Koirat.com

Tehtiin extempore tokoa tänään agitreenien lomassa. Ollaan edistytty tosi paljon seisomisessa ja pylly ei pudonnut maahan ollenkaan. Ollaan kuitenkin painittu koko tää kaksi vuotta, kun ollaan tokoa työstetty, asian kanssa. Siistiä. Muutenkin liikkeet meni hienosti. Paikkamakuuta otettiin vähän erilailla ja kasailin siinä rataa samalla. Ei noussut koira kertaakaan ylös. Kuumottaisi kovasti tunkea muutaman kerran seuran tokotreeneihin ja ruveta suunnittelemaan kokeiden korkkaamista. Kyllä se TK1 näyttäisi kivalta nimen edessä

Tulisko joku rakentaan tolle taas sen innokkuuden ja luottamuksen, jonka onnistuin taas tänään romuttamaan? Miks mä en vaan voi uskoo, että tolle ei sovi tokoillessa konahtaa yhtään? Miks? Miks mä en vaan voi uskoo ja miks mun on pakko tehdä itelle kokoajan lisää työtä?

Ensin tapoin innokkuuden sillä, että tein liian pitkän seuruun liian pienellä palkalla. Mun pitää opetella pitään isompia herkkuja mukana nyt, kun me ollaan edistytty.

Ja luottamuksen onnistuin romuttamaan, kun tein istu-maahan vaihtoja ja tuo teki hitaasti, koska mulla kiehu jo valmiiks vähän ja yritti rauhotella mua. Sit mä käskin sen lähtee pois eikä se enää tullutkaan takasin. Se piiloutu jonnekkin meidän pihalle, enkä viittiny sitä lähtee hakemaan, koska tiesin, että jos olisin sen hakenut, se olis vielä järkyttyneempi ja menis vielä kauemmin luottamuksen takasin rakentamiseen.

Ehkä me ei kuitenkaan ihan toivottomia olla. Illalla koiralle ruokaa antaessani se teki edelleen hitaasti ja epävarmasti, mutta tuli kuitenkin mun luo. Ja vielä viimeisenä illalla ennenkö se vietiin tarhaan, se tuli moikaan mua ja nuoli vähän mun kättä.

Nyt me tarvittais vaan neuvoja siihen, miten lähen luottamusta ja intoa taas rakentamaan, kun multa iteltä on keinot aika vähissä. Ja ihan helppoja juttuja istu-maahan-vaihdon harjoittelemiseen, koska mun mielikuvitus ei riitä sen monipuolistamiseen, jolloin me hinkataan paikallaan samassa tilanteessa kuin vielä puoli vuotta sitten.

^ Pidä treenit lyhyinä ja megakivoina, joa into meinaa kuolla. Mä pidin tokossa monen kuukauden tauon ja sitten alettiin tehdä agiohjattujen luppoajoilla muutamia liikkeitä kerrassaan. Jedillä parani suoritukset tosi paljon. Edelleen teen tokoa vain pari liikettä kerrallaan ja lopetan. Koira on ihan into päällä aina. Ei oo varmaan kyllä helppoa jos itsellä on kova palo tokon treenaamiseen. Mun tekisi agissa mieli jatkaa ja jatkaa kun on niin kivaa ja oon joutunut itseäni åsyykkaamaan siihen että osaan lopettaa ajoissa, ennen kuin alkaa menemään pieleen. Käyttekö jossakin ohjaajalla treenaamassa? Siltä saisi varmaan hyviä vinkkejä siihen, miten sun kannattaa järjestää treenit, että koiralla pysyy fiilis ylhäällä.

Toiset koirat ei kestä ollenkaan tai huonosti turhautumista ja sitä että ohjaajalla kiehuu. Mun sheltti on pahimman luokan sellainen. Jos treenit ei ole 100% positiivisia niin kaikki menee pieleen. Mielummin lopettaa, kun tekee pahalla tuulella, jos koiralla on taipumusta reagoida noin.

