Koirat.com

Ihania kuvia taas kaikilla!!

Mä odotan että tulis edes vähän Lunta tänne Eteläänkin niin sais vähän nätimpiä kuvia tuosta ruskeasta otuksesta... ota nyt kuvia "ruskeassa" metsässä ruskeasta koirasta.

Minkä ikäisenä muilla on labbisten korkeuden kasvu pysähtynyt? Itsellä siis 6 kk labbisnarttu ja olisi kiva tietää suunnilleen onko tuolla vielä odotettavissa kasvua korkeuden suuntaan. Vielä jonkin verran näyttää matalammalta kuin täysikasvuiset. Säkäkorkeutta ei ole tullut mitattua. Ja missä iässä muilla on narttujen ensimmäinen juoksu tullut?

Mutta täytyy sanoa, että mahtava koira. Vähän tottelevaisuudessa puutteita, mutta taitaa olla isännän vika kun ei ole tarpeeksi opettanut. Yritys on kyllä aina kova tehdä isännän mieleen, kun on jotain herkkua isännän kädessä. Istumiset ja maahan menot menevät kirjaimellisesti kuin itsestään, ei ehdi edes isäntä käskeä, kun pikkuneidin pitää kokeilla kaikki opetetut temput, että millä se nami heltiäis. Tuhotkin ovat pysyneet kohtuullisen kurissa vielä tähän asti ainakin, mitä nyt pari adsl-piuhaa ja verkkokaapelia syöty poikki vähän kenkiä rikottu ja oven karmia purtu, mutta ei mitään isompaa. Tosin eipä kyllä yksin olemisiakaan isommalti ole ollut, koska emäntä on päivät koulussa ja isäntä illat töissä, niin aina on joku kaveri. Samoin piski on ollut mukavan innostunut riistan perään. En varsinaisesti noutavaksi metsästyskoiraksi hankkinut, vaan perhekoiraksi, joka sopii myös metsästyskaveriksi ja hienosti on jo tähän asti kyyhkyt ja sorsat noutanut. Mitä nyt isännän pitänyt vähän avustaa mistä niitä kannattaa etsiä. Vielä ollut hakusessa, että ne pitäisi myös antaa isännälle eikä ravata isännän ympärillä lintu suussa, eikä etenkään pitäisi yrittää sitten varastaa sitä lintua takaisin isännältä. Noh.. ehkä sitten vanhempana.

Tälläinen tapaus siis kysymyksessä ja video on reilun kuukauden takaa, kun koira oli 4.5 kk. Ja suihkun jälkeisen riehumiset kuvattuna: http://www.youtube.com/watch?v=paWwFDclG_M

Zivalla korkeus on kasvanut seuraavasti:
2kk 22cm //edit, oli vähän väärät luvut aluksi...
4kk 41cm
5kk 44cm
6kk 47cm
9kk 51cm
11kk 53cm ja eipä taida tästä enään paljon kasvaakkaan.

Ja tosiaan ekat juoksut aloitti tarkalleen 11kk iässä.

Mulla ei nartuista ole kokemusta enkä oo kauheesti näitä koiria mitannut, mutta silmämääräisesti näyttäis, että Aapo kasvoi korkeutta vielä vuoden iässä, korkeusero oli Taaviin siinä vaiheessa vielä selvä, nyt alkaa olla enää ihan pari senttiä jos sitäkään erona. Joskus Taavin mittasin kotimittauksena niin sain jonkun 57cm tulokseksi, mutta en tiedä onko oikein, melko korkee se mun mielestä kyllä on. Toisaalta sillä on kyllä selässä varman kolmen sentin paksuudelta karvaakin eli tuskin kovin tarkka mittaustulos oli

No otipa pari kuvaa sittenkin vaikkei lunta vielä olekaan...

Elegantti labradoodelini!

Hitsin hännytelijä...

Martta 11vk

Martta tyttönen kasvelee kovaa vauhtia. Pentukarva rupeaa vaihtumaan karkeampaan. Huonekalujen pureskelu on jäänyt ja lelut kiinnostavat enemmän

Millaisia lenkkejä teitte pentujenne kanssa?

