Koirat.com

Kandi, jonka päätin uudelleenkirjoittaa, vaikka tavallaan ei tarttisi tehdä koko hommaa, mutta jos joskus haluan teologiasta kandiksi niin olisi kätevä tehdä nyt tästä seminaarista. Menee niin hermo ja motivaatio niin hukassa.

Ja pudotin kananmunan lattialle (koira onneksi söi) ja kaadoin kahvinpurut pöydälle. Ei oikein nyt suju taaskaan.

Ketuttaa kun pitäisi saada iso kallis Ikean tv-taso/kirjahylly kokonaisuus myytyä, että saa tilaa, kun ei ole enää tarvetta noin isolle. Olen itse pulittanut muutama vuosi sitten siitä 900€ ja nyt siitä ei ole kukaan kiinnostunut! Vaikka hintaa olen laskenut neljäsataa.

Pettynyt ihmisiin.

Tää mun väsymys! Tää on ihan luokatonta miten paljon voisin nukkua. Oiskohan mulla joku raudan puute tms. Pitäsköhän vaivautua käymään työlekurilla.

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pyörän kanssa liikenteessä ja meinasin jäädä auton alle. Nyt on kädet veressä, polvi auki ja särky ihan järjetön. Menin ihan shokkiin ja kotona sitten pääsikin stressi-itku ja pillitin tunnin ihan hysteerisenä.

Onneksi autokuski oli fiksu ja tuli auttamaan pyörän kanssa ja sain pummattua siltä kyydin kotiin. Olisin varmaan pyörtynyt ja saanut paniikkikohtauksen jos olisin jäänyt sinne kadulle yksikseni. Pyöräkin oli ilmestynyt talon eteen, kun avo tuli töistä kotiin puoli tuntia myöhemmin.

Mitenköhän sitä pääsee huomenna töihin, kun työmatka on melkein neljä kilometriä? Linja-autollakin mennessä kävelyä tulee kilometrin verran. En tiedä voinko mennä työterveyteen itkemään saikkua, kun oon kuitenkin puhtaasti istumatyössä, eikä polveen kohdistu juurikaan rasitusta, paitsi tietenkin se, että se joutuu olemaan koko päivän koukussa. Tarviiko muuten työnantajalle ilmoittaa, jos kotimatkalla tapahtuu joku tapaturma, joka ei kuitenkaan vaadi lääkärissä käyntiä?

Niin ja se mikä tässä kaikessa on kauheinta - mun ainoat käyttökelposet farkut on nyt sitten rikki polvesta ja toinen puntti veressä! Mennään sitten koirankusetukseen tarkoitetuissa tuulipuvun housuissa siihen asti, että saan kaupasta uudet farkut. No, sulaudunpa hyvin suomalaismassaan.

lallimus ja mmaija, harmi että teillä takkuaa siellä asiointi. :( Kannattaa kuitenkin muistaa että ihmisiä nekin siellä on eikä ne tahallaan kenenkään elämää hankaloita tai vitkuttele maksujen kanssa ihan piruuttaan. Käsittelyajat pitenee, kun hakemusten mukana ei ole kaikkia tarvittavia liitteitä ja niitä joutuu odottamaan eikä mitään voida tehdä ennen ku saa sen liitteen. Ei varmaan kauheasti lohduta, mutta kannattaa aina kysyä jos pyydetään jotakin lisäselvitystä tai jos jotain päätöstä ei ymmärrä, että mitä sillä tarkotetaan ja onko niillä jäänyt jokin jo toimitettu liite huomaamatta. Sillä tavalla saa ehkä itekin parhaimman kuvan siitä että millä mitäkin tarkotetaan ja miks mitäkin pyydetään. Tsemppiä! :)

Tigru, mitä on tapahtunut?

Riisis, hui kauheeta! Onneksi ei sattunut tuon pahemmin! Miten siinä tilanteessa noin pääsi käymään? Hyi, just ton takia mä en uskalla fillaroida kaupungissa.. En tiedä kuuluuko työnantajalle ilmoittaa, kai se vähän riippuu? Mutta kyllä uskoisin että istumatyöläisellekin saikkua heltiää, jos polvea tarvii pitää suorassa, niin eihän siitä työnteosta oikein mitään tule, tai ainakin saa kikkailla aika paljon.