Mun pitää ilmeisesti asennoitua tokoon uudelleen eri tavalla. Mun pitää ottaa vain sen verran nameja palkaksi, minkä verran toistoja tuo kestää. ei yhtään enempää. Vaan sillä tavalla mä saan ilmeisesti hillittyä itteni ja jättämään "vielä yksi toisto, kyllä me vielä parempi saadaan"-toistot pois. Ja mun pitää jälleen palata ihan alkeisiin, ainakin maahanmenon osalta. Miksi sen pitää ottaa niin hirveät paineet juuri maahanmenosta? Miksei se voi ottaa maahanmenoa rennosti?

Eikä treenata tällä hetkellä missään ryhmässä, koska tänne tuli vasta tänä vuonna eka talvikurssi, ja sen ilmoittautumisesta myöhästyttiin . Pitäis ehkä rekisteröityä sinne facebookiin, jotta pääsis ton tokoringin toimintaan sisälle. Ja seurava kurssi alkaa lumien sulettua, ja tällä hetkellä tilanne ei näytä kovin lupaavalta.

^ Mä itse treenaan mun vanhemmalle koiralle tottista tällä hetkellä niin että ajan sen kanssa treenipaikalle, jätän sen yksin odottelemaan omaa vuoroaan, otan sen esiin vasta juuri ennen sen suoritusta, teen maksimissaan kymmenen minuutin treenin ja laitan loppupalkan saattelemana takaisin itsekseen. Tässä siis auto on tokikin oleellisessa osassa ja treenit ovat kylläkin ohjatut ja koira kuulee jatkuvasti autoon muiden suorituksen ääniä, mutta kannattaa kokeilla tehdä ihan minimaalinen treeni jollain älyhyvällä palkalla. Meillä loppupalkkana toimii pateemuodossa tarjoiltava limainen kissanruoka.

^ Meillä on ongelmana se, ettei omaa autoa ole ja kyyditsijä lähtee aina treenien ajaksi jonnekkin minne lähteekin. Tuon häkkikin on niin jumalattoman painava, ettei sitä jaksa kantaa sitä sataa metriä, mikä on treenipaikan ja meidän jättöpaikan vieressä. Pitäis ehkä hankkia kevythäkki...

Mutta tänään pistin nakin kymmeneen osaan ja kokeilin, josko tuo suostuisi tekemään jotain. Aluks se oli vähän epäileväinen ja epävarma, mutta sitten se teki pari oikeen hienoa maahanmenoa . Ehkä tää tilanne ei ookkaan niin toivoton ja ehkä me noustaan täältä pohjamudista vähän nopeemmin kuin viimeks. Elättelen toiveita toukokuun lopulla olevista mölleistä, kun lumet on varmaan jo siihen mennessä sulaneet, niin voi olla että oltais jo kurssilla siinä vaiheessa.

Hiih, ilmoittauduin nyt jäseneksi yhteen kerhoon, katsotaan josko ois saumaa päästä syksyllä kisoihin tähtäävään ryhmään tokottamaan. :) Yksityiset kun on niin huiman kalliita..

Strikku kirjoitti:

Ja luottamuksen onnistuin romuttamaan, kun tein istu-maahan vaihtoja ja tuo teki hitaasti, koska mulla kiehu jo valmiiks vähän ja yritti rauhotella mua. Sit mä käskin sen lähtee pois eikä se enää tullutkaan takasin. Se piiloutu jonnekkin meidän pihalle, enkä viittiny sitä lähtee hakemaan, koska tiesin, että jos olisin sen hakenut, se olis vielä järkyttyneempi ja menis vielä kauemmin luottamuksen takasin rakentamiseen.

Nuo on niitä herkkien koirien ihanuuksia...ohjaajan tunnetilaa voimakkaasti peilaavat koirat on toisinaan melko haastavia joissain asioissa.

