Koirat.com

Nyt on vähän semmonen fiilis, että tekisi mieli tehdä Kertusta kinttaat talven varalle. Syynä kolmannet juoksut, ja kun tuo on ihan oikeesti sitä mieltä, että juoksujen aikana ei tarvii pidättää, vaan saa kusta sisälle. Tarkottaa siis sitä, että vaikka illasta oltaisiin oltu useempi tunti ulkona, niin aamulla herätessä kämpän lattia ui pissasta. Oon niin kypsä tähän jatkuvaan moppaamiseen, että tekis mieli laittaa koko otus ulkoruokintaan. Ja tietenkin juoksujen aikana myös saa reuhata kuola roiskuen vastaantulijoille lenkeillä ja syödä naapurit rappukäytävästä. Oikeestaan ainoa paikka, jossa mulla ei ole tuon kanssa hermot kireällä, on treenikenttä, jossa se käyttäytyy ihan moitteetta, oikeestaan tosi hienosti.

Ja lisäksi Kerttu on vissiin kasvanut aikuiseksi, koska se on ruvennut suojelemaan loppupalkkaansa vierailta. Jos joku Kertulle vieras tulee meitä jututtamaan loppupalkan aikaan, niin se jähmettyy ja murisee, mutta sitten kun palkka on syöty, niin menee häntä heiluen moikkaamaan. Mua ei häiritte ruokakupin puolustaminen, mutta se menee vähän yli että jos joku vieras menee parin metrin päästä ohi, niin ärrätään niskakarvat pystyssä. Treenikavereista se ei ole tähän mennessä sanonut mitään, mutta esim. kisakavereista kyllä on. Ärsyttävä elukka, varaosiksi tekisi mieli myydä.

Kunhan vaan loppuisi nämä juoksut mahd. pian. Leikkuulaudalle vien heti kun saan kasvattajalta siunauksen, kun tuo on jalostussopimuksella ostettu. Saa nähdä onko Kerttu mun ensimmäinen ja viimenen narttu. :D

Treenit sillä menee kyllä tosi hyvin. Tätä vauhtia meillä on voittajaluokan liikkeet ihan kohta kasassa.

Millaisia agilitykoiria chelle ja Angat teillä aussiet ovat? Olen käsittänyt että kummankin koira on versatile/käyttölinjainen, joista olisin itse pääasiassa kiinnostunut. Showlinja ei ole ulkoisesti yhtään mieleeni ja rakenne on turhan raskas omaan makuun.

Mulla ei ole kolmas koira ajankohtainen vielä hetkeen ja oon myös pohtinut seuraavaksi jotakin pienempää ja seurakoiramaisempaa rotua, mutta you'll never know, joten. Mä pidän tuosta nykyisestä koirastani ja sen ominaisuuksista paljon ja se sopii mun tämän hetkiseen tarpeeseen oikein hyvin, mutta oon vähän huolissani rodun tiukasta rotumääritelmästä ja kapeasta jalostusvarasta. Koska pidän kuitenkin yli 50-senttisistä koirista mutta haluan ehdottomasti harrastaa hyvin näkymin agilitya, on sen seuraavankin (harraste)koiran paimen oltava. BC ei kuitenkaan tunnu jostain syystä yhtään omalta ja koska en pidä oikein kelpieistäkään, tuntuu aussie suunnilleen luontevimmalta vaihtoehdolta.

Aussiessa mua kyllä arveluttaa juuri tuo chellen kuvailema käytös, oon noiden omieni kanssa tottunut siihen ettei niitä arveluta oikein mitään, ne eivät kummemmin vahdi (no seropi kyllä avaa arkkunsa jos joku yrittää ovesta), ne eivät ole juurikaan resurssiaggressiivisia ja kaikenkaikkiaan ovat arjessa hyvin nöyriä eikä niiden kanssa tarvitse neuvotella mistään. Olen kuitenkin kiinnostunut kouluttamaan ja kilpailemaan pääosin agilityssa ja tokossa eli sinänsä uskoisin koiran olevan tarpeisiini vallan hyvä, mutta tosiaan nää tietyt jutut vähän pistää jarrua päälle.

