Koirat.com

^Nätti Gisli!

Täällähän on sitten miniatyyrisestä KC-porukasta ihan hyvä edustus messarissa! Aina välillä itsekin mietin jossain sivuajatuksessa messarin pentunäyttelyä, kun ei olisi näin Helsinginssä asuvana kovin kummoisen matkankaan päässä, mutta on tuolla näyttelyllä kyllä aika hurja hinta! Lisäksi omaan silmään tuntuu, että pikkupörrö on jotenkin niin ruipelo vielä, että ettei oikein maksaisi vaivaa hakea viidellä kympillä paperilappu, jossa kerrotaan, että on se vielä ihan ruipelo. Jee.

Messari on kyllä kiva kokemus! Väinö-kääkän kanssa on tullut pari kertaa pyörähdettyä siellä kehässä ja on se näyttelyiden lisäksi myös on kiva koira-aiheisten juttujen shoppailupaikka. Saattaa olla, että tulen pyörähtämään paikalla, vaikka (kun) ei olisi koiraakaan siellä. Teillä on molemmilla kiva, kun on junnukoira - pääsee kisaamaan junnutitteleistä.

Cody: itsensä "nolaaminen" kehässä on suorastaan lähestulkoon mahdotonta! Minusta ainoa nolottamisen arvoinen asia olisi se, että koira yrittäisi purra tuomaria, mikä ei varmasti ole Miikon ongelma. Ei muuta kuin leuka pystyssä vaan kohti messaria! Se on oikeasti kokemuksen arvoinen paikka, riippumatta tuloksista, ja varmasti kasvattaa sinulla näyttelykipinää ennestään.

Mites muiden korvatilanteet ovat asettuneet? Meillä vielä liimaillaan. Ajattelin liimailla 7 kk ikään asti, enkä miettiä. Välillä ovat saaneet olla pari päivää irti liimoista ja on sellainen kutina, että saattaisivat jo pysyä "asennossa". Joka tapauksessa korvat taitavat jäädä aavistuksen kevyiksi, mutta toivottavasti saadaan nyt edes rotumääritelmän mukaisiksi.

Hammaskalusto on vaihtunut kokonaisuudessaan jo kuukausi sitten, lähti suht ajoissa siis. Ei muuten ole tässä taloudessa ikinä kulmurit tippuneet yhtä helposti kuin tällä kertaa. Shelteilläkin kuulemma on paljon ongelmia kulmurien irtoamisessa, joten katselin tilannetta aika tarkalla silmällä jonkin aikaa, mutta kaikki tipahtivat kyllä tosi nopeasti (ja pari ennen kuin uusi oli yhtään näkyvissä). Itse asiassa jossain välissä pikkupojalla ei ollut kulmureita suussa käytännössä ollenkaan, kun kaikki maitokulmurit olivat tippuneet ja uudet olivat parhaimmillaankin vain muutaman millimetrin nysät. Vetoleikit olivat vähän aikaa aika tehottoman oloisia, mutta kyllä silti piti vähän yrittää pöristä lelun jatkeena.

^ Kai mulle on jostain kouluaikojen esitelmistä jääny jotain traumoja, mut onhan noi jänniä tilanteita kun ei itse kuitenkaan voi loppuun asti vaikuttaa, jos toi päättää et on kivempi riehua kehässä niin siinä sitä ollaan. Mut joo ei Miiko kyl ketään pure, joten sitä en usko et tarvii pelätä.

Mä lopetin korvien liimauksen johonkin 6kk ikään. Tolla oli jotenkin hirveen vaivalloiset noi korvat. Ne ei siis nousseet pystyyn, mut toinen lerpatteli ihan liikaa ja toinen oli pikkusen kevyt. Lopulta sain noista ihan ok : t, toinen korva on pikkusen lörpömpi mut en sille enää jaksanut tehdä mitään kun tuntu että sain koko ajan ollan liiman kanssa Miikoa ahdistelemassa ja alko tuntua turhalta pilkunviilaamiselta.

vastakohta ihan loistavaa et ootte kans tulossa messariin.

