Koirat.com

RIXI: Onko koiralla jotain oireita joka viittaisi siihen, että sillä olisi vaikeuksia uidessa tai uinnin jälkeen iho kutiaisi tms? jos ei niin ei kai sitten pitäisi olla mitään syytä huoleen...? Voihan koiran kuvauttaa eläinlääkärillä niin siitä näkisi, ettei ainakaan luustossa ole vikoja.

Mun silmään SIPULUN pentunen muistuttaa kelpietä aika paljon, ainakin kropaltaan. Se on kuin kelpie, jolla on saksanpaimenkoiran pää. Suloinen koiruus :) Mitä muita rotuja siinä on?

Olin viikonloppuna sbcakin erkkarissa ja siellä oli aika paljon raskaan mallisia kelpieitä, kuten arvelinkin. Omaa silmää miellyttää enemmän käyttölinjaisemman näköiset sutjakat ja pidempijalkaiset kelpiet, mutta niiden kanssa ei paljon taida olla näyttelyyn asiaa.. Mutta eipä tuo haittaa, kun ei mua niin hirveesti näyttelyissä käynti kiinnosta. Mahtaakohan Suomessa olla näitä enemmän käyttismallisten kelpieiden kasvattajia? Saa laittaa yksärillä, jos on tietoa...

^ Mä yksäröin heti ku ehdin! Oman pitkäjalkakelpien sisko sai "H:n metsästysreissultaan" ERI:n. joten kyllä joku tuomari näitä sporttejakin arvostaa.

Mutta siis noista uimisen estävistä sairauksista: luustokuvat on aina hyvä ottaa (lonkat, polvet, kyynärät), eikä sydänultrastakaan tietty haittaa ole. Jos koira ei rapsuttele itseään, turkki on ok yms. niin en mä iho-ongelmista olis huolissaan. Mun kelpiellä on uidessa se ongelma, että se pönttö ui suu auki (hakee keppejä) ja vetää sit ilmeisesti vettä henkeen --> rannalle päästyään kakoo hetken. Eli ei ehkä kannata aloittaa uimista heittelemällä veteen jotain.

Anuapina kirjoitti:


Mun silmään SIPULUN pentunen muistuttaa kelpietä aika paljon, ainakin kropaltaan. Se on kuin kelpie, jolla on saksanpaimenkoiran pää. Suloinen koiruus :) Mitä muita rotuja siinä on?

Kelpien lisäksi löytyy saksanpaimenkoiraa ja mastiffia :)

Mä voisin kans kommentoida, ettei kelpoissa ole ainakaan vielä kovin paljoa eriytynyt käyttö- ja näyttökoirat. Tietenkin working kelpie on oma lukunsa, mutta niitä on Suomessa aika vähän "aitoihin kelpeihin" verrattuna. Kennelliiton mukaan workkerit on nimittäin seropeja. Muuten kelpeissä samalla koiralla voi vielä ihan hyvin metsästää valionarvoja lajista kuin lajista, mikä on hemmetin hieno juttu. Esimerkiksi oman honkkelikonkkelin emä on sporttimallinen FI & EE MVA.

Kelpie on rakenteeltaan tosi hyvä agiin, mutta suurin osa näistä jää kooltaan maxin alarajoille. Vähän inhottaa, että nykyisillä säännöillä 44 cm kelpie joutuu hyppäämään 65 cm rimoja. Ei voi olla pidemmän päälle terveellistä, vaikka koiralla hyvä rakenne olisikin. Samoin vauhdin puolesta hieman isompi koko olisi parempi ylemmissä luokissa, jos ohjaaja osaa asiansa. Yleensä ongelma taitaa kyllä johtua siitä, ettei ohjaaja pysy alkuun ollenkaan koiran vauhdissa mukana... :D

Vepestä en tiedä tarkemmin, mutta kelpie ei välttämättä ole unelmarotu siihen. Käsittääkseni kelpiet eivät keskimäärin ole suuria vesipetoja, vaikka osa vedessä viihtyykin. Meidän nassikka ui hienosti, mutta selvästi inhoaa kastumista, joten en halua sitä uimaan pakottaa. Myös edellä mainittu pieni koko on kai haitta vepessä, jossa koiran pitää jaksaa vetää taakkaa uidessaan.

