Shetlanninlammaskoirat - osa 3
CaraMelli
Viestimäärä: 653
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Rose kirjoitti:
Kauhea syyllisyys tuli, kun en selvästikkään ole sosiaalistanut kunnolla. Ihmisiä Lilli kyllä rakastaa kaikkia, mutta toiset koirat vielä pelottaa. Onneksi ei kuitenkaan vielä ole peli menetetty!
Minkä ikäinen Lilli on nyt? Ja voin lohduttaa, et Alissakin arasteli pentuna muita koiria. Me käytiin pentukurssilla Alissan kanssa ja siellä se pääsi telmimään muiden pentujen kanssa. Kurssilla Alissakin oli ujoin pentu ja sillä kesti kauan, et se uskalsi lähteä kunnolla leikkeihin mukaan. Kurssin lisäks Alissa pääsi tutustumaan mun kaverin kultsuun, mut sekin oli Alissasta todella jännä, vaikka se vaan makaili paikoillaan, eikä pentu edes kiinnostanut sitä. Mulla oli myös pulmana se, että ei ollut kellään tuttavapiirissä kilttejä aikuisia koiria, joiden kanssa pentu ois saanu leikkiä. Kun rokotukset oli kunnossa, me alettiin käydä koirapuistossa. Koirapuistossa kannattaa kuitenkin olla todella varovainen ja valikoida seura tarkaan, ettei pentu saa huonoja kokemuksia. Mä muistan myös hyvin sen kalvavan syyllisyyden tunteen, kun oma pentu oli hiukan ujo. Nykyään Alissa on todella sosiaalinen muiden koirien kanssa ja se rakastaa käydä koirapuistossa. Ainoastaan suuria koiria se hiukan arastelee leikkiessään, mutta se ei haittaa, kun me voidaan puistossa mennä pienten puolelle (siellä Alissa taas useimmiten näyttää jättiläiseltä ). Ootko koittanu ettiä koiraseuraa tuolta aikuistenpalstan tai pentupalstan ketjuista?
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
Rose
Viestimäärä: 866
Löydettiinhän me yksi pentukaveri noista ketjuista; Lumina.mitteli, jota nähtiin kerran. Luminan omistaja vaan ei ole enää vastannut, kun olen kysellyt että milloin tavattaisiin.
Suzuna
Viestimäärä: 1068
Rose
Viestimäärä: 866
Aika moni shelttipalstalainen vissiin asuu Turussa? Olen miettinyt Turkua opiskelukaupunkina, ja varmaan haenkin sinne Taideakatemiaan. Mitä olette pitäneet kaupungista? Oletteko paljasjalkaisia turkulaisia vai muuttaneet sinne opiskelemaan? (Sori OT.)
Sonik
Viestimäärä: 4809
Me tanssittiin sitä (siis alkuperäistä) tossa maanantain tanssitunnilla ja oli pokassa pitelemistä, kun kuvittelin koko ajan miten toi menis tollasena dog versiona..
edit:
Savu ja sen uusi haalari, jota se RRRAKASTAA..
cpku "Sumu" -11
shelamu "Koda" -13
cpku "Hippa" -15
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.
Mannatus
Viestimäärä: 365
Rose kirjoitti:
Ai me? :) Oulussa asutaan.
Aika moni shelttipalstalainen vissiin asuu Turussa? Olen miettinyt Turkua opiskelukaupunkina, ja varmaan haenkin sinne Taideakatemiaan. Mitä olette pitäneet kaupungista? Oletteko paljasjalkaisia turkulaisia vai muuttaneet sinne opiskelemaan? (Sori OT.)
Itse olen kotoisin 40km päästä turusta pienestä kunnasta ja lukion toisena vuonna muutin turkuun. Kaupungista olen pitänyt todella paljon, on luontoa ympärillä riippuen missä asuu. Opiskeluasuntoa silmällä pitäen Turun suurimmassa opiskelija-asunto keskittymässä, ylioppilaskylässä, on helppo lähteä "luontoon" samoilemaan joenvartta pitkin ja "takapihalla" on koirapuisto.
Turun yöelämässä en ole niinkään pyörinyt, mutta mukava kaupunki etenkin kesäisin, kun voi jokirannassa käyskennellä ja syödä jätskiä. Kaupungin keskusta on tiivis yhtenäinen kompleksi ja paljon erilaisia kahviloita sekä ruokaravintoloita. Kaupungista hieman erillään on sitten erilaisia kauppakeskuskokonaisuuksia: skannia, myllyä yms.
Suosittelen!
Paulchen
Viestimäärä: 591
Mä en ole asunut Turussa kuin pari kertaa ihan lyhyitä aikoja, mutta siellä yliopiston kirjoilla olen roikkunut 10 vuotta Olen kotoisin 80 kilsan päästä Turusta ja ajoin mieluummin yliopistolle kuin asuin Turussa Mutta siis kyllä se ihan ok paikka on, mä vain en ole kaupunki-ihmisiä.
