Koirat.com

^No mutta ajattele niin että parempi apaattinen laahustaja kuin höyryveturi :D

Tsemppiä sulle haastavaan tilanteeseen, hermoja varmasti koetellaan ja hankalia aikoja on edessä.
Mutta onpahan Mörö ainakin turvassa eikä sun tarvi murehtia ja ikävöidä sitä.
Ja poikaskin kasvaa, vuoden, viimeistään parin päästä voitte mennä pieniä lenkkejä jo ilman rattaita.
Pistät pojan sitten talutteleen Herttaa. Mahtais olla suloinen näky

Niin, ja ens talvena voitte lenkkeillä niin, että Mörö vetää pulkassa poitsua; et tarvi rattaita ollenkaan

Vedonestovaljaat tuntuu olevan melko ongelmallisia eivätkä ne taas auta millään tavalla sitten esim. ohitustilanteissa tai muissa tilanteissa, joissa on koira kiihtynyt. Vedonestovaljaiden tuomaan paineeseen koirat tuntuu tottuvan hyvin herkästi eikä niistä sitten enää olekaan mitään iloa, plus että todella monella on ongelmia sitten että valjaat hiertää kainalot rikki.

Yksi vaihtoehto vois tietty olla sellaiset valjaat, joissa kiinnitys tuleekin tohon rintaan. Ne helpottaa jo varmasti hallintaakin. Parempi tosiaan kuitenkin se apaattinen koira kuin vaaratilanteet :) Ja suurin osa koirista nopeasti tottuu kuonopantoihinkin, ei meilläkään koirat niistä tykkää mutta ei ne myöskään enää aiheuta lenkkeillessä mitään isompia "kiukutteluja".

^Joo niitä kannattaa testata. Niissähän idea on sama kun vedonesto pannassa, eli kun koira vetää sen pää kääntyy sivulle, ja tässä tapauksessa siis koko keho.

^^^ Hyviä pointteja

Toivottavasti me pärjättäs. Haluan että Mörö on mun kanssa kun kuitenkin elää loppujen lopuksi niin lyhyen aikaa ja on ehdottomasti mun Elämäni Koira, enkä halua hukata vuosia erossa :)

^Juu ei niitä vuosia kannata hukata.
Itse poden ikuisesti huonoa omaatuntoa siitä, etten pystynyt sitä "ekaa omaa ja elämäni hienointa koiraa" ottamaan mukaan kotoa lähtiessä.
Tai yritin pariinkin otteseen, mutta ei onnistunut.

Välillä kun tulee ikävä edesmennyttä mummukkakoiraa niin harmittaa ihan sikana etten yrittänyt kovemmin.

Se koira olisi todella ansainnut paremmat viimeiset vuodet

(muoks) Ja Weebl, kun tunnut pärjäävän ihan hienosti siellä lapsen ja yhden koiran kanssa, niin kyllä sä tulet pärjäämään kahdenkin kanssa.Ihan varmasti.

Kiesus tätä mun rahan käyttöä... Nyt nainen vähän sitä kuria.

^Hah. Samasta asiasta kärsitään täällä...

^^ Kuin myös ja pitäs säästää toukokuun reissuunki..

Mulla ahdistaa kun olin suunnitellut meneväni nyt huhtikuussa kampaajalle tukien avulla, mutta kun on ollut näitä yllättäviä laskuja, ja vaikka periaatteessa kaikki on nyt hoidettu, niin en tiedä pitäisikö mieluummin olla menemättä ja laittaa sekin raha ihan kaiken varalta säästöön.

Mulla päällä joku ihan ufo flunssa(?)
Alkoi aamulla, nenä vuotaa ja koko päivän ollut sellainen ihme olo, vähän kuin kuumeinen mutta ei kuitenkaan. Ei palele, mutta ihanku päässä olis jotain tosi raskasta.. Mun flunssat on aina alkanu kurkkukivulla ja edenneet siitä tietyssä kaavassa. Mikä tää tämmönen on?
Inhottavaa kun ei jaksa tehä mitään.. mutta ei oo niin huono olo että vois hyvillä mielin vaan maata sängyssä leffoja ja sarjoja katsellen. Huoh, jospa siis jatkais kouluhommien tekoa.

