Purkautumisosasto 15
Alerte
Viestimäärä: 3393
Mulle siis avattiin sen jälkeen oma uusi tili, ja alettiin katsomaan ja ynnäämään siihen, mitä olen maksanut tähän mennessä ja miltä ajalta.
Se miksi jouduin maksumieheksi, johtuu siitä, että paikallinen yhtiö hyväksyi taannoin selityksen, että vaikka vuokrasopimus on alkanut heinäkuussa, olen fyysisesti muuttanut tänne (ja vasta hakenut avaimet vuokraisännältä) syyskuun lopussa. Vuokraisäntä todisti tämän silloin.
Ja odotettavasti tää isompi yhtiö, jolta se vesi epäsuorasti siis suurimmilta osin tulee, on nyt sitä mieltä, että ei kelpaa. Kun vuokrasoppari on alkanut silloin, niin siitä alkaen maksetaan. Eli tavallaan nyt maksan "rästiin menneitä kuluja" vedestä, jota en ole koskaan käyttänyt, ja vielä kivemmalla hinnalla, koska näin myöhään.
Ei paljon naurata ei, soittoa vanhemmille jälleen kerran. Inhottaa olla tällainen persaukinen jumbo, voisi yrittää vähän kauemmin säilyttää säästöjä juuri tällaisia tilanteita varten. Mutta ai niin joo - edelliset säästöt on menneet muihin laskuihin. Aah, Suomessa asuminen on tänne verrattuna lähes ilmaista.
muoks. Ja se miksi mulla viimeksi itketti, oli kans siinä, että isän mielipidehän tunnetaan. "Sinä valehteleva hupakko et osaa hoitaa raha-asioitasi muutenkaan, aina syydän sinulle täysin turhaa rahaa jonka huijaat minulta epärehellisin keinoin, ja jonka heität kankkulan kaivoon täysin mitättömiin asioihin, koska et ymmärrä ottaa vastuuta mistään." Mut kiitos kaunis, ettei isä nyt huutanut mulle, vaan jopa kuulosti siltä, että vilpittömästi haluaa auttaa. Ehkä mun hätäinen äänensävy vakuutti. Mä teen vuosittain kyllä tarkat budjetit mun asumiskuluista, mutta pitäisi se ymmärtää, että muutama satanenkin laskua lisää on yllättävä muutos opiskelijalle, varsinkin jos tulee loppukuusta. Ja ihan tosissani yritän aina parhaani.
Karvakamu
Viestimäärä: 6534
Mulla on nousemassa kuume, jee, sehän tästä uupuki!
dronttiedward
Viestimäärä: 5224
No, nyt se on siirretty terveyskeskukseen, joka on täynnä ruottalaisia. Hoitoa ei saa suomeksi, 50 potilasta joista vaan viis on suomalaisia. Muut puhuu ihan täysin ruottia eikä ne s*atanan hoitajatkaan puhu suomea, lääkäristä puhumattakaan. Mumman huonekaveri on kans ruottalainen, ei sillä oo ketään kelle jutella. Siis jukoliste, kyllä suomalaisen täytyy S-U-O-M-E-S-S-A saada hoitoa S-U-O-M-E-K-S-I, just jotku alzheimer-potilaat on muutenkin ihan sekasin niin tarviiko niitä enemmän sekottaa sönkkäämällä pelkästään ruottia. Jessus että pistää vihaksi! Olkoon Suomi kuinka iesuksen kakskielinen maa tahansa, niin suomalaisen täytyy saada suomeksi hoitoa ja piste. Ja helvettiäkö sitä heitetään sieltä psykiatriselta osastolta pois, siellä on paljo lievempiäki tapauksia jotka on saanu siellä pyöriä ties kuinka kauan.
Noz
Viestimäärä: 276
susan_ kirjoitti:
Ja Turussa on ihan surkee raakalihan tarjonta!
Ei kai sentään, ainakin omat isot koirani saan ihan hyvin ruokittua, vaikken koskaan tilaile Kennelrehulta tms. En tiedä, miten tarkan rajan laitat Turulle, mutta Raisiossa DogSportCenterissä on ainakin 6 pakastinta täynnä lihoja ja luita. Ja sinne voi tilata oman satsin etukäteen ja on auki illalla seiskaan / kasiin saakka ja myös la. Länsi-Keskuksen Mustista & Mirristä olen myös aina saanut lihat muutamaksi päiväksi, kun on loppu ollut. Haen lihaa myös välillä Liedon Lihakaupasta ja eikö Karvakorvissakin ole monta pakastinta lihoille.