^Kepe on vasta tämän kesän aikana alottanut agilityn, eli on vielä siinä tosi huono (toki sillä on huono ohjaajakin). Se alkaa vasta nyt hahmottamaan esteet, tähän asti sille on ollut aivan sama, että osuuko juostessa estettä kohalle vai ei, kunhan saa juosta. Irtoaa tosi hyvin, mutta lähelle tuleminen on agikentällä vaikeaa. Ja toki tokokoirana se on vieläkin vähän hämillään oikealla puolella olosta. Kerttu on just huonon kokoinen agikoiraksi (maksin alarajoilla), joten en tiedä kuinka aktiivisesti me lähdetään agia edes harrastamaan. Mutta uskon kyllä että hyvällä ohjaajalla tuosta tulisi ihan kelpo aksakoira. Vauhtia ainakin riittää.

Tuo vahtiminen on aussieilla vähän persoonakohtaista. Kerttu on vahtinut tosi pikkusesta saakka, se oli kymmenviikkosena jo sitä mieltä, ettei meidän pihalla saa kulkea ketään muita kun minä, Kerttu ja Nuutti. Kerttuun ei myöskään saanut kukaan muu kuin minä koskea sen ollessa nuorempi. Muistan sen 16-viikkosrokotukset, kun ihan tosissaan sai painia pennun kanssa, ettei se syö lääkäriä. Siitä kuitenkin kasvoi ihan tuommonen avoin ja ystävällinen koira, joka nykyään normitilassa ollessa vispaa naapureille häntää ja kentällä ja lääkärissä se haluaa rakastaa kaikkia. Lenkeillä saattaa vielä pöhistä, ja jos kokee itsensä uhatuksi niin siirtyy helposti puolustuskannalle. Resurssiaggrea Kertulla on ollut eri asteisena oikeastaan aina. Ihan pennusta lähtien siihen on kiinnitetty huomiota, ja tähän asti se onkin kohdistunut vaan tosiin koiriin. Tämä ihmisille ärrääminen on nyt vähän uutta. Itehän saan ottaa siltä vaikka grillimakkaran suusta, sen kanssa ei ole ikinä ollut ongelmaa.

Kertun vahtiviettiä en ole kuitenkaan pitänyt mitenkään ongelmallisena piirteenä. Ihan kiva se on tietää, ettei meille ketään ylimääräistä pukkaa sisälle mun ollessa töissä. Isännöitsijälle oon jättänyt kyllä lapun, että jos menee ilman mua mun kämppään, niin saa syyttää itseään.

Kertun toinen sisko ei vahdi yhtään, ja oli pentuna avoin. Nykyään sen ongelmana on kuitenkin salakavaluus, se saattaa tulla päälle antamatta mitään varotuksia, vaikka yleensä tykkää tosi paljon ihmisistä. Dominanssia sillä on melkoisesti, ja on sitä jonkun verran Kertullakin, vaikka onkin mua kohtaan tosi nöyrä. Toisella siskolla on kanssa ollut jotain epäsosiaalisuusongelmaa, mutta pentueen urokset on käsittääkseni melkeen kaikki olleet ihan rentoja ja ongelmattomia koiria.

Kerttu siis tuli mulle vähän siitä syystä, kun näytti pentuna epäsosiaalisia piirteitä, ja kasvattaja ei uskaltanut myydä sitä toisille narttupentua haluaville, eli tiesin kyllä mihin ryhdyin kun tuon otin. Aika tarkan kasvatuksen se vaati, ja hyvä siitä on tullut vaikka sen ollessa puolivuotias olin jo melkeen ehtinyt heittää toivon romukoppaan. Ne sen huonot piirteet vaan korostuu nyt juoksujen aikana, ja siitäkin syystä että itseäni niin potuttaa tuo sisälle kuseskelu, että välillä tuntuu etten siedä koko elukkaa enkä näe siinä ollenkaan hyviä puolia. Vaikka tänään se on taas ihan kiva koira, kun mun ei ole tarvinnut mopata lattioita. :)

Ja ihan oikeesti, on Kerttu ollut noin miljoona kertaa helpompi mitä tuo mun ongelmasheltti. Toisaalta oonkin sanonut, että Nuutin jälkeen melkeen mikä tahansa koira tuntuu helpolta.

