Koirat.com

Minäkin pyörin yön sängyssä nukahtamatta, kun mietin Ernoa.. Toivon todella, että monnalla on joku kenen kanssa puhua asioita läpi ja nimenomaan sellainen, joka ymmärtää surusi, jotta saat puitua tätä asiaa jonkun kanssa etkä joudu miettimään asioita yksinäsi. Ainakin täällä on suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat tukea.

huoh, oma purkautuminen vaikka monnan erno pyörii ajatuksissa...

sain juuri tietää että eno on sairaalassa, aivoverenvuoto ja puolet kasvoista halvaantuneet. asiasta ei sais kertoa kellekkään, mutta mun mielestä esim. isovanhemmilla (siis enon vanhemmilla) olis oikeus saada tietää heti kun tällasta sattuu.oon vähän kahden vaiheilla että soitanko heille itse ja kerron vai kunnioitanko enon päätöstä että kertoo sitten kun tietää enemmän tilastaan...

Mun mielestä sun pitäis ehkä kunnioittaa enon päätästä ja anna hänen itse kertoa sitten....kun hänen melestään on oikea aika. Ikävä homma kuitenkin =( Tuollaista ei haluais ikinä tapahtuva kenellekkään läheiselleen eikä itselleen =//

Monnalle:

Aika ajoin ihmiset sanovat minulle: "piristy, se on vain koira", tai "se on paljon rahaa vain koiraa varten". He eivät ymmärrä "vain koiraan" käytettyä rahaa, aikaa tai kuljettua matkaa.

Jotkut ylpeimmistä hetkistäni ovat tulleet "vain koiran" takia. Lukuisat tunnit ovat kuluneet niin että ainoa seurani on ollut "vain koira" enkä silti tuntenut itseäni yksinäiseksi tai hylätyksi.

Eräät surullisimmista hetkistäni ovat johtuneet "vain koirasta" ja niiden päivien pimeydessä "vain koiran" lempeä kosketus on tuonut minulle lohdustusta ja syyn jatkaa huomiseen.

Jos sinäkin ajattelen että se on "vain koira" niin ymmärrät varmaan sellaisetkin sanonnat kuin "vain ystävä", "vain auringonnousu" tai "vain lupaus".

"Vain koira" tuo elämääni aidoimman ystävyyden, luottamuksen ja puhtaan pidäkkeettömän ilon.

"Vain koira" saa minut myötäelämään ja olemaan kärsivällinen -tekee minusta paremman ihmisen.

"Vain koiran" takia herään aikaisin, käyn pitkillä kävelyillä ja suunnittelen tulevaisuutta pidemmälle. Joten minulla ja minun kaltaisilleni se ei ole "vain koira" vaan tulevaisuuden toiveiden ja unelmien ruumiillistuma, rakkaat muistot menneisyydestä ja tässä hetkessä puhdas riemu.

"Vain koira" tuo esille minussa sen mikä minussa on hyvää ja vetää ajatukseni pois minusta itsestäni ja arkisista huolista.

Toivon, että jonain päivänä he voivat ymmärtää ettei se todellalaan ole "vain koira" vaan se asia joka tekee minusta inhimillisen ja estää minua olemasta "vain mies tai nainen".

Joten seuraavan kerran kun kuulet sanat "vain koira", hymyile sillä jotkut eivät "vain ymmärrä".

"Musings" by Richard Biby, (C) 2006
Posted by Nicole Mahoney


Jotkut eivät tosiaankaan ymmärrä, mutta se ei tarkoita ettei olisi ihmisiä jotka ymmärtävät. Jaksamista.

Ei oo pitkään aikaan tullut käytyä foorumilla. Ja nyt kun täällä käy, onkin näin surullisia uutisia vastassa. :( Tuli ihan kamala olo. Syvimmät osanotot monnalle

Ihana huomata että täällä sentään ymmärretään. Kiitos kaikille. Etenkin kiitos mill:lle ja Suzunalle kun tarjoatte olkapäätä. Jutellaan huomenna lenkin merkeissä lisää. Mietin ekaksi että jaksanko lähteä mutta enhän mä voi sisälle jäädä, onhan noiden poikien pakko päästä ulkoilemaan kunnolla.

Mä en tiedä, milloin tämä Ernon kotiin odottaminen loppuu. Meneekö siinä päiviä, viikkoja, kuukausia? Silloin kun en itke, olen rauhallinen ja jossain tuolla sisällä koko ajan tunne että Erno vain jossain vähän aikaa ja tulee takaisin. Milloin se totuus iskee ihan täysiä vasten kasvoja ja tajuaa, ettei Ernoa enää ole? Mitä sitten tapahtuu?

eetla kirjoitti:

Tuo vinttikoirien hyökkäys ei ole vissiin hirvittävän harvinaista, ei ole kauaa kun olivat raadelleen pikkukoiran vaikka eivät olleet mitään rescue koiria, minkä koira luonnolleen mahtaa. Niin surullista kuin se onkin. Itsekin pienen käppänän omistajana tulee mieleen että mitä kaikkea voi sattuakaan.

