Koirat.com

ellikeksi kirjoitti:

Tuosta buddhalaisuudesta ja kiinalaisista uskonnoista, itsekin uskon enemmän karmaan ja luonnon kunnioitukseen. Uskon siis, että syy luonnonmullistuksiin, johtuu juuri kaikesta vääryydestä miten ihmiset ovat toimillaan kuluttaneet luonnon tasapainoa ja luonto yrittää kakoa henkeä, repeilee liitoksistaan, tekee kuolemaa. Ah, ruvettasko synkistelemään lisää?

Pakko tarkentaa, etten mä varsinaisesti tarkoittanut kiinalaisia uskontoja, vaan ihan yksinkertaisesti sitä kiinalaista vanhaa viisautta ja niitä mahtavia puutarhasananlaskuja, joita on aikojen saatossa kehittynyt.

Mä en myöskään usko karmaan tai mihinkään sellaiseen. Jos puhutaan esimerkiksi juuri luonnonmullistuksista, niin se on mun mielestä vain yksinkertaisesti normaalia luonnon toimintaa. Huonoa tuuria, että se vaikuttaa ihmisiin. Tuurista ja sattumista puhun, mutta mun mielestä olisi ihan hassua väittää uskovansa sattumaan.

Perhosvaikutukseen mä voisin väittää uskovani, jos johonkin pitäisi uskoa. Toisaalta, mun mielestä se ei edes ole uskonasia. On fakta, että on tapahtumia ja seuraamuksia sekä niiden aiheuttamat syklit ja ketjut.

Minäkin olen kiinnostunut itämaisista uskonnoista. Mullahan itselläni oli aina koulussa uskonto kymppi, mutta itse niputtaisin sen samaan syssyyn, kun mulla oli äidinkielikin kymppi. Uskontohan on vähän kuin historiaa, mutta liittyy lähemmin mielestäni kirjallisuuteen, on mielenkiintoisempaa, se on tarinoita, joissa on mukavasti filosofisia sävyjä. Musta olis edelleen mahtavaa opiskella maailmanuskontoja, koska kun yhtäkkiä pystyy ajattelemaan jostain muustakin perspektiivistä kuin omastaan, yleensä havaitsee jotain merkittävää.

Se, mikä mulla ärsyttää, on, että ihmisiä tuomitaan uskontonsa perusteella. Kun se mikälie missi-Anni suunnitteli uskonnonvaihtoa miehensä vuoksi, kaikki kukkahatut järkyttyivät, että muslimit, sellainen terroristilahko. Niinpä niin, tuomitse äläkä tunne. Vielä pahempaa on se, kun USA oikein lietsoo muuta maailmaa uskomaan, että muslimit ovat vain kauheita pahiksia, jotka haluavat pelkästään tuhota maailman. Yhtä lailla voisi sanoa, että kristityt yrittävät vain ylläpitää jo vuosisataista ylivaltaansa. Samalla tavalla kristityt kuvittelevat olevansa parempia kuin muslimit kuin muslimit olevansa parempia kuin kristityt. Miksei kaikille ole tilaa ? "Kun uuden sodan aloittaa joku uskonlahko, ketä siitä syyttää saa, se oli Herran tahto.."

Kirkkoon en ole kuulunut vuoden 2009, kun täytin 18, erosin heti. Olisin eronnut aiemminkin ellei olisi tarvinnut allekirjotuksia sun muita.
Erosin, koska en ole uskossa, enkä tarvitse kirkon palveluja yhtään niin mihinkään.
Riparilla ja normaaleilla uskonnontunneilla olen käynyt, mutta näitä asioita ei tullut mietittyä sen ikäsenä pahemmin.
Aa hirveä musitikatkos.. jatkan myöhemmin jos muistan pitikö vielä selostaa jotaki.

BaeLiana kirjoitti:


Pakko tarkentaa, etten mä varsinaisesti tarkoittanut kiinalaisia uskontoja, vaan ihan yksinkertaisesti sitä kiinalaista vanhaa viisautta ja niitä mahtavia puutarhasananlaskuja, joita on aikojen saatossa kehittynyt.

muoks. ja mä en osaa enää lukea enkä kirjottaa, katon leffaa samaan aikaan, niin järki ei juokse kunnolla. Siis, alotetaan alusta.
Niin, minä uskon karmantapaiseen ja hienoja juttuja juuri on itämaisissa uskonnoissa ja vanhoissa viisauksissa. Meniskö näin sujuvammin.

