Koirat.com

Mimma - Mulla eka dalmis joten huono kertomaan yleisesti ottaen, mutta omia kokemuksia löytyy tän 9kuisen kersan kanssa.

Afi on ollut kova likka tuhoamaan tylsistymiseensä. Esimerkiksi pesukoneenjohto pureksittu poikki kahteen kertaan, äänipiuha läppäristä kerran, vessan lattiaa(muovimatto) ja seinää(betoni) myös kaluttu sekä keittiön tuolin jalka saanut kärsiä(tähän tosin ilmeisesti purki v*tutustaan kaulurista, ainoa johon ylsi).

Hepuleita tällä on silloin tällöin ja auki päästessä se mennä viipottaa aivan julmettua vauhtia. Kuitenkin sisällä suostuu toisinaan myös olemaan rauhallisesti ja tuossa se nytkin löhöilee aamun tottistreenien jäljiltä. Joutuneepa vielä illankin "löhöilemään" kun mulla suunta iltavuoroon.

Hiukan tuo on tuntunut olevan sekaisin mun vuorotyöstäni, tai oikeastaan ainoa sekoittava vuoro on joka kolmas viikkoinen yövuoroputki, neiti kun ei millään ymmärrä että mamma tahtois nukkuakin... Tuo on hiljaa mun poissaoloaikana, mutta jos se tietää että olen kotona, se metelöi boksissa tai keittiössä, että tahtoo pois sieltä.

Nirsokauden jälkeen ollut pienoinen ahmatti ja herkuista tekee mitä tahansa. :) Kerrankin helpommin motivoitavissa oleva kaveri kuin mun harmaat norjanhirvikoirat jota ei "tapahtumatilanteessa" kiinnosta namit eikä mikään.

Mäkin voin mun huiman "pitkällä" kokemuksella jotain kertoa. :P

Meidän kakara on myös aika kova tuhoamaan kaikenlaista. Vaikka yksin ollessaan tila on rajoitettu (sitä suosittelen ehdottomasti), niin silti on onnistunut tuhoja tekemään. Ja sitten se kovapäisyys, ainakin tämä likka on ihan julmetun itsepäinen. Ihan toista kuin tuo noutaja! Mutta haastetta toivoin, ja sitä sain. Lyhyt karva on ihanan helppohoitoinen, mutta sitä karvaa on jo nyt joka puolella, joten siihen on hyvä varautua. On myös kova syömään ulkona kaikenlaista. Kasvattajan mukaan tavallista dalmiksilla, ja usein loppuu koiran tullessa vuoden ikään. Toisaalta, mussuttaa tuo meidän flattikin kaikkea ulkona. :P

Ja vähän niitä hyviäkin puolia. Ainakin meidän dalmis on ollut nopea oppimaan ja kouluttaminen onnistuu hyvin nameilla. On sen verran ahne! On myös ihanan vilkas ja iloinen höseltäjä. Toki välillä höseltää liikaakin.. Hyvän lenkkikaverin tuosta kyllä saa ja toivottavasti myös monipuolisen harrastuskaverin. :)

+ahne, helppo motivoida
+kulkee mukana, sosiaalinen pääasiassa
+monipuolinen harrastuskoira, sopii vepestä tokoon ja tokosta raunioihin, urheiluunkin
+terve rakenne pääasiallisesti, ei myöskään linjajakoja
+"huumorintajuinen", osaa hauskuuttaa vaikka millä keksimillään asioilla
+oman luonteen ja pään omaava

-ahne :D (ainakin oma varastaa kyllä kaiken ruuan mihin vain yltää, varsinkin poissaollessa)
-"huumorintajuinen", aina ei huumorinkukkanen kohtaa emännän kanssa ;)
-oma pää ja luonne, murrosikä voi olla hermoja repivää aikaa

Mulle noi miinuksetkin on plussia, en osaa enää suuttua sen kepposista, joskus jopa tuntuu että se tekee niitä tahallaan minua hauskuuttaakseen ja kun nauran alkaa sen häntä taas heilumaan :)
Joillekin ne eivät vain ole toivottuja piirteitä (omistajille) niin laitoin nyt miinuksian sitten.