Eilen oltiin BH-treeneissä ja tänään käytiin ensimmäistä kertaa pienellä juoksulenkillä Jee, elämä alkaa voittaa taas.
Treeneissä oli ensimmäistä kertaa pieni vaaratilanne kun joidenkin uusien ihmisten airis alkoi käydä ihan tosissaan muiden (ei kaikkien, vaan vain muutaman tietyn) päälle, eikä sen omistaja saanut pidettyä sitä. Se tuli aluksi vapaana ollessa ihan hyvin toimeen muiden kanssa mutta sitten kytkettynä kun se turhautui (omistajat olivat pariskunta joilla oli kaksi airista mukana, ne olivat ihan aikuisia eivätkä osanneet edes istua käskystä. Ja heillä oli niitä yhteensä 17 pennut mukaanlukien En usko että siellä käy juuri kyläilijöitä ) kun ei tajunnut mitä tehtiin alkoi hyökkäillä, ja sitten tauolla vapaana kävi ihan kunnolla parin aremman koiran päälle. Oli ensimmäinen kerta mun aikana kun jonkun on käsketty lähteä pois koiran käytöksen takia (heidät kyllä kutsuttiin yksityisopetukseen, ei siis lähetetty kokonaan pois ). Quincy tosin oli ihan ylintä ystävää sen airiksen kanssa, se valitsee kaverit fiksusti
Eevus
Viestimäärä: 596
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Shelttilenkki su 20.2.2011 klo 11:00 Littoistenjärvellä. Lähtö Littoisten Valintatalon pihasta, Uusi Littoistentie 48.
HUOM ! Säävaraus, jos lämpötila on alle -12 C, niin siirrämme lenkin lämpimämpään ajankohtaan.
Tervetuloa mukaan!
Toivottavasti huomenna ei ois hirmupakkasia, ois niin kiva päästä lenkille ja Allu sais juoksuseuraa samanhenkisistä epeleistä. Forecan mukaan näyttää aika hyvältä, kaheksan aikaan aamulla ennustetaan olevan noin -9. Tuntuu jotenkin tosi pieneltä toi 12 asteen pakkasraja, kun juuri tänään lenkkeilin Alissan kanssa 1,5 tuntia semmosessa 17 asteen pakkasessa, 12 astettahan on ihan lämmin ilma! Eikä 17 asteen pakkanenkaan tuntunu pahalta niiden reippaasti yli 20 asteen pakkasten jälkeen...
Maanantain suhteen näyttää taas vähän huonommalta, kun iltakaheksaksi on luvattu noin -18, voi olla, et jää taas agit välistä... :( Tosin mulla on maanantaina tentti viideltä ja agi alkaa kuudelta, ni toi ei nii pal haittais. Joka tapauksessa meen agiin sit suoraan tentistä hiukan myöhässä, ei niissä nyt koskaan tuntia enemmän mee. Tärkeysjärjestys selvillä...
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
cayla
Viestimäärä: 506
Mä oon kipeenä, kurkku on ihan tajuttoman kipeä ja sit sen lisäksi on vielä kuiva yskä Mäkin haluaisin shelttilenkille täällä Jyväskylässä, pitäisköhän yrittää itse järjestää.. :)
Muoks. huomasin vasta tuolta aikuisten palstan kautta, että Paulchenilla on blogi.. Kuinka sokea sitä voikaan olla!
Blogi
Miizuli
Viestimäärä: 333
Tittididiiii! Maxisheltti täällä hei!
Kävin JATin kisoissa mittauttamassa pojan ja maxihan se. Hakusessa vertaistukiryhmä Jyväskylästä. No ei vaan. Näillä mennään mitä on saatu! Tuomari oli tosi kiva ja harmitteli kun piti maxiksi laittaa. Antoi neuvoja hyppytreeneihin ja kehui Pelleä avoimeksi sheltiksi. Mikä lie aivopieru Pelleltä suukottaa tuomaria.
Viljo 07/11
♥ Muistoissa Pelle 11/08 - 09/15 ♥
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Enpä sit lähteny lenkille, koska on liikaa pakkasta, pöh. Koko aamun kyttäsin Ilmatieteen laitoksen mittaustuloksia ja lämpötila oli viidentoista asteen paikkeilla kymmenen jälkeen. 10.50 oli -13,9 lähellä tota lenkkipaikkaa. En sit tiiä, lähtikö joku sinne lenkille, pienestä se oli ainakin kiinni...
Nyt sitten vaan tenttikirjan pariin, luenkin sitä paljon mieluummin kuin olisin mennyt lenkille.
