Koirat.com

Teki mieli pistää pystyyn topicci sen perusteella mitä itse olen joutunut viime päivinä kovasti puimaan.

Mun molemmat vanhempani nimittäin pitävät omaa koiraharrastustani tosi typeränä ja turhana juttuna. He eivät ymmärrä, että koira pitää erittäin hyvää huolta sekä henkisestä että fyysisestä terveydestäni ja on muutenkin jo muodostunut enemmänkin elämäntavaksi - vaikka koira määrittää paljon asioita, se todella on sen arvoista. Koirat ja koiraharrastus ovat lyhyesti kuitattuna yksi tärkeimmistä asioista omassa elämässäni, sellainen omanlainen henkireikänsä. Minkäs sille voi jos minulla ei satu olemaan kiinnostusta "tavallisia" harrastuksia kohtaan, kuten vaikka joukkuepelejä. Miksi koiranpito on vähempiarvoisempi asia ? Miksi naapurin Pirkko joka harrastaa tanssia omaa paremman harrastuksen ?

Vasta sain kuulla mm. aiheesta kuinka kallista koiranpito on, kuinka se huolimatta hyvistä arvoistaan ei palvele ympäristöä (muistattehan sen artikkelin jonka mukaan koirat ovat iso syyllinen ilmastonmuutokseen) ja että mun työelämästä/opiskelusta ei varmaan koskaan tule mitään kun koira syö siitä niin "ison" osan. Hyvät arvosanat joita saan, eivät mitenkään vaikuta asiaan, puhumattakaan se, että koirahan on hyvinkin halpa pitää: mulle on siunaantunut erittäin terve yksilö, se syö suhteellisen vähän ja on kaikkiruokainen. Ja jos pilkon juustonjämät ja lähden sitä kouluttamaan jonnekin pihan perälle, sehän on lähes ilmaista. Eri asiana voi luonnollisesti pitää kisamatkoja/kerhomaksuja yms. joihin en itse tällä hetkellä edes käytä yhtään rahaa. Normaali, opetettu koira myös yllättäen jaksaa odottaa kotona työpäivän, haittaamatta mitenkään arkielämää.

Mitkä ovat omat kokemuksenne aiheesta ? Ovatko tämäntapaiset koiraharrastusta vastaan puhuvat kommentit perusteltuja ?

Kun otettiin collie sain anopilta kuulla miten koira sitoo, vie kaikki meidän rahat eikä myö voida enää sen jälkeen mihinkään lähteä ja kun ei joka paikkaan voi viedä koiria jne. Kun näki pennun sydän suli ihan silminnähden. Kun avo kertoi, että varattiin saksanpaimenkoiran pentu niin vastauksena oli tyyliin vain "jaa vai niin" ja tyyliin "". Saahan sitä oman mielipiteensä sanoa, mutta ei mun mielestä tarvis lytätä toisten unelmia ihan kokonaan. No, en tiedä.

Omaan koiraharrastukseeni ihmiset on pääosin suhtautuneet täysin neutraalisti ja pitäneet sitä harrastuksena muiden joukossa. Ainoa ihminen, joka on tätä harrastusta vastaan, on isäni. Hän ei ole ikinä ollut kovinkaan kannustava näitä mun harrastuksiani (koirat&hevoset) kohtaan, sillä isäni ei yksinkertaisesti ymmärrä niitä. Isäni mielestä eläimistä pitäisi olla aina joku käytännön hyöty, eli apu metsästykseen jne. Koiria ei missään nimessä saisi olla enempää kuin yksi ja senkin pitäisi olla sitten ihan oikea työkoira.

Joskus isäni on kironnut meidän tutulle kasvattajalle siitä, kun on mulle koiria myynyt. Näistä meidän koirista pitäisi kuulemma vähintään kaksi ampua, mieluiten kaikki...

Lähes kaikki koirattomat/yhden koiran omistajat ymmärtää koiraharrastukseni mutta ei sitä että näitä on näin monta. Monesti olen saanut kuulla, että "ei ole tervettä pitää noin montaa koiraa" ym. Useamman koiran omistajat harvemmin jaksaa ihmetellä viittä koiraa. Yleensä he ihmettelevät sitä, kun kerron että lisäksi meillä on 4 kissaa ja kolme käärmettä.

Ihmettelijöille sanon aina että jotkut haluaa suurperheen, jotkut haluaa pitää montaa autoa/moottoripyörää/venettä tms., mutta mä haluan pitää montaa koiraa. Menevät aina hiljaiseksi.