Itse kiinnittäisin tekniikkaa enemmän nyt huomiota juuri tuohon tunnetilaan. Mikäli koira menee paskaan mielentilaan niin siinä mielentilassa sitä ei saisi päästää treenistä pois. Koira oppii että kun ohjaaja käy hieman kuumana niin epämukavasta tilanteesta pääsee pois väistämällä passiivisuuteen ja menemällä piiloon. Noissa tilanteissa kun koira alkaa jäätyä ja itsellä alkaa korvista tupruta savu niin jättäisin harjoiteltavan asian, vaikkapa nyt tuon i-m vaihdon sikseen ja nostaisin koiraa lelulla tai vaikka namilla hetsaamalla jonka jälkeen vaikka yksi hyvä istuminen suoraan hetsauksesta ja sitten superpalkka ja -kehut ja koira pois. Tai jotain vastaavaa. Tavoitteena ois opettaa koiralle että huonosta mielentilasta pääsee pois tekemällä kovemmin ja iloisemmin hommia. Ideaalihan olisi aina että koiraa nostetaan jotenkin treenin lopuksi niin että se oppii ajan myötä virittymään treenien kestäessä koko ajan parempaan mielentilaan kun odottaa loppupalkkaa ja nostatusta niin kovasti.
Tunnetilaoppiminen on hidasta, joten pitkän tienhän siinä saa kulkea ennen kuin tulokset näkyy, mutta jos onnistuu homman rakentamaan niin se palkitsee kyllä itsensä satakertaisesti takaisin

Itsehän siis painin samojen asioiden kanssa, juuri sunnutaina menin idioottina tekemään väsyneellä koiralla treeniä ja siinä sitten olikin miettimistä että miten saada irtoamaan kunnon hyvää tekemistä kun alkoi itsellä keittää niin pahasti yli ja koira yritti passivoitua kun ohjaajaa kiukutti niin suunnattomasti. Mä oon vähän sitä mieltä että ei auta mässäillä niillä hyvillä treenikerroilla mikäli ei pysty huonoilla treenikerroilla tekemään oikein mitään koiran suorituksen parantamiseksi. Siksi tässä on itsellä juurikin nyt keväällä ollut pientä pohtimista että miten pystyn vaikuttamaan koiraan sitten joskus tulevaisuudessa kokeissa kun sattuu se huono päivä ja koira on matkalaukku-fiiliksillä menossa suorittamaan. Vielä en ole keksinyt ihan mitään maata mullistavaa yhtä ratkaisua asiaan mutta onpa tässä nuoren koiran kanssa aikaa mietiskellä ja kokeilla. Se on ainakin varmaa että pitkä tie tulee olemaan tunnetilan rakentamisessa sillä luonnostaan tuo ei ole lainkaan sellainen että yrittäisi sitä kovempaa mitä kauemmin mennään palkatta. Mutta siihen siis pyritään, saa nähdä onnistutaanko joskus!

Menipäs tämä mun vastaus nyt ihan yhdeksi tunnetila-höpötykseksi...pk-puolella kiinnitetään asiaan enemmän huomiota kun koira tekee hommia korkeammassa vietissä ja pitkäkestoisemmin, mutta jospa joku saisi jotain ajatuksia tuosta myös tokotreeneihin

Kun tuo ei kuitenkaan ole ohjaajaherkyyden osalta ihan saletti tilanne. Nimittäin lenkillä tai ihan missä tahansa muussa harrastuksessa kuin tokossa tuolle saa huutaa ja raivota ihan sydämensä kyllyydestä, eikä tuo oo moksiskaan. Mutta jostakin syystä tokossa tuo ottaa pienestäkin ohjaajan kireydestä hirveet paineet ja menee ihan lukkoon.

Mä olen nyt ottanut käyttöön tavan, että ennen treenejä revitään ja leikitään jollakin lelulla, sit tehdään muutama toisto ja taas lelun repimistä, taas muutama toisto ja vielä lelulla repimistä. Yhteensä toistoja teen 15-20 ja kahdesti tai kolmesti leikin välillä. Toistaseks ainakin näyttää vihreää valoa, tuo on jopa ruvennut leikkimään, vaikka tietää mulla olevan namia .

