Koirat.com

Tänne voisivat kirjoitella kelpien omistajat kirjoitella sekä rodusta haaveilevat kirjoitella.

Onko täällä yhtään kelpien omistajaa? Olis kiva lueskella, jos teillä on kotisivut tai blogi. Itse suunnittelen toisen koiran ottamista parin vuoden sisään. Rotuvaihtoehtoina on bokseri, belgianpaimenkoira, ja nyt myös kelpie yhtenä mahdollisena rotuna. Etsin aktiivista harrastuskoiraa mm. agilityyn, tokoon ja ehkä myös pk-lajeihin. Kelpie vaikuttaa ominaisuuksiltaan ja luonteeltaan (sen verran mitä olen koiratapahtumissa yms. nähnyt) paljonkin sellaiselta koiralta, jota etsin ja on passelin kokoinenkin.

Millaisia kc:laisten kelpiet on? Onko ollut jotain ongelmia koulutuksessa yms vai onko kaikki sujunut mallikkaasti? Osaako kelpie helposti rauhoittua kotioloissa, vai vaatiko paljon opettelemista?

Tarkoitus olisi tässä ennen koiran hankintaa tutustua tarkemmin rotuun ja sen edustajiin, että tietäisin, mitä on odotettavissa..

Täällä asustaa ruskea 9 kk kelpieuroos. Tekemisen intoa tosissaan riittää (kun ohjaaja vaan olis yhtä hyvä ja toimis nopeemmin ku ajatus!). Tavoitteena on harrastaa ainakin agilitya ja jotain tottelevaisuuspuolen hommia. Jälki ja pk-jutut yleensäkin kiinnostaa, mutta katsoo nyt mihin rahkeet riittää. Pikkuhiljaa touhutaan kaikenmoista tempuista, agista ja tottiksesta yleiseen olemiseen. Kyselemiäsi ongelmia on tuottanut lähinnä tulenpalava paimennusvietti, mitä tosin annan koiran hallitusti toteuttaa. Tietynlainen rämäpäisyys ja kohelointi on myös joitakin hirvittänyt, mutta mä sain tarpeekseni yhdestä este-, pinta- ja ääniarasta koirasta, joten mitä enemmän toi riekkuu ja koohottaa, sitä tyytyväisempi mä oon tulevaa agiuraa ajatellen!

Keltsiä saa kyllä tulla mieluusti katsomaan jos rotu kiinnostaa, voin kertoilla sitten vielä lisää. Niin ja onhan meillä blogikin, tosin jutun taso on joskus vähän.. Noh, sanotaanko nyt että puran sinne epäsäännöllisen säännöllisesti sekä ylä- että alamäet.

Jee, taidan ruveta seuraamaan teidän blogia, kun lajitkin on juuri niitä mitä oon itekin suunnitellu. Kävin lueskelemassa uusimpia blogilisäyksiä ja teillä näyttäis olevan sama rusakko-ongelma kun meikäläisen käppänän kanssa. Mää kans haluisin saada kitkettyä sen jahtaamisen, mutta rusakot ilmestyy "harjoiteltavaks" just sillon kun ei pitäis..

Mää etsin just vähän rohkeampaa ja menevämpää kaveria, kun toi käppänä on kyllä kohelo, mutta lisäks myös aika arka tietyissä tilanteissa, ei onneks agissa, joka on ehkä sen mielestä maailman paras juttu (rusakkojahdin jälkeen ). Meillä on ollut kotikotona bokseri, joka oli myös aika kooho ja tietynlainen riekkuminen on vaan mukava, kunhan osaa keskittyäkin kun on tarvis.

Mitenkäs pinseri ja kelpi on tottuneet yhteiseloon?