Itselläni yksi tärkeä valintakriteeri oli rodun terveys. Tottakai joka rotuun osuu maanantaikappaleita, mutta kelpiet ovat pääasiassa erittäin terveitä ja hyväluustoisia. Ne on jalostettu kestämään kovaa käyttöä. En tiedä, kuinka pitkään tilanne jatkuu näin hyvänä, sillä osa "kasvattajista" tuntuu keskittyvän enemmän määrään kuin laatuun. Kannattaa siis valita kasvattaja huolella ja katsella vähän koiran sukutauluunkin.

Toinen valintakriteeri itselläni oli hyvä koulutettavuus. Kelpie nauttii työskentelystä ja etenkin yhteistyöstä ihmisen kanssa. Se on helppo motivoida ja nopea oppimaan. Toisaalta se oppii nopeasti myös pahat tavat... Kelpie lukee ihmistä todella tarkasti, jolloin alotteleva kouluttaja voi helposti opettaa jotain muuta kuin ajatteli. Kun kouluttaja osaa asiansa, on kelpie kaikin puolin hieno harrastuskaveri, jolla riittää moottoria pitkälle. Ainakin oma koira tuntuu tykkäävän lähes lajista kuin lajista ja on muutenkin todella sopeutuvainen eri ympäristöihin ja käytäntöihin. Kaikki käy ja aina on yhtä kiva puuhata yhdessä! Parasta on, että hyvin aktivoitu kelpie on helppo ja rahallinen kotona, eli sähläys ja into ei jää turhaan päälle silloin, kun mitään ei tapahdu. Pari vapaapäivääkin menee suht rauhallisesti, mutta onnellisimmillaan kelpie on työn jälkeen.

Toisaalta kelpie ei ole helppo rotu, sillä se on todella nopea reagoimaan. Se kiihtyy helposti ja toimii heti täysillä. Niinhän sitä sanotaan, että paras kisakoira ei yleensä ole helppo arjessa, kun viettiä, tahtoa ja voimaa löytyy kuin pienestä kylästä. Onneksi kelpie on sen verran kompaktin kokoinen, että sen jaksaa pienempikin aikuinen pidellä ihan voimalla tarvittaessa. Sen sijaan kovia koulutusmetodeita en suosittele alkuunkaan, sillä kelpie on herkkä ja usein vähän ohjaajapehmeä rotu. Juuri terävyyden, herkkyyden ja nopeuden yhdistelmä tekee rodusta vähän haastavan.

Jossain vaiheessa ketjua oli puhetta kelpien sosiaalisuudesta. Käsittääkseni kelpietä pidetään aika keskimääräisenä sosiaalisuudeltaan, eli keskimäärin nämä tulevat muiden kanssa toimeen, vaikkeivat ole parhaita koirapuistokavereita. Myös epäsosiaalisia yksilöitä on, joten kannattaa varautua jo pentua ottaessaan siihen, ettei puistoon välttämättä voi mennä aikuisena (ja jossain koiraa pitäisi silti vapaana pitää). Meidän mussu kyllä puistoilee säännöllisesti ja tykkää kovasti leikkiä muiden vauhdikkaiden koirien kanssa. Ikää on tällä hetkellä 1v 4 kk, enkä ole ainakaan vielä huomannut minkäänlaista muutosta sosiaalisuudessa. Helposti provosoituva tämä kyllä on (kuten kelpiet yleensä), eli jos toinen käy uhittelemaan, ei meidän prinsessa väistä senttiäkään. Se haluaa hoitaa tilanteet itse, eikä ole koskaan hakenut tukea omistajan jaloista. Vähän pelkään, että joskus tuo tuittupää vielä joutuu tappeluun, jos vastapuoli siihen provosoi. Luulisin, että tämä on tosi yleistä kelpeillä: Ei varsinaisesti haasteta riitaa, mutta jos kumpikaan osapuoli ei osaa perääntyä, saattaa kärhämää tulla melko pienistäkin asioista.