Kyllä me täältä vielä noustaan, opittuja taitoja se ei onneksi ole unohtanut, vaan nyt lähinnä just se tunnepuoli kiikastaa. Mä en vaan nyt oikeen osaa päättää, oisko tilanteeseen parempi ratkasu se, että mä huomioin sitä vaan treenatessa, jolloin se saattais olla innokkaampi hakeen huomiota vai se, että mä annan sille mahdollisimman paljon huomiota rapsuttelun ym. merkeissä, jolloin se tietäis, ettei mun vaihtelevia tunnetiloja tarvitse pelätä niin paljoa. Kun meidän perheessä kuitenkin on neljä mun lisäks, niin koira ei kuitenkaan yksinäisyyteen kuolis. Kai tässä tilanteessa parempi ratkasu ois osottaa sille, että mä oon oikeesti ihan supermukava eikä meidän tekeminen rajoitu pelkästään tokoiluun. Myöhemmin sitten vois enemmän repiä sitä innokkuutta sen lisäks, että yhdessä tekeminen on kivaa.

Kuitenkin tuolla on sen verran sitä entistä tunnetilaa, että kun se näkee (kuulee) että mä otan tokoliiviä esiin, se tulee viereen silmät kiiluen ja häntää heiluttaen. Ja jos ulos mennään, se juoksee innoissaan edelle.

Hei ihmiset, onko vinkkejä noutokapulan saalistamisen poissulkemiseen? Tähän mennessä yritetty vahvistaa kierrättämällä puuta ennen noutoa, häiriö-ihminen on ollut kapulan edessä ja pistämällä koira maate kapulan eteen (naks kapulan nostamisesta). Pelkään vain, että kunhan matka ja vauhti taas lisääntyvät, saalistaminen tulee mukaan kuvioihin.

Kuten mä jo Strikku siihen mun alkuperäiseen viestiin kirjoitin niin se mun neuvon pointti ei ollut se että on pakko olla auto ja ohjatut treenit, vaan että kun sä tusaat sitä tokoa tuollaisella matalaviettisellä lapparilla niin jo parinkymmenen minankin käkäily, jonka aikana teetät koiralla jatkuvasti ja palkka pysyy oletettavasti enimmäkseen samana, aiheuttaa varmasti sitä että koira seilaa tuulella ja tekee kun huvittaa. Kokeile joskus tehdä kolmen minuutin treeni, lopeta heti sellaiseen suoritukseen mihin oot tyytyväinen ja palkkaa koira ruhtinaallisesti.

Jos minä olisin Strikku, niin en edes haaveilisi yli minuutin mittaisista treeneistä muutamaan kuukauteen, olettaen siis että tarkoituksena on joku kaunis päivä niille kisakentille porhaltaa. Liikkeiden teknisen suorittamisen hinkkaamisesta ei ole mitään hyötyä jos koira menee pienestäkin paineesta lukkoon.

Nyt vaan ihan superlyhyitä treenejä pari-kolme kertaa päivässä ainakin kuukauden päivät, ei minkäänlaista teknistä piipertämistä vaan yksi tai kaksi onnistunutta suoritusta ja sen jälkeen superpalkka ja treeni on siinä. Aikaa se vie, kärsivällisyyttä ja hermoja kanssa mutta se on valitettavasti ainut konsti millä sille koiralle saadaan rakennettua edes jonkinlaista kestävyyttä ja virtaa.

^totalkomps.

Ne lyhyet treenit toimii. Ihan totta. Meidän noutotreeni saattaa olla ihan oikeasti sellainen että teen yhden toiston iskunoutoa ja se on siinä. Ihan huikeeta miten paljon parempi into onkaan saatu kapulalle kun vertaa reilu puolen vuoden takaiseen. Vastaavasti seuruun rakensin lyhyillä treeneillä, tehtiin monta kuukautta pikkupätkiä(1-10m) mahdollisimman korkeassa vietissä. Tuntui loputtomalta se työsarka mutta nykyään koira seuraa pitkiäkin pätkiä vietikkäänä. Toki edelleen viettiä tehdään mutta kyllä kovasti on helpottunut seuruun rakentelu kun koira on oppinut oikean tunnetilan ja tarjoaa sitä.

