Koirat.com

^^ Tykkään viljellä sarkasmia, mutta ei tällä kertaa Tarkoitin sitä, että jokainen saa kirjoittaa sen mitä haluaa, ja koska kyseessä on keskustelupalsta missä pitkälti asiat pohjaavat toisten ihmisten kokemuksiin, olettaisin että jokaista ketjua seuraavaa kiinnostaa toisten tapahtumat.

Meidän vuosipäivä on 22.10. Sinä päivänä tuli muutamalta uteliaalta taholta kyselyä, että seurustellaanko me ja kun mainitsin tästä avolle niin vastaus oli "Eikö tässä nyt vakavissaan olla". Oltiin siis jo useampi kuukausi pyöritty tiiviisti kahdestaan ja tuosta päivästä tuli se meidän virallinen päivä. Tänä syksynä tulee 3 vuotta täyteen.

Meillä ainakin on tapana muistaa toista syntymäpäivänä ja jouluna. Vuosipäivänä taas ei yleensä lahjoja hankita, mutta usein tehdään silloinkin jotain erikoista yhdessä. Itsellä tosin on taipumus yllätyksiin ja usein hankinkin avolle pieniä lahjantapaisia ihan vain ilahduttaakseni.

Tuosta riitelystä vielä. Pitkän pohdinnan jälkeen on todettava, että ei me kyllä oikein riidellä. Joskus ollaan vähän kovaäänisesti ehkä kiistelty, mutta mitään oikeasti kunnollista riitaa ei varmaan ole edes ollut. Molemmat ollaan enempi sellaisia, että kun jokin asia nyppii niin painutaan omiin oloihimme pohdiskelemaan ja vasta tämän jälkeen saatetaan narista aiheesta toiselle. Useimiten nämä narinatkin johtuvat jostain ihan muusta kuin mistään sellaisesta mihin toinen osapuoli olisi osallinen tai voisi vaikuttaa.

nerudalle ja avolle onnea avoutumisesta!

Muoks. Jotain kohtia yritetty selkiyttää.

Kiva tietää että on muitakin kummajaisia, jotka eivät tiedä koska ovat alkaneet seurustella

Me asuttiin käytännössä "yhdessä" heti ensitapaamisesta, koska tutustuttiin töissä ja asuttiin sen työpaikan yhteydessä soluasunnossa. Mutta ei me kyllä heti seurustelemaan alettu, miehellä oli ensin säätöä yhden toisen kanssa ja mä taas en voinut sietää koko ukkoa (tai no poikahan se silloin taisi olla). Mutta ei siinä kyllä hirveän kauaa mennyt. Ihan oikeasti yhteen muutettiin noin puolentoista vuoden päästä ensitapaamisesta, mutta siinä nyt ei kovin suurta muutosta tapahtunut koska sitä ennenkin oltiin majailtu siellä solussa aina jomman kumman huoneessa.

Mitään vuosipäiviä ei siis olla koskaan vietetty, kun ei ole mitään hajua koska sellaista voisi viettää, mutta toista hääpäivää vietettiin pari viikkoa sitten

Mun mies oli kolme vuotta sitten viettämässä juhannusta mun kanssa (oltiin tunnettu ehkä pari kk) ei oltu sovittu mitää seurustelusta tai mistään, sit mun sisko silloin jussina kysyi et ollaanks me yhessä nii molemmat oltii sille öööö öö kai ja lähettii nurkantaakse puhumaan siitä. Ja sovittiin et kai myö sitten ollaan Siitä lähtien sit ollaa oltu yhessä. Nyt omat kaksi koiraa ja oma käppä jne. Naimisissa ei vielä olla, mennään 2011 eli ens vuonna.

neruda kirjoitti:

Ainoa jännä asia tässä on se, että miten saadaan kaikki rakkaat huonekalut tykkäämään toisistaan ja sopimaan sisustukseen täydellisesti riitelemättä