Näitä on tapahtunut käsittääkseni todella usein. Vinttarit niin nopeita, ettei siinä edes ehdi kissaa sanoa kun ovat jo saaliin kimpussa. Ja jos niitä monta, kaikki lähtevät homaan mukaan ja toimivat laumassa. Koppa olisi pelastanut Ernon. Miten sellainen ei tullut mieleen minulla eikä vinttarin omistajalla ennen lenkille lähtöä?! Varmaankin kyllä sen takia, koska hänen ei pitänyt alkujaan koiria päästää irti, vain yksi joka todella kiltti ja sillä ei saalisviettiä. Sitä voi kuulemma pitää vapaana missä vaan. Juoksee Kustin kanssa mielellään. Aapo ei tule IKINÄ tulevaisuudessa olemaan vapaana jos yksikin sitä isompi vinttikoira on irti. Ei, vaikka vinttikoiralla olisi koppa.

Ajatukset on tänään ollut monnan tilanteessa, tuntuu aivan käsittämätömän pahalle tapahtunut. Toi mieleen oman tilanteen muutaman vuoden takaa kun meillä kotona silloinen saku-narttu tappoi hirvikoira-nartun pihaan eikä kukaan ehtinyt tehdä mitään. Äiti, joka istui pyörätuolissa, ei pystynyt tilanteelle tekemään mitään, karjumaan vain ovesta ja soittamaan hädissään mulle ja isälle että tulkaa äkkiä kotiin. Kun sitten viimein päästiin tulemaan kotiin (oltiin kaupalla), oli tilanne ohi, hirvikoira henkitoreissaan kopin vieressä raadeltuna ja sakemanni metsässä piilossa, sekin aika heikolla hapella. Vaihtoehtoja ei ollut, isä joutui lopettamaan molemmat, hirvikoira oli kärsinyt valtavia sisäisiä ja ulkoisia vammoja ja sakemannilla oli myös sisäistä verenvuotoa. Tapahtuneelle ei kukaan voi tietää syytä, narttuja olivat molemmat ja jo muutamia vuosia eläneet samassa taloudessa. Luultavasti saku oli vain pimahtanut ja käynyt toisen päälle, tosin tätäkään ei kukaan voi varmaksi sanoa. Syyllisyys tapahtuneesta painoi kaikkia, vaikkei asialle kukaan olisi mitään voinutkaan. Eniten meidän äitiä joka syytti tapahtuneesta itseään, hänen mielestään kolme koiraa taloudessa oli sitten kuitenkin liikaa, varsinkin kun kaksi niistä oli narttuja ja tämä hirvikoira tullut aikuisena laumaan, mutta hän ei vain ollut valmis luopumaan yhdestäkään.

monnalle valtavasti tsemppiä ja voimia, aikaa menee paljon siihen että asiaa pystyy käsittelemään millään tavalla. Toivottavasti saat tarvitsemasi tuen jotta et joudu asian kanssa olemaan ihan yksin ja varsinkaan ettet syyttäisi itseäsi tapahtuneesta. Nämä ovat niitä todella ikäviä asioita joita ei toivoisi kenellekään koskaan sattuvan, mutta nyt se kosketti sitten monnaa. Vielä kerran jaksamisia!

monna83 kirjoitti:


Se musta tuntuu edelleen pahalta, että kun pyysin miestä mukaan kun olin lähdössä saattamaan Ernoa viimeiselle matkalle, ei hän lähtenyt. Pyysin äitiäni ja kun hän kuuli että aijon tuhkata Ernon, sanoi ettei ainakaan sitten lähde. Hänen mielestä ihan turhaa ja lähti pois. Menin sitten yksin ja oli jotenkin niin yksinäinen olo ja tuntui että kukaan läheinen ei todellakaan taida tajuta, millaisia tunteita mulla on noita koiria kohtaa. Tuntuu ettei ole ketään kehen nyt turvautua. Nyt tarvitsisin lohdutusta ja tukea, mutta en saa sitä mistään. Ihan kuin Ernon pois meno olisi kaikille ihan yksi hailee. Se tekee surulliseksi ja sen takia nytkin itken.