^Ton ikäisen kanssa vielä ihan pennun tahtiin kuljettiin ja tutkittiin paikkoja. Mä muistelen, että kummatkin alkoi tossa 16-viikon tietämillä lenkkeilemään ja omaehtoisesti alkoivat kulkemaan pitempiä matkoja ja kävelemään kunnolla ettei enää ollut sellaista oleskelua ja hiippailua. Tokihan me ollaan liikuttu siis jo aiemmin, mutta varsinaisia lenkkejä tehtiin vasta tosta alkaen kun kumpikin oli itse valmiit siihen. Pienen pennun kanssa lähinnä vapaana oloa, pallon heittelyä, uusiin paikkoihin viemistä, erilaisiin asioihin tutustumista ulkona yms. Lenkit oli siis takapihalla ja lähimaastossa oleilua ellei oltu jossain liikenteessä tutustumassa julkiseen liikenteeseen tai ihmishälinään. Mulla on kumpikin ollut sellaisia että aika pitkään on saanut kantaa jopa jos on lähtenyt liian aikaisin liian pitkälle, ei oo pentu jaksanutkaan vaan lyönyt jarrut päälle.

Pennun ehdoilla mentiin tuohon aikaan. Kun virtaa riittää enemmän ja lenkkeilyintoakin alkaa tulla, niin sitten lenkit pidentyivät. Irti lenkkeiltiin mahdollisimman paljon, se on parasta liikuntaa pennulle. Jullea raahattiin perässä noin 1,5km lenkkejä kun se oli noin 12 viikkoinen piiperö ja muutettiin tänne kaupunkiin. Virtaa olis kyllä ollu silloinki paljon enemmän kuin mitä hihnalenkeillä kului... Tuo Jullehan on vasta 5kk, mutta nykyään väsymistä ei juuri näy enää edes 5-6km eli lähes parin tunnin lenkin jälkeen mitenkään hurjasti. Äkkiä ne alkaa jaksamaan enemmän. :P

Me ollaan menossa keskiviikkona käymään Norpan kanssa Apexissa Esa Eskelisen vastaanotolla. Norpalla on nimittäin ollut iltaisin levolta noustessa selvää jäykkyyttä takajaloissa reilun viikon ajan. Sitä oli jo keväällä järkyttävimmän takakorkeusvaiheen aikaan, mutta oireet katosivat täysin takakorkeuden alkaessa hiipua (+ kaksi sisarusta välikuvattiin lonkiltaan puhtaiksi samoihin aikoihin), joten laitettiin se kasvattajan kanssa rajun takakorkeuden aiheuttamien jumien piikkiin. Kysyin aiheesta myös eläinlääkäriltä ihan muiden asioiden yhteydessä eikä hänkään nähnyt tarvetta välikuville. Nyt loppuviikosta tuo on alkanut iltaisin makuulta noustessaan ontua selvästi vasenta takakoipeaan. Ontuminen alkoi vauhdikkaan koirapuistovierailun jälkeen, joten kyse voi olla toki venähdyksestäkin, mutta ontuminen yhdistettynä jäykkyyteen huolestuttaa varsin paljon. Lisäksi nyt kun asioita oikein mietin, niin Norppa on kyllä jo pidemmän aikaa keventänyt takapäätään laukatessaan, mutten ole osannut kiinnittää siihen huomiota...

Pahoin pelkään, että mulla on käsissäni koivistaan rikkinäinen koira. Norpan kahdelta sisarukselta leikattiin puolen vuoden iässä irtopala kintereestä. Norpalla tuskin on siitä kyse, sillä oireissa on selviä eroja, mutta kasvattajan mielestä Norpan oireet viittaavat valitettavasti tällä hetkellä vahvasti lonkkiin.