Pikkusopuli otti ja meni täyttämään jo 11kk. Apua, kuukauden päästä se on vuoden! Pikkuhiljaa pitäis alkaa varailla luustokuva-aikaa, saako jo panikoida etukäteen? Kokoa ei oo tullut edellisestä yhtään, karvat vaan alkaa harvenemaan sitä mukaa, mitä lähemmäs Messari tulee.

Meidän Jyväskylän näyttelyreissu olikin yllätyksiä täynnä. Gisli oli kehässä molempina päivinä ja varsinkin lauantai jännitti ihan sikana, olihan se pikkukoiran eka hallinäyttely. Hienosti Gisli selviytyi, vaikka tuomarisetä vähän ällöttikin. Ja omistaja sai pillittää kehän laidalla, nimittäin pikkukoira otti ja sai SERTIN ekasta näyttelystään!



Sunnuntaiksi pitikin sitten yrittää laskeutua takaisin maanpinnalle. Tavoitteena oli samanlainen kehäkäytös kuin edellispäivänä ja mielellään se erinomainen arvosana, ja sehän sieltä onneksi napsahtikin. Sijoittuipa Gisli vielä neljänneksi luokassaankin. Selkeästi kyllä huomasi miten toinen oli väsynyt viikonlopusta, ei jaksanut enää skarpata ihan niin kovasti. Mutta en voi olla kuin tyytyväinen, ihan super alku. ♥

^Onnea Gislille, hieno saavutus heti ekassa näyttelyssä! Teillä ei tulossarjasta päätellen tule valioituminen olemaan mikään ongelma.

Onnea myös messarin tuloksista Gislille ja Miikolle (vakoilin vähän shelttituloksia)!

Katsotaan, että milloin me uskalletaan jonnekin. Tällä hetkellä korvat on vihdoin pois liimoista, mutta edelleenkään en ole varma, että pysyvätkö ne (uskon sitten, kun näen).

Täällä pikkupoika alkaa erehdyttävästi muistuttamaan ihan oikeaa shelttiläistä, eikä vaan karvapalleroa. Säkä tällä hetkellä n. 37,5 cm ja ikää kohta 8 kk, joten ei tästä kyllä ainakaan liian isoa ole tulossa, mikäli vaan yhtään olen onnistunut mittaamaan oikein.

Treeneissä tästä on kuoriutunut varsinainen ärrimurri, ärinää ja pärinää lähtee ihan kiitettävästi. Lelupalkkaprojekti on toiminut hyvin ja tyyppi on täysin lelupalkkautuva. Käytän namia oikeastaan vaan tokossa tai kun pitää tehdä jotain vähän alhaisemmilla kierroksilla. Olen ihan supertyytyväinen siitä, että millainen työmoraali ja moottori sieltä on kuoriutumassa. Sormet ja varpaat vaan ristiin, että olisi terve ja pääsisi harrastamaan kunnolla!

Veetin syksyyn siis on kuulunut tokon alkeita ja agilityn pohjia. Lähinnä agissa ollaan rakenneltu pohjia, leikkimistä ja yhteistyön alkeita. Pikkukaveri on toistaiseksi ollut kroonisen reipas ja aina valmis toimintaan. Mainio tyyppi, ei siitä muuta voi sanoa.

Kiitos sliippi! Messarin tuloksiin olen myös enemmän kuin tyytyväinen, sen verran hienot arvostelut pikkukoira sai molempina päivinä.

Meidän joulusta tulikin sitten vähän ikävämpi, sillä eilen oli ohjelmassa kauan odotetut ja pelätyt luustokuvat. Myrnillä oli lonkkien nivelrikko pahentunut lievästä keskivaikeaksi ja selässäkin näkyi jotain (joko LTV4 tai sitten yhdet kylkiluut puuttuu, odotellaan Kennelliiton lausuntoa asiasta). Gisli oli priimaa lonkkien, kyynärien ja polvien osalta, mutta selässäpä onkin ilmeisesti LTV3. Meidän jalostushaaveet meni siis jäihin, samoin agility loppuu tähän. Harmittaa niin pirusti, mulla on näköjään joku superpaska tuuri näiden koirien terveysjuttujen kanssa. Toivottavasti molemmat saisivat elää monta vuotta oireettomina.

