Koirat.com

Onkohan tämä liian tulenarka aihe keskusteltavaksi, MUTTA.. Eiköhän aleta vääntämään ?

Mulla kiinnostaa, mikä on palstalaisten suhtautuminen nykykirkkoon. Kuulutko kirkkoon tai johonkin uskonlahkoon ? Viime syksynä vallinnut homokeskustelu johti siihen, että monet erosivat sillä sekunnilla kirkosta. Nyt on uusi "Älä alistu" -kampanja, jossa painotetaan sitä, ettei nuori saa alistua homoseksuaaliselle suuntautumiselleen, ja on nostanut taas esiin näitä samoja keskusteluja.

Mä kuulun itse kirkkoon (ev. lut), mutta musta tuntuu hirveältä, minkälaisen tapastatuksen se on saanut. En ole ikänäni kokenut olevani millään tavalla uskovainen, käynyt kirkossa tai löytänyt mitään erityistä sanomaa. Sen sijaan en ole uskaltanut erotakaan, koska se tradition painostus on niin suuri: "kun kaikki muutkin kuuluvat/kun kaikki muutkin ovat kuuluneet". Mietin usein, halvennanko tätä kirkkoa kuulumalla siihen, kun en kuitenkaan tunnusta sitä arkielämässäni millään tavalla. Vrt. helluntailaisiin kavereihini, joille uskonto on oikeasti tärkeä asia ja osa elämää. Toisaalta mulla häiritsee se, että nykyisin vain napin painalluksella voi erota kirkosta. Jollain tavalla, vaikka uskonto on menettänyt asemansa tieteen kehittymisen myötä, koen, että se on toisille ihmisille tärkeä ja oikeasti hengellinen asia. Itse opiskelen nykyisin kirjallisuutta, ja meillä esimerkiksi käsiteltiin sitä, kuinka raamattu on vain yksi kirja muiden joukossa. Samaan aikaan kirjoitettiin monta vastaavaa teosta melkein identtisillä tarinoilla, ja on ihan vain sattumaa, että juuri raamattu valikoitui pääteokseksi. Ja silti raamattukin on vain kirja - se on länsimaalaisen kirjallisuuden merkittävin teos, jos sitä pyhyyttä ei kaikille löydykään. Sen opettavat moraalit ovat läsnä kulttuurissamme, vaikka uskontoa ei tunnustaisikaan. Toisaalta, mä olen hyvin nuori. Joskus mietin, tulevatko hengelliset asiat vastaan vasta vanhemmalla iällä, vai eivätkö koskaan. Pystyykö kirkko uudistumaan, vai onko se jämähtänyt vain tiettyyn aikakauteen ? Täällä (Englannissa) hyvin harva kuuluu kirkkoon, ja kun sanon itse kuuluvani, monet pitävät minua heti huuhaauskovaisena, ja alkavat vetää läppää älykkäästä suunnittelusta jne. mikä tuntuu kummalliselta.

Erosin kirkosta 15-vuotiaana, heti riparin jälkeen. Kun ei usko, niin ei usko ja silloin musta on vähän hmm... tekopyhää kuulua kirkkoon.
Muut saavat uskoa ja kuulua kirkkoon jos haluavat, ei se minua häiritse.

Minäkin kuulun ev.luttiin, ja olen edelleen siis kirkossa. Tosin, en usko tuonpuoliseen vaikka nätti ajatushan se taivas olisikin. Minun mummo käy kirkossa ja rukoilee iltaisin, ja onhan hän kohta 80v.
Muistan kun lapsuuden kaverin luona olin, siellä käytiin aina kirkossa ja luettiin ruokarukous, iltarukous, aamurukous jne, joka pikkutyttönä huvitti kun meidän perheeseen tuo uskontojuttu ei ole koskaan ollut voimakas. Kaikki kuuluu, sillä halutaan kirkkohäitä, ristiäisiä, rippijuhlia viettää.. ja tosissaan, olen itsekkin miettinyt tätä, onko oikein kun kuulun kirkkoon sen takia että pääsen kirkossa naimisiin ja nuo muut juhlat voin pitää?
Miehen äiti ei kuulu enää kirkkoon (eikä hänen miehesä), joten heidän kaksi uusinta lasta ei ole edes ristitty, joka minun mielestä on omituista, minä haluan tulevan lapseni kastaa ja automaattisesti tulee mieleen, että kaikille pidetään ristiäiset.. Mutta muuten en usko koko touhuun..