Mun täytyy nyt kyllä tunnustaa, että yhteen muuttaessa mä aikalailla jyräsin miehen näissä päätöksissä Käyttöön jäi mun sänky, mun astiat jne jne... Keittiökalusteet on vielä miehen (jossain piti joustaa, ettei mies tunne oloaan jyrätyksi ), mutta en pidä niistä ja ne vaihtuvat vielä omiini, kunhan pentu on syönyt ne pilalle Tai ehkä hankitaan jopa ihan uudet. Yhden miehen sohvan sain myös juuri vaihdettua uuteen... Pikkuhiljaa sisustetaan yhdessä, mun makuni mukaan

Me hankittiin uudet katusteet yhteisellä päätöksellä. Kun mun entiset kalusteet oli kirppari kamaa ja tosi kulahtaneita jo. Ja miehellä ei oikeen ollu mitään järkevää ku asui solukämpässä. Tosin mun vanha ruokapöytä on tällä hetkellä muunnettu kätevästi työpöydäks, kavennettiin noin 30cm niin ei ole liian leveä. Mun onneks meillä on aika sama maku vaikka ukkoo ei niin kiinnosta miltä täällä kotona näyttää.

Me muutettiin yhteen epävirallisesti n. 4 kk seurustelun jälkeen tai siis mies majaili mun luona koko ajan.. Ja virallisesti sitten n. 10 kk seurustelun jälkeen, kun saatiin eka yhteinen kämppä. Mutta tää meidän juttu nyt on alusta asti ollut aika selvä peli, joten mitäpä sitä sen kummempia miettimään.

Tuosta sisustuksesta, me jutellaan isommista hankinnoista aina yhdessä (huonekalut, taulut remontoinnit yms), mutta esim. mattoja ja verhoja mä ostelen aina itseksenikin ja kaikki on hyväksytty ainakin tähän mennessä. Onhan se ihan reilua jutella noistakin asioista, varsinkin jos koti on yhteinen. Ja kuitenkin meillä mieskin haluaa osallistua sisustamiseen jonkin verran, kun omaa taiteellista silmää. Ja jos mä jotain tekstiilejä ostan itekseni, niin mietin kyllä myös miehen kannalta sen, että en osta mitään mistä tiedän, että hän ei tykkää. Onneksi meillä menee tuossakin asiassa maut aika yksiin.

Henniet kirjoitti:

Mun täytyy nyt kyllä tunnustaa, että yhteen muuttaessa mä aikalailla jyräsin miehen näissä päätöksissä

Hyvä etten mä oo ainut.. :D ja eipä tolla miehenretaleella juur mitään kalusteita ollutkaan, keittiöjuttuja sit senkin edestä ku on kokki koulutukseltaan.

Tossa joku aika takaperin se epäili että mä tahallani sabotoin sen ostamia juomalaseja, astioita jne, ku lyhyen ajan sisään hajotin vissiin 4-5 sen ostamaan lasia samalla kun tiskasin.
Mut se oli siis oikeasti vahinko joka kerta :D

Muuten mä yleensä vaan "hyväksytän" kaikki sisustukselliset ostokset avokilla, eli valkkaan etukäteen ja se saa sitten vaan sanoa että joo (tai jos sanoo ei, ni saa kyllä kans perustella että miksei).

Meillä yhteenmuuttaminen oli huonekalujen puolesta helppoa kun omani olivat kulahtanutta kirpparikamaa ja miehellä oli monen tonnin sohvakalusto. Ei tarvinnut miettiä kumman kalusteet jäivät.

Itseasiassa nyt kun mietin, minun ikiomia huonekalujani ei täällä ole kuin..öö..työpöytä ja pieni lipasto. Enkö tosiaan tuonut silloin joskus yhtään mitään muuta mukanani?

No, täytyy toivoa ettei eroa tule ihan lähiaikoina.. Olisi kurjaa lähteä pelkän kirjoituspöydän kanssa uuteen kämppään..