Nyt on pakko kysyä että oletko varma että miehestä ei vaan tunnu niin kamalan pahalta ettei pystynyt lähteä, koska pelkää itkevänsä tms?
Meillä (joo on toki eri asia) mies ei suostunut lähtemään mukaan kun Nasu vietiin kohdunpoistoon. Pisti ensiksi kynsin ja hampain vastaan ja sanoi että se kuolee ja sitten se on sun syy, mukaan leikkuuttamaan ei lähtenyt koska "se tuntuu niin pahalta kun koira nukutetaan ja se alkaa heräillä ja se on ihan sun syytä kun sinä tätä halusit". Samoin nyt Nasu pitäisi ekaa kertaa viedä hoitoon paikkaan missä mä tiedän että se on 100 % turvassa ja hyvässä hoidossa, mutta mies ei sallisi sitä mihinkään vaan ilmeisesti jättäisi mut kotiin pikkujoulureissusta koiranhoitajaksi. Mutta jos/Kun se päivä tulee että koira pitää viedä sille viimeiselle reissulle niin sille mä miehen pakotan mukaan, itki tai nauroi ihan sama kunhan lähtee mukaan.

Mä mietin samaa kuin eetla: entä jos miehestäsi ja äitistäsi tuntuu vain yksinkertaisesti niin pahalta nähdä samaan aikaan sekä sinut totaalisen rikkinäisenä että Ernon viimeiset hetket, etteivät olisi kyenneet tulla mukaan? Tosin onhan se mieheltä ja äidiltä kummallinen temppu, kun varmasti tietävät mitä ajatuksia heidän kieltäytyminen sai sussa aikaan.

Kiva että jaksat Monna lähteä huomenna lenkille, tekee varmasti kuitenkin hyvää saaha jutella asiasta ja tuleepahan lähettyä ulos kun yksin ei välttämättä tulisi lähettyä. Nähdään huomenna!

Harmillisen useinhan näitä tosiaan kuulee vinttareista, silti ei vähennä järkytystä kun se sattuukin lähipiirissä tai pahinta, omalle kohdalle. On se vaan sellainen loppu koiralle jota ei kukaan kellekään toivoisi. Tuntuu vieläkin ihan uskomattomalta koko asia.

Minullakin uneton yö takana ja työpäivä meni Ernoa sekä Monnaa murehtien
Vaikka minäkään en tunne teitä, mutta tuntuu niin pahalta että tällaista voi oikeasti tapahtua, eikä vain pahimmassa painajaisessa.
Oma koirani on myös pikkurääpäle ja olen usein miettinyt miten pienestä kaikki voi olla kiinni
Tuska on varmasti hirvittävä, koska se tuntuu tääläkin asti. Voimia Monna

Täältäkin tsemppiä monnalle hirveästä tilanteesta selviämiseen, henkilökohtaisesti olisin varmaan melkoisen toimintakyvytön tuollaisen tapaturman kohtaamisen jälkeen. Voin vain kuvitella sen kauhun, ahdistuksen ja kivun, mitä olet käynyt läpi tapahtumahetkellä. Nostan hattua myös sille, kuinka järkevästi pystyt suhtautumaan ystävääsi ja hänen koiriinsa, koska tuska on varmasti sielläkin suuri. Jaksamista!

Mä en ole ikimaailmassa kuullut mistään tän tyyppisestä enkä kyllä varmaan ois osannu itse edes ajatella, että koirat voi olla toislleen vaarallisia myös tällä tavalla toisilleen. Ihan käsittämätön tilanne, vaikka toki näin jälkeenpäin ajateltuna syyt ja seuraukset ovatkin ihan selkeät eikä kyse ollut mistään "selittämättömästä pimahduksesta". Raju muistutus siitä, että koirat kulkee vahvasti vieteillään ja kun vietit ottaa vallan niin siinä ei enää paljoa voi.

Kyllähän tuo Ernon kohtalo on itseäkin mietityttäny päivän ajan,vaikken muuten teitä tunnekkaan.Ajattelen kuitenkin Monnaa ns nettikaverina kuten monia muitakin vanhempia kirjoittajia täällä.
Meillä onneksi mies on lähteny aina mukaan lopetuksiin jo ihan kanto avuksikin,mutta kun meidän lansu lopetettiin niin illalla kun olin jo rauhoittonut soitti sitten äitini ja kyseli tyyliin miltä nyt tuntuu niin pahaltahan se ja taas alkoi itku..
Toivon Monnan kuitenkin ajallaan pääsevän asian yli.
Itse olen miettinyt et meidän seuraava koira ois naku harjis ja pelottaa oikeasti et jos Sisu suuttuu miten sille kävis..

