Koirat.com

Tänne keskustelua kyseisistä komistuksista!

Seuraavan koiran hankinta on tässä vuoden sisällä ajankohtainen, ja rhodesiankoira keikkuu tällä hetkellä ykkössijalla vaihtoehdoista. Löytyykö täältä pääkaupunkiseudulta tai lähimaastosta asustelevia rhodeja, joihin saisi tulla tutustumaan?

Mitä harrastatte rhodesialaistenne kanssa?

Kaikenlainen keskustelu rodusta olisi oikein tervetullutta :)

pk-seudulla on useampiakin rhontteja, joskus siellä on järkätty kimppalenkkejäkin rhodesiankoiraporukalla. mutta eiköhän joku sielläpäin asuva osaa kertoa enemmän. tietysti jos Treelle olet tulossa, niin täältä löytyy myös useampi harjaselkä jota pääsee treffaamaan.

meillä kotona siis reilu 3v rhonttijätkä Ahti, joka vietti pitkään vain sohvaneuvoksena oloa, kunnes viime kesänä mentiin kokeilemaan agilityä ja nyt on sekä koira että omistaja innolla treenaamassa.
esteiden hyppelyn lisäksi harrastetaan vaihtelevalla menestyksellä vieheen perässä juoksemista, tosin tämä on lähinnä yhteinen harrastus, Ahti ei uskalla pitkälle juosta ilman mammaa joten yleensä huomaan juoksevani koiran kanssa pupun perässä.. mutta pääasia että on kivaa :)

Rhodesiankoirien Monttumestaruudet on 13.5. Vihdin Otalammella, silloin paikalla paaaaljon ridgebackeja joita pääsee haastattelemaan ja rapsuttelemaan. täältä lisätietoa

Joo kiitos vinkistä, monttumestaruuksiin täytyykin ehdottomasti mennä! Pääseepähän rapsutteleen rhodeja kun niitä muuten niin harvoin vastaan tulee.

Missähän palstan muutkin rhodeihmiset ovat, kuulisin mielelläni muitakin arkielämän tarinoita rhodesialaisten kanssa. Onko pentu- tai murkkuikä olleet kuinka haastavia?

Täällä yksi 5v rhontti joskin Pirkanmaalla, eikä siellä pääkaupunkiseudun sykkeessä. Meidän rhode on ihan sohvakoirana. Näyttelyissä käytiin pari kertaa, mutta koira on sen verran arka, ettei sitä moinen julkisuus huvittanut. Eikä kyllä tuomareitakaan. Juoksua testattiin, mutta jätkä ei ymmärtänyt vieheestä mitään vaan juoksi omalla tahdillaan tasaloikkia pitkin rataa.



Meidän Hero on ehkä kiltein koira mitä oon koskaan tavannut. Kouluttamisen suhteen vaikea motivoida mutta luonteeltaan niin helppo ja kiltti, etteipä tuo kouluttamattomuus ole ihmeemmin haitannut. Murkkuikä kesti sillä lyhyen aikaa, jolloin se yritti hieman kouluttaa mua ja kiukutteli asiasta kuin asiasta, mutta erittäin helpolla sen kanssa on päässyt.

Oikeastaan ainoa harmi ton koiran kanssa on korvat ja ruokinta. Korvat tulehtuu helposti ja repeilee korvanpäistä, joten talvella saa rasvoa niitä alvariinsa välttääkseen kämppää näyttämästä siltä, kuin siellä olisi tehty murha. (verta on katossa asti, kun korvat on pahasti rikki) Ruuan suhteen on myös herkkä, onneksi nyt löydettiin ruoka mikä koiralle sopii kaikkien vatsa- ja iho-ongelmien jälkeen. Ja nämä mainitsen siksi, koska omasta mielestäni rhodesialaisista annetaan usein liian ruusuinen kuva sairauksien suhteen.



Aivan upea rotu kuitenkin (ainakin tietysti oma yksilö, hah). Jos oma koira olisi terveempi, en varmaan koskaan muuta rotua harkitsisikaan.

Täältä löytyisi helsinkiläinen vajaa 7kk rhodeuros Armas, jota saa tulla moikkamaan milloin vain ja voidaan lähteä vaikka lenkkiseuraksi. Armas tuppaa mörköiän riivaamana pöhisemään muille koirille nähdessään, mutta jahka päästään remmeistä ja leikin tuoksintaan, niin mitään ongelmia ei ole silloin ilmennyt. Armas on kaikkia ihmisiä ja koiria vähän turhankin rajusti rakastava ja nyt onkin työn alla itsehillinnän kasvattaminen. Painoa taitaa kumminkin olla jo yli 30kg ja säkää noin 65cm, niin syliin loikkiva rimppakinttu ei ole kovin miellyttävä asia.

