Koirat.com

Mun pää ei vaan kestä näitä helteitä. Äh.

Mun piti ostaa lauantaina Hugolle jotain random-k-market-koiran"herkkuja", kun vakkarit oli päässy loppumaan. Sellasia, jotka tuntuu miellyttävän enemmän ihmistä ku koiraa, värinsä puolesta... Haju on ilmeisen mukava koirankin mielestä.

Nyt sit mul oli jääny aamul kiirees toiseen laukkuun avonainen sellanen paketti, ja ku tulin töistä kotiin, ni Hugo oli tuhonnu a. sen paketin b. laukussa myös olleen Bebanthen-putkilon (melkeen iskemätön, ja täynnä hampaanreikiä, ja sitä saatanan rasvaa joka paikassa, sohvalla, matossa, tassuissa, rintakarvoissa, korvakarvoissa) c. nenäliinapaketin. Kiva sotku.

Ja vielä kaiken lisäksi, sillä meni näköjään vatsa sekaisin siitä "herkusta", joten mä lenkitin sitten loppulenkin yli 4km koiraa, jonka perskarvat oli värjäytyny punaiseksi paskasta. Ei tarvi olla kuin ihan vähän löysä kakka niin tolla jää perskarvoihin kiinni, ja sitte se raapii sitä nurmikkoon, ku ei herra vo kävellä, jos perskarvoissa on jotain ylimääräistä.

Great. Hugo ei oo koskaan ennen ns. käyny varkaissa, mut kunnostautuikin sit kerralla. Ei muuten, mut se Bebanthen on aika vittumaista tavaraa saada irti mistään.

Voi pee. Meidän naapuri on jollain yhdistyksellä ensikotina. Ja kappas, ilmesty meidän oven taakse kodittoman ihanan kissanpennun kanssa. Nyt täällä sitten joutuu miettimään että ottaako vai ei Siksi purkautumisosaston asia, koska ollaan kyllä mietitty sitä kissaa, mutta ei ihan vielä. Ja sitten ei haluaisi toista kodittomaksikaan jättää. Ja joo joo, huonoin syy ikinä ottaa joku elukka vain siksi että sillä ei ole kotia, mutta minkäs teet kun sitä joutuu nyt miettimään harmaat aivosolut sauhuten. Kyllä tänne yksi pieni kissa mahtuis hienostikin. Ärrr. No, täytyy miettiä. Niin joo, mua ei siis ärsytä se, että kävi ovella, vaan se, että joudun oikein ajattelemaan asiaa

^Kuulostaa vähän siltä, että se kissa on niiiiiiin teidän! Arttukin tuli meille ihan vaan hätämajoitukseen kunnes sille löydetään uusi koti, ettei tarvitse lopettaa. Vaikka Arttu ei ollutkaan narttu, kuten minulle ensin kerrottiin (rikkinäinen puhelin -ilmiö) eikä edes ihan vastannut sitä "pieni japaninpystykorvasekoitus"-kuvausta (yli 15-kiloinen lapinkoiran näköinen rontti...), niin sanoin heti sen meille kotiuduttua: "Älkää ihan vielä alkako etsimään sitä uutta kotia, me kattellaan tässä pari päivää mimmonen se on, niin voi sitten niille seuraaville paremmin kertoa..."

Ahdistaaaaaa...

Onnittelut nerudalle uudesta perheenjäsenestä!

Mikäs Nanakia ahdistaa? Tsemppejä myös muille purkautujille!

Nanaki kirjoitti:

Ahdistaaaaaa...

Virtuaalihalaus sinne! Koita jaksaa!

Kaljat loppu perhana!!

No huomenna aamusta Saleen hakemaan lisää kaljaa! Ryyppäys jatkuu!!!

Voi kiitos monna Henniet, voipi olla, mutta mietitään kyllä ihan rauhassa. Eilen surffasin netissä etsimässä kissanhoitotietoa kun en mä oo niihin juurikaan perehtyny. Meillä on ollu kissoja, mutta just semmosina ulkoilevina jotka kävi sisällä vaan syömässä ja köllimässä ja elivät hyvin itsenäistä elämää. Onhan tossa paljon uutta opeteltavaa asiaa mikäli meinaa sellaisen palleron ottaa.

Tsemppiä nanakille, toivottavasti tänään on parempi päivä eikä niin ahdista.

