UUTINEN - Keskiviikkona, 19.03.2014 klo 21:54
Miksi iso koira vanhenee pientä nopeammin?
Nisäkkäissä yleensä suuremmat elävät pidempään mitä pienemmät. Kuitenkin lajien sisällä tilanne on päinvastainen. Suomen Kuvalehti selvitti asiaa.
Artikkelissa koirat otetaan esimerkiksi, koska eri koirarotujen väliset kokoerot ovat niin huomattavat. Tutkijat analysoivat suurta määrää koirien kuolinsyitä ja kuolinikätietoja ja tulivat tulokseen, jonka mukaan kahden kilon lisäys koiran painoon vähentää ikää kuukaudella. Myös solunjakautuminen tuntui vaikuttavan koiran ikään.
Aiheesta enemmän Suomen Kuvalehdessä
Koirat.com - 19.03.2014
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Uusi koirarotu Suomeen
- Vuoden 2018 rekisteröintitilastot julkaistiin
- Venäjän rajalla työnsä aloittanut ruokakoira Aino on löytänyt jo 300kg kiellettyjä elintarvikkeita
- Pekka Juntin kolumni: koiria inhimillistetään liikaa
- Koirien kiinnipitoaika alkoi tänään
- Pyörätuolilla kulkevasta koiravanhuksesta tehtiin eläinsuojeluilmoitus
- Koiranomistaminen pidentää etenkin yksinasuvien ikää
- Laika-koiran avaruuslennosta tuli 60v viime perjantaina
- Evirassa tehdään päivittäin ruumiinavauksia lemmikeille
- Kotimaisen koiranruoan ensimmäiset erät saatu kauppoihin
- Sukupuuttoon kuolleeksi luultu villikoiralaji löytyi
- Koiravanhus pääsi "jatkoajalle" fysioterapian avulla
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Lemmikin kuolemasta pitää puhua lapselle rehellisesti
- Koirien kehityshäiriöistä pitäisi puhua enemmän
- Espanjan ja Suomen koirakulttuureissa on eroja
- Kennelliitto avaa verkkomuseon
- Kansalaisaloite rotanmyrkyn saamisen vaikeuttamiseksi
- Koiria joutunut suden hampaisiin etenkin Itä-Suomessa
- Milloin on oikea aika eutanasialle?
- Lyhytkalloisuus lyhentää koiran elinikää merkittävästi
- Helpotusta helteiden ostosreissuihin - kaupat avasivat ovet koira-asiakkaille
- Liiallinen rakkaus pitkittää sairaiden lemmikkien tuskaa
- Vaaditaanko koirilta liian nopeasti sopeutumista?
- Epäonnistuneesta koiran lopetuksesta sakot
- Helsingin rotukoirista postinumeroalueittain tehtiin selvitys
- Tanskassa kohu tiukasta koiralaista
- Designkoirat yleistyvät
- Kakkatalkoilla koiranmyrkyttäjiä vastaan
- Kajaanilaiskoira ei kuollut myrkkyyn
- Kennelliitto kartoittaa kotimaisten rotujen geeniperimää
- Ex-poikaystävä kosti leikkaamalla shih tzulta karvat pois
- Uutisvuosi 2012 - mistä aiheista koiramaailmassa puhuttiin?
- Koirat.com arvioi - Koiransa Näköinen
- Koirien kantasoluhoidosta lupaavia tuloksia
- Kirsti Lummelampi on kuollut
- Punkkipannan ja koiran kuoleman välille ei löytynyt yhteyttä
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Rotukoiria ennätysmäärä
- Ravintoloiden ja kahviloiden koirakiellolle suunnitellaan muutosta
- Pelastuslaitos irrotti sänkyyn jumittuneen koiran
- Koirarotujen nimiä yritetään suomentaa
- Koira kuoli oudosti Tuupovaarassa
- Koiranpentu sai mykän pojan puhumaan - hiljeni heti kun pentu varastettiin
- Mitkä rodut sopivat lapsiperheille?
- Rodunjalostuksen ongelmiin puututtava