Ja itse uskon, että luonnonormaaliin kiertokulkuun ollaan jo ihmisten toiminnalla vaikutettu sen verran, ettei maapallo tällähetkellä näin köhisisi keuhkotaudissaan, jos ihmiset ei olis opettanut sitä alunperinkään "tupakoimaan".

muoks. enkä ole varma uskonko sattumaan, vaan juurikin syy ja seuraus.

Notte kirjoitti:

Minäkin olen kiinnostunut itämaisista uskonnoista. Mullahan itselläni oli aina koulussa uskonto kymppi, mutta itse niputtaisin sen samaan syssyyn, kun mulla oli äidinkielikin kymppi. Uskontohan on vähän kuin historiaa, mutta liittyy lähemmin mielestäni kirjallisuuteen, on mielenkiintoisempaa, se on tarinoita, joissa on mukavasti filosofisia sävyjä. Musta olis edelleen mahtavaa opiskella maailmanuskontoja, koska kun yhtäkkiä pystyy ajattelemaan jostain muustakin perspektiivistä kuin omastaan, yleensä havaitsee jotain merkittävää.

Täysin sama tilanne!

Muutenkin komppailen. Mä en oikeasti kykene ymmärtämään, miten islamia pidetään niin paljon pahempana uskontona kuin kristinuskoa. Islamiahan tosiaan pidetään länsimaissa isona pahana uskontona. Ei eroteta (arabi)kulttuuria uskonnosta, ei eroteta yksittäisiä muslimeja uskonnosta, ei eroteta uskovaisia uskonnosta. Ei sillä, ettäkö pitäisi islmia hyvin tavoiteltavana, mutta ei se kristinusko mun mielestä sen parempi ole. Patriarkaalinen sekin on. Yhtälailla fundamentalisteja senkin joukosta löytyy. Samalla tavalla kristitytkin ovat vedonneet uskontoonsa tappaessaan muita. Ei tarvi edes perustaa saarnojaan jonnekin monen sadan vuoden taakse. Onhan meillä näitä kristittyjen välisiä äälisotia ollut muun muassa Irlannissa ihan lähihistoriassa. Jos ei osata olla edes keskenämme, niin miten voitaisi opettaa muita olemaan fiksusti?

Muoks. Siinä taas yksi typerä ajatus: ihan kuin yksi uskonto muka tekisi sen kannattajajoukosta jotenkin yhtenäisen.

Uskon Jumalaan, mutta kirkosta voisin erota vaikka tällä sekunnilla. Minua esimerkiksi oksettaa se, miten kaikki pyörii seksin ympärillä kirkossakin - jos ei väännetä homoudesta niin vähintäänkin kauhistellaan sukupuolensa korjannutta pappia. Itse asiassa olen niin kurkkuani myöten täynnä kaikkea vääntöä ja louskutusta, etten itse tahdo ottaa enää mitään kantaa kristinuskon opillisiin kysymyksiin. Ällöttää, miten se tärkein sanoma hukkuu loputtoman riitelyn alle.

Toisaalta voin ihan hyvin myöntää senkin, että tämä on vain uskoa ja nimenomaan halua uskoa. Voin jopa myöntää, että toki on mahdollista että olen vain naiivi höpsö joka ei vaan omin voimin elämässä pärjää. Olen kuitenkin ajatellut niin, että jos viimeisen henkäykseni vedettyäni mitään taivasta ei ollutkaan, en ole kuitenkaan menettänyt mitään - päinvastoin. Elämä on osannut minuakin riepotella jo melko hurjasti vaikkei täällä nyt hurjan kauaa ole taivallettu, ja uskosta on ollut apua vastoinkäymisten yli tarpoessa.

Ja niin, joku voisi tähän todeta, että olen kehittänyt itselleni uskon vain suojellakseni itseäni vastoinkäymisissä. Tähän voisin vastata että fine by me! Ei minulla ole mitään tarvetta kasvaa elämässäni mahdollisimman rationaaliseksi, onnelliseksi sen sijaan kylläkin. Jos usko Jumalaan tai vaikkapa lentävään spagettihirviöön tässä auttaa, niin eläköön hyväuskoinen hölmöys!

^^Näimpä.

