Koirat.com

Mulla viiltely oli nuorempana keino saada tietää voiko muhun sattua yhtään sen enempää kuin mitä silloin jo sattui henkisesti. Olenko mä oikeasti siinä tilanteessa vai oliko se vain loputtomalta tuntuvaa painajaista. Mä olen niin onnellinen, että mä olen vielä tässa ja onnellinen. Nykyään osaa pikku vastoinkäymiset suhteuttaa ihan eri tavalla.

voi VITSI oikeesti eiei en haluu et tää menee tällee. joo kiitti mulle riittää tää kaveruus, ton kaa on kiva jutella ja se on hauska mut joo siis ei mitää "sä oot kaunis<3" juttuja, alkaa vaa ahistaa.

Mulla on aika sekavat tunteet nyt. Toisaalta oon todella iloinen siitä että pääsen tuolta yläasteelta pois, mutta toisaalta taas tuntuu niin haikealta että kaikki onkin sen jälkeen ohi. Enkä edes ymmärrä miksi, koska eihän mulla koskaan ollut mitään kavereita siellä, omalla luokalla siis. Ehkä se johtuu muun muassa siitä että vihaan muutoksia, ja en tiedä, tuntuu niin haikealta ja tyhjältä. Kyllähän mun on pakko myöntää että tuun kaipaamaan joitakin hetkiä.

Pelkään myös että joku menee pieleen syksyllä, ja jään kotiin homehtumaan vuodeksi tai toiseksi, koska mun ei ole enää "pakko" käydä koulua.

Eikä asiaa yhtään auta se että jään kohta ihan yksin tänne, koska kaveri lähtee toukokuun lopussa. Siis mitä helvettiä mä sitten teen, yksin koko kesän. Tuskin maltan odottaa. Paljon juhlimista siinäkin.

Muutoksia, vihaan muutoksia.

Cendre kirjoitti:

Mulla on aika sekavat tunteet nyt. Toisaalta oon todella iloinen siitä että pääsen tuolta yläasteelta pois, mutta toisaalta taas tuntuu niin haikealta että kaikki onkin sen jälkeen ohi. Enkä edes ymmärrä miksi, koska eihän mulla koskaan ollut mitään kavereita siellä, omalla luokalla siis. Ehkä se johtuu muun muassa siitä että vihaan muutoksia, ja en tiedä, tuntuu niin haikealta ja tyhjältä. Kyllähän mun on pakko myöntää että tuun kaipaamaan joitakin hetkiä.

sama. mä en tykkää muutoksista. vaik on mulla pari kaverii omal luokal mut siti

Keuhkot huutavat hoosiannaa. Mä en voi olla kipeä, en voi, en voi, mun on pakko olla viikonloppuna terve! Itken verta, jos en pääse kennelpäiville... Mutta ihan kuin mulla olisi vähän parempi olo. Tai sitten vain kuvittelen. Pitäisiköhän mennä saunaan? Joo, sen mä teen. Mulla piti olla tässä tajunnanvirtapostauksessa joku punainen lankakin, se taisi nyt kyllä kadota. Saunan katossa on kivat ledivalot. Tyylikkäät, elegantit, intellektuellit. What? Mä en vieläkään löytänyt tietokoneen sisäänrakennetun mikrofonin paikkaa.

ahdistavaa, tappelin eilen j:n kanssa ja KUNNOLLA. no mun piti kesälläki nähä se,
mut se nyt sitte jäi ku ei oo mahiksii kyydistä ja yöpymisestä. tai ehkä kyydistä olis?
mut vitsi en nukkunu melkee yhtään, ahdistaa sen verran. pitäskö soittaa sille ja puhuu asiat selviks.. mä vaa rakastan sitä iha liikaa, vaikkei me olla ees yhessä

