Koirat.com

Hei.

Olen harkinnut valkkarin hankkimista ja kiinnostaisi tietää, onko pitkäkarvaisen version turkkia vaikeaa hoitaa? Onko vaivaa paljon enemmän kuin lyhytkarvaisessa? R

Hei,

Henk.koht kokemusta on vain omasta pitkäkarvaisesta versiosta - omallani ainakin on hyvin vaivaton turkki laadultaan, ei takkuunnu korvien takaa eikä myöskään persvilloista. Alkuun kävin karstalla läpi samalla kun leikkasin kynnet, olettaen että pehmoinen turkki kaipaa enemmän huoltoa, mutta aika pian opin että pysyy näköjään ilman puunaustakin kuosissa. Pahimmilla kurakeleillä huuhdellaan tassut ja mahakarvat, kevyen pyyhekuivauksen jälkeen ei tarvitse tehdä mitään. Ennen näyttelyä pitää pestä hyvissä ajoin (reilu viikko), että turkki ehtii laskeutua - on shampoopesun jälkeen jokseenkin pörröinen.

Mutta voi tota karvanlähtöä! Vetää vertoja melkein sakemannin karvanlähdölle, kun tuntuu että karvoja pyörii nurkissa vaikka miten koittais kaljummaksi karstata. Saa nähdä koska tää vaihe helpottaa.. Voisin kuvitella että lyhytkarvaisen version kanssa se nurkissa pyörivä karva on vain lyhyempää?

^^ Ei ole vaikea hoitoinen. Itse harjaan koiran aina tarvittaessa ja joskus esiintyy takkuja korvien takana, etenkin pentu aikana.

^Kannattaa kiinnittää huomiota siihen kuivaamiseen. Pitkäkarvaisilla tosiaan pääsee helposti muhimaan kosteus ja hotspot on valmis. Nimimerkillä vasta hotspotin hoitanut koiralla ja nyt uintireissujen jälkeen kuivataan hiustenkuivaajalla.

Pesusta sen verran että meillä ei tule mieleenkään pestä viikkoa ennen näyttelyitä. Toki se on suositeltua, mutta vääjäämättä koira sotkeutuu siinä viikon aikana. Tulee yleensä pestyä to jos näyttelyt on la. Kohtuutonta olisi pitää koiraa hihnalenkeillä viikon näyttelyiden vuoksi.

Meillä on tuo lyhytkarvainen hirvikoira ja sen karvoja on ihan joka paikka täynnä! Valkkarin pitkiä karvoja löytyy kätevästi vain nurkista, mutta tuon himputin lyhytkarvaisen karvat vaan varisee sitä mukaa kun kävelee.

Laitetaanpas tänne vielä, meidän uusi Venäjän muotovalio, Nila 1,5v!!

Nilalle onnea tuoreimmasta sertistä!
Mihin kohtaan hotspot teillä iski?

Ei meillä ainakaan hihnalenkeillä käydä, tai ainakin nyt kesäaikaan suuntaan vaan enempi tuonne kalliometsiin, jossa on siisti sammal/kalliopohja - siellä kun ei ole niin paljoa niitä ihanimpia kuraojia ja rapakoita, joissa rypeä. Hyvin on puhtaana pysynyt, enkä usko koiran kärsivän kohtuuttomasti tästä järjestelystä.

Kiitos!

Meillä Hotspot tuli nivusiin ja oikeastaan koko mahan aluseen. Parani samantien kun suun kautta sai antibiootit.

Toki, jos on tuollaisiin maastoihin mahdollisuus, niin se on kyllä asia erikseen! Me kun asutaan keskellä jänkkien valtakuntaa, että puhtaana pysyminen on pelkkää haavetta
Ja jos pelloille mennään niin takaisin tullaan vihreänä. Yleensä ennen näyttelyitä me mennään pyörälenkkejä, jotta ei sitä virtaakaan ole suunnattomasti sinne kehiin

Onko tein valkkereita tulossa maailmanvoittaja näyttelyy? nyt etukäteen ONNEE

^Me ei tulla, on edeltävänä viikonlopppuna SawoShow mihin tähdätään kolmeksi päiväksi
Ainakin facen ryhmässä oli monta tuloillaan ja edellisessä MV:ssä oli n.140 valkkaria, toivottavasti tulee yhtä runsaasti Helsinkiinkin!

