Koirat.com

Pablo vähän säikäytti lenkillä. Lähti jäniksen perään. Kaverin koira luovutti kun jänis katosi näkyvistä, mutta Pablopa ei. Ensin odoteltiin, sitten lähdettiin perään ja huudeltiin. Päästiin autotielle asti, ja aloin olla aika kauhuissani. En tiennyt minne olisin lähtenyt, joten lähdettiinkin takaisin sinne mistä Pablo oli karannut. Siellä se olikin pyörimässä haistellen kiihtyneenä maata. Ei korvaansa lotkauttanut vaikka kutsuin, eikä tullut luokse vaikka tarjosin kourallista nakinpaloja. Onneksi saatiin kuitenkin napattua pannasta kiinni... Oli koira käynyt uimassa ja jossain kuralammikossa rypemässä.
Tais loppua meidän vapaanapidot tähän.

Tuosta lapsen yksinjättämisestä, mulla oli hyvin pienenä lastenhoitaja, siis ennen tarhaikää. Äiti ei töissäkäyvänä yksinhuoltajana ja maalla asuessa olisi muuten mitenkään pystynyt hoitamaan mua jättämättä välillä yksin. Hinnasta en osaa sanoa, mutta maksoi kyllä itsensä takaisin.

Kiitos paljon kaikille tsempeistä ja kaikille muille purkautujille, toivottavasti teilläkin alkaisi asiat selkiintymään.

En ole viitsinyt soittaa äitille, koska en vain kerta kaikkiaan tiedä mitä sanoisin. Kysehän on siitä, että vanhempani ovat olleet eroamaisillaan viimeiset 5-6 vuotta, mutta syystä tai toisesta eivät sitten ole eronneet ja asuvat edelleen yhdessä. Äidilläni on nyt ollut melkein vuoden ajan avioliiton ulkopuolinen suhde ja riidan syynä oli se, että äitini olisi kovasti esittelemässä tätä ukkelia itselleni, mihin taas en periaatteiteni vuoksi halua tutustua. Tiedän, ettei tämä ukkeli ole aiheuttanut vanhempieni avioliiton huonontumista (ainakaan alun alkaen), koska erosta porukat ovat puhuneet jo monen monta vuotta. Silti arvostan uskollisuutta niin paljon, että en vain kykene tai ehkä pikemminkin en halua tutustua tähän ukkeliin niin kauan kun vanhempani ovat vielä virallisesti naimisissa. Mielestäni tämä vain on väärin. Tästähän äiti sitten suuttui ja kun totesin, että voin tutustua sitten siihen ukkeliin kun ne on isän kanssa eronneet niin äiteen sanojen mukaan silloin on myöhäistä..

Myönnän, että voin suhtautua asiaan lapsellisesti, mutta mielestäni tässä tapauksessa minun ei tarvitse muuttaa mielipidettäni. Toki olen töykeä, mutta ei, en vain halua tutustua siihen mieheen. Onko se väärin? Ei mielestäni. Elikkä otappa tästä tilanteesta sitten selvää, huoh. Nyt sitten kaipaisin teidän muiden mielipiteitä, miten te toimisitte vastaavassa tilanteessa?

^ Mun vanhemmillani on samantapainen tilanne, tosin nyt ovat asustelleet erillään kaiketi reilun vuoden, kuitenkin virallisesti sama osoite ollut tähän asti (äitini on juuri ostanut oman asunnon, joten pian muuttuu osoite). En tiedä aikovatko vanhempani ikinä ottaa virallisesti eroa, mutta kummallakin on ollut "haku päällä" varmaankin yli kaksi vuotta. En ole ikinä osannut tätä oikein pahalla katsoa, koska molemmat ovat yhteisymmärryksessä, että heidän romanttinen suhteensa on loppunut jo ajat sitten.

^^
Isäsi oletettavasti tietää suhteesta? Miten hän suhtautuu? Jos itse olisin samassa tilanteessa ja isäni hyväksyisi äidin uuden suhteen ja uuden miehen, niin voisin tähän mieheen tutustua. Jos taas isä ei olisi asian kanssa ok, niin isin pikkutyttönä lojaalisuuteni on aina hänen puolellaan, enkä sitten mieheen tutustuisi että hän ei loukkaantuisi. Ja äiti saisi asian luvan ymmärtää tai sitten olla ymmärtämättä. Minulla ei ole mitään periaatteita asiasta, mutta mielestäni molempien vanhempien kanssa voi ja pitäisi pystyä olemaan väleissä vaikka ei uuteen kumppaniin tutustuisi.