Jaa vais sellaset vanhemmat sulla.Ja sulla sentään vaan yksi koira .Mulle iskä joskus vähän valitti kun hommasin ekaa kertaa toisen koiran ku en muka niin montaa koiraa pysty hoitaa yms. mutta eipä se oo nyt vähään aikaan mitään sanonut .Ku hommasin Lulun niin siitä se ei oo sanonut mitään =P Muilta ihmisiltä en oo ikinä mitään valituksia onneksi kuullut ku mulla on koira/koiria. Mut näen kyllä kavereita ja harrastan muutakin ku koiria. Tottakai koirat sitouttaa jonkun verran mutta kun on pienestä asti ollut koira niin siihen on tottunut .:) Ja koirat sitte vaan hoitoon kun/jos joku reissu tulee. Ja monella mun kaverilla ja tutuilla yms on koira tai tykkää muuten vaan eläimistä niin ehkä senkään takia ei oo noita valituksia kuulunut.
Mun kahdella siskollakin on koira...ja äidilläkin nykyään =D

Suurimman osan suhtautuminen on neutraalia, jos esimerkiksi kerron (pääasiassa koirattomille) hyvin menneestä tokokokeesta tms. Vastaus on useimmiten laatua "Ai ku kiva!" tai "Hyvä juttu." Toisaalta monet juurikin koirattomat ei ymmärrä sitä, miksi koiraan pitää laittaa niin paljon rahaa, koiraharrastuksiin nimenomaisesti. Olenkin saanut kyselyitä ja silmien pyörittelyä rahankäytöstä. Mutta mäpä en joka kuukausi maksa itseäni kipeäksi fitnes-salin jäsenyydestä...

Vanhemmat suhtautuu asiaan hienosti, äitini ei allergian vuoksi koiria harrasta, mutta omaan koiraani suhtautuu hienosti ja lässyttelee sille aina kun ollaan kylässä On myös kauhean iloinen, jos menestytään kokeissa. Isän kanssa puhutaankin enemmän koiraharrastuksista, kun hän itsekin harrastaa koiransa kanssa ja on kiinnostunut aihepiiristä.

Toisaalta mun mielestä on tervettä harrastaa muutakin kuin vain koiriin liittyviä asioita. Itse harrastan liikuntaa (en siell'ä fitnes-saleilla :D), sukellusta... Saa vähän perspektiiviä siihen, että koko elämä ei ole pelkkää koiraa, vaikka se niin mielettömän iso osa sitä on.

Itse olen lähinnä törmännyt siihen, että miksi pitää olla valtavan kokoinen ja kova vahtikoira. Joskus koiria on ollut useampikin kerrallaan ja se on ihmisistä lähinnä ollut hupaisaa, kun pieni päälle 50 kiloinen nainen ulkoiluttaa kolmea lähes satakiloista koiraa, mutta myös se on ollut joidenkin mielestä pelottavaa. Monet monet ihmiset ovat pelänneet milloin koirat tappavat minut, mieheni tai lapseni - nehän ovat hurjan maineen omaavia, vuoren kokoisia, verenhimoisia vartijoita. Suvun mielestä usean tälläisen koiran pito oli ja on silkkaa hulluutta, kun taas yksi vartija on ihan ok - pitää rosvot loitolla ja kaduilla saa kävellä rauhassa, eikä pihapiirissä ravaa tuhoeläimiä. Myöskin koiriin uppoavasta rahasummasta olen päässyt käymään kiivasluonteisiakin keskusteluja - voisihan summan sijoittaa hyödyllisempäänkin.
Olen kyllä osannut koirieni pitämisen ainakin tähän mennessä perustellakin aiheelliseksi ja kannattavaksi.