Saan kyllä tätä kämppää muokata mieleisekseni ja aivan ilman lupaa. Hirveästi suunnitelmia olisikin mutta ei vielä mahdollisuutta toteuttaa niitä.

Meillä yhteenmuutto oli sinänsä ehkä "hankala", että molemmat oli ekaa kertaa muuttamassa pois vanhempiensa luota nii todellakin k-a-i-k-k-i; siivousvälineet, astiat, ihan kaikki piti ostaa. Jotain pientä toki saatiin vanhemmilta. Huonekaluista sit onneks oli kaikki käyttökelposia, ostettiin vaan kirjahylly ku sitä ei kummallakaan entuudestaan ollu. Ja keittiönpöytä saatiin kaverilta.

Kun me muutettiin yhteen nelisen vuotta sitte, mulla ei ollut myöskää mitään huonekaluja. Muutin siis sillon kotoa pois, enkä ottanut paljon mitään mukaan vaatteiden lisäksi: muutama lasi, kaksi ihanaa tuolia.. jaa, siinä se taisikin olla :D
Kaikenlaista roinaa mulla oli kyllä yllin kyllin, muttei mitään kaappeja tms, mihin niitä laittaa. Kummemin ei kuitenkaan mitään pitänyt ostaa, kun miehellä oli kaikenlaista ja kämpässä ok kaappitilat.

En muuten kertonut äidille että muutan pois ennenkuin muuttoon oli n. puoltoista päivää. Eli pakkailin aika lailla hissun kissun salaa. Ehkä senkin takia en ottanut mitään suurta mukaan, vaikka oishan siellä ollut vaikka mitä hyllyä, kaappia ja pöytää.

Me oltiin seurusteltu neljä vuotta, kun muutettiin yhteen. Aikaisemminkin olisi sinänsä varmaan voinut muuttaa, mutta 1. mulla oli lukio kesken ja puolisko muutti omansa loputtua toiselle paikkakunnalle jatko-opiskelemaan ja 2. ekan vuoden jatko-opiskeluiden jälkeen tuo lähti armeijaan, joten siinä nyt ei olisi ollut järkeä enää muuttaa yhteen ja mulla oli kyllä se lukio silloinkin kesken. Yhteiseen asuntoon päästiin sitten tuon intin jälkeen, nyt yhdessä asuttu suurinpiirtein kaksi vuotta. Olisi ollut yksi mahdollisuus, että olisin ensin vielä muuttanut tällä toisella paikkakunnalla omaan asuntoon, mutta järkeiltiin avouden olevan järkevin vaihtoehto kahdelle opiskelijalle.

Meidän seurustelu alkoi siitä, kun käytiin hieno "siis ollaaks me nyt siis tiätsä silleen siis öö"-keskustelu. Oltiin oltu kavereita vajaa vuosi tätä ennen, niin piti kuitenkin tehdä selväksi itselle ja sille toiselle, että missä me nyt mentiin. Vaikka oli se kyllä aika ilmiselvää. Ja vuosipäivät sekä synttärit muistetaan, ainakin useimmiten.

En muista nyt yhtään typeriä riitojen aiheita, mutta niitä kyllä ollut tuhansia. Nykyään en pahemmin jaksa edes tapella mistään, aikaisemmin räiskähtelin ihan mistä tahansa milloin tahansa, nyt olen vähän rauhoittunut. Melkein tullut ehkä välinpitämättömäksi, en tiedä. On meillä sellaisia ikuisuus-tappelu-aiheita muutamia, kuten se, että tuo ei osaa ikinä ilmoittaa missä menee, milloin tulee jos tulee. Ja sitten ihmetellään miksi olen hermostunut. Mutta no, näillä mennään.