Mä olen niiin väsynyt tähän kipuun. En oikeasti jaksais yhtään enää. Eikä kauheasti lohduta ajatus siitä että tän kanssa on vaan elettävä jos elää aikoo.

^Koita jaksaa.
Kaunis kirjoitus oli sulla aiemmin.

eetla kirjoitti:

Nyt on pakko kysyä että oletko varma että miehestä ei vaan tunnu niin kamalan pahalta ettei pystynyt lähteä, koska pelkää itkevänsä tms?

Kyllä mä tiedän, ettei mies ole niin kiinnostunut noista koirista että se haluisi olla saattamassa niitä viimeiselle matkalle. Hän ei vaan koe niitä niin tärkeäksi. Äitini taas on sellainen että ajattelee koko ajan että koiria niin paljon, hyvä vaan jos vähenevät jostain päästä ja kaikki kuoleman jälkeenkin niihin laitettu raha (esim. tuhkaus) on täyttä rahan hukkaa. Äitinihän sanoi lähtiessä että onhan mulla muovipussi mukana. Kysyin että mitä teen sillä? Äiti sanoi että tuot Ernon sillä kotiin. Vastasin että aijon tuhkata sen, suuttui ja lähti kotiin. Lähdin tosiaan sitten yksin lääkäriin.

Kysyin äsken mieheltä että senkö takia et halunnut eilen lähteä saattamaan Ernoa, että pelkäät alkavasi itkemään. Vastasi että ei todellakaan, hänelle koirat ei vaan merkitse sillä tavalla kuin sinulle. On sanonut monta kertaa että tottakai tapahtuma on surullinen eikä eikä tietenkään olisi toivonut sitä mutta surra hän ei vain osaa koska se "vain koira".

Tämän takia meillä välillä onkin vaikeaa kun meillä niin erilaiset näkemykset koiran hoidosta ja huolenpidosta. Mulla huolenpito on kuulemma mennyt yli jo aika päiviä sitten.

Äsken kun tuli taas itku, menin miehen luokse ja halasin sitä. Onneksi kuitenkin antaa tuolla tavalla lohtua että ottaa syliin ja kainaloon kun oikein paha olla. Sanoin että mulla niin ikävä Ernoa ja vastasi että kyllä hän sen uskoo, että on ikävä.

Mä en itke helposti, en edes eläinten kohtaloissa vaikka pahaa tekeekin, ei se sitä tarkoita. Enkä yleensä edes kommentoi mihinkään suru-ketjuihin, koen että kirjoittajilla on jo tarpeeksi mietittävää ilman mun kommentteja. Monnan tarinan kun luin Ernosta niin itku pääsi. En vaan voinut sille mitään. Kovasti voimia ja jaksamisia koko perheelle, etenkin Monnalle. Varmasti yksi maailman kamalimmista tilanteista kun joutuu itse katsomaan vierestä miten oma rakas lemmikki kärsii.

En osaa sanoa mitään järkevää, eikä mikään mitä sanotaan voi viedä sitä ikävää ja tuskaa pois, minkä rakkaan lemmikin menetys on aiheuttanut, ainoastaan aika muuttaa surua ja ikävää. Mutta Monna, mä olen todella pahoillani, paljon voimia sulle ja koko teidän laumalle.

Monnalle oiken paljon voimia. En osaa kuvitellakaan, miten kamala olo sulla voi nyt olla.


Tämä tapaus sai mut miettimään omaakin koiran pitoa. Tähän asti olen antanut Sakun leikkiä kaikkien narttujen kanssa (ja tuttujen urostenkin) ihna sekaisin ja monen koiran laumassa. Nyt aion kiinnittää tähäna asiaan huomiota.

^ Minäkin olen pohtinut asiaa Mökön kannalta. Koirapuisto, jossa käymme on iso ja siellä ovat kaikki koirat yhdessä koosta riippumatta. Mökö hakeutuu mieluiten leikkimään isojen koirien kanssa ja olen sen sallinut, koska pienellä on hauskaa ja isot ovat olleet kaikki ystävällisiä. Tänään olin jatkuvasti tarkkana ja seurasin silmä kovana Mökön menoa ja mietin, että miten ihmeessä voisin noin suuressa puistossa puuttua tilanteeseen jos jotain sattuisi.. Onneksi puistossa tuntuu käyvän pitkälti fiksuja omistajia ja koiria.

En missään nimessä halua lopettaa puistossa käymistä, koska se on Mökön mielestä niin mahtavaa, mutta pahimpaan ruuhka-aikaan emme sinne kyllä mene (jolloin puistossa helposti lähemmäs 20 koiraa). Ja luultavasti en uskaltaisi antaa Mökön leikkiä vinttarin kanssakaan..