Omia vanhempiani ei jaksa kiinnostaa koirani, moikataan kun tavataan ja kerrotaan eteenpäin hauskat jutut - koiran pitoon uppoava raha ei ole kiinnostanut tai voisiko koirista olla vaaraa.
Miehen kaverit heittää vitsiä koirista. Eivät hekään kaikki ymmärrä valtavan vartijakoiran pitoa, mutta mitä miestäni tuntevat, eivät he varmastikaan jaksa ihmetellä enää yhtään mitään.
Mieheni harrastaa moottoripyöriä ja vaihtaa autoa tyyliin kerran vuodessa/ kerran kahdessa vuodessa ja juoksentelee american car showt ja stunt esitykset läpi, kun minä juoksentelen maan rajojen yli koira-asioissa. Mieheni myöskin omistaa hevosia ja hankkii hevosensa omilla perusteillaan. Naapureille ja tutuille, että perheelle ei ole mitään uutta, jos meillä jotakin ihmeellistä tai erikoista tapahtuu tai meille hankitaan - enemmän ihmetyttää, jos meillä ei ole pariin päivään tapahtunut mitään kerrottavaa, kunten käsistä karkaavat grillijuhlat, extempore kylppäriremppa tai pari pihatien varteen rutattua mönkijää. Kerran mieheni asentele kavereineen musiikkivehkeitä päältäajettavaan ruohonleikkuriin, joten vartijakoirat sopii ihan hyvin tämän talon tapoihin/ imagoon/ kuvaan.

Paheksuntaa on toki tullut vierailta ihmisiltä, jotka eivät voi ymmärtää miten joku jaksaa ja viitsii panostaa rotuunsa niin paljon.
Myöskin puolustuskokeet herättävät ihmisissä jo sananakin pelkoa. Toisia asia kiinnostaa niin, että vuorokaudenkin mittaiset junamatkat menee rupatellessa asiasta, toiset taas silmät pyöreinä ihmettelevät kylähullua akkaa hulluine koirineen, ymmärtämättä asiasta yhtään mitään.

Meihin kaikki suhtautuneet aikas neutraalisti. Mutta me emme esim. kulje viikottain treeneissä, näyttelyissä tms, joten se ei sillä tavalla vie ns. aikaa ja rahaa. Vaan touhuilu koiran kanssa perustuu metsässä hippailuun.

Ei ole tainnut kukaan valittaa lemmikkikatraastani, tullut lähinnä positiivista kyselyä ja ihmettelyä, kun kertonut että talossa asuu koira sekä kaksi kissaa. Jutunjuurta saa aina aikaan kun rupeaa kertomaan lemmikeistään, ja aboutrallaa kaikki jotka ovat Akun tavanneet, ovat ihastuneet koiraan. Isäni, joka on hivenen koirakammoinen, rakastaa Akua, samoin kämppiksen äiti, joka pyytää Akun yökylään tuon tuosta. Kaverin tyttöystävä, joka on muutoin 100% kissaihminen, löytää aina itsensä rapsuttelemasta koiraa täällä käydessään.

Ainoa, joka on tässä lähellä tainnut valittaa koirasta, on edesmennyt yläkerran narkkari.... no, iskä joskus ihmetellyt miksi ostelen broilerinkoipia ja jauhelihoja koiralle, mutta kun selittänyt, että koira voi paremmin tuoreella lihalla eikä mene vatsa ripulille, tullut heti mukaan ostoksiin.

Multa kysellään yleensä,että ootkos menossa näyttelyihin ja oottekos pärjänny näyttelyissä jne?
Mähän en NÄYTTELYITÄ harrasta,mutta en jaksa enää puolitutuille selitellä meidän lajeja. Jotenkin tuntuu ettei ihmiset(maallikot)ymmärrä,että on muitakin koiraharrastuksia kuin näyttelyt.
Sukulaiset on jo niin tottunut meidän kisaamiseen ja treenaamiseen etteivät jaksa niitä ihmetellä.
Koiramäärästäkään ei ole tullut mitään kommentteja heidän taholtaan.

Ainoastaan kerran yksi entinen työkaveri sanoi suoraan,että minkä takia niitä niin monta pitää olla. Selitin,että yksi on eläkkeellä,keskimmäinen on kisakoira ja pentu on kasvamassa ja sitä koulutetaan seuraavaksi kisakoiraksi,ettei sitten tule katkoa kun nykyinen siirtyy eläkkeelle. Ja kysyin,että pitäisikö hänen mielestään sitten vanhat päästää päiviltä kun uusi pentu tulee taloon?
Vai pitäisikö olla ilman kisakoiraa niin kauan,että vanhus poistuu luonnollisen kuoleman kautta ja vasta sitten hankkia uusi pentu?
Hetken ajateltuaan tuntui sitten ymmärtävän,että miksi niitä koiria on kolme.