Hirolla on maha ihan sekasin, pelkkää vesikakkaa vaan tulee Mitään muuta ei syyksi keksitä muutakun se, että se söi pari uudenlaista namia ja eilen lenkillä se söi jonkun sienen..

huispois

Höhheli, mikä aamu. :(

Väinö loukkasi toisen takajalkansa. Poitsu nukkui sohvalla tyynyn päällä ja ilmeisesti käänsi kylkeä aika tehokkaasti, kun tuli kunnon ryminällä alas. Lopputuloksena pikkupoika ei pystynyt varaamaan painoa toiselle takajalalleen lainkaan ja oli tosi kipeän oloinen, joten lähdettiin päivystykseen. Tunnustelemalla selvästi aristi yhtä tai kahta varvasta ja jalkapöytää, joten olin ihan varma, että siellä on mennyt jotain katki poikki.

Lääkärissä sitten otettiin röntgenkuvat, joissa ONNEKSI ei näkynyt mitään selvää murtumaa. Murtuman mahdollisuus on kuitenkin olemassa, koska varpaiden röntgenkuvista on ilmeisesti vaikea nähdä murtumia selvästi, koska siellä on paljon pieniä luita. Lääkäri määräsi Väinön kahden viikon kipulääkekuurille ja kaikenlainen riekkuminen on ehdottomasti kielletty (helpommin sanottu kuin tehty 17 kk vanhan kääpiöpinserin kohdalla). Jos kipuilu jatkuu vielä kahden viikon kuurin jälkeen, asiaa tutkitaan lisää. Jos ei, saamme aloittaa varovaisesti harrastamaan. Toivon kovasti, että selvisimme säikähdyksellä ja jalka tästä tokenee, ja poitsukin pääsee taas jossain vaiheessa nauttimaan agilitystä, vapaana juoksentelusta ja koirakaverien kanssa leikkimisestä. Hirvittää se, että mitä jos siellä on kuitenkin jotain poikki ja jalkaa ei ikinä saadakaan kuntoon.

^ Toivottavasti ei ole murtumaa vaan selviätte säikähdyksellä! Paranemisia Väinölle.

Olen tässä muutaman tunnin odottanut soittoa, että lähdettäisiin piknikille ja nyt sitten ilmoitettiin, että ei taidetakaan mennä kun on "niin pilvistä".

Mua ottaa pannuun se, että äiti inhoaa sitä jos muistutan jostain sen vanhoista suuttumisista tai vanhoista mokista tai tällaisista, mutta sitten se itse jaksaa vaahdota siitä miten mä teininä olin niin humalassa ettei tosikaan ja miten oon vaan makoillut jonkun bussin penkillä omaisuus levinneenä todellisuuden ja humalaunien rajamailla. En ole kertaakaan sammunut sen jälkeen, en ole kertaakaan ollut niin överit etten olisi omin jaloin selvinnyt päämäärääni tai ollut sellaisessa kunnossa etten itse pystyisi kontroillamaan tekemisiäni, vaikka suht useasti juonkin. Otin opikseni siitä kerrasta, mutta miten äiti oppisi sen?
Tänään nimittäin sain viimeksi kuulla siitä... Sai kuulla kunniansa puhelimessa, mutta enpä jotenkaan usko että se tähän jäisi..

Kiitoksia boxerowner ja neruda.
SanttuJ, vähän huonoja päiviä taas ollut ja eilen illalla oli hyvin hyvin heikko hetki.

argh. pakko saada tämä inhotusärsytys ulos.
viimeviikonloppuna puhelinnumeroni annettiin eräälle naisihmiselle joka syystä tai toisesta haluaa olla mun ystävä äkisti. lauantai-illan jälkeen puhelin on soinut tauotta ja tekstiviestiä satelee.
mun puhelimella on myös sellainen hieno ominaisuus että aina ei näy kuka soittaa, se vaan soi niin sitten ei tiedä kuka soittaa. vastasinpa sitten siihen ja tämä onnistui kutsumaan itsensä kylään. lähetin jonkun ajan perästä viestiä jossa valehtelin joutuneeni töihin. nyt olen kotona ihan paniikissa ja pelkään että ovikello alkaa soida.
muuten en ole epäsosiaalinen, mutta en ihan ole samalla aaltopituudella ko. naisen kanssa yleisestikään, ja hän vielä kaikenlisäksi mitäilmeisimmin tavoittelee lähinnä avomieheni seuraa.
en haluaisi olla kenellekään epäkohtelias tai koskaan valehdella mutta mitä tollaisille liiveihin uijille tehdään? argh.