Haluaisko joku luennoida mulle valkkarin esittämisestä koiranäyttelyissä? Tai kertoa omia kokemuksia?
Mitä tulisi ottaa huomioon? Millainen seisonta, ravautus? Minkälainen näyttelytalutin olisi hyvä?
Miten näyttelyyn valmistaudutaan?

Tuli käytyä Sawo Showssa pyörimässä, pääasiassa tosin kaverin apukätenä, joten "omaa rotuani" en oikein päässyt seuraamaan, kuin ihan viideksi minuutiksi.

Huomasin myös, että mun näyttelytietouteni on ilmeisesti ihan retuperällä. Mua ei ole se touhu vuosiin kiinnostanut ja nyt taisi näyttelykärpänen purra. Saa nähdä miten pitkään tätä kestää, heh. Avokille sanoin, että se saa luvan lähteä mun kanssa pyörimään mätsäreihin ja näyttelyihin.

Meillä oli hotspot epäily, joten kaulasta lähti karvaa pois ensiavuksi. Se kutisi aivan hillittömästi silloin kun viikko tai puolitoista sitten leikkasin sen ja nyt se ei kutia juuri yhtään. Ei siis ole ainakaan huonompaan suuntaan mennyt ja parempi näin.

Arkajalka kirjoitti:

Haluaisko joku luennoida mulle valkkarin esittämisestä koiranäyttelyissä? Tai kertoa omia kokemuksia?
Mitä tulisi ottaa huomioon? Millainen seisonta, ravautus? Minkälainen näyttelytalutin olisi hyvä?
Miten näyttelyyn valmistaudutaan?

Näyttelyyn me valmistaudutaan pesemällä koira shamppoolla. Meillä menee Biogroomin super white shamppoota joka on hyvä. Pesen koiran mahdollisesti viikkoa, joskus muutamaa päivää ennen. Yleensä karvaa putoilee hieman pesun jälkeen, eli ei ainakaan edellisenä päivänä pesua kannata tehdä.

Näyttelyissä meillä on hopea snake- kaulain ja sitten punottu helmihihna.
Ehdottomasti kannattaa opettaa koira seisomaan edukseen namin tai lelun avulla. Osa tuomareista ei suosi koiran jalkojen asettamista, vaikka osa sitä tekeekin. Taisi itseasiassa juuri Kuopiossa yksi saada arvosanan alennuksen asettelun vuoksi.
Koiran kanssa juostaan reippaasti. Valkoinenpaimenkoira on iso koira, jolla on isot liikkeet. Itse juoksen niin lujaa kuin pääsen ympyrällä

Ennen kehää koiran otan häkistä, juotan, suihkutan turkkiin selvitysainetta ja harjaan koiran läpi karstalla irtokarvoista. Sitten hihna päähän ja kehään. Kehässä meillä seisotan parhaiten lelun kanssa.

Ehdottomasti saa kysyä muuta mielenpäällä, ei aina itse tajua kaikkea kirjoittaa

Kyllä tuo ihan tyhjentävä vastaus oli, ainakin toistaiseksi. x) Täytyy katsoa jos mieleen pulpahtelee kysymyksiä lisää. Pari kertaa olen nyt harjoitellut näyttelytouhuja tuon kanssa ihan yksinään. Pitäisi varmaan vielä käydä jossain näyttelytreeneissä tai vastaavissa. Ois helpompaa, kun joku pystyisi sanomaan het treenatessa, että mitä teen väärin, jos jotain teen.

Kaverilla oli Sawo Show ensimmäisenä päivänä ihana tuomari; se neuvoi kaveria esittämään koiraansa, vaikka ne eivät yleensä kai sellaista teekään. x)

En tiedä, että käykö täällä kuinka aktiivista valkkariporukkaa, mutta mikä on koirienne suhde ruokaan?

Sitä olen nimittäin tässä noin viikon verran önnistellyt, että kun koira oli aikaisemmin lähes pakkomielteinen ruoan suhteen; yksinään ei voinut jättää - enkä kyllä jättäisi vieläkään - ruokasäkin kanssa samaan tilaan, vaan ne pitää aina olla lukkojen takana ja keittiöönkään ei voi laskea yksinollessaan; se on kahdesti tyhjentänyt pakastimen ja kerran jääkaapin. Ihan siis syömällä.

Syöminen on ollut koiran mielipuuhaa ja syönyt aina hotkien, vaikka ollaan yritetty estää ties millä keinoin. Ruoka siis on kelvannut, liiaksikin.