Vähän ollu haikee fiilis tän päivän.. Yks meijän luokkalainen poika oli keuhkokuumeessa ja sairaalassa, tänään meijän luokalle kerrottiin että sillä on todettu imusolmukesyöpä. Pisti kyllä vähän hiljaseks ja tuli tippa linssiin. Tässä kirjotellessakin rupee itkettää. Ite oon tuntenu tosi monta vuotta ton kyseisen pojan, 8 vuotta oltu samalla luokallakin. Tänä keväänä sitä ei koulussa nähdä, kesän alkupuolella vasta nähdään se, koska sairaalaankaan ei saa mennä vierailemaan. Luokanvalvoja kerto, että V on ite tosi pirtee ja ottaa sen asias oikeen hyvin, kiva sitten mennä kattomaan sitä niille kun ihan varmasti rupeen itkee heti kun nään sen. Mutta huomenna tehdään koko luokan kanssa sille ooooikeen iso sydänkortti. Sen lisäks kaikki halukkaat saa osallistua V:n mopon maalauksen kuluihin. Sillä on pappis ja se on pitkään puhunu, että se haluais maalata sen alkuperäseks vihreeks ja me sitten porukalla päätettiin kustantaa se sille :)

eieieiei toi ei oo sitä mitä mä haluan, ei tollasta, eieieiieei!
mä erehdyin pahasti ton suhteen. oon pettyny itteeni. ja siihen.

mua ahdistaa, suututtaa ja itkettää ja mä en tie miten päin olisin.
me muutetaan. me muutetaan talosta jossa mä oon asunu koko ikäni, jossa mulla on parhaimmat muistot ja jonka lähimaastot mä tunnen läpikotasin. talo jossa mä oon lapsena leikkiny piilosta veljien kanssa, talo jossa mä oon viettäny jokasen jouluni.
tä kuulostaa varmaan tosi vammaselta ja tyhmältä ininältä mut kun tällä talolla on vaan niin paljon tunnearvoa. ja pahinta on se et tänä aamuna ihan pokkana porukat tulee sanomaan mulle et me muutetaan luultavasti syksyllä täältä pois. ne vaan tulee sanomaan. mulla ei ollu aavistustakaan koko jutusta, mä en oo IKINÄ kuvitellu et me muutettais täältä pois! mua sattuu se et niitä ei tainnu mun mielipide kiinnostaa, toisaalta mä en viitti sitä mielipidettä enää sanoa koska en haluu pilata niitten fiilistä.
ja se uus talo tulee luultavasti oleen tällänen:


tai joku tän tyylinen:


S
=SIMS-TALO.
siis toi on niin sellanen kun sims peleissä. ei toi voi olla kenenkään _koti_. toi on kivasti sisustettu talo missä on pihalla sitte varmaan symmetrisesti aseteltuja puita ja kiva uima-allas. eli sims talo, ei mun koti.

ehkä tä fiilis haihtuu sit jonkun ajan päästä, mut mä otan tän niin raskaasti.

^ Ei kuulosta typerältä ininältä! Koska se on ihan totta, että kun lapsuudenkotiinsa kiintyy, sieltä kaikki muistot löytyy ja se vaan on se KOTI.

Mekin meinattiin muuttaa, tai siis siitä on puhuttu muutamat viime vuodet. Minä vastustin sitä koko ajan kovaäänisesti. Äiti on lapsuudessaan muuttanut tosi usein, eikä sillä ole sillä tavalla vain sitä yhtä rakasta paikkaa, joten se oli sitä mieltä, että ihan hyvin voidaan muuttaa ja "kyllä siihen tottuu".
Sain kuitenkin porukoiden päät käännettyä, että muuttaisivat vasta sitten, kun mun pikkusiskokin on käynyt yläasteensa täällä omien kavereiden kanssa loppuun. Itse joudun muuttamaan pois opiskelujen perässä toivottavasti syksyllä, ja porukat & sisko asustelee täällä siis vielä pari vuotta.
Mutta silti minua kauhistuttaa ajatus, että nämä muuttaa jahka pikkusiskon yläaste on ohi. :( Haluaisin vaan tulla viikonloppuisin ja lomilla käymään Kotona, en missään vieraassa paikassa, jota en tunne! Joten voin aivan hyvin kuvitella, että susta tuntuu pahalta ja haikealta ja ikävältä muuttaa. Ja vaikka kuinka kotiutuisi uuteen paikkaan, niin silti voi olla ihan tervettä ikävöidä aina hiukan sitä rakasta lapsuudenkotia. :)

Toivottavasti asiat järjestyy parhain päin ja uusi paikka muovautuu mieleiseksi, vaikkei se lapsuudenkodin paikkaa voisikaan viedä.

