UUTINEN - Lauantaina, 14.05.2011 klo 10:22
Kolme chihuahuaa palkattiin Samppalinnan kesäteatteriin
Turussa Samppalinnan kesäteatteri järjesti viime lauantaina chihuahua-rotuisille koirille koe-esiintymisen. Näistä kolme koiraa valittiin esiintymään kesän Blondi- legally Blonde-musikaaliin.
Kolme koiraa vuorottelevat musikaalissa Bruiser-koiran roolissa. Vastanäyttelijäkseen koirat saavat Eeva Vilkkumaan, jonka roolihahmolle, Blondi Ellen Woodsille Bruiser-lemmikkikoira on tärkeä. Koe-esiintymisissä testattiin koirien reaktioita mm. voimakkaseen musiikkiin ja vieraisiin ihmisiin.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat
Koirat.com - 14.05.2011
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Suomessa järjestetään corgijuoksukilpailut
- Turkulainen supermarketti otti käyttöön lukolliset koirakaapit
- Turkuun avataan Suomen ensimmäinen ortopediaan erikoistunut eläinsairaala
- Brittiläinen elokuvateatteriketju järjestää säännöllisesti koiraystävällisiä näytöksiä
- Koirille uimapaikka Paimioon
- Koirat pääsevät elokuvan ensi-iltanäytökseen mukaan
- Eläinteatterissa näyttelee ihmisten lisäksi koiria
- Hajukätköetsintä on koiralle lajinomainen harrastus
- Lotta Näkyvän koirat ovat matkustaneet enemmän kuin moni ihminen eläessään
- Agilityn MM-Kisat Turkuun
- Skootterikoira ja omistajansa matkustaneet yli 50 000km yhdessä
- Turun seudulle koirauimahalli
- Koira-lapsi allergiatutkimus käynnissä Turun Yliopistossa
- Kulttuurikoiratoiminnasta apua yksinäisyyteen ja vuorovaikutustaitoihin
- Lahjoja kerätään vähävaraisten perheiden lemmikeille
- Vapaana kulkenut koira tappoi chihuahuan
- Turkuun uusi koirapuisto
- Cannes palkitsee myös koiria
- Punkkikausi on alkanut - Turun yliopisto kerää näytteitä
- Sakkotuomio koiran trimmauksesta
- Keltaisen nauhan merkitystä ei vielä tunneta hyvin
- Turun Eläinsuojeluyhdistys järjestää ruokatempauksen
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Koirille oma borrelioosirokote
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2013 koirien rekisteröintimäärät
- Koiria salakuljetetaan yhä enemmän
- Koiria inhimillistetään liikaa
- Koirafrisbeen ensimmäiset kisat järjestetään elokuussa
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Turun yliopisto kerää tietoa koirille tapahtuneista kyynpuremista
- Turussa valvotaan koirakuria
- Ohikulkijaa purrutta poliisikoiraa ei lopeteta
- Koiranruoka ei ole vaarallista ihmisille
- Kirsti Lummelampi on kuollut
- Petolintu vei koiran
- Rotkoon joutuneet koirat saatiin pelastettua Naantalissa
- Bordeauxindoggi säikäytti murtovarkaat
- Bullterrieri hyökkäsi lhasa apson päälle Espoon Painiityssä
- Turkuun uusi koirapuisto
- Cotoneilta löydettiin vaarallinen geenimutaatio
- Raumalla etsitään paikkaa ensi vuoden koiranäyttelylle
- Koira upposi jäihin
- Irtiolleet koirat aiheuttivat suuret vahingonkorvaukset
- Maailman pienimmän työkoiran titteli myönnettiin
- Enemmistö ravintoloista ei salli vieläkään koira-asiakkaita
- Pelastuskoirat harjoittelevat Kakolan raunioissa
- Kaarinaan uusi koirapuisto
- Takavarikoidut koirat sai myydä ennen oikeusprosessin alkua
- Lukukoira auttaa lukemaanopettelussa
- Koirille hartaushetki Turussa
- Sairaaksi jalostettu koirarotu halutaan lakkauttaa
- Turun uusi eläinhoitola valmistuu pian
- Koiraa parvekkeelta roikottaneelle eläintenpitokielto
- Kennelliitto ja SEY tuomitsevat turkkivärjäyksen jyrkästi
- Coton de tuléareissa rekisteröintiepäselvyyksiä
- Jokakeväinen koirankakka- ja myrkytys(huhu)ilmiö on taas täällä
- Turun tullille Viagra-koiria
- Nainen sakkoihin koirien huonosta hoidosta
- TV-vinkki maanantaille: Silminnäkijä - Pentutehtaat
- Koirat apuun valkoposkihanhien häätämiseksi Turussa
- Koira terassiseuraksi
- Eläintenpitokiellossa ollut hoiti koiria - koirat tuomittiin valtiolle