En ole kuulunut kirkkoon muutamaan vuoteen. Minulle ei ollut mikään radikaali elämänmuutos erota kirkosta. Sain tietenkin kirjeen seurakunnalta, mutta muuten tuo päätös ei ole elämässäni (vielä) näkynyt. Uskoin kyllä lapsena ihan täysillä kristinuskon Jumalaan ja Jeesukseen etc. mutta oikeastaan yläasteella en enää. Muistan, että riparillakin oli kauhean ristiriitaiset fiiilikset.

Nykyään tuntuu joskus olo melkeinpä aivopestyltä, koska koulussakin opetettiin Raamatun tapahtumia tosiasioina siinä missä matematiikkaa. Minulla herää aina näistä keskusteluista kysymys: Kuka määrittelee, että se on juuri kristinusko, mikä on se "tosi"? Mistä me voimme tietää, vaikka jotkut muinaiset kreikkalaiset jumalat olisivatkin niitä "oikeita"?

Minua ärsyttää kiihkouskovaisuus ja nämä 1500-luvulta peräisin olevat ajatukset homoista yms. ja se, että niitä perustellaan uskonnolla.

En oikeastaan ole ateisti, en kiellä, etteikö jonkinlainen jumala saattaisi olla olemassa, mutta jumaluus voi ihan yhtä hyvin olla sellaista kuin wiccat ajattelevat tai sitten sellaista kuin kristinuskossa. Toisaalta voihan niitä hobittejakin olla olemassa, ei kukaan ole vielä todistanut, etteikö olisi. ()

Edit. Minustakin on toisaalta hieman "tekopyhää" kuulua kirkkoon, jos ei usko. Enhän minä käy moskeijassakaan (paitsi kulttuurimatkana olisi mielenkiintoinen), koska en ole muslimi. Ei siinä ole minusta mitään järkeä. Ei ole järkeä kuulua johonkin vain sen takia, että entä jos sittenkin on Jumala ja taivas jne. Silloin pitäisi alkaa varmuuden vuoksi palvomaan niitä Egyptin muinaisjumaliakin. Tai näin minä koen asian.

Erosin kirkosta heti kun se tuli itselleni mahdolliseksi 12 vuotta sitten.

Painelin ystäväni kanssa kirkon toimistolle ja kirjoitin paperit alle. Minua auttanut henkilö oli asiallinen ja mukava, mutta taustalla häärinyt toinen apulainen katsoi minua koko sen ajan hieman hyllyn takaa piilosta, ja hyvä ettei ristinmerkkiä vetänyt rintaansa... suhtautuminen oli siis kuin olisin jokin saatananpalvoja :D

En tuntenut, että minun kuuluu kuulua mihinkään kirkkoon tai osana mitään tiettyä uskontoa. En halveksu tai väheksy muiden uskontoa ja uskomisia. Joskus kyllä olen kateellinen, kun uskovaisilla on mahdollisuus turvautua johonkin niin lujasti. Olen liian realisti (ja pessimisti :)

Lähinnä halusin toiminnallani pitää kaikki ikkunat ja ovet auki ja tällätavoin mieltää itselleni olevani suvaitsevainen ja avarakatseinen :D. En osaa selittää tuon tarkemmin. Olen kiinnostunut muista uskonnoista, tavoista ja kulttuureista (jotka ovat melko paljon siis käsikädessä).

Olin melko hyvä aina uskonnontunneilla. Vanhemmat vitsailivatkini, että minusta tulee isona vähintäänkin PAPPI, sillä tuo nyt oli yksi niistä harvoista aineista, joista mulle tuli aina 9-10 todistukseen :).

Kai minua ahistaa paljon myös se miten paljon pahaa uskonnon nimissä tehdään. Nehän on juuri siksi luotu, että ihmisillä olisi hyvä olla ja uskoa luottavaisesti huomiseen, välittää toisistaan ja ympärillä olevasta maailmasta...

Voisin loppuun laittaa lempisanonnan Gandhilta:
“I like your Christ. I do not like your Christians. They are so unlike your Christ."

Olen eronnut kirkosta ja ateisti. Käynyt joo kyllä seurakunnan iltapäiväkerhossa, lukenut ruokarukoukset mumman ja pappan kanssa, käynyt riparin ja saanut uskonnon kursseista pelkkää kymppiä. Teoriatasolla homma on siis hoidossa, sen verta hyvin, etten usko jumalaan.

