Koirat.com

rosa1 kirjoitti:


Tämä tapaus sai mut miettimään omaakin koiran pitoa. Tähän asti olen antanut Sakun leikkiä kaikkien narttujen kanssa (ja tuttujen urostenkin) ihna sekaisin ja monen koiran laumassa. Nyt aion kiinnittää tähäna asiaan huomiota.

Minunkin. Paitsi että olen kyllä ollut jo tarkkana, ei tietyntyyppisten narttujen kanssa, en päästä pienten pentujen/koirien kanssa, Mindi on lähtenyt saalisvietille ennenkin. Mutta nyt tuntuu pahalta jo se että olen edes joskus antanut testata (vaikka olen toisille omistajille ilmoittanut asiasta) ja lähtenyt vasta sitten kun on menty jo rajan yli (mennyt vietin viemäksi ja pitänyt haavin kanssa pyydystää koiraa) ajatellen tätä. Entäs jos en olisi saanut kiinni ajoissa? Olisiko minunkin koirani pystynyt samaan? En halua ajatella asiaa, mutta vastaisuudessa kyllä tulen katsomaan tarkkaan kenen kanssa päästän vapaaksi.

Monnalle vielä toisenkin kerran voimia täältä, tarvitset varmasti nyt paljon sitä!

Tigru kirjoitti:

Mä olen niiin väsynyt tähän kipuun. En oikeasti jaksais yhtään enää. Eikä kauheasti lohduta ajatus siitä että tän kanssa on vaan elettävä jos elää aikoo.

Sopiiko kysyä mikä on? Jaksamisia!

Itse annan Aapon olla tulevaisuudessa vapaana vain oikeasti tuttujen isojen koirien kanssa, joista tiedän että ovat varmasti kilttejä (esim. mill:n Misty). Uskon että tulen omalla tavalla pelkäämään jatkossa jos Aapo näkee isoja tuntemattomia koiria. Mutta kuten sanoin, vinttikoirien kanssa ei Aapo tule enää ikinä juoksemaan vapaana. Ei, vaikka koirilla olisi kopat. Siinä kuitenkin voi jo käydä hullusti kun ne käy pienen koiran päälle laumassa ja raapii tassuilla, vaikkei nyt hampailla pääsisikään käsiksi.

Muutenkin Erno joutui saalistuksen kohteeksi mitä ilmeisimmin pörröisen olemuksensa vuoksi. Aapo ei ole niin kiinnostava mutta pörröinen trimmaamaton belge on kuin lelu tai pupu, joka laukaisee helposti saalisvietin. Olisipa ollut vaikka talvi, niin Ernolla olisi ollut vaatetta päällä, se olisi voinut pelastaa.

Ja itseasiassa meni lopullisesti halu hankkia mitään vinttikoiraa ikinä. Vielä vähän aikaa sitten ajattelin että haluan joskus tulevaisuudessa jonkun vinttarin mutta en pysty siihen. En edes sitä italiaanoa. Tuo liikaa muistoja ja jos meillä tulee olemaan aina pieniäkin koiria, liian iso riski. Monet vinttikoirien hyökkäykset kun käy usein ihan oman perheen koirien kesken jos pieniä ja isoja sekaisin. En inhoa vinttareita mutta ei ole pienintäkään kiinnostusta enää hankkia sellaista meille. Luojan kiitos etten päätynyt ottamaan Espanjasta galgoa.

Mun on pakko kommentoida sitä että aivan ihana tuo teksti minkä Tigru laittoi

raggetti, onpa ikävä tilanne. Neuvoa en osaa, mutta tsemppiä sinne.

Jaksamisia Tigrulle.

Tigrulle kovasti voimia kivun jaksamiseen! Kokemusta on kivusta turhanki paljon itelläkin. Onneksi itelle sentään löyty vähä apua, ettei tarvi olla koko aikaa niin tuskasen kipiänä.

Aivan kauhea tilanne ollut monnalla
Sitä tunnetta kun omaa koiraansa henkihieverissä yrittää saada lääkärille ei voi kukaan käsittää ennen kuin itse kokee.
Oma bernini juoksi epilepsiakohtauksen jälkeen sekavuustilassa pää edellä ikkunan läpi, kun ei keretty ottamaan kiinni. Suurimmat vauriot tulivat päähän. Koiran kuonoa ei edes kuonoksi tunnistanut niiden nahanpalojen ja veren seasta. Matka lähimpään eläinlääkäriin kesti reilu 30 minuuttia enkä ole ikinä niin pitkää automatkaa kokenut! Koira alkoi verenhukan takia menettää tajuntaansa, enkä ole eläissäni niin paljon pelännyt kuin tuon kuolemaa sillois automatkalla pelkäsin.
Meillä oli kuitenkin suojelusenkeleitä mukana.