Me saatiin jos jonkinmoista silmien pyörittelyä lähipiirin "rotukoiraihmisiltä" kun hankittiin sekarotuinen. Ja myös siitä kun ei kerrottu kenellekkään tietystä syystä, että ollaan koiraa hankkimassa. Meillähän oli 2 pentuetta katsottuna ja toisestahan meille piti tulla 100% varmuudella koira. Se sitten peruuntui saman päivänä kun koiraa piti lähteä hakemaan Lahdesta ja edellisenä päivänä olin uskaltanut julkistaa muille koirahankintamme kun piti tosiaan olla ihan varma juttu, joten kivat sille ihmiselle. Soitettiinkin samana päivänä tuonne toiseen paikkaan ja kerrottiin tilanne. Mentiinkin sitten illalla penskoja kahtomaan ja lähti sitten tuo yks pallero sieltä mukaan. Olihan siinä porukka vähän vissiin ihmeissään kun olikin sitten eri pentu kotona kun minkä kuvan olivat jotkut nähneet. Monelle tuntu jäävän semmonen maku, että haettiin koira päähänpistosta, mutta siinähän sitten ovat, kyllä sitä useita kuukausia suunniteltiin ja järkevää paikkaa etsittiin. Joidenkin mielestä tuntuu myös olevan erikoista kun haluan kokeilla koiran kanssa eri juttuja vaikka ei varsinaisesti mitään lajia harrasteta. Esim. puhuin joskus koiran viemisestä Hyvinkään koirakylpylään niin sitten ihmeteltiin, että miksi ihmeessä, eihän tuota tarvii kuntouttaa tai treenata altaassa. Tai miksi tehdä jälkeä jos ei aiota ikinä kilpailla. Monipuolinen harrastelu ilman syytä tuntuu olevan outo juttu näiden ihmisten keskuudessa, jotka tosiaan jotain lajia harrastaa.

Mun äiti ja avokki ei voi ymmmärtää, miksi koiriin on laitettava niin paljon rahaa kun ne tulisivat toimeen vähemmälläkin. Miksi ostaa koirille lihaa kun voisivat syödä pelkkää nappulaakin. Tai miksi osta joka kuukausi uusia pantoja/hihnoja/vaatteita/leluja. Tai miksi koirilla käy hieroja. Ruokahomma nyt on helppo perustella että on lihansyöjä mutta varustehullutusta vähän vaikeampi. Äitikin aina sanoo että "taasko tolla ja tolla on uusi panta!" Äitini ihmettelee myös etenkin Lexaan meneviä rahasummia kun se iso koira, joka koko ajan lääkityksellä ja vaatii koko aikaista terveyden tarkkailua. Lisäksi ei voi ymmärtää, miksi pidän koiraa joka on todistetusti agressiivinen ja arvaamaton. Välillä oikein kimpaantuu kun kerron että voi olla että meille tuleekin joskus vielä rotikka. Ihan kuin se hälle jotenkin kuuluisi. Saan kait mä hankkia vaikka sian jos siltä tuntuu ja on tilat sellaista pitää.

Vanhempani, uudet puolikkaat mukaanlukien, sekä aikuisiän tavoittanut pikkuveljeni jaksavat aina kyseenalaistaa koiranpitoni. Tosin kyseenalaistan sen välillä itsekin, sillä melko pskalla diilillä neiti tuli hankittua. Koira on minulla vain hoidossa n. puolitoista vuotta, maksan sen elämisen ja olemisen, enkä tule saamaan siitä mitään korvausta. Koira pelkää ihmisiä, erityisesti miehiä, sillä sitä on pahoinpidelty jossain vaiheessa elämäänsä mikä hankaloittaa mukavasti sosiaalista kanssakäymistä (koira on rescue tapaus viipurista). Käytöstavoissa oli muutenkin mukavasti hiomista - eroahdistusta, näykkimistä, hihnassa vetämistä ja koira oli muutenkin hirveän sulkeutunut tullessan yms. Ikävintä hommassa on se, että luovun aikanaan koirasta josta on tullut minulle rakas perheenjäsen ja joka selvästikin mieltää kotini jo omakseen, on uskaltautunut tulla ulos kuorestaan ja luottaa minuun - sitten menekin ja katoan sen elämästä.
On kuitenkin olemassa mahdollisuus, että saan pitää koiran itselläni. Sen näkee sitten about kuukauden päästä. Tosin minua kehotetaan kovasti olemaan pitämättä sitä.

Lisää kuraa sain niskaani, kun ilmoitin hankkivani toisen (/tai ensimmäisen) koiran. Tässä valinnassa ei kuulemma ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Pääsen pian eroon jo yhdestä koirasta, joten miksi ihmeessä haluaisin hankkia toisen riesakseni? Etenkin isäpuoleni on vahvasti sitä mieltä, että en saa ottaa koiraa - ellen sitten ota heidän 5 vee terrieriurostaan, jota herra ei itse halua pitää.