Itselläni on vähän hälläväliä-asenne kirkkoon ollut aina.
En usko mihinkään hymyilevään ukkoon pilvenreunalla, ja ajatus jostain paratiisista tuntuu melkoisen utopistiselta.
Aikaisemmin en ole juuri kirkkoon kuulumista ajatellut muutenkuin kirkkoveron puolesta, mutta nykyiset tempaukset juurikin näissä homokeskusteluissa ovat saaneet kannan sellaiseksi, että taidan lähipäivinä kirkosta erota..
Muutenkin kirkko on mielestäni maallistunut sen verran, että sillä ei nykyaikana ole juuri enää mitään tekemistä itse uskonnon kanssa. Bisnestä siinä missä muutkin yritykset.

Manna kirjoitti:

Uskoin kyllä lapsena ihan täysillä kristinuskon Jumalaan ja Jeesukseen etc. mutta oikeastaan yläasteella en enää. Muistan, että riparillakin oli kauhean ristiriitaiset fiiilikset.

Nykyään tuntuu joskus olo melkeinpä aivopestyltä, koska koulussakin opetettiin Raamatun tapahtumia tosiasioina siinä missä matematiikkaa.

Mä muistan myös kuinka lapsena ei ihan ymmärtänyt mikä on oikeesti totta ja konkreettista ja mikä on uskon asia. Ei pieni lapsi osaa sellasia asioita itse ymmärtää ja on vähän kieroa opettaa että "kyllä IHAN AIKUISTEN OIKEASTI on tapahtunut tätä ja tätä ja on olemassa tällaista ja tällaista". Lapsillekin pitäisi aina muistaa painottaa sitä että "kristityt/muslimit/juutalaiset/tms uskovat että...".
Hyvä esimerkki omasta elämästä: Olin varmaan yläasteella (!!!) kun kyselin kavereilta että missä kohtaa se sielu on? Kaverit katto silmät pyöreenä ja piti mua ihan tyhmänä. Ja mä vaan intin ja osoittelin että "jos tossa on niinku sydän ja täällä keuhkot niin missä täällä se sielu on". Mä olin luullut jotenkin että se on niin konkreettinen oikea asia, että se on kyllä kaikilla, riippumatta siitä onko vaikka kristitty tai uskooko Jumalaan/Jumaliin.

Mun mielestä kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan.

Minä kuulun kirkkoon ja uskon Jumalaan, vaikken olekaan "uskovainen" niin kuin sana yleensä ymmärretään. En hyväksy fundamentalistien homokäsityksiä tai luomisoppia, ja kirkon ja valtion ero voisi olla hyvä asia molemmille osapuolille. Lisäksi raivostuttaa kaikenlainen kiihkoilu uskonnon puolesta/nimissä.

Mielenkiintoinen aihe, josta voisin keskustella tunteja! Itse kuulin tästä "Älä alistu!"- jutusta vasta tänään ja katsoin sen videon, jossa "Anni"(nimi muutettu, hmm..miksiköhän hän ei voinut esiintyä omalla naamallaan kerta asia oli kuitenkin hänelle niin oikea??) kertoi siitä, miten hän jätti biseksuaalisuuden taakseen ja omistaa nyt elämänsä Jumalalle. Minulle tuli tuosta videosta vaan mieleen, että tämä Anni kaipaa sitä ensirakkauttaan vieläkin.

Itse uskon kuitenkin Jumalaan, tai johonkin ylempään voimaan. Uskon, että kuoleman jälkeen on elämää. Tai no siis, uskon että kuoltuamme siirrymme toiseen todellisuuteen. Uskompa myös, että sinne on eläimillä myös pääsy. Minun mielestäni elämässä ei ole tärkeintä se seuraako raamatun oppeja mustavalkoisesti. Ei todellakaan! Mielestäni jokaiselle ihmisille on elämässään jo tarpeeksi työtä siinä, että ei vahingoita ketään toista ihmistä, on mieleltään avoin ja ottaa muut huomioon, tekee aina parhaansa ja tiivistettynä elää hyvän elämän. Mielestäni siihen ei kuulu se, että arvostelee toisia ihmisiä vaikka he eläisivät toisenlaista elämää, mitä itse eikä se, että yrittää kaupata toisille omia katsomuksiaan. Jokaisen tulisi keskittyä omaan elämään ja olla hyvä muille ihmisille.