Armas oli ihan juniorina mitä helpoin koulutettava, sillä tuo imi kaiken uuden tiedon hetkessä ja vaikuttaa koulutusasioissa muutenkin erittäin fiksulta. Samaa ei voi sanoa "siviilielämässä", jolloin ipana on täysi koheltaja ja vajukin oloinen. Halusimme kasvattajalta aina toimintaan valmista pakkausta, jolla ei mene sormi suuhun heti ja sellaisen saimme. Treenikentän (oli se sitten tokoa ja juoksua) laidalla Armas pitää huolen, ettei hiljaisuutta tule vaan vaatii toimintaa aivan koko ajan kiljumalla ja kirkumalla (ja niin teki tänään muuten myös Armaksen eno, eli ei kauas omena puusta putoa). Lisäksi uusimpia viihdytystapoja omaa vuoroa odotellessa on -liikkeen tekeminen muita koiria vasten, kuoppien kaivaminen ja pään tunkeminen ihmisten takapuoliin. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava huumorimies, jonka kanssa olen oppinut hillitsemään lyhyen pinnani ja oppinut niin paljon uutta.

Ekat kuukaudet menivät enemmän ja vähemmän mukavasti. Kuten todettua, Armas on ollut nopea oppimaan (niin hyvät kuin huonotkin jutut) mutta myös monet perusasiat tuottivat päänvaivaa ja epätoivoa. Koirien eristäminen portilla oli mahdotonta, sillä Armas kirkui, repi ovenkarmeja kynnet verillä ja varasteli muun muassa veitsiä ja saksia. Samoin yksinolo oli mahdotonta. Kuitenkin parin kuukauden hiustenrepimisen jälkeen Armas ykskaks päätti, että ihan hölmöjen hommaa tuollainen riekkuminen ja painuu nukkumaan samantien kun se jää yksin
Murkkuikä näytti alkuun kamalalta, sillä Armas keksi selkään hyppiminen, raivokkaan käsivarsien repimisen ja nylkyttämisen olevan huippuhauska leikki, mutta se ollaan saatu karsittua pois ja nylkyttämistä esiintyy lähinnä silloin, kun pentu alkaa mennä ylikierroksille. Lisäksi mörköilyikäisenä melkein kaikki asiat pelottavat tuota, vaikka pentuna ei olisikaan samaisista asioista ollut moksiskaan, mutta onneksi vanhemman koiramme tyyni esimerkki on auttanut tutustumaan uusiin asioihin ja paikkoihin.

Meillä tuli rhode ajankohtaiseksi mahtavan pidättyväisen luonteen (sitä odotellessa Armakselle) sekä käyttömahdollisuuksien takia. Vanhempi koira ei välitä canicrossista ja koska olen muutenkin kiinnostunut maasto- ja ratajuoksusta, niin rhodesialainen käy siihen oikein hyvin. Vaikuttaa pahasti siltä, että rhodesialainen tulee aina huushollissa olemaan. Jahka pikku-A tuosta vähän kypsyy, niin odotettavissa on hurmaava ja upea herrasmies.

Mulla kokemusta rhodesiankoirista nyt kolmen oman koiran verran sekä uskoisin että rodun luonteesta kohtalaisen hyvä käsitys kun olen ollut avustajan jo muutaman vuotena rhodesiankoirien luonnetesteissä.
Kaikki kolme koiraani ovat olleet hyvin erilaisia luonteeltaan, tosin Elsasta, joka on vasta 8 kk, näkee vasta ajan kanssa että millainen siitä loppujen lopuksi kehittyy.
Pentuaika on ollut normaali, ei mitään yllättävää siis verrattuna muiden rotujen pentuihin. Murkkuikä oli Akin kanssa tietyllä lailla hyvin haastava ja tietyllä lailla hyvin helppo. Se oli 1,5 vuotiaaksi asti melko sopuisa ja välinpitämätön muita koiria kohtaa, mutta urostuttuaan se ei enää ole sietänyt toisia uroksia lähelläkään itseään, mutta se on silti ollut aina hvyin kuulolla ja hallittavissa. Elsan kanssa murkkuikää vielä odotellaan.
Riveistä poistuneella Samilla taasen en voi edes sanoa olleen mitään erityistä murkkuilua, se vaan rakasti kaikkia ja kaikkea ja oli aina niin iloinen.
Yksikään koiristani ei ole ollut minua kohtaan vaikea tai haastava, mun ei ole tarvinnut vääntää näiden kanssa mistään. Paitsi ruuan pöllimisestä. Ahneita ovat olleet kaikki, Aki näistä ehdottomasti pahin.
Kaikki ovat olleet avoimia ja niiden kanssa on ollut helppo kulkea joka paikassa. Ne eivät ole arastelleet tai arkailleet vieraita ihmisiä tai asioita.
Riistaviettiä on ollut sekä Samilla ja Akilla, Elsan vietin voimakkuudesta en vielä tiedä. Sami viihtyi metsästämässä pitkiäkin aikoja, AKi pyrähtää riistan perässä niin kauan kuin näkee sen ja palaa sitten takaisin.

