Vaalit
keimu
Viestimäärä: 4291
eetla kirjoitti:
[quote=eetla]Jos Haavisto ei olisi homo niin voidaan vaan miettiä että kumpaan suuntaan olisi äänisaalis kallistunut, olisiko Haavistolla ollut asiaa 2 kierrokselle. Mä vähän epäilen että ei.
keimu kirjoitti:
Meinaat ihan tosissaan, että lähes 20 % äänestäneistä antoi äänensä Haavistolle, koska tämä on homo? Homous ei oletettavasti kuitenkaan ole mikään erityinen meriitti kuin niille, joiden elämää homojen oikeudet arjessa koskevat. Nopeasti googlettamalla löytyi tietoa, että homojen osuus väestöstä on keskimäärin alle 1 %, ainut tarkka tieto jonka löysin oli 90 -luvun alusta ja silloin luku oli 0,6 % Suomessa.
Turha herneillä ollenkaan. En tarkoittanut että on saanut pelkästään homojen äänet. Haloo, vähän kohtuutta niihin tulkintoihin. Haavisto vain sai varmasti enemmän mediahuomiota mitä moni muu ihan sen homouden vuoksi. Hyvässä ja pahassa. Se että olisiko Haavisto epähomona (onko tällaista sanaa edes olemassa ) vihreänä päässyt Väyrysen ohi, no mä itse henkilökohtaisesti epäilen. Mutta nämä on mun mielipiteitä. Ja omassa tuttavapiirissä oli kyllä henkilöitä jotka "protestiksi" äänestivät homoa, henkilön muita meriittejä sen kummemmin miettimättä.
Ja edelleen vaikka Haavisto ois päässyt presidentiksi niin en olisi vuodattanut krokotiilinkyyneleitä, ihan hyvä jätkä sekin siihen hommaan olisi ollut (jos ei olisi vihreä).[/quote]
En missään vaiheessa ole tulkinnut sinun sanoneen, että Haavisto sai pelkästään homojen äänet. Mutta mielestäni tuo ensimmäisenä oleva lainaus tekstistäsi on melkoinen loukkaus ja aliarviointi Haavistoa, hänen saavutuksiaan ja suurta osaa häntä äänestäneistä kohtaan. Otin sieltä vaan pois ne ihmiset, joiden päätökseen ehdokkaan homous on todennäköisesti vaikuttanut positiivisesti ja on oikeasti voinut olla syynä äänestämiseen. Itse en pidä kovin uskottavana, että keskiverto-hetero lähtee äänestämään ketään sen takia, että se joku on homo. Varmasti siellä niitäkin ääniä on, mutta ne äänet eivät varmastikaan ole olleet mitenkään ratkaisevassa asemassa. Etenkään kun huomioidaan se, kuinka paljon Haavisto on varmasti asian takia menettänytkin.
Väyrysen ja Haaviston erokin kuitenkin ole melko selkeä, se noin 38000 ääntä ettei mistään ihan nappulakaupasta ollut kyse. Kolmikko Väyrynen-Haavisto-Niinistö edustavat kaikki hyvin erilaisia arvoja, mutta kyllä Väyrynen ja Niinistö kuitenkin ns. samalla puolella ovat arvomaailmassa kun taas Haavisto edustaa sitä pehmeämpää linjaa. Niinkuin jossain törmäsin, Haavisto on idealisti ja Niinistö (väittäisin myös että Väyrynen) on realisti, mikä sitten on kenenkin mielestä hyvä asia niin se on sitten ihan mielipiteitä.
Jos toisella kierroksella olisi ollut Väyrynen-Haavisto niin kisa olisi varmasti ollut tiukka, silloin uskon että presidenttiys olisi voinut kaatua homokysymykseen.
Vanis
Viestimäärä: 6114
Me pohdittiin illalla avon kanssa, keitä koirat olisivat äänestäneet jos olisivat saaneet . Saga olisi ekalla kierroksella äänestänyt Lipposta. Juro ja tosikkomainen olemus olisi varmasti vakuuttanut äkäpussin. Toisella kierroksella Saga olisi valinnut Haaviston kansainvälisempänä vaihtoehtona.
Jere olisi epävarmana homopoikana äänestänyt Haavistoa, mutta ihan vaan seksuaalisen suuntautumisen takia. Ihan kuka vaan, mutta jos on julkkis ja homo, ei voi mennä väärin.
Auri olisi tosijunttina äänestänyt Soinia. Molemmilla kierroksilla. Auri on vähän sellainen rasistinen ja reviiritietoinen sikaniska, eikä tasan tarkkaan halua mitään maahanmuuttajia omalle tontilleen!
Hades olisi äänestänyt Biaudet'a, seuraavalla kierroksella Haavistoa jos olisi ymmärtänyt ettei Biaudet ole enää vaihtoehto. Vaihtoehtoisesti Harri olisi piirrellyt lipukkeeseen sateenkaaria ja pehmoleluja.
