä.

Mitenköhän tylosin, canicur pro ja probiootit menevät keskenään, ilmeisesti tylosinia ja probiootteja ei ainakaan saisi antaa samalla kertaa?

Minä melkein päivittäin toivon näkeväni tuon pepusta tulevan ulos jonkun puoliksi sulaneen sukan tai jonkun joka selittäisi nämä jatkuvat ongelmat. Selittäisi senkin miksi tuntuu että Fionan ongelmat koko ajan menevät "alaspäin" ruoansulatusjärjestelmässä, ensin oli vatsassa, sitten ohutsuolessa ja viime aikoina paksusuoli on tainnut olla ärtynein osa. Mutta koska sieltä myös sitä kiinteää tuli jo silloin tällöin niin ei kai siellä oikein mitään jumissa voi olla. Olen yrittänyt hyväksyä sen ettei tähän ongelmaan mitään äkkiratkaisua löydy vaan elämä on jatkuvasti pitkälti tasapainottelua ja vuoristorataa.

Olenko ihan hullu kun tähän tilanteeseen suunnittelen toisen koiran hankkimista? :mietiskel: Siis tietysti niin että Fionan tämä ripuliepisodi menee ohi ja palataan ns. "normaaliin" epävarmuuteen ja tasapainotteluun.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 21.09.2010 klo 12:13)

creek

creek
Viestimäärä: 1221

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Tiistaina, 21.09.2010 klo 20:58  
+
0

Jemima kirjoitti:


Minä en imusolmukkeiden sijaintia kyllä tiedä edes ihmisellä saatikka sitten koiralla. Koska teillä creek on niitä lisätutkimuksia? Ultrako se oli seuraava? Olit pistänyt viime sivulla ettei teillä koira juo lainkaan vaikka olisi kuuma, Fionakaan ei juo nykyään koskaan. Silti nestettä riittää tosi paljon kun pissa on laimeaa ja on vaikea uskoa että se saisi sen kaiken puurosta..?



Näillä näkymin tuo ultra olisi (taas) seuraavaksi, eipä tässä muuta voi ilm. tehdä.
Voi että mulla harmittaa kun ei pysty tähystämään:pyssyt:
En ole saanut vielä eläinsairaalan ell. kiini, vastaajaan olen soittopyynnön jättänyt. (mutta olen itse tän viikon päivävuorossa töissä ja sielä ei aina ole kenttää niin että hänkin on voinut yrittää soittaa muttei saa yhteyttä)
Niin en tiedä vielä milloin päästään jatkotutkimuksiin.
On tämä rasittavaa ja hidasta hommaa..

Meidän paikallinen silloin alussa kun alettiin tutkimaan tätä, puhui varjoaine kuvauksesta.
Onko teille tehty sitä? tai kenenkään koiralle?
Onkaan se tarkempaa kuin ultra? Vai onko sekin unohdettu vaihtoehto näin pienelle koiralle?:S
Täytyy kysyä ell.

Hmm.. eli näistä kahdesta samalla ruovaliolla olevalta vois olettaa, että se puuro on niin nestepitoista ettei niiden tarvitse juoda vettä? vaikka hullulta se vähän kuulostaaki.
Pissaa tällä siis tulee useammin kuin aikaisemmin, mutta ei mitenkään hälyttävästi.
Jos koira on n.9h yksin niin yksi pissa löytyy lattialta, onneksi tuota n.9h yksinoloa on vain 3viikon välein 1viikko.

Jemima kirjoitti:

Mitenköhän tylosin, canicur pro ja probiootit menevät keskenään, ilmeisesti tylosinia ja probiootteja ei ainakaan saisi antaa samalla kertaa?


Oonko mä missannut jotain? Annoin nimittäin tylosin kuurin aikana probioottia samaan aikaan. Miksi niitä ei sais antaa?

Jemima kirjoitti:

Minä melkein päivittäin toivon näkeväni tuon pepusta tulevan ulos jonkun puoliksi sulaneen sukan tai jonkun joka selittäisi nämä jatkuvat ongelmat. Selittäisi senkin miksi tuntuu että Fionan ongelmat koko ajan menevät "alaspäin" ruoansulatusjärjestelmässä, ensin oli vatsassa, sitten ohutsuolessa ja viime aikoina paksusuoli on tainnut olla ärtynein osa. Mutta koska sieltä myös sitä kiinteää tuli jo silloin tällöin niin ei kai siellä oikein mitään jumissa voi olla. Olen yrittänyt hyväksyä sen ettei tähän ongelmaan mitään äkkiratkaisua löydy vaan elämä on jatkuvasti pitkälti tasapainottelua ja vuoristorataa.



:nauru: Puoliksi sulanu sukka:nauru:
Nyt kun teillä on tuo kierto kohta käyty läpi, ni toivottavasti se sitten loppuukin siihen.
Vaikka siihen sukkaan.