Kaikki ovat olleet terveitä, siis mitä tulee perinnöllisiin sairauksiin. Yhdelläkään ei ole ollut allergioita (tosin Elsasta ei vielä tiedä kun on niin nuori) tai rikkinäisiä korvanlehtiä tai muitakaan iho-ongelmia. Mutta rodussamme näitä vaivoja on ja tämä on asia joka kannattaa huomioida yhdistelmää valitessa.

Jatkan aiheesta myöhemmin, heitä jotain kysymyksiä niin on helpompi tarttua aiheeseen.

Ahti oli omalla tavallaan todella helppo ja toisaalta todellinen painajainen nuorempana.
Ahti turvautuu mammaan todella paljon, samaten "isoveikkaan" eli tuohon vanhempaan koiraani. lenkillä otetaan hirmuisesti mallia siitä miten vanhempi käyttäytyy, samat puskat pitää mennä haistelemaan jne. tähän alkaa vasta nyt tulla muutosta, ja Ahti 3,5v osoittaa pikkuhiljaa merkkejä äijääntymisestä ja aikuiseksi kasvamisesta.

helppo tuo oli siinä mielessä, että oppi kyllä suht nopeasti, sekä sisäsiisteyden että sen mitä jaksoi opettaa (nimim. koirani 3v osasi tasan istua käskystä, maahanmeno opittiin vasta viime aikoina..). erillistä mörkövaihetta ei ole ollut, vaan tasaisesti tuo edelleen pörisee varsinkin pimeällä ulkona. Ahti vaan on ottanut käyttöön "syöksy ensin, ajattele jälkeenpäin (jos sittenkään)" -tavan, eli jos jossain rapisee niin sinne pitää syöksyä. jälkeenpäin vasta katsotaan oliko se pupu, lintu vai roska..
harmaita hiuksia on aiheuttanut myös kotona tavaroiden tuhoaminen (kaikki keittiövälineet pitää maistaa ja silputa, meille on ostettu yli 30 uutta puulastaa keittiöön) sekä tutkiminen. tuo onnistui pentuna muutamaan otteeseen lähes polttamaan talon kun sai hellasta levyt päälle, ennenkuin ostin lapsisuojan joka estää moisen.
Ahtiska on myös omalla tavallaan hirmuisen omatoiminen. se saattaa leikkiä pitkiäkin aikoja itsekseen, jos kukaan muu ei suostu hänen kanssa leikkimään. ikävämpää tämä on silloin, kun Ahti löytää tennispallonsa ja alkaa viskoa sitä pitkin seiniä ja ikkunoita...

metsästysviettiä tuolla on todella paljon. eli kuten tuosta "syöksy ensin" menttaliteetista voi päätellä, niin kaikkea pitäisi jahdata. (tosin poikkeuksena se viehe, jota uskaltaa jahdata vain parikymmentä metriä yksin ja sitten tulee mammaa ikävä). en ole kokeillut, lähtisikö kovin pitkälle oikean pupun perään, sillä meillä hoidetaan lenkkeilyt pääasiassa hihnassa, vapaaksi pääsee vain aidatulla alueella tai jos olen varma ettei muita tule vastaan niin metsässä. Ahti nimittäin on kohdistanut riistaviettinsä valitettavasti myös pieniin koiriin, eli pieni koira = jänis. ei kivaa. varmuuden vuoksi siis pysytään hihnassa.

Hei!

