Koirat.com

Oltiin tänäään mein mammalla, sielä polteltii risuja. Peltoa ja metsää on siinä ympärillä aikas paljon, joten toi neitonen sai juosta sydämmensä kyllyydestä sielä ! Ja kyllä se juoksikin... Hepulit veti aika moneenkin otteeseen, ainaki ol kivaa :)

Mutta tosiaan on hyvin todennäköistä, että tuo tapa menee iän myötä ohi.

Huoh, voi kun joku kertois tämän myös meidän pian 4-vuotiaalle cockerinartulle. :---( On oikeesti ihan superrasittavaa olla lenkillä, etenkin nyt kun ne kivet alkavat niin kiinnostavasti paljastua sieltä lumen alta! En ymmärrä mikä niissä niin kiehtoo, että pitää kantaa mukana. Ei se onneksi niitä niele, mutta ei se kanneskelu ja satunnainen pureskelu kovin hyvää hampaille tee.

Mutta on tämä kevät muuten kyllä hauskaa lenkkeilyaikaa. :D Tänään kuljettiin hiekkatiellä kahden pellon välissä ja koirat oli irti. Toiselle pellolle oli sulanut paaaljon lunta, ja tuloksena oli siis suurensuuri vesilammikko. Eipä mamman kanssa arvattu, että koirat sinne menisivät (eivät ole aiemmin menneet), mutta kappas. Siellähän se nuorimmainen hölmöläinen pian tallusteli. Ja kuten arvata saattaa, se veden alla oleva pellon multa ei kovin kantavaa ollut, joten se upotti oikein kunnolla ja siitähän Ronja vasta innostuikin. Oli aika ihanan näköinen sieltä pois tullessaan. :D:DD
Muutenkin koirat tänään jo kävivät heittämässä talviturkit, kun ensimmäiset pääsivät suliin lampiin kahlailemaan. Oli ne niin onnellisia! Kaikki kolme on oikeita vesipetoja, varmasti kesälläkin uivat minkä ehtivät. :)

Meidän vanhin koira on heinäkuussa 7 täyttävä essinarttu. Se on iän myötä kehittänyt itselleen ihan uusia kykyjä, kuten valikoivaa kuuloa, äärimmäistä itsepäisyyttä ja satunnaista "en kyllä yhtään ymmärrä mitä sinä tarkoitat "-asennetta. Mutta on se välillä myös niiiin viisas, että saa kaikki hölmöilyt anteeksi!
Äiti meni yksi päivä juttelemaan naapurin kanssa naapurin piharisteykseen. No, Pinjahan se tietysti hyppäsi aidan yli ja karkasi äidin luo. Pian tietä pitkin tuli suomenpystykorva, joiden omistajat päästää sen koiransa aina meidän pihaan saakka ohi kulkiessaan. Tuskin tarvitsee mainita, että meidän koirat vihaa sitä, koska se koirahan tunkeutuu aina ohi mennessään niiden reviirille. Meidän koirat huutaa aituussa suoraa huutoa aina, kun se pystykorva kävelee meidän ohi ja ryystää siitä pihan halki pitkin äidin kukka- ym. istutuksia. (Kohteliasta niiltä omistajilta, eikö!)
Pystykorva aloitti hirveän mekkalan ja huudon meidän koiralle. Äidillä ei ollut mitään hihnaa mukana, eikä Pinjalla pantaa kaulassa, juoten äiti ainoastaan otti Pinja viereen, vähän laittoi kättä sen ympärille ja käski istua hiljaa. Pystykorvan omistaja meinasi tapansa mukaan mennä ohi ihan koiran päätösten mukaan, eli koira meinasi tulla suoraan iholle samalla haukkuen ja rähisten hullun lailla. Äiti sanoi tiukasti vain, että nyt vie se koiras kauempaa ja mene ripeästi.
Mitä tekee meidän Pinja, kun pystykorva riehuu hihnassaan, retuuttaa itseään miten päin vaan, ja joutuu lopulta omistajan kantamaksi, kun ei muuten suostu ohi nätisti meneään? Pinja istuu hiljaa ja katselee tilannetta täysin välinpitämättömästi, eikä tee elettäkään vastatakseen rähinään tai vastaavaa. Voi että sitä koiraa oikeesti!
Niin tyhmä ja ärsyttävä ja itsepäinen kuin se osaakin olla, niin tuollaset tilanteet kyllä todistaa sen fiksuuden. Ei olisi ollut mikään ihme, jos se olisi käynyt sen toisen koiran kimppuun, koska se huusi niin paljon ja oli tulossa päälle. Mutta ei, Pinja uskoi mieluummin äitiä ja istui coolisti paikallaan. Jopa naapuri kehui ja ihmetteli, että miten sen nyt noin ilman hihnaa tottelee!