Emuli
Viestimäärä: 326
susan_
Viestimäärä: 64
Noz kirjoitti:

Ainakin osassa paikoissa missä olen käynyt, on todella huonot valikoimat olleet lihojen suhteen. Ei näin autottomana pääse kovin paljoa Varsinais-suomea ympäri pyörimään. Raisiosta en tiennyt että saisi, sinne pääsisi bussillakin ehkä suht ok. Täytyypä tutustua! Kiitos :)
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Vanis
Viestimäärä: 6114
dronttiedward kirjoitti:
No, nyt se on siirretty terveyskeskukseen, joka on täynnä ruottalaisia. Hoitoa ei saa suomeksi, 50 potilasta joista vaan viis on suomalaisia. Muut puhuu ihan täysin ruottia eikä ne s*atanan hoitajatkaan puhu suomea, lääkäristä puhumattakaan. Mumman huonekaveri on kans ruottalainen, ei sillä oo ketään kelle jutella. Siis jukoliste, kyllä suomalaisen täytyy S-U-O-M-E-S-S-A saada hoitoa S-U-O-M-E-K-S-I, just jotku alzheimer-potilaat on muutenkin ihan sekasin niin tarviiko niitä enemmän sekottaa sönkkäämällä pelkästään ruottia. Jessus että pistää vihaksi! Olkoon Suomi kuinka iesuksen kakskielinen maa tahansa, niin suomalaisen täytyy saada suomeksi hoitoa ja piste. Ja helvettiäkö sitä heitetään sieltä psykiatriselta osastolta pois, siellä on paljo lievempiäki tapauksia jotka on saanu siellä pyöriä ties kuinka kauan.
Tarkoitatko todella ruotsalaisia, vai kenties suomenruotsalaisia/ruotsinkielisiä (jotka siis ovat suomalaisia, ei ruotsalaisia)?
Ilman muuta hoitoa pitää tarvittaessa saada suomeksikin, ja suomenkielisen hoitohenkilökunnan puutteesta voi ilman muuta valittaa. Onko tämä hoitolaitos ruotsinkielisellä paikkakunnalla, vai mistä moinen kielijakauma johtuu? Ruotsinkielisillä vanhuksilla ja muilla potilailla on varmasti usein sama ongelma, jos heitä hoidetaan täysin suomenkielisen paikkakunnan hoitolaitoksessa.
Siitä ruotsinkielisestä (tai ruotsalaisesta) huonetoverista ei oikein sovin valittaa, koska hoitoa tarvitseva ihminen hänkin on, eikä terveyskeskuksessa varmaan voi valita kämppiksiään.
Taraaa
Viestimäärä: 1755
Dogo Argentino Punkku s.6.4.2012
Taivaalla:
Pitbull Aapo 2003-2011
Pitbull Moro 2008-2012
Dogo argentino Tara 1.6.2008-18.10.2013
jannie
Viestimäärä: 4637
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/
ransa
Viestimäärä: 2013
weebl
Viestimäärä: 4048
blanko
Viestimäärä: 1890
Edes särkylääke ei helpottanut oloa sen vertaa, että jaksaisin täältä sohvan pohjalta nousta.
vevve
Viestimäärä: 658
Kaikki tapahtu niin nopeasti lepuutin jalkoja hetken puiston penkillä,käänsin naamani kohti aurinkoa ja sit kuului jo äitiiiiiiii....
Inhottaa olla tylsä äiti joka joutuu kokoajan kieltämään älä teen noi,älä mene sinne yms.
weebl
Viestimäärä: 4048
Nyt otan molemmat koirat mukaani kun huomenna lähden.. Lenkkeily tulee olemaan hankalaa kun työnnän rattaita ja kumpikin koirista hötkyää eri suuntiin, Mörö elämöi ja vetää vastaan tulevien koirien suuntaan.. En tiedä yhtään miten tulen selviytymään noitten kaikkien kanssa yksin.. mutta se on vaan pakko..
Niii
Viestimäärä: 4297
weebl
Viestimäärä: 4048
Kaiken lisäksi tänään niksahti selkä poikaa nostaessa ja on tosi kipeä. Just ja just selviydyin Hertan kanssa, niin nyt on lisäksi monta kertaa isompi ja innokkaampi koira + selkä tohjona ties miten pitkään.. miten mä selviän tästä
Emuli
Viestimäärä: 326
keimu
Viestimäärä: 4291
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 21:00) |