Ainakin meidän kepie on aina ollut todella ihmissosiaalinen. Se sekä tutustuu vieraisiin innolla että seuraa omistajaansa vapaana ollessaan. Tätä voi siis hyvin pitää vapaana muiden koirien lähellä niin, että koira valitsee mieluummin omistajan kuin muiden koirien seuraamisen. Samoin mökillä tämä pysyy pihassa, vaikkei koko aikaa omistajaa näkisikään. Ainoastaan suuri saalisvietti sotkee vapaana pitämistä, sillä hunsvotti on ihan luovutusiästä alkaen ollut todella kova jahtaamaan autoja, pyöriä, juoksijoita, hiihtäjiä ja oikeastaan kaikkea liikkuvaa. Koska liikenteen jahtaaminen on todella vaarallista (ja kelpeillä valitettavan yleinen kuolinsyy), ei tätä voi pitää vapaana kaupungissa tai teiden lähellä. Se kieltämättä harmittaa, koska viettikäytöksen poiskouluttaminen on äärettömän vaikeaa. Vastaehdollistamisella ollaan päästy jonkinlaisiin tuloksiin, mutta tuskin tästä liikenteen suhteen täysin luotettavaa koskaan tulee. Koiralla todellakin näyttää kytkeytyvän aivot pois päältä, kun jahtaaminen alkaa: Se ei kuule eikä näe mitään muuta kuin liikkuvan kohteen. Tyypillisenä paimenkoirana tämä ei yritä purra kiinni vaan juoksee "karkulaisen" eteen pysäyttämään sitä, mikä on autojen ja pyörien kanssa todella vaarallista. Luulisin meidän yksilön olevan normaalikelpietä saalisviettisempi (paimentaminen on saalistamisen yksi muoto, eli pohjimmiltaan kyse on samasta vietistä), joten kaikkien kelpojen kanssa ei varmasti ole yhtä vaikeaa. Tosin mistäs sitä taas tietää pentua valitessaan, mitä omalle kohdalle osuu...

Suosittelen vielä tutustumaan kelpien ja bortsujen rotuyhdistyksen foorumiin, jossa on paljon keskustelua kelpon hankinnasta. Esimerkiksi keskustelu aiheesta "sopiiko kelpie ensimmäiseksi koiraksi" tuntuu jakavan paljon mielipiteitä rodun harrastajien keskuudessa. Meidän kelpo on muuten ensimmäinen koira, enkä ole katunut sen ottamista. Varauksetta en rotua suosittele, jos ei ole aiempaa käsitystä työkoirista, mutta innokkaille harrastajille tämä rotu on vähintään harkinnan arvoinen vaihtoehto. Luultavasti taas tuli varoiteltua varmuuden vuoksi enemmän kuin kehuttua rodun hyviä puolia :)

^ Jees hyvä teksti! Kelpie on parhaimmillaan nimenomaan sitkeä työkoira: nopea reagoimaan ja aina valmis toimimaan olosuhteista riippumatta. Väsynyt kelpie on onnellinen kelpie. Hihnalenkeistä ainakaan tämä oma ei paljon kostu ja saalisvietti on paimenelle yllättävän suuri (tää myös hiirestää). Tästä huolimatta autotietkään ei haittaa vapaana kulkemista, koska koira on vastaehdollistettu hyvin. Rusakkojen kanssa on tosin vähän niin ja näin, niitä kun ei olla paljoa harjoiteltu omistajan laiskuudesta johtuen..

vahvero kirjoitti:

Mä voisin kans kommentoida, ettei kelpoissa ole ainakaan vielä kovin paljoa eriytynyt käyttö- ja näyttökoirat. Tietenkin working kelpie on oma lukunsa, mutta niitä on Suomessa aika vähän "aitoihin kelpeihin" verrattuna. Kennelliiton mukaan workkerit on nimittäin seropeja.