Oma narttu enää harvemmin tulee narttujen kanssa toimeen, on muutama sellainen joiden kanssa leikki sujuu, mutta uusia aikuisia ei enää oikeastaan hyväksytä, jossain vaiheessa välit kiristyy ja meinaa räjähtää.

Oma siis nyt lähelle 2,5v vanha (HUI jo niin iso, minne se aika oikein meni )

Hyviä puolia mun mielestä dalluissa
+ sopeutuvuus
+ yleensä avoimia ja reippaita, eli helppo sosiaalistaa ja kulkee kivasti mukana missä vaan
+ sosiaalisia, ainakin ihmisille
+ ahneita
+ kun saavat tarpeeksi tekemistä, niin osaavat hyvin rauhoittua...
+ ... mutta jaksavat silti touhuta ja liikkua lähes loputtomasti
+ terve rakenne, vähän perinnöllisiä sairauksia
+ monipuolisia harrastuskoiria
+ oppii nopeasti, älykäs
+ helppohoitoinen turkki

huonojakin puolia kyllä on, mm.
- ei välttämättä aikuistuttuaan ole maailman koirasosiaalisin
- voivat olla yllättävänkin kovapäisiä ja luonteikkaita
- oppii nopeasti, älykäs
- tikkukarvaa on joka puolella; housuissa ja paidan alla, voirasiassa, teekupissa, kaapista otetuissa puhtaissa vaatteissa...

Tomo on monessa suhteessa melkoinen ääripää, se on esim. tosi rauhallinen. Tunnin lenkki päivässä riittää hyvin sille, eikä se kaipaa muita aktiviteetteja. Yksinollessaan tosiaan ei kajoa mihinkään, voin jättää vaikka ruoat pöydälle tms.

Tomo ei oikeastaan siedä vieraita koiria enää ollenkaan, vaan pyrkii alistamaan niin urokset kuin nartutkin. Hihnassa osaa kyllä ignoreerata muut ja sen voi hyvin viedä esim. treenikentälle eikä siellä yleensä rähise. Tuttujen kanssa sen sijaan mitä parhain, ja esim. oman lauman kanssa ei koskaan ole edes yrittänyt tapella. Eli laumakoiraksi mun mielestä kuitenkin sopii.

Mun mielestä dallu tarvitsee (yllättävän) huolellisen tapakasvatuksen, ja tosiaan selvät säännöt. Kun säännöt on selvillä se on mitä parhain kotikoira, mutta dallusta saa myös helposti ongelmakoiran.

Tämä siis yhden pian 2-vuotiaan uroksen kokemuksella, jolta ainakin luonnetta löytyy kaikin puolin. Mistä tulikin mieleeni.. Meillä on viikon päästä lauantaina MH-luonnekuvaus! Meinaa jännittää jo hiukan.

Aikalailla kaikki mitä olisin sanonut, onkin jo sanottu. Mutta kertaus on..

+ Ahneus lienee jokaisen dallun 'luonnevika'. Mutta meillä se ainakaan tarkoita että ruualla motivointi onnistuisi. Yleisesti ottaen dallut tekevät namin vuoksi vaikka kärrynpyöriä, mutta meidän normaalisti todella ahne dallu ei kiinnostu namipalkasta ollenkaan.

+ Monipuolinen harrastekoira, perusterve rotu, älykäs ja nopea oppimaan (myös tihutöitä), ei mikään ad/hd joka ei osaisi rauhoittua lainkaan vaikka virtaa tekemiseen löytyykin, helppo hoitoinen turkki, sosiaalinen ja iloinen.

+ Lapsirakkautta ei lienee mainittu vielä. Yksilökohtaistahan tämäkin voi olla, mutta kun en ole vielä yhtään lapsivihaaja-dallua tavannut niin laitan sen tähän. Myös dallut jotka eivät ole pentuna olleet lasten kanssa ovat kokemukseni mukaan olleet todella lapsirakkaita ja pahimmat höseltäjätkin ovat osanneet leikkiä rauhallisesti pientenkin lasten kanssa.