*muoks kirjoitusvirhe

^^Hui, kamala. Älä niitä housuja surkuttele, pääasia on että ei pahemmin käynyt tuossa rytäkässä.

Asuntoasia päivitys: Meidän vikaa kaikki, ollaan ymmärretty väärin ja kaikessa on toimittu kuten pitää. Jep jep.

Riisis kirjoitti:

Tarviiko muuten työnantajalle ilmoittaa, jos kotimatkalla tapahtuu joku tapaturma, joka ei kuitenkaan vaadi lääkärissä käyntiä?

Onneksi ei pahemmin käyny Voithan sä varmuuden vuoksi ilmoittaa. Jos myöhemmin tulee jotain oireita tai jotain, jotka vaikuttaa työkykyyn, niin on se tieto jo valmiina. Työmatkat kuitenki kuuluu vakuutuksen piiriin eli luulisin työnantajan olevan kiinnostunut.

Hui, onneksi Riisis ei kokenu pahempaa onnettomuutta! Yhtään en aliarvioi tuota, mutta että ois oikeesti käyny tosi pahasti. Ja kuten Santtu jo sanoki, niin kannattanee ilmottaa tuosta työpaikalle, juurikin Santun sanomista syistä.

Neruda, aiotteko jatkaa enää juttua vai jääkö se nyt sitten tuohon? Aika mielenkiintonen ratkasu oli, yllätyin kyllä vähän.

^En tiedä. Mies ärsyttää mua ihan sairaasti. Se haluaa vain laittaa jonkin lällyn vastineen siitä miten me ollaan ymmärretty väärin, mutta mä en ole samaa mieltä koska se ei ole totuus. Saa nähdä nielenkö ylpeyteni vai en, saattais olla parasta tän parisuhteen kannalta koska oon aika lähellä räjähdyspistettä noin muutenkin enkä tiedä jaksanko alkaa tapella. Mulla on pari paikkaa minne soitan huomenna ja kysleen vähän totuuksia ja katotaan mille tuulelle tuun niistä puheluista että mitä suostun vastineeksi enää laittamaan. Mutta lyhyesti, mua ketuttaa (ei tää talojuttu edes vaan ihan yleismaailmallisesti just nyt ihan kaikki).

^Kuulostaa tosi kummalliselle. Miten te oisitte muka voinut ymmärtää väärin?


ON:
- Mulle tuli taas ihan kamala ikävä Chamboa
- Mulla on paha mieli Sakun puolesta, kun sitä kutittaa koko ajan joka paikasta ja se raapii itsensä verille
- Mä alan olla ihan loppu ja väsynyt parisuhteeseen. En enää tiedä, mitä haluan ja tuntuu, ettei mulla ole voimia selvittää asioita edes omassa päässä.

^ Voimia!

Itseäni ärsyttää, kun mulla olisi jotain puhuttavaa avon kanssa, mutta en vaan osaa ottaa asioita esille. Kertoisin miksi olen ollut viime aikoina tosi inhottava akka, mikä mua ahistaa ja ärsyttää. Mut mä en vaan jotenkin osaa. Tuntuu tosi hankalalta puhua, enkä oikein ole saanut omassakaan päässä mietittyä asioita. Mä olen aina ollut tällainen. Silloin osaan puhua hieman, kun multa kysytään. Plööh, kai sitä saisi edes itse ajatuksiaan hieman paremmin selville, jos juttelisi jonkun ulkopuolisen kanssa, mutta sekin tuntuu tyhmältä ja nololta.

^Kirjoita niitä ajatuksia? Mä oon kanssa tosi huono kertomaan omista tunteista ja ajatuksista sun muista, ja oon kokenu kirjoittamisen tosi "terapeuttiseksi". Joko kirjoitan pöytälaatikkoon tai sitten oikeasti annan sen kirjelmän kohteelle.

Rosalielle voimia! Kuulostaa inhottavalta, iso ikävä ja rakkaan sairastaminen ja lisäksi vielä pohdinta parisuhteen tilasta. Pitäiskö sun ottaa joku lyhyt irtiotto, pieni loma jossain ilman miestä ja koiraa? Ihan vain pari päivää irti kaikesta tavallisesta ja keskittyminen vain omaan itseen?