Kyllä minusta jopa show-linjaisisten kelpieiden kasvatuksessa alkaa erottua kaksi suuntausta. Selkein ero näkyy nyt koirien rakenteessa: on kevytrunkoisia pitkäkoipia ja paksurunkoisia tappijalkoja. Noin kärjistäen. Varmasti myös käyttöominaisuuksissa alkaa hiljalleen näkyä eroja yhä enemmän ja enemmän (itse näyttelykehien reunalla pyörittyäni en voisi sanoa, etteikö eroja temperamentissa näkyisi jo nyt). Ei ole olemassa "aitoa kelpietä" - wörkkeri on aivan yhtä aito, tai pikemminkin aidompi kuin show-kelpie. Niillä on vietit ja vaistot tallella, eikä rakennekaan muistuta rahtitynnyriä. Minusta on hienoa, että ehdotus wörkkien rotuunotosta meni läpi. Näin saadaan orastavaa sukusiitosongelmaakin toivon mukaan tasattua. Itse arvostan koirassa tervettä, sporttista rakennetta ja monipuolisia käyttöominaisuuksia - tasapainoista hermorakennetta unohtamatta. Näyttelytitteleillä tai niiden ohjaamalla jalostuksella ei työkoiraa etsivä tee yhtikäs mitään. Suomessa on tasan neljä kenneliä, jotka itseäni enää kiinnostavat. Aika näyttää.

Mitä eroavaisuuksia kelpiellä ja bordercolliella on? Muuta kuin ulkoäkö. Aika samankaltaisiltahan nuo vaikuttavat, mutta onko jotain "ratkaisevia" eroja luonteessa? Miksi kelpie, miksei bc? :D

^ Tosi samanlaisiahan nuo on, kelpie on ehkä hieman itsenäisempi (?) kun bortsu. Ulkonäöllisesti mun mielestä kelpie on paljon nätimpi. :D

VAHVERO: Hyvä teksti. Tuossa oli kelpietä kuvattu juuri samalla tavalla, kun millaiseksi itsekin olen kelpien mieltänyt. Eikä mennyt liikaa varoitteluksi. :D

Ainoastaan olen hieman eri mieltä noista linjoista. Toisilla kasvattajilla on pääasiassa kevyemmän mallisia koiria kun toisilla. Onneksi osa tuomareistakin osaa ottaa huomioon rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen. Ja se on tosiaan harmi, että Suomessakin näkee tapauksia, että pennutetaan vaan määrän, ei laadun lisäämiseksi...

Onko koirasi uros vai narttu? Mitä lajeja harrastat sen kanssa? Mielenkiinnosta kysyn myös, että mistä kennelistä se on? Saa vastata yksärilläkin...

Itse haluaisin kevyemmän, selkeästi maxikokoisen, vietikkään ja ehdottamasti hyvähermoisen kelpien. Nykyinen koirani (kääpiösnautseri) on innokas oppimaan, mutta vaatii paljon toistoja. Kelpien kanssa tulee varmaan olemaan eniten vaikeuksia siinä, ettei vahingossa opeta sille vääriä asioita.

JOLDI: Samaa olen myös kuullut mitä MAD mainitsi, että kelpiet on itsenäisempiä kuin bortsut ja agiradalla olen huomannut, että ne liikkuu pääasiassa suoraviivaisemmin. Bortsu kääntyy kysymään jos ei saa ohjeita, mutta kelpie menee ensin ja kysyy sitten.

Kelpieillä tuntuu myös olevan luontaisesti parempi hyppytekniikka kuin bortsuilla. Monet bortsut sukeltavat esteiden yli niin matalana, että rimoja lentelee jatkuvasti.

Anuapina kirjoitti:

Onko täällä yhtään kelpien omistajaa? Olis kiva lueskella, jos teillä on kotisivut tai blogi.

Molemmat löytyy:
http://shamrockdog.nettisivu.org
http://shamrockdog.blogspot.com

Notte kirjoitti:

Paljonko kelpieurokset ja -nartut yleensä summittaisesti painavat ?

Tupu (narttu) on 44 cm korkea ja painaa 14 kg.

Rixi kirjoitti:

Kysyisinkin, että ovatko kelpiet hyviä uimaan tai/ja riittääkö niillä kunto? Olen harkinnut myös vepeä. Onko niillä mitään suurempia sairauksia, joka mahdollisesti estäisi uimista?