Meillekin on tulossa kesällä rhodepentu, joten kiva kuulla muiden kokemuksia rodusta. Onko kellään kokemusta yhdistelmästä rhode ja kerrostalo? Asun tällä hetkellä vielä melko "landella" mutta muutaman vuoden sisällä tulee ajankohtaiseksi muutto Helsinkiin. Mitä kannattaa ottaa huomioon pentu-aikana, jos meinaa saada koirasta kelvollisen kaupunki eläjän? Tietysti käydään totuttelemassa vähän vilkkaampiin seutuihin ja julkisiin kulkuneuvoihin jne. mutta tuleeko kellekään mieleen muita vinkkejä? Eniten siis mietityttää, että miten koira tajuaa olla mölyämättä liikaa kerrostalossa maalaiselämän jälkeen.

Toinen pähkäilyn aihe on koira ja kani. Meillä on siis ennestään kani kotona, joten koira täytyy saada totutettua siihen heti alusta asti tosi hyvin. Kani ei nimittäin liiemmin viihdy häkissään, joten tavoite on, että voisivat valvovan silmän alla olla molemmat samassa tilassa vapaana. Tietysti molemmille on omat tilansa kun ketään ei ole vahtimassa. Mitenhän käytännössä kannattaisi hoitaa tuo totuttaminen pienempään ja säikkyyn eläimeen? Riistaviettiäkin noilla rhonteilla taitaa jonkin verran olla, joten täytyy olla tarkkana, ettei koira ala pitää pupua saaliina :)

Ahti on asunut koko ikänsä kerrostalossa. Vahtimista esiintyy jonkin verran, jos joku mölyää rappukäytävässä tai pihalla niin sitten sanotaan "uff". Kovin paljoa tuo ei ole koskaan haukkunut äänille, pari haukahdusta yleensä riittää ilmoittamiseen ja sitten käydään vielä mammaa tuijottamassa hetki että tajusinhan varmasti että jotain tapahtuu, tämän jälkeen palataan vahtipaikalle ikkunan ääreen :)

nostellaampa vähäsen.

mitäs muut rhontit tykkäävät uimisesta? täältä löytyy yksi vesipeto. Ahti kun oli n. puolivuotias, tipahti se keväällä jokeen missä oli vielä jonkin verran jäitäkin jäljellä. säikähti ja tuli vauhdilla pois. luulin että tuon tempauksen jäljiltä karttaisi vettä, vaan mitä vielä. tänään taas oli innoissaan polskimassa vaikka kyseessä oli vain pieni joki, lähemmäs oja.

Meillä Armas on kanssa vesipeto, vaikka tuossa huhtikuun alussa se päätti loikata metriloikan mereen jossa lillui vielä jäitä. Meressä se on kumminkin kahlaillut masua myöten ja eilen kävi uimassakin ihan kunnolla. Vähän nolon näköistä touhua, kun etutassut vispaa miten sattuu mutta pääasia että on hauskaa. Oisin kyllä luullut, ettei Armas koske veteen pitkällä tikullakaan, koska se on niin kamala vilukissa, mutta toisin kävi.

Hei!

Rekisteröidyin varta vasta tänne jotta voisin kysyä pari asiaa rhodeista. Olen siis kiinnostunut aloittajan tavoin rodusta - olen koiraihmisiä ja elänyt koiran kanssa.

1.Asia jota olen tässä miettinyt..., on se että kun rhode on aika vahva ja isohko koira, niin löytyykö teistä rhode-ihmisistä pienikokoisia omistajia, sanotaan vaikkapa n. 160 cm ja 46-58 kg naisia? Ja miten on, pärjäättekö ok rhoden kanssa vai onko koiran kanssa hankalaa esim. vetämisen suhteen?

Kysyn tuota koska olen itse aika pienikokoinen, juurikin tohon kokoluokkaan menevä sintti. :D Mutta olen urheilullinen kyllä.

2. Asia jota olen myös miettinyt..., on se että käykö rhode mielestänne hyvin hölkkälenkille ihmisensä kanssa vai onko koiran metsästysvietti liian pinnassa eli rhode saattaa äkillisesti loikata jorpakkoon lenkin aikana taikka vetää hajujen perässä liikaa? Oletteko kokeilleet koiran kanssa hölkkää/juoksua ja miten meni?

3. Asia jota olen tullut miettineeksi..., on se että miten teillä on sujunut koirapuistoilut rhoden kanssa? Tullut ok toimeen muiden koirien kanssa? Erityisesti urosten omistajat...