^ Oon elämässäni onnistunut törmäämään moneenkin tollaiseen tapaukseen. Se on todella ahdistavaa ja vaikea tilanne.
Muutama vuosi sitten yks puolituttu nainen päätti että me ollaan ihan parhaat kaverit: soitteli ihan koko ajan, vaikka 5 kertaa päivässä ja lähetteli viestejä perään "mikset vastaa, onko kaikki hyvin, oletko vihainen, missä olet, mikä hätänä".
Kun tavattiin se oli aina ihan itku silmässä ja sanoi monta kertaa kuinka olen rakas ja tärkeä ja ihana. Ja omalta puolelta oltiin suunnilleen yhtä tuttuja kuin joku rinnakkaisluokkalainen koulusta tai duunikaveri jonka kanssa tauolla voi vähän jutella.
Tilanne oli todella kummallinen, enkä tosiaan osannut sanoa että "hei, mä en muuten pidä sua erityisen hyvänä ystävänä. Itse asiassa en edes halua uusia kavereita, on jo tarpeeks kiitti". Ja miten tollasta osaiskaan sanoa?! Oli niin paljon helpompi vaan vältellä, nähdä sillon tällön ja odottaa että toinen itse tajuaisi.

Mutta suosittelen tosi, tosi, tosi paljon, että sanoo suoraan. Se kirpaisee kerran ja olonsa tuntee tosi urpoksi varmaan, mutta ainakaan ei tartte vuosia ja vuosia vältellä jotain ihmistä. Tää mun tapaus kesti joitain vuosia ja sitten sen into "hiipui" ja soitot väheni, kun ei oltu nähty yli vuoteen.
Mulle jäi tosi syyllinen olo koko hommasta. Ajattelen, että jos se kerran oli rakentanut itselleen maailman, jossa mä olen tärkeä ja ihana ihminen, niin kai mä aika kovasti loukkasin sitä olemalla aina välttelevä, en koskaan ottanut yhteyttä ja vaikutin vaivaantuneelta.. Ois ollut reilumpaa sanoa suoraan, mutta tiedän hyvin etten ois osannut, enkä osais varmaan vieläkään.

Olenko minä vain sokea, kun ainakaan tuon tapahtumat sivun mukaan AINUTTAKAAN tapahtumaa ei ole täällä Lapissa? Edes pientä pentutapaamista tai koulutuskurssia? Kyllä ottaa kaaliin ja pahasti.. Luulisi vaikkapa Rovaniemeltä löytyvän aika monta koiraharrastajaa, jotka kaikenlaiseen haluaisivat osallistua (itseni mukaan lukien). Mutta eii.. Etelä-Suomesta niitä kyllä olisi vaikka kuinka. Ärrr.. Olisi ollut niin mukava uuden koirulin kanssa mennä vaikkapa tuollaiseen pentutapaamiseen.
Toivottavasti seuraava viesti on että "Tollo! Lapissahan on vaikka ja mitä jos osaa oikein katsoa" ;D

Kylläpäs nykyää tulee purkautujiin asiaa Käytiin tänään taas koiraa uittamassa naapurin kans, ja eikö samalle rannalle osunu niin anhisia ihmisiä ku olla ja voi. Nämä kakkapäät pisti ihan hirveen paapatuksen pystyyn siitä, ku me uitetaan yleisellä rannalla koiria. Me yritettiin ystävällisesti selittää, et ku se paikka ei ole yleinen uimaranta ja koiran uittaminen on täysin sallittua vastaavissa paikoissa (Onhan?). Lisäksi ne jakso siitäki urputtaa ku mun koira oli irti ja pörräs mun jalan lähellä. Ystävälisesti heitin (toki hieman valheellisesti ku otti niin julmetusti pattiin) et metsästyslaissa on pykälä, jossa mainitaan siitä, et koira pitää olla helposti kytkettävissä jos sitä irti pitää. Miksi jotkut ihmiset jaksaa kitistä noin typeristä asioista? Jos niitä haittasi uida samassa rannassa koirien kans, niin kiven heiton päässä olis ollut toinen ranta jossa olis saanu uida ihan rauhassa.