Tupu ainakin on taitava uimari ihan luonnostaan ja rakastaa uimista oikein todella. Vepeen se olisi aika pikkuinen, mutta toisaalta Tupun veli just suoritti vepessä ALO-ykkösen täysillä pisteillä, että noin.

Mulla alkanut vaan vahvistua toisen koiran rotuvalinta. Kyllä se vahvasti kelpie alkaa olla. Tosin vielä ei ole tietoa milloin on mahdollista ottaa toista koiraa, mutta pitää sitä ajoissa alkaa seurailla rotua ja kasvattajia. Etenkin kun aika harvakseltaan pentuja tulee.

Harrastekoiraa (mahdollisesti myös näytelmät) olen siis etsimässä lähinnä tokoon, aktiiviseen lenkkeilyyn ja ehkäpä johonkin muuhun. Nykyinen kääkkäneiti ei kovin innostunut ole tokoilusta vaikka temppuja osaakin niin halutessaan. Jos ei koiraa innosta muu kuin agi ja mejä, niin eipä sitä koiraa voi mihinkään pakottaa kun ei mikään motivointi toimi Siinä onkin hyvä syy hankkia toinen koira tokoiluun.

Kelpiessä mua ihastuttaa aktiivisuus, loistava koko, hyvä turkinlaatu (ei tarvii pukea eikä tarvii joka päivä olla selvittämässä pitkää turkkia) ja soveltuvuus moneen menoon

Kaipa mekin voitaisiin jo ilmoittautua tähän keskusteluun, australiankelpie uros Valo sekoittaa mun ja miehen elämää nykystään.

Pentu on tähän mennessä ollut oikein mainio minirekku. Maalainen arasteli kyllä kaupunkia alkuun, mutta rentoutui nopeasti ja menee nykyisin kuin vanha tekijä. Oppii todella nopeasti ja mun mielestä ton kanssa on jotenkin helppoa elää ja opiskella uutta. Se on ihanaa, kun koira on vastaanottavainen ja palkkautuu ruokakipollisenkin jälkeen vielä samoilla nappuloilla.

Sadetta tuo vähän inhoaa, siitä toivon, että päästäisiin vielä eroon.



Tuossa kuva viimeviikolta ja aivan varmasti on kasvanut sen jälkeen. Mokomat kasvavat nopeasti.

Ei vaan, todella hyvä, että kasvavat. Mä en oikeasti tajua, miten paljon voi noinkin jotenkin tavallisen näköinen pentu herättää huomiota! Onneksi toi ei ole pörrönen, niin se aika, kun ihmiset ei enää kiinnitä siihen huomiota, tulee aikaisemmin.

Hei!

Löytyiskö täältä Lahden tai Turun seudulta kelpieitä joihin voisi päästä tutustumaan? Vakavassa harkinnassa on, että meille tulisi kelpie tässä parin, kolmen vuoden sisään, mutta pitäisi vielä päästä tutustumaan rotuun. Haluamme nähdä erilaisia yksilöitä ja kuulla useampia mielipiteitä, myös ihan "tavallisilta harrastajilta".

Hamti kirjoitti:

Löytyiskö täältä Lahden tai Turun seudulta kelpieitä joihin voisi päästä tutustumaan? Vakavassa harkinnassa on, että meille tulisi kelpie tässä parin, kolmen vuoden sisään, mutta pitäisi vielä päästä tutustumaan rotuun. Haluamme nähdä erilaisia yksilöitä ja kuulla useampia mielipiteitä, myös ihan "tavallisilta harrastajilta".

Turun seudulla asuvia kelpieitä mäkin olisin innokas näkemään.

Palataanpas keskusteluun, jonka ihan unohdin välissä.