Hurjan haikea olo! Ollut aamusta asti, iski heti kun heräsin. pari päivää koulua ja valmistumisjuhla, ja siinä se. Sit kesä töitä, ja sen jälkeen on kaikki auki. :O en muista, koska viimeks olis ollut näin, että en toukokuussa tiennyt mitä teen elokuussa! viimeks vissiin -05, kun pääsin ylioppilaaks eikä ollut vielä koulupaikasta tietoa.
Lisäks tuntuu vieläki ihan hurjalta, miten paljon kaipaan tota harkkapaikkaa. Hihkuin ilosta, kun mulle soitettiin tänää ja pyydettiin huomiseks töihin. :D Ei tää oo enää ihan normaalia. Tai en tiiä onko, voiko oikeesti työ tuntua tältä?

Mun on paha sanoo tohon lapsuudenkoti asiaan mitään. Mä oon tottunu muuttamaan ja mä tykkään siitä! Uuden huoneen saa järjestää ja sisustaa ihan oman näköseks, vuosien varrella kuitenkin maku muuttuu että luultavasti pidemmän aikaa jos asuisin samassa paikassa niin ainakin järjestys muuttuis tosi usein. 10 kertaa oon muuttanut, 9:ssä eri talossa asunut. Tässä JO vuosi viikon päästä asuttu ja se tuntuu niin pitkältä ajalta! Kerrankin vuoden aikana muutettiin 3 kertaa. Mutta toisaalta ymmärrän kyllä sen, että jotkut ei halua muuttaa, varsinkaan jos on koko ikänsä asunut aina siinä samassa talossa. Omista kavereistani 3 on asunut ikänsä samassa talossa, yksi muutti ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten.
Ite oon vaan niin tottunut ja tykästynyt siihen, että mulla se muuttaminen ei tunnu missään, varsinkaan nyt kun mopolla pääsee kulkemaan, ei sillä sijainnillakaan niin väliä enää. :)

^ Saako olla utelias ja kysyä, että miksi olette muuttaneet noin tiuhaan tahtiin?

^ En oikeestaan tiiä. Ensin Vantaalla kerran, kun vanha talo kävi kahden lapsen kanssa liian pieneksi, Vantaalta Pälkäneelle paremman ja turvallisemman kasvuuympäristön ja sukulaisten takia, vanhempien eron jälkeen, uuden miehen luo, hetkeksi pois uusioperheestä, takaisin sinne, taas sieltä pois ja sen jälkeen lähinnä halvempien ja isompipihaisten asuntojen perässä :)

miks vanhoista ystävistä tulee huonossa seurassa ihan tuntemattomia? se poika minkä tunsin seiskalla ja viellä kasilla oli ihana, huomaavainen ja tosi kiltti. sit tuli huono seura. alkoholi. tupakka. ganja. heroiini. tuhopoltto. känniajelu mikä päätty pienen lapsen vammautumiseen.
ennen mä olin se luotto, nykyään yks huorista. se voi koulussa tulla sanomaan mulle 'mitä huora'. se voi facebookissa kysellä tulenko mä niille vähän hoitelemaan.
se sattuu mua niin paljon. se on vieny mun voimia kun mä oon kattonu miten entisestä niin rakkaasta ystävästä tulee raunio. miten se ei edes huomaa sitä ite. ja tää tuska alkaa aina viikonloppuna. mä tiedän että se rellestää enemmän kun laki sallii.
ja kaiken tän jälkeen mä rakastan sitä ystävänä niin paljon ettei mitään järkeä.