Minähän epäilin meillä silloin aluksi jotain käpyä/käpyjä joita tuo tykkää mussuttaa, tai edes pientä kävyn sirua joka on kiinnittynyt ikävästi jonnekkin vatsaan/suoleen niin että se pitää aina pientä tulehdusta yllä.
Jos vielä olisi mahdollista että sielä jotain tällaista on, niin varjoainekuvaus ymmärtääkseni sen näyttäisi?:eitietoo:

Jemima kirjoitti:

Olenko ihan hullu kun tähän tilanteeseen suunnittelen toisen koiran hankkimista? :mietiskel: Siis tietysti niin että Fionan tämä ripuliepisodi menee ohi ja palataan ns. "normaaliin" epävarmuuteen ja tasapainotteluun.



Et, jos sä itse jaksat.
Fionalla tuskin olisi mitään kaveria vastaan?

Hyvä että Fiona alkaa voimaan paremmin ja että se on nähtävästi ohi menevä juttu tämä ripuli:peukku:

Muoks. kerro mitä verikokeen tulokset sanoi?
(Viestiä on muokattu tiistaina, 21.09.2010 klo 20:59)

Heini

Heini
Viestimäärä: 799

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Tiistaina, 21.09.2010 klo 21:12  
+
0
^ Varjoainekuvaus on tarkempi kuin ultra, mutta kaikista tarkin olisi se tähystys.

Ihmisillä on nykyisin käytössä myös kapseliendoskopia, jossa niellään pieni kapseli, joka on käytännössä pieni kamera, joka napsii kuvia ruoansulatuselimistöstä, eli on vähän kuin tähystys, mutta vähemmän epämukava. Tällainen tuskin on kuitenkaan ainakaan vielä eläimillä käytössä?
♂ Mudi Csibiti Gezemice "Pyry" (3/2010)
Mudin elämää -blogi

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Tiistaina, 21.09.2010 klo 22:20  
+
0
^ Eihän tähystyksellä nähdä esimerkiksi ohutsuoleen ollenkaan? Ainakaan vatsalaukun tähystyksessä ei päästä ohutsuolen ihan alkua pidemmälle. En tiedä sitten miten peräpään tähystys toimii.

creek kirjoitti:

Meidän paikallinen silloin alussa kun alettiin tutkimaan tätä, puhui varjoaine kuvauksesta.
Onko teille tehty sitä? tai kenenkään koiralle?


Meille ei ole ainakaan tehty. Näkeekö tällä sitten ihan kaikki pienetkin tukokset? Olen käsittänyt niin, ettei muuta kuin isot tukokset näe millään. Jotain pieniä jumittavia kasoja en tiennyt näkevän millään.

creek kirjoitti:

Oonko mä missannut jotain? Annoin nimittäin tylosin kuurin aikana probioottia samaan aikaan. Miksi niitä ei sais antaa?


Kyllä ne tekee hyvää antaa samaan aikaan, mutta mun käsittääkseni pitäisi olla parin tunnin väli. Kun eikö antibiootit tapa niitä probioottejakin. Yritin googlella juuri etsiä jotain mutta en löytänyt. Olen pitänyt tunnin pari väliä noilla.

creek kirjoitti:

Et, jos sä itse jaksat.
Fionalla tuskin olisi mitään kaveria vastaan?


Fiona kyllä varmasti tykkäisi kaverista, mutta pelkään että tommoisena herkkiksenä ja stressiin taipuvaisena vetää hirveät stressit pennusta :/. Mutta luulisi että se ajan kanssa tottuisi, kun saa vaan myös omaa rauhaa ja huomiota. Olettaen siis että tulevat toimeen.

Vaikeaa tulee olemaan varmaan itselläni se, että pitäisi suhtautua siihen kokonaan uutena yksilönä ja olettaa sen olevan "terve". Aloittaa sen kanssa ns. tyhjältä pöydältä. Ettei koko ajan sätkyile pienimmistäkin kakan löystymisistä tai muista. Lisäksi haastetta tulee varmasti olemaan ruokkiminen, kun Fiona ei saa sen ruokia syödä tietenkään. Mutta ruokkii vaan aina eri paikoissa niin ei kai tuo mitenkään ylitsepääsemätöntä ole. Ja kauheasti varmaan alan sääliä Fionaa kun kokkailen vaikka pennulle treeninameja ja molemmat kuola valuen haistelevat eikä Fionalle saa antaa :neutral:. Mutta toisaalta enhän minä omaa koiraharrastustani voi Fionan takia ns. "hylätä" kokonaan mahdollisesti yli kymmeneksikin vuodeksi.. Vai pitäisikö tämmöisessä tilanteessa hyväksyä se ettei nykyisen koiran kanssa voi tehdä yhtään mitään eikä uutta viitsisi mahdollisten ongelmien takia ottaa?

creek kirjoitti:

Muoks. kerro mitä verikokeen tulokset sanoi?