Uskonnot ovat hyviä aatteita, niin pitkään kuin niihin vedoten ei puolustella ihmisten tekemiä pahuuksia.

Ainiin, muoks. sen verran, että olen eronnut kirkosta. Erosin taloudellisista syistä ja ihan vaan siksikin, että käyn kirkossa ehkä kerran vuodessa kauneimmissa joululauluissa. Uskoni on kuitenkin syventynyt kirkosta eroamisen jälkeenkin.

En kuulu, en usko. Erosin 2kymppisenä. Ajatus oli muhinu jo pitkään mut viiminen niitti oli veljen tyttöystävän kuolema. Ajattelin sillon, että jos tuolla yläkerrassa muka olis joku, joka meidän päivistä päättää niin.. joo. Muutenkin jäi noista hautajaisista sen verran paska fiilis, että itku tulee nykyäänkin joka kerta kun kirkkoon astuu.

Sinä samana päivänä kun sain itse päättää kuulunko kirkkoon vai en, erosin samantien. En ole koskaan mihinkään uskonut ja uskonasiat tuntuvat muutenkin hieman typeriltä mielestäni. En vaan käsitä että jotkut ihmiset jopa elää sellaisen asian mukaan mitä ei ole koskaan todistettu, mutta ei minua häiritse, että kaverini kuuluvat kirkkoon. Jokaisen oma asia niin kauan ennenkuin alkaa uskonnon tuputus.

Maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja, olen varma siitä.

Notte kirjoitti:

Mulla kiinnostaa, mikä on palstalaisten suhtautuminen nykykirkkoon. Kuulutko kirkkoon tai johonkin uskonlahkoon ?

En kuulu enää nykyään evakelisluterilaiseen kirkkoon ja mä määrittelen itseni agnostikoksi.

Mulla on mielipide uskonnosta/uskomisesta muuttunut vuosien varrella melko paljon. Nuoruudessa näin, et ns. kunnon kristitty uskoo ihan tosissaan Jumalan olemassaoloon, samoin kuin oikea hindu uskoo Brahmaniin. Nykyään mun mielestä uskonnon on tarkoitus vain palvella jollain tavalla ihmistä ja ihminen itse määrittelee sen, mikä tämä "palvelus" on. Ihminen joka uskoo "väärin" palvelee uskontoaan. Tällä tarkoita esimerkiksi ihmistä, jonka minuus on kadonnut täysin uskontoonsa eikä osaa muodostaa omaa mielipidettä, vaan kaikki on oman uskonnollisen johtajan/uskonnon määrittelemiä arvoja/näkemyksiä. Jos ihminen ei osaa vastata vaikka kysymykseen "Mitä mieltä olet ruoan varastamisesta nälkäiselle?" vaan alkaa siteeraamaan raamattua niin kyllä sillon melko metsään on jo menty. Raamatusn tms. siteeraaminen vastaamisen sijaan vaan kertoo oman uskonnon näkemyksen asiaan.

Uskonnon päätarkoitus on mun mielestä antaa ihmiselle, tarpeen vaatiessa, raamit tai punainen lanka elämään. Ihminen etsii uskonnosta elämäntarkoitusta tai apua, kun omat voimat tuntuu olevan kadoksissa tai ei saa selvää omista ajatuksistaan ja tarvitsee jotain mihin niitä peilata. Uskonto tulisi mun mielestä valita sen mukaan mikä omaan ajatusmaailmaan tai omiin arvoihin parhaiten sopii. Tämä on mm. yksi niistä syistä joiden vuoksi kirkosta erosin. Kristinusko ja sen opetukset vaan ei sovi yhteen omien näkymysten kanssa.

Uskonnon opetuksen koulussa pitäis mun mielestä olla huomattavasti monipuolisempaa jo ihan siitä syystä, et jokaisella lapsella ja nuorella olis näin mahdollisuus löytää omansa. Ainakin omassa lapsuudessa uskonnontunneilla käsiteltiin lähinnä kristinuskoa ja aina kristinuskon näkökulmasta. Yläasteella taidettiin käsitellä pintapuolisesti muita maailman uskontoja. Jos sama tyyli on edelleen voimassa niin se antaa lapsille/nuorille melko yksioikoisen kuvan maailmasta. Kristinusko kun ei ole se ainoa oikea uskonto..