+ Myrkkun mainitsema huumorintaju on myös sellainen jota rakastan myös. Dallu osaa olla melkoinen pelle ja veijari, hyväntahtoinen hölmö.

- Mun kokemuksen mukaan dalluissa on paljon remmirähjiä mutta yleisesti ottaen kuitenkin 'koirasosiaalisia' tapauksia, olen vain pariin sellaiseen dalluun törmännyt jotka eivät ole oikein sulattaneet omaa sukupuoltaan edustavaa toista aikuista dallua.

- Kovapäisyys ja -luonteisuus on minulle itselleni plussa, mutta jollekkin se tosiaan voi olla miinus. Onneksi kasvattajat ottavat aika hyvin huomioon dallun rajun murkkuilun ja urospentuja ei kaikista kenneleistä keltanokille myydä.

- Karvanlähtö. Itse siihen kummasti on tottunut, mutta kaikki vieraat eivät. Se aika mikä muilla menee harjaamiseen ja trimmaamiseen me käytetään imurointiin, noin kärjistäen.

- Kuvittelee olevansa yli 30-kiloinen sylivauva.

Kinokolle ja Tomolle tsemppiä, tulehan kertomaan sitten tuloksia!

Mitä kokoluokkaa teidän dallut muuten edustaa? Mä en ikinä lakkaa hämmästelemästä sitä, että Tomo tosiaan painaa vaan 25-26 kg. Ei se liian laiha ole, ja lihaksiakin löytyy, mutta siro, ja hoikka, sitä se on. Ja siis uros ja korkeutta on kotimittauksella 62-63 cm. Ja vissiin ihan yleistä on, että tuon korkuiset urokset painaa 30 kg tai ylikin?

meillä Afi painaa 23-24kg ja on arvioisin sen korkeudeksi 54-55cm(on pieni, lähes saman korkuinen kuin mun harmaakasvatti 51cm). Jääkin vissiin pieneksi ja sporttimalliseksi.

Tomon MH-luonnekuvauksesta löytyypi selontekoa ja videota blogista, jos kiinnostaa.

Veikkaisin meidän pojan korkeudeksi 63-64 senttiä, painoa on varmasti yli 30 kiloa kun ei mikään hentoinen kaveri ole. Edellinen dallu oli vielä kookkaampi, jopa "liian iso". Tää nykynenkin on kuulemma "quite large and strong male", isä on kookas eikä emäkään mikään pieni.

Kinokon ja Tomon raportti oli mukavaa luettavaa, pitää myöhemmin katsoa myös videot!

Meillä on ollut kuluneen vuorokauden aikana kaksi epilepsiakohtausta. Äsken palattiin ell:n vastaanotolta rauhoittavien kanssa, ei ainakaan vielä aloiteta varsinaista lääkitystä vaan koitetaan tasoittaa tilannetta noilla rauhottavilla. Nyt vaan kovasti toivomaan ettei uusia kohtauksia tulisi! Nämä oli tosiaan ensimmäiset kohtaukset koskaan ja varmaan stressi toiminut laukaisevana tekijänä, tuo kun on kovin stressiherkkä tapaus menneisyytensä vuoksi. Oli ne vaan kamalia kokemuksia ne kohtaukset, hrr.

sheenye- Taisinkin nähdä teidät kun olin kattomassa Tampereen KV:ssä, ettekös te ollu avoimessa luokassa?