Meillä seikkailee prinsessa Pikku-Hukka K. K. Kojootti. Eli Kalju K. Kojootti. Ei se tosin enää muistuta kojoottia, eikä ole ihan niin kaljukaan, mutta liikanimi on ja pysyy

Hukalla on kaverina vajaa vuoden ikäinen bretoniuros Miska, joka on kyllä kans melkoinen tapaus. Miska on meidän syntipukki, ja me naiset aina ollaan kipeinä tai myrtseinä kaikille miehille, ja sitten Miska saa kärsiä. Hukka köhii ja yskii ja niiskuttaa mun seuraksi, on tosi empaattinen ja ihana lurjuskoira. Ja jos sitä ottaa oikein kovasti päähän, pikkuveli saa kyytiä. Siis ainahan kaikki naisten ongelmat on jotenkin miesten vika- ihan varmasti on, jos Hukalta kysytään.

Hukka myös kyllä puolustaa pikkuveljeään. Käytin koko jengin eläinlääkärissä tiistaina, tuloksena satasen lasku (hyvästi vuokranmaksu) ja kaksi tulehtunutta koiraa. Miskalla korvatulehdus ja Hukalla silmätulehdus. Ja kun lääkäri oli ilkeä ja putsasi pienen korvaa niin että sattui, Hukka murisi. Vain ja ainoastaan Hukka saa kiusata Miskaa!

Blogi löytyy allekirjoituksesta, ja sieltä löytyy yhtä ja toista villiä meidän arjesta, kannattaa lukea

Anuapina kirjoitti:

Mitenkäs pinseri ja kelpi on tottuneet yhteiseloon?

No mähän olin alunperin varautunut kaikenmaailman valtataisteluihin ja kasvattajankin sain vakuuttumaan siitä, että toi pinseri vähintääkin syö kaiken elollisen kyselemättä. Tosiasiassahan pilsneri on hirveen pehmeä ja herkkä, mutta tarpeen vaatiessa täyttä tulta ja tappuraa (= uroskoirien keskuudessa ja riistan perässä). Keepien kanssa on kuitenkin mennyt mainiosti, mä tiedän jo ne tilanteet millon pitää seurata vähän tarkemmin ja millon vihellän sitten pelin poikki.

Meillä on tosiaan projektina ollut vastaehdollistaminen kaikkeen mahdolliseen, rusakot vaan sattuu olemaan vähän ennalta-arvaamattomia treenikavereita.

Ens kuussa meillä alkaakin tottiksen ulkotreenit ja toivon niiiiiiin kovasti, että päästäis pk-puolelle tähtäävien sakkiin eikä toko-ihmisiin..

Olemme suunnitelleet koiran ottamista, ja kelpie osoittautui kiinnostavaksi roduksi. Nyt tuli vain mieleeni, että sopeutuisiko kelpie kaupunkiin ?

Täällä yks kelpiestä kiinnostunut myös :-) Kelpie on ollut bortsun kanssa nyt jo pidemmän aikaa samalla viivalla - jos koiran ensikesänä hommaan. Tarkoitus on siis harrastaa tokoa ihan kilpailumielessä ja tavoitteellisesti, siinä sivussa muitakin harrastuksia totta kai. Paimennukseenkin on mahdollisuus suhteellisen lähellä. Mutta kysympä nyt, miksi juuri kelpie eikä vaikkapa edellämainittu bordercollie? Roduthan on kovin samanlaisia ja yksilökohtaiset erot on suurempia kun rotuerot.

Miksi kelpie ei sopisi kaupunkiin? Kunhan koira saa riittävästi liikuntaa, kuria ja tekemistä, se soveltuu ihan mihin vaan. Mun kelpie-hirviö tuli mulle kaupunkiin, tai siis lähiöön, ja nyt asutaan melkein keskustassa. Enkä ole onnellisempaa koiraa taas hetkeen nähnyt. Se saa riittävästi liikuntaa, sillä on koirakaveri ja sen kanssa tehdään kaikkea jännää. Muutaman viikon päästä on edessä muutto toiseen lähiöön, missä on uittopaikka muutaman metrin päässä ovelta ja metsää kunnon lenkkejä varten.