tintti kirjoitti:
Hooveri: Pennuilla on joskus tapana syödä kiviä. Meillä Nemikin popsi pentuna kiviä innokkaasti maasta ja sitä sai olla koko ajan kieltämässä ja vahtimassa. Suht nopeasti se oppi sylkäisemään nappaamansa kiven kiltisti itse pois ja vähitellen tuo tapa meni kokonaan ohi. Meidän naapurissa asustelee westiepentu, joka kuulemma myös napsii kiviä maasta ja myös nielee ne. Mutta tosiaan on hyvin todennäköistä, että tuo tapa menee iän myötä ohi.

Jeps, mäkin tuota mietin, että on varmaan ohi menevää :) Ja siltä alkaa pikkuhiljaa näyttää, eilen nimittäin käytiin kolme kertaa vähän kävelemässä tuolla ja yllättävän vähän toi yritti niitä kiviä sieltä napsia ( verrattuna entiseen kun oli pakko kokoajan yrittää ), yllätykseksi se jopa haisteli maata Toivottavasti ei tule nyt hirveästi takapakkia, olis niin kiva jos toi olis vihdoin tajunnu ettei niitä kannata syödä, olis lenkeilläki paljon mukavampaa :)

Mulla oli viime keväänä hoitokoirana 5-vuotias ranskis, jonka suurin intohimo oli kaivaa läheiseltä rannalta isoja kiviä, pureskella niitä ja lopulta haudata ne löytöpaikan viereen ja etsiä uusi rakkauden kohde. Se tärisi kauttaaltaan, kun oli niin innoissaan niistä kivistä. Tämä ei nyt suoranaisesti asiaan liittynyt, mutta kerroinpa kuitenkin kun mieleen tuli :D

Veskun perheen nyt jo edesmenneellä partacolliella oli tapana kanniskella isoja kiviä ja vanhemmiten sen hampaat oli kuulemma tosi kuluneet. Ei mitenkään yllättävää..
Nemi onneksi nappaili kiviä suuhunsa vain silloin, kun sillä oli maitohampaat suussa, joten pysyvät hampaat eivät ehtineet kärsiä tästä "harrastuksesta".
Kun muutaman kerran joutui väkisin kaivamaan kiven Nemin suusta, se oppi, että kiellon jälkeen kannatti ihan itse sylkäistä se kivi pois suusta :D

Otin koirille tollasen korin lelukopaksi ja Nemi tietenkin kuvittelee, että nyt sieltä saa ottaa jokaisen lelun pois ja levitellä pitkin lattioita. Sit se tuo lelun aina tohon mun jalkojen juureen ja peruuttaa itse kauemmas leikin toivossa. Kohta mulla on aikamoinen kasa leluja tossa vieressäni :D

Meidän jo edesmenneellä saksanpaimenkoira uroksella oli pentuna kans tapana syödä kiviä. Mutta se vaihe meni onneksi nopeasti ohi.