Ihan samaa mieltä edellisten kanssa tällä Dallu kokemuksella ja ainakin tämä meidän yksilö rakastaa ihan kaikkia ja varsinkin lapsia. Nyt on juhannus vietetty mökkeillen ja oli hauska nähdä miten toimi isompien lasten kanssa. Siskon lapset on 5v ja 2v, hienosti toteltiin 5 vuotiasta. Nellakin istu, tuli luokse ja väisti kun tyttö käski Kepin perässä juoksi, mutta vielä irrottaminen opettelua joten lapset ottaa aina uuden heitettävän kepin. Suukkoja piti jaella varsinkin kun sillä sai 2v kihertämään aina naurusta niin oli tosi hauska leikki

Tässä vielä uimasta tullut juhannus-Nella

Minäpä otan puheeksi haaveeni hankkia joskus toiseksi koiraksi dalmis. Kirjoittelin joskus aikasemminkin mutta kertauksena vielä että olen kasvanut dalmisuroksen kasvattamana (tuli meille kun olin noin 5 v.) ja mukaan tuli recue uros kun olin noin 11 v. Eli minun mielestä "oikea koira" on dalmisuros :D Mutta kysymykseen minkä haluaisin teille viisaammille esittää, on että miten dalmis pärjää pienemmän koiran kanssa? Meillä on vajaan 8kk ikäinen kääpiöpinseriuros jonka seuraksi joskus paaaaaljon myöhemmin haluaisin hankkia dalmiksen. Perheelläni on aina ollut uroksia, joten siksi hankin ensimmäiseksi omaksi koirakseni uroksen. Minua kuitenkin kovastikin kiinnostaisi omistaa narttu, joten miten tämmöinen sekoitus käytännössä toimisi, pieni "vanha" uros, suuri nuori narttu? Niin ja miten eroaa dalmisten luonteet urosten ja narttujen välillä?

Nostanpa tätä keskustelua, koska haluaisin todella saada vastauksen kysymyksiin. Yritin dallufoorumillakin kysellä, mutta en saa kirjoitettua sinne viestejä () joten siihenkin voisi joku valaista miksi näin on. Ei siis löydy "kirjoita/vastaa" yms nappulaa/linkkiä.. YV viestitkään eivät lähde kansiosta..

Niin ja lisää kysymyksiä: miten teillä on sujunut dalmisten kanssa perhe-elämä? Lapset + vieraat lapset + vieraat ihmiset + muut koirat ?

Mindi on narttu ja kotimittauksella ~57cm korkea ja n.22-25kg, heittelee hirveästi, mökkiviikonlopun jälkeen voi painaa 26:kin kiloa. Siro on tuokin, koska oon tavannu nartun (joka ei ollut lihava, mutta selkeästi rotevampi) joka painoi n.1vuotiaana sen 28kg-30kg.

Stella3:lle:
Kyllä dallut tulee toimeen pienempien koirien kanssa, varsinkin kun dallu on pentu ja vanhempi on se pieni koira, niin usein jo vanhempi koira opettaa ne rajat aika hyvin.
Pieni vanha uros + nuor iso narttu sekoitus on oikein hyvä, uskoisin että välit on selkeät ja kunnioitus molemminpuoleinen.

Nartut kieroja, urokset suoria. Näin se menee pääasiassa, aika samallalailla kuin monilla muillakin koirilla ja roduilla. Nartut voi olla hieman pehmeämpiä, urokset on sitten usein niitä luupäitä.

Lasten kanssa menee hyvin, kunhan sosiaalistaa. Ei välttämättä mikään retuutuskoira ole (niinkuin kaverini koiran pallien päälle astui vahingossa lapsi eikä koira muuta kuin vähän nosti päätään :D) mutta tulee toimeen, ainakin olen kuullut/nähnyt näin. Huonosti sosiaalistettu on eri asia.

Ja tuosta dallufoorumista, kävin just iteki kattomassa mikä siellä mättää, en löytäny itsekään mitään vastaa-nappia. Enkä löytänyt selitystäkään. Jos se on siirretty muualle

No hyvä etten ole ainoa kuka ei sitä vastaa-nappulaa löydä. Ei tule niin urpo olo

Meillä tosiaan oli dalmiksia minun ja siskoni ollessa pieniä ja hyvin tuli koira lasten (myös muiden) kanssa toimeen. Mutta yksilöissähän on eroja, joten siksi tästä aiheesta kyselin. Tosin mitäpä koiralle ei saisi opetettua. Että heti alusta asti lasten kanssa tekemisiin. Mietin että voisi olla järkevin järjestys hankkia eka ne muksut ja ottaa koira vasta sitten kun ne jo kävelee, saisi niillekin selitettyä paremmin miten koiria käsitellän. Tosin nykyinen koira on todennäkösesti elossa vielä silloin, joten tuleehan niille harjoitusta jo siitäkin..