Nyt on käyty näitten helteitten aikana joka päivä parikin kertaa uimassa, kun on koirien uimaranta ihan lyhyen kävelymatkan päässä. Bretonilapsi ei juurikaan ui, se vaan kahlaa, mutta Hukka ui. Se rakastaa sitä kun saa oikein loikata veteen ja kauhoa hakemaan jonkun dummyn tai kepin mulle ja tuoda sen ylpeänä takasin.

Moi vaan.

Mä olen nyt ihan vakavissani jo vähän aikaa miettinyt hankkivani kolmen vuoden päästä ensimmäisen oman koirani mikäli se opiskelusuunnitelmiini ja elämäntilanteeseeni silloin natsaa. Kokemusta minulla on koirista tämän yhden bichonin verran, mutta kolmen vuoden aikana on tultu keräiltyä tietoa yhdestä jos toisesta koiriin liittyvästä ja olen lisäksi talutellut, kouluttanut ja agilityssa ohjannut isompiakin koiria (bordercollie, huskyaussiemix). Fyysistä voimaa multa isomman koiran käsittelyyn löytyy vaikka tavoite tietysti on etten sitä normaalielämässä koiraan joutuisi käyttämään. Mutta ihan hentosen kukkasen käteen ei koira olisi tulossa, olen luonteeltani määrätietoinen ja asetan rajoja sen mukaan.

Rotuja olen pohtinut kovastikin ja miettinyt mitä koiralta haluan. Kokoa koiralla saisi olla koiran verran, koira pitäisi pystyä palkkaamaan kädestä kumartelematta mutta lehmänkokoisia koiria vierastan. Ulkonäöltään koiran pitäisi olla työkoiramainen - turkkirodut on ehdoton nounou, pitäisi olla helppohoitoinen karvoitus sekä rakenteeltaan kevyt koira, tulisi ihan tavoitteelliseen agilitytarkoitukseen. Eli kevytrakenteinen työkoirarotu. Luonteeltaan koira saisi olla aktiivinen muttei liian. Olisin valmis tarjoamaan päivässä 2-3h peruslenkkeilyä vaihtelevasti joko hihnassa tai vapaana sekä useaan päivään viikossa koirapuistoilua, tapaamisia, metsälenkkejä ja pyöräilyä + ohjatut treenit agilityyn, tokoon ja mahdollisesti johonkin pk-puolen lajiin. Lisäksi pystyisin tarjoamaan sisällä aivotyöskentelyä päivittäin joko kotitokoilun tai perus kongejen ym. muodossa, sitten tietty kesällä uiminen olis ykkösjuttu. Koulutettavuus saisi olla keskitasoa, ei haittaa vaikka vähän haastavakin mutta saisi löytyä tietynlaista yhteistyönhalua, mikäli riistaviettiä ei hirveästi löytyisi niin sekin on plussaa mutta ei minkään sortin kriteeri.

Olen miettinyt, mahtaisiko kelpie sopia näihin vaatimuksiin. Tahtoisin kuulla kelpienomistajilta mielipiteitä sekä kommentteja, mikäli joku jaksaa voisi näppäimistöltään suoltaa vähän asiaa omasta kelpiestään, sen aktiivisuudesta ja muusta sen kanssa elämiseen liittyvästä. On kovin toivottavaa että sanotte suoraan, mikäli teistä kelpie ei ole se minun rotuni.

Agitem kirjoitti:

Mutta ihan hentosen kukkasen käteen ei koira olisi tulossa..

Anteeksi, repesin ihan täysin! Ihana ilmaus! Itsehän olen tämmönen riuku, pituutta löytyy mutta kyllä tuuli vie melkein mennessään.. Kelpieuros pysyy kuitenkin ihan hyvin lapasessa (+ samaan aikaan pinseri eli palttiarallaa 35 kg lihasta). Eli ei mun mielestä tarvi fyysisten voimiensa loppumista kelpien kanssa pelätä.. Paitsi jos lähdet sen kaa kilpajuoksulle, sit loppuu ikä ja terveys!

