UUTINEN - Keskiviikkona, 02.05.2012 klo 21:38
Raumalla etsitään paikkaa ensi vuoden koiranäyttelylle
Raumalla ensi viikonloppuna järjestettävän koiranäyttelyn valmistelut ovat jo loppusuoralla. Samalla kuitenkin pohditaan kuumeisesti, missä näyttely voitaisiin ensi vuonna järjestää.
Nykyisellä paikalla, Lähdepellolla, näyttelyä ei voida ensi vuonna järjestää remontin takia. Näyttelyyn odotetaan 4000-5000:tta vierasta, joten mihin tahansa sitä ei voida järjestää. Täytyy ottaa huomioon niin liikenne kuin sekin, että nykyään näyttelyissä on oltava jonkunlainen toimistotila doping-näytteidenottoa varten. Näyttelytoimikunnan sihteeri Carita Natunen on kuitenkin luottavaisin mielin, että uusi paikka näyttelylle löytyy.
Aiheesta enemmän Uusi Rauma -lehdessä
Koirat.com - 02.05.2012
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Suomessa järjestetään corgijuoksukilpailut
- Koiranäyttelyiden osallistujamäärät laskussa
- New Yorkiin avattiin koirataidemuseo
- Koiramessujen tulokset - suomalaiskoirat olivat näyttelyn kauneimmat molempina päivinä
- Turkulainen supermarketti otti käyttöön lukolliset koirakaapit
- Turkuun avataan Suomen ensimmäinen ortopediaan erikoistunut eläinsairaala
- Imatralla järjestetään hyväntekeväisyys-match show
- Koirille uimapaikka Paimioon
- Kakkatalkoot Porissa
- Eläinteatterissa näyttelee ihmisten lisäksi koiria
- World Dog Show Leipzigissa – tunnelmia näyttelypaikalta
- Koira auttaa löytämään kadonneet pesäpallot
- Lentomatka on riski osalle koirista
- Tehotarkastus paljasti puutteita Suomeen tuotavien koirien papereissa
- Vaarallisia nakinpalasia heitelty puistoihin Porissa
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Agilityn MM-Kisat Turkuun
- Turun seudulle koirauimahalli
- Saksanpaimenkoirien arvostelusta kohu Cruftsissa
- Westie voitti Cruftsin
- Koira-lapsi allergiatutkimus käynnissä Turun Yliopistossa
- Lahjoja kerätään vähävaraisten perheiden lemmikeille
- Suomen Kennelliitto ottaa kantaa Kiinan maailmannäyttelyyn
- Maailmannäyttely Kiinaan - Norja kannustaa boikottiin
- Turkuun uusi koirapuisto
- Porissa etsitään koirakoita lastensuojeluun
- Sakkotuomio koiran trimmauksesta
- Cockerspanieli ja kiinanharjakoira BIS-koirat messukeskuksessa
- Turun Eläinsuojeluyhdistys järjestää ruokatempauksen
- Apinapinseri on maailman kaunein
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Rahakoira Massi teki ensimmäisen löytönsä
- Maailmannäyttelyyn ilmoitettu jo 12 000 koiraa
- Koiranäyttelyiden kävijämäärät laskussa
- Koirille oma borrelioosirokote
- Lapsia ei toivota koirapuistoon
- Etsijäkoiraliiton etsijäkoirilla vuosittain 350-400 tehtävää
- Lapinporokoirasta BIS sunnuntaina
- Vuoden koirateko-palkinto Niinisalon varuskuntaan
- Liettuan kennelliitto ryhtyi kurinpitotoimiin netissä kiertäneen pahoinpitelyvideon johdosta
- Koiranäyttelytuomari arvostelee koiria eri puolilla maailmaa
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Turun yliopisto kerää tietoa koirille tapahtuneista kyynpuremista
- Suomalaiskoirasta maailmannäyttelyn BIS-2
- Turussa valvotaan koirakuria
- Noormarkussa kakkojenkeruutempaus
- Ohikulkijaa purrutta poliisikoiraa ei lopeteta
- Koiran ulkoilulle vaikea asettaa minimirajoja
- Petit basset griffon vendeen voitti Cruftsin
- Koira karkasi kiitotielle Helsinki-Vantaalla
- Lhasa apso oli BIS voittajanäyttelyssä
- Suomen suurin koiratapahtuma on ensi viikonloppuna
- Kolariin joutunut koira karkuteillä Satakunnassa
- Rotkoon joutuneet koirat saatiin pelastettua Naantalissa
- Bordeauxindoggi säikäytti murtovarkaat
- Turkuun uusi koirapuisto
- Lohjan koiraharrastushallihanke etenee
- Sotilaiden Afganistanista tuomat koirat helpottavat kotiinpaluuta
- Koira upposi jäihin
- Koira menehtyi lietealtaaseen
- Useampi rotu reputti eläinlääkärin tarkastuksen Cruftsissa
- Irtiolleet koirat aiheuttivat suuret vahingonkorvaukset
- Suomenlapinkoira tekee ensiesiintymisensä Yhdysvaltain tärkeimmässä koiranäyttelyssä
- Videovinkki: Kari Järvisen haastattelu
- Pelastuskoirat harjoittelevat Kakolan raunioissa
- Lhasa apso on Voittaja-näyttelyn BIS
- Koirien kanssa harrastetaan yhä enemmän
- Kaarinaan uusi koirapuisto
- Joensuuhun avataan uusi koiraharrastushalli
- Messukeskuksen näyttelyyn ilmoittautui 14 000 koiraa
- Näyttelyssä synnyttäneen koiran omistajalle sanktio
- Koira hylättiin metsään
- Suomalaiskoira on maailman toiseksi kaunein
- Koirille hartaushetki Turussa
- Turun uusi eläinhoitola valmistuu pian
- Kolme chihuahuaa palkattiin Samppalinnan kesäteatteriin
- Nainen sakkoihin koirien huonosta hoidosta
- Koira synnytti näyttelyssä
- Isovillakoira voitti Voittaja 2010-näyttelyn
- Mäyräkoira karkasi lentokentällä
- Ruotsalainen toyvillakoira on maailman kaunein
- Yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt voimaan 1.1.2011
- Näyttelyturistina Saksassa - Berliinin KV tarjosi tuttua tunnelmaa ja erikoisia titteleitä