Kysy mitä vain mistä vain! 19
MeeToo
Viestimäärä: 222
Mutta yli siitä päästiin. Kysyin sitä isännöitsijältäkin kerran, mutta tämä totesi lasten itkun olevan asia, mistä ei oikeastaan voi virallisesti valittaa, koska eivät vanhemmat oikein voi mitenkään vannoa hiljentävänsä lapsen. (Kysyin siis kun pohdin että eikai kukaan ole valittanut ja häätö pian edessä jne, olin silloin välillä vähän väsynyt ja sekaisin...)
Mutta kurjaa se on kärsiä yöllä jonkun toisen lapsen itkusta kuin omansa.
Angat
Viestimäärä: 2172
keimu, nenäkannun toimivuuden kannalta pään asento on erityisen tärkeä, joten kotikutoisen viritelmän pitäisi varmaankin olla saman mallinen kuin se varsinainen nenäkannu. Itse ehkä yrittäisin sinnitellä niin, että pääsisin apteekkiin hakemaan sen ihan oikean, jos tuollaisessa tilanteessa olisin. Sarvikuono
Tokya
Viestimäärä: 2012
MeeToo
Viestimäärä: 222
Lurch
Viestimäärä: 2091
Löysin netistä näköjään kuvankin samanlaisesta (paitsi mulla oli vihreä) vehkeestä, kuva siis ei ole minun ottamani.
Pixu kirjoitti:
Meidän alakerran naapuri alkoi kerran hakkaamaan kattoa, kun keskusteltiin vähän kovaäänisemmin. Me emme siis riitele edes joka viikko, joten en ymmärrä. Seuraavana päivänä rikoin iltapäivällä kananmunia teräksiseen astiaan, jotta olisin tehnyt munakasta, niin eikös tämä älyn riemuvoitto ala hakata patteria
Ahahah Meillä oli kanssa yksi entinen naapuri kunnon sekopää, ensin valitti että meillä kuulemma paiskotaan ovea yökaudet, mikä siis suomeksi tarkoitti sitä että kävin yöllä takapihalla tupakalla ja suljin oven ihan normaalisti kiskomatta ja paukkamatta. Kun tämä ei tehonnut, ne korottivat panoksia ja seuraavaksi valitettiin siitä että me kuulemma tehdään remonttia yöllä. Sanoin isännöitsijälle ettei ole ollut tapana noita vuokrakämppiä kauheasti remontoida sen enempää yöllä kuin päivällä, ja toivotin tervetulleeksi katsomaan mitä muutoksia ollaan saatu aikaa. Ei tarvinne erikseen kertoa että mitään remonttia ei siis todellakaan tehty, päiväsaikaan joskus vasaroin omien projektieni parissa mutta sekään ei ollut mitään tauotonta mänttäämistä eikä tätä tapahtunut mitenkään usein.
Siinä oli kaikkea muutakin kiusantekoa, ja kerran meinasin saada yhden naapuruston mummun kirjaimellisesti kimppuuni pesutuvalla. Se tuli sinne tirkistelemään ja räkättämään noista aiemmista valituksista kun olin pesemässä pyykkiä, ja kun tiedustelin sen nimeä että tekaisen itsekin pikku valituksen tuosta jatkuvasta häirinnästä, niin siitähän se pillastui. Syöksyi noin viidentoista sentin päähän naamastani huutamaan ja hakkaamaan nyrkkiä kämmeneensä, ja koska ajattelin että mulla on varmaan vielä sen verran ruista ranteessa että se harppu kyllä lentää siitä jos iholle käy, niin odottelin paikallani että se täräyttää. Kyllä se siitä sitten perääntyi ja rääkyi kamalasti mennessään. Siinä oli noita hurahtaneita vanhoja ämmiä useampiakin, ja turha varmaan sanoakaan ettei sitä taloyhtiötä ole kauheasti ikävä.
Asiallinen
Viestimäärä: 1798
Mutta piti ihan tulla tänne terveydestä ruikuttamaan, onkohan kovinkaan normaalia kuulla veren kohina/pulssi korvissa? Varsinkin haukotellessa, mulla menee korvat "lukkoon" ja kuulen ihan selvästi pulssin ja veren suhinan. Kertoo varmaan matalasta verenpaineesta? Voikohan tuolle mitään tehdä? Mulla on normaalistikin ollut aina alhaiset verenpaineet, mutta nyt on muutaman viikon ajan olo ollut entistä väsyneempi olo, ja tuo suhina alkoi.
petuunia
Viestimäärä: 747
En tiennytkään että se jotenkin liittyy matalaan verenpaineeseen, joka mulla myöskin on.. oon asiasta käynyt ihan lääkärillä asti kun huippaus oli pahimmillaan, mutta mulle vaan todettiin ettei matalaa verenpainetta hoideta mitenkään. Kofeiinitabletit aikoinaan auttoi mua hiukan pitämään paineita korkeampana... mut eipä sille taida muuten oikeen mitään voida tehdä.