Mun pitää nyt ihan laskeskella et kauan me seurusteltiin ennen ku muutettiin yhteen.. *miettii pää savuten* Onko ammattikorkeassa ensimmäinen työharjottelujakso ensimmäisen vuoden jälkeen? Koska sillon me taidettiin muuttaa yhteen asumaan. Mä menin ammattikorkeaan 03 eli näköjään 04 ollaan muutettu yhteen. Meillä tuli avokin kans tänä vuonna kuus vuotta täyteen (tästä me intellään paljon, ku avokki ei millään usko et me ollaan oltu yhdessä noin kauan ), joten me näköjään muutettiin yhteen muutama kuukausi seurustelun aloittamisesta

Miten musta tuntuu et tuo laskutoimitus meni jotenki väärin? Mä oon näköjään ehtiny ekana ammattikorkeakoulu vuotena erota exästä, muuttaa yhteen mun kaverin kans, löytää itelleni uuden ukon ja muuttaa sen kanssa yhteen. Nopea akka

muoks. Me tutustuttiin avokin kans mun ja mun kämppiksen (nykyäänki paras ystävä ) tupareissa joskus joulukuussa (?). Muutama kuukausi vehdatiin, tavattiin ja muuten vaan pörrättiin yhdessä. Mä kysyi (päivämäärähän on tosiaan sovittu ku oikeeta ei muisteta ) maaliskuussa et "Seurustellaanko me sun mielestä?" ku yks kaveri oli utelias asian suhteen. Romanttista etten sanois

muoks. muoks. Avokilta kysyin, niin me muutettiin yhteen pikkasen päälle vuoden seurustelun jälkeen eli 05. Hups.

Me oltii yhes joku puol vuotta ja ukolta ku loppu sivari niin muutti jkl mun luokse ku mulla oli vakkari työpaikka ja sillä ei. Mies siis porista ja minä jyväskylästä.. Tavattiin netissä kuten nykyaikaan tehdään

Hehee, me tavattiin ihan vanhanaikaisesti baarissa. Ei siis silleen mitä te nyt ajattelette (hus pois ne ajatukset! :D), vaan käytiin ja käydään välillä vieläkin samalla kaveriporukalla istumassa iltaa meidän vakipaikassa, ja "siitä se juttu sitten vaan lähti" :) Ei siis tod. ollu mitään rakkautta ensi silmäyksellä, kerettiin tuntemaan joku vajaa vuosi ennen kuin alettiin seurustelemaan.

Väsäsin miehelle (hehee, isä väsäsi ja mä olin apuna) synttärilahjaksi parvekelaudat ja kiinnitettiin vielä riippumattokin, se oli niiiin myyty Se on haaveillut niistä jo pidempään. Kerrankin onnistuin, oon kuullut nyt miljoona kertaa miten se on vieläkin ihan innoissaan Ja parvekkeesta tuli kyllä tosi kiva, vrt. se betonilattia aiemmin.... Pitää vielä hankkia pöytä ja tuolit.

Me tavattiin avokin kanssa silleen, että mä muutin äidin helmoista solukämppään Tampereelle ja pyysin jotenkuten tuntemaani miestä muuttoapuun. Eikä se sitten koskaan lähtenyt pois mun luota. Ensin hengattiin siellä solussa jokunen yö, mut sitten kun solutoverini tuli paikalle niin lähdettiin hippulat vinkuen miehen yksiöön - minä kun en ollut valmis jakamaan yksityisyyttäni tuntemattoman solutoverin kanssa. Elokuun neljäs päivä tulee kolme vuotta täyteen ja vaikka se nyt onkin suht lyhyt aika niin silti tuntuu siltä, että ei kai tässä nyt niin kauaa olla oltu yhdessä... Kauhia kun se aika vaan ravaa eteenpäin niin hirveää vauhtia, ettei ehdi kissaa sanoa!

Kihlauduttiin noin puolen vuoden tuntemisen jälkeen, samana päivänä käytiin katsomassa nykyistä kämppäämme. Tämän vuoden kesäkuun alussa perheen koko kasvoi yhdellä suloisella labbisneidillä.