Harmittaa kovasti, jos/kun saadaan lonkkavikalausunto. Suvun lonkkatilanne ei ole mun nähdäkseni mitenkään huonoimmasta päästä näyttelylinjaisia katsellessa. Tosin, sekä emän että isän puolella on paljon ulkomaisia koiria, jotka ovat saaneet lonkkalausuntonsa kotimaassaan. Olen kuullut, että Suomessa ollaan aika paljon tiukempia noiden lausuntojen kanssa kuin monessa muussa maassa. Mä olen koittanut kuitenkin alusta lähtien tehdä kaiken minimoidakseni mahdollisten nivelongelmien puhkeamista: Norppa on syönyt koko ajan laadukasta kuivanappulaa (Orijen Large Puppy), pysynyt hoikassa kunnossa ja saanut liikkua likimain päivittäin vapaana vaihtelevissa maastoissa. Eipä niitä sitten vissiin voi estää, jos ne on tullakseen. Jos hyviä asioita pitää hakea, niin ainakin Norpan lihaskunto on hyvä ja se liikkuu enemmän kuin mielellään.

Hirvittää aikalailla, että mikä tuomio sieltä tulee. Parasta tietty olisi, että jäykkyys osoittautuisi lihasperäiseksi (takakorkeus ja takaosan suoruus altistavat takuulla lihasjumeille), mutten uskalla olla optimistinen. Toivottavasti tuomio ei ole täysin toivoton. Lonkkavian kanssa voitaisiin toivottavasti vielä elää suhteellisen normaali koiranelämä, vaikka tokihan se tarkoittaa hyppimisen ja koirakavereiden kanssa touhuamisen rajoittamista eikä sitä kukaan oman koiransa kohdalle toivo. Netistä lukemani perusteella useimmat lonkkavikaiset koirat kykenevät kuitenkin sellaiseen arkeen, jota me ollaan tähänkin asti eletty: Juoksemaan vapaana metsässä, pellolla ja suolla. Uimaan. Harrastelemaan omaksi huviksi alkeita niin (rally-)tokosta, nomesta, vepestä kuin jäljestyksestäkin.

Jotain vähän positiivisempaakin viestin loppuun: Luulin, että Norppa on kasvanut jo yli tuulen mukana lentelevien lehtien, roskien yms. jahtaamisesta, mutta mitä vielä! Aamupäivän lenkkeily oli yhtä kaaosta, koska tuo yritti ryntäillä ihan kaiken tuulen kuljettaman perässä - ja sitä tuulessa lentelevää tavaraahan riitti. Tuulen kuljettama muovipussi meinasi olla liikaa, sillä ipana juoksi sitä karkuun korvat luimussa ja häntä koipien välissä. Rohkeuden puuskassa uskalsi sitten kääntyä ympäri ja napata mokoman kiusanhengen hampaisiinsa.

^Tsemppiä teille eläinlääkäriin ja toivotaan parasta! Tiedän niin tuon tunteen kun pelkää koiran nivelten puolesta. Oma pentuni ontui juuri etujalkojaan, kun pentuesisarukselta oli leikattu kyynärnivelistä irtopalat. Aina ei kuitenkaan ole kyse pahimmasta, ja voihan tuo oireilu olla esimerkiksi panosteiittia, jossa oireet voivat olla hyvinkin moninaisia. Tämä samainen hieman isomman rotuinen pentuni ontui säännöllisen epäsäännöllisesti useita kuukausia kasvuiässä, jolloin rampattiin juurikin Esalla, joka sitten milloin kopeloi, milloin röntgenkuvasi koiraani, jolta ei sitten koskaan mitään löytynyt ja terveeksihän tuo vielä virallisissa kuvissakin todettiin.
Toivotaan, että kyse joko venähdyksestä, joka on kyllä myös vauhdikkailla pennuilla ihan tavallista, tai sitten ns. kasvukivuista.