Kadaver
Viestimäärä: 4330
Sonik
Viestimäärä: 4809
Lurch kirjoitti:
Nenähuuhtelukannusta sen verran, että itse olen väsännyt semmoisen joskus kastelukannusta, ja hyvin toimi. Mulla oli rännit niin tukossa että tuntui että järki lähtee, ja kun silmiin osui huonekasvien losotteluun käyttämäni norsunmuotoinen, kapeanokkainen kannu, niin se tuuma ei kauaa ehtinyt päässä vanhentua kun olin hurauttanut sillä vedet kärsääni. Toimivaksi todettuani käyttelin sitä aina kun oli tukkoinen olo, enkä jaksanut vaivautua ostamaan mitään fancya apteekin kapinetta kun noinkin pärjäsi.
Löysin netistä näköjään kuvankin samanlaisesta (paitsi mulla oli vihreä) vehkeestä, kuva siis ei ole minun ottamani.
Kuka on korvausvelvollinen, jos on juuri pärskäyttänyt ison suullisen kahvia työkoneen näppikselle..??
cpku "Sumu" -11
shelamu "Koda" -13
cpku "Hippa" -15
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.
keimu
Viestimäärä: 4291
Illalla en vielä huomannut isoa apua, mutta tänä aamuna sain nenästä ulos semmoista ikilimaa että en yhtään ihmettele miksi oon ollu niin pitkään kipeenä. Josko sieltä nyt sitten vihdoin tulehdusmönjät tulis ulos ja helpottais oikeesti!
Sarahia
Viestimäärä: 4470
MeeToo kirjoitti:
Kannattaa vaan miettiä tarkkaan miten asiansa esittää, jos vanhemmat nukkuu yhtä katkonaisia unia kuin lapsensa, niin ei kyllä välttämättä ole ajatuksenjuoksu ihan selvimmillään ja asiat ottaa helposti väärin
Tässä just taas pari yötä itkevän vuosikkaan kanssa valvoneena voisin kyllä kompata tätä niin. Voin myöntää, etten tosiaan välttis ottais kauhean hyvin, jos alettais ehdotteleen, että vaihdettais huonejärjestystä, kun ainoa muu huone mihin me koko perhe mahduttais nukkumaan ois sitten olkkari Viimeyönä meillä itkettiin/torkuttiin jotain n. 4.30-6.00 väli. Kuului varmaan taas naapuriin, mutta voivoi. Mieluummin toki itsekkin nukkuisin tuolloin, jos vaan asialle voisi jotain tehdä.
Snibbe
Viestimäärä: 65
Ja tosiaan ettei jäisi epäselvyyttä, niin ei todellakaan ihan heti ekasta mekastuksesta olla oltu valittamassa. Ymmärrän toki, että rivitalossa asuessa täytyy kestää tietty määrä meteliä ja varsinkin päivällä. Ja kyllä mekin välillä pidetään musiikkia kovemmalla, joka varmasti kuuluu naapuriin asti. Mutta tämä musiikin kuuntele kovalla ja varsinkin iltaisin tapahtuu monta kertaa viikossa, jolloin alkaa jo häiritä jonkin verran. Eilenkin kuului musiikki television äänteli yli ihan selvästi... Tämä ei kuitenkaan minua haittaa, kun itsekin olen vielä hereillä ja ei sitä nyt missään kirkossa asuta Se illalla/yöllä musiikin soittaminen tosi kovaa on se ongelma.
Mut päätettiin nyt miehen kanssa vielä katsoa miten homma etenee ja jos häiritsevä musiikin soittaminen jatkuu vaan, niin sanotaan ensin naapureille itselleen asiasta ja jos ei auta, niin otetaan yhteyttä vuokraisäntään. Tämä on minulle inhoittavaa, sillä en pidä siitä että täytyy ihmisille valittaa tai varsinkaan kannella muille.