Iloisiakin uutisia toki saatiin, sillä avopuolison shelttineidin mahassa näkyi 5-6 pientä sheltinalkua. Meillä riittää vilinää ensi vuonna!

Voi ei vastakohta, onpa todellakin harvinaisen perseestä! Mä itseasiassa just eilen pohtisin että Gisli ois just sentyylinen narttu mistä itse tykkään ja jos joskus sitä jalostukseen meinaisitte käyttää, ni voisin hyvinkin olla kuikuilemassa. Ottaa kyllä tosi paljon teidän puolesta päähän, kun tota sunkin blogia aina lueskelen ja tietää et todellakin Gisliin oli kovat odotukset. Meilläkään ei oo enää pitkä aika kuviin ja vaikkei mitään agility haaveita ( tuskin jalostuskaan) olekkaan niin kyllä sitä tolle toivoisi parasta mahdollista terveyttä.

Ja kiitos Sliippi, kai sitä tuohon tulokseen voi olla tyytyväinen. Mullahan oli siis ihan järkyttävä kuume päällä tuolla ja pelkäsin et pyörryn kesken Miikon esittämisen. Jälkeenpäin ajatellen ei olis pitänyt edes lähteä, mut jotenkin se ilmo maksu ja kasvattaja paikalla pakotti menemään. Ens kerralla en mene. Miikon arvostelu oli kuitenkin kiva, eikä oikeastaan muuta negatiivistä kuin päänlinjat ois saanu olla yhtenäisemmät, tuomari ei myöskään tainu olla ihan noin " isojen" shelttien ystävä. Miikohan on just " mitoissa" mut kuitenkin ihan ylärajalla ja ois mun puolesta voinu jäädä ihan vähän pienemmäksi.

No voi iso hitto, vastakohta, olipa tosi ikävä uutinen. Sulla kun tosiaan oli isot odotukset aksailun suhteen ja Gisli ainakin näin etänä (ja varmasti livenäkin) vaikutti todella lupaavalta jalostuskoiran alulta. Kyllä sulla on ihmeellisen huonoa tuuria nyt - näiden kuitenkin pitäisi olla keskimääräistä terveempiä koiria. LTV1 näkyy paljon, mutta noita oikeasti toimintaan mahdollisesti vaikuttavia muotoja kai kuitenkin aika vähän.

Tiedän kyllä joitain yksittäisiä LTV3- ja LTV4-koiria, joilla harrastetaan agilityä, mutta muutoksen vakavuus varmasti on koirakohtainen (esim. voimakkaan epäsymmetrisyyden näin maalaisjärjellä luulisi altistavan ongelmille). Ja toiset lähtevät kokeilemaan, että alkaako koira oireilla, jos harrastusmäärät pitää maltillisena ja lihashuollosta huolehtii hyvin.

Onneksi Gisli on niin pieni ja kevyt, että varmasti kuormittaa itseään vähän. LTV2 ja eteenpäin -diagnoosi ei onneksi automaattisesti tarkoita, että koira oireilisi ikinä, milloinkaan elämänsä aikana, joten toivotaan Gislille juuri tätä!

Niin, ja onnea tietysti tulevista shelttipalleroisista, varmasti aikamoista vilinää tiedossa!

Itseäkin jännittää jo hirmuisesti keväällä edessä olevat luustokuvaukset. Jos shelttipoika todetaan rikkinäiseksi, ei ole minullakaan enää agilitykoiraa.