Ja niin, en mä tajua miten me ollaan käsitetty asioita väärin, vaan vika on siinä, että meille ei ole selvitetty asioita kuten kuuluu.

Rosalie1, paljon voimia

Täällä on myös ikävöity Aapoa ja odotellaan kokoajan millon tulee lappu, että uurna noudettavissa.
Tara raapii ihteesä myös verille ja tosiaan, ei ole helppoa elää allergisen koiran kanssa! Varsinkin kun tuntuu, että kaikkea on kokeillu, mutta silti haluaa kokeilla vielä jotain..

Kiitos kaikille ja tsemppiä muillekin hankalien ja ikävien asioiden käsittelyyn.

Neruda, en mä oikein pysty olemaan koirista erossa.. Mä en vaan pysty antamaan niitä hoitoon. Pelkään, että niille sattuu jotain, jos mä en ole "vahtimassa". Pieni irtiotto miehestä voisi ehkä tehdä hyvää, jos saisi aikaa omille ajatuksille.

^^^ Niin kai se pitäisi. Ei varmastikaan ainakaan huonoa tekisi. Päiväkirjaa oon kirjoitellut oikeastaan aina, mutta viimeaikoina se vaan on jäänyt. En tiedä miksi? Kai, kun ei suoranaisesti ole mitään selkeää purkauduttavaa. Lisäksi avolle on siinä mielessä hankala puhua mistään mieltä painavasta asiasta, kun tuntuu, ettei se ikinä puhu mulle mistään sellaisista asioista. Kai sen mieltä ei sitten paina mikään, tai se ei ole sellainen tyyppi, jota helpottaa asioiden pohtiminen ääneen.

vems
Kirjoita runoja tai piirrä/maalaa/muuta tihrusta. Itse piirtelen ja maalailen, että kirjoittelen silloin kun tuntuu, että on vähän liikaa asioita taas yhden ihmisen harteilla. Se on ainakin minua helpottanut ja auttanut - eikä tarvitse edes osata piirtää, riittää kun suttaa jotakin, joka tekee mielelle hyvää, vaikka mustan sutun keskelle paperia.

Kiitos kaikille tsempistä. Kyllä tää tästä ja tosiaan iloinen saan olla, että ehdittiin kumpikin jarruttaa ajoissa, vaikka nyt sitten piti itse ottaa vähän osumaa.

Ärsyttää miten oma keho reagoi niin vahvasti kipuun. Kävin äsken huuhtelemassa polven ja meinasin pyörtyä, kun tuntui niin ikävältä. Onneksi avo on hoivaamassa, ettei tarvitse yksin lennellä pitkin seiniä, kun huippaa.

Menee järki tuohon elukkaan remmilenkillä kun kontaktia ei sais varmaan sataman sumutorvellakaan. Ja ilman kontaktia on tälle luupäälle ihan turha sanoa yhtikäs mittään. Ei voi olla lumien sulaminen niiiiiiiiiiiiin ihmeellistä, että päivästä toiseen pitää kaikkea kummastella ja jokaisen lentävän linnun perään syöksähdellä kun niistähän lähtee nyt meteliä kun on kevät. Voi kääk. Neiti enosaaohittaaedesjalankulkijoita lähetetään kohta Siperiaan! Hirmu rentouttavaa tuo lenkkeily kun kotona pitää suunnilleen purskahtaa itkuun ja hakata päätä seinään (omaa toki :D). Ja onnnnn se niin hankalaa kun on sisäsiistiksi opittu lumelle ja nyt sitten pitää ehtiä viimesetkin lumikasat mihin voi ne kikkareensa vääntää.

Onneksi tuo irtona toimii hyvin, ainakin sillon kun ollaan kaksistaan liikenteessä. Ehkäpä tämä tästä, kylläpä tuo joku päivä aikuiseksi kasvaa. Ihana ja rakas otushan tuo on kaikesta huolimatta, mutta niiiiiiin teiniä että. En taida ikinä tehdä lapsia kun koirankin kanssa tämä on tämmöstä.