Mä oon aina itse aiemmin vannonut showlinjan nimeen, pidän niistä edelleen ulkonäöllisesti ja muutenkin, mutta uskaltaako myöntää, että myös versatile/käyttö saattais joskus kiinnostaa.. Todennäkösesti pysyn näyttöpuolessa, mutta katsotaan nyt. Agility on niin rakas laji mulle, mutta Areksesta ei tule siihen koskaan olemaan massakuuden ja koon vuoksi. Mulla nyt tietty on Atlas, mutta sen oireilu tällähetkellä huolestuttaa ja pitäis luustokuvata se asap.

Meillä muuten Ares vahtii kans aika samalla tavalla kun Kerttu. Ei nyt kovin resurssiagressiivinen kylläkään. Pihaa, taloa ja minua kyllä vahditaan välillä turhankin paljon. Tuo nyt tuntuu monella asteella olevan aika vietikäs showlinjaseks anyway.

Ai hitto niin, Kerttu on niin pieni! Pikkumaksius on kyllä epätoivottavaa, mutta Kerts taitaa olla sieltä ihan alarajoilta?

Mäkin kyllä hyväksyn tuon vahtimisen siinä mielessä että meille ei tarvitse kenenkään tulla ilman mun lupiani, mutta kenenkään nilkasta en haluaisi koiraa alkaa irroittaa. Tosin mun asumismuotoni tulee tästä toivottavasti mahdollisimman pian muuttumaan vähemmän kerrostaloisaksi, joten rappukäytävämeiningit eivät ehkä ole enää silloin ajankohtaisia. Tuo salakavaluus sen sijaan on todella hankala piirre ja siihen on tainnut mennä aussie poikineen. Lähiipirin aussiet vielä ovat kaikki omalla tavallaan hankalia, niin vähän hirvittää kyllä (ja silti kiinnostaa). Pitäisi tavata mukava aussie!

Mä koen showlinjassa ongelmaksi paitsi tuon rakenteen, myös erilaiset henkiset ongelmat. Toki niitä on työlinjoissakin ihan siinä missä muuallakin, mutta liian usein showlinjaisilla paimenilla (aussie/bortsu/kelpie) näkee sitä että kun koiraan eksyy sieltä kauempaa linjasta vähän isompi moottori pää ei pysy enää perässä ja silloin työskentely menee sellaiseksi että mä en haluaisi olla niitä ongelmia ratkomassa.

Kepe on kotimittauksen mukaan 44 cm, eli alle alarajan. En ole vielä tätä pienempää aussikkaa nähnyt, taitaa aika moni narttu pyöriä siellä viidenkympin lähettyvillä.

Mutta en mie oo tosiaan Kerttua mitenkään ylivaikeaksi kokenut (toisin kun tuon sheltin). Selkeelinjanen kasvatus ja rajat pitää olla, tai se rupeaa kusettamaan. Kuitenkin Kepe on oikeesti tosi kiva elukka. Hirveän virtanen paketti se kyllä on, ja esim. mun porukat ei halua ottaa sitä hoitoon, koska ne sanovat etteivät sille pärjää. Oikeesti niitä taitaa hirvittää vaan tuo virtasuus. Mutta siis ymmärrän kyllä että Kertunkin tyyppisten koirien kanssa voi tulla ongelmia, jos ei panosta pentuaikana ja sen jälkeenkin tai jos ne jättää sohvan nurkkaan.

Semmonen isompi arkiongelma meillä oli lapset, joita Kerttu olisi mielellään pistellyt välipaloina, vaikka pentuna kovasti niihin sossutettiin. Nykyään kuitenkin ohittaa lapset tosi rennosti, ja saattaa häntääkin heiluttaa. Uskon kyllä ihan täysin, että tämäkin ongelma joskus voitetaan, vaikkei sitä koskaan jätetä lapsen kanssa samaan tilaan vahtimatta.

Ja nyt mie tosiaan taas tykkään tuosta elukasta. Sen oppimiskyky on jotain ihan huikeeta. Nuutin kanssa jauhetaan jotain asiaa (voittajan kaukot) vuositolkulla, ja Kepe oppii tyyliin toisella koulutuskerralla että mitä haetaan. Ja se ei häslää, vaan keskittyy tekemiseen. On se huippu tyyppi, niin kauan kun ei kuse lattioille.