Kovasti haluisin nartun, mutta miten minä siitä selviän :D Ihan käytännössä, miten ilmenee tämä kierous? Kokemusta kun tosiaan ei ole kuin uroksista.

stella3 kirjoitti:

Kovasti haluisin nartun, mutta miten minä siitä selviän :D Ihan käytännössä, miten ilmenee tämä kierous? Kokemusta kun tosiaan ei ole kuin uroksista.

Itsehän kasvoin kovan mäyräkoirauroksen kanssa, koulutin sitä kunnes löysin koulutuksen salat jne.
Oikein hyvin oon silti tän "kieron" nartun kanssa tullut toimeen, pitänyt kikkailla erilaisia keinoja, kaikki ei mene niin suoraan sinne pääkoppaan.
Esimerkkinä jokin kielletty tekeminen: mäyrikselle kun kielsi että jonnekin ei mennä (sohvalle), se ei sinne enää mene kun se sinne kalloon oli iskostunut, eikä yritäkään muita keinoja.
Mutta toi narttu tajuaa ekasta kiellosta, että sohvalle hyppääminen vauhdista on kielletty, mutta entäs hiipiminen, sivusta tuleminen, paikaltaan ponnistus jne. Kaikki kokeillaan, mutta ei koskaan samalla tavalla kuin jo se mistä on kielletty

Samalla tavalla sitten esim. tokossa:
Paikkamakuusta ei saisi lähteä juoksemaan, mutta entäs ryömiä vähän eteenpäin..? Siis näitä löytyy, pitää vaan olla kierompi ku narttu ite ja askeleen edellä ja minimoida mahdollisuudet sille antaa tehdä omia päätelmiään.

Tosin, oon kuullu uroksista samanlaista "huumorinkoetusta" kuin näillä nartuilla..

Hehe. Eli narttu vaatii pitkää pinnaa :D

Osaako muuten teidän koirat nauraa? Edesmenneistä uroksista toinen osasi nauraa. Sitä vaan eivät kaikki vieraat ymmärtäneet vaan luulivat sen olevan vihainen. Onko kellään kuvia nauravista dalluista?

Laitoin adminille sähköpostia mutta ei ole tullut vastausta koskien sitä dallufoorumin vastaus-nappulaa. Hope so ne joskus alkaa sitä korjaamaan..

Eniten mua dalluissa huolettaa se miten tulee toimeen pienen koiran kanssa. Kuitenkin kun pentu on kotiin tullessaan jo saman kokoinen tai jopa isompikin kuin nykyinen haukku. Vaaratilanteita on tiedossa, se on varma. Onko muilla muuten yhdistelmää joku pieni haukku ja dallu? Voiko näitä pitää jossain vaiheessa yhessä ilman valvontaa?

Kyllä ne hyvin tulee pienten kanssa toimeen, etenkin jos pennusta asti oppivat olemaan. Yleensä aikuinen kuitenkin osaa pitää puoliaan, ja kyllä ne luupäisimmätkin pennut uskoo jos aikuinen koira (pienikin) komentaa. Esim. Tomo on pennusta asti tottunut olemaan pienten kanssa, eikä sillä oikeastaan olekaan kuin pieniä (/itseään pienempiä) koirakavereita. Ikinä ei ole ollut ongelmia sen suhteen, että toinen koira on pieni, Tomo nyt on muuten vaan haastava tapaus toisten koirien suhteen, oli ne isoja tai pieniä... Mutta esim. kaverin kääpiömäyräkoiran ei tarvitse kuin kerran komentaa, niin Tomo pysyy kaukana, ja näin on ollut siitä asti, kun Tomo oli pentu. Sen sijaan toisella kaverilla on tipsu ja sheltti, ja välillä saa niiden puolesta olla vähän huolissaan, kun eivät osaa samalla tavoin komentaa. Uskoisin, että kääkän kanssa sujuu hyvin, ne kai yleensä on aika sisukkaita tapauksia. :D