Toiselle tulee mittariin tammikuussa jo 8 vuotta, joten en enää meinaa ostaa sille treeniryhmäpaikkaa ensi vuodeksi. Edelleenkin kääkkä menee kuin nuorukainen, hyppää hienosti eikä liiku mitenkään vanhuutta lähestyvän koiran lailla, mutta ensi talvena olisi mittarissa jo 9 vuotta ja se on kyllä paljon agilitykoiralle. Eikä me oikeastaan olla varsinaisesti edes edetty mihinkään viime vuosina, sitä ja tätä pitäisi korjata tekemisessä, mutkumutku ei vanhan koiran kanssa enää oikein ehdi ja kannata. Olen vähän jo siinä mentaliteetissä, että antaa rallatella loppu-uransa aikana treenit jat muutamat kisat, jos sieltä vahingossa jotain luvia tippuisi.

Nuoremmassa jännittää vähän peitsaaminen. On harrastanut sitä jo pennusta saakka ja vain hihnassa (ravaa hihnan päähän ja tippuu peitsille, kun vauhti hidastuu). Järki sanoo, että koska vapaana liikkuu normaalisti ja yrittää peitsata vaan kun joutuu hidastamaan hihnan vuoksi, kyseessä on vain nopeuden säätö. Vähemmän järkevä osa päästä panikeeraa, että varmasti D-lonkat tai jotain lannerangan ongelmia tiedossa. Joka tapauksessa on tullut opetettua pojalle "ravi"-käsky, ettei peitsaisi lenkillä ja saisi itseään juntturaan.

Muutenkin kääpiöpinseriin verrattuna toi shelttipentu tuntuu selvästi hitaammin kehittyvämmältä kropanhallinnan puolesta. On tullut monta kertaa mietittyä, että onko normaalia, että koira on näin kesken ja liikkuu näin pentumaisesti vielä tässä iässä - kunnes yksi isoja koiria harrastava kaveri päivitteli ääneen, että onpas tolla huikea kropanhallinta ikäisekseen. Ilmeisesti vähän katsojasta kiinni siis, mutta kyllä tässä silti tulee puolivainoharhaisesti jännitettyä vielä muutama kuukausi.

Onpa vastakohdalla huonoa tuuria. Toivottavasti molemmat koirat pysyvät oireettomana mahdollisimman pitkään.

Meillä Wäinöllä on ollut vähän huolta terveyden kanssa. Yskimisen takia ultrattiin siltä sydän tuossa syksyllä, ja aloitettiin vajaatoimintalääkitys. Mutta keuhot on kuitenkin enemmän huolestuttaneet. Keuhkokuvissa on jotain tiivistymää, josta ei oikeen tiedetä että mitä se on. Koepalaa ei voida ottaa, koska sijainti on niin vaikea. Voinnin mukaan mennään, ja tarvittaessa otetaan uutta kuvaa. Kovin aggressiivisesti leviävää syöpää se ei ainakaan ole, koska syksyllä se jo pariin otteeseen kuvattiin ja niiden kuvien välillä ei ollut tapahtunut mitään muutosta. Muutenhan tuo on erittäin virkeä koiravanhus, mutta kyllähän tuo yskiminen huolettaa.

Selkälausunnot tulikin supernopeasti, samoin Gislin muut tulokset. Lonkat A/A, kyynärät nollaa, jee! Selkä tuli takaisin LTV4 kolmosen sijaan, mutta laitoin vielä Lappalaiselle sähköpostia asiasta, koska voi olla, että siellä ne molemmat muutokset on kuitenkin. Agilityn suhteen oon vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä periaatteessa jos Gislillä on "vaan" yksi ylimääräinen nikama, voisi se aksaa harrastaakin, mutta en tiedä kestääkö mun oma pää jatkuvaa koiran kyttäämistä. Selkämuutokset on hankalia, kun niistä ei pahemmin tietoa vielä löydy.

Myrnillä ei onneksi ollut selässä muuta vikaa kuin yksi puuttuva kylkiluupari, eli VA1 sieltä tuli. Mieluummin olisin toki ottanut pikkukoiralle terveen selän, koska Myrn on jo valmiiksi rikki, mutta minkäs teet.

sliippi kirjoitti:


Nuoremmassa jännittää vähän peitsaaminen. On harrastanut sitä jo pennusta saakka ja vain hihnassa (ravaa hihnan päähän ja tippuu peitsille, kun vauhti hidastuu).