Ja vielä yksi asia....;-) Jos vertaatte rhodea sakemanniin, kumpi on mielestänne vahvempi koira fyysisesti? Entä kumpi on terveempi koira yleisesti ajatellen?

Kysyn jälkimmäisiä siksi, että pähkin noiden rotujen välillä.

Kiitos jo etukäteen vastauksista!

Täällä foorumilla pyörii yksi kahden rhoden omistaja, joka taitaa olla juuri tuota pienempää kokoluokkaa. Hyvin kuulostaisi yhteiselo menevän. Samoin oman rhoden emän sekä siskon omistaja on myöskin pieni ja hentoinen, mutta porskuttaa menemään 2 rhoden lisäksi myös 2 muun ison koiran kanssa. Voimaahan näissä riittää, mutta koulutuksella pääsee pitkälle.
Juokseminenkin onnistuu ihan taatusti, kunhan opettaa koiran juoksemaan siivosti mukana ja käymään niissä puskissa silloin, kun siihen lupa annetaan.

Koirapuistoilusta sen verran, että tuo oma 8kk nilkki tulee toimeen kaikkien kanssa (paitsi veljiensä..), mutta ainakin tässä lähialueella asuvat aikuiset rhodeurokset ovat tulleet mainiosti juttuun muidenkin kanssa, vaikka eivät yleensä mellasta puistoissa samoin kuin monet muut rodut. Rhodet tuntuvat harrastavan omia painejaan keskenään.

Terveyden puolesta sanoisin, että vaikka rhodeistakin sairaita löytyy, niin rankkaisin tämä rodun kyllä rutkasti sakemannia terveemmäksi. Allergioita yms löytyy, mutta lonkkaviat jne ovat käsittääkseni paljon harvinaisempia.

Nyt on melkein h-hetki käsillä! Enää siis alle kaksi viikkoa meidän pennun saapumiseen (enkä usko vieläkään että tämä on edes todellista) :)
Enpä olisi uskonut kun ensimmäisen kerran tätä palstaa lueskelin, että näinkin pian koittaa hetki, jolloin saan ikioman rhonttini kotiin hakea! Olen ikionnellinen ;) Olen tuolla pennun odottajissa vähän kirjoitellutkin mutta kiva myös lueskella ihan rhodejen omaakin palstaa jos vaikka tutustuisi tässä pikkuhiljaa rodun muihin harrastajiin.
Meillä on jo kaikki valmiina pentua varten, mutta odottavan aika tuntuu niiiiiin pitkältä! Itse olen siis pian parikymppinen ja asun pääkaupunkiseudulla (tai ainakin lyhyen ajomatkan päässä). Lenkki- ja leikkiseuraa otetaan mielihyvin vastaan kunhan pentu ensin kotiutuu ja vähän kasvaa.

1.Asia jota olen tässä miettinyt..., on se että kun rhode on aika vahva ja isohko koira, niin löytyykö teistä rhode-ihmisistä pienikokoisia omistajia, sanotaan vaikkapa n. 160 cm ja 46-58 kg naisia? Ja miten on, pärjäättekö ok rhoden kanssa vai onko koiran kanssa hankalaa esim. vetämisen suhteen?

Mä en ole pieni, joten en sen puolesta voi puhua, mutta ystäväni on tuohon koko sopiva ja omistaa kaksi rhodesiankoira urosta. Vetämisen suhteen ei ole ongelmia jos ja kun se koira opetetaan kävelemään hihnassa vetämättä. Äkkitilanteissa taasen tärkeää on tekniikka eikä niinkään voima.

2. Asia jota olen myös miettinyt..., on se että käykö rhode mielestänne hyvin hölkkälenkille ihmisensä kanssa vai onko koiran metsästysvietti liian pinnassa eli rhode saattaa äkillisesti loikata jorpakkoon lenkin aikana taikka vetää hajujen perässä liikaa? Oletteko kokeilleet koiran kanssa hölkkää/juoksua ja miten meni?

Tämäkin on opetuskysymys. Jos sille koiralle opetetaan jo pennusta pitäen että hihnassa ei ryntäillä hajujen ja eläinten perään, niin se on huomattavasti helpompaa myös lenkkeillä tai pyöräillä sen elukan kanssa. Mä en ole hölkännyt, mutta pyöräillyt kyllä. Akin kanssa kun lähtee fillaroimaan niin se keskittyy vain siihen eikä sitä muu silloin kiinnosta. Onneksi ei kuitenkaan ole tullut eteen tilannetta jossa jänis olisi lähtenyt nokan alta, koska silloin se tod.näk. vesittäisi kaikki mun hyvät koulutukseni ja lähtisi ajamaan.