Ada olisi äänestänyt Haavistoa, mutta ihan oikeista syistä. Ada olisi voinut myös kampanjoida Haaviston puolesta, tai ainakin yrittänyt käännyttää muita koiria äänestämään Haavistoa juonittelulla ja manipuloinnilla.
Kalinka
Viestimäärä: 731
Mäkin rupesin heti pohtimaan ketä täällä olisi äänestetty..
Lara on kuningatar, joten luultavasti se olisi ollut itse ehdolla ja ajanut Suomen muuttamista tasavallasta monarkiaksi. Valmiista vaihtoehdoista se olisi asettunut ehdottomasti porvaripuolelle, eli Niinistöön. Sitä tuskin kauheasti kuitenkaan olisi jaksanut liikuttaa, niin omissa pikku kuninkaallismaailmoissaan se välillä elelee. Pakkasessa se nyt ei ainakaan olisi jaksanut vaaliuurnille liikahtaa.
Max on niin hulivili pikku ipana, että siitä on vaikea sanoa. Ehkä sellainen hivenen hippimäinen olemus (rauhaa ja rakkautta kaikille!) olisi ajanut sen Haaviston puolelle. Tai kenties ekalla kierroksella se olisi saattanut äänestää Arhinmäkeä.
Laralla on asiaa
miikkis
Viestimäärä: 24
Piksi
Viestimäärä: 685
Mikene
Viestimäärä: 382
Kalinka kirjoitti:
Max on niin hulivili pikku ipana, että siitä on vaikea sanoa. Ehkä sellainen hivenen hippimäinen olemus (rauhaa ja rakkautta kaikille!) olisi ajanut sen Haaviston puolelle. Tai kenties ekalla kierroksella se olisi saattanut äänestää Arhinmäkeä.
Mä pohdiskelin ton pennun kanssa samaa. Lilli on ihan selvästi reilusti vasemmalla, eli Arhinmäki olisi ollut nuoren kapinallisen valinta.
Hippis onkin sitten vaikeampi... Mulla on jotenkin sellainen olo, että se olis äänestänyt Sari Essayahia ekalla kierroksella ja Haavistoa tokalla, tai mahdollisesti jo ekalla. Vaniksen analyysi oli kyllä vertaansa vailla!
Misteli
Viestimäärä: 703
Pekka olisi ollut kuitenkin loisto presidentti; lämminhenkinen, keskusteleva, ihmisten ja luonnon oikeuksia ajava... Mullekin vain jäi Niinistöstä kuva konservatiivisena, kylmänä ja uppiniskaisena ihmisenä mitä esimerkiksi vaalitenttejä seurasin. Toivottavasti kuitenkin johtaa Suomea hyvin, tuskin tämä ainakaan paremmaksi muuttuu.
Ja itselläni ei ollut tarkoitus siis leimata Niinistön kannattajia miksikään, ihmisiähän me kaikki ollaan. Sieltä joukosta vaan erottuu paljon ns. hienoja ihmisiä. Eikä Kokoomus vastaa yhtään omia arvojani, Vihreät taas enimmäkseen.
Nyt jään odottamaan vuotta 2018 josko Pekka olisi silloin ehdolla. Ehkä hänestä saadaan sitten Suomelle presidentti, se on ihan mahdollista.
Alerte
Viestimäärä: 3393
oonuliinu
Viestimäärä: 1011
Olen 100% varma että Haavisto olisi saanut enemmän ääniä ellei hänen kannattajat olisi niin ärsyttävällä tavalla tyrkyttänyt aatteitaan ja puhunut suvaitsevuudesta korostaen.
Esimerkiksi tämän homous-asian toi esiin ja korosti useimmiten Haaviston kannattaja ja teki siitä näin ison jutun.. Sitten sanotaan juntiksi kun ei sattunut kiinnostamaan.
Olisin tyytynyt myös Haavistoon.
Go Sauli.
------Suomenajokoira Viki 4.2012---------
----Suomenpystykorva Voitto 3.2014----
ellikeksi
Viestimäärä: 3147
Aduro
Viestimäärä: 3051
Piksi kirjoitti:
Retu ei olisi äänestänyt ketään, ellei sitten itseään. Mutta varma on se, että yhtään narttua ei Retu haluaisi presidentiksi. Ne kun ruukaa aina vaan kiusata ja olla muutenkin ilkeitä.
Voi! :( Retun pitäis tulla pusuttelee Mangoa, se on hubaa leikkiseuraa :)
Meillä Kirsikka ois äänestäny varmasti itseään ja Mango taasen ois tykänny Haaviston rentoudesta :)
1.3.2012 Muistoissa Iida-kisu
SilverBride
Viestimäärä: 1700
PygmiPiru
Viestimäärä: 39
boxerowner
Viestimäärä: 1490
Itseä ei paljoa napostele, kuka teki mitä teki missä teki ja kuka tuli valituksi. Jos asiat menee Suomessa huonompaan suuntaan, vika nyt ei voi yhden miehen kontolla olla ja mitä tulee tuohon ulkomailla edustamiseen, niin ahkerasta edustamisesta huolimatta ei ulkomaalaiset kuitenkaan kysyttäessä muista muita suomalaisia kuin Mika Häkkisen, eskimot ja joulupukin. Mun mielestä edustaminen on terminä muutenkin vähän niin ja näin tässä yhteydessä. Edustaahan jääkiekkomaajoukkuekin Suomea ulkomailla ollessaan, samoin Samuli Edelmann. Jopa minä ensi kesänä Espanjassa edustan Suomea omalla tahollani...