Ei menty sit metsälenkille, metsässä oli joku iso seropi-uros kuonopanta päässä vahtimassa ja sikailemassa. Karkureissulla oli, se aika kun siinä oltiin ja mietittiin että mitä tehdään niin makoili suurimmaksi osaksi. Sidoin omat koirat puuhun ja koitin varovasti lähestyä jos olisi antanut kiinni mutta se ryntäs mua päin haukkuen ja karvat pystyssä. Vaikka käännyin rauhallisesti poispäin niin seuras vaan hampaat irvessä, ihan lähti kunnolla ajaa mua pois.

Koitettiin kiertää se kaksi kertaa jotta oltais päästy jatkaa lenkkiä mutta se kiersi meidän eteen koko ajan ja asettui tielle. Käännyttiin sit pois ja aattelin et mennään sit remmilenkki, turha lähtee kaivaa verta nenästä kun ei se koira meitä sinne metsään aikonut päästää. Yhden rivarin vieressä huomasin sitten että se karkulainen seuraa meitä.... Pysähdyin ja kysyin yhdeltä pihallaan olevalta asukkaalta että tietääkö kenen koira mahtais olla ja kappas, siitä yhtiöstä kuulemma. Siihen tuli pari miestäkin pihalle ihmettelemään ja se karkuri juos yhden niistä eteen ja alkoi louskuttaa. Siinä ne ihmiset totesivat jälleen että kyllä, tästä yhtiöstä on ja kävivät soittamassa ovikelloa. Sieltä sit huudettiin koira sisään.

Kukaan ei ollut siis edes etsimässä sitä koiraa... Soitin treenikaverille ja se tiesi kertoa että ko. koira on ennenkin rallatellut ties missä, autoteillä jne.

Onneksi kummallakaan mun nartuista ei ollut juoksua. En olisi saanut varmasti tommosta häädettyä pois ilman että olisi hammasta tullut ja paljon.

^ Kuulostaapa typerältä, että ei edes tulla etsimään koiraa!

Ihan kauhea kandiahdistus. Apua, tästä ei tuu mitään, ei tuu. :( Saako luovuttaa? Mä en saa tätä ikinä valmiiksi. Mä en osaa, en pysty, en kykene! Ääääääääääääääääääh. Ja se gradu vielä edessä. Voisin kaivautua peiton alle ja jäädä sinne.

Eka punkki löytyi sitten juuri Pixelin silmäkulmasta. Ja tää ei ole sitten edes aprillipila.

Ja on tässä tällepäivää ihan tarpeeksi kuluttaa nenäliinoja ja nyt on pääkipiä :(...

^^ Niinpä...

Missä vaiheessa sulla on kandi? Mä odottelen just harjoitusaineen palautumista ja sit alkaa viimeistely.

Rorys kirjoitti:

^^ Niinpä...

Missä vaiheessa sulla on kandi? Mä odottelen just harjoitusaineen palautumista ja sit alkaa viimeistely.

Siinä vaiheessa, että kiire on. Mulla on kaikki palaset periaatteessa kasassa. Aineisto analysoitu (mun päässä siis vain), lähdekirjallisuutta luettu ja kaikki muukin on tässä... Mutta kun pitäis kirjoittaa! Mä en vain osaa. Teoriaa on muutama sivu kirjoitetuna ja nekin revin sana kerrallaan jostain. Hirvee tuska ja vaiva saada edes yksi sivu kirjoitettua.
Periaatteessa sen 20-30 sivuahan kirjoittaa vaikka viikossa, jos nyt vaan saisin tän lukon jotenkin poistettua.

Muoks. Enkä tajua kun oon sen aineistonkin analysoinut jo päässäni, niin miksi sitä tekstiä on niin vaikea saada paperille?