Tuli tässä vielä semmonen mieleen, ku muutama täälläkin sanoi uskovansa Jumalaan, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan paljon perusta raamatusta tai kirkon opeista. Musta tässä ajatuksessa on se hullu puoli, et eihän sitä toista ole ilman toista. Sama kun uskois, et muna voi tulla ilman kanaa.

muoks. Tiainen ehti väliin.

^mut eihän raamattu ole jumalan kirjoittama, vaan ihmisen/ihmisten.

muoks. siitä se sit lähteekin, kumpi oli ensin, kana vai muna?

^Niin kyllähän mä sen ymmärrän. Sekin on musta ihan "oikein", et uskoo Jumalaan eikä kuulu kirkkoon. Ku jos siellä pilvenhattaralla istuukin se sandaalein varustettu parrakasmies niin eiköhän se erota ne jyvät akanoista kuului ne kirkkoon tai on ne kastettu tai ei. Mut eihän kukaan ala uskomaan Jumalaan ilman jotain johdatusta aiheeseen ja mun nähdäkseni raamattu on tässä tapauksessa se johdatus.

muoks. Muna-kana -vertaus on mun mielestä just oikea

^niimpä :)

Mut ainahan, alusta asti ihmisellä on ollut tarve uskoa johonkin korkeampaan voimaan, joka auttaa heitä eteenpäin selviytymisessä. Eli ilman kirjoitettua sanaakin ihmisillä varmasti olisi jokin voima mihin he uskoisivat.

Mietin pari kertaa, että vastaanko vai enkö. Mutta vastaan nyt kumminkin, ja kirjotan lyhyesti, ettn loukkaa ketään.

Eli olen ateisti, eronnut kirkosta muistaakseni 18-vuotiaana. Lapsuuskoti oli sellainen perusperusluterilainen, ei mitään vöyhkäämistä tai rukoilua, joulukirkossa saatettiin joskus käydä. Rippikoulunkin kävin, ja siellä tajusin olevani ihan eri mieltä asioista. Silloin rupesi kiinnostamaan esim wicca-uskonto ja muut (uus)pakanalliset kuviot. Mihinkään ryhmiin tai lahkoihin en kuitenkaan liittynyt enkä tunnustanut mitään tiettyä uskontoa sellaisenaan, vaan pidin ajatukseni lähinnä omana tietonani. Luin kyllä valtavasti kirjallisuutta ja virittelin joskus jotain omia tuokioitani. Sellaista teini-ikäisen hihhulointia se kai enimmäkseen oli, vaikka muistan että aika huikeita fiiliksiä tuli joskus kyllä. Sitten sairastuin vakavasti, ja maailmankatsomus muuttui päivä päivältä synkemmäksi. Pahuus, pimeys ja kuolema veivät mukanaan huonolla tavalla. Näistä ajoista ja ajatuksista on selvitty kirkkaammille vesille jo vuosia sitten ja olen tänä päivänä hirmu onnellinen, etten silloin sotkeentunut mihinkään hämäriin porukoihin.

Nykyään tosiaan en usko minkäänlaiseen jumalaan tai kohtaloon, korkeampaan voimaan. Maailmankatsomukseni on omituinen sekamelska monenlaista filosofiaa ja ajattelua, sitä on vaikea näin jäsennellä. En suhtaudu positiivisesti juuri mihinkään valtauskonnoista, mutta silti minun puolestani jokainen saa tunnustaa juuri sitä uskoa mitä itse haluaa ja oikeaksi kokee, tai olla uskomatta. Minua ei häiritse kenenkään henkilökohtainen usko, ja ystävät ja tuttavat saa mun puolesta tunnustaa ja harjoittaa ihan sitä uskontoa mitä itse haluaa. Tärkeämpää on se, mitä uskonnon nimissä tehdään. Kaikenlainen tuputtaminen ja käännyttäminen kiukuttaa kyllä, inkvisitiosta jehovantodistajiin ja kaikki siltä väliltä. Jos olen häissä tai hautajaisissa kirkossa, en osallistu virsiin enkä rukouksiin, mutta muuten en tee ateismistani mitään numeroa.