Oletteko te laittaneet mitä tavoitteita tälle vuodelle tai ylipäätään teidän tokouralle?
Meille toko on enemmänkin vain sivuharrastus pk-juttujen ohella, mutta olen vähän mietiskellyt että josko laittaisi tälle vuodelle tavoitteeksi että käydään AVO1 hakemassa, loppuvuodesta mahdollisesti. Jos on intoa niin TK2:sen voisi käydä tekemässä sitten kevätpuolella, vähän niinkun BH:n kenraaliharkkoina. Liikkeet tuolla on kivasti kasassa, mutta se ehyt ja kokonainen koesuoritus kestoineen ja häiriöineen onkin sitten vähän toinen juttu...saa nähdä että aikuistuuko jätkä sen vertaa että haluan mennä sitä alokastakaan tekemään vielä syksyllä

Tosiaan Strikku, nyt jätätte kaikenmoisen TOKOILUN pois aikajärjestyksestä ja lähdette LEIKKIMÄÄN! Sinä laitat tokoliivin päälle, menette lähikentälle, riekutte siellä muutaman minuutin lelun ja ruuan kanssa, tulette takaisin. Ainoat mahdolliset temput ovat "tänne", "odota", "vapaa". Pidätte niin hauskaa kuin olla ja voi, koira on MAAILMAN PARAS JA LOISTAVIN TYYPPI IKINÄ ja voitatte koko maailman haasteet muutaman minuutin leikin aikana. Fiilis kattoon, elämä on ihan parasta kun TE saatte tehdä YHDESSÄ ja leikkiä! Pari kertaa viikossa, ei yhtään enempää tai vähempää.

Parin viikon jälkeen voit pyytää koiraa perusasentoon ja sama huippuleikki (ruuan, lelun tai mikä nyt koiralle THE PALKKANA toimiikaan) aina perusasennon jälkeen palkaksi. Pikkuhiljaa lisäätte TEMPPUJA (ei TOKOA) mukaan leikkiin, pidätte hauskaa ja nautitte tekemisestä. Kun fiilis on korkealla ja koiralla on Se Ilme, mahdollisesti vasta kesällä, voitte aloittaa tokon harjoittelemisen. Asenne ennen kaikkea muuta, se kantaa pitkälle!

^ Kuten jo tuoss apari viestiä sitten mainitsinkin, olemme nyt tehneet niin, että riehumme ja leikimme ennen treenejä, pari toistoa jotakin ihan superhelppoa (lähinnä perusasentoa, koska se on sillä niin vahva, että tulee sihhen joka tapauksessa, jos en mitään muuta käske tehdä), taas riehutaan, pari toistoa taas helppoa ja taas riehutaan ja sit se on siinä ja lähetään pois.

Ja me ollaan treenailltu tuossa tiellä, kun siinä on kääntöpaikka -> vähän enemmän tilaa ja lähikentällekkin on kävellen reilun vartin matka, niin en viitsi lähteä sinne vain sen takia, että riehun siellä minuutin.

^Jos ei jaksa tai viitsi, niin sitten on ihan turha itkeä sitä että koira ei toimi ja kisoihin ei koskaan päästä. Tokon tai tottiksen rakentaminen ja fiilaaminen on työtä, ja jos käsiin on sattunut Ferrarin sijasta Lada niin sen virittämiseen on pakko käyttää enemmän aikaa.

Ps. Silloin kun mä rakensin omalle Ladalleni viettiä ja vauhtia, niin mä ajoin sen vartin suuntaansa kahdesta kolmeen kertaan päivässä, ihan vaan siksi että pääsisi kentälle minuutiksi leikkimään.