Isä tietää asiasta ja äiti on kyllä suhteesta avoimesti kertonu. En tiedä, mitä isä tarkalleen ottaen suhteesta ajattelee, mutta puheista olen käsittänyt että olettaa tämän olevan vain äidin jokin hetkellinen hairahdus, joka liittyy viidenkympin kriisiin ja loppuvan kyllä aikanaan. Äiti taas ei avioliitolle näe tulevaisuutta. Itsekään en halua, että näin "pieni" asia menee pilaamaan välini äitiin, enkä missään vaiheessa ole äitille sanonut että hänen pitäisi esim suhde lopettaa. Ainoastaan kun tämän uuden miehen tapaamisesta tuli puhetta niin sanoin, että mua ei kiinnosta tutustua tähän, mistä taas äiti veti hirveet pultit. Tiedän, että kaikki olisi toki helpompaa jos vain sanoisin että okei voin tutustua, mutta kun en halua. Huoh.

^No minun mielestäni äitisi käyttäytyy vähän lapsellisesti, kun ei ymmärrä myös sinun näkemystäsi asiasta. Lapset kun ovat luonnostaan lojaaleja vanhemmilleen, vaikka nämä mitä tekisivät, joten ehkä sinulla on kuitenkin ajatuksena se, että et haluaisi loukata isääsi tutustumalla tähän äitisi uuteen mieheen? Meneehän se niin eronkin jälkeen, että uusi kumppani on aina ensiksi lapsille vaikea paikka. Tässä asiassa mielestäni äitisi pitäisi taipua, ei sinun. Sinä et ole pyytänyt elämääsi uutta ihmistä, joka "korvaa" isäsi.

weebl, en tiedä, missä asut, mutta onko siellä suunnalla saatavilla MLL:n lastenhoitopalvelua? Olen siihen muutaman kerran turvautunut, ja pelkkää hyvää sanottavaa. Maksaa muistaakseni rapiat 8 e/h, joka ei ole suuri summa.

weebl kirjoitti:

Nyt tuntuu todella että seinät kaatuu päälle.. Yleensä on edes lenkkeily auttanut, nyt ei sekään. Rauhallinen kävely meni siihen että loppumatkasta hermosin Hertalle olin ihan valmis tyrkkäämään sen kenen tahansa vastaantulijan mukaan
Voi että mua v*tuttaa. Ja vaikka rakastankin tuota poikaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa, toivoisin välillä myös omaa rauhaa, voisin vaikka vetäistä kalsarikännit ja olla vaan tekemättä yhtään mitään..

Diltsi kirjoitti:

^ Etkös sä oo saanukkin sitä omaa rauhaa useampana viikonloppuna, ainakin kirjoitusten perusteella ?

Varmasti yksittäiset päivätkin helpottavat, mutta itse voin kyllä hyvin kuvitella kuinka rankkaa on elää yksin pienen lapsen kanssa jatkuvasti. Päivästä toiseen ja aamusta iltaan on elettävä lapsen ehdoilla, ja kiakki menemiset on sovittava sen mukaan. Uskoisin että useimmat pikkulasten äidit odottavat innolla sitä hetkeä, kun saavat puhua edes yhden puhelun loppuun keskeytyksettä, katsoa leffan keskeytyksettä, käydä treenaamassa koiran kanssa ilman lasta jne. Parisuhteessa elävien äitien tarvitsee yleensä odottaa vain iltaan, jolloin lapsen isä tai oma puoliso tulee kotiin. Entä jos sitä omaa hetkeä pitää odotella viikkotolkulla? Jos sattuu saamaan hoitajan viikonlopuksi, sinä aikana pitäisi hoitaa kaikki nuo asiat jotka haluaa tehdä yksin. En yhtään ihmettele jos nuo satunnaiset viikonloput tuntuvat riittämättömiltä. Minulla ei ainakaan riittäisi rahkeet lapsen kanssa yksin elämiseen, koska todellakin tarvitsen aikaa itsellenikin.

Weebl: Saman kokeneena tiedän tarkalleen, miten rankkaa tuo voi olla. Oma tilanne oli se, että turha olisi ollut maksullista lapsenhoitoapua ehdottaa, kun ei rahat tahtoneet riittää edes vuokraan ja ruokaan niin eipä paljon lohduttanut se tieto, että maksamalla apua saisi.