Tällä hetkellä elämässä on tällainen ovela tilanne, että ollaan miehen kanssa kihloissa, mutta varsinainen naimisiinmeno on toistaiseksi jäissä. Kumpikaan ei kuulu kirkkoon, mies vieläpä on ihan täyspakana, ei siis ole edes kastettukaan. Hän kuitenkin haaveilee kirkkohäistä kai lähinnä ulkoisten puitteiden ja urkujen vuoksi. Minä taas en halua kirkossa vihkiytyä missään tapauksessa, mutta minusta silti voi järjestää kauniit, tunnelmalliset ja juhlavat häät ja hoitaa vihkimisen maistraatissa. Omasta perheestä on myös tullut uhittelua, että siviilihäät ei ole mitkään häät ollenkaan, eikä kukaan sinne tule, jos sellaiset järjestän, vaan alttarille pitää mennä papin eteen. Helpointahan mun olisi tässä joustaa, mutta kun olen jästipää niin olen ja periaatteestakin ärsyttää tuollainen asenne. Kirkkoon en halua koskaan liittyä, en häiden enkä minkään muunkaan vuoksi. Joten nähtävästi me sitten elellään näin avoliitossa tulevaisuudessakin. Jonkun mielestä idioottiratkaisu, mutta näin meillä.

No hoh, kirjoitampa lyhyesti joo. Let me laugh.

Mä väitän että kirkossa asiat ei pyöri seksin tai seksuaalisuuden ympärillä, mutta ne on ne asiat mistä media on kiinnostunut. Toki niihin liittyvistä asioista ollaan kirkon piirissä eri mieltä ja siten myös keskustellaan

Minusta on eri asia uskoa siihen Jumalaan johon kristityt uskoo ja uskoa kaikkiin nippelijuttuihin. Minä esimerkiksi uskon kolmiyhteiseen Jumalaan ja armoon ja Jeesusjuttuihin mutta esimerkkinä nerudan kanssa oon samoilla linjoilla tuosta kasteasiasta. Mihin Jumala sitä vettä siinä tarvis? Uskon sen rituaalin olevan enemmän ihmistä varten. Raamattuunkin uskon, mutta tietysti luen sitä vain yhdellä tavalla. Vaikka se on ihmisten kirjoittama niin uskotaan että Jumala on sen sisältöön ollut vaikuttamassa.

ellikeksi kirjoitti:

Mut ainahan, alusta asti ihmisellä on ollut tarve uskoa johonkin korkeampaan voimaan, joka auttaa heitä eteenpäin selviytymisessä. Eli ilman kirjoitettua sanaakin ihmisillä varmasti olisi jokin voima mihin he uskoisivat.

Kyllä, mutta jos uskoo korkeampaan voimaan ilman sen kummemmin asiaa määrittelemättä niin silloin pitäis puhua just siitä eli korkeammasta voimasta. Jumala, isolla J -kirjaimella, taas mun on nähdäkseni kristinuskon määrittelemä ja tulis käyttää vaan puhuttaessa Hänestä.

Tuohon ellikeksin kommenttiin myös viitaten, mä kyllä haluaisin uskoa johonkin. Olen sen tyypin ihminen, että vaikka mulla ei välttämättä ole suoranainen tarve selitellä asioita, haluaisin jonkun syvällisemmän osan elämääni. Mutta toistaiseksi en ole löytänyt mieluista uskontoa, tai paremmin ilmaistuna, mitään sellaista, mikä toisi mulle jotain erityislaatuisia tai jopa hengellisiä tuntemuksia. Ehkä tämä vaikuttaa siihen, etten ole vieläkään eronnut kirkosta. En haluaisi olla kokonaan uskonnoton, vaikka ev. lut. kirkko ei mulle mitään tarjoakaan. Ja toisaalta, kaikki kalenterit sun muut pyörivät kristinuskon mukaan. Saako ateisti viettää joulua tai pääsiäistä ?

Itseasiassa tää koko aihe alkoi nyt sen verran kiinnostamaan, et pitääpä kaivella kirjastosta ja netistä lisäosviittaa :) Itseasiassa olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea kaikkien valtauskontojen "The Kirjat".

muoks. ^mä olen aina hyvin "harras" kun on kyse vapaapäivistä eli olen tekopyhä :). Kristinuskossa on ihanan paljon pyhiä päiviä pyhittää itselleen ja vapaa-ajalle.
Ja ymmärrän kyllä sinun pointin haluta uskoa johonkin. Välillä harmittaa, kun olen niin skeptinen.

Minusta on myös jollain lailla kaunista se, miten yhdessä uskovainen perhe on niin paljon läheisemmän ja lojaalimman tuntuinen (perhekeskeinen), mihin sitten esim. itse olen tottunut.
Mutta rutiinithan tuovat turvallisuuden tuntoa - rukoukset ruokapöydässä, kirkkoon sunnuntaisin ja oma yhteisö johon luottaa.