MAD kirjoitti:


ennen mä olin se luotto, nykyään yks huorista. se voi koulussa tulla sanomaan mulle 'mitä huora'. se voi facebookissa kysellä tulenko mä niille vähän hoitelemaan.
.

Mä en antais kenenkään puhua mulle noin :/ Oli se sit rakas ystävä tai kuka vaan mun mielestä tollanen on hirveen alentavan kuulosta. Ja no tähän samaan voisin sanoo et ei muutenkaan harrasteta kaveripiirissä mitään huorittelu/homottelu juttuja (joskus nyt jotain mut eipä juurikaan) mun mielestä ne kuulostaa niin hirveiltä ja sellaselta teinikovistelu menolta tai jotain että lol, ihan kummaa et nykyään pitää monesti kavereita kutsua tommosilla nimillä :-D tai siis en ymmärrä sitä pointtia yleensä. Kyl mäkin nyt joskus jotain saatan heittää mut jotkut ku käyttää aina noita niin öö en mä haluu et joku kaveri aina huutais mua jostain "hei lutkaa tuu tänne!!".
Mut itekin oon saanut kattoa täs kasvaessa miten kaverit menee kuka millekin tielle, sellasta on tosi ikävä kattoa sivusta kun ei sille oikeen mitään voi tehdä. Onneks mulla ei oo hirveen läheisistä ystävistä kyse. Eniten just yläasteen jälkeen näki tällästä, mua melkeen säälittää muutamat tyypit mihin ne sitte lopulta on ajautunu mutta no can do ehkä ne on sit tyytyväisiä tollaseen..

Mä en oo muuten ikinä muuttanut. Oon aina asunu tässä talossa :-D Mun muuttamiset on rajottunu huoneen vaihtamiseen ja seki on tapahtunu vaan kerran! Mut tää on kiva ja hyvä paikka asuu <3

En tienny et mulla olis oikeesti pokkaa tehä mitä maanantaina menin tekee. Voi elämä oikeesti! Onneks toi ei suuttunu mulle!! Oon niin onnellinen siitä. Koska meikä kyl vähän loukkaantus jos joku tulis tollee vaa mulle, ja vieläpä melekosen hyvä frendi : DD joops.. Heh, mut oikeesti en ymmärrä miten pokka riitti. Nyt jos pitäs sama mennä tekee nii ei riittäs.

^^ kyllä se muakin alentaa. mut on niitä hetkiä millon se palaa ennalleen. pari kuukautta sitten se tuli halaamaan, se kerto että välittää, se sano et mä tuun oleen aina yks tärkeimmistä. seuraavana päivänä se taas tuli kehumaan mun persettä ja heittämään jotain sellasta läppää mitä ystäville ei sanota.
moni tietää ja uskoo ettei se tuu selviimään. mä haluisin auttaa mut en pysty, koska ei hänen mielestä tässä hommassa oo mitään ongelmaa.
huoh. nää kaikki isot asiat on tehny musta niin heikon. muutto. teemu. tämä.
ehkä tä tästä. tai jotain.

mullakin on nyt hirvee läskiahdistus >:( tuntuu että oon läskein kaikista, vaikka tiiän että olen normaalipainoinen, vähän pullukka vain jaloista. Lisäksi tuntuu että kukaan ei pidä minusta, vanhat ystävät ovat hylänneet totaalisesti ja uudet ovat sulkeutuneet pikku piiriinsä, jonka ulkopuolelle mut on jätetty.

koko viime viiko ja tää viikko on ahdistanu iha hirveesti. mut eipä se ollu vielä mitään, voin kertoo et nyt ahdistaa. en halua suomeen. siellä on ilmeisesti kaikki asiat päin persettä, kaikki on muuttunu. en tiiä vois jäädä tänne ja unohtaa koko suomen ja sen paskan