UUTINEN - Maanantaina, 28.05.2012 klo 22:07
Tahvo-koiran tappanut rottweiler tuomittiin valtiolle
Helsingin käräjäoikeus on antanut tänään tuomion Helsingin Herttoniemessä kauhua kylväneen rottweilerkaksikon tapauksessa
Toinen, Tahvo-koiran tappanut rottweiler nimeltä Aku tuomittiin valtiolle menetettäväksi. Akun omistajan katsottiin aiheuttaneen huolimattomuudellaan Tahvon kuoleman. Akun omistaja tuomittiin päiväsakkoihin. Toisen, Aatu-nimisen rottweilerin kohdalla oikeus totesi ettei omistaja ollut yrittänyt estää koiransa hyökkäystä ihmistä kohti. Aatun omistaja tuomittiin ehdolliseen vankeuteen.
Aiheesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset
Koirat.com - 28.05.2012
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Norjalaisnainen kuoli raivotautiin
- Kennelyskäkausi on nyt pahimmillaan
- Koirien ulkoilutuskiellossa Vantaan Kuusijärvellä epäselvyyksiä
- Koirille uimapaikka Paimioon
- Turvasumutteiden myynti räjähti koirahyökkäyksen takia
- Helsingissä selvitetään koirankakan ympäristövaikutuksia
- Tampere luopuu koiraverosta
- Koiravero poistumassa Helsingistä
- Koirien määrä kasvaa Helsingissä väkilukua nopeammin
- Viikissä häädetään valkoposkihanhia koiran avulla
- Helsinkiin lisää koirakäymälöitä
- Helsinkiläiskoirille on tarjolla laaja palveluvalikoima
- Berliinissä koira saa kulkea vapaana - jos sekä koira että omistaja läpäisevät testin
- Koirien salliminen kirjastossa ei ollut perustuslain vastaista
- Koira autossa kesäkuumalla - saako ikkunan rikkoa?
- Turkuun uusi koirapuisto
- Vaaralliseksi määritellyt rodut eivät olekaan vaarallisia
- Varastettu koira palautettiin
- Kaavamuutos siirtämässä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskusta
- Koirien salakaupasta sakot
- Savonlinnalaiselle koirapuistolle etsitään rahaa
- Kellokoskelle uusi koirapuisto
- Uusi realitysarja järkyttää Ruotsissa
- Miehelle pahoinpitelytuomio koiran käytöstä
- Uusi koirapuisto valmistui Lappeenrantaan
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Raatelijakoirat määrättiin lopetettavaksi
- Helsingin kaupunki selvittää koirapalveluiden tarvetta
- Helsingin hyökkääjäkoirat tuomittiin valtiolle
- Lapsia ei toivota koirapuistoon
- Vierasta koiraa ei saa silittää pään päältä
- Oulussa kartoitetaan koirapalveluita
- Helsingin rotukoirista postinumeroalueittain tehtiin selvitys
- Huumekoira teki ison löydön jo harjoitteluaikana
- Karkuteillä ollut koira saatiin kiinni viiden kuukauden jälkeen
- Lukukoira Börje voitti palkinnon Helsingin kirjamessuilla
- Tanskassa kohu tiukasta koiralaista
- Landseer puri lasta - omistajalle sakkoja
- Koiravarkaita Helsingissä
- Varastettu koira saatiin takaisin Facebookin avulla
- Turun yliopisto kerää tietoa koirille tapahtuneista kyynpuremista
- Lappeenrantaan uusi koirapuisto
- Ohikulkijaa purrutta poliisikoiraa ei lopeteta
- Ksylitolia syöneet koirat kiidätettiin sairaalaan
- Kuhmoon rakennetaan koirapuisto
- Marokkoon lakiuudistus koiranpuremien takia
- Koira karkasi kiitotielle Helsinki-Vantaalla
- Varastettu koira saatiin takaisin
- Helsinki Design Weekin yhteydessä järjestetään koiratapahtuma 13.9
- Akitamarssi Helsingissä torstaina 9.8
- Turkuun uusi koirapuisto
- Koiralle lässyttämisen MM-kisat Helsingissä 10.6.2012
- Pääkaupunkiseudun koirapuistoja kunnostetaan
- Helsingin Herttoniemessä kauhua kylvänyt rottweiler takavarikoitiin
- Koiratappelujärjestäjät pidätettiin Filippiineillä
- Rico-amstaffin tapaus käräjillä
- Koirille designpuisto
- Koirille oma uimahalli Helsinkiin
- Kuortaneelle koirapuisto
- Kaarinaan uusi koirapuisto
- Messukeskuksen näyttelyyn ilmoittautui 14 000 koiraa
- Näyttelyssä synnyttäneen koiran omistajalle sanktio
- Lapsia näykkineen koiran omistajan tuomio säilyi hovioikeudessa
- Alumiinitolppia joudutaan vaihtamaan koirien takia
- Vaarallisille koiraroduille rekisteröintipakko Australiassa
- Karvakorvat kuulolla-kampanja käynnistyi Helsingissä
- Bostoninterrieri sekoitti junaliikenteen
- Koirien uimaranta Lappeenrantaan
- Kahden koiran kavaltamisesta ehdollista
- Kennelliitto ja SEY tuomitsevat turkkivärjäyksen jyrkästi
- Savon Sanomien pääkirjoitus muistuttaa koirien kouluttamisen tärkeydestä
- Pitbullien omistaja tuomittiin käräjäoikeudessa
- Lukittavat koiraparkit yleistyneet ruokakauppojen edustoilla
- Joensuuhun suunnitteilla lisää koirapuistoja
- Janakkalaan kaksi koirapuistoa
- Onko tuomitulla rääkkääjällä oikeus ottaa uusi koira?
- Kaksi koirapuistoa lakkautetaan Vantaalla
- Sankarirottweiler palkittiin Iso-Britanniassa
- Mäyräkoira karkasi lentokentällä
- Jyväskylässä perätön koiranmyrkyttäjähuhu
- Ruotsissa esitetään taistelukoirakieltoa
- Koira yritettiin varastaa kaupan edestä
- Koira terassiseuraksi
- Koira tappoi pikkuvauvan Saksassa
- Diego Maradona joutui sairaalahoitoon - oma koira puri kasvoihin