Ja vielä sen verran, että lakia eilen katsottiin ja siellä lukee, että jatkuvaa muita häiritsevää meteliä ei saa pitää edes silloin kun ei ole hiljaisuutta. Eli kuitenkin meillä on ihan oikeus siitä sanoa, jos koemme sen häiritseväksi. Toivon kuitenkin, että tähän asiaan riittäisi se, että itse sanomme naapurille asiasta. Tämän en kuitenkaan meidän naapureiden konhdalla usko riittävän...
Länsigöötanmaanpystykorva Ruska 7/2015
Angat
Viestimäärä: 2172
Sherlock
Viestimäärä: 1331
Snibbe kirjoitti:
Ja vielä sen verran, että lakia eilen katsottiin ja siellä lukee, että jatkuvaa muita häiritsevää meteliä ei saa pitää edes silloin kun ei ole hiljaisuutta. Eli kuitenkin meillä on ihan oikeus siitä sanoa, jos koemme sen häiritseväksi. Toivon kuitenkin, että tähän asiaan riittäisi se, että itse sanomme naapurille asiasta. Tämän en kuitenkaan meidän naapureiden konhdalla usko riittävän...
Joo näinhän se menee, ettei häiritsevää meteliä saa pitää ollenkaan vaikkei hiljaisuutta olisikaan sillä hetkellä. Tietty nyt normaalit äänet mitä elämiseen kuuluu yms., mutta mitkään just musiikin huuattamiset, koiran jatkuva räkyttäminen, riitely ja siitä aiheutuva melu jne. ei kuulu normaaliin elämisen ääniin.
Mä muutan kerrostaloon sillä asenteella, että yöllä pitää olla hiljaista mut muuten saa pitää naapuri(t) halutessaan mekkalaa niin paljon kun sielu sietää. Tietty niin ettei sitä nyt kuulu aamusta iltaan joka päivä
Welsh corgi pembroke - "Nita" (-10)
BaeLiana
Viestimäärä: 1860
Yhden muhun kohdistuneen raivovalituskohtauksen jälkeen, kun pappa oli jopa uhkaillut mun koirani, mun tietokoneenin ja "koko ämmän" hävittämisellä, mä lykkäsin musiikin soimaan ihan kunnon volyymilla (siis ei mitään mättöä, mutta sellaisella, että voisin erehdyksissäni päivällä kuunnella) ja menin koputtamaan oveen. No eihän se musiikki edes kuulunut sinne papparaisen kämppään, ja lopulta papparainen pyytelikin jo itse anteeksi, jos välillä kuuntelee liian kovalla musiikkia Oh well, ei siinä kauan mennyt, kun tuon kerran jälkeen taas raivosi jostain...
Mun seinänaapurina asui taloyhtiön puheenjohtaja, joka hyvin usein kyseli multa, onko pappa häiriköinyt taas
löytökatti Sulho 2013 ->
porokoira Heili 2014 ->
http://baeliana.kuvat.fi/#/
Sherlock
Viestimäärä: 1331
Welsh corgi pembroke - "Nita" (-10)
Eldarwen
Viestimäärä: 2007
Asiallinen kirjoitti:
Mutta piti ihan tulla tänne terveydestä ruikuttamaan, onkohan kovinkaan normaalia kuulla veren kohina/pulssi korvissa? Varsinkin haukotellessa, mulla menee korvat "lukkoon" ja kuulen ihan selvästi pulssin ja veren suhinan. Kertoo varmaan matalasta verenpaineesta? Voikohan tuolle mitään tehdä? Mulla on normaalistikin ollut aina alhaiset verenpaineet, mutta nyt on muutaman viikon ajan olo ollut entistä väsyneempi olo, ja tuo suhina alkoi.
Ei tästä nyt varmaan mitään apua ole, mutta mä kuulen todella usein molemmat äänet korvissani. Ei tarvi mennä ees lukkoon korvat. Erityisesti makuuasennossa, mutta välillä kyllä muutenkin. Ja mulla ei kyllä oo matala verenpaine, joten mulla se ei ainakaan johdu siitä.
capsy
Viestimäärä: 177
Sherlock kirjoitti:
Voiko sähkönsiirron laittaa esim. sunnuntaille? Anteeks vaan tyhmyyteni, mut mietin vaan et jos laitan sähkönsiirron 1.12 sunnuntaille, ni et siirtääkö ne sillon sen heti vai meneekö seuraavalle päivälle eli maanantaille?
On onnistunut omissa muutoissa aina sunnuntaillekin :) Jos soittaa yhtiölle siirrosta, niin samallahan se sitten selviää.
PkCollieu 2012
keimu
Viestimäärä: 4291
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28242 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545792 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 05:45) |