Ihan sama hei täällä! Pitikin tohon edelliseen viestiin laittaa et mitenköhän toi Miikon peitsaaminen vaikuttaa siihen mitä tuloksia sieltä saadaan. Tuokin on tehnyt sitä ihan pennusta saakka ja nimennomaan ravaa hihnan päähän ja sit tippuu peitsille. Just kattelin sitä tänään. Mätsäreissä on tehnyt myös jos menen liian hitaasti. Nopea lähtö auttaa vähän, mutta silti se välillä peitsaa. Mä oon yrittänyt kans heti keskeyttää liikkeen jos huomaan et menee peitsille, mut tietenkin remmissä vähän hankalaa kun mun vauhti on vaan liian hidasta. Vapaana tuo ei peitsaa.

Harmi tuo Gislin tilanne vastakohta Toivottavasti pysyy oireettomana. Hyvä, että Myrnillä nyt kuitenkin on ehjä selkä Liian vähän shelttien selkiä on kyllä kuvattu. Niin vähän shelteissä tullut itselle vastaan näitä selkätapauksia, ettei oikein koskaan ole osannut ajatella että kyllä näilläkin siellä voi vikaa olla...

Tuosta peitsaamisesta ei ole kokemusta kuin yhdestä koirasta, mutta ainakin Kajon kanssa peitsistä tuli nopeasti opittu tapa, jolla se vaan yrittää päästä mahdollisimman helpolla. Kajohan ei pentuna peitsannut, mutta aloitti tuossa suunnilleen 3-vuotiaana. Laukaiseva tekijä oli jumi selässä, mutta senkin hoidon jälkeen Kajo yhä helposti tarjoaa erityisesti väsyessään peitsiä, vaikka pystyisi kyllä ravaamaankin. Vauhdin säätelyllä ja koulutuksella ollaan hiljalleen saatu peitsin tarjoamista kuitenkin vähenemään. En sitten tiedä, mitkä kaikki asiat siihen peitsaamiseen voivat vaikuttaa varsinkin, jos koira on jo pentuna sen aloittanut.

Myrnhän on peitsannut lähes koko elämänsä ajan, ja vaikka se käy säännöllisesti fyssarilla (ja pahempia jumeja ei koskaan ole ollut), peitsaa se hihnassa oikeastaan aina ja vapaanakin yllättävän paljon. Luulen, että meillä se liittyy noihin lonkkiin, peitsaaminen on luultavasti koiralle helpompaa kuin ravaaminen eikä käy lonkkien päälle niin kovin. Meillä on kans opeteltu ravi-käsky, jota Myrn tosin noudattaa erittäin heikosti.

Lappalainen oli vastannut viestiini supernopeasti, ja niinhän se nyt on, että Gislillä on sekä LTV4 että 3. Epäsymmetrisyys ei ilmeisesti ole täydellinen, eli on hieman lievempi kuin normaalisti, mutta kuitenkin. Ei pitäisi oireilla, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Cody kirjoitti:


Ihan sama hei täällä! Pitikin tohon edelliseen viestiin laittaa et mitenköhän toi Miikon peitsaaminen vaikuttaa siihen mitä tuloksia sieltä saadaan.

No jo ihan todennäköisyyksien valossa ei vaikuta mitenkään. En tosiaan lähtisi mitään paniikkinappulaa painamaan, jos koira ei peitsaa vapaana ollessaan.

Salannae kirjoitti:

En sitten tiedä, mitkä kaikki asiat siihen peitsaamiseen voivat vaikuttaa varsinkin, jos koira on jo pentuna sen aloittanut.

Esim. hihnakävelyn aloittaminen ja pentukoiran kehittymätön fysiikka voivat vaikuttaa.