Jos kysyn, että onko nälkä, niin reaktio on hysteerinen ympäriinsä tanssahtelu.
Hakeutuu tosin sitten sivulle ja kyttää lupaa syödä - ja kun sen annan, hyökkää se kupille. Mutta nykyään syöminen on.. no, syömistä, ei ahmimista tai muuta vastaavaa romehtimista - ja kuppi ei tyhjene, vaan sinne jää ruokaa.

Onko mun koiranpennusta tullut nyt sitten aikuinen? :P Kaksivuotiaanahan pitäisi olla täysikasvuinen, niin ilmeisesti sitten energiantarve laskenut ja nälkä sitä myötä, ettei tarvitse ahmia ja kuppiin voi jättää ruokaa.
Vai pitäisikö mun viedä se ell. vaikka koira muuten on ihan oma itsensä ja vatsakin toimii? Syömiskäytöksessäkään ei mitään ihmeellistä ollut, eikä näyttänyt mitenkään vaivalloiselta. Siitä se taisi enemmän hämmentyä, että istuin ja katselin arvostelevasti vieressä. :D

Hampaissakaan ei vikaa voi olla, kun luuta kuitenkin pystyy järsimään. :P Luita sai kuun alussa näyttelytuliaisena, ja silloin söi vielä normaalisti, joten ei se nyt oikein voi niistäkään johtua.

Aika hiljaistahan täällä taitaapi olla, Mie ja Tingelstiina valkkari porukasta ainakin suht aktiivisesti pyöritään täällä.

Meillä tuo Nila on joulukuussa 2v ja sillä on vielä pohjaton maha. Aamulla ensimmäisenä kiljuu nälkää ja päivällä muistuttaa kyllä kuinka tyhjä maha onkaan.. Meillä menee tuolle tällä hetkellä luiden ja treeninamien lisäksi 500g lihaa +lihainen rasva n.250g.

Ehkä sinun koiralle on vaan kasvanut aivot Meillä on vielä tuota tanssahtelua ja kiljumista kun on nälkä, mutta tämä onkin vielä ihan penikka pössö.
En lähtisi kyllä eläinlääkärille viemään, voi olla että uroksella alkaa vaikuttamaan mahdolliset juoksuisen nartutkin, jotka voi viedä ruokahalua.

Arkajalka kirjoitti:


En tiedä, että käykö täällä kuinka aktiivista valkkariporukkaa, mutta mikä on koirienne suhde ruokaan?

Mulla on 1v 2kk ikäinen narttu, jonka suhde ruokaan on varsin hyvä Ahne koira, jolle kelpaa kaikki sapuska. Ei kuitenkaan mikään pakkomielteinen, joka varastelisi ruokaa tai pyrkisi ruokakaapeille omine lupinensa. Tosin oman koirani kohdalla tuo on ehkä enempi kiinni siitä, että se kunnioittaa aika hyvin rajoja. Eipähän ole tarvinnut sen ihmeemmin pohtia tarpeeksi maukkaita koulutusnamejakaan, kun nappulatkin kelpaa, jos ei muuta ole tarjolla

Sinun koirasi alkaa olla jo aikuinen, joten voisiko olla kiinni ihan niin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että energiamäärä on liian suuri kulutukseen nähden ja koiralla ei vain ole nälkä. Iän myötähän osalla koirista laantuu muutenkin se suurin ahneus. Toisaalta mikäli syötät kaksi kertaa päivässä voi ongelman ratkaisu olla ihan siinä, että vähentää yhteen ruokintakertaan, jolloin koiralle ehtii tulla oikeasti nälkä. Sitten on aina juoksunartut sun muut syyt, joiden takia uros voipi olla syömättä pitkiäkin aikoja tai vain närppiä ruokaansa. Nuorilla uroksilla tämä ongelma voipi olla kuulemani mukaan isompikin ongelma.

Mikäli koira voi hyvin, eikä yhtäkkiä laihdu älyttömästi, en kantaisi kauheasti huolta. Voithan kokeilla jättää ruoan väliin tai antaa reilusti pienemmän annoksen. Siitä pitäisi ainakin nähdä, että onko koiralla jotain isompaakin ongelmaa syömisen suhteen.