Perhe on pahin.

Mulla vanhemmat suhtautuvat muuten hyvin tähän koiralaumaani, mutta viimeaikoina äiti on ruvennut marmattamaan siitä, että koirat "rajoittavat" yhteydenpitoa siskoni poikaan. Noh, mielestäni sitä rajoittavat enemmänkin välimatka (150km,) se että siskonpoika on alle vuoden eikä vielä ymmärrä paljonkaan, sekä siskon niuhotus uudesta parketista johon ei saa tulla elämisen jälkiä... Muuten vanhempani näkevät koirani perheenjäseninä ja ymmärtävät, että piskit ovat mulle henkireikä - ilman niitä ei tulisi mistään mitään ja luisuisin takaisin masennukseen.
Muut ihmiset sitten; pari naapuria pelkää koiria ja sen takia myös vihaavat niitä, mutta eivät ne mitään meille voi, kun koirat lähinnä nukkuvat kotona (eivätkä siis aiheuta häiriötä.)
Kadulla kulkiessa ihmiset saatavat kysyä "onko nuo kaikki sun?" Mutta yleensä ihmiset kysyvät ihan hyvällä ja saatan jäädä siinä sitten juttelemaan jotain muutakin. (Tahdon kyllä nähdä ihmisten ilmeet, kun hankin sen neljännen koiran jossain vaiheessa xD)
Ja ikävät kommentit menevät lähinnä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei asioita auta jäädä vatvomaan kun muiden sanomiset eivät mitään muuta..

Mä olen tunnetusti meidän kaveriporukassa kutsuttu "The Crazy Dog Lady" Eipäs mua haittaa, oma on valintani käyttää kaikki vapaa-aikani juosten koulutuksissa, ulkoillessa ja hoitaessa. Tää on mulle elämäntapa. En oletakaan että kaikki sitä ymmärtäisivät.
Onneksi löytyy myös samankaltaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät

Mä lähtisin siitä että jos mä käytän omia rahojani koirien raijaamiseen eläinlääkäriin, niiden ruokiin ja harrastuksiin sun muihin niin silloin en kritiikkiä ottaisi kovinkaan suotuisasti vastaan. Mutta jos koirien "joutavuuksiin" saisin rahat vaikkapa mieheltä niin silloin se kritiikki olisi vaan otettava vastaan ja mentävä itseeni, jos se siis maksajalta tulisi. Ja joutavuuksilla en tarkoita eläinlääkäreitä, ruokaa tms, mutta "joutavuuksia" voisi olla esim kalliit harrastukset, koirien vermeet eli takit ja pannat sun muut ylimääräisen mitä ilman koira kyllä tulisi toimeen tai sitten kalliit ruuat, vaikka koira pärjäisi halvemmallakin.

Ja kyllähän mulle on sanottu että navetan takana on tilaa kun koirat on sairastelleet, mutta elämä on. Minä en puutu muiden ravintolakuluihin tai viinanjuonteihin ja itse koirieni kulut maksan niin pitäkööt sitten turpansa muut kiinni.

Kun mä ilmoitin ottavani koiran niin anoppi, isä, äiti ja äitipuoli totesivat että koira ei sovi mun ja avon elämäntilanteeseen koska me ollaan nuoria ja pitäisi mennä ja rellestää vielä ennen kun lapsia tulee ja että koira pilaa meidän elämän. Ihan mielenkiintoista sinällään, koska ennen koiraakin me lenkkeiltiin tosi paljon, kesällä oltiin kokoajan mökillä ja "rellestettiin" tosi harvoin... Isälle on edelleen mysteeri, miksi viitsin cockerin kanssa mitään treenata, kun eihän se mitään opi. Anoppikin on sitä mieltä, että koiran paikka on pihalla aitauksessa ja että oon hullu kun aion ottaa toiseksi koiraksi tulevaisuudessa paimenen, koska nehän on ihan sekopäitä kaikki.