ANUAPINA: Koirani on narttu ja Kengurukolon kennelistä Lohjalta. Harrastan sen kanssa agia ja rally-tokoa ja lisäksi mies treenaa pelastushakua ja raunioiden alkeita. Kovin on mussukka aktiivikäytössä <3

Rez kirjoitti:

Kyllä minusta jopa show-linjaisisten kelpieiden kasvatuksessa alkaa erottua kaksi suuntausta. Selkein ero näkyy nyt koirien rakenteessa: on kevytrunkoisia pitkäkoipia ja paksurunkoisia tappijalkoja. Noin kärjistäen. Varmasti myös käyttöominaisuuksissa alkaa hiljalleen näkyä eroja yhä enemmän ja enemmän (itse näyttelykehien reunalla pyörittyäni en voisi sanoa, etteikö eroja temperamentissa näkyisi jo nyt). Ei ole olemassa "aitoa kelpietä" - wörkkeri on aivan yhtä aito, tai pikemminkin aidompi kuin show-kelpie. Niillä on vietit ja vaistot tallella, eikä rakennekaan muistuta rahtitynnyriä. Minusta on hienoa, että ehdotus wörkkien rotuunotosta meni läpi. Näin saadaan orastavaa sukusiitosongelmaakin toivon mukaan tasattua. Itse arvostan koirassa tervettä, sporttista rakennetta ja monipuolisia käyttöominaisuuksia - tasapainoista hermorakennetta unohtamatta. Näyttelytitteleillä tai niiden ohjaamalla jalostuksella ei työkoiraa etsivä tee yhtikäs mitään. Suomessa on tasan neljä kenneliä, jotka itseäni enää kiinnostavat. Aika näyttää.

Olen aivan samaa mieltä, vaikkei se postauksestani ehkä välittynyt. Kommentoin show-kelpietä "aitona kelpienä" (nimenomaan lainausmerkeissä!) siksi, että Suomessa workkereitä ei tunnusteta virallisesti kelpeiksi. Kelpietä hankkiva törmää yleensä vain show-linjaisiin koiriin, jos ei erikseen etsi paimenkoiraa. Moni ei ehkä edes tiedä ostaessaan, että tuli näyttelylinjainen valittua, kun nämä eivät ole niin selkeästi jakautuneet näyttö- ja käyttöyksilöihin kuin monessa muussa rodussa. Historiallisesti workkeri olisi se aito ja alkuperäinen "oikea" kelpie, jos semmoisesta haluaa puhua.

Olen myös huomannut, että kelpie on jakautumassa eri linjoihin, kuten Rez sanoi. Näyttelyissä menestyneimpiä on jo ihan rakenteensa puolesta vaikea kuvitella lampaiden selkään hyppimään ja osa kasvattajista näyttää tähtäävän näyttelymenestykseen enemmän kuin koetuloksiin. Toisten koirat ovat raskaampirakenteisia kuin toisten. Käsittääkseni suuntaus on aika uusi (olen tosin sen verran uusi kelpien omistaja, etten osaa varmuudella sanoa), joten tulevaisuudessa voi olla, ettei näyttelyissä ja kokeissa enää pärjätä samoilla yksilöillä. Se olisi mielestäni sääli. Nykyään myös sporttimallisella kelpiellä voi menestyä hyvin näyttelyissä, eli tuomarit eivät ainakaan järjestelmällisesti suosi raskaampaa ja karvaisempaa yksilöä. Esimerkiksi bortsulla on jo käsittääkseni niin, että lyhytkarvaisen, työlinjaisen yksilön kanssa ei kehään kannata mennä kuin H toiveissa.

Mun piski on muuten sporttimallinen ja täysin harrastuskäyttöön valittu, mutta silti sen suku on pullollaan muotovalioita. Laskisin sen emän myös näihin jalkaviin agikelpeihin, vaikka se onkin kansainvälinen muotovalio. Näillä kokemuksilla siis perustelen käsitystäni, että kelpie voi olla sekä käyttö- että näyttöyksilö samassa paketissa. Ehkä olen tunkenut pääni pensaaseen ja ummistanut silmäni nykykehitykseltä, kun en hirveästi näyttelyitä harrasta :D

Rez kirjoitti:

Suomessa on tasan neljä kenneliä, jotka itseäni enää kiinnostavat. Aika näyttää.

Saako udella, mitkä kennelit ovat kyseessä? Osan varmaan arvaankin...