Jos mun elämässä ei kohta tapahdu jotain uutta, tai no, hyvää, niin räjähdän tähän saman pskan kiertoon. Pientä nirinaria jos oikeasti isoja asioita pohtii, mutta mulla alkaa olla mitta ihan täynnä.
Hyvin lyhyen ajan sisällä tulevan pennun emä kuoli ja talokaupat peruuntuivat. Lopetin eräässä yhdistyksessä vapaaehtoishommat ja vastaukseksi sain vain "ilmoituksesi vastaanotettu" ei edes kiitosta menneestä, viittä kirjainta siis. En aio myöskään kyseistä yhdistystä enää rahallisesti tukea, koska olen niin lapsellinen. Töistä voisin avautua romaanin verran, tiedä jos joskus vielä kirjoitankin kokemukseni ylös ja synnytän Tarinan pienen ihmisen paskasta elämästä ja vanhoista ämmistä työyhteisössä. Ette edes uskoisi jos voisin kertoa mitä kaikkea tälläkin hetkellä tapahtuu. Ihottuma on repinyt uuden innostuksen ja kukoistuksen, alkoi jo tuolla maaliskuulla ja nyt kun leppä alkoi vähän puskemaan siitepölyä, niin mulla on niska, kaula ja korvat sekä silmät/luomet ihan tulessa ja tuo kortisonivoide haisee ihan kamalalle. Päänahkakin kärsii. Minä kärsin. Odottelen sitä kunnon siitepölykautta tosi innolla, mitä ilmeisimmin on tulossa tuskainen kevät/ kesä tänä vuonna. Lisäksi auto ei sitten mennyt edes katsastuksesta läpi ja voi kun olisinkin päässyt edes korjauskehotuksella, mutta ei tietenkään, ajokieltoon meni sekin rakkine. Äh. Ärsyttää vaan, mutta kai tämä tästä ohi menee.

blanko kirjoitti:


Siinä vaiheessa, että kiire on. Mulla on kaikki palaset periaatteessa kasassa. Aineisto analysoitu (mun päässä siis vain), lähdekirjallisuutta luettu ja kaikki muukin on tässä... Mutta kun pitäis kirjoittaa! Mä en vain osaa. Teoriaa on muutama sivu kirjoitetuna ja nekin revin sana kerrallaan jostain. Hirvee tuska ja vaiva saada edes yksi sivu kirjoitettua.
Periaatteessa sen 20-30 sivuahan kirjoittaa vaikka viikossa, jos nyt vaan saisin tän lukon jotenkin poistettua.

Muoks. Enkä tajua kun oon sen aineistonkin analysoinut jo päässäni, niin miksi sitä tekstiä on niin vaikea saada paperille?

Ite koin tollasen lukon pari vuotta sitten kandin kanssa. Ja tuli kyllä henkisesti itkettyä useampi kerta moisen moskan takia. Sittemmin olen löytänyt yhden itelle sopivan tavan kirjoittaa, koska mäkin paljon prosessoin pelkästään pään sisällä. Toiset tekee mindmappejä tai listoja tai mitä tahansa.
Mä lähden kirjoittamaan vain just sen mitä tulee mieleen ekana. Kirjoitan kaiken mitä irti vaan päästäni saan ja missä järjestyksessä ne vain sattuu tulemaan. Sitten kun olen sille hetkelle kirjoittanut riittävästi, niin ettei vain ole sillä hetkellä enempää sanottavaa, niin pidän tauon. Joskus tulee vain sivu joskus enemmän. Tauon jälkeen luen kirjoittamani ja lähden siitä työstämään. Yleensä tarttee lisätä jotain tai korjata rakennetta tai korjata ihan pelkkiä lauseita tmv. Ideana on kuitenkin just se, että niin kauan kuin ei ole mitään kirjoittanu niin se kaikki on päässä sekaisin ja sen jäsentäminen esim mindmappinä ei mulle sovi. Kun saan edes jotain paperille niin jo helpottaa. Sen jälkeen onkin yleensä helpompi hahmottaa rakennetta, puuttuvia asioita tai mitä ikinä.
En tiedä toimiiko sulle, mutta ehkä sitä kannattaa kokeilla :) Taitaa tälle tavalle olla ihan joku oikea termikin(prosessikirjoitus?). Tsemppiä kandin tekoon! Dippaa pelolla odottaen...

muoks. lainaukset kuntoon.