Je meikäläinen ajoi koko talven joka viikko 30 km suuntaansa (ja noilla keleillä siihen matkaan meni muuten helposti 45 min) että pääsi tekemään viisi minuuttia ja saattelemaan koiran loppupalkan kanssa takaisin levolle. Kun koiralla ei ole viettiä niin sitä työtä on tehtävä motivoinnin suhteen ihan tosissaan ja aikaa ja resursseja uhraten, ei siihen ole mitään oikotietä. Koska "ositin nakin kymmeneksi ja kokeilin kiinnostaa koiraa"-tekniikalla ei sitä pihatietä kauemmaksi kannata yrittää.

Kävely ja autoilu on ihan eri asia. Kävellessä kaikki tavarat pitää kantaa mukana, jolloin koira tottuu helposti yhtälöön ohjaaja ottaa tokokamat mukaan = rauhallinen kävelylenkki. Autoillessa tavaroita ei samalla tavalla kanneta mukana, jolloin koira ei todennäköisesti tiedosta niitä välineitä samalla tavalla. Silloin koira ei myöskään asennoidu tavaroihin rennolla ja rauhallisella asenteella, vaan siten miten pitäisi eli innokkaasti kivaa tehtävää odottaen.

Lisäksi meillä on suuremman luokan palkkausongelma. Tuo syö niin vähän, että vaikka sen päivitäisen annoksen jakaisi vain kolmeen osaan, yksi osa olisi hirveän pieni, alle desin yhteensä. Lisäksi vanhempani eivät usko, että koiran ruoan voi antaa muutenkin kuin vain kupista. Kun noin vuosi sitten siirryimme yhteen ruokintakertaan päivässä, kaikki meni hyvin. Tuo jaksoi innostua kaikesta ruoasta, mitä sille tarjottiin. Sitten vanhempani laittoivat taas kapuloita rattaisiin. Iltaruokaa saadessaan tuo kävi niin kierroksilla, että he alkoivat väittää koiran saavan liian harvoin ruokaa. Yritin keskustella asiasta heidän kanssaan, mutta tapansa mukaan heitä ei kiinnostanut muut kuin omat mielipiteensä, ja jouduin alistumaan heidän tahtoonsa ja suostumaan siihen, että tuo saa aina aamulla yksin jäädessään pienen luun. Ja nykyisillään kiinnostus ruokaankin laskee kokoajan.

Lelupalkkakin kiinnostaa tuota jos kiinnostaa, joten sekään ei tule kyseeseen. Useimmiten se ei kiinnosta sitä, ja vaikka kiinnostaisikin, se ei käy kierroksilla edes lempilelunsa nähtyään.

Ainoa tilanne, jossa tuo käy kierroksilla, on kotiintulotilanne. Mikä tahansa kotiintulotilanne ei kuitenkaan käy, vaan sen pitää olla päivän ensimmäinen kotiintulija, kun koira on ollut vähintään neljä tuntia yksin. Ja näitä tilanteita sattuu mun kohdalle ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.

Mä olen nyt siis vähän pattitilanteessa. Vanhempani pistävät kapuloita rattaisiin ihan kiitettävästi. Koiraharrastus ei oikein etene, mutten kuitenkaan sitä itselle tärkeänä halua lopettaa enkä halua luovuttaa. Enkä todellakaan tiedä, mitä mun pitäis tehdä ja miten. Kun keneltäkään en saa tässä asiassa minkäänlaista tukea, kun kukaan ei ymmärrä.

Strikku kirjoitti:

Kävely ja autoilu on ihan eri asia. Kävellessä kaikki tavarat pitää kantaa mukana, jolloin koira tottuu helposti yhtälöön ohjaaja ottaa tokokamat mukaan = rauhallinen kävelylenkki. Autoillessa tavaroita ei samalla tavalla kanneta mukana, jolloin koira ei todennäköisesti tiedosta niitä välineitä samalla tavalla. Silloin koira ei myöskään asennoidu tavaroihin rennolla ja rauhallisella asenteella, vaan siten miten pitäisi eli innokkaasti kivaa tehtävää odottaen.