Ravaaminen vaatii määrättyä lihaskuntoa ja kropan hallintaa, minkä suhteen pentukoira voi vielä olla "vaiheessa" koiralle ravin kannalta hankalammilla nopeuksilla edettäessä. Peitsaaminen kylläkin muuttuu nopeasti tavaksi, jos sen suhteen ei ole tarkkana, joten hyvä palautella raville.

Meillä pikkupoika ei peitsaa, jos saa määrittää itse nopeuden/on tyytyväinen nopeuteen, jolla edetään tai on vapaana. Ravaa myös hitaammin edetessään, jos lönköttelee vierellä. Ts. liikkuu ihan normaalisti. Peitsaa oikeastaan vain, kun hakee kierroksilla ollessaan hihnan päähän tuntumaan ja haluaisi mennä kovempaa kuin hihna sallii, eli menee vähän niin kuin nelivedolla. Peitsaaminen on vaan itselle silmään pistävää siinä mielessä, kun kääkkä ei ole ikinä peitsannut askeltakaan.

vastakohta kirjoitti:


Lappalainen oli vastannut viestiini supernopeasti, ja niinhän se nyt on, että Gislillä on sekä LTV4 että 3. Epäsymmetrisyys ei ilmeisesti ole täydellinen, eli on hieman lievempi kuin normaalisti, mutta kuitenkin. Ei pitäisi oireilla, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Höh, harmi homma. Mutta niin kuin itse sanoit, näistä ei ole kunnolla tutkimusdataa, niin ei varmaan ole yhtä oikeaa vastausta, että miten harrastuspuolen kanssa kannattaa edetä.

Ainahan voi varovaisesti lähteä aksaa kokeilemaan ja lopettaa, jos alkaa olla indikaatioita, että koira oireilee siitä (Gisli kuitenkin tekee vielä pitkän aikaa matalilla hypyillä, eikä kontakteillekaan ole mikään kiire - ja isolla minikokoisella varmasti muutenkin vähiten kuormitusta tiedossa).

Jos siihen päädyt, mä jättäisin sen koiran silmä kovana tarkkailun ja stressaamisen, kun mitään pieniä ajan kanssa tapahtuvia muutoksia ei kuitenkaan itse huomaa (muuta kuin lähinnä kehittää itselleen luulotaudin), ja käyttäisin säännöllisesti ammatti-ihmisen roplattavana, jolloin saisi parhaan tiedon heti, jos koiran lihaksistossa on jotain huomioimisen arvoista.

Joo perusteellisen pohdinnan ja useamman ortopedin konsultaation (joista yhdestä piti maksaa 50e lausuntomaksua muutamasta hassusta rivistä sähköpostissa...) jälkeen päädyttiin siihen, että treenaillaan kesään asti hyppyjä ja putkia ja katsellaan miten sitten edetään. Jos Gisli näyttää jumiutuvan hirmuisesti tai muuten oireilevan, niin jätetään aksa sitten pois. Jos taas näyttää hyvältä, niin kesän jälkeen voitais pikkuhiljaa ottaa ohjelmistoon myös kepit ja kontaktit.

Oon sellanen stressaajaluonne, et vaikeeta olla stressaamatta, mutta yritän parhaani. Onneks meillä on luottofyssarit, joiden luokse pääsee nopsaan jos tarvitsee ja oma silmä on kans kehittynyt jo aika hyvin huomaamaan kaikki outoudet koirissa.

^Minusta tuo kuulostaa oikein järkevältä lähestymistavalta.

Hei, meillä on korvat pysyneet asennossa. Nyt olleet kuukauden poissa liimoista, eivätkä enää ole nousseet. Ne olivat jotenkin niin sinnikkäät, että olin varma, että kuitenkin ahkerasta liimauksesta huolimatta liruvat ylös. Ihan nätit niistä nyt olisi tulossa, mutta ei kyllä ihan voi luonnonkorvista puhua. Veeti olisi niiiin pystykorva, jos olisi itse voinut päättää.