SanttuJ kirjoitti:

Mut ainahan, alusta asti ihmisellä on ollut tarve uskoa johonkin korkeampaan voimaan, joka auttaa heitä eteenpäin selviytymisessä. Eli ilman kirjoitettua sanaakin ihmisillä varmasti olisi jokin voima mihin he uskoisivat.

ellikeksi kirjoitti:


Kyllä, mutta jos uskoo korkeampaan voimaan ilman sen kummemmin asiaa määrittelemättä niin silloin pitäis puhua just siitä eli korkeammasta voimasta. Jumala, isolla J -kirjaimella, taas mun on nähdäkseni kristinuskon määrittelemä ja tulis käyttää vaan puhuttaessa Hänestä.

Tätä mäkin olin tulemassa sanomaan. Jos uskoo Jumalaan, niin kyllä se silloin on se koko paketti raamattuineen ja pappeineen päivineen. Jos uskoo johonkin jumalaan tai muuhun korkeampaan voimaan, on se sitten jo eri asia.

Mä en oo koskaan kuulunu kirkkoon, mutta uskontotunneilla oon ollu aina ja muistan joskus varhain ala-asteella jopa rukoilleeni. Mutta suhteellisen nuorena taisin jo ajautua ateistiksi. Olen aina ollut niin skeptinen luonne, että mun on vaikea uskoa mihinkään, mitä ei pysty todeksi osoittamaan. Uskonnot on ihan kiinnostava aihe ja luinkin lukiossa muistaakseni 5 kurssia uskontoa. Mutta en voi sille mitään, että pidän niitä huuhaana. Nykyään olen oppinut pitämään tosin suuni kiinni, kun uskonasiat on ihmisille sen verran henkiökohtaisia, että helposti tulee loukattua monia sillä, että alkaa heidän jumalaansa ja uskoansa kyseenalaistamaan.

Notte:Mä itseasiassa ymmärrän melko hyvin mitä sä tarkotat. Sillon ku ite erosin kirkosta, mua ikäänkuin pelotti olla ilman uskontoa. Tuntu ihan hullulta olla virallisesti ns. uskomatta mihinkään ja olla ilman jotain mitä voi kyseenalaistaa tai pohtia.

Uskonnottomuudessa on se vapauttava puoli omalla kohdalla, et sen sijaan et sä uskot korkeampaan voimaan ja johdatukseen sä uskot itseesi ja omiin voimiis. Mun oma "uskonto" pitää myös sisällään ymmärryksen syystä ja seurauksesta.

Mulla menee vähän vellit ja puurot ehkä sekaisin, mutta siis Jumalahan tulee jo juutalaisuudesta, josta Kristinusko on kehittynyt, eli itse Jumala on vanhempaa perää, mistä lie lopulta oikeasti kehittynyt Jumalaksi, isolla J-llä. (eli siis, että on tosiaan sitten vaan se yks).

Mun mielestäni voi olla hyvin uskovainen ja uskoa Jumalaan, ilman, että uskoo ihan kaikkea mitä painetussa sanassa on sanottu, omituistako? :D Varsinkin, kun sen painetun sanan voi mieltää vain tarinoiden pohjalta koottuun kertomukseen, joka välttämättä ei ole totta. Voi olla esimerkiksi tietenkin pohjat uskonnoista, mutta uskoo Jumalaan, jolle ei ole tarkempia määritteitä.

Tiainen kirjoitti:

jos ei väännetä homoudesta niin vähintäänkin kauhistellaan sukupuolensa korjannutta pappia.

Meijän kylän julkkis Marjis! Vähän OT: Oli kamalaa kun marja-sisko piti ensimmäisen saarnan/jonkun tämän leikkauksensa jälkeen niin kirkkoon meni ihmisiä katsomaan tätä että pääsisivät ilkkumaan ja kertomaan paikallislehdille miten vastenmielinen ihminen marja-sisko on kun tekee tälläistä.
Kaikenhuippu oli kuitenkin viime vuonna kun veljeni alkoi käymään rippikoulutapahtumissa, he saivat rippikoulu-ohjelmalehtisen missä oli erikseen mainittu että ei syytä huoleen, Marja-Sisko ei tule olemaan lähelläkään rippilapsia. Onneksi en kuulu kirkkoon, en todellakaan haluaisi olla osa tälläistä toimintaa.