Hei, olen miettinyt sopivaa koiraa itselleni, ja valkoinenpaimenkoira on korkealla listalla. Arvostaisinkin kokemuksianne, minkälainen valkoinenpaimenkoira on ollut teille koirana kotona ja toisaalta harrastuskoirana? Miten päädyitte itse valitsemaan juuri valkoisenpaimenkoiran? Mitä sanoisitte koiran parhaiksi ja huonoimmiksi puoliksi?

Kiitoksia avustanne pohdintaani :) Luen toki tämän topicin läpi, ei tarvitse toistaa mitä olette jo sanoneet ^^

^Olinkin kirjoittamassa rotukyselyyn, mutta kirjoitampas suoraan tänne

Valkoinenpaimenkoira tuli meille sen kuuluisan sakemanni haaveen myötä. Vaikka toinen koira oli suunnitteilla, niin koin että rahkeita ei sakemannille olisi ja en kuitenkaan halunnut koiraa niin suurella suojeluvietillä. Siitä lähti tutustuminen valkkariin ja tälle tielle olen kyllä jäänyt.

Kotona Nila rauhottuu kun ollaan sisällä, mutta ilmoittaa kyllä tanssien ja intiaanihuutojen kera jos on ihan mahdoton nälkä tai on PAKKO päästä purkamaan virtaa pihalle. Muuten se makoilee missä sattuu, mutta sitten kun itse liikkuu niin koira seuraa paimenen tapaan.
Yksinoloissa Nila jää nykyisin hyvin yksin, alussa koettiin haukkumista ja oli hankaluuksia. Treenin voimalla se ollaan kuitenkin selätetty.
Yleistä valkkareilla taitaa olla pentuna keksiä virikkeitä itselleen yksinoloissa, roskapussit voi saada kyytiä ja kaukosäätimet sekä muut kivat asiat jotka on jätetty hollille- unohtamatta mahtavia leipiä pöydillä!

Me Nilan kanssa treenataan ihan itsenämme, koska valitettavasti täällä seudulla ei ole osaavaa ohjaajaa. mm. tokoa tehdään, agia, joka on nyttemmin hiipunut ja jäljestystä harrastetaan myös.
Nila tekee hyvällä tarmolla ja on hyvässä kontaktissa. Jos olisi ohjaaja, voisin kuvitella kokeilevani kisata. Oma taitoisesti en kuitenkaan viitsi lähteä kokeilemaan- ainakaan pariin vuoteen
Mutta ehdottomasti valkkari on hyvä harrastuksissa siinä missä sakemannikin.
Kysyit rotukysely puolella että miksi valkkareita on vähän harrastuskentillä, on selitys yksinkertainen. Valkkareita menee paljon kotikoiriksi ja omatoimiseen harrasteluun mihin ne kyllä käyvät myös mainiosti.

Paimenen tapaan irtipito on helppoa valkkarin kanssa ja yhteistyötä jaksaa tehdä hyvällä tarmolla. Tulee toimeen myös lasten kanssa ja on ystävällinen, eloisa koira joka ehdottomasti piristää jos on suu mutrulla.
Etenkin nuorilla koirilla voi esiintyä varauksellisuutta toisia ihmisiä kohtaan ja myös erilaisia tilanteita kohtaan. Toki myös arkuus on otettava huomioon valkkarissa. Kuitenkin arkuus on hyvässä kurissa rodun piirissä ja pentueen sukuun tutustuessa pääsee pitkälle arkuuden estämisessä.

Terveyden osalta täytyy vielä kiittää etenkin geenitestausten osalta. Niitä onneksi tehdään aktiivisesti rodun piirissä DM:n ja MDR1:n osalta, se tuottaa varmasti tulosta. Käsittääkseni sakemanneilla ei geenitestauksia ole otettu yhtä omaksi ja tärkeäksi.

Osaatko vaikkapa sinä Saije sanoa, onks valkkarit herkkiä haukkumaan muille koirille? Vai oonko vain sattumalta törmännyt tällaisiin yksilöihin? Saksanpaimenista kun on taas ennemmin kokemus, että eivät hauku.

^Ihan koirakohtaista mahtaa olla, kotona lenkeillä meillä haukahdetaan toisille haukkuville koirille, näyttelyissä/ paikassa jossa on paljon koiria ei puhuta kyllä mitään
Esimerkiksi näyttelyissä on aina yksi tai kaksi koiraa joka haukkuu herkemmin toisille koirille.