Meillä voisi olla jatkuvasti riitoja, sillä olen kärkäs huomauttelemaan. En kuitenkaan halua olla nalkuttaja-avovaimo, joten olen oppinut pitämään mölyt mahassa, varsinkin jos olen jo aikaisemmin samasta asiasta sanonut. Eniten ketuttaa se, kun mies antaa kehonsa mennä ihan hunningolle juomalla ainoastaan alkoholia & kahvia ja syömällä silloin kun muistaa ja silloinkin ravintoarvoiltaan surkeaa einestä. Itse kun oon kokiksi valmistunut ja koulutukseen kuului sitä ravitsemustietoa jonkun verran, niin näkisin mieluusti rakkaani voivan paremmin ja tarjoaisin innolla neuvoja - joita ei toki oteta kuuleviin korviinkaan.

Anathema kirjoitti:

Itse kun oon kokiksi valmistunut ja koulutukseen kuului sitä ravitsemustietoa jonkun verran, niin näkisin mieluusti rakkaani voivan paremmin ja tarjoaisin innolla neuvoja - joita ei toki oteta kuuleviin korviinkaan.

Heh, ei se auta, mun avokki on ja kokki ja syö miten syö. Se on sitä miehisyyttä... luulisin.

Me tavattiin baarissa, ollaan oltu molemmat sellaisessa humalassa, ettei kumpikaan muista, miten ollaan toistemme seuraan eksytty. Joka tapauksessa, mies on tullut mun luo katsomaan tiettyä jääkiekkomatsia ja aamulla tuntui, että tuon herrasmiehen voisin haluta nähdä toistekin. Siitähän se ajatus sitten lähti, viikon päästä oli ekat viralliset treffit ja siitä asti tämä 5kk on menny hyvin tiiviisti yhdessä.

Itse nautin siitä, että vaikka me ollaankin käytännössä joka yö toistemme luona yötä, että mulla on oma koti. Olen sen virheen vuosia sitten tehnyt, että pakon saattamana muuttanu yhteen aivan liian aikaisin. Musta ei voi puhua, että on käytännössä asunut yhdessä alusta saakka, jos on oma paikka kuitenkin, mihin mennä. Kyllä se, että on se oma koti, pitää suhteen laadun kuitenkin "vapaampana". Näin minä ainakin asian miellän, vaikka mekin käytännössä joka yö samassa osoitteessa vietetään.

Henniet kirjoitti:

Väsäsin miehelle (hehee, isä väsäsi ja mä olin apuna) synttärilahjaksi parvekelaudat ja kiinnitettiin vielä riippumattokin, se oli niiiin myyty

No vähemmästäkin! Aivan ihana lahja ja vielä omatekemä.

Kaippa tässä uskaltaa jo parisuhdepulinaan pistäytyä. Sinkkupulinassa olen ollut säädystä huolimatta niin kauan kuin muistan KC:n olleen olemassa
Eihän meillä seurustelua ole takana kuin vasta puolisen vuotta.
Hauska keskustelu; itsehän budjailin avon kämpillä melkeen ensitapaamisesta lähtien. Nyt, n. kuukausi sitten virallisesti muutin paperini ja kaikki tavarani ja irtisanoin oman asunnon. Kyllä tässä on tullut kuultua yhdeltä sun toiselta että liikaa kiirehdin päätöksessäni, mutta koin etten halua maksaa lähes 500€ kuukaudessa asunnosta sen takia että jos tässä nyt vaikka erotaan.

Mähän oon toiselta nimeltä, ainakin parin eksän mukaan, tuuliviiri Ja kyllä mä sen myönnänkin, tosin ihan järjellä selitettävät syyt siihenkin löytyy. Avo onkin ensimmäinen mun kumppaneista joka osaa oikeasti keskustella. Jossain vaiheessa musta alkoi tuntumaan että saan vaan kaikki tunnevammaiset, joille keskustelu = mykkäkoulu. Nyt se taitaa olla jopa toisin päin Näinkin pitkään piti elää kunnes ymmärsi miten tärkeää hyvä keskustelutaito suhteessa on