Tsemppiä teille kandin tekijöille, minullakin tulee olemaan se edessäni, mutta vasta muutaman vuoden päästä. Älkää luovuttako :)

Minua henkilökohtaisesti ketuttaa tämä ihan ÄLYTÖN koirakuume, joka vaan pöllähti jostain tyhjästä muutamia viikkoja sitten. Viimeksi tällainen on tainnut olla joskus teini-iän vuosina, mutta silloin joudun (pitkäin haikailun ja pyyntöjen jälkeen) kuoppaamaan koirahaaveeni, kun vanhemmilta ei tullut asialle siunausta.

Kuten tuolla toisessa ketjussa kirjoitinkin, niin asun tällä hetkellä omassa kämpässä avokin kanssa, ikää on pian 22-vuotta ja talossa on tällä hetkellä myös kissa ja kolme rottaa. Olen aina ollut erittäin eläinrakas, huolimatta siitä, etten vanhempien luona asuessani saanut pitää hamsteria isompaa lemmikkiä. Olin jotenkin kuvitellut pienessä mielessäni, ettei koiran hankinta tule kysymykseenkään opiskeluaikana, koska eihän nyt KUKAAN ota koiraa, koska ei kellään opiskelijalla ole aikaa ja rahaa sellaiseen. Nyt olen huomannut olleeni melko väärässä, kun monella opiskelukaverilla on koira tai jopa kaksi. Siitä tämä ajatus kai sitten taas lähti, että kun on TEORIASSA mahdollisuus ottaa koira, niin innostuin ihan vietävästi.. Olen alkanut taas lukea hirveästi asiaa eri roduista ja koiran hoidosta ja olen niin innoissani.

Olen yrittänyt toppuutella tätä hypettämistäni, mutta ei oikein mikään auta. Avomieskin tuumasi, ettei oikein haluaisi koiraa koska "se pitää aina viedä ulos ja siinä on HIRVEÄ vastuu". Ajatus ulkoilusta koiran kanssa tuntuisi hirveän mukavalta minulle, mutta kun minulle sanotaan oikein painottaen "siinä on HIRVEÄ vastuu" (ei siis vain avokin, vaan monen muunkin toimesta), niin tulee huono omatunto ja itsevähättely alkaa, että olenko minä sittenkään tarpeeksi vastuuntuntoinen pitämään koiraa.

Toisaalta sitten taas tuntuu että "kyllä minä osaan olla vastuullinen" ja olen tiedostanut sekä koiran hankinnan hyvät ja huonot puolet (löytäen enemmän niitä hyviä). Hävettää myöntää, mutta vaakakupissani painaa hirveästi se, mitä muut ihmiset ajattelevat, erityisesti oma perheeni. Isovanhempani ja vanhempani eivät kummatkaan ole eläinihmisiä (isoäiti taitaa jopa pelätä eläimiä) ja heiltä tulisi todennäköisesti aivan hirveät ryöpytykset asiasta: "taas ko sä otit jonku eläimen, eihän sulla oo varaa, nyt sä saat vielä jonkun astman, niinku kyllikki-täti aikoinaan, olis kannattanu miettiä vähän enemmän, etsä sitä kuitenkaan jaksa hoitaa", jnejnejne.

