UUTINEN - Torstaina, 05.07.2012 klo 23:09
Bordeauxindoggi säikäytti murtovarkaat
Bordeauxindoggi Pipsa pelotteli keskiviikkoyönä Salon Hajalassa murtovarkaat pois
Varkaat olivat jo tulleet pihan portista läpi ja avamaassa asunnon ovea, kun Pipsa aloitti varoitushaukun. Myös perheen kaksi bullmastiffia reagoivat varkaisiin. Varkaat pakenivat paikalta. Varkaat kuitenkin onnistuivat varastamaan samalla seudulla toisesta asunnosta lompakon ja henkilökohtaisia papereita.
Aiheesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti
Koirat.com - 05.07.2012
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Suomessa järjestetään corgijuoksukilpailut
- Varastetut koiranpennut saatiin takaisin sosiaalisen median avulla
- Turkulainen supermarketti otti käyttöön lukolliset koirakaapit
- Turkuun avataan Suomen ensimmäinen ortopediaan erikoistunut eläinsairaala
- Koirille uimapaikka Paimioon
- Eläinteatterissa näyttelee ihmisten lisäksi koiria
- Agilityn MM-Kisat Turkuun
- Axilur-matolääkkeen epäillään olleen syynä lukuisiin koirakuolemiin Suomessa
- Turun seudulle koirauimahalli
- Vantaalla vietiin koira kaupan edestä - keskustelu heräsi
- Koira-lapsi allergiatutkimus käynnissä Turun Yliopistossa
- Lahjoja kerätään vähävaraisten perheiden lemmikeille
- Auto varastettiin - koira katosi mukana
- Konttiravintoloista herkkuja myös koirille
- Turkuun uusi koirapuisto
- Vaaralliseksi määritellyt rodut eivät olekaan vaarallisia
- Varastettu koira palautettiin
- Sakkotuomio koiran trimmauksesta
- Turun Eläinsuojeluyhdistys järjestää ruokatempauksen
- Suurista koirista tullut luksusesineitä Hong Kongissa
- Koirille oma borrelioosirokote
- Koira ymmärtää, mitä ihminen näkee ja kuulee
- Koiravarkaita Helsingissä
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Varastettu koira saatiin takaisin Facebookin avulla
- Turun yliopisto kerää tietoa koirille tapahtuneista kyynpuremista
- Turussa valvotaan koirakuria
- Ohikulkijaa purrutta poliisikoiraa ei lopeteta
- Varastettu koira saatiin takaisin
- 19 uutta sankarikoiraa
- Neljä vuotta sitten varastettu koira löytyi
- Kolariin joutunut koira karkuteillä Satakunnassa
- Rotkoon joutuneet koirat saatiin pelastettua Naantalissa
- Turkuun uusi koirapuisto
- Koira yritettiin varastaa kaupan edestä
- Raumalla etsitään paikkaa ensi vuoden koiranäyttelylle
- Koira upposi jäihin
- Irtiolleet koirat aiheuttivat suuret vahingonkorvaukset
- Varkaudessa loukkaantunut poliisikoira toipuu
- Poliisikoira jäljitti autonrengasvarkaan
- Pelastuskoirat harjoittelevat Kakolan raunioissa
- Kaarinaan uusi koirapuisto
- Kidnapatuista koirista vaaditaan jättilunnaita
- Pelastuslaitos irrotti sänkyyn jumittuneen koiran
- Koirille hartaushetki Turussa
- Turun uusi eläinhoitola valmistuu pian
- Kolme chihuahuaa palkattiin Samppalinnan kesäteatteriin
- Nainen sakkoihin koirien huonosta hoidosta
- Koirat.com testaa - Dog E-Walk koulutuslaite
- Koirat apuun valkoposkihanhien häätämiseksi Turussa
- Poliisikoira pelasti eksyneen vanhuksen
- Koira yritettiin varastaa kaupan edestä
- Brittipoliisi ei anna varastettua koiranpentua takaisin omistajalleen
- Koira tappoi pikkuvauvan Saksassa