Mulla iskee aina keväällä kauhee into ruveta miettimään kaikkia harkkoja ja suunnitella hirveesti kaikkea! Miks tällasta ei oo koko ajan :DD

Tuli tehtyä heti koulun jälkeen ihan kunnon lenkki, tuolla on niin ihana sää! oli pelkkä huppari päällä ja silti kuuma. Koirakin meni jokaiseen vesilättäkköön luttaamaan viilentyäkseen, vaikka on kaikenlisäksi naku tällä hetkellä :D

Mulla oli viime keväänä hoitokoirana 5-vuotias ranskis, jonka suurin intohimo oli kaivaa läheiseltä rannalta isoja kiviä, pureskella niitä ja lopulta haudata ne löytöpaikan viereen ja etsiä uusi rakkauden kohde. Se tärisi kauttaaltaan, kun oli niin innoissaan niistä kivistä. Tämä ei nyt suoranaisesti asiaan liittynyt, mutta kerroinpa kuitenkin kun mieleen tuli :D

Tuli täst mieleen et meiän koira käy ihan kuumana kynsiviiloihin :-D Jos otankin kynsiviilan käteen niin tää hyökkää mun kimppuun innoissaan :-D Sama huulirasvan kanssa, sitä ei saa koskaan esim illalla sängyssä laitettua rauhassa kun tää lipoo ihan naaman edessä kieltään ihan täpinöissään.

MAD sanoo:
Tuli tehtyä heti koulun jälkeen ihan kunnon lenkki, tuolla on niin ihana sää! oli pelkkä huppari päällä ja silti kuuma. Koirakin meni jokaiseen vesilättäkköön luttaamaan viilentyäkseen, vaikka on kaikenlisäksi naku tällä hetkellä :D

Sama homma (paitsi ei ole koulua vielä viikkoon) mutta minä tyhmä laitoin kaksi hupparia varmuuden vuoksi kun puistoon mentiin että jos siellä seisoessa paleltuis mutta pyh, kuuma ja hiki tuli silti! Mindi onneksi kiertää kaikki lätäköt, ei tarvii koko koiraa pestä aina joka lenkin jälkeen

^ mäkin vaan pyyhkäsen koiran rätillä, en jaksa joka kerta pestä :-D tekis mieli alottaa nyt vihdoin se agility! toi koira rakastaa vauhtia niin kovin paljon ja itekkin voisin tykätä :)

MAD: joo, pesu on tarpeen sellaisen muutaman päivän likakerroksen alta kun ei sillä pyyhkeellä kaikkea saa ja sit on pyyhe aina likanen. Ja turkin pitäis olla siitä helpoimmasta päästä, en halua edes kuvitella pitkien turkkian omistavien tuskaa :'D

Meidän pitäis aloittaa verijälki, Mindi rakastaa nenänkäyttöä varmaan eniten, kotona aina piilotellaan namuja mutta se on nykyään liian helppoa, sitten siirryttiin sanomalehtiryppyjen piilotukseen missä on nameja->taas liian helppoa. Vaativa koira, pitää olla aina ovelampi

Mimmin mielestä on toosi ikävää, kun on kevät. Ei ssinä muuta, mutta lumet meni jonnekkin, on märkää ja sottasta (se ei sitä kyllä haittaa) eikä missään näy enää jänistenjälkiä. Ainoa positiivinen puoli on, että metsässä pääsee nopeammin karkaamaan minulta.. Ja lumen alta paljastuu kaikkea mielenkiintoista, kuten viime viikolla jäniksen jalka, jonka se sitten söikin.

Ja turkin pitäis olla siitä helpoimmasta päästä, en halua edes kuvitella pitkien turkkian omistavien tuskaa :'D

Kunpa mäki voisin tyytyä vaan kuvittelemaan... Kurakelit on sitten ihania, kun koira on a) vaalea b) karvamöykky briardi ja c) rakastaa kuraojia. Jos päästän sen vapaaksi metsässä, saan kotiin tullessa pestä koko haisevan, liejuisen koiran ja sen jälkeen nyppiä tunnin sen turkista kaiken maailman havuja ja kaarnanpalasia. Ihan normilenkillä käydessäkin toi onnistuu dippaamaan vähintäänkin tassunsa johonkin mutakasaan vaikka yrittäisin hissutella sen kanssa. "joo ei me mennä ollenkaan sinne ojaan eeeei me mennä........ aha menit jo"

nimim. märkä ja kyrpiintynyt äskeisen pesusession jälkeen

^en ees yritä kuvitella....