Hetkittäin siis tuntuu siltä, että nyt olen päätökseni tehnyt, ja aion hankkia koiran ennemmin tai myöhemmin. Mutta toisaalta minua (huvittavaa kyllä, mutta) pelottaa se, että tulen tuomituksi muiden ihmisten silmissä: "tolla on hirveesti noita eläimiä, pystyykö se pitään niistä huolta, sehän on vaan opiskelija, vois käyttää rahansa jotenkin hyödyllisesti....." Pakko myöntää tähän väliin, että olen hyvin epävarma omista asioistani ja päätöksistäni, KOSKA pelkään muiden ihmisten mielipiteitä. Toisaalta olen myös ajatellut, että "kyllä mä nyt saan itse päättää, mihin rahani käytän, tässä ollaan jo aikuisia ihmisiä", mutta sitten voin melkein kuulla kuinka äiti/isoäiti/isä/sukulaiset/tutut tulevat tuomitsemaan minut: "et sä jaksa hoitaa noita kaikkia, ei sulla oo rahaa, ootko sä nyt varma että toi oli oikea päätös". -______-

Raivostuttaa, kun en osaa tehdä omia päätöksiä ja myöskin pysyä niissä. Välillä jopa toivon, että koko koirakuume loppuisi, niin ei tarvitsisi ahdistua tässä puun ja kuoren välissä.. Toisaalta haluaisin taas niin paljon koiraa, siitä olisi niin paljon iloa.

(Lopuksi anteeksipyynnöt liiallisesta avautumisesta .__. Piti jonnekin saada purkautua tästä)

^Tää on just oikea paikka purkautua tuosta asiasta Meitä on täällä varmaan aika monta jotka on olleet samassa jamassa. Mä laadin ihan klassisen +/- listan koiran pidosta avomiehelle aikanaan kun se vastusti kovasti "kun siitä on niiiin paljon riesaa" ja kun plussia kertyi enempi niin sovittiin koiranpidon rajat (kuka hoitaa, kenen rahoilla jne). Sitten mietittiin sopivaa rotua ja tehtiin pentuvaraus. Kaiken maailman sukulaisille kerrottiin vasta kun pentua oltiin lähdössä hakemaan tai se jo oli meillä. Silloin ne ei kehdanneet niin paljoa kritisoida päin naamaa kuin muuten varmasti olisivat. Nythän mä olen jo kokonaan menetetty tapaus "hullu koiranainen" kun mulla on näitä 3. Kukaan ei enää ees yritä puhua järkeä...

Mutta siis suosittelen että lähestyt sitä asiaa oikeasti niin että mietit kaikki mahdolliset jutut mitä asiaan liittyy ja mietit miten ne ratkaistaan. Silloin voi joko huomata ettei se koira ole hyvä ajatus tai jos toteaa että se on hyvä ajatus niin on aika vahvoilla perustellessaan sitä muille. Ja kyllä se lähipiiri oppii. Useimmat koiria pelkäävätkin oppivat pelosta pois jos koira on joko hyvin koulutettu tai pentu. (Toki se pelko pitää ottaa huomioon ja koiran käytöstä kannattaa selittää ja koira pitää olla itsellä hanskassa).

Kandin kanssa painivat: jos se blokki on siinä ettei saa aikaiseksi ns. valmista tekstiä niin se kannattaa unohtaa saman tien. Valmista tekstiä ei pysty tuottamaan tuollaisissa hommissa kerralla vaan tärkeämpää on saada ensin ne ajatukset ulos siihen paperille jossain muodossa. Vaikka epäjärjestyksessä ja murteella kunhan ne on siinä paperilla. Sen jälkeen se niiden järjesteleminen ja muokkaaminen on jo paljon helpompaa. Mä ainakin jään helposti tuollaisessa jumittamaan siihen ihan alkuun kun tosiasiassa sitä alkua pääsee aika iisisti muokkaamaan nykyisin Tsemppiä!

Tänään taas huomannu miten pidetty on ihmisten keskuudessa. Ituttaa että ihan tuntemattomat tulee arvostelemaan tai tekee arvion musta vaan jonkun yhen asian perusteella.

En tiiä kai mä sit nii mätä ihminen oon, mutta tässä vaiheessa ei enää jaksa välittää. On todella vapauttavaa tajuta että toisaalta osannu jo päästää irti siitä mitä muut musta ajattelee. Miks mä muka tarviisin mulle tuntemattomien ihmisten hyväksyntää?