Täytyy myöntää, että kasvattaminen kiinnostaa, joten olen mielenkiinnolla seuraillut muiden edesottamuksia. Vielä pitää paljon opetella ja tutustua rotuun, että osaa parin vuoden päästä sanoa, onko omalla koiralla mitään annettavaa jalostukselle. Terveystulokset ovat priimaa, mutta luonnetta ja käyttöominaisuuksia onkin noviisina vaikeampi arvioida. Koira kun on paljolti kasvatuksensa näköinen ja oma mussukka aina paras kaikista.

^^ Kelpiekehiä on tullut piruuttaan seurattua ja harvemmin kyllä ne ns. työkoiran näköiset yksilöt mitään H:ta kummempaa menestystä kahmii.. Valitettavasti. Vaikka eihän se aina noin mene tietenkään, riippuu tuomarista (mikä taasen on koko lajin typeryys).

Pistin vahvero yksäriä!

Oma kelpieni voidaan luultavasti lukea niihin vahveron mainitsemiin "näyttelyissä menestyneimpiin" koiriin. Se ei kuitenkaan ole mielestäni kovinkaan iso, vahvaluustoinen tai lihava, jollaiseksi nämä "kauniit" kappaleet näytetään miellettävän. 49 cm, 18-18,5 kg. Agilityssä ei esteet tuota ongelmia tai vauhti lopu kesken, toimii haussa ja raunioilla ilman ongelmia, samoin tokokentillä. Mikä tässä koirassa olikaan se miinuspuoli, voisiko joku valaista?

Totta on, että sporttimallilla voi menestyä näyttelyssä - itse asiassa ihan millä tahansa kelpiellä voi. Totuus nimittäin on, että melkeinpä minkä tahansa kelpien saa nykypäivänä valioksi, jos vain jaksaa juoksuttaa, se on nähty. Esim. messarissa viikko sitten valioluokassa oli neljä urosta, kolmea täysin erilaista tyyppiä. En siis ymmärräkään, miten ihmeessä väki pystyy rankkaamaan ne "näyttelymenestyjät" (tai vaikkapa valiot) käyttökelvottomiksi (joskaan en aina ota selvää, ovatko ne olevinaan käyttökelvottomia rakenteensa, korvienvälinsä vai molempien vuoksi). Tuolla logiikalla käyttökelvottomia olisivat messarin perusteella niin raskaat, keskisarjalaiset kuin kevyetkin. Mitä jää jäljelle??

En suinkaan väitä, että kaikki näyttelykelpoiset olisivat hyviä harrastuskoiria - ihan niin kuin en väitä sitäkään, että kaikki ei-näyttelykelpoiset sitä olisivat. Mitä "näyttelylinjaisen" pitäisi saavuttaa, että sille annettaisiin "synninpäästö" ja todettaisiin, että kyllä se ihan hyvä harrastuskoirakin voi olla? Eikö riitä se, että niitä kisaa agilityssä hyvällä menestyksellä, tai pk-puolella, tai tokossa? Kyllähän näiltäkin tuloksia tulee, vai eikö? Ja jos korvienvälistä puhutaan, niin ainakin omaan silmääni tasapainoisimmat ja parhaat harrastusominaisuudet löytyvät juurikin niiltä parjatuilta "näyttelykelpieiltä" (itse nimittäin arvostan harrastuskoiralla sellaisia ominaisuuksia kuin omilla jaloillaan seisominen, asioista yli pääseminen ja laukausvarmuus, ja jos vaikkapa MH-kuvausten tuloksia tutkii, niin kyllähän ne aika isolla osalla kelpieitä mielenkiintoista luettavaa ovat juurikin noiden ominaisuuksien suhteen).

Mutta onneksi jokaisella on vapaus valita, mitä haluaa. Minä halusin omaan silmääni kauniin koiran, jonka kanssa voin harrastaa mitä tahansa - myös näyttelyitä. Joku muu haluaa toisen näköisen koiran, joka mitä ilmeisimmin miellyttää hänen silmäänsä. Kaikki tyytyväisiä?