Meidän labbiksella revähti selkä/ vasen takajalka pahasti n. kuukausi sitten. Käytiin aamulenkillä metsässä, jonka jälkeen meni nukkumaan olkkarin pöydän alle. Katselin sen maatessa siinä n. puolen tunnin ajan että nyki välillä, mietin kuitenkin että näkee vaan unta. Sitten lähdin ruokkimaan koiria alakertaan, ja toi tuli mun jälkeen rappuihin ja rysäytti sitten suoraan rappuja alas. Mä ihmeissäni kattelin että mitä se koira tekee, ja huomain että se vapisi kauttaaltaan ja silmät nyki edestakaisin.
Soitin heti eläinlääkärille ja saatiin nopeasti aika, ajattelin että olisi jonkinsorttista epilepsiaa. Koira oli kuitenkin koko ajan läsnä, motoriikka ja koordinaatio ei vaan toiminut. Oli toi kalpea limakalvoiltaan ja muutenkin surkea.
Eläinlääkärissä menikin sitten useampi tunti, ottivat erilaisia kokeita ja epilepsia yms. hermostolliset sairaudet saatiin poisrajattua. Ei oikeastaan reagoinut pahemmin selästä, mutta vasen takajalka oli todella kipeä. Ell. oli kuitenkin sitä mieltä että kyllä kyse oli myös selästä. Sai sitten laaserhoitoa ja kipupiikin, jonka jälkeen loppui tärinä ja koira palautui melkein entiselleen. Kaksi viikkoa ehdotonta lepoa ja vahvat kipulääkkeet, eläinlääkäri kun epäili että olisi lievä välilevyn pullistuma kyseessä.
Tuon pitäminen levossa olikin hieman haasteellista, ja sitten levon jälkeinen rauhallinen liikunta oli aika... Noh, kiinnostava projekti vaikka olenkin aina sanonut että tuo on maailman helpoin koira ja tyytyisi varmaan pikkupissatuksiin, ei asia taida ihan näin olla...
Nyt on ihan normaali eikä ole oireillut selkäänsä tai takajalkaa tuon jälkeen, toivottavasti ei repeä uudestaan. Olen kyllä itsestäni huomannut että olen varovaisempi irtiolojen kanssa, enkä anna seropin rymytä tuon kanssa yhtä suruttu kuin aijemmin.
Minkä tuon aiheutti ei oikein ole vieläkään selvillä, voi olla että rymysi seropin kanssa metsässä ja reväytti jo silloin selän, mutta vasta lihasten jäykistyttyä huomasi itse kivun ja viimeinen tikki olii rappusten alastippuminen. Oli kyllä tosi pelottava tilanne, onneksi saatiin nopeasti lääkärinaika.

Taavillahan epäiltiin myös välilevyn pullistumaa vuosi sitten selkäkivun syyksi, tosin sillä oli myös toisen takajalan oireilua eli heitteli takajalkaa oudosti ja asentotunto-testissä oireet viittas välilevyjuttuihin. Selkävaiva palautui normaaliksi parin viikon kipulääkekuurin ja levon jälkeen, ois pitänyt olla koppilevossa mutta täysin mahdotonta meillä, oli myös porraskielto, mutta siihen sanoin heti ettei tule onnistumaan koska koira ei osaa lentää ulos (asutaan neljännessä kerroksessa, ei hissiä), toipui se silti ennalleen. Taavia ei kuvattu ikinä koska silloin lääkärissä ei voitu ottaa magneettikuvia ja ei päästy toiselle lääkäriasemalle heti pian että ois voitu kuvata. Eli asia jäi nyt sit vain oireiden varaan että oliko se pullistumaa vai mitä. Ei oo ainakaan vielä uusinut ja koko ajan kyllä siihen malliin tarkkailen koiraa koska toi oli jo toinen kerta samantyyppisten oireiden kanssa. Silloinhan oireilu alkoi ensin niin että Taavi vinkui portaita kiivetessä ylöspäin, sit alkoi vingahtelemaan kun hyppäs sänkyyn tai sohvalle, lopulta ei enää hypännyt vaan kiipesi varovasti. Ja sit vikana päivänä ennen kunnon kipukohtausta alkoi heittelemään toista takajalkaa omituisesti, senkin huomasin vasta kun koira oli irti ja näin sen liikkeet pidemmältä ja aloin kattomaan miten se kävelee.