Olen kohdannut myös tilanteen jossa naapurin landseer hyppäsi aidan yli meidän tipsumme kimppuun. Olin tuolloin vain 16-vuotias ja se on jättänyt kyllä ikuiset arvet. Tällöinkin selvisimme suht pienillä vahingoilla, joka oli osittain sen ansioita että minä pienenä tyttönä uskalsin landseerin päälle käydä.

monna83 kirjoitti:

Uskon että tulen omalla tavalla pelkäämään jatkossa jos Aapo näkee isoja tuntemattomia koiria.

Edellä mainitusta tapauksesta johtuen muakin hirvittää aina kun vieraisiin koiriin törmätään. varsinkin jos ne on vapaana. Tiedän että isot pojat (30 ja 50 kiloa) pystyvät jotenkin puolustamaan itseään, mutta tuon pienen 5 kilosen neidin nappaan kyllä automaattisesti syliini jos irtokoira jostain syöksyy. Nuo pienet kun eivät kestä mitä tahansa!

Voimia monnalle ja ihan varmasti ainakin täällä samanlaisia tapahtumia kokeneet ymmärtävät tuskasi!

Pientä nitinää: Istuin lattialla ihan rauhassa ja Peppi istui noin metrin päässä. Ihan yhtäkkiä, se loikkasi kohti ja tökkäsi hampailla mua nenänvarteen. Nyt nenä on punanen ja turpoaa. Haavanki se sohas, mutta ei onneksi isoa, sen että hammas ihon rikkoa. Onneksi viime syksynä on saatuna jäykkäkouristus kun sillon se puras mua käteen... Voi tolloa, ei voi muuta sanoa. Tuo hyökkäily siltä pitäis saaha pois!

Kyllä jäi munkin borzoihaaveet lopullisesti, tai ainakin siksi aikaa että Hugosta aika jättää.

En mä tiedä, jos joku voi olla kamalampaa kuin se että näkee kun oma koira raadellaan kuoliaaksi, niin se, että se raatelijakin on oma koira. Kun en mäkään syyttä suotta Hugoa kutsu pupuksi, se on pieni ja liikkuu vikkelään ja niin omiaan laukasemaan saalisvietin koirassa.

eepi78 kirjoitti:

Mä en itke helposti, en edes eläinten kohtaloissa vaikka pahaa tekeekin, ei se sitä tarkoita. Enkä yleensä edes kommentoi mihinkään suru-ketjuihin, koen että kirjoittajilla on jo tarpeeksi mietittävää ilman mun kommentteja. Monnan tarinan kun luin Ernosta niin itku pääsi. En vaan voinut sille mitään. Kovasti voimia ja jaksamisia koko perheelle, etenkin Monnalle. Varmasti yksi maailman kamalimmista tilanteista kun joutuu itse katsomaan vierestä miten oma rakas lemmikki kärsii.

Sama reaktio mullakin, vaikka olen yleensä aikamoinen jääkuningatar. Jotenkin on paljon helpompi suhtautua, kun koira kuolee vanhuuttaan, mutta tuollaiset onnettomuudet on vaan niin kamalia Paljon jaksamista monnalle ja koko laumalle! Varmasti muut koiratkin vähän ihmettelee, kun yksi puuttuu.

Monnan tunteet isoja koiria ja vinttareita kohtaan on kyllä ymmärrettävät tuommoisen kokemuksen jälkeen ja varovaisuus on hyvästäkin, suhtautuisin kyllä itse samalla tavalla ja antaisin leikkiä vaan ihan tuttujen ja varmasti luotettavien koirien kanssa. Eihän koira tosiaan luonnolleen mitään voi, saalisviettinen koira on aina riski pienemmilleen. Sama pätee muissakin asioissa, ettei kaikkea aina osaa ajatella ja huomioida ennen kuin jotain vakavaa sattuu. :(

jannie kirjoitti:

Kyllä jäi munkin borzoihaaveet lopullisesti, tai ainakin siksi aikaa että Hugosta aika jättää.

Varmasti parempi olla hankkimatta niin kauan kun on pieni koira/koiria. Itse ainakin haluan että koirat voivat juosta huoletta keskenään, en halua pelätä että joku nappaa metsästyvaistojen herätessä yhtäkkiä kaverin suuhun. Perhonenkin on niin onnettoman kokoinen rääpäle ja menee tuollasessa retuuttamistilanteessa takuulla heti rikki.

Tita kirjoitti:

Varmasti muut koiratkin vähän ihmettelee, kun yksi puuttuu.

On noissa huomattavissa jonkin asteista "masennusta". Lexa tuntuu nousevan normaalia useammin pediltään ja tulee tarkistamaan mitä teen ja missä olen. Kun itken, Lexa tulee varovasti luokse ihan kuin kysyen että "saako tulla?". Sanon sille aina että mammalla ei mitään hätää.

^Jotenkin mä oon ajatellu, että kyllä se vinttarikin oppii kun pennusta pitäen kasvaa samassa perheessä jne jne, mutta riski se taitaa siltikin olla. Liian kallis riski, panttina on kuitenkin toisen henki.