Haluaisin varovasti sanoa, että kelpieistä löytyy eroja paitsi yksilöissä myös ns. tyypeissä. Toiset edustaa vankkarunkoista lyhytjalkaista tyyppiä, toiset solakkaa pitkäraajaista tyyppiä (noin kärjistetysti). Ensimmäisen tyypin edustajia näkee ehkä enemmän näyttelykehissä, jälkimmäisiä muissa harrastuksissa. Toki kummankin takaa löytyy sekä aktiivisia harrastuskoiria että näyttelytähtiä, mutta painotukset on sitten tietty erilaiset mitä siellä enemmän on. Wörkkejäkin siellä vilahtelee varsinkin noilla jälkimmäisillä.
(Huom. nämä on sitten ihan mun henk koht näkemyksiä ja sukutaulujen kyyläilyn tulosta, ei tarvii kenenkään ottaa herneitä. )

Pari asiaa mua sun tekstissä jäi mietityttämään.. Ensinnäkin tuosta koirapuistoilusta sen verran, että omasta kelpiestä ei kyllä koirapuistokoiraksi olisi, sen verran löytyy tulisuutta ja omaa päätä. Voi riippua jossain määrin sukupuolesta - toisaalta tiedän sekä uros- että narttukelpieitä, joita ei koirapuistoon voi yksinkertaisesti viedä. Onko sulla mahdollisuus juoksuttaa koiraa runsaasti vapaana muualla kuin koirapuistossa? Yllätyksenä voi tulla myös ihan oikeesti se pennun aktiivisuus kun sen näkee sitten käytännössä. Ainakin R oli pentuna ihan kauhee puremaan ja komentamaan eikä mikään määrä juoksemista väsytä sitä vieläkään. Toisaalta se oli just mitä mä etsin, rohkea rämäpää eli olin ja olen yhä enemmän ku tyytyväinen! SILTI soitin kerran kasvattajalle kun pikkupiraija taas roikkui lahkeessa, että kai tällä on kaikki ihan ok ku olin tottunut niin rauhalliseen koiraan!

Paimennusvietti on myös sellainen juttu, mikä saattaa yllättää. Autot, mopot, polkupyörät ja myös se riista laukaisee sekunnin sadasosassa vietin päälle, ei siinä ehdi kissaa sano ku El Kelp ampasee. Itse etenin tässäkin vastaehdollistamalla, en tiedä miten imuttelu tai kieltäminen olis toiminut.. Aika avuton olo oli kieltämättä joskus, vaikka tiesin tasan tarkkaan mitä tein.

Tulisuuden ja joskus päättömältä näyttävän sähläyksen alta löytyy myös ripaus herkkyyttä. Itse en olisi koskaan voinut koiraani rankoa fyysisesti, se ei olis muhun enää sen päivän jälkeen luottanut. Herkkyys näkyy myös mm. omistajan kropan liikkeiden lukemisena agissa: musta tuntuu ettei olla vielä edistytty yhtään, mun ei tarvi ku pikkusormea liikauttaa niin kelpie on väärällä esteellä! Juu, tottismainen saapastelu on meidän juttu..

Kokemukset siis yhdestä erittäin nokkelasta ja työorientoituneesta kelpiestä. Täydellinen se ei ole, mutta pois en vaihtais.

^ kiitos kovasti vastauksesta. Tekstistäsi huokui vähän sellainen tunnelma, että minun kannattaisi harkita rotua vielä (jonka tiedän myös itsekin kuten myös sen ettet missään kohtaa viestiäsi mitään tarkoittanut pahalla, enkä siis ole millään tapaa loukkaantunut!).

Itse olen mieltynyt nimenomaan näihin solakammantyyppisiin kelpieihin, kärjistetysti tynnyrikoirat ei silmää eikä käyttötarkoitustanikaan miellytä. Tahtoisin kevytrunkoisen, solakan koiran joka sopisi ruumiinrakenteeltaan tavoitteelliseen agilityyn. Tietysti olisi kiva jos koiran kanssa voisi parit kehät pyörähtää, mutta sen pohjalta en kuitenkaan lähtisi ominaisuuksia hakemaan, koska en missään tapauksessa ole näyttelykoiraa hakemassa.