Frosty:

En kuulu kirkkoon, mutta uskon Jumalaan. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että ei tuolla mitään voi olla, mutta nyt olen sitä mieltä, että siellä on pakko olla jotain, jotta tässä kaikessa olis jotain järkeä. Kirkkoa kohtaan mielipiteeni on aika karu, ja koska kirkko on aloittanut mm. noitavainot ja alistanut naiset sekä käännyttänyt pakanoita miekalla sekä kerännyt aneita, en pidä sitä minään hyvänä laitoksena, vaan aika tuomitsevana ja omaa etua ajavana. Pidän myös kirkkoon juurikin nämä rituaalit suorittaakseen kuuluvia ihmisiä tekopyhinä, mutta jossain keskustelussa joskus joku mainitsi, että ehkä nämä rituaalit (kaste, rippi, häät jne) ovat nykyään enemmänkin kansanperinnettä, traditio, joten ei mua enää häiritse se, jos joku niiden vuoksi kirkkoon kuuluu (vaikkakaan en itse voisi siihen liittyä vain siksi että saisin papin aamenen liitolleni, jossa se aamen ei kuitenkaan tarkoita mitään).

En myöskään tykkää evlut kirkosta ympäristönä, kävinkin tuossa joku vuosi takaperin yhtenä sunnuntaina istumassa siinä kivikovassa penkissä kuuntelemassa sitä miten syntiset joutuvat helvettiin. Ei, ei ja ei. Ihan kamalaa. Miten siellä kukaan voisi viihtyä? Miten kirkko kuvittelee selviytyvänsä kun vanhemmat, ehkä hartaammat (tai vain paremmin törkynsä piilottavat) poistuvat tästä maailmasta? Harvassa on nuoret, jotka haluavat kuulua instituutioon joka imee elämästä ilon. Kävisin varmaan ihan ilokseni kirkossa, mikäli niissä olisi iloisia gospelkuoroja ja ihmiset hymyilisivät ja ylistäisivät Jumalaa. Ihan jo se tunnelma olisi käymisen arvoinen, mutta ei tällainen hapan, tuomiota julistava möhkäle kyllä ainakaan mua kutsu. Lisäksi mä haistatan pitkät sille, että lapselle ostetaan taivaaseen pääsy kasteella. Mitä se lapsi muka siinä saa anteeksi? Eihän se ole vielä edes ehtinyt tehdä mitään. Sinisilmäinen tapa ajatella, että kun on kastettu niin kaikki on hyvin ja voi tehdä mitä tahansa.

Uskonnot itsessään eivät ole pahoja, mutta ihmiset tekevät niistä sellaisia kun ne valjastetaan ajamaan omaa etua. Surullista.

^minäkin olisin halunnut osallistua niille "elämänkatsomustiedon" tunneille, vai mitä lie ne oli, joille muutamat harvat menivät uskonnon sijasta. Tuntuu että heille olisi saatettu enemmän kertoa muista uskonnoista? Tietääkö joku?

^ mä olen käynyt et:ssä :) Siellä puhuttiin aika paljon kaikenlaista, uskonnoista, filosofiasta, maailman historiasta. Kai se on vaan sellasta yleistä herättelyä ajattelemaan elämää ja maailmaa, ympäristöä, arvoja, tulevaisuutta, haaveita, perinteitä, tapoja, kulttuureita yms yms. Eli katsellaan elämää vähän joka kantilta.

Olen eronnut kirkosta. Meillä nyt ei ikinä olla oltu kauhean uskovaisia rippi-, kaste- ja hääjuhlissä käyty, riparilla pakolliset kirkossa käynnit sekä ussantunnit muuten ei mitää uskonnollista.

Yks mun luokkakaveri oli ortodoksi ja sillä oli tunnit muun koulun päätteeks ala-asteella ni mä menin sen mukaa sinne aika useenakin kertana ja tykkäsin olla siellä.

Musta ois hienoa jos nää normi ussantunnit muutettas enemmän "et" tyyliseks varsinkin kun nykyään suomessakin on monen eri uskonnon tunnustajia. Se ois tasa-arvosempaa ja samalla jokainen voi oppia niistä muista uskoista ja sitä kautta ymmärtämään erillaisuutta. Varsinkin kun monessa maassa se uskonto vaikuttaa paljon ihmisen käyttäytymiseen.

ellikeksi kirjoitti:

^minäkin olisin halunnut osallistua niille "elämänkatsomustiedon" tunneille, vai mitä lie ne oli, joille muutamat harvat menivät uskonnon sijasta. Tuntuu että heille olisi saatettu enemmän kertoa muista uskonnoista? Tietääkö joku?