^ Siitä en osaa sanoa että oppiiko jos esim. ekaksi on pieni talossa ja sitten tuodaan pentuvinttari joka saa kasvaa sen pienen kanssa. En tule ikinä kokeilemaan, en ala mäkään pelleilemään asian kanssa kun nyt tietää, mitä voi tapahtua. Varmaankin voisi karkeasti sanoa että pienet seurakoirat ym. pienikokoiset ei sovi vinttikoirien kanssa.

Monissa talouksissa, joissa on sekä isoja vinttikoiria että pieniä koiria, ne ulkoilevat erikseen ihan omassa pihassakin. Riski on aina olemassa. Sisätiloissa harvemmin on ongelmia. Vinttari ei ehkä kovin helposti miellä olohuonetta metsästyspaikaksi. Espanjasta tuotujen galgojen kanssa on lisähuolena se, että niitä on melko varmasti käytetty oikeasti metsästykseen. Eli ne ovat juosseet kiinni, ja myös tappaneet, esim. kaniineja. Eivätkä ne siksi tietenkään vietilleen mitään voi.

Kyllä minunkin afgaanihaaveet saivat lisäkolauksen. Jenkillä ja affullakin taitaa olla kokoeroa liikaa.

Tarkoitus nyt ei ole syyllistää monnaa saati galgojen omistajaa, ei missään nimessä, mutta ekan kerran tapahtuneesta lukiessa tuli mieleen kuonokoppien puuttuminen. Lähinnä siinä mielessä, etten kovinkaan monesti ole nähnyt vinttikoiria rälläämässä ilman kuonokoppaa.
Itsellä on edelleen vinttikoira kärkisijoilla seuraavaksi koiraksi, mutta sillä koiralla tulee olemaan kuonokoppa varmaankin aina vapaana ollessa, jopa oman koiralauman seurassa. Eikä pelkästään viettien takia, vaan siksi,että niin lujaa juokseva koira täppää helposti ruman jälken leikkinäykäisylläkin.
Tuntuu että sydän pysähtyy aina tuollaisia uutisia lukiessa. Tk:n foorumissakin on nyt parin kuukauden aikana tullut samanlaisia suru-uutisia, ensin whippetin jäädessä dobberien hampaisiin ja hetken päästä grey eksyi kaukkareiden vahtimaan pihaan. Itkuhan siinä tulee joka kerta, kuten Ernon kohdallakin, vaikkei ole koskaan edes näitä koiria tavannut.

Monnalle edelleen suuresti voimia surun läpikäymiseen. Teillä on onneksi koiria ja kissoja pitämässä kiireisenä ja tuomassa lohtua. Itsestä eläin on kaikista parhain lohduttaja, ei tuputa huomiota ja osaa aina tulla oikealla hetkellä kainaloon.

mill kirjoitti:

[quote=Tigru]Mä olen niiin väsynyt tähän kipuun. En oikeasti jaksais yhtään enää. Eikä kauheasti lohduta ajatus siitä että tän kanssa on vaan elettävä jos elää aikoo.

Sopiiko kysyä mikä on? Jaksamisia! [/quote]
Selkä kipuilee. Skolioosi, yliliikkuvat nivelet ja fibromyalgia mikä tarkottaa sitä että se tulee kipuilemaan enemmän tai vähemmän aina.

wuf kirjoitti:

Mun on pakko kommentoida sitä että aivan ihana tuo teksti minkä Tigru laittoi

Eikö olekin :) Se ei siis ole oma teksti vaan löysin sen sattumoisin pari päivää sitten netissä pyöriessäni ja pistin suomentaen.

wuf kirjoitti:

Mun on pakko kommentoida sitä että aivan ihana tuo teksti minkä Tigru laittoi

Niin olikin. Oli pakko kopsata se itellekin. :)

Itkettää niin Monnan puolesta, vaikken mitenkään tuntenut pikkuista niin silti sitä auttamattomasti pääsi itku ja sydän jätti lyönnin väliin kun luki tuosta. Kamala ajatella jos itselle kävisi noin... kun Nala on niin kovin raju leikeissään. Ei tyttö varmaan liian raju koiramaailman näkökulmasta ole, mutta silti se leikkii niin paljon vauhdikkaammin kuin tuo labukka-saku -seropi. Mutta ei sitä auta pelätä jokaista hetkeä, vaikka olen kyllä ihan samaa mieltä että pitää olla varuillaan ja ottaa huomioon koiran koko, vauhti ja vietit ennen kuin päästää leikkimään keskenään. Sekä etenkin se koppa. Munkin tekee mieli olla varovaisempi tän tytön kanssa vaikkei vinttari olekaan, mutta kokoa ja etenkin vauhtia on pikkukoiriin verraten paljon enempi.

Ihan hirveää ja olen niin pahoillani Monna . Voimia vielä tässäkin!