Nuista showlinjasista en osaa oikeen sanoa mitään, kun en niihin pahemmin tutustellut. Melkeen kaikki tututkin aussiet on versatileja. Ulkonäöllisestikin tykkään näistä versatileistä enempi. Kerttuki on sievä kun sika pienenä, ei se nyt niin haittaa vaikka bortsuun sekottavatkin.

Saarameow kirjoitti:

Mulla nyt tietty on Atlas, mutta sen oireilu tällähetkellä huolestuttaa ja pitäis luustokuvata se asap.

Vähän väärä ketju, mut mitä oireita Atlaksella on? :( Voit vastata tonne kesän hiljentämään shelttiketjuunkin, jos tuntuu hassulta vastata tänne. :)

Tutuli kirjoitti:

[quote=Saarameow]Mulla nyt tietty on Atlas, mutta sen oireilu tällähetkellä huolestuttaa ja pitäis luustokuvata se asap.

Vähän väärä ketju, mut mitä oireita Atlaksella on? :( Voit vastata tonne kesän hiljentämään shelttiketjuunkin, jos tuntuu hassulta vastata tänne. :)[/quote]
Vastailenpa sinne shelttiketjun puolelle!

Noi vahtimiseen ja resurssiaggreiluun liittyvät seikat yms. on kyllä todella yksilökohtaisia ainakin mun kokemuksen mukaan. Löytyy kyllä ihan molemmista linjoista. Loki on aina ollut tosi, tosi iisi vahtimisen suhteen, kyllähän se ovikellon möläyttää, mutta siinäpä se. Hirveän avoin se on aina ollut ihmisiä kohtaan ja ystävällinen. Remppamiehet ja muut ovat käyneet itsekseen meillä niin, etten ole ollut paikalla, ja Loki on vaan iloisesti morjenstanut. Ihan samasta pentueesta kyllä löytyy täysin päinvastaisiakin tapauksia. Emä on tosi hanakka vahti ja isä ei niinkään. Mitään resurssiaggreilua tms. ei ole ollut koskaan niin ihmisiä kuin koiriakaan kohtaan, mutta toi onkin kyllä aikamoinen lapanen. Mutta onhan se siltikin huomattavasti täpäkämpi kuin esimerkiksi nuo vipukat, eli kiinnittää kyllä helpommin huomiota epätavallisiin asioihin ja reaktiot ovat voimakkaampia jne.

Versatileja oon nähnyt laidasta laitaan, vaikka tietty kokonaiskuvaa koirasta nyt ei treeni- ja kisatilanteissa oikein saa. Oon nähnyt sellaisia, joilla treeneistä ei tule yhtään mitään, kun treenipaikan ovella käydään tämän tästä räyhäämässä, jos esim. pihan ohi ajaa auto. Oon nähnyt sellaisia, jotka vaativat todella mittavat erityisjärjestelyt, että ne voidaan tuoda samaan tilaan muiden kanssa niiden suorituksen ajaksi. Ja sitten olen nähnyt todella lunkeja tyyppejä, jotka hoitavat hommat tyylikkäästi ja keskittyen, ottamatta stressiä ympäristön asioista. Ja tietysti ihan vastaavia tapauksia olen nähnyt myös showlinjaisten kohdalla.

Mutta kun itsekin olen miettinyt, että jos sitä joskus hankkisi toisenkin aussien, niin aina rupean miettimään tuota samaa. Mulle sopii varsin erinomaisesti tämä tyyppi, jonka voi kuitenkin huolettomasti viedä mihin vain ja ei tarvitse miettiä, että käykö se jonkun päälle vai ei. Sitä kun ei oikein voi tietää, että mitä sieltä sitten loppupeleissä saa. Näitä on niin laidasta laitaan. Itsellä ei kyllä varmastikaan riittäisi kyvyt ihan niihin kiperimpiin yksilöihin. Lokia hankkiessa ei ollut koiratietämys ihan nykyistä tasoa ja rotuvalinta tuli tehtyä - häpeällistä kyllä - varsin hatarien mielikuvien perusteella ja turhan hätäisesti. Voi näin jälkikäteen vain huokaista helpotuksesta, että mulle sattui noin iisi tapaus (kasvattajalle myös hatunnosto, hän sen mulle valitsi).