Höpöhöpö. Vitsi on siinä, että aina treenin alkaessa (teidän tapauksessa leikkimisen alkaessa) koiralle kerrotaan mitä se on tekemässä. Sille sanotaan että tehdään tokoa, pidetään hauskaa, höpsötellään, ihan minkä sanan touhuun vaan valitset. Sen jälkeen leikitään ja se lopetetaan kun ilo on ylimmillään. Tässä kohtaa on ihan se ja sama onko treenit pihassa, kaupan edessä tai sen rauhallisen lenkin jälkeen.

Toisekseen, te ette nyt ihan oikeasti tässä vaiheessa tarvitse mitään sen ihmeempiä välineitä tai vermeitä, riittää että sulla on sille mukana lelu tai ruoka tai palkka, josta se innostuu. Oikeasti, mitä kaikkia tavaroita koiran vireen nostattamiseen viime kädessä tarvitaan?

Pointtina tässä kaikessa on se, että koira tietää, että nyt tehdään tätä kivaa juttua, ja sen aikana nostetaan vire niin kaakkoon kun mitä siltä Ladalta nyt vaan saa. Vire yhdistetään siihen vihjeeseen mikä koiralle annetaan, sen jälkeen on yksi humpan hailee tehdäänkö treenit kesken sen rauhallisen lenkin, onko mitä kamoja mukana ja että missä ne treenit tehdään. Sen jälkeen sitä voi käyttää myös siellä kisoissa tai ohjatuissa treeneissä. Mutta sen rakentamiseen on vaan pakko varata aikaa ja kärsivällisyyttä - oikotietä ei ole.

Lisäksi meillä on suuremman luokan palkkausongelma. Tuo syö niin vähän, että vaikka sen päivitäisen annoksen jakaisi vain kolmeen osaan, yksi osa olisi hirveän pieni, alle desin yhteensä. Lisäksi vanhempani eivät usko, että koiran ruoan voi antaa muutenkin kuin vain kupista. Kun noin vuosi sitten siirryimme yhteen ruokintakertaan päivässä, kaikki meni hyvin. Tuo jaksoi innostua kaikesta ruoasta, mitä sille tarjottiin. Sitten vanhempani laittoivat taas kapuloita rattaisiin. Iltaruokaa saadessaan tuo kävi niin kierroksilla, että he alkoivat väittää koiran saavan liian harvoin ruokaa. Yritin keskustella asiasta heidän kanssaan, mutta tapansa mukaan heitä ei kiinnostanut muut kuin omat mielipiteensä, ja jouduin alistumaan heidän tahtoonsa ja suostumaan siihen, että tuo saa aina aamulla yksin jäädessään pienen luun. Ja nykyisillään kiinnostus ruokaankin laskee kokoajan.

Se on sitten vaan voivoi. Jos ruokapalkasta ei saa tarpeeksi hyvää ja riittävää palkkaa tekemiseen niin sitten kannattaa panostaa leikkiin. Kannattaa toki vielä keskustella asioista vanhempien kanssa - ilman sitä "ei ne mitään ymmärrä"-asennetta.

Lelupalkkakin kiinnostaa tuota jos kiinnostaa, joten sekään ei tule kyseeseen. Useimmiten se ei kiinnosta sitä, ja vaikka kiinnostaisikin, se ei käy kierroksilla edes lempilelunsa nähtyään.

Tiesithän että sen lelupalkan ja siitä nauttimisenkin voi oikeasti opettaa sille koiralle? Sekään ei ole mitenkään nopea tai helppo tie, vaan se vaatii ohjaajalta oikeasti sydämestä asti heittäytymistä juuri siihen leikkihetkeen. Leikki kestää tasan sen verran, että saat koiran innostumaan ja sen jälkeen se loppuu kun ilo on ylimmillään. Tämä toistetaan mahdollisimman monessa paikassa useaan kertaan päivässä. Jos tuntuu siltä että koira ei innostu millään niin kannattaa jättää sen kanssa touhuaminen vaikka pariksi viikoksi kokonaan minimiin, niin saa siihen leikkiinkin taas intoa ja paloa. Kannattaa myös pitää vaan ne pari lelua, joita käyttää ainoastaan treenatessa.