Bokserinarttu ~ Rebekka 15.7.2010 Ready, steady, go!
Bokserinarttu ~ Armi 15.6.2012
Aberkios
Viestimäärä: 778
Presidentiksi kun Suomessa pääsee vain tasavallan presidenttiyden kautta. Näitä presidenttejä on toistaiseksi kaksi, kohta kolme, eikä näistä ole yksikään Sauli Niinistö!
Minun on ollut vaikea hahmottaa, että tämä Jenni Haukio on ihan oikeasti viestintäpäällikkö. En ole koskaan aiemmin nähnyt yhtä pöllähtäneen oloista ja tönkköä viestintäpersoonaa! Kaiken aikaa ainakin meikäläinen odottaa, että kohta se puhkeaa latomaan niitä "missi-puheita" maailmanrauhasta ja muusta!
Aamulehden mielipidepalstalla joku Niinistön kannattaja vuodatti vaalien alla hyvin paheksuvasti, kuinka joku oli kirjoittanut että Haukio olisi nyt parhaassa lapsentekoiässä. "Että niin törkeesti voidaan sanoa presidenttiehdokkaan puolisosta. Mennään näin ihmisen yksityisimmälle alueelle. Ja tämmöisiä vielä lehdissä julkaistaan! Törkeetä!"
Että siis voidaankin tuommoisia asioita kirjoitella ehdokkaan puolisosta. Kyllä tosiaan on siis niiin hirveen kamalan törkeetä!
eetla
Viestimäärä: 3461
Mua on suorastaan iljettänyt Suomessakin aikaisemmat otsikot missä naapurimaan prinsessan raskaudesta alettiin hehkuttamaan jo sen vuoksi että hänen ylhäisyytensä sattui seisomaan siten että vähän maha pönötti. Harva niitä oikeasti vaan tekee, kyllä niitä monet yrittää vuosi tolkulla ja jää sittenkin ilman.
Juu minun mielestäni toisten lasten tekeminen tai tekemättä jättäminen ei kuulu kansalle pätkääkään. Ei meillä täällä Suomessa eikä kyllä Ruotsissakaan. Mä voin vaan kuvitella miten kylmäävää voi olla jatkuvasti (kuten Vickan) otsikoissa, viimeisin taisi olla hehkutus kuinka vauva liikkuu mahassa. Mitäpä jos jotain sattuukin raskausaikana tai synnytyksessä, saako ja pitääkö sitäkin repostella uutisissa, eikö asia ole muutenkin tarpeeksi vaikea? Siis oikeesti jotain rajaa ja yksityisyyttä pitäisi kunnioittaa ja olla.
p&s käppänä "Nasu" s. 19.10.2008
p&s käppänä "Sulo" s. 28.6.2011
Aberkios
Viestimäärä: 778
ransa
Viestimäärä: 2013
OT tästä lasten teko-asiasta, mielestäni sekin oli aika asiatonta ja loukkaavaa, kun minulle sanottiin lasteni iät kertoessani:" Ai jaa, olet tehnyt ne sellaisissa sarjoissa". Juu... Ei tietenkään niinkään törkeä kommentti, mutta silti asiaton ja ei edes pidä paikkaansa. Ja toisten lapsilukuun liittyvät kommentit ja mielipiteet myös ovat joskus tosi tosi tosi ärsyttäviä. En arvostele toisia sen perusteella, onko heillä lapsia vai ei, miksi siis minun "suunnaton lapsilaumani" antaa toisille luvan laukoa ihan mitä sattuu. Anteeksi ot, jostain syystä nuo asiat vain välillä kuohauttavat.
Murmuu
Viestimäärä: 457
Aberkios
Viestimäärä: 778
Nyt Olli Rehn kaipailee eläkkeelle jääviä talous- ja veroasiantuntijoita perkaamaan Kreikan sotkuja ja luomaan maalle uutta verokäytäntöä. Sauli Niinistö hassattiin ihan turhaan paikkaan Mäntyniemeen "vallattomana" katkeroitumaan ja hallituksen työtä haittaamaan. Ei hyvä!
Ja vähän Lennusta:
Kun tällä Niinistöllä nyt on se Lennu-koira, niin saatiin sillekin rodulle parempimaineinen julkkisomistaja. Edellinen "julkkis" rodun piirissä kun oli "Jammuna" tunnettu kuvotus, eli pedofiiliraiskari Veikko Siltavuori. Teetti myös Meili-koirallaan pennut (22.09.1984), jotta sai, todistajalausuntojen mukaan, näidenkin avulla houkutelluksi pikkutyttöjä kämpilleen.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 01:45) |