Eikä missään tapauksessa kannata lähteä ajatuksesta, että ongelmia ja vaaratilanteita tulee varmasti, vaan ennemmin lähtee liikkeelle siitä, että kaikki sujuu hyvin, ja jos ei suju, niin sitten katsotaan mitä tehdään. Tai siis, ongelmiin on hyvä varautua, mutta niitä ei kannata odottaa. ;)

Yksinolot oman fiiliksen mukaan, mulla on lähtökohtana se, että saman lauman koirien täytyy pystyä olemaan yksin samassa tilassa, oli ne isoja tai pieniä, mutta monet myös erottaa koirat toisistaan yksinolon ajaksi. Mä en ole koskaan erottanut omia koiria, en edes silloin kun Kaede oli pentu, se painoi luovutusikäisenä 3-4 kg. Nykyäänhän Kaede painaa 13,5 kg, ja Tomo 26 kg, eli kokoeroa on, muttei kovin paljon, enkä sanoisi Kaedea pieneksi koiraksi. Ja oma lauma on aina eri asia kuin vieraat koirat.

Kyllä mäkin sanoisin, että hyvin nämä pientenkin koirien kanssa toimeen tulevat. Toki vauhtia dalluilla piisaa, joten voihan pieni koira jäädä jalkoihin vaikka lenkilllä, mutta eiköhän opi väistämään. Tai sitten komentaa kakaraa. Ainakin meidän dalmis osaa hyvin pientenkin koirien kanssa leikkiä. :)

Jeps, melkoisen kieroja ovat. ;) Mutta hyvin niiden kanssa silti pärjää, kunhan on tosiaan huumorintajua ja vähän mielikuvitustakin.

Tuosta yksinolosta. Mä en uskaltaisi jättää muutaman kilon painoista pennun rääpälettä ja aikuista koiraa samaan tilaan yksin. Mitä tahansa voi ihan vaan vahingossa tapahtua, vaikka vanhempi koira olisi kuinka kiltti. Noin pienen pentuun voi kuitenkin hyvin herkästi sattua ja pahastikin. Kyllä siitä on kaikenlaisia kauhutarinoita saanut kuulla. :P Meillä nuo erotettiin yksin ollessaan portilla (pentu oli keittiössä), noin siihen asti että dalmis oli 5 kk. Tilan rajaamisella on toki sekin puolensa, että minimoi vahingot, mitä pentu voi aiheuttaa. Mutta tosiaan, nykyään ovat siis jo samassa tilassa yksin ollessaan ja hyvin on mennyt. Mitään tuhojakaan kakara ei ole tehnyt!

^ Mä en nähnyt mitään syytä erottaa noita. Kaede pääsi hyvin pöydän alle turvaan (mulla oli silloin sellanen matala pöytä jonka alle Tomo ei mahtunut). Ja jätin nuo keskenään yksin vasta sitten, kun olivat tottuneet toisiinsa ja rauhoittuneet. Muutama päivä siihen meni, että Tomo oppi, että pentu on pieni eikä sen kanssa voi leikkiä "täysiä" ja että Kaede taas tajusi, että vaikka tuo toinen on iso ja vauhdikas, niin se ei tarkoita pahaa. Tomo on jo pitkään nukkunut yksinolot, joten halusin sen myös näyttävän esimerkkiä Kaedelle. Ja kun koirat pärjäävät erinomaisesti minun ollessani paikalla, niin mikseivät ne pärjäisi keskenään? Vahinkoja voi sattua minun paikalla ollessakin, en välttämättä pysty/ehdi reagoida kaikkeen.
Ja tosiaan siis asun yksiössä, eli tilan jakaminen vaatisi todella paljon vaivaa, enkä semmoista tee ilman jotain pakottavaa syytä.