Koirapuistoiluasiasta sellaista, että onko näiden kelpieiden yleinen "ongelma" (tai mikäli hankala kysymys, onko oman kelpiesi "ongelma") ennemmin se että leikit ovat liian rajuja, vai se, että puistossa käyttäydytään ylipäätään aggressiivisesti? Tässä tapauksessa koirapuistoilu olisi varmaan ennemminkin omistajaa kuin koiraa varten tarkoitettua hauskanpitoa, siis mikäli kelpien kanssa koirapuistoilu olisi hankalaa. Olisi tietysti ihanaa saada nähdä muita koiranomistajia ja antaa koiran riehua lajitoverinsa kanssa itsensä väsyksiin, mutta mikäli tämä ei kelpien kanssa onnistuisi, niin ei kai se välttämättä olisi pakollista. Mahdollisuus on juoksuttaa koiraa vapaana niin paljon kuin sielu sietää, mutta asia joka tästä pointistasi jäi mietityttämään on se, tuleeko kelpie ylipäätään muiden koirien kanssa toimeen, ovatko ryhmälenkkeilyt, pentutapaamiset ja muut mieltäni hivelevät haaveet täysin poissuljettuja?

Olen paimenkoiraa miettiessäni luonnollisestikin varautunut siihen, että paimentaminen saattaa kohdistua lähes tulkoon mihin tahansa joka on jollain asteikolla paimennettavaksi luettavissa. Miten olet saanut oman kelpiesi toimimaan, pyrkiikö paimentamaan vai onko kouluttamalla ollut mahdollista kitkeä tätä pois? Tahtoisin koiran jota voisin pitää huoletta vapaana paikassa kuin paikassa ja tiedän tämän olevan suurimmaksi osaksi koulutuksesta kiinni, mutta kuinka vaikeaksi itse miellät esimerkiksi riistan perään karkailun poiskouluttamisen kelpiestä puhuttaessa?

Minulla ei yleisesti ottaen ole ollutkaan tapana kouluttaa väkivalloin, varsinkin pienen koiran kohdalla kaikki hiemankaan fyysinen tuntuu jo todella suurelta kun eläimen osasta ajattelee. Esimerkiksi hihnasta ei tosiaan tarvi kovaa nyppästä kun se jo tuntuu - puhumattakaan siis jos ei ole valjaita. Onnekseni Iiris ei ole kovinkaan pehmeäluontoinen eikä satunnainen vahinko, kuten hihnan aiheuttama nyppäisy kävellessäni eteenpäin ja koiran pysähtyessä nuuskimaan, saa sitä luimistelemaan vaikka varmasti noin pienellä elukalla tuntuu pienikin nyppäys.

^ Tarkoitukseni ei todellakaan ollut loukata, kaikki edellämainittu oli faktoja elävästä elämästä.

Agitem kirjoitti:

Koirapuistoiluasiasta sellaista, että onko näiden kelpieiden yleinen "ongelma" (tai mikäli hankala kysymys, onko oman kelpiesi "ongelma") ennemmin se että leikit ovat liian rajuja, vai se, että puistossa käyttäydytään ylipäätään aggressiivisesti?

Leikit on rajuja, mutta tää ei myöskään alistu (muille ku mun toiselle koiralle) eli siis aika hasardi yhdistelmä jos vastapuoli menettää hermonsa. R ei pidä toisista uroskoirista, muttei ole aggre ellei toinen nyt iholle ammu räyhäämään. Voidaan tehdä esim. kaverin uroskoiran kanssa lenkki niin, että molemmat koirat on vapaana. Tää vaatii kuitenkin sen, että se vastapuolikin on käskyn alla hallinnassa. Muuten tulee tappelu.. Uros-uros -pari on suht huono jos puhutaan tulisesta työkoirarodusta, narttu-narttukin voi olla aika räjähdysaltis, kun ne on usein niin omanarvontuntoista sakkia. Yksilöllistä. Aidatulla alueella tulee mun mielestä helpommin kränää ku vapaudessa.