Täällähän tämä vanha luottofoorumi edelleen porskuttaa. Long time no seen! Oli vielä tunnuksetkin tallessa. :)

Tänään käytiin päivittelemässä koirien rokotukset ajantasalle ja samalla mainitsin Nemin vasemmasta korvasta, koska on sitä vähän oireillut; kallistellut päätään ja rapsutellut. Ell otti näytteen ja hiivaahan sieltä löytyi. Saatiin lääkekuuri pariksi viikoksi ja nyt illalla aloitettiin se show.

Ennen en siis ole joutunut kummankaan korviin mitään laittamaan. Ensin laitoin huuhteen korvaan, joka sujui pienen vastustelun kanssa, mutta lääkkeen anto hetken päästä ei ollutkaane nää mikään helppo juttu, kun koira tiesi mitä on tulossa.

Miten olette teidän shelteillä selvinneet näistä kuureista? Oletteko sheippaamalla opettaneet, että on jees juttu? Odotan meinaat kauhulla huomisaamua ja tällä menolla kahden viikon päästä koira ei enää suostu tulemaan lähellekään.

Nyt sitä ymmärtääkin taas miksi pentu olisi hyvä totuttaa kaikenlaiseen käsittelyyn. Tuntuu että, kun meitä ei enää näyttelyissäkään näy niin vihaavat molemmat jo perus harjaamistakin.

Welcome back Mannatus, sua ei ookaan aikoihin näkynyt!
Meillä ei oo tarvittu lääkekuureja vielä tähän päivään mennessä, joten tosta korvahuhteesta ja siihen sheippailusta en osaa sanoa, mutta Gislin kanssa kynsienleikkuu oli ihan yhtä kaaosta aluksi. Siihen sen sai onneksi tottumaan vaan sillä, että pentu sai ahkerasti namia aina kun oli nätisti aloillaan ja siitä pikkuhiljaa napsittiin kynsiä ja aina palkkaa perään. Nykyään sujuu ihan moitteettomasti, harjatessa meinaa hammasta tulla jos joku takku sattuu olemaan.

Mäkin täällä pitkästä aikaa!

Tsemppiä kaikille korvien kanssa kamppaileville! Tai en kyl tiiä, onko asia enää ajankohtanen, ku korvista on ollu puhe lokakuussa... :D Mä liimasin Alissan korvia vuoden ikään, eikä ne silti jääny alas, se oli vissiin tarkotettu pystykorvaks.

vastakohta, oon kyllä niin pahoillani sun puolesta, miten sulla voikin olla noin huono tuuri koirien terveyden suhteen. Toivottavasti selkä ei vaivaa Gisliä ikinä ja voitte myös harrastaa agia.

Miten chellen Wäinö voi?

Miten sait Mannatus laitettua korvatipat? Mä oon vaan kerran joutunu laittamaan Alissalle silmätippoja muistaakseni viikon pari kertaa päivässä, mut meillä ei ollu ongelmaa, ku Alissa on ollu aina superhelppo käsiteltävä. Fyssarikin aina naureskelee, ku Alissa on niin kiltti, se vaan nostaa päätään, vaiks johonki kohtaan sattuiskin. Myös ainakin pari elliä on kommentoinu, et Alissa ei vissiin helposti näytä kipuaan, kun on sen kipeetä jalkaa väännelty tms.

Meilläkin on ollu vähän terveyshuolia, ei kyl onneks enää tän vuoden puolella (kop, kop). Ennen joulua Alissa leikki vapaana toisten koirien kanssa ja sen jälkeen tutut kipuoireet palas: kyyristely, nurkissa kyyhöttäminen, leikkisyys katosi... Lääkärissä paikallistettiin kipu nivelrikkoseen lonkkaan, ei luojan kiitos ollu mitään uutta, kuten et ois kinner pamahtanu toisesta jalasta. Lääkäri määräs viikon kipulääkekuurin ja sillä oireet hävis, ilmesesti lonkkanivel oli vaan ärtyny ja tulehduskipulääkkeet vei tulehduksen. Nykyään katon aina kauhulla, jos Alissa juoksee, pelkään aina, et jotain sattuu...