Sossuun jouduin silloin turvautumaan ja tosiaan sai taistella, että edes hiukan ruokarahaa likenisi, mitään luksusta ei tosiaan elämään saanut... jos ei lasketa koiria, niiden avulla pysyin kutakuinkin järjissäni. Minulla oli kumminkin vanhemmat, jotka vierailivat pari kertaaa kuukaudessa ja auttoivat silloin niin lapsen kuin ostosten maksun kanssa. Joskus tingin omasta ruoasta, kun oli PAKKO saada vähän omaa elämää, mikä silloin merkitsi sitä, että ilmoitin yhden koirista näyttelyyn ja lainasin vanhempieni autoa reissuun.

Eipä sitä muuta osaa sanoa kuin että kyllä se siitä alkaa vähitellen helpottaa.

Minä näen vieläkin punaista, jos joku parisuhteessa oleva kertoo tuntevansa itsensä yksinhuoltajaksi. siis siinä suhteeessa, että totaali yksinhuoltajuuden kokeneena tiedän, miten rankkaa on se, kun ei ole ketään jakamassa niitä pieniä iloja ja murheita. Ketään ei kiinnosta lapsen oppimat asiat tai hänen sairastelunsa. Toki minulla oli vanhempani tukena, mutta ei se ole sama asia kuin sen lapsen toisen vanhemman kanssa jakaminen ja ennenkaikkea rankkaa oli se, miten tuohon tilanteeseen joutui, kun toista ei todellakaan kiinnostanut lapsi tippaakaan. Poika yli 15 ja kertaakaan ei ole "isä" kuulumisia kysellyt.

Juu, minulla on traumat tuosta näköjään ja aina välillä pitää märistä asiasta vaikka elämä muuten onkin ihan ok ja nykyinen mies pojan ottanut omakseen. Joskus vain tuntuu, että edelleen olen tämän vanhimman kanssa aika yksin, kun jos jotain ongelmia tulee vaikka koulun kanssa niin minun ne on hoidettava ja mies ei asiaan juuri mitään sano. Aika pitkälti tuntuu kyllä olevan sama linja yhteistenkin lasten kanssa. Joskus tulee leikiteltyä ajatuksella ettei tilanne paljon muuttuisi vaikka ottaisin kaikki viisi kainaloon ja lähtisin jonnekin muualle. Mies on arjet pyhät töissä suurimman osan päivästä je ei varmaan edes huomaisi mitään...

Vanis osuin kyllä niin naulan kantaan kuin mahdollista.

Poika ei ole koskaan ollut yhtä yötä pidempään erossa minusta (isällään ei kertaakaan).
Erään kerran lapsen isä kävi täällä ja lupasi katsoa poikaa sen aikaa jos haluan käydä jossain. Loppujen lopuksi hirveän kinaamisen päätteeksi sain kinuttua itselleni pari tuntia aikaa olla pois (vaikka lapsi oli silloin jo nukkumassa). Ja ilmeisesti olin liian kauan kun kotiin tulessa oli mykkäkoulu menossa.

Vaikka pojan isä täällä kävisikin, teen silti lähestulkoon kaiken yksin (jollen sitten "pakota"). Hänen vaihtamat vaipat on yhden käden sormilla laskettavissa.

Se että pystyisin pitämään molempia koiria täällä ja käydä päivittäin pitkällä lenkillä niitten kanssa ilman rattaita... se olisi niin ihanaa

ransa kirjoitti:

Minä näen vieläkin punaista, jos joku parisuhteessa oleva kertoo tuntevansa itsensä yksinhuoltajaksi. siis siinä suhteeessa, että totaali yksinhuoltajuuden kokeneena tiedän, miten rankkaa on se, kun ei ole ketään jakamassa niitä pieniä iloja ja murheita. Ketään ei kiinnosta lapsen oppimat asiat tai hänen sairastelunsa.