Agitem kirjoitti:

Olisi tietysti ihanaa saada nähdä muita koiranomistajia ja antaa koiran riehua lajitoverinsa kanssa itsensä väsyksiin, mutta mikäli tämä ei kelpien kanssa onnistuisi, niin ei kai se välttämättä olisi pakollista. Mahdollisuus on juoksuttaa koiraa vapaana niin paljon kuin sielu sietää, mutta asia joka tästä pointistasi jäi mietityttämään on se, tuleeko kelpie ylipäätään muiden koirien kanssa toimeen, ovatko ryhmälenkkeilyt, pentutapaamiset ja muut mieltäni hivelevät haaveet täysin poissuljettuja?

Muita koiranomistajia voi tavata muuallakin kuin koirapuistossa, mihin sitä paitsi menee ainakin meillä kaiken maailman vatipäät jotka ei jaksa koiransa kanssa lenkkeillä.. Miettii sit siitä missä mallissa niiden koulutus on, huh! Meillä on vakioporukka joka käy yhdessä metsässä ainakin kolme kertaa viikossa: kaks narttua, R ja kaks leikattua urosta. Hyvin ne siellä viuhtoo. Treeneistäkin saa koiratuttuja! Elä nyt ajattele kelpietä minään tappelunhaluisena kuumakallena: ainakaan tämä oma ei haasta riitaa ellei toinen provosoi, mutta jos löisin tän aitojen väliin kymmenen oudon koiran kanssa niin.. No, huhhuh. Se on vaan niin tulinen ja periksiantamaton. Kun vielä näkisit miten tuo juoksee menemään, siis sehän liikkuu ihan liikkumisen ilosta, niin ei siihen edes riitä mikään perusneliö -koirapuisto. Niin, ja kyllä mekin pentutapaamisessa käytiin..

Agitem kirjoitti:

Miten olet saanut oman kelpiesi toimimaan, pyrkiikö paimentamaan vai onko kouluttamalla ollut mahdollista kitkeä tätä pois? Tahtoisin koiran jota voisin pitää huoletta vapaana paikassa kuin paikassa ja tiedän tämän olevan suurimmaksi osaksi koulutuksesta kiinni, mutta kuinka vaikeaksi itse miellät esimerkiksi riistan perään karkailun poiskouluttamisen kelpiestä puhuttaessa?

Vastaehdollistamalla. Pyrkii edelleenkin paimentamaan tietyissä tilanteissa esim. autoja, mutta on käskyillä hallittavissa. Riistan perään lähtee yhä jos se ampasee läheltä, jos lähtee kauempaa niin saan vaikutettua signaaliäänellä. Juoksee kunnes kadottaa näköyhteyden. Riippuu taas koirasta millanen moottori sieltä löytyy, tai että paukkuuko se vietti siellä päässä. Vaatii mun mielestä osaavaa kouluttajaa ainakin jos kaupunkioloissa meinaa koiran kanssa elellä..

Agitem kirjoitti:

Onnekseni Iiris ei ole kovinkaan pehmeäluontoinen eikä satunnainen vahinko, kuten hihnan aiheuttama nyppäisy kävellessäni eteenpäin ja koiran pysähtyessä nuuskimaan, saa sitä luimistelemaan vaikka varmasti noin pienellä elukalla tuntuu pienikin nyppäys.

Ja juu ei kelpienkään luimistelemaan kuulu alkaa jos vähän hihna nyppäsee, laatikko paukahtaa tms., se on vääränlaista pehmeyttä se.

Sitä minä tässä yritinkin sanoa etten missään nimessä ollut loukkaantunut, tämä lause "tekstistäsi huokui vähän sellainen tunnelma" kun oikeasti käsitetään usein väärin. Tarkoitan lähinnä, että huomaan ettet olisi suoraa päätä heittämässä kelpietä kenelle tahansa, ja se on hyvä juttu, koska haluankin saada asiantuntevaa mielipidettä.