^^Kyllä niitä remmirähjääjiä löytyy niin sakemanneista, valkkareista kuin muistakin roduista. Itseasiassa oman kokemukseni mukaan sakemanneista ja varsinkin uroksista löytyy remmirähisijöitä aikalailla tai ainakin niitä tulee säännöllisesti vastaan. Valkkarit ei ole mitään kovia haukkujia ainakaan oman kokemukseni mukaan. Omani nyt ei hauku remmissäkään muille koirille.

Voisin omalta osaltanikin vastata esittämiisi kysymyksiin. Itselläni on 1 v 3 kk ikäinen narttu, joka on ollut varsin mukava ja toimelias harrastuskaveri. Saalisviettiä, ahneutta ja taistelunhalua löytyy, on työintoinen, reipas ja hyvin kontaktinhakuinen, ohjaajapehmeyttä löytyy riittävästi, mutta ei liiallisesti (ei paineistu turhasta) ja on muutenkin varsin säpäkkä pakkaus. Tekee kaiken suurella innolla, mutta nostaa helposti kierroksia, joten nuoruudenintoa on saanut välillä vähän pidätellä. Tottista ja jälkeä ollaan tehty koiran kanssa ja ensi kesänä olisi tarkoitus alkaa harrastamaan vesipelastusta, kun koira on lämmennyt uimiseen ihan tosissaan, noutaa innokkaasti ja sosiaalisena koirana tekee töitä vieraiden ihmisten kanssakin mielellään.

Oma koirani on ollut aktiivisuudestaan ja työinnokkuudestaan huolimatta varsin leppoinen ja helppo kaveri kotona. Lähinnä lepäilee tai leikkii omilla leluillaan ja on aika huomaamaton. Uteliaana ja seurallisena koirana on toki innokkaana paikalla, jos jotain mielenkiintoista tapahtuu. Pienestä pennusta asti olen painottanut rauhoittumista, koska aktiiviselle ja kierroksia helposti nostavalle paimenelle ei se rauhoittuminen tule pentuna välttämättä ihan luonnostaan ja sitten myöhemmin voi olla piru merrassa, jos tähän asiaan ei olla haettu ratkaisua ajoissa. Tämä rauhoittumispuoli on hyvä pitää mielessä mitä tahansa aktiivista koirarotua miettiikin. Helposti aktivoidaan pientä pentua aktivoimisen jälkeenkin ja ihmetellään miksi koira ei väsy ollenkaan, vaan nostaakin vain kokoajan kierroksia.

Mie kuulun myös siihen kastiin, jotka haaveilivat sakemannista, mutta päätyivät kuitenkin seurakoiramaisempaan vaihtoehtoon. Tämän seurakoiramaisemman taustan takia ei valkkareilla niin kauheasti ole tuloksia harrastuspuolelta, mutta toisaalta viime vuosina kilpakentillekin on ilmaantunut kokoajan enenevissä määrin valkkareita niin tokoon kuin pk-lajeihinkin. Mitään harrastustykkejähän näistä ei yritetä edes kehittää, koska siihen lystiin on jo saksanpaimenkoira, mutta harrastusominaisuuksia vaalitaan enemmän ja vähemmän riippuen vähän kasvattajasta ja toki innokkasta harrastajistakin.

Suosittelen liittymään facebookin Valkoinenpaimenkoira-ryhmään. Sieltä löytyy paljon aktiivisia harrastajia, joilta voi kysellä valkkarin harrastusominaisuuksista yleisemminkin. Sitä kautta on moni rodusta haaveileva päässyt näkemään kerralla isommankin määrän valkkareita kerralla ja riippuen asuinpaikasta voi varmasti päästä näkemään niitä selkeämmin harrastus/kilpailukäytössä olevia koiriakin. Rohkeasti vain lukemaan keskustelua ja esittämään kysymyksiä. Valkkareita on hyvä nähdä isompi joukko ennen päätöksen tekemistä, koska rodun nuoruudenkin takia on koirayksilöissä hyvin suuri hajonta. Harrastuskaveria etsiessä joutuu näkemään vaivaa, jotta löytää sopivan yhdistelmän, mutta näin on toki nykypäivänä melkein minkä tahansa rodun kanssa. Huolellinen taustatyö on kaiken a ja o.