Muoks. Komea maxi-Pelle! Minkä korkuinen Pelle nyt virallisesti sitten on? Mitä neuvoja saitte hyppytreeneihin? Alissan kasvattaja anto mulle neuvon ohentaa karvoja sään päältä, jos joskus meinaan Alissan kanssa kisata. Varmaan kynin sen kaljuks siitä kohtaa. Mutta luultavasti meiän agit jää harrastelun tasolle, jos Allu on maxi, en viitti kyynäriä rasittaa aktiivisella kisaamisella.
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
Miizuli
Viestimäärä: 333
Viljo 07/11
♥ Muistoissa Pelle 11/08 - 09/15 ♥
Tutuli
Viestimäärä: 3982
Tästä mittauskeskustelusta innostuneena päätin taas mittailla tota omaa pikkujättiä. Mittasin mittanauhalla 42,9 cm ja teippasin kynän kiinni keppiin tolle korkeudelle. Tossa mittauksessa Alissa meni kevyesti sen kynän alle sään kohdalta. Sitten mittasin saman korkeuden seinään ja teippasin viivottimen kiinni seinään. Tossa mittauksessa teki tiukempaa, mut Alissa mahtu viivottimen alle just ja just. Oikeesti, voisko enää enempää rajatapaus olla! Ehkä mun kannattaa oikeesti leikata niitä karvoja ohuemmaks, kun se on näköjään muutamasta millistä kiinni...
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
cayla
Viestimäärä: 506
Miizuli tottakai sheltti-lenkille mahtuu yksi pikku Axu mukaan! Harmi vaan, että tunnen todella vähän shelttien omistajia, mutta täytyy miettiä noita ilmoituskanavia, jos vaikka saiskin jonkun lenkin/tapaamisen järkättyä. Olis kyllä niin kivaa! Voi harmi tuon mittauksen kanssa, aika pienestä on ollut kiinni! Ja olipas Pelle ollut sosiaalisella tuulella tuomarin kanssa Onko se uusi halli minkälainen, varmaan aika hieno ja tilava?
Blogi
Miizuli
Viestimäärä: 333
cayla, uusi halli on kyllä tosi hieno. Olivat lämmittäneet sitä kisoja varten (koska sattuneesta syystä olisi jääneet muuten pitämättä) ja siellä tarkeni kyllä ihan hyvin. Treenien aikaan sinne mahtuu kolme pienempää rataa, eli tilaa on.
Viljo 07/11
♥ Muistoissa Pelle 11/08 - 09/15 ♥
Mannatus
Viestimäärä: 365
Tutuli kirjoitti:
^Pirhanan 1,1 cm! Mäkään en usko, et toi on maailmanloppu, sheltit on ketteriä ja jos terveys on kunnossa, niin eiköhän se siitä, kun koira oppii hyppäämään oikein suuria esteitä. Millon oot aatellu alkaa kisaamaan? Meinaatko mennä lähiaikoina terveystarkastuksiin?
Tästä mittauskeskustelusta innostuneena päätin taas mittailla tota omaa pikkujättiä. Mittasin mittanauhalla 42,9 cm ja teippasin kynän kiinni keppiin tolle korkeudelle. Tossa mittauksessa Alissa meni kevyesti sen kynän alle sään kohdalta. Sitten mittasin saman korkeuden seinään ja teippasin viivottimen kiinni seinään. Tossa mittauksessa teki tiukempaa, mut Alissa mahtu viivottimen alle just ja just. Oikeesti, voisko enää enempää rajatapaus olla! Ehkä mun kannattaa oikeesti leikata niitä karvoja ohuemmaks, kun se on näköjään muutamasta millistä kiinni...
Mulle toinen alkeiskurssin kouluttaja sanoi, kun kuuli mikä rotu mulla on, että kannattaa leikata ihan kaljuksi sään kohdalta, jos on rajatapaus (tosin sitten meidän ryhmän kouluttaja tuli ja sanoi, että ei Mannalla mitään karvaa olekkaan. :DD). Sain myös vinkin muutamasta tuomarista mitkä mielellään laittavat alakanttiin jos/kun on siinä rajalla niin, että 44cm vois mennä mediksi. ;)
Miizuli
Viestimäärä: 333
Paulchen
Viestimäärä: 591
Ajattelin että jos me nyt päästään vihdoin oikeasti treenaamaan olisi ehkä ihan hyvä kirjata niitä juttuja vähän muistiinkin.
Quincyä ei ole vielä mitattu mutta itse saan karvojen alta mittaamalla juuri ja juuri 49,5 senttiä, mikä kuulostaa paljon paremmalta kuin 50 Mutta ei siis agin kannalta ehkä ihan varsinainen rajatapaus... Tuolle ei kyllä isommat esteet tuota mitään ongelmia kun hyppii huvikseen paljon korkeampiakin, mutta me ollaan treenattu vain ihan pienillä esteillä niin että se meinaa pudottaa isommat kun ei ole niihin niin tottunut. Täytynee siis jossain vaiheessa vähän harjoitella sitäkin.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28243 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545792 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 11:00) |