Ainoa tilanne, jossa tuo käy kierroksilla, on kotiintulotilanne. Mikä tahansa kotiintulotilanne ei kuitenkaan käy, vaan sen pitää olla päivän ensimmäinen kotiintulija, kun koira on ollut vähintään neljä tuntia yksin. Ja näitä tilanteita sattuu mun kohdalle ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.

Mä olen nyt siis vähän pattitilanteessa. Vanhempani pistävät kapuloita rattaisiin ihan kiitettävästi. Koiraharrastus ei oikein etene, mutten kuitenkaan sitä itselle tärkeänä halua lopettaa enkä halua luovuttaa. Enkä todellakaan tiedä, mitä mun pitäis tehdä ja miten. Kun keneltäkään en saa tässä asiassa minkäänlaista tukea, kun kukaan ei ymmärrä.

Juttu on vähän niin, että koskaan ei tule olemaan optimaalisia olosuhteita minkään koiran treenaamiseen. Ei koskaan missään vaiheessa elämää, milloin vanhemmat tai kumppani ovat eri mieltä asioista, ja milloin työt ja opinnot vievät kaiken vapaa-ajan eikä resursseja ja jaksamista treenaamiseen riitä. Juju onkin että miten pystyy käyttämään hyväksi niitä asioita mitä pystyy tekemään.

Tukea, neuvoa ja ymmmärrystä saa vaikka täältä, mutta se edellyttää sitä että ne neuvot, ohjeet ja vinkit ottaa vastaan ja miettii että sopiiko ne omalle koiralle ja millä lailla ne voisi omissa olosuhteissaan toteuttaa. Se asenne, että torpataan suoralta kädeltä kaikki syystä olosuhteet, vanhemmat ja planeettojen asennot ei suoraan sanoen anna kovin hyvää kuvaa ohjaajan tavotteista eikä suhtautumisesta koiran kanssa harrastamiseen. Oikeasti, ilman mitään sarvia ja hampaita, kuuntele ja mieti miten sinulle annettujan vinkkejä ja neuvoja voisi siellä kotioloissa toteuttaa äläkä keskity siihen miksi mikään ei toimi.

Strikku, eihän vartin matka kentälle oo matka eikä mikään! Ja miten paljon sä sitä kamaa treenaamiseen tarttet? Jos koittasit tehä tota Lyytikäisen ehottamaa riehuntatekniikkaa, niin siihenhän riittäis yks lelu, jonka voit pakata takin taskuun koiran näkemättä, jollon leikkihetket tulis koiralle yllärinä. Millasista leikeistä Rolle tykkää? Entä jos ostasit sille uuden lelun, jonka kanssa leikitte vaan treenikentällä? Me tokoillaan usein lenkkien yhteydessä, eikä koira yhdistä rauhallista lenkkiä treenaamiseen. Jos motivaatio tehä hommia on rakennettu huolella, ei sillä oo väliä, mitä ennen treeniä tehään, koska koira huomaa kyllä vihjeistä, että nyt tokoillaan. Joten suosittelen kanssa kokeilemaan tota treenikentällä leikkimistä. Vähitellen jo pelkkä kentälle meneminen saa koiran vireen nousemaan.

Ja ei pieni ruokamäärä oo ongelma. Alissakin syö päivässä aika vähän, mutta käytän usein osan sen napuloista palkkana. Kun palkkanamia ei oo paljon, treeni pysyy lyhyenä ja koiran motivaatio hyvänä. Tosi harmi, ettei sun vanhemmat tajua ruuan käyttämistä palkkana. Kun koira saa ruokansa muualta ku kupista, on sen motivaatio työskennellä yleensä hyvä. Jos koittasit vielä selittää vanhemmilles, et koirat on tyytyväisiä, ku saa vähä ponnistella ruokansa eteen?

Muoks. Tonteria ehtiki ensin, samoilla linjoilla ollaan!