Valkkarin hyviin puoliin kuuluu mielestäni paimenkoirille ominainen laumasidonnaisuus eli niitä on helppo pitää irrallaan (toki itsenäisempiäkin yksilöitä löytyy, mutta ne eivät ole rodunomaisia). Ei tarvitse pelätä, että koira katoaisi silmistä, kun sen irralleen päästää, mikäli on pennusta asti opetettu vapaana olemiseen. Ehdottomiin plussapuoliin kuuluu myös valkkarin lempeys. Se on nimenomaan ystävä ja kumppani. Oma lauma on sille kaikki kaikessa ja mitään häkkikoiraa siitä ei ikinä saa. Toisaalta aika isosta osasta valkkareita löytyy sakemanneille tyypillinen puolustushalu, mutta miedompana yleensä. Hyvänä puolena pidän myös koiran kokoa, koska se soveltuu melkeinpä lajiin kuin lajiin. Ainoa laji, jossa valkkari ei ehkä ole parhaimmillaan on agility, mutta kevyemmistä nartuista löytyy ainakin kilpailevia koiria siinäkin lajissa. On siis turhan raskasrakenteinen siihen lajiin, ainakin kilpailumielessä. Tämä rotu on mielestäni mukava sikälikin, että näiden kanssa voi harrastella vähemmän vakavastikin ja tehdä tuttavuutta moneen lajiin. Kestävät hyvin vähemmällä tekemisellä olemistakin, mutta ovat aina valmiina työntekoonkin.

Valkkarin huonoihin ominaisuuksiin kuuluu rodussa esiintyvä arkuus, jota on kitketty pois huolellisella kasvatuksella, mutta ei se toki kokonaan ole hävinnyt. Omani on ollut sosiaalinen ja reipas lukuunottamatta joitakin mörköilyjä, mutta en ihan mistä tahansa yhdistelmästä ottanutkaan pentua, vaan tein huolellisen taustatyön asian suhteen. Minun koira on itseasiassa vähän turhankin sosiaalinen ja näin jälkikäteen ajateltuna pieni pidättyväisyys olisi voinut olla arjessa helpompi vaihtoehto. Tuo kun tykkäisi ihan kaikista ja tekee tuttavuutta turhankin innokkaasti Huonoista puolista kun puhutaan niin luusto-ongelmat on tietysti tärkeä pitää mielessä eli niitä esiintyy samoin kuin sakemanneillakin. Sopivaa pentuetta miettiessä on tärkeää tutkia laajemminkin koirien terveystuloksia. Pitäisin itse huolestuttavana esimerkiksi sellaista, että emän ja isän sisaruksista löytyy useita huonolonkkaisia, vaikka pentueen emä ja isä itsessään olisivat ihan priimaa lonkiltaan. Viralliset selkäkuvat olisi myös nykypäivänä hyvä olla olemassa, koska spondyloosia esiintyy jonkin verran rodussa.

Omasta koirastani en osaa sanoa mitään huonoa. Itse etsin kiihkeää ja innokasta harrastuskaveria, joka osaa rauhoittua kun mitään ei tapahdu, ja sellaisen sain. Joku toinen taas tykkäisi varmasti enemmän sellaisesta sunnuntaikävelyseurasta ja pitäisi koiraani turhan innokkaana ja liian helposti innostuvana. Nämä on näitä valintoja ja mieltymyksiä. Arjessa tietysti vilkkaus, saalisvietti ja innokkuus tuottavat välillä harmaita hiuksia, mutta koulutuksen kautta niitäkin asioita hallitaan jo sujuvasti.

Pahoittelen sekavaa ja ylipitkää sepustustani. Toivottavasti tästä saa jotain irti

Hei paljon kiitoksia kokemuksistanne saije ja Tingelstiina!

Kuulostaa tosi positiiviselta! Seuraavaksi varmaan pitää koittaa päästä tutustumaan koiriin ihan tosielämässä, minkä syksyn sekopäiseltä aikataulultani kerkeän. Luultavastihan tärkeintä on loppujenlopuksi se koirayksilö itsessään josta tulee perheenjäsen, enemmän kuin rotu, mutta valkkari pysyy ehdottomasti yhtenä suosikeista listallani :) *menee pohtimaan oliko vielä kysymyksiä joita osaisi kysyä*

^Missä päin asustat? Jos vaikka osaisin vinkata jonkun jonka luokse pääsisit tutustumaan

Jopas me ollaan taas hiljennytty!
Miten valkkari väellä menee joulun odotus?

Meillä Nila alkaa olla pian päivälleen 2v ja juoksut meneillään. Pentukuume puskee päälle armottomasti- onneksi ei ole vielä rahkeita ottaa kolmatta!