Aapon meinaan kuvauttaa myös jossain vaiheessa varmaan alkuvuodesta, nyt eka on toi kastrointi viikon päästä ja katon sit jossain vaiheessa ne kuvaukset. Sehän laahaa takajalkojaan aina, en tiedä viittaako lonkkavikaan vai onko vaan sen tapa kävellä, muuten kuitenkin askellus hyvää eikä onnu tai jumittele mistään. Etutassujaan ontui kumpaakin silloin pahimmassa kasvuvaiheessa 4-5-kuisena, mutta liittyi ilmeisesti kasvuun koska loppui heti kun nopee kasvukin loppui. Sen jälkeen ei oo ollut ongelmia kinttujen kanssa. Silti vähän hirvittää mitä siellä on kun alkuvuodesta ois tarkoitus aloittaa agility ja jos kovin on huono luusto niin toivotavasti en tee hallaa kun ei oo vielä kuvattu.

Lopo on nyt muuttanut uuteen kotiin ja mammakin pääsee taas nettiin.
Naapuri tiedusteli koirani ikää,johon vastasin et kaks ja puoli.Samalla hetkellä aitauksessa oleva koirani sai hepulikohtauksen ja juoksi päättömästi eestaas hirveellä draivilla.Ja sitten vielä huipuksi alkoi vetämään pehvaansa maata pitkin.Ja me katsoa napitimme suut auki että tällänen tapaus.Minä sitten selittelemään viisaana että kun nämä labradorit aikuistuvat henkisesti vasta 3-vuotiaana,jos silloinkaan...

^?
Siis koira lähti?


Täällä hurisee hyvin. Tuntuu siltä että mitä surkeempi ilma niin sitä enemmän virtaa tolta koiralta löytyy. Hyvin flegmaattisen kesän jälkeen siitä on tullut oikeen aktiivinen lenkkeily kaveri taas.
Käytiin Mooseksen kanssa hakemassa sille eläinkaupasta oma joulukalenterikin! Onko muille labbiksille jo hankittu kalenteri? :P

Pitkästä aikaa kerron minäkin meidän kuulumisia. :)

Untohan on nyt ollut synttäreistään asti suurinpiirtein aivan ihmeellisen rauhallinen. Epäilen vahvasti että hormonitasapaino on ollut nyt vähän alhaisempi, mitä tässä taannoin. Seuraava murrosikäkohtausta odotellessa..

Meille muutti tässä taannoin myös kissanpentu, ja Untosta on tullut todella hyvä kaveri sen kanssa. En olisi uskonut että ihan ystäviksi asti ryhtyvät, kun Untolla ei oikein synkkaa vanhempieni kissan kanssa. Mutta hyvä näin.

Toissailtana kävi myös pieni vahinko, käytiin pimeän aikaan lenkkeilemässä ja Unto juoksi irrallaan. Kotiin tultua huomasin että koirahan on etuosastaan ihan öljyssä, myös suupielistä. Pestiin Unto ensin tavallisella koiran shampoolla, mutta eihän se auttanut. Soittelin sitten varalta päivystävälle eläinlääkärille, ja hän ohjeisti antamaan purkillisen hiilitabletteja ja pesemään koiran fairyllä Mutta fairy tepsi ja koira puhdistui. Ei onneksi tullut mitään mahaongelmia, mutta parempi liika varovaisuus kuin iso vahinko.

Tälläistä tänne päin.