Edelleen työkoiran ollessa kyseessä kauneus kriteerinä on vähintäänkin kyseenalainen. Monen kasvattajan suusta kuulee lauseen "hyvä työkoira voi olla myös kaunis", mutta olisi ihan mukava pikkasen selkiyttää mitä tämä sitten käytännössä meinaa. Onko kauneus yhtä kuin terve, liioittelematon ja fyysisesti kestävä rakenne? Vai onko se on jotain muuta - ja jos, niin miksi? Näyttelyiden takia?

Tää on ikuisuusaihe ja ihmiset arvostaa koirissa eri asioita. Fakta vaan on, että jos näyttelymenestys ohjaa jalostuskäyttöä, kärsivät käyttöminaisuudet lähes poikkeuksetta aina. Siksi on vaikea käsittää, miksei voida keskittyä nimenomaan siihen priimaan hermorakenteeseen, terveyteen, huippuun saalisviettiin ja käyttöpuolen ansioihin. Tästä on kyllä tultu pitkälle. Jotkut suomalaiset kelpiet alkavat muistuttaa lähinnä rottweilereita tai näy-labbiksia tittelirivistöineen.

Toisaalta kun tässä toisella silmällä koko ajan seuraavaa koiraa tiirailee, tuntuu aika epätoivoiselta monien wörkkienkin tilanne. Sukusiitos jyllää ja harvalla mitään MH:ta tai muuta on suoritettuna. Ehkä se täydellinen yhdistelmä vielä joskus löytyy..

Millä tuloksilla Rez perustelet sen väitteesi, että kaunis kelpie ei ole terve, liioittelematon tai sen rakenne ei ole fyysisesti kestävä? Tai että näillä ei voi olla priimaa hermorakennetta, saalisviettiä tai ansioita käyttöpuolella? Tai vastaavasti toisinpäin, että niillä "käyttökoirilla" tämä kaikki on? Oletko ihan oikeasti seurannut yhtään esim. KoiraNetin terveystuloksia ja sitä, minkä "linjaisille" esim. niitä surkeita lonkkatuloksia tulee? Tai silmäsairauksia, tai niitä selkäongelmia? Ja MH-tulosten perusteella sitä priimaa hermorakennetta, huippua saalisviettiä, omilla jaloillaan seisomista ja laukausvarmuutta ei ainakaan kannata siltä puolelta läheskään joka koirasta etsiä... Vai mille perustat nämä väitteesi? Ihan vain sille, että se kaunis ei vaan voi olla hyvä. Olisiko kuitenkin niin, että niissä "kauniiden" jalostusvalinnoissa katsotaan kuitenkin myös jotain muuta?

Tämä toisen osapuolen mustamaalaus ja jatkuva arvostelu on se, mitä en kelpiepiireissä pysty ymmärtämään. Lyökää sitten edes faktoja pöytään, niin on jotain järkeä näissäkin keskusteluissa.

Mulla on varmaan silmissä vikaa, kun mun mielestä se kevyt "työkoira" on kaunis...

Mulle kolmannen koiran hankkiminen on ajankohtaista ehkä aikataululla 2016. Oon jo jonkun aikaa pitänyt kelpietä itsestäänselvänä valintana, mutta mitä enemmän katselen ja ihmettelen sitä enemmän alkaa mietityttää - sama juttu tähän mennessä jokaisen muun rodun kohdalla. Tähän mennessä oon kuitenkin aina palannut kelpieen. Tämän hetken ajatuksilla koira tulee ensisijaisesti pelastuskoiraksi ja vasta sitten muihin lajeihin (lue: tokoon ja agilityyn). Siinä mielessä ei edes haittaisi, vaikka koira ei olisikaan se kaikista köykäisin. Mutta haluanko mä raskaamman koiran kuin mitä pidän ideaalina?

Noista mun pihakoirista toinen on luikero köykäinen rimpulajalka, joka ei menesty näyttelyissä. Se on kuitenkin älyttömän nopea, ketterä ja liikkuu pitkien jalkojensa ansiosta tosi näppärästi vaikeassakin maastossa, vaikka koiraa ei ole koolla pilattu. Mun mielestä se on kaunis sporttikoira, ulkomuototuomareihin mielestä juuri se luikero rimpulajalka.