^Lokilla ja Areksella kun on sama äiti niin tietää kyllä mistä Ares on perinyt tuon hanakan vahtimisen Ja mitä Areksen äidin äitiä on nähnyt, niin silläkin löytyy aikalailla tuota vahtimisviettiä. Kuullut jopa kasvattajalta legendaa, että äidinäiti on pysäyttänyt viiden moottoripyörän lauman kun on mielestään menny liian läheltä tonttia
Areksen isähän myös on vähän vahtimiseen menevä, että eipä tuo Areksen luonne kamalasti yllättäny.

Muuten kyl veikkaan Lokin ja Areksen olevan monelta osalta kuin yö ja päivä

^Niinhän ne saattaa olla. Katsotaan nyt vielä, että mihin tuo Areksen luonne kehittyy... Loki on kyllä tainnut vähän enemmän tulla isäänsä, ainakin kuuleman mukaan sillä on melko maltilliset vietit. Kiva kun oon koko Lokin elämän ajan elänyt pelossa, että teini-iässä jossain vaiheessa kuitenkin yhtäkkiä räjähtää käsiin jokin hervoton vahtivietti tms. Tietysti mitä vain voi tapahtua, eikä koiran luonne varmaan koskaan täysin fiksautunut ole, mutta ehkä tässä nyt aletaan jo vähän vakaantua. Lokin luonne ei ole kyllä juuri muuttunut pentuiästä tähän päivään, ainoana lisänä on tullut epävarmuus vieraita koiria kohtaan, mutta sekin johtuu huonoista kokemuksista.

Mutta tosiaan ihan pentueen sisälläkin luonteet voi olla melkeinpä mitä sattuu. Lokin pentueessa on pari tällaista hyvinkin lunkia ja "helppoakin" tapausta, ja sitten pari sellaista, joiden kanssa on ihan tosissaan saanut tehdä töitä. Mutta niin se kyllä vähän taitaa olla jokaisen rodun kohdalla... Lilon pentue nyt etenkin on luonteidensa puolesta ihan totaalinen sekametelisoppa.

Harvassapa taitaa olla ne rodut jotka tuottavat täydellisen homogeenisia pentueita kaikin puolin.

naukunen, mä kuvaisin tuota omaa junnua aksaradalla nopeaksi, aktiiviseksi, innokkaaksi ja äänekkääksi. Tuo on varsinainen tulisalama, sinkoaa miljoonaa mille tahansa esteelle ja haluaa suoriutua aina kaikesta täydellä vauhdilla. Epäilen, että meille ongelmalliseksi tulee rimojen pysyminen ylhäällä, kun vauhtia on enemmän kuin järkeä. Nyt aloitamme itse asiassa ihan alusta siinä mielessä, että tuo radalla huutaminen meni ihan yli äyräiden, ja nyt vaadinkin ihan täyttä hiljaisuutta. Näillä helteillä ei olla treenattu lainkaan, mutta ennen tätä kuumuusjaksoa päästiin siis maksimissaan kaksi estettä kerralla, kun koiran piti pysyä hiljaa. Esteethän tuo oppi tosi nopeasti, jo puoli vuotiaana teki hyppytekniikkaa kääntöputkella tosi hienolla tekniikalla ja päästiin nopeasti tekemään ratoja. Ohjauksia ei ole tarvinut opettaa - koira osaa lukea omaa kroppaa (liiankin) hyvin, jos vaan olen itse oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ongelmana vaan on se, että en ole siellä, missä pitäisi Mun ohjaustaitoihin nähden napero on vähän turhankin nopea - vaikka husky juoksukisassa voittaakin, sillä on joku järki tuossa radalla juoksemisessa. Aussiella sitä ei ole, ja kun vauhtiin yhdistää uskomattoman nopeat reaktiot ja käännökset tasan siinä missä koira päättää kääntyä (meillä harrastetaan siivekkeiden nuolemista, odotan koska käännös on niin tiukka että siivekkeet lähtevät jo mukaan...), olen kyllä aika pulassa

Meillähän agility ei ole päälaji, eikä siitä varmasti koskaan sellaista tulekaan. Tokossa tuo tulisalamointi on mieleeni, enkä ole kokenut siitä jäljelläkään olevan mitään haittaa. Asenne tekemiseen on kohdillaan, ja koira tekee mahtavalla sykkeellä ja on innolla mukana, oli homma mikä vain. Arjessa tuo ei tokikaan ole terävyytensä ja nopeiden reaktioidensa puolesta mikään helpoin yksilö, mutta mulle myös arkielämässä sopiva. Aussiet on kuitenkin alunperin vahtikoiria, joten ei kannata odottaa saavansa mitään kaikkien kaveria ja koiraa, joka ei asioihin reagoi...