Tollainen kuulostaa rankalta.
Ja ylipäänsä; jos asuu yksin, niin yksin huolehtii kaikesta. Aina. Tai jättää huolehtimatta.
Jos tulee kipeäksi tai ei muusta satunnaisesta syystä vaan jaksa esim viedä roskia, tiskata, käydä kaupassa jne., niin hommat odottavat tekijäänsä uskollisesti.
Olen asunut omasta vakaasta tahdostani yksin yli 20 vuotta ja nautin. Mutta toisinaan tulee kuviteltua, minkälaista helpotuksen tunnetta toisi pelkkä tietoisuus siitä, että oman jaksamiseni äärirajoilla ollessani voisin keräillä rauhassa voimia ja toinen huolehtisi kaikkien perusasioiden rullaamisesta.

Voin kuvitella, kuinka rankkaa voi olla yksinhuoltajana, kun on yksin vastuussa myös lapsesta ja on pakko pyörittää perusasioita, oli sitten jaksamista tai ei.
Koko ajan on pidettävä takaraivossa mielessä kaikki huolehdittavat askareet. Pidemmän päälle sellainen on henkisesti aika kuormittavaa.

Näit yksinhuoltajien murheita lukiessa tulee sellainen olo, että haluaisi auttaa vaikka hoitamalla niitä lapsia välillä - enkä mä ole edes mikään yltiöinnostunut lapsista. Vaikeaa tuollainen tilanne on varmaan edes kuvitella, mutta jaksamisia.

Miten voi ärsyttää niin paljon tietyssä eläinliikkeessä käydessään ylitsevuotava kehuminen RoyalCaninin tuotteista. Argh! Jos sanon, etten pidä tuotteesta, ei ole sopinut millekkään koiralle. Niin mitä siinä vielä tuputtaa niitä. Tosin ei löytynyt mitään muutakaan hyvää vaihtoehtoista ruokaa sieltä. Mur! Enkä nyt kovin suuria tietoja niistä muista saanutkaan, jostain syystä!
Ja Turussa on ihan surkee raakalihan tarjonta!

Vauhti-Raksun ja Kennelrehun autot käy Turussakin. Joten ei se sen kummempi ole kuin muuallakaan päin Suomea.

^ Tiedän, mä vaan satun aina oleen töissä, kun lihoja tuodaan. Tai myöhästyn yhdellä päivällä tilauksesta. Ei toimi vaan mulle. Viimeisen puolevuoden aikana, ei oo mennyt mikään tilaus/haku yksiin. Yritä siinä sitte barffata

Lipputrokarit. Onko kivaa aiheuttaa toisille lipun haluajille paha mieli ja sitten myydä lippuja ylihintaan huuto.netissä mukamas ylimääräisinä.

Miten tuo koira voi vihata kuraa noin paljon Hiekkatiellä ei pääse etenemään kun jokainen kuralätäkkö aiheuttaa jarrutuksen ja sitten on ihan pakko yrittää edes jotenkin kiertää se tai sitten yks tassu kerrallaan etanan vauhtia tassutella marttyyrin ilme naamalla sen poikki. Ei kauheesti voi lenkkeilyks meidän lenkkejä kutsua.

Taistelu vesiyhtiön kanssa: lopputulos maksuvelvoite. Kiitos.

£167, maksuaikaa kaksi päivää, eli sunnuntaina due date. Laitoin vastauksen, että mahdotonta, antakaa edes viikko tai kaksi lisäaikaa. Mitä todennäköisimmin kuitenkin vastaavat, että ei pysty, ole hyvä ja maksa sitten kerralla koko lasku: £300. Ei mulla ole sellaista rahasummaa mahdollista hankkia näin nopeasti, todellakaan. Korkeintaan 4.4. voin jotain yrittää nipistää, eli sekin ensi viikolla.

No, en jaksa nyt hermostua, mulla on muuten niin hyvä päivä, että yksi vittumainen vesiyhtiö ei nyt paljon jaksa kiinnostaa. Ihan sama, tulkoot perimään minut.

Vuokrasopimus on kahdelle vuodelle, alkaen 7/2011 ja loppuen 6/2013. Vitsikästä on, että tälle ajalle olen sitten saanut maksaa yli £700 vesilaskuja. Suurimman osan etukäteen. Hauskat on järjestelyt, juu juu.

Toim. huom. vaikka vuokrasoppari käsittää 24 kuukautta, asun täällä 16 kuukautta. Eli iloisesti maksan vedestä, jota en edes käytä. Mittarittoman asunnon iloja.

^ Miten voi käydä noin? Kun luki sen sun aikaisemman kirjoituksen, niin ajattelin, että ei huolta, kyllä se siitä selviää. Ja sitten päädytkin maksumieheksi. Tosi kurjaa!