^^ ahahaha meillä astutaan kakkaan jostain ihmeen syystä lähes joka lenkillä
"ei, siinä on kakka, kierretään, ei mennä läpi, monta kakkaa, tule tänne.." ja lopputulos että ainakin 1/4 tassusta kakassa.
Mutta tosiaan, en haluaisi briardia/sen tyyppistä karvarotua omistella tällä sulamiskaudella. Onnea vaan

Voi kuulkaas, tällainen on meidän normilook tallipäivän alussa. Ja koirat kulkee siellä päivittäin mukana, eli joka ilta saa olla tota kultaista pesemässä. Ja tuo ei ole edes vain keväisin, vaan keväisin, kesäisin, syksyisin ja talvisin. Tuo vetää jokaisen ojan minkä vaan näkee - noutaja mikä noutaja, vesirakkautta ei saa hävitettyä luonnollisestikaan sitten millään (mutta taas toisaalta en tiedä mitään parempaa kuin koira, joka ui).

Kesällä kun sitten tulee toinen sottapytty taloon (kultsu siis), niin rapaa tulee olemaan kaksin verroin! Mutta kyllä mä kaiken kuuraan ja siivoan sen kummempia ulisematta.

Ai joo ja tuosta kuvasta; ei varmaan tarvitse kauaa miettiä kumpi hauva on meikäläisen. Se iso ja likainen nimittäin, putipuhdas pikkutoveri on kaverin jack russell.

Pörri ei onneksi paljon vedestä, mudasta tai lätäköistä välitä, yrittää aina kiertää ne.

Tuossa olisi vielä kuva herrasta: Klik

Huhhuh, kaikkeen sitä joutuu koiransa kanssa. Koirapuistoiltiin tänään kahteen otteeseen, hyvin meni, oikein hyvin. Sitten tein klassisen virheen. Annoin namin liian lähellä muita. Normaalisti tätä osaan välttää, eikä Mindi ole kovin mustasukkainen. Mutta paikalla oli Mindiä 5päivää nuorempi narttu ja samankokoinen, saman luonteinen, temperamenttinen yms. Kaikki mätsää.
Eli annoin makupalan->koira nielaisi sen->lopetin kun toinen tuli liian lähelle->Mindi silti murahti-> arvatkaapa murahtiko takaisin ja mikä soppa siitä syntyi.
Ei ole Mindi ennen tapellut mutta en oikeasti tiedä mitä olisi tapahtunut jos ei olisi väliin kerennyt. Oon aina itse kuunnellut kuinka sitä muut kertoo että jotenkin "sumenee" ja koettaa vaan erottaa ne koirat ja nyt sitten koin sen itse. Ja siinä rytäkässä sitten sain itsekin hampaasta vahingossa sormeeni. Kipulääkettä ja desinfiointia.
Piti se kai tämäkin kokea. Onneksi toisen koiran omistaja on puolituttu niin ei jäänyt meillekään mitään pahaa henkeä pään ylle pyörimiään.
Päivän oppi: ei enää ikinä makupaloja toisen ollessa liian lähellä

10 km lenkki koiran kanssa takana, tossa se tyytyväisenä nyt natustaa luuta ja itelläkin kiva fiilis :-)

Kävin heti tos koulun jälkee Akun kaa lenkillä ja kyl nyt näyttäis siltä et toi kivivaihe alkaa pikkuhiljaa olla takanapäin :) Toi vaan satunnaisesti aina saattaa yrittää syödä niitä kiviä, tälläkin kertaa vain kerran. Että mä olen ylpeä ! Ja onneksi tollakin vielä suurin osa maitohampaita, muutama rautahammas jo puhjennut, ni ei toivottavasti toi kiviharrastus niitä pysyviä hampaita sit ruhjo.