Eivät ne soittaneet. Laskee kyllä taas kerran arvostustani tuota eläinlääkäriasemaa kohtaan :roll:. Huomenna soitan sinne aamulla.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 21.09.2010 klo 22:21)

Heini

Heini
Viestimäärä: 799

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Tiistaina, 21.09.2010 klo 23:00  
+
0
^ Siis tosiaan ei kannata antaa samaan aikaan antibioottia ja probioottia koska se antibiootti saattaa tuhota myös sen probiootin. Eli se pari tuntia väliä on ihan hyvä pitää väliä, tylosiini imeytyy nopeasti suolistosta.

Varjoainekuvauksella näkee melko tarkasti ruoansulatuskanavan, tehoa voi lisätä antamalla varjoainetta myös suoneen, jolloin nähdään myös esim. munuaiset hyvin ja kudokset erottuu muutenkin selvemmin. Tähystyksen haittapuoli on juu kyllä se että sillä näkee vain joko ohutsuolen alku- tai loppupään, riippuu kummasta rööristä pistetään sisälle.

Muoks. Luin hieman väärin kommenttisi, heh, korjasin tuon tylosiini-jutun :)
♂ Mudi Csibiti Gezemice "Pyry" (3/2010)
Mudin elämää -blogi
(Viestiä on muokattu tiistaina, 21.09.2010 klo 23:24)

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Keskiviikkona, 22.09.2010 klo 08:41  
+
0
^ Ok, jotenkin näin muistelinkin. Onkohan väliä kumman antaa ensin?

Jos antaa ensin probiootin niin tappaako se antibiootti ne vaikka siinä olisikin pari tuntia väliä.
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 22.09.2010 klo 08:42)

Heini

Heini
Viestimäärä: 799

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Keskiviikkona, 22.09.2010 klo 10:31  
+
0
^ Hmm... Kyllä itse ainakin antaisin ensin antibiootin ja myöhemmin sen probiootin, juurikin koska muutenhan se antibiootti pääsisi luultavasti tappamaan niitä probiootteja. Tuntuu loogisemmalta antaa nuin päin.
♂ Mudi Csibiti Gezemice "Pyry" (3/2010)
Mudin elämää -blogi

Jethro

Jethro
Viestimäärä: 447

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Keskiviikkona, 22.09.2010 klo 11:43  
+
0
^
Antibioottia on elimistössä jatkuvasti tasainen määrä sen kuurin ajan, eikö olekin? Siis onko mitään merkitystä sillä, antaako mitäkin missäkin järjestyksessä...
Vai tarkoititteko antibiootin ja probiootin olevan yhtä aikaa mahalaukussa? En antaisi samanaikaisesti useita eri "lääkkeitä", ärsyttää vaan turhaan vatsaa. Sen verran ajallisesti väliä, että edellinen on ehtinyt sulaa, se kuulostaa ihan järkevältä.

Jemima

Jemima
Viestimäärä: 860

VS: MILLOIN TULEE RAJA VASTAAN? - Keskiviikkona, 22.09.2010 klo 14:14  
+
0
Eikös ihmisilläkin kuitenkin ole todistettu että probiootit antibioottikuurin aikana ovat yleensä hyödyksi. Vaikka antibiootit tappavat hyviäkin suolistobakteereja niin ehkä auttaa jos kuurin aikana saa näitä hyviä myös lisänä. Ehkä siirryn antamaan tylosinin ensin ja probiootit parin tunnin päästä.

Verikokeet olivat muuten kaikki normaaleja, mutta sappihappo oli yhä koholla vaikkakin laskenut kesäkuisesta, nyt oli vain 37. Varmaan matalin koskaan, talvella oli peräti 168. Että ehkä voisi päätellä ruokavalion auttavan siihen. Sokeri oli vähän matalalla (2.7, viitearvo alkoi kolmesta) mutta ei ihme kun oli mahatauti. Ja närästys mielestäni korreloi ainakin tuon sappihapon kanssa, mitä korkeampi niin sitä enemmän närästyttää -> oksennuttaa.

Ei Fionalta kyllä otettu muita kuin perus tulehdusarvot ja maksa+munuaiset. Eosinofiileja(?) esimerkiksi ei mitattu ollenkaan eikä haimaa, olivat tarkempia sen syömisen kanssa niin ei viitsitty ottaa turhaan kun eivät olisi olleet luotettavia.

Vointi menee ihan ok, vaikkakin uloste on vielä hyvin löysää mutta ainakin harventunut eikä verta tule.

  Siirry sivulle: 1 2 3 4 ... 11
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28225
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6347
Viestejä yhteensä545758
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään1
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265915
(Tilastot päivitetty viimeksi 12.05.2024 klo 22:15)