Muutenkin ollaan avon kanssa monen mielestä hulluja, koska laitetaan rahaa mielummin meidän eläinkatraaseen (Jedi ja kolme kissaa, joista kaksi on pelastettu lopettamiselta) vaikka voitaisiin matkustella ja "elää täyttä elämää". Sehän ei ihmisille merkitse mitään, että me kumpikin halutaan elää tän meidän eläintarhan kanssa ja jokaisella eläimellä on asiat hyvin. Monet on edelleen ihan järkyttyneitä siitä, miksi mä haluan maksaa suhteellisen isoja summia siitä, että pääsen tokotreeneihin tai miksi viitsin lähteä koirapuistoon tai kimppalenkeille, kun voisi tehdä jotain muutakin. Yritän aina selittää, että esimerkiksi koirapuistoissa on enemmän sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa kun monessa muussa paikassa, kun ihmiset pystyy juttelemaan aiheesta, joka on kaikille yhteinen - koirista. Äidin sentään oon saanut vakuuttuneeksi siitä, että koira sopii meille, kun se näki kun treenattiin Jedin kanssa (ja meillä meni paremmin kun äidillä on omien koiriensa kanssa mennyt). Anoppi on edelleen sitä mieltä, että mä en osaa koiraa hoitaa ja saan aina paskaa niskaan kun siellä käydään. Ehkä sitten kun saadaan tuloksia edes mölliluokasta niin ihmiset uskoo, että koira ei pilannut mun elämää (ja mä en pilannut koiran elämää). Edelleen tosin melkein kaikille kavereille on mysteeri, että miten niin mä en voi lähteä 100km päähän juhlimaan viikonlopuksi koska mulla on koira. Ainahan sen koiran voi viedä hoitoon, eihän sitä tarvitse kun pissattaa pari kertaa päivässä

Minä olen oikeastaan kasvanut siihen elämäntapaan, että elämä pyörii eläinten ympärillä. Hevosen sain jo sen verran nuorena, että vastuu eläimestä ei ollut minulla enkä saanut siis kauhisteluakaan osakseni. Kun koira tuli taloon, ihmiset olivat jo tottuneet siihen ajatukseen, että ei tyttörukan elämässä ole kuitenkaan muutakaan kuin nuo elukat... Isäni oli esimerkiksi todella kannustava, samoin kuin ystäväni olivat vain onnellisia puolestani.

Ainoa edes jossain määrin negatiivissävytteinen palaute on tullut hevospuolelta, ja sieltäkin enimmäkseen huumorimielellä. Turhaa vouhotusta se aksatreeneissä ja tokossa juokseminen, kun sen ajan voisi viettää avotaivutuksia ja pohkeenväistöjä hioen Paremman sekä Uskottavamman harrastuksen parissa hevosen selässä. ;)

Tiainen
Itse olen kanssa saanut kuulla, hyvin usein myös omalta mieheltäni, että koiriin kulutetun ajan voisi käyttää "paremminkin", kuten hevosiin.
Isäntä omistaa hevosia ja hän aina jaksaa maukua, että voisin lopettaa vouhottamisen koirien ja istutusten kanssa, ja käyttää "hukkaan heitetyn" ajan esimerkiksi ajamalla hevosia tai ruokkimalla niitä. Minä en ole pahemmin isännän hevosiin sotkeutunut, tottakai hoitanut perustarpeet, jos ja kun isäntä on reissussa - ruokinta, pilttuiden siivous ja juoksuttanut laitumelle ja takaisin. Joskus ajanutkin, kun on ollut välttämättömyys. Ainut mitä hevosten kanssa tulee touhuttua, niin yksi jo eläkkeellä oleva ravuri on ihan ok ratsu, jos ei erikoisempia vaadi kuin leppoinen käynti pitkin ja poikin laidunta. Mielummin vatkaan koirien kanssa, vaikka itseasiassa aika vähän meillä koiriin kiinnitetään huomiota - ne vain on.

Kun kerroin hankkivani koiran, niin vanhempien ensireaktio taisi olla että "aijaa, no omat on rahasi, mutta jos nyt miettisit vielä...". Nykyään ovat vaan tosi kannustavia ja nuo karvapallot on vieneet kyllä niidenkin sydämet, eli ottavat koiria mielellään hoitoon, ostavat niille milloin mitäkin herkkuja jne. Ja ovat ihan kannustavia ja kiinnostuneita, kun kerron esim. mitä ollaan tehty harrastuksissa jne.

Kaverit on kaikki olleet ihan innoissaan, kun melkein kaikilla kaveripiirissä on koira/ia. Ja ne koirattomat sitten vaan elävät asian kanssa, että mulla on noi koirat ja ne kulkee mukana kun vaan voivat. Pahaa sanaa ei ole sanottu, pilke silmäkulmassa olen saanut joskus kuulla koirien käytöksestä, mutta se on ollut sellaista hyväntahtoista kuitenkin.