Ööö,taisin artikuloida hieman epäselvästi.Koirarontti muutti meidän muiden mukana uuteen kotiin,rivitalosta omakotitaloon.Ei mulla sit nyt muuta...

eepi78. kerrohan heti kuulumisia kastrotoinnin jälkeen. meillä labbis uros 1 v 2 kk. siitä tullut hirvee hormoonihullu. pentuna oli niin tottelevainen ja ihana pentu, pysy irti pihalla, lenkillä käveli hienosti, kaikki koirat oli kivoja. nyt kun murrosikään tullut: vetää lenkillä kaikkien hajujen perään, merkkaa joka toplat, nuolee pissat jne. koira puistossa ei enään leiki uroksien kans jos paikkalla naurttuja. menee ihan sekasi nartuista; yrittää vaan koskiskella. oonkin miettiny jos se kastraatio auttais näihin ongelmiin? muuten ihana koira :)

Poksu kirjoitti:

Ööö,taisin artikuloida hieman epäselvästi.Koirarontti muutti meidän muiden mukana uuteen kotiin,rivitalosta omakotitaloon.Ei mulla sit nyt muuta...

Haha okei! No mä vähän mietinki jo et mitä ihmettä. Mun moka.

Juu, mä kerron kyllä kun mun hormonihuuru muuttuu enkeliksi kastroinnin jälkeen.. not
Kuukausi-pari siinä vissiin menee kun hormonit tasautuu, mutta odotan kyllä että toi vähän tasottuu tosta.

Käytiin Norpan kanssa keskiviikkona Eskelisen vastaanotolla. Diagnoosi oli vielä tuhat kertaa kamalampi kuin mihin olin ehtinyt varautua... Norppa ei ontunut keskiviikkona enää eikä kipuillut yhtäkään niveltä taivuteltaessa, mutta röntgenkuvat pudottivat pommin: "Olkanivelet, lonkat ja polvet OK. Hieman luupiikkejä kyynärnivelen reuna-alueilla, merkki koronoideus OCD ongelmasta. Kinnernivelissä on irtopalat: telaluun sisäsivun puoleisen harjanteen osa on irti."

Norppa ei ole rikki ainoastaan takaa, vaan myös edestä. Kyynärnivelten vaivat tulivat täysin puun takaa. Olin niin tolaltani, etten osannut kysyä yhtään mitään. Tässä on mennyt aika monta päivää enemmän tai vähemmän itkeskellessä. Torstaina sain Eskeliseltä vastauksia niihin miljooniin kysymyksiin, joita alkoi heräillä. Eskelinen suositteli kaikkien neljän nivelen samanaikaista tähystämistä. Hänen antamansa ennuste on paljon parempi kuin mitä uskalsin tuomion kuultuani odottaa ja leikkauksen hintakin jäisi monta kertaa alhaisemmaksi kuin kuvittelin. Norpalle on varattu tähystysaika joulukuun alkuun, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus saada myös kahden muun ortopedin lausunnot Norpan tilanteesta ja tulevaisuudesta. Molemmat vakieläinlääkärimme olivat kumpikin nuoren koiran leikkaamisen kannalla, kun konsultoin heitä aiheesta, mutta he eivät ole ortopediaan erikoistuneita. Katsotaan mitä nuo kaksi muuta ortopedia (Per Axelson ja Kai Skutnabb) vastaavat...

Miksi just Norppa, miksi juuri me? Pelkäsin kasvuhäiriöitä jo ennen kuin mulla oli koiraa ensinkään. Olen lukenut sivukaupalla tietoa (isojen rotujen) kasvuhäiriöistä sekä ruokinnan merkityksestä niiden kehitykseen ja ennaltaehkäisemiseen. Tein kaikkeni, jotta mun kohdalleni ei sattuisi sitä rikkinäistä koiraa: Yritin valita pentueen fiksusti. Käytin penturuuan valintaan paljon aikaa ja vaivaa, olin valmis maksamaan laadusta. Norppa on pysynyt koko ajan hoikkana ja saanut juosta vapaana pitkin metsiä ja soita. Se on syönyt nivelvalmisteita ennaltaehkäisevästi siitä lähtien, kun sen siskolla diagnosoitiin puolivuotiaana kintereessä irtopala.

Silti mulla on koira, joka on paljon rikkinäisempi kuin mitä olen pahimmissa painajaisissanikaan osannut pelätä.