Mun junnun kaksi siskoa on muuten medejä, samoin kasvattajan edellisestä pentueesta kaksi narttua jäi medi-kokoisiksi. Mun oma on kotimitattu 51 cm, eli mitään hillittömän isoja nämä eivät välttämättä ole.

^ Mulle ei tosiaan koirasosiaalisuus paina vaakakupissa tippaakaan eikä ihmisistäkään tarvitse välittää, mutta toivon että koira kykenee sietämään lajitovereita eikä vahdi mielipuolisesti kaikkea ja kaikkia. Ja kerrostaloon tuskin olen ko. rotua tuomassa mikäli sellainen mulle ikinä sattuu tulemaan.

Vai että ihan medeiksi ovat jääneet, oho. Koirille toki parempi mutta mahtaa mennä vaan entistä lujempaa. En mäkään nyt kiveen kirjoittaisi että agility on meidän ehdoton pääprioriteetti, mutta koska siitä kuitenkin itse kovasti pidän niin tottakai toivon että koira siihen fysiikaltaan sopii. Jotenkin hassua, oon kuitenkin aina mieltänyt aussiet isoiksi koiriksi ja sitten taas omassa rodussani nahkassa ei juuri pikkumakseja esiinny, vaikka oma on pieni niin se on silti reilusti yli 50-senttinen.

Pitää ottaa tässä asiaksi käydä tutustumassa, tässä Tampereella on yhden itseäni miellyttävän kennelin koiria useampikin niin ehkä heistä aloittelen.

^Mun mielestä mikään koira, rodusta riippumatta, ei saa vahti esim. tavaroita mielipuolisesti. En olisi hyväksynyt moista myöskään aiemmilta laumanvartijoiltani. Toki kuitenkin mulle mielipuolinen vahtiminen voi olla ihan muuta kuin mulle

Jos nauku liikut joskus tällä suunnalla (tai vaikka muutenkin) ja haluat vaikka treenailla kimpassa, ilmottele! Ainakin tuon oman elukan kohdalla ne parhaat ominaisuudet näkyy treenikentällä... (ja toisaalta, koirista ymmärtävä varmasti myös treeneissä nähtyään ymmärtää, millaisia haasteita ja tilanteita tuollainen koira voi arjessa aiheuttaa)

^ Teen niin!

Kovin tutulta kuulostaa angatin kuvaus aussiesta aksakoirana. Mulla on parivuotias versatile-linjainen uros, jota voisi kuvata juurikin noilla samoilla termeillä. Nopea, innokas, äänekäs. Aina mennään täysiä, eikä keskittyminen välttämättä pysy jalkojen matkassa. Meillä isoimpana ongelmana on juurikin tuo rimojen tiputtelu, myös muuri on hirveän kiva räjäyttää mahdollisimman pieniksi osiksi. Siivekkeiden nuoleminen on samoin kovin tuttua – tai ei sitä ehkä ihan nuolemiseksi voi edes kutsua, koska aika usein nekin lentelee pitkin rataa. Tää on siis mun ensimmäinen agilitykoira, ja voin kertoa, että ei ole helppoa. Tästä löytyy kuitenkin myös se toinen puoli, kunhan se vain malttaa keskittyä. Tuolloin se väläyttelee hyvinkin kypsää tekemistä radalla ja jopa pelastelee mun mokia. Nämä on tosin aika harvinaisia hetkiä, mutta aina välillä se näitäkin otteita esittää!