3. Asia jota olen tullut miettineeksi..., on se että miten teillä on sujunut koirapuistoilut rhoden kanssa? Tullut ok toimeen muiden koirien kanssa? Erityisesti urosten omistajat...

Ei ole sujunut mitenkään enkä aio edes kokeilla. Rhodesiankoira urokset ovat harvemmin sukupuolikypsyyden saavutettuaan mitään koirapuistokoiria. Poikkeuksia toki löytyy. Oma urokseni oli 1,5 vuotiaaksi asti kaikkien kaveri, muttei enää sen jälkeen. Mä en päästä sitä metriä lähemmäksi vieraita uroksia, poikkeuksena näyttelykehät joissa on pakko olla sumpussa.

Ja vielä yksi asia....;-) Jos vertaatte rhodea sakemanniin, kumpi on mielestänne vahvempi koira fyysisesti? Entä kumpi on terveempi koira yleisesti ajatellen?

Fyysistä vahvuutta on vaikea mennä arvioimaan kun se riippuu niin monesta asiasta. Rhodesiankoirat ovat luustoltaan terveempiä kuin sakemannit, mutta iho sairauksien suhteen en olisi niin vakuuttunut. Erilaiset allergiat ja atopiat yleistyvät rodussamme huolestuttavaa tahtia. Jos yhtään tuntee saksanpaimenkoirien sukuja ja kasvattajien kantakoirien ja valittujen jalostuskoirien taustoja niin ei sitä suurella todennäköisyydella tervettä sakemanniakaan ole niin vaikea löytää

Näin sadepäivien innoittamana utelenkin, onko muiden rhodet innokkaita ulkoilijoita sade- ja myrskykeleillä?
Pakko huoahtaa helpotuksesta, että Armas lähtee kyllä kaatosateella ja myräkälläkin lenkille, kunhan vain varustus on hyvä. Meillä sadetakin virkaa hoitaa ToppaPomppa, joka pitää tuon vilukissan lämpöisenä suojaten myös kaulan ja mahan. Vanhempi koira on mallia "sulan sateessa, minua rääkätään", joten Armas on kuin taivaanlahja ihmiselle, jonka mielestä sadekeli on paras keli ulkoiluun (ja silloin kun on helle ja aurinkoa, niiin pysyn neljän seinän sisällä..). Ilman takkia Armas ei huonolla kelillä paljoa liiku, vaan käpertyy ihan katkaravuksi, joten meidän kaksi Pomppa-takkia on kyllä ollut ostamisen arvoisia.
Talvella Armas on vähän nihkeämpi ulkoilija, joka vaatii sitten sen fleecehaalarin + 2 toppatakkia päällekäin ja tuonkin jälkeen saattaa tärisyttää ja itketyttää toista. Tuossa kevään koittaessa, kun oli enää noin -10 astetta ja vähän aurinkoa, 3 toppatakkiin kääriytynyt pentu oli lähinnä sitä mieltä, että nyt lähennellään edelleen absoluuttista nollapistettä ja koiraa rääkätään. Mutta sitten kun päästään esim. jäälle vapaana painelemaan, niin koirakin pysyy tyytyväisenä. Yllättäen joulu pohjoisessa meni kylki tulikuumassa lämpöpatterissa kiinni, kun vanhempi koira retkotti pihalla lumihangessa -28c pakkasella mutustamassa lelua ja nauttimassa.

Ahti ei hirveästi välitä siitä millainen keli on, kunhan pääsee ulos. toki jos on oikein kylmä tai märkä keli niin silloin ei ole ihan niin kivaa, ja lenkki kuljetaan häntä koipien välissä, mutta sellaisilla ilmoilla omistajakin helpottaa eikä tehdä ihan niin pitkiä lenkkejä. talvella on vain takki päällä, nyt olen alkanut miettimään josko jonkinlaisen sadetakin hankkisin myös.

Tällainen kotiutui lauantaina <3

Automatka sujui unten mailla


vähän ihmetyttää

^ apuaaah mikä suloinen ihanuus Vautsi!

Bubuselle Onnea uuden tulokkaan johdosta!! Erittäin mielenkiintoisesta yhdistelmästä on kakarakoirasi lähtöisin, olisi kelvannut mullekin! Kuvasaastetta saa laittaa!