Mulle olisi itselleni suhteellisen tärkeää, että edes jonkinlaiset leikkikaverit olisi sellaisia, joiden kanssa koiralla olisi oikeasti hauskaa eikä meininki olisi semmonen siedän tota kun omistaja käski, tiedäthän. Kun koira olisi hallinnassa, ei olisi niin väliä vaikka esimerkiksi muiden urosten kanssa ei leikkiä syntyisi, siis kunhan ei kimppuun kävisi, mutta esimerkiksi jos narttupuolisen ei-niin-tulisen leikkikaverin kanssa saataisiin rento tunnelma niin se olis jo ihanaa. Olen siis ajatellut urosta. Tuntuisi jotenkin niin kurjalta vältellä koirakontakteja ja lenkkitilanteita, kun kuitenkin se on mielestäni koiralle luonnollista saada joskus lajitoverin kanssa riehua. Meillä on ollut Iiriksen kanssa niin helppoa, kun ei se ikinä ota paineita tai ärähdä tosissaan oikein kenellekään, tasan yhden kerran sillä oli vähän vääntöä yhden koiran kanssa kaukoetäisyydeltä (=hirveä örinä agilitykentällä) ja nykyään tänkin kanssa tullaan hyvin toimeen. Mutta olen kyllä sisäistänyt myös sen asian, ettei uros/uros tai narttu/narttu yhdistelmä ole aina se kaikkein paras.

En ole ammattilaiskouluttaja ja vielä jokseenkin nuori ja kokemattomaksi miellettävä ihminen, mitenköhän kelpien kanssa pärjäisin. Rotuhan vaikuttaisi minun silmään aivan ihanalta, ovat kauniita koirilta ja käyttöominaisuuksiltaankin passeleita, mutta hirvittäisi ajatella jos tulisi hankkineeksi koiran jota ei yksinkertaisesti osaisi kouluttaa :(

^ On todella hienoa, että mietit tarkkaan omia resurssejasi! Kelpuja on moneen lähtöön, myös varmasti niitä ei-niin-tulisia, mutta miksi ottaa pk-rotuinen jos tahtoo löysän lapasen, sitä mä en käsitä. En siis sano että sinä olisit niin tekemässä! Usein vaan kun omat kyvyt alkaa epäilyttää siirrytään niihin toimimattomampiin koiriin, ja se ei tod tee hyvää rodulle.

Muistan hämärästi, että asuisit jossain päin Poria? Vai oonko sekottanut johonkin muuhun? Mun keltsiä saa aina tulla katsomaan esim. treeneihin (huomenna olis tarjolla tottista klo 19 ). Parhaan kuvan rodusta saa kun näkee erilaisia yksilöitä "töissä" ja kotona. Pistä yksäriä jos kiinnostaa!

^ mielestäni niinkin vakava asia kuin koiran otto on aina harkittava huolella ja tahdon valita rodun tarkkaan jotten joudu myöhemmin katumaan. Aktiiviset työkoirarodut ovat luokka joka minua itseäni kiinnostaa, kelpien ja bortsun lisäksi mielessä on käväissyt myös tolleria. Tietysti tässä on vielä aikaa ja mikäli kolme vuotta ei riitä oman rotuni, koulutustapojeni ja elämäntilanteeni vakiintumiseen, luonnollisesti lykkään koiran hankkimista. Mutta mielestäni asioita on hyvä miettiä jo aikaisin ja koirat.com on mitä mainioin paikka suorittaa esitutkintaa

Laitan sulle vähän yksäriä --->

Kivaa, että täälläkin pinossa on aktivoiduttu.

Agitem: kannattaa bongailla myös kelpieihmisten blogeja, ellet jo oo tehny niin. Niistä saa kans jonkinlaista käsitystä millainen koira kelpie on, vaikka eihän se tietenkään livenä näkemistä korvaa. Mulla on muutama blogi joita seurailen säännöllisesti, kun itekin kyseistä rotua harkitsen. Onneks täällä meillä päin näkee kelpieitä aika usein kisoissa ja muutamaan kertaan oon nähny reeneissäkin.