Mä erosin kirkosta lukioon mennessäni, jotta sain osallistua elämänkatsomustiedon kurssille. Uskonnon tunneilla kävin myös, koska mun mielestä uskonto aina ollut kovin mielenkiintoista opiskeluaineena.

Kirkosta olisin tosin eronnut muutenkin. Rippikoulua en käynyt, promehteusleirillä mahdollisesti, jos olisin sellaisen olemassaolosta silloin tiennyt. Ratsastusleirit hoitivat saman asian, melkein ainakin Mä en muista, että olisin koskaan oikein uskonut jumaljuttuihin. Kirkossakin kiinnosti enemmän riehuminen, minkä takia olen jopa jälki-istunnossa istunut ala-asteikäisenä. Vanhemmista isä ei kuulu kirkkoon ja äiti taitaa kuulua vain sen takia, että on muutaman lapsen kummiksi valittu. Veli ei kuulu kirkkoon ja taitaa olla ateisti. Mä puolestani miellän itseni enemmän agnostikoksi edelleen. Kai se mahdollista on, että tuolla jotain on, mutta mä haluan todisteita ennen uskomista - ja silloinhan ei ole kyse enää uskomisesta.

Mä karsastan uskontoja jossain määrin, ihan yksinkertaisesti historian takia. Nykypäivä ei auta asiaa ollenkaan. Tehtäisiin asioita sitten rehellisesti omissa nimissä eikä jumalan. Uskominen johonkin ei sinänsä häiritsee, mutta en mä kyllä ihan taida kyetä ymmärtämään sitäkään, että joku uskoo johonkin, jonka olemassaoloa ei voi todistaa. En siis kykene ymmärtämään, miten voi vain uskoa. Aikoinaan yksi kaverini kauhisteli, kuinka hänen kaverinsa on hurahtanut täysin - ja uskoo tosissaan vampyyreihin. Noh, munhan oli pakko tokaista kaverilleni, että mun mielestä on ihan yhtä hassua uskoa jumalaan kuten hän tekee. Tuohtunuthan tuo oli. Itse asiassa mun mielestä on todennäköisempää, että vampyyrejä on olemassa

Mun mielestä paljon hienompia "uskontoja" ovat muun muassa buddhalaisuus ja kiinalaisuus. Kiinalaisessa viisaudessa tiivistyvät mun mielestä ne monet jutut, joita on ripoteltu muihin uskontoihin.

Olen kristitty, perusluterilainen, kuulun kirkkoon ja uskon Jumalaan. Uskonto on minulle tärkeä asia, mutta en koe olevani jotenkin erityisen uskovainen tai hihhuli, minä vaan uskon Jumalaan. Voin nähdä itseni kirkolla töissä tulevaisuudessa. Vierastan kuitenkin kristillisinä mainostettuja palveluja (siis ei seurakunnan), koska niistä tulee monesti sellanen olo kuin kristillisyys ois jotenkin verrattavissa Raamatun lukemisen määrään ja että ihmisestä unohdetaan sitten kaikki muu paitsi se uskonnollisuus.

Minua suututtaa tuollaiset Älä Alistu -kampanjat, minusta niissä ei oo mitään totta eikä hyvää. Harmittaa myös että tällaset yksittäisiä herätysliikkeitä edustavien järjestöjen tempaukset leimaa koko kirkkoa.

Ärsyttää myös se että uskonasioissa kehdataan käydä julistamaan miten oikeassa itse ollaan ja miten väärässä muut ovat. Kaikilla uskonnoilla ja uskonnottomuuksilla on kuitenkin yhtälailla mahdollisuus olla väärässä ja oikeassa.

^^haha :D Vampyyreihin... mutta oikeastaan pelottavampaa on se, kun ihminen alkaa uskomaan ITSE olevansa se vampyyri jne. On tullut telkusta muutamia dokkareitakin aiheesta... hrrrrr.

Tuosta buddhalaisuudesta ja kiinalaisista uskonnoista, itsekin uskon enemmän karmaan ja luonnon kunnioitukseen. Uskon siis, että syy luonnonmullistuksiin, johtuu juuri kaikesta vääryydestä miten ihmiset ovat toimillaan kuluttaneet luonnon tasapainoa ja luonto yrittää kakoa henkeä, repeilee liitoksistaan, tekee kuolemaa. Ah, ruvettasko synkistelemään lisää?