Sit vähän tän lonkkaepisodin jälkeen sisko huomas rapsutellessaan kaljun läikän Alissan kyljessä. Niitä läikkiä löyty sit yhteensä kuus pohjavillan seasta, täynnä naarmuja, ku Alissa oli niitä rapsutellu. Lääkäri otti raapenäytteen, missä ei näkyny mitään, joten jäi vähän arvotukseks, mistä ne oli tullu, iho oli ehkä päässy hautumaan paksun pohjavillan alla, ku kuollutta karvaa oli jääny sinne eristämään. Hormonaalistakin syytä epäiltiin, ku toi alko valeraskauden jälkeen. Lääkeshampoolla, pihkavoide- ja kookosöljyvoiteluilla päästiin tosta vaivasta. Oli ihan hirveetä pestä koira kolmena päivänä peräkkäin kokonaan shampoolla. Tää setti myös toistettiin muutaman päivän päästä, sillon tosin vanhemmat joutu hoitamaan asian, ku ite olin matkalla.

Mitäs kevätsuunnitelmia muilla on? Meillä ei taida ihmeempiä olla, ulkoillaan toivottavasti keväisessä säässä ja toivotaan, ettei mikään kohta koiran kropassa pamahda. :D

Oi täällä on jotain elämää!

Kiva kuulla teistäkin Tutuli Ikäviä vaan noi terveyshuolet... toivottavasti nyt alkaisi terveemmät ajat Alissan kanssa.

Meillä kevät menee toivottavasti pennun tuoksuisesti. Ollaan tässä jo pitempään oltu sillä mielellä että jos jollain kivalla kasvattajalla sattuisi osumaan pentue, josta vielä syntyisi meille sopiva pentu niin tilaa kyllä löytyisi. Ehkä osa vähän kauhistelee kun Miikokin on vasta vuoden, mutta toisaalta - Miiko on niin helppo koira. Se on sopeutuvainen ja uskon että kaikkein eniten se nauttisi lajitoverin seurasta. Miikon kanssa on myös tosi hyvin monet perusasiat kunnossa, muutamia treenaillaan, mutta aikaa ja energiaa uudelle pennulle löytyy. Tosin sitä pissarallia en todellakaan odota innolla. Mut katsellaan mihin asiat etenee ja tuleeko pentu meille.

Miikon kanssa keväällä ois kiva käydä ainakin muutamat näyttelyt, kun on tässä lähellä.

// Nii ja samalla rodulla toki jatketaan ;)

Jee, Tutulikin paikalla pitkästä aikaa! Ei oo teilläkään ollut helppoa, toivottavasti Alissa pysyisi nyt terveenä.

Meidän kevääseen kuuluu ainakin muutamat näyttelyt kaljurotan (aka Gisli) kanssa. Erkkariin ollaan menossa, kun se tossa parin kilsan päässä on ja sit suunnataan myös ainakin Outokummun ryhmikseen. Toivottavasti karvat kasvais edes vähäsen takaisin ennen koitoksia. Myös rallytokokisoja katsellaan sillä silmällä Myrnille, käytiin pari viikkoa sitten korkkaamassa voittajaluokka (huonolla) hyväksytyllä suorituksella.

Ja niin, pennuntuoksuinen kevät se on täälläkin.



Näistä pikkumonstereista jää yksi kotiin, mikäli kaikki on ensi viikon pentutarkissa kunnossa. Lisäksi lisää pentuja on suunnitteilla, sillä avon sijoitusnarttu lähtee ihan lähipäivinä miehelään. Se siitä nukkumisesta sit taas muutaman kuukauden päästä! Nää neljä pikkushelttiäistä on kyllä koetelleet hermoja ihan kunnolla, kun päästämutulostäältäaitauksesta -huuto alkaa viiden-kuuden aikoihin ja sitä ennen ne on heränneet yöllä ainakin kerran ja halunneet tottakai pois aitauksesta. Onneks ne on jo kuusi viikkoa, ja lähtevät kohta pois!