Mitä tuohon vahtimiseen tulee, niin mun koiralla on vahtiminen melko voimakasta. Me tosin asutaan ihan korvessa, joten meidän arkeen se ei vaikuta oikeastaan mitenkään. Autoa, häkkiä tms. tämä ei ole koskaan vahtinut. Vieraat ihmiset on ihan jees kaikkialla muualla, paitsi omalla reviirillä. Mutta tosi yksilöllistähän tuo vahtiminen on, mun koiran sisaruksista suurin osa ei juurikaan vahdi.

Tää mun koira on tosiaan kans urokseksi aika pieni (ehkä jotain 53cm?) ja 1,5-vuotiaaksi asti sitä luultiin ihan järestään nartuksi. Nyt parivuotiaana se on saanut jo raameja sen verran, että kyllä sen urokseksi tunnistaa. Tän veljet taas on paljon korkeampia ku tää mun sintti.

Voisitko naukunen laittaa vaikka yksärillä, minkä kennelin koiriin olit ajatellut käydä tutustumassa? Omani saattaisi hyvinkin olla samalta kasvattajalta. Tai ainakin näitä löytyy Tampereen seudulta useampi kipale.

Onko täällä muuten muita narttujen omistajia? Mitenkä juoksut toisilla näkyy?

Meillä on nyt mennyt tuo alkujuoksujen aggreilu ohi. Naapureita ei enää syödä, vaan nykyään niiden syliin pyritään kiipeämään, kun kukaan ei kotona rakasta. Kotona tuo kyyhöttää jatkuvasti ihan ihossa kiinni, ja on niin hellyydenkipeää kun vaan voi olla. Treeneissä alkaa nyt juoksut näkyä, tänään se oli sitä mieltä, että mun ois sama piestä sitä mitä laittaa metallikapula sen suuhun. Ja normaalisti sille metalli on ihan fine. Suunnittelin, että 2-vuotissynttäreiden kunniaksi voisin sen marraskuun lopulla sterkata, jos se kasvattajalle passaa. Sillon tuo menee luustokuviinkin, niin saisi ne yhdellä nukutuksella (ja yhdellä helkutin isolla laskulla) pois alta.

Reilun kuukauden päästä ois tokon piirimestikset. Saapa nähdä kuinka valeraskaan nartun kanssa sinne lähetään. Aivan sama miten siellä menee, niin se tulee olemaan meidän viimenen avoimen startti, sen jälkeen noustaan voittajaan.

^Mulla ei aussienarttua ole, mutta toi vipukka lopetteli just ekat juoksunsa. Nyt kun voi jo huokaista helpotuksesta tuntuu, ettei ne niin pahat olleetkaan. Eka puolitoista viikkoa Liloa vaan harmitti. Se kyhjötti kevythäkin perukoilla, eikä halunnut tehdä yhtään mitään. Sitten toinen puoltoista viikkoa se keskitti kaiken energiansa Lokille heruttelemiseen. Muuten eivät pahemmin käytöksessä näkyneet, paitsi tietysti ahkerana merkkailuna, ja pääsihän sitä pari kertaa sisällekin jonkin sortin lirut.

Mä olen tässä jo pitkään aikaan ajatellut, että rupeisin pikkuhiljaa taas viemään Lokia koiratreffeille tarkoin valittujen, kilttien koirien kanssa. Se siis pelkää vieraita koiria ja stressaa niitä, koska sillä on huonoja kokemuksia. Nyt se on kuitenkin viimeaikoina ottanut niin chillisti, että ajattelin, joskos sitä vois pikkuhiljaa ruveta kartuttamaan niitä hyviä kokemuksia. Eilen sitten treffattiin yhtä sekarotuista paimenkoiranarttua, jonka kanssa Loki leikki joskus yli vuosi sitten viimeksi. Pelotti vähän etukäteen, että meneekö kauheeksi ojentamiseksi ja häsläämiseksi, mutta vielä mitä! Loki leikki aivan supernätisti, eikä päästänyt pihahdustakaan koko treffien aikana! Kaverukset leikkivät hippaa ja Loki jopa jakoi mielellään toverinsa kanssa lempilelunsa. Sillä kun on usein tapana olla vähän äänekäs leikkiessään (paitsi whippettien kanssa), mikä sillä sitten tuppaa keräämään kierroksia. Tuli tosi hyvä fiilis ja semmonen olo, että ehkäpä tuo vielä oppii, ettei kaikki koirat aio sitä tappaa.

Laitan yksärin