Sitten kysymys, mitä teidän mielestä kannattaa ottaa huomioon valitessaan kelpietä? Vanhempien ja sukulaisten luonnetestit ja terveystulokset ainakin.. Mitä muuta?

Anuapina kirjoitti:

Sitten kysymys, mitä teidän mielestä kannattaa ottaa huomioon valitessaan kelpietä?

Riippuu ihan siitä mitä hakee. Oikeestaan rodussa ku rodussa tutkiskelisin luonnetestituloksista ne laukaukset, muuten en niin kamalasti ko. testille anna arvoa. MH-testi on jo parempi, mutta ei siihenkään ihan pelkästään kannata tuijottaa. Kisatulokset antaa myös jonkinnäköistä osviittaa siitä mitä koiran kanssa on tehty. Toisaalta potentiaalinen koira voi väärällä ohjaajalla tahkota heikkoja tuloksia.. Mutta jos siellä nyt vilisee TVA:ta, KVA:ta, AVA:a ja ties mitä, niin kyllä niiden koirien on pakko olla toimivia. Katselisin myös paljon kuvia sukulaisista, jotta selviää millainen rakennetyyppi siellä on vallitseva. Toisaalta taas kuvassa langanlaiha koirakin saattaa väärässä asennossa tai esim. juoksussa kun joku nahka vähän heilahtaa näyttää raskaalta, joten kriittisyyttä tähänkin. Vaikka itse arvostan käyttötuloksia, pitää muistaa, ettei ne näyttelytulokset silti välttämättä tee koirasta yhtään sen huonompaa. Esim. oman koiran emällä on paljon näy-tuloksia, mutta pidin sen rakenteesta ja näin omin silmin miten se syttyy ihan mielettömästi kun sen kanssa treenataan. Myös esim. R:n 'papan' ja 'mummun' saavutukset puhui mulle ihan omaa kieltään.

Parasta on aina nähdä niitä koiria livenä: treeneissä, kisoissa, lenkillä, kotona.. Mikä saattaa olla hankalaa jos vaikka suurin osa suvusta asuu ulkomailla. Tällöin pitää vaan tyytyä niihin mitä käsiinsä saa ja luottaa niihin tuloksiin, mitä netistä näkee. Ja sitten kun pennut on maailmassa, niin kannattaa mennä katsomaan pentutestiä, leikkiä itse pentujen kanssa ja seurata niiden käytöstä, jotta joukosta erottuu se helmi. Ja jos ei erotu (esim. mulle arka, ääniä säikkyvä, nirso, leikkihaluton, kontaktia hakematon pentu olis ehdoton nounou ton ekan koiran jälkeen), niin voivoi. Parempi tuuri ens kerralla.

Kiitos Rez! Sitä mää just mietin, että kuinka paljon esim. toi luonnetesti vaikuttaa normielämään.. Tietysti laukausvarmuus on ehdoton, jos meinaa pk-lajeja harrastaa. Sitten kun valinta alkaa olla ajankohtaista, niin täytyy myös kiinnittää huomioita tohon millaisia tulevan pentueen vanhemmat/sukulaiset on kotioloissa eli osaavatko rauhottua sisällä ja miten toimivat ihan arjessa yms. Nyt oon tosiaan nähny kelpietä vaan kisoissa ja reeneissä ja siellä kaikki on ollu tulta ja tappuraa

^ Laukausvarmuus on ehdoton ihan muutenkin, ei pelkästään pk-puolelle halajavalle. LA koira alkaa herkästi säikkyä ihan normaalejakin elämän ääniä ja voipa ne agi- tai tokokisatkin mennä penkin alle, kun kehänauhat paukkuu tai hallin katolle